keskiviikko 4. helmikuuta 2015

"OLEMME LUOVUTTANEET RAHAPOLITIIKAN PÄÄTÖSVALLAN"

Eilisessä televisioidussa lähetyksessä eduskunnan kyselytunnilta pääministeri Stubb sanoi asian erittäin painokkaasti ja suoraan. - Me olemme luovuttaneet rahapolitiikan päätösvallan Euroopan keskuspankille, hän sanoi euroa puolustaessaan.

Pääministeri sanoi asian suoraan, avoimesti ja painokkaasti. Meillä ei ole enää omaa rahapolitiikkaa. Me emme enää päätä finanssipolitiikasta. EKP päättää. Valta on luovutettu sille. Kuka vielä kuvittelee, että Suomi olisi itsenäinen valtio? Emme me ole. Me olemme Euroopan Unionin osavaltio.

"Rahapolitiikka on keskuspankin talouspolitiikkaa, jonka tarkoituksena on käyttää valtion kontrolloimia vaihdon välineitä erilaisiin päämääriin. Raha on nykyään enimmäkseen erilaisiin tietojärjestelmiin tehtyjä merkintöjä, joten sitä pystytään tuottamaan erittäin alhaisin kustannuksin käytännössä rajattomasti. Myös seteleiden tuotantokustannus on paljon alempi kuin seteleiden arvo maksuvälineinä. Rahapolitiikalla aikaansaadaan keinotekoista rahan niukkuutta, joka on välttämätön ehto sille, että raha pystyy säilyttämään arvonsa ja toimimaan vaihdon välineenä.
Rahapolitiikan perimmäisenä tavoitteena on nykyään useimmiten inflaation pitäminen alhaisessa tavoitearvossa. Esimerkiksi eurojärjestelmällä ei Maastrichtin sopimuksen mukaan saa olla mitään tavoitteita, jotka olisivat hintavakaustavoitteen kanssa ristiriidassa. Myös talouskasvuun ja työllisyyteen liittyviä oheistavoitteita on yhä esimerkiksi Yhdysvalloissa.
Historiassa on kuitenkin nähty lukuisia muitakin rahapolitiikan perimmäisiä tavoitteita, viennin edistäminen devalvaatioilla, sotien aiheuttamien kustannusten rahoittaminen, suhdannevaihteluiden tasoittaminen, aiemmin (esim. ennen sotaa) vallinneen rahan ostovoiman ja kultapariteetin palauttaminen tahallisella deflaatiolla tai jopa keskuspankin voiton maksimointi.
Rahapolitiikalla on usein myös välitavoitteita, joihin pyritään inflaation pitämiseksi alhaisena. Tällaisia välitavoitteita ovat nykyään muun muassa kiinteän valuuttakurssin ylläpitäminen suhteessa johonkin muuhun valuuttaan tai valuuttakoriin sekä rahan määrän kasvutavoite. Esimerkiksi eurojärjestelmän tavoitteena on ylläpitää lavean rahan määrän kasvua keskimäärin viidestä kuuteen prosenttiin vuodessa. Rahan kvantiteettiteorian mukaisesti liikkeessä olevan rahan kokonaisarvon vastatessa vaihdettavien tuotteiden kokonaisarvoa rahan arvo ei laske (inflaatio) eikä nouse (deflaatio)." lähde: Wikipedia

Tästä edellä olevasta me emme enää päätä yhtään mitään. Meillä, Suomella, ei ole enää mitään omaa rahapolitiikkaa. Meillä ei ole mitään finanssipolitiikkaa. Pääministeri sanoi asian aivan suoraan ja hyvin painokkaasti: Me olemme luovuttaneet rahapolitiikan päätösvallan Euroopan keskuspankille.

Kaikesta tästä päättää Euroopan keskuspankki, emme me. Meilä ei ole mitään sanomista koko asiaan. Me voimme vain vastaanottaa EKP:n tekemät päätökset. Me emme voi vaikuttaa niihin. Meillä ei ole mitään rahapoliittista päätösvaltaa olemassakaan.

"RAHAPOLITIIKKA ON KESKUSPANKIN TALOUSPOLITIIKKAA". Me olemme luovuttaneet sen päätösvallan Euroopan keskuspankille. 

"Sekä Euroopan unionissa, Yhdysvalloissa että monissa muissa maissa rahapoliittinen valta on siirretty edustukselliselta demokratialta keskuspankeille, jolla on erittäin laaja päätäntävalta sille asetetun tavoitteen saavuttamisessa, ja jonka päätöksiin esimerkiksi parlamentilla ei ole sananvaltaa.
Keskuspankin itsenäisyyden eduista on runsaasti taloustieteellistä kirjallisuutta, jonka johtopäätökset tosin ovat kiistanalaisia." lähde: Wikipedia.

Yhdysvalloissa ja Euroopan Unionissa valta on siirretty edustukselliselta demokratialta keskuspankeille. Niiden päätöksiin ei parlamentilla ole sananvaltaa. Toistan: VALTA ON SIIRRETTY EDUSTUKSELLISELTA DEMOKRATIALTA PANKILLE. PARLAMENTILLA EI OLE SANANVALTAA PANKIN PÄÄTÖKSIIN.

Kenellä sitten on? Kuka tekee päätökset? Kuka johtaa rahapolitiikkaamme? Suomessa on vain yksi mies, jolla on yhtään mitään sanomista Euroopan Unionin rahapolitiikkaan. Se ei ole presidentti, valtiovarainministeri tai pääministeri. Edes koko eduskunnallamme ei ole mitään sananvaltaa rahapolitiikassa. Kaikki 200 kansanedustajaa ovat pihalla ja ulkona. Kaikki suomalaiset MEP:it ovat ulkona päätöksenteosta. Koko EU-parlamentti on ulkona päätöksenteosta. Niillä ei ole mitään päätösvaltaa mihinkään.

"Päätöksenteko rahapolitiikassa on erittäin harvoin keskitetty yhdelle henkilölle. Lähes kaikki tärkeimmät rahapoliittiset päätökset tehdään jonkinlaisissa komiteoissa, jotka viime kädessä ratkaisevat erimielisyydet äänestämällä. Esimerkiksi eurojärjestelmän rahapolitiikasta päättää Euroopan keskuspankin neuvosto, jonka jäseninä ovat EKP:n johtokunta ja euroalueen kansallisten keskuspankkien pääjohtajat." lähde: Wikipedia

Suomessa Euroopan keskuspankin päätöksissä mukana on vain Suomen pankin pääjohtaja. Kukaan muu ei pysty olemaan edes mukana EKP:n kokouksissa. Kukaan muu suomalainen ei saa sanoa sanaakaan. Presidentti ei pääse edes ovien sisäpuolelle. Pääministeri ei pääse kokouksiin. Valtiovarainministerillä ei ole niihin mitään asiaa.

Itsenäisen valtion kulmakiviä on oma valuutta, oma raha, jota oma demokraattinen edustus kontrolloi. Meillä ei ole sellaista. Se tarkoittaa sitä, ettei meillä ole mitään omaa talouspolitiikkaakaan. Me voimme vain sopeutua ulkomailla tehtyihin päätöksiin ja kuvitella, että Euroopan keskuspankin johtokunnan sydämen asia on suomalaisten hyvinvointi. Itse en oikein usko, että se olisi heidän prioriteettinsa.

Kannattaa myös muistaa mistä Euroopan keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi siirtyi sujuvasti virkaansa. Kannattaa muistaa missä hän hankki kannuksensa, mikä on hänen verkostonsa, taustansa ja ystäväpiirinsä.

Goldman Sachs on yksi niistä Wall Street -pankeista jotka loivat vuoden 2008 finanssikriisin ja joka sai kymmeniä miljardeja dollareita amerikkalaisilta veronmaksajilta anastetuista 770 miljardista dollarista. Goldman Sachsin miehet johtavat Yhdysvaltain valtiovarainministeriötä. Useimmat johtavat virkamiehet ovat sen entisiä työntekijöitä.

Euroopan keskuspankin johtajan CV on luonnollisesti näyttävä, mutta katsokaapa mitä sieltä löytyy ja muistakaa: tälla miehellä on enemmän taloudellista valtaa teidän elämässänne kuin yhdelläkään suomalaisella päättäjällä.

"1970
Taloustieteen tutkinto, La Sapienza ‑yliopisto, Rooma
1977
Tohtorintutkinto taloustieteissä, Massachusetts Institute of Technology (MIT)

Ammatillinen toiminta

1975-1981
Taloustieteen professori, Trenton, Padovan ja Venetsian yliopistot
1981-1991
Taloustieteen ja rahapolitiikan professori, Firenzen yliopisto
1984-1990
Maailmanpankin johtokunnan jäsen
1991-2001
Italian valtiovarainministeriön pääjohtaja
 
2002-2005
Goldman Sachs Internationalin johtokunnan varapuheenjohtaja ja hallituksen jäsen
vuodesta 2006 lokakuuhun 2011
 
Italian keskuspankin pääjohtaja
vuodesta 2006 lokakuuhun 2011
Finanssimarkkinoiden vakauden valvontaryhmän (Financial Stability Board, ent. vakausfoorumi) puheenjohtaja
vuodesta 2006
Kansainvälisen järjestelypankin johtokunnan jäsen
G7-ryhmän jäsen
G20-ryhmän jäsen
vuoden 2011 marraskuusta
Euroopan keskuspankin pääjohtaja
vuoden 2011 marraskuusta
Euroopan järjestelmäriskikomitean puheenjohtaja
Vuoden 2013 kesäkuusta
Keskuspankkien pääjohtajien ja valvontaviranomaisten johtajien ryhmän puheenjohtaja, Kansainvälinen järjestelypankki

Muu toiminta

1993-2001
Italian yksityistämiskomitean puheenjohtaja
1997-1998
Italian yhtiö- ja finanssilainsäädäntöä tarkistamaan ja Italian rahoitusmarkkinoita koskevaa lakia (”Legge Draghi”) laatimaan perustetun komitean puheenjohtaja
1999-2001
OECD:n työryhmä n:o 3:n puheenjohtaja
2000-2001
EU:n talous- ja rahoituskomitean puheenjohtaja
vuodesta 2006
Group of Thirty -ryhmän (G30) jäsen
vuodesta 2009
Princeton Institute for Advanced Studyn johtokunnan jäsen." lähde: EKP

1 kommentti:

  1. Tekee sanattomaksi.Miten on mahdollista että näin on käynyt,eikä ole ihme että tällä vallan käytöllä on helppo saada koko eurooppa uskomaan propagandaa Venäjän vaarallisuudesta.onhan presidentti Putin "mielisairas".Näin on saatu yleinen mielipide ja kansalaisten hyväksyntä sille että kohta koko Euroopan taivaalla jylistävät Yhdysvaltain sotakoneet valvomassa eurokansalaisten turvallisuutta.Vaikuttaa jotenkin tutulta kun katsotaan historiaa taaksepäin ,viittaan propagandaan Saksassa jolloin juutalaiset olivat syyllisiä kaikkeen.Toistaako taas kerran historia itseään,ihmiset eivät ole oppineet mitään.Toisekseen ihmiset eivät välitä tai haluakaan tietää helpompi on uskoa mitä propagandakoneisto uskottavasti kertoo.

    VastaaPoista