perjantai 27. joulukuuta 2013

HYVÄÄ UUTTAVUOTTA, RIKOLLISVALTIO!

Näin uuden vuoden aikoihin on tapana ollut katsella mennyttä vuotta ja ennustella tulevaa, joten tehdäänpä niin.

Maamme hallitus varasti suomalaisilta ulkolaisille suurpankeille viime vuoden aikana miljardeja. Tämä rikos naamioitiin valtiovarainministeriön, erästä professoria lainatakseni, täysin hatusta vetäistyjen lukujen ja väitteiden, ja suoranaisten valheiden alle. Valtiovarainministeriön luvuthan ovat jo pitkään olleet täysin mielikuvituksellisia, koska niiden tarkoituksena on ollut piilottaa varkauden uhreilta se totuus, että verovaroja on varastettu. Niiden avulla poliitikkomme, valtiovarainministeriön virkamiesten tukemina, ovat voineet osallistua ihmiskunnan suurimpaan kiristysrikokseen avuliaina apureina. Joka muuta väittää, uskoo valheisiin.

Kerrataanpa tämä rikos vielä kerran, ettei kenenkään tarvitse nolostuttaa itseään väittämällä, ettei mitään rikosta ole tapahtunut. Oikeustoimihenkilö A lainaa luottokelvottomalle oikeustoimihenkilö B:lle rahaa. Varsin pian B ei kykene maksamaan velkojaan, mutta A hyväksyy pelkkien korkojen maksamisen. Pian B ei kykene suoriutumaan edes koroistaan, mutta A lainaa lisää rahaa. Kun B ei enää yksinkertaisesti kykene maksamaan senttiäkään veloistaan, A marssii oikeustoimihenkilö C:n luokse ja ilmoittaa, että C:n on nyt maksettava B:n velat, tai A tuhoaa C:n. C ryhtyy varastamaan rahaa ja maksaa velkoja, joiden korot ja siten myös pääoma kuitenkin nousevat nousemistaan niin, ettei velkoja koskaan kyetä maksamaan pois. Tämä on hyvin klassinen koronkiskontakuvio, yksi mafian kaikkein perinteisimmistä rikoksista.

Niin sanottu eurokriisi on juuri tällainen rikos, ja oma hallituksemme ja suurin osa eduskuntaa on osallistunut tähän rikokseen Suomessa. He ovat varastaneet julkisia varoja maksaakseen yksityisille yrityksille muiden ottamia velkoja. Kansalaisten rahojen varastaminen ei ole kuitenkaan riittänyt, vaan hallitus ja eduskunta ovat myös ottaneet lainaa samoilta kiristäjiltä maksaakseen muiden velkoja. Näin toimiessaan hallitus ja eduskunta ovat siis olleet osallisina ihmiskunnan suurimpaan talousrikokseen, jossa eurooppalaisten ihmisten rahoja on varastettu yli tuhat miljardia.

Poliitikkomme, pääministeri ja valtiovarainministeri etunenässä, ovat valehdelleet sekä eduskunnalle että kansalaisille, että näin pakko tehdä. Tämäkin lienee rikos. Se on vähintäänkin harhaanjohtamista, jos ei peräti huijausrikos. Valheeksi nämä puheet osoittaa Islanti, joka ei ole maksanut yksityisten liikepankkien velkoja. Islantia painostivat Yhdysvallat, EU, Maailmanpankki, Kansainvälinen valuuttarahasto, Euroopan keskuspankki ja lukemattomat pankit. Ne uhkasivat tuhota Islannin, ne painostivat sitä poliittisesti, mutta Islanti piti päänsä, eikä antanut kiristäjille senttiäkään. Se oli laillista, lain mukaista ja oikein. Suomen hallitus ja eduskunta toimivat tasan päinvastoin ja olivat osallisina rikoksessa.

Eurokiristysvarkaus ei kuitenkaan ollut hallituksen ainoa rikos tänä vuonna. Hallituksen päätavoitteekseen asettama hallintouudistus on sekin rikos. Hallintouudistuksia saa toki tehdä, jos noudattaa lakia. Hallitus ei tee niin, vaan toimii aktiivisesti lain vastaisesti. SOTE- ja kuntauudistus ovat perustuslain vastaisia. Jotta niin voitaisiin toimia, pitäisi kuntien perustuslaillista asemaa ensin muuttaa. Hallitus ei tee niin, koska se tietää, ettei se koskaan tulisi saamaan hankkeelleen 5/6 osan kannatusta eduskunnassa. Niinpä se rikkoo perustuslakia säätäessään perustuslain vastaisia lakeja, jotka mahdollistavat sen hankkeen toteuttamisen.

On aivan yhdentekevää mitä eduskunnan korruptoitu perustuslakivaliokunta asiasta sanoo, kun perustuslaissa taataan kuntien itsehallinto yksiselitteisesti. Kuntia ei siis voi pakottaa tekemään yhtään mitään, jos ne eivät itse sitä halua. Jotta ne voitaisiin pakottaa toimimaan hallituksen haluamalla tavalla, pitäisi niiden perustuslaillinen itsemääräämisoikeus poistaa perustuslaista. Asiassa ei ole mitään epäselvää. Ja koska hallitus ei niin toimi, se toimii perustuslain vastaisesti, ja koska se rikkoo maamme perustuslakia jatkuvasti, se rikkoo lakia, eli syyllistyy jatkuvasti rikokseen, ja on siten rikollisryhmittymä.

Ministeriöiden rikokset ulottuvat lähes kaikille toimialoille. Terveysministeriön, tai kuten nykyisin termi kuuluu "Terveyden ja hyvinvoinnin laitos", antamat ohjeistukset ovat jo vuosia olleet laittomia. THL:n ohjeistuksiin perustuu esimerkiksi se, että ennen kuin hoitoon hakeutuva pääsee lääkärille, sairaanhoitaja arvioi onko kyse sellaisesta tapauksesta, joka vaatii lääkäriä. Tämä on laitonta. Sairaanhoitajilla ei ole ammatillista pätevyyttä tehdä kliinisiä diagnooseja potilaista. Sama koskee monissa terveyskeskuksissa ja kunnissa käyttöön otettua tapaa tehdä puhelimitse diagnooseja potilaiden kunnosta ja terveydentilasta. Tämä on yksiselitteisesti rikollista. Kenelläkään ei ole lain mukaan mitään oikeutta tehdä potilasta koskevia hoitopäätöksiä näkemättä potilasta. Tämäkin on siis rikos, joka on muodostunut käytännöksi kautta maan ministeriön suojeluksessa ja ohjeiden mukaan.

Viranomaisten, poliitikkojen ja vastuuhenkilöiden tekemiä rikoksia on tässä maassa niin paljon, että nuo kaksi esimerkkiä saavat riittää. Rakennusteollisuuden rikollisuus on niin massiivista hallituksen suojeluksessa, ettei sen analysoimiseen riittäisi aika, tila tai tarmo. Tosiasia on, että me elämme maassa, jossa valtio on rikollinen. Se rikkoo rutiiniluonteisesti lakeja aamusta iltaan, päivästä toiseen, viikosta toiseen, kuukausi kuukauden perään, vuodesta toiseen. Virkamiehet valtion tasolla ja kunnissa tekevät laittomia päätöksiä avoimesti ja julkisesti. Poliitikot tekevät lain vastaisia päätöksiä vailla mitään pelkoa siitä, että kukaan asettaisi heitä vastuuseen rikollisesta toiminnasta. Se johtuu siitä, että oikeuslaitoksemme on pahoin korruptoitu.

Sen sijaan, että pyrkisivät selvittämään näitä suoraan kaikkien kansalaisten terveyttä ja henkeä uhkaavia julkistahojen tekemisä rikoksia, viranomaiset ovat luoneet fiktiivisen uhkakuvan rikollisista moottoripyöräjengeistä. Tällä tavoin he ovat osallistuneet omalla tavallaan rikollisvaltion toimintaan. He siis suojelevat rikoksen tekijöitä. Rikollisvaltio palkitsee tällaiset viranomaiset ylennyksillä, palkankorotuksilla, suojelullaan, ja ennen kaikkea virastojen saamalla rahalla. Rikollisvaltio myös tehtailee lakeja, joiden avulla viranomaiset voivat jahdata pikkurikollisia ja kansalaisia tehokkaammin kuin ennen, ja siten viranomaisista tulee osa rikollisvaltiota.

Yksikään poliisi tässä maassa ei uskalla suorittaa salakuuntelua eduskunnassa. Eduskuntatalo ja valtioneuvoston tilat Helsingin Senaatintorin reunalla ovat tämän maan suurimman järjestäytyneen rikollisuuden pesäpaikkoja. Niiden uumenissa sadat virkamiehet ja poliitikot suunnittelevat ja toteuttavat maamme suurimpia rikoksia, joita he kutsuvat politiikaksi. Se on vain valhetta. Tuota valhetta oikeusjärjestelmämme viranomaiset ja virkamiehet pitävät yllä omalta osaltaan ja myös aktiivisesti suojelevat noita rikollisia. Samalla heistä tulee myös osa rikollisvaltiota.

Todellisuudessa noissa paikoissa laaditaan suunnitelmia siitä kuinka kansalaisten rahoja voitaisiin varastaa tehokkaammin ja jakaa yksityisille liikeyrityksille, kuinka kansalaisten terveyttä ja henkeä voitaisiin uhata tehokkaammin ja kuinka kansalaisia voitaisiin tehokkaimmin tappaa hallinnollisilla menetelmillä. Tiedän, moinen väite kuullostaa karskilta liioittelulta, mutta voiko kukaan väittää, ettei tiedä mitä tapahtuu, kun vähentää sairaanhoitoa? Voiko joku väittää, ettei ymmärrä sitä, että kun hoidon saatavuus heikkenee, kuolemantapaukset lisääntyvät? Ei tietenkään voi. Jokainen poliitikko ja virkamies ymmärtää tuon. He tietävät päätöstensä tappavan vuosittain satoja suomalaisia. Koska tämä massamurhaaminen tapahtuu hallinnollisten päätösten kautta, poliitikot ja virkamiehet voivat valehdella julkisesti, etteivät syyllisty massamurhaan. Niin he myös tekevät.

Tämän suomalaisten massamurhan toteuttavat käytännössä lääkärit, joiden tehtävänä on karsia ne, jotka eivät saa hoitoa. Aivan kuten tohtori Josef Mengele Auschwitzissa, suomalaiset lääkärit päättävät kuka kuolee ja kuka ei. Byrokraattien ja virkamiesten puheessa tämä tappaminen on nimeltään priorisointia. Priorisointi on sana, jonka tarkoitus on saada uhrit uskomaan, ettei mitään rikollista ole tekeillä. Aivan samoin kuin Auschwitzissa uhrit menivät "suihkuun" tai pakkotyöhön, meillä hoitoa tarvitsevia "priorisoidaan". Vaille hoitoa jääneet kuolevat, koska heidät tapetaan hallinnollisella päätöksellä.

Tässä oli vain murto-osa rikollisvaltiomme rikoksista. Ensivuonna rikollisvaltio tulee jatkamaan rikollista toimintaansa ja jatkaa valehteluaan kansalaisille. Tulemme kuulemaan kenties joitakin uusia valheita, joilla rikoksia perustellaan, mutta keskeisenä valheena tulee edelleen olemaan taloudellinen pakko. Hallitus tulee edelleen väittämään, että näitä rikoksia on tehtävä enemmän, koska on pakko. Rikollisvaltion virkamiehet tulevat sanomaan samaa ja esittävät edelleen väärennettyjä lukujaan ja tilastojaan rikosten perusteluiksi.

Ensivuonna tulemme myös näkemään rikollisvaltion rikollisia suojelevien viranomaisten tekemiä ratsioita, joissa löydetään aseita, huumeita, lapsipornoa ja kaikkea mahdollista. Ensivuoden alusta voimaan tulevat salaiset pakkokeinolait mahdollistavat sen, että viranomaiset voivat tehdä kenellekään kertomatta ilman mitään lupia niin sanottuja salaisia kotietsintöjä. Niiden aikana viranomaiset voivat viedä mihin tahansa kohteeseen aseita ja huumeita, mitä tahansa, ilman, että kukaan saa tietää asiasta. Laki sallii asian täydellisen salaamisen myös jäkikäteen. Se, joka uskoo, ettei näin tule käymään, uskoo valheisiin.

Ensivuoden alusta viranomaisilla on myös laillinen oikeus tunkeutua kenen tahansa tietokoneelle, mobiililaitteisiin tai kännyköihin, istuttaa niihin haittaohjelmia ja mitä tahansa he haluavatkin. Tämäkin toiminta on salaista, eikä siihen tarvita mitään lupaa. Se voidaan myös halutessa salata niin, ettei se koskaan tule ilmi edes jälkikäteen. Tämä mahdollistaa sen, että kenen tahansa tietokoneelta, kännykästä tai mobiililaitteesta voidaan myöhemmin "löytää" lapsipornoa, joka on asennettu laitteeseen viranomaisten toimesta. Näin tulee myös tapahtumaan niiden henkilöiden kohdalla, jotka päätetään eliminoida syystä tai toisesta. Kukaan ei kykene todistamaan, etteivät asialla ole olleet viranomaiset.

Tässä olivat lyhykäisesti silmäykset menneeseen ja tulevaan vuoteen. Hyvän uuden vuoden toivotus kuullostaa hirtehiseltä, mutta on se silti paikallaan. Aina on toivoa siitä, että tarpeeksi moni kansalainen saa tarpeekseen rikollisvaltion rikollisesta toiminnasta ja nousee vastustamaan sitä. Toivon erityisesti, että rikollisvaltion tuuppimat ja potkimat eläkeläiset nousisivat barrikadeille ja valtaisivat eduskunnan omakseen. Olisi hauska nähdä onko rikollisvaltion viranomaiskoneistolla pokkaa pamputtaa ja kaasuttaa mummoja ja pappoja julkisesti. Ja jos niin kävisi, olisi muun kansan vuoro nousta rikollisvaltiota vastaan.

3 kommenttia:

  1. Aivan aluksi kannattaa hankkia foliohattu, että NE eivät pääse käsiksi ajatuksiisi. Muista, että halvin Pirkka-folio ei riitä vaan on syytä käyttää tunnettuja merkkituotteita,

    Foliohatun taittelun ja käyttöönoton jälkeen kannattaa hakeutua hoitoon.

    VastaaPoista
  2. Eihän tuohon näköjään muuta tarvita kuin selvännäkö jota kirjoittajalla piisaa

    VastaaPoista
  3. Ei mitään lisättävää. Totta kaikki - valitettavasti. Ja mikä pahinta, läpi menee suomalaisille! Kunhan tv:stä vaan tulee jääkiekkoa ja voice of finlandia yms. !

    VastaaPoista