perjantai 13. joulukuuta 2013

KULKEKAAMME VIIKINKIEN VIITOITTAMAA TIETÄ!

Hallituksemme väittää, ettei entisenlaiseen hyvinvointiin ole enää varaa. Samaa hokevat "asiantuntijat", joiden ideologia on koko ajatuksen vastainen. Valtiovarainministeriö, josta on tullut eurooppalaisten ja amerikkalaisten suurpankkien juoksupoikakonttori, väittää samaa ja esittelee fiktiivisiä "kestävyysvaje"-laskelmiaan. Ne eivät perustu mihinkään ja ovat vain ideologista propagandaa, jolla kansalle ja uskomattoman tyhmille kansanedustajille myydään ajatus eurooppalaisen yhteiskuntamallin tuhoamisesta välttämättömänä tekona.

Todellisuudessa rahaa olisi ja on ollut kymmeniä miljardeja. Ne on vain annettu pois. Koomisinta on, että ne poliitikot, "asiantuntijat" ja muut huijarit, jotka suurimpaan ääneen huutavat markkinatalouden puolesta, ovat olleet rähmäkäpäliensä kanssa anastamassa valtioiden verovaroja ja julkista omaisuutta. Kyseessä on siis huijaus ja varastaminen. Kyse ei ole siitä, että nuo pankit ja yritykset toimisivat "globaalissa kilpailutilanteessa" tai "vapaan markkinatalouden ehdoilla". Ne varastavat maamme rahat. Ne vievät teidän veronne.

Suuryrityksille annetut verohelpotukset ovat tulonsiirtoja. Kun hallitus pelkästään tämän vuoden aikana antoi rikkaimmille suomalaisille ja suurimmille yrityksille 1,8 miljardin verohelpotukset, se oli tulonsiirto köyhiltä rikkaille. Se oli tulonsiirto pienyrittäjiltä suuryrityksille. Valton budjettiin tehtiin tekemällä lähes parin miljardin reikä, jonka jälkeen idioottiakin yksinkertaisempi valtiovarainministerimme ryhtyi kirkumaan, että kuntarahoituksessa on kahden miljardin vaje. Niin oli, koska hän oli itse sen tehnyt antamalla ne rahat rikkaimmille ja suurimmille.

Valtiomme antoi täysin vastikkeetta kaksi miljardia maailman mahtavimpien mafiajärjestöjen rahanpesulana toimivalle Kyprokselle. Neljä kreikkalaista pankkia sai kaksi miljardia niin, että humahti. Ilman toiveitakaan takaisinmaksusta. Erilaisiin eurotukiin erilaisten mekanismien kautta on pantu kymmeniä miljardeja suomalaisten maksamia verorahoja. Valtiovarainministeriö arvioi eurokriisin puhjettua, että Suomen osuus tulee olemaan 34 miljardia. Kun kansa suuttui, summaa kutistettiin noin 12 miljardiin. Sitten se pieneni "muutamaan miljardiin", kunnes amerikkalaiset liikejuristit pääsivät kokkailemaan valtiovarainministeriön lukuja "luovan kirjanpidon" oppien mukaisesti ja summaksi saatiinkin jo 1,8 miljardia erilaisin vippaskonstein.

Kansaa kusettavalle pääministerille ja valtiovarainministerille tämäkään huijaus ei riittänyt. He väittivät eduskunnassa aivan pokkana, että Kreikka-"lainat" olivat jo tuoneet Suomelle voittoa. Oli kuulema ihan tili, jonne oli jo ropissut 600 miljoonaa euroa kreikkalaisten takaisinmaksuja. Tämä oli täyttä valhetta, mutta suomalaiset paskansyöjäpoliitikot mielivät tämänkin kakan parhaitten perinteittensä mukaisesti mukisematta. Todellisuudessa tuo 600 miljoonaa oli osa suomalaisten pois antamaa 2 miljardin pottia, eli ns. tukitalletus, joka oli Suomessa rikos vielä joitakin vuosia sitten.

Deutsche Bankin analyytikko arvio vuonna 2012 televisiohaastattelussa, että suomalaisten rahoja oli laitettu siihen mennessä europottiin noin 30 miljardia. Hän myös arvioi, että Suomen pankki oli laittanut europottiin kiinni noin 90 miljardia erilaisin mekanismein. Koko potti oli siis tämän saksalaisen suurpankin analyytikon mielestä noin 120 miljardia suomalaisten veronmaksajien nimissä annettua rahaa ja otettuja lainoja yms.

Kaiken tämän mielisairaan ja järjenvastaisen toiminnan taustalla on ideologia. Uusliberalismi, liberalismi, friedmanilainen koulukunta tai randilaisuus ovat kaikki samaa tarkoittavia sanoja. Tässä ideologiassa suuryritykset ovat ylivertaisia valtioon nähden. Kansalaisten edut, jotka ovat vastakkaiset suuryritysten etujen kanssa, tulee jyrätä ja valtioista on tehtävä suuryritysten rahoittajia ja lypsylehmiä. Kyse on siis suomeksi sanottuna siitä, että yksityisillä suuryrityksillä tulee olla rajoittamaton oikeus varastaa kansallisvarantoja, sekä omaisuutena että verovaroina.

Ideologian taustalla on ajatus siitä, että tavallisilla ihmisillä ei ole mitään oikeuksia. Kansakunnilla ei ole mitään oikeuksia. Vain suuryrityksillä on oikeuksia. Kansanedustuslaitosten tehtävänä on varastaa kansoiltaan mahdollisimman paljon rahaa verojen muodossa ja antaa se sitten tavalla tai toisella suuryrityksille. Suuryritysten toimintavapaus on turvattava aina ja niille on annettava rahaa, ansaitsivat ne sitä tai eivät. Juuri tämän ideologian mukaisesti maamme eduskunta ja hallitus, valtiovarainministeriö ja monet muut instanssit toimivat. Ne varastavat kansakunnan rahat ja antavat ne isännilleen tuosta vain.

Tästä on oikeasti kyse, kun pääministeri nousee eduskunnassa puhujapönttöön valehtelemaan, tai kun valtiovarainministeri valehtelee medialle ja kansalaisille tiedotustilaisuuksissaan. Valitettavasti suurin osa kansanedustajista, paria kolmea poikkeusta lukuunottamatta, nielee kaiken paskan vanhaan malliin. Kansanedustajat ovat keskimäärin tietämättömiä pelkureita, jotka eivät edusta kansaa, vaan puoluettaan, jota johtavat tämän kansakuntien ryöväämistä ajavan ideologian juoksupoikaset.

Juuri tämän ideologian vuoksi ihmiskunnan historian suurin saavutus, pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta, tuhottiin ja tuhotaan juuriaan myöten. Koskaan ihmisen historiassa ei niin monella ole ollut niin hyvä elää ja olla, kuin pohjoismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa. Koko ihmisen satatuhatvuotisen historia aikana ei ole ollut tilannetta, jossa niin monella on ollut pääsy sairaanhoitoon, jossa niin monen elämä on ollut turvattua ja suojattua, mutta jossa jokaisella on ollut myös mahdollisuus toteuttaa itseään monin eri tavoin. Tätä eivät rikollistalouden ideologian omineet paskansyöjät hyväksy.

Pääministeri Kataisen ja valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen mielestä suomalaisten elintasoa pitää laskea, jotta suuryrityksille voidaan antaa enemmän rahaa. Hallituksemme kaikkien puolueiden mielestä on oikein, että suomalaisten rahat varastetaan ja annetaan ulkomaalaisille, ylikansallisille yksityisyrityksille. Eduskunnan tahto on, että kansallisvarantomme ryövätään ja annetaan muille kuin suomalaisille. Koko valtiomme keskeinen tahto tällä hetkellä on alistaa suomalaiset tämän rikollistalouden orjiksi.

Kaikki päätökset ja koko toiminta tähtää juuri siihen, että suomalaiset ovat köyhiä ja pelokkaita alamaisia, jotka tottelevat ja tekevät töitä ilmaiseksi ulkolaisille yrityksille, kuten Rovaniemellä jo tapahtuu. Tämä ei ole tieteiselokuvaa tai sci-fi -kuvitelmaa, vaan todellisuutta Suomessa vuonna 2013. Katsokaa mitä tapahtuu. Älkää uskoko poliitikkojen, virkamiesten ja liike-elämän äänitorvien propagandaa ja paskapuheita. Katsokaa mitä todellisuudessa tapahtuu.

Mikä on suomalaisen yrittäjän tilanne juuri nyt ja millaiseksi se on muuttumassa? Ensivuoden alusta pienyrittäjien verorasitus nousee arviolta 23%. Miksi? Koska päättäjämme haluavat tappaa suomalaiset yrittäjät  ja raivata tilaa ulkolaisille yrityksille. Suomalaiset työntekijät potkitaan työttömiksi ja tilalle tuodaan kaikkia EU-lakeja rikkoen ulkolaista halpatyövoimaa, ja työttömäksi päätyneet suomalaiset pakotetaan tekemään töitä kuudensadan euron kuukausituloilla.

Tämä on todellisuutta. Juuri näin tehtään parasta aikaa kaikkialla Suomessa. Taustalla ei ole mikään järkisyy tai taloudellinen realiteetti. Taustalla on vain ja ainoastaan ideologia, jonka mukaan meidän rahamme ja varallisuutemme tulee ottaa meiltä pois ja antaa suurille yrityksille. Kyse ei todellisuudessa ole mistään muusta. Kaikki selitykset, puheet, taulukot ja tilastot ovat vain hämäystä, jolla teille uskotellaan, että näin on pakko tehdä. Ei ole. Toisinkin tehdään.

Islanti haistatti paskat suurille velkojapankeille, koska se katsoi, ettei se ole vastuussa islantilaisten pankkien lainaamista rahoista, eikä ollutkaan. Konkurssiin menneet pankit olivat. Islanti erotti kaikki poliitikot, jotka yrittivät samaa kuin mitä meidän poliitikkomme tekevät. Islanti haistatti paskat Maailmanpankille, Kansainväliselle valuuttarahastolle, Euroopan Unionille, maailman suurimille pankeille, ja teki niin kuin kansan etu vaati. Se teki oikein. Islannin valtio toimi islantilaisten eduksi. Se piti islantilaisten puolta. Niin maan tuleekin toimia, oman kansansa etuja puolustaen.

Meillä tehdään toisin. Pääministerin mielestä jopa oma armeijamme kuuluu joillekin muille jossakin muissa maissa. Ei meille. Sen tehtävänä ei olekaan puolustaa isänmaata, vaan taistella jossakin jonkun ulkomaalaisen komennossa suuryritysten ja pääomien etuja puolustaen.

Me tarvitsemme muutoksen Islannin tyyliin. Meidän tulisi tehdä, kuten islantilaisetkin tekivät. He valtasivat parlamenttinsa ja heittivät ulos ne poliitikot, jotka eivät ajaneet islantilaisten etuja. Meidän tiemme ei tarvitse olla orjavaltion tie. Se voisi olla viikinkien viitoittama itsenäisen ja vapaan kansan tie.

2 kommenttia:

  1. Sata varmasti astuu vapaakauppasopimus voimaan. Siitä on Chicagon poikien lobbauskoneisto pitänyt huolen..

    VastaaPoista
  2. Hyvin kiteytetty! Täysin samoilla linjoilla ollaan. Petos, valhe, manipulointi, kiristys, uhkailu, harhaanjohto on pop. Ja omituisinta tosiaan on, että meidänkin maamme eturivin poliitikot on ostettu/uhkailtu/manipuloitu-aivopesty täysin. Ja idiotismi on päälekäyvää, v..ttu eikö näe jo naamasta että ei ole kaikki kotona, jos esim. seuraa Urpilaisen täysin poissaolevaa katsetta. Kansa ei taida herätä ennenkuin on myöhäistä, ja suoraan sanoen näyttää tosi pahalta tilanne suomessa/kin. NWO....

    VastaaPoista