tiistai 2. huhtikuuta 2013

RIKOLLISJENGISKANDAALI: KRP korjaili lukujaan

MTV3:n uutiset kertoi tänään 2.4.2013, että KRP on korjannut rikollisjengiläislukemiaan alaspäin ( http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/2013/04/1729579/krp-korjasi-lukujaan-jengilaisten-maara-ei-sittenkaan-jyrkassa-kasvussa ).

Samalla MTV3:n uutiset kertoi, että poliisijohtaja Paaterokin oli puuttunut tilanteeseen. Uutisissa oli olennaista se, ettei jengiläisten lukumäärä ollutkaan kasvanut räjähdysmäisesti kuten KRP on viimeisen vuoden ajan väittänyt. KRP oli siis valehdellut medialle, poliitikoille ja lainlaatijoille, kansalle. Kysymys kuuluu: MIKSI?

Saadakseen läpi haluamansa lait: jengilaki, joka kriminalisoisi KRP:n rikollisjärjestöiksi nimeämät ryhmät, sekä ns. liivilaki, joka kieltäisi moottoripyöräkerhojen tunnukset, eli puuttuisi siihen miten ihmiset saavat pukeutua. Lisäksi KRP on jo vuosien ajan käyttänyt rikollisjärjestöjen uhkaa keppihevosenaan vaatiessaan lisää oikeuksia ja toimintavapauksia, sekä rahaa.

Tämä ei ole mikään pikkujuttu, kömmähdys tai erehdys. Tämä on tahallista valehtelemista omien poliittisten ja taloudellisten etujen hankkimiseksi. KRP on huijannut kansanedustajia, ties kuinka pitkään. Se on esiintynyt julkisuudessa virheellisine tietoineen sen lopullisen Totuuden vaalijana ja mikä pahinta, KRP:n edustajat ovat istuneet oikeudessa perustelemassa tuomioiden koventamisia näihin väitteisiinsä perustuen.

Kenelläkään ulkopuolisella ei ole ollut mahdollisuutta tarkistaa sitä onko itse päätynyt rikolliseksi vain siksi, että tuntee kerholaisia. Se tiedetään, että KRP on nimennyt rikollisksi ihmisiä, joilla ei ole rikosrekisteriä, tuomioita, syytteitä ja joita ei edes ole epäilty rikoksesta. KRP:n silmissä he ovat olleet rikollisia, koska he ovat olleet "liian lähellä rikollisjengiä".  On mielenkiintoista nähdä miten nämä paljastukset vaikuttavat KRP:n toimintaan ja yleensä asenteisiin ja tiedottamiseen, jos ollenkaan.

Helsingin poliisin ote jengiasioissa on ollut huomattavasti realistisempi koko ajan ja ilmeisesti siellä ollaan koko ajan oltu paremmin selvillä siitä mitä ja millaista rikollisuutta moottoripyöräkerhoissa on ja ketkä kerhoissa hääräävät rikosten poluilla. Helsingin poliisi ei ole lähtenyt mukaan KRP:n kauhukampanjoihin, eikä se ole syyllistynyt vastaaviin ylilyönteihin ja liioitteluihin. Ilmeisesti juuri siitä syystä KRP:ssä ei ole katseltu Helsingin poliisin tehokkaampaa toimintaa hyvällä ja ilmeisesti juuri tämä onkin näiden kahden suuren poliisiorganisaation välisen kahnauksen ydin: KRP haluaisi määrätä muita mielensä mukaan, valtapoliittisista syistään, eikä Helsingin poliisi suostu moiseen pelleilyyn, koska siellä tiedetään mikä todellisuus on.

Olennaista tässä skandaalissa on se, että KRP on joutunut nyt julkisesti paljastamaan, että sen televisiossa esiintyneet ylikomisariot ovat valehdelleet luetellessaan liioiteltuja lukuja toimittajille. Olennaista tässä on nyt se, että toimittajille on valehdeltu, heitä on johdettu harhaan, ja että isoja kansallisia medioita on johdettu harhaan. Kuka tietää kuinka pitkään näin on tehty? Kuka tietää ovatko KRP:n uudet, korjatut luvutkaan paikkaansa pitäviä? Ei kukaan. KRP on osoittanut nyt sen julkisesti.

Mitä media sanoo? Pyytääkö se anteeksi niiltä sadoilta rikollisiksi nimitellyiltä henkilöiltä? Vaatiiko se KRP:n tilille tästä harhaanjohtamisesta? On mielenkiintoista nähdä mitä YLE tekee asian suhteen. Mitä tekee Iltalehti, joka viime aikoina on toistellut KRP:n väärenettyä viestiä ahkerimmin? Toimittajille ja päätoimittajille on valehdeltu. Suuttuvatko he? Vaativatko he selityksiä, vai nielevätkö tämänkin kyykytyksen punastellen hiljaisuudessaan?

Kaikkein olennaisinta tässä skandaalissa on se, että KRP on nimennyt syyttömiä kansalaisia rikollisiksi perusteetta. Kukaan ei tiedä mitä kaikkea haittaa tämä on näille sadoille suomalaisille aiheuttanut työelämässä, yritystoiminnassa, elämässä ylipäätään. KRP:n tiedetään soittaneen ihmisten työpaikoille ja vihjailleen, että tämä-ja-tämä henkilö on mukana tällaisessa ja tällaisessa. Kuinka monen työsuhde on päättynyt tällaiseen? KRP:n tiedetään soitelleen rahoittajille, pankeille ja yrityskumppaneille, yhteistyökumppaneille "rikollisjengiläisistä". Kuka on vastuussa tässä toiminnassa tehdyistä virheistä, tai väärinkäsityksistä?

Suomessa poliisin arvostus on perustunut pariin yksinkertaiseen perusasiaan. Poliisi ei valehtele. Poliisi pitää lain puolta. Näin kansalaiset ovat uskoneet. Sieltä täältä on kuitenkin tullut vuosien varrelta pikku-uutisia siitä kuinka näin ei olekaan. Ja nyt tulee tällainenkin skandaali: Keskusrikospoliisi onkin valehdellut kaikille. En voi käsittää miten kukaan poliisimies erehtyy kuvittelemaan, että tarkoitus pyhittää keinot ja että poliisi voi tehdä mitä vain, jos poliisi hyötyy siitä.

Suomessa poliisia on arvostettu, koska olemme uskoneet, että poliisi tutkii ja selvittää rikokset, ja toimii tutkimuksissa selvinneiden tosiasioiden perusteella. Poliisia on pidetty puolueettomana ja lakia noudattavana. Se on luottamuksen kivijalka. Kaikki tällainen toiminta rapauttaa tuota luottamusta ja saa meidät kansalaiset yhä epävarmemmiksi ja epäluuloisemmiksi. Poliisi ei voi yrittää muokata politiikkaa väärennetyillä tilastoilla. Se on väärin. Poliisi tekee työnsä, poliitikot omansa.

Toivottavasti tämä skandaali puhdistaa ilmaa ja saa KRP:nkin tajuamaan missä se on mennyt metsään. Toivottavasti tämä skandaali ei vie enempää luottamusta poliisilta. Tiedän, että tuolla on paljon juuri sellaisia täyspäisiä ja rehellisiä poliiseja, joita voi arvostaa. Toivotaan, että heidän sanansa ja järkensä poliisihallinnossa voittaa, ja KRP:n viimevuosien uskomaton kouhotus on eilispäivän meteliä ja harhaa.



4 kommenttia:

  1. Jengit pyörittävät liiketoimintaa - KRP painaa päälle heti seuravana päivänä.

    http://yle.fi/uutiset/moottoripyorajengit_yha_useammin_mukana_yritystoiminnassa/6562210

    Kyseisessä pelotteluilmapiiriä tihkuvassa uutisessa pistää silmään erityisesti kaksi asiaa:

    ”Rikolliset moottoripyöräjengit ovat yhä laajemmin mukana yritystoiminnassa. Krp:n mukaan reippaasti yli sata jengiläistä pyörittää erilaisia yrityksiä, ja heidän lisäkseen toimii välikäsien ryhmä. Tavallisen ihmisen on vaikeaa tietää, milloin palkkaa rikolliseen moottoripyöräjengiin kuuluvan yrittäjän.”

    Jos johonkin kerhoon, ei jengiin, kuuluva henkilö elättää itsensä yrittäjänä, kyseessä ei ole ”soluttautuminen” taikka ”jengin pyörittämä liiketoiminta” – vaan yksinkertaisesti ihmisen halu tienata leipänsä. Voi myös olla, että kerhoon liittyy yrittäjä – pitäisikö hänen välittömästi irtisanoa henkilökunta ja heittäytyä työttömyysturvan varaan?

    ”Veropetosten ja kirjanpitorikosten avulla osalla rahoista ylläpidetään kerhotoimintaa ja rahoitetaan rikollisia bisneksiä, kuten huumausainekauppaa, prostituutiota, ihmiskauppaa, salakapakoita.”

    Tässä jo sotketaan puurot ja vellit aivan tahallisesti!
    Jos jollakin henkilöllä on kannattavaa liiketoimintaa, sillä tuskin halutaan ”tukea” rikoksia – eiköhän yrittäjä mieluummin nauti yritystoiminnan hedelmistä ja vietä laadukasta elämää.

    Ja toisaalta – voisiko rikosten tekeminen olla jonkun mielestä niin mukavaa, suorastaan elämän prioriteetti, että perustetaan kannattavaa liiketoimintaa että ”voitaisiin tukea rikosten tekoa” – aivan järjetön aivopieru kaikessa mielettömyydessään! Poliisihan on tähän saakka ollut huolissaan, kun ”rahaa tehdään rikoksilla ja sitten rahaa pestään yrityksissä” mutta nyt ollaankin sitä mieltä, että huumekauppa onkin niin kannattamatonta, että sitä on tuettava rehellisellä kannattavalla liiketoiminnalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ..hahhahhaa - hyvin osoitettu logiikan "särö".. Milloinkohan virkavalta ymmärtää, että on parempi olla hiljaa ja näyttää tyhmältä, kuin avata suunsa ja todistaa se? ;)

      Pinja

      Poista
  2. Mitäs kun pelottelulla ja soittelulla saadaan ihmiset työttömiksi? Kuka palkkaa KRPn leimaaman jengiläisen? Onko edes olemassa muita polkuja kuin yrittäminen, jos siivellä ja sossulla elo ei nappaa?

    VastaaPoista
  3. Yrittäjänä tiedän, että asiat voivat olla myös päinvastoin niiden taholta jotka tuntevat "jengiläiset" / motoristin ja heidän tapansa elää. Asiat voidaan tulkita myös eduksi. Joustavuutta pitää löytyä molemmin puolin ja sitä kautta syntyy molemmin puolinen kunnioitus, mikä taas motivoi työntekijää hoitamaan työnsä sovitusti, ellei jopa paremmin. Ei tarvitse ammattiliittojen sopimuksia lukea, se pitää mitä sovitaan suu puheella jne. Mekaaniseen asennustyöhön kavereilla on terve mielenkiinto eikä valiteta jos kädet tulee hiukan rasvaan jne. Tietysti meitä / heitä on moneen junaan, mutta hyviä työntekijöitä, ainakin he joita mitä tunnen, keiden kanssa olen töitä tehnyt ja palkannutkin.

    VastaaPoista