maanantai 8. huhtikuuta 2013

JÄRJESTÄYTYNYT RIKOLLISUUS: MEKSIKOLAISET

Yhdysvaltain viranomaiset pitävät meksikolaisia huumekartteleja tämän hetken suurimpana uhkana ja vaarallisimpina rikosjärjestöinä. Ne toimittavat pääosan huumeista Yhdysvaltain markkinoille, olipa sitten kyse marijuanasta tai kiinalaisesta heroiinista, kolumbialaisten kokaiinista tai meksikolaisesta meta-amfetamiinista. Yhdysvaltain viranomaiset ovat kertoneet takavarikoineensa rajan pohjoispuolelta myös säiliöautoista taisteluvaunuiksi muutettuja ajoneuvoja, Mad Max -vaunuja, ja pelkäävät huumesodan leviävän myös sinne.

Meksikolaiskartellit ovat jo levittäytyneet Väli-Amerikkaan ja solmineet yhteyksiä Eurooppaan ja Aasiaan. Ne ovat osoittautuneet ällistyttävän sitkeiksi ja niiden käytössä on niin paljon rahaa, että ne ovat kyenneet hankkimaan itselleen kalustoa ja aseita, jollaisia edes amerikkalaisilla viranomaisilla ei ole. Ne ovat myös aina olleet yhteistyössä korruptoituneitten poliitikkojen, poliisien ja sotilaiden kanssa. Joissakin tapauksissa jäljet ovat johtaneet maan presidentin palatsiin saakka ja ainakin yhden kerran maan huumerikollisuuden vastaista taistelua johtanut kenraali paljastui kartellien mieheksi.

Yksi vanhimmista ja voimakkaimmista on Sinaloan kartelli, Cartel de Sinaloa tai CDS. Nimensä mukaisesti se pitää tukialueenaan Sinaloan osavaltiota, vaikka toimiikin ympäri Meksikoa ja Yhdysvaltain eteläosissa. Kartellin perustaja Pedro Aviles Perez oli ensimmäisiä huumeruhtinaita, joka käytti lentokoneita salakuljetuksessa jo 1960-luvulla ja keskittyi nimenomaan marijuanaan. Alunperin kartelli käytti myös nimeä La Alianza de Sangre, Veren allianssi, mutta sittemin sen riveistä loikanneet pomot ovat perustaneet omia, kilpailevia kartellejaan. Sinaloan kartellia johtaa tällä hetkellä Joaquin "El Chapo" Guzman ja se on sodassa kilpailevien ryhmien kanssa. Kuten muillakin kartelleilla, sillä on myös viha/rakkaussuhde viranomaisiin. Se tappaa myös viranomaisia, mutta toimii myös yhdessä niiden kanssa.

Sinaloan päävastustajiin kuuluu Juarezin kartelli, jonka toiminta keskittyy Ciudad de Juarezin rajakaupunkiin, joka on yksi huumeiden pääväylistä Yhdysvaltoihin. Juarezin kartelli tunnetaan äärimmäisestä väkivallastaan sekin. Kartellin perusti jo 1970-luvulla Rafael Agular Guajardo, mutta johtoon nousi 1993 Amando Carillo Fuentes. Hän menehtyi plastiikkakirurgin työpöydälle yrittäessään muuttaa ulkonäköään 1997. Kirurgi menehtyi hiukan myöhemmin ja kartellin johtoon nousi sisäisen välien selvittelyn jälkeen Vincente Carillo Fuentes, jonka valtakausi on ollut jatkuvaa sotaa Sinaloan kartellia ja muita vastaan. Juarezin kartellilla on myös oma katujenginsä, Barrio Aztecas, joka toimii  Ciudad de Juarezissa, sekä Teksasissa Houstonissa ja Dallasissa, sekä Uuden Meksikon ja Arizonan osavaltioissa. Kartelli perusti myös sotilaallisen siiven La Linen palkkaamistaan poliiseista Los Zetasin innoittamana, mutta La Line ei ole ollut tehokas kuin Zetas.

Los Zetas oli alunperin Meksikonlahden kartellin aseellinen siipi, sen oma murharyhmä. Zetas sai alkunsa, kun Meksikonlahden kartelli päätti palkata itselleen palkkasoturijoukon. Entinen armeijan luutnantti Arturo Guzman Delena houkutteli ryhmään 30-40 armeijan erikoisjoukkojen sotilasta ja ryhmä toimi kuten mikä tahansa kommando-osasto. Itseasiassa sen alkuperäiset miehet tulivat pelkästään Gruepo Aeromovil de Fuerzas Especialesista (GAFE), armeijan kommando-osastosta.

Los Zetasin avulla Meksikonlahden kartelli piti kilpailijansa helposti kurissa ja raivasi esteet tieltään, ja pystyi helposti uhmaamaan viranomaisia, mutta kun kartellin pomo Osiel Cardenas Guillen pidätettiin 2003, Los Zetas huomasi olevansa isäntä talossa. Se erkani emokartellistaan ja aloitti nousunsa, joka on ollut häikäisevän nopeaa. Vaikka Los Zetasin alkuperäisjäsenistä on kuollut jo 31, uudet rekryytit ovat astuneet saappaisiin ja toiminta on vain kiihtynyt. Los Zetasin riveissä on myös Guatemalan armeijan erikoisjoukkojen jäseniä, meksikolaisia sotilaita ja poliiseja kaikilta tasoilta, ja se kilpailee kaikkein vahvimpien kartellien kanssa. Los Zetas on myös levittänyt brändiään niin, että sen nimissä toimii pienempiä jengejä ja yksityisyrittäjiä, joka edelleen vaikeuttaa varsinaisen joukon nappaamista ja kukistamista. Uutisten mukaan sen johtaja napattiin aikaisemmin tänä keväänä 2013.

Se, mikä erotti heti alussa ja erottaa edelleen Los Zetasin äärimmäisen väkivaltaisista kilpailijoistaan kaikkialla maailmassa, on sen väkivaltaisuus. Los Zetas toi meksikolaiseen alamaailmaan terrorismin. Se teki videoita massamurhistaan ja kurkun leikkaamisistaan, aivan kuten Al Qaida tai muut vastaavat, ja se kävi ja käy tulitaisteluita maan armeijan ja poliisivoimien kanssa missä tahansa milloin tahansa. Se käyttää samoja aseita ja tekee sotilaallisia iskuja, sen miehet ovat jopa pukeutuneet sotilasunivormuihin ja varusteisiin näissä iskuissa. Los Zetasin mestaamiset, kidutukset, nylkemiset ja joukkomurhat ovat myös saaneet kilpalijat toimimaan samoin. On syntynyt ryhmä Mata Zetas, joka on jonkin sortin kuolemanpartio, joka jahtaa zetaseja.

Toistaiseksi Los Zetas on kyennyt pysyttelemään hengissä huumesodan keskellä ja levittämään toimintaansa ympäri maailmaa. Italian N'dranghetalla on yhteydet Los Zetasiin, joka toimii Yhdysvaltojen ja Meksikon lisäksi ainakin Väli-Amerikassa ja Aasiassa. Los Zetasilla on hyvät yhteydet Kalifornian chicano-jengeihin ja Mara Salvatrucha eli MS13, kenties kaikkein väkivaltaisin jengi, toimii zetasien kanssa.

Vaikka Los Zetasin alkuperäisesta joukosta on jäljellä enää muutama mies, sen sotilastausta näkyy ryhmän aseistuksessa. Zetasien kätköistä on löydetty kaikkia tuliaseita pistooleista konekivääreihin ja sinkoihin, ja se on myös käyttänyt käsikranaatteja ja miinoja.Tästä huolimatta, tai juuri siksi, Los Zetas toimii kaikilla rikollisuuden ja laillisen liiketoiminnan aloilla kidnappauksista pankkitoimintaan.

Se on ilmeisesti myös kehittynein kartelli uusimman teknologian käytössä. Kun Los Zetas tapansa mukaan murhasi sitä arvostelleita kirjoittajia ja kidnappasi yhden nettiaktivistin, hakkeriryhmä Anonymous ilmoitti käyvänsä sen kimppuun. Los Zetas jäljitti ne Anonymousin jäsenet jotka johtivat sen vastaista kampanjaa ja teloitti kummatkin. Zetasilla olikin omat hakkerinsa, jotka kykenivät jäljittämään Anonymousin anonyymejä hakkereita, jotka ovat onnistuneet välttelemään amerikkalaisia ja eurooppalaisia viranomaisia.

Los Zetas siis erkani Meksikonlahden kartellista, joka puolestaan on maan vanhimpia, ellei vanhin. Sen perustaja Juan Nepomueco salakuljetti viinaa Yhdysvaltoihin jo kieltolain aikaan 1920-luvulla ja siirtyi huumeisiin 1960-luvulla. Matamorosia pääpaikkanaan pitävä kartelli nousi raskaaseen sarjaan huumekaupassa seuraavalla vuosikymmenellä ja huomasi joutuneensa muiden huumekartellien pelikentälle. Siksi se loi itselleen sotilaallisen siiven, Los Zetasin, joka kuitenkin lähti myöhemmin omille teilleen. Meksikonlahden kartellin epäillään olevan kuolemanpartio Mata Zetasin takana ja se on ollut itsekin väkivaltainen, vaikka väittääkin olevansa kauhuissaan zetasien taktiikoista.

Juarezin kartelli on myös yksi maan vanhimpia ja sen hallitsema Ciudad de Juarez on maan tärkeimpiä väyliä Yhdysvaltain markkinoille. Juuri siksi Juarez de Ciudadin kaupungista käydään kiihkeää sotaa Sinaloan ja sen liittolaisten ja Juarezin kartellin välillä. Juarezin kartellin liittolainen on Los Zetas, joten taistelu on äärettömän veristä ja silmitöntä. Urhit lasketaan ei sadoissa, vaan tuhansissa, ja sivullisia kuolee helposti kymmeniä, jos he sattuvat olemaan väärässä paikassa väärään aikaan. Kun kilpailevat kartellit ottivat yhteen suositussa yökerhossa, sivullisia kuoli parisenkymmentä. Kun kartellit yrittivät tappaa kristillisessä orpokodissa piileskelevää todistajaa, he tappoivat kaikki ketkä orpokodissa sattuivat olemaan.

Kartellit sotivat myös maan länsirannikolla, jossa Sinaloan kartelli liittolaisineen taistelee rajakaupunki Tijuanan hallinnasta Arellano-Felix kartellin (CAF) eli Tijuanan kartellin kanssa. Tämä voimakas järjestö toimii rajan molemmin puolin ja on yhteistyössä Kalifonian La Emen, eli Mexican Mafian kanssa. Tijuanan kartelli on liittolainen Los Zetasin ja Juarezin kartellien kanssa ja sotii siten Sinaloan lisäksi myös Meksikonlahden kartellia vastaan. Vain parisen vuotta sitten turistikeskus Acapulcon suositulta uimarannalta löydettiin mestattu ruumis, joka oli nyljetty, paloiteltu ja ripustettu näytille. Epäillyistä ei ollut pulaa.

Ikään kuin näissä ei olisi tarpeeksi tekemistä, maassa toimii myös pienempiä huumekartelleja ja ryhmiä, katujengejä ja mustaan magiaan uskovia rikollisjoukkioita. Tilannetta ei suinkaan paranna kaikkialla rehottava rikollisuus ja korruptio, joka ulottuu maan korkeimpiin elimiin saakka ja johon ovat sekaantuneet kaikki puolueet ja poliitikot. Ongelmaa pahentaa myös se, etteivät kaikki poliisit liittovaltion tai paikallistasolla suinkaan yritä lopettaa huumekauppaa, vaan tavoitteena on kukistaa kartellit ja ottaa huumekauppa omaan hallintaan.

Ja erilaisten poliisijoukkojen kilpaillessa varsinaisten rikollisten kanssa, sopassa ovat mukana myös armeijan eri yksiköt. Ei siis ole mikään ihme, että niin sanotussa Meksikon huumesodassa on kuollut tuhansia ja tuhansia ihmisiä. Itseasiassa monet tarkkailijat uskovat, että isoimmat joukkomurhat, varsinkin täysin sivullisiin kohdistuvat, ovat juuri armeijan ja liittovaltion poliisin erikoisjoukkojen käsialaa.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti