lauantai 5. joulukuuta 2015

SUURI SUOMALAINEN

Suuria suomalaisia ajateltaessa mielissä vilisevät historiamme suurmiehet. Sotiemme sankarpojat ovat itsestään selvästi etualalla. Valtiomiehemme, itsenäisyysmiehet ja yhteiskuntamme uudistajat, ovat automaattisesti framilla.

Nobelistit A.I. Virtanen rehuineen ja koko kansaa radiolörinöillään piinannut taata Sillanpää, Aleksis Kivi nurmijärveläisrosvosukulaisensa juttujen perusteella kirjoittamansa veljestarina kainalossaan, Albert Edelfeldt ja Akseli Galen Kalela kansalliskuvastoineen,  Kämpissä abshinttia dokannut Sibelius ja käsittämätöntä slangiaan pulputtanut rocktaata Remu Aaltonen ovat tunnustettuja suuria suomalaisia.

Sittemmin jotkut poliitikot ja talouselämän nokkamiehet ovat päättäneet, että vaikka he ovat antaneet maamme ulkomaalaisten hallittavaksi ja käskettäväksi, tärvelleet taloutemme ja vieneet rahamme, myös he ovat suurmiehiä ja ansaitsevat kunniamerkin toisensa perään. Näin siitä huolimatta, että he ovat historiamme pienmiehiä.

Todellinen suuri suomalainen, varsinkin jos vertaa edellä manittuihin historiamme pienmiehiin, on Maiju Gebhard. Nimi ei heti soita kelloja useimpien päässä jo siitäkin syystä ettei hän ole mies, vaan nainen. Hän ei ole kyldyyrinainen, jotka yleensä saavat pienen tunnustuksen maamme pienmiehiltä, mutta hän on vaikuttanut jokaisen suomalaisen elämään.



Voidaan sanoa liioittelematta, että Maiju Gebhardin vaikutus ulottuu jokaiseen suomalaiskotiin. Hän on vaikuttanut suoraan siihen, miten miellämme kotimme ja etenkin keittiömme.

Ilman tätä suomalaista suurnaista koko keittiökonsepti olisi toisenlainen. Keittiön suunnittelu olisi toisenlaista. Keittiön funktionaalisuus olisi kehnompi. Keittiössä toimiminen olisi täysin erilaista.

Ilman häntä käsityksemme ruoanlaitosta, astioista ja varsinkin niiden tiskaamisesta olisi aivan erilainen. 

Mitä Maiju Gebhard sitten teki?




Hän keksi astioiden kuivauskaapin.

Hän oli oikeasti suuri suomalainen.

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/11/24/astiankuivauskaapin-keksija-maiju-gebhard

2 kommenttia:

  1. Tämä oli mukavasti piristävä juttu!

    VastaaPoista
  2. Kauniisti kirjoitettu, siis kuka siis veikään minunkin rahani. Mielenkiintoinen ajatus. Ja olen kyllä niin otettu tästä kuivauskaapista, en siis todella tiennyt kuka onkaan munkin kuivauskaapista takana. Kiitos.

    VastaaPoista