SUOMEN LOPPU = VAPAAKAUPPASOPIMUS

Tekeillä olevaa transatlanttista vapaakauppasopimusta on markkinoitu meilläkin erityisesti suuryritysten, kokoomuksen johtajien ja muutamien muidenkin suulla suureksi elvyttäväksi taikatempuksi, joka pelastaa ei vain Suomen, vaan koko maailman talouden. Todellisuudessa se lyö viimeiset naulat arkkuun kansallisvaltioille ja lakkauttaa Suomi-nimisen valtion oikeudellisena toimijana.

Brittiläisten tutkivien journalistien mukaan sopimus tarkoittaa käytännössä sitä, että suuryritykset voivat haastaa valtiot oikeuteen kaikissa tapauksissa, joissa valtio asettuu puolustamaan kansalaisiaan kyseistä yritystä vastaan. Lisäksi sopimus loisi puolisalaisen kansainvälisen paneelin ratkaisemaan ongelmia yritysten ja valtioiden välillä. Paneeli koostuisi yritysten juristeista ja sillä olisi oikeus kumota mitä tahansa kansallisten parlamenttien tekemiä päätöksiä, lakeja jne. Tästä täydellisesti demokratian ja kansalaisten ja valtioiden ulottumattomissa olevasta systeemistä käytetään nimitystä "investor-state dispute settlement" ja vastaavia on jo käytössä ympäri maailmaa.

Australian hallitus päätti taannoin, että tupakkaa saa myydä vain askeissa, joissa ei ole muita kuin terveyshaittamerkintöjä. Australian korkein oikeus vahvisti, että Australian hallituksella ja parlamentilla on oikeus tehdä tällainenkin päätös. Koska Australialla on olemassa "vapaakauppasopimus" Hongkongin kanssa, Philip Morris haastoi Australian kansainväliseen oikeuteen sopimusrikkomuksesta ja vaati massiivisia korvauksia "intellektuaalisen omaisuutensa menetyksestä."

Argentiinan hallitus päätti jäädyttää vesi- ja energialaskutuksen ja asettaa niille katon, koska hinnat olivat karanneet kansalaisten maksukyvyn ulottumattomiin. Kansainväliset vesi- ja energiayhtiöt haastoivat Argentiinan oikeuteen, jossa itsenäiselle valtiolle langetettiin yli miljardin dollarin lasku "vapaakauppasopimuksen" rikkomisesta.

El Salvadorissa paikalliset asukkaat halusivat estää suuren kultakaivoksen toiminnan, koska se pilasi jätevesillään asukkaiden vesivarat ja pohjaveden. Kolme kaivosta vastustavaa aktivistia murhattiin. El Salvador eväsi yhtiöltä toimiluvan. Kaivoksen omistava kanadalainen kaivoyhtiö haastoi El Salvadorin oikeuteen ja vaati siltä 315 miljoonan dollarin korvauksia "ennakoitujen tuottojen menetyksestä."

Boliviassa Cochabamban asukkaat alkoivat kerätä sadevettä, koska amerikkalainen vesiyhtiö oli ostanut koko alueen vesivarat, eikä asukkailla ollut varaa sen maksuihin. Yhtiö haastoi kaikki asukkaat oikeuteen ja syytti heitä omaisuutensa varastamisesta.


Kanadassa tuomioistuimet peruivat amerikkalaisen Eli Lilly -lääkeyhtiön patentteja, koska yhtiö ei kyennyt osoittamaan, että kyseiset patentoidut lääkkeet toimivat yhtiön väittämällä tavalla. Yksityinen amerikkalainen lääkeyhtiö El Lilly haastoi Kanadan oikeuteen ja vaati 500 miljoonan dollarin korvauksia ja Kanadan patenttilainsäädännön muuttamista.

Nämä ovat vain esimerkkejä siitä, mitä "vapaakauppasopimukset" tarkoittavat valtioille. Meneillään on satoja vastaavia oikeusjuttuja ympäri maailmaa. Yhtiöt perustavat vaatimuksensa sopimuksiin sisällytettyihin sääntöihin, joiden mukaan niiden edut ajavat aina kansallisvaltioiden etujen ja vallan yli. Monia tapauksia ei edes käsitellä tuomioistuimissa, vaan sopimuksilla luoduissa salaisissa paneeleissa, joissa tuomareina toimivat nimenomaan yritysjuristit. Useimmissa tapauksissa he ovat juuri niiden yhtiöiden palkkalistoilla, jotka haastavat valtioita näiden paneelien eteen.

Kansalaisilla, yhteisöillä tai valtioilla ei ole oikeutta puuttua näiden sopimuksilla luotujen paneelien toimintaan ja niiden päätöksillä on "vapaakauppasopimuksissa" sovitun mukaisesti täysi oikeudellinen valta antaa päätöksiä, jotka häviäjän on sitten toteutettava. Kaikki kuulemiset ja käsittelyt ovat salaisia. Valtioilla, kansalaisilla tai yhteisöillä ei ole mitään laillisia oikeuksia paneeleihin, niiden päätöksiin tai toimintaan nähden. Paneelit voivat myös kumota mitä tahansa kansallisten parlmenttien päätöksiä, kansallisten tuomioistuinten päätöksiä, eikä paneelien ratkaisuista voi valittaa minnekään.

Tätä "vapaakauppasopimus" tarkoittaa. Eräs tällaisen paneelin jäsen totesikin haastattelussa joitakin aikoja sitten:

"When I wake up at night and think about arbitration, it never ceases to amaze me that sovereign states have agreed to investment arbitration at all ... Three private individuals are entrusted with the power to review, without any restriction or appeal procedure, all actions of the government, all decisions of the courts, and all laws and regulations emanating from parliament."

 "Kun herään yöllä ja pohdin sovitteluja, en koskaan lakkaa hämmästelemästä sitä miten suvereenit valtiot ovat suostuneet investointisovittelumenettelyyn ylipäätään... Kolmelle yksityishenkilölle on annettu valtuudet uudelleentarkastella kaikkia hallituksen toimia, kaikkia tuomioistuinten päätöksiä, kaikkia parlamentin tekemiä lakeja ja säädöksiä, ilman mitään rajotteita tai vetoomusmenettelyjä."

Kansalaisilla ei ole mitään oikeuksia edes vedota näihin paneeleihin. Me emme voi käyttää niitä, me emme voi esitellä niille mitään, vedota niihin, tai viedä asioita niiden käsiteltäviksi. Democracy Center on kuvannut tilannetta "globaalisti toimivien suuryritysten yksityistetyksi oikeusjärjestelmäksi."

Eräs kanadalainen valtion virkamies totesi Pohjois-Amerikan "vapaakauppasopimuksen" seurauksista näin: "Viimeisen viiden vuoden aikana washingtonilaiset ja newyorkilaiset lakifirmat ovat puuttuneet jokaiseen ympäristölakialoitteeseen. He ovat puuttuneet kuivapesukemikaalilakiin, lääkelainsäädäntöön, ympäristömyrkkylakeihin, torjunta-ainelakeihin ja patenttilakeihin. Käytännössä jokaiseen uuteen lakialoitteeseen puututaan ja valtaosa niistä jää toteutumatta."

Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimus on käytännössä sama kuin transatlanttinenkin. EU-komissio puolustaa sopimusta ja tätä ulkoistettua, yksityistä "oikeusjärjestelmää" sanomalla, että kansallisissa tuomioistuimissa oltaisiin epäreiluja suuryrityksiä kohtaan. Todellisuudessa yritykset haluavat laillisen päätösvallan itselleen varmistaakseen sen, että laki toimii kuten he haluavat. EU pyrkii siis lakkauttamaan kansalliset perustuslailliset oikeusjärjestelmät ja aikoo siirtää niiden vallan tälle suuryritysten perustamalle yksityiselle järjestelmälle, joka on siis salainen, epädemokraattinen ja kaiken kontrollin ulkopuolella.

Mutta tämä ei ole mitään sattumaa. Jo vuonna 2009 julkisuuteen vuoti muistio, jossa strategia selitettiin. Sitä ei oltu tarkoitettu kansalaisille tai kenellekään muulle, kuin Wall Streetin suurimpien pankkien suurimmille asiakkaille. Muistion oli laatinut Citigroupin globaalin toiminnan strategisti Ajay Kapurja. Sen jälkeen julkisuuteen on vuotanut muitakin vastaavia suurpankkien laatimia muistioita.

Suuryritysten ja suurpankkien tavoitteena oli ja on, kaapata valta. Jos joku ei asiaan usko, voi tutustua itse julkisuuteen vuodetttuihin muistioihin. Niitä löytyy Netistä, vaikka monia on yritetty poistaa eri sivustoilta ja yhteyksistä. Tässä on muutamia maistiaisia suoraan sylttytehtaalta. Näissä puhutaan asiasta suoraan sen oikealla nimellä. Tavoitteena on syrjäyttää demokratia ja luoda plutonomia, eli täydellinen rahan valta.
 
"Oct 16, 2005

- The World is dividing into two blocs - the Plutonomy and the rest.   The U.S., UK, and Canada are the key Plutonomies - economies powered by the wealthy. Continental Europe (ex-Italy) and Japan are in the egalitarian bloc.
- Equity risk premium embedded in "global imbalances" are unwarranted.   In plutonomies the rich absorb a disproportionate chunk of the economy and have a massive impact on reported aggregate numbers like savings rates, current account deficits, consumption levels, etc.
This imbalance in inequality expresses itself in the standard scary "global imbalances". We worry less.
- There is no "average consumer" in a Plutonomy.  
[...]
Indeed, traditional thinking is likely to have issues with most of it.  We will posit that:  

1. the world is dividing into two blocs - the plutonomies, where economic growth is powered by and largely consumed by the wealthy few, and the rest.  

Plutonomies have occurred before in sixteenth century Spain, in seventeenth century Holland, the Gilded Age and the Roaring Twenties in the U.S.
What are the common drivers of Plutonomy?
Disruptive technology-driven productivity gains,
creative financial innovation,
capitalist-friendly cooperative governments,
an international dimension of immigrants and
overseas conquests invigorating wealth creation,
the rule of law, and
patenting inventions.
Often these wealth waves involve great complexity, exploited best by the rich and educated of the time.        

2. We project that the plutonomies (the U.S., UK, and Canada) will likely see even more income inequality, disproportionately feeding off a further rise in the profit share in their economies, capitalist-friendly governments, more technology-driven productivity, and globalization.

[...]

4. In a plutonomy there is no such animal as "the U.S. consumer" or "the UK consumer", or indeed the "Russian consumer".  

There are rich consumers, few in number, but disproportionate in the gigantic slice of income and consumption they take. There are the rest, the "non-rich", the multitudinous many, but only accounting for surprisingly small bites of the national pie.  [...] i.e., focus on the "average" consumer are flawed from the start."

Muistiossa jo vuonna 2006 otettiin huomioon, että joku saattaa jossakin panna hanttiin. Ja huomatkaa viimeinen lause: "ME PIDÄMME TÄLLAISIA KEHITYSKULKUJA TARKASTI SILMÄLLÄ." Miksi? Jotta niihin voitaisiin puuttua tavalla tai toisella, sen jälkeen kun suvereenit valtiot on syrjäytetty päätöksenteosta. Miten? Se on mielenkiintoinen kysymys.

"Citigroup Plutonomy Report Part 2
Mar 5 2006

RISKS -- WHAT COULD GO WRONG?
Our whole plutonomy thesis is based on the idea that the rich will keep getting richer. This thesis is not without its risks. For example, a policy error leading to asset deflation, would likely damage plutonomy. Furthermore, the rising wealth gap between the rich and poor will probably at some point lead to a political backlash. Whilst the rich are getting a greater share of the wealth, and the poor a lesser share, political enfrachisement remains as was -- one person, one vote (in the plutonomies). At some point it is likely that labor will fight back against the rising profit share of the rich and there will be a political backlash against the rising wealth of the rich. This could be felt through higher taxation on the rich (or indirectly though higher corporate taxes/regulation) or through trying to protect indigenous [home-grown] laborers, in a push-back on globalization -- either anti-mmigration, or protectionism. We don’t see this happening yet, though there are signs of rising political tensions. However we are keeping a close eye on developments."

Demokratian ja avoimen kansalaisyhteiskuntajärjestelmän tunnustuksellisia vihollisia on muuallakin. Rahavallalla on oma mediansa. Näin myönteiseen sävyyn Robert Frank kirjoitteli asiasta jo vuonna 2007, siis yli kahdeksan vuotta sitten.

"Plutonomics

By Robert Frank, Wall Street Journal - Jan 8, 2007

It’s well known that the rich have an outsized influence on the economy.
The nation’s top 1% of households own more than half the nation’s stocks, according to the Federal Reserve. They also control more than $16 trillion in wealth — more than the bottom 90%.
Yet a new body of research from Citigroup suggests that the rich have other, more-surprising impacts on the economy.
[...]
"The Plutonomy is here, is going to get stronger, its membership swelling" he wrote in one research note. "Toys for the wealthy have pricing power, and staying power."
[...]
Of course, Kapur says there are risks to the Plutonomy, including war, inflation, financial crises, the end of the technological revolution and populist political pressure. Yet he maintains that the "the rich are likely to keep getting even richer, and enjoy an even greater share of the wealth pie over the coming years."
All of which means that, like it or not, inequality isn’t going away and may become even more pronounced in the coming years. The best way for companies and businesspeople to survive in Plutonomies, Kapur implies, is to disregard the "mass" consumer and focus on the increasingly rich market of the rich.
A tough message — but one worth considering."

"Paras selviytymistie suuryrityksille ja bisnesihmisille plutonomiassa on Kapurin mukaan se, että "massakuluttaja" unohdetaan ja keskitytään edelleen rikastuvaan rikkaiden talouteen. Viesti on kova, mutta harkitsemisen arvoinen", Robert Frank, Wall Street Journal, tammikuun 8.päivä 2007.

Massakuluttajat unohdetaan ja hylätään, ja se tarkoittaa meitä tavallisia ihmisiä. Plutonomiassa on omat pikkuriskinsa, kuten sodat, inflaatio, talouskriisit, TEKNOLOGISEN VALLANKUMOUKSEN LOPPU, populistinen poliittinen paine. Citigroupin vuoden 2006 analyysin ja strategian mukaan näistä ei ole kuitenkaan haittaa, sillä "rikkaat rikastuvat ja saavat nauttia yhä isommasta siivusta varallisuuskakkua."

Tästä on kyse vapaakauppasopimuksissa. Onko olemassa Suomea, tätä valtiota, vai olemmeko pienen ulkomaalaisen eliitin orjia, alamaisia, hylättyjä häiriötekijöitä.

Näistä syistä vapaakauppasopimusta ei pidä koskaan hyväksyä, eikä sellaiseen pidä koskaan alistua, vaikka oma eliittimme niin haluaisikin.

Eliittimme ja jokainen joka näitä "vapaakauppasopimuksia" haluaa ja tukee, ei ole tämän kansan, kansakunnan, valtion ja suomalaisten yritysten asialla.

"Vapaakauppasopimus" merkitsee tämän valtion, kansakunnan ja demokratian loppua oikeasti, konkreettisesti ja todellisuudessa. 

"Vapaakauppasopimuksen" jälkeen ei ole enää Suomen lakia, yhteiskuntajärjestelmää, eikä oikeutta tosielämässä, oikeasti eikä konkreettisesti.