tiistai 16. huhtikuuta 2013

JÄRJESTÄYTYNYT RIKOLLISUUS: SUOMI, case Talvivaara

Terminologialla on suuri merkitys, kun Suomessa määritellään järjestäytynyttä rikollisuutta. KRP on tehnyt omat määritelmänsä, samoin muut viranomaiset, mutta yhteistä näille kaikille on se, että merkittävin ja suurin suomalainen järjestäytynyt rikollisuus uiskentelee kaikista määritelmistä ulos. Se asettuu termien Talousrikollisuus ja Ympäristörikokset alle. Muitakin termejä on. Poliisi ja oikeuslaitos tuntuvat olevan unessa, kun eivät käsitä, että näissä on usein kyse juuri siitä Itsestään.

Otetaanpa esimerkki. Talvivaaran kaivos.

Talvivaarasta piti tulla itäisen pohjois-Suomen sampo, kultaa muniva työllistäjä, joka pelastaa syrjäseudun. Niin piti, mutta ei siitä tullut. Töitä on joillekin riittänyt, mutta hinta on ollut kohtalaisen kova ja ylittänee rahallakin mitattuna kirkkaasti nuokin hyödyt. Kunnat ovat jääneet nuolemaan näppejään, sillä yhtiö ei ole maksanut kiinteistöveron lisäksi mitään muita veroja senttiäkään kunnille.

Sen sijaan se on rikkonut jo manipuloimiaan jätevesirajoja, rikkonut oikeuden määräyksiä, tehnyt mitä huvittaa kenestäkään piittaamatta. Ympäristöministeri Ville "Vellishousu" Niinistö kävi inisemässä viimevuoden puolella Talvivaarassa ja lupasi, ettei yhtiö enää riko rajoja tai tulee stoppi. Parasta aikaa yhtiö juoksuttaa myrkyllistä saastaa raakana suoraan vesistöihin, tuhansia kuutioita vuorokaudessa, eikä Vellihousu-Villeä näy mailla halmeilla, tietenkään. Ei uskalla. Isot pojat voivat suutahtaa.

Talvivaara on jo nyt EU:n suurin ympäristökatastrofi. Se on siis Euroopan Unionin suurin ympäristörikos. Juuri nyt. Parasta aikaa. Mitä sille tehdään? Ei mitään. Yksikään poliisi ei ole mennyt paikan päälle keskeyttämään rikollista toimintaa, yksikään poliisi ei ole aloittanut tutkimusta rikoksesta jota tehdään uutislähetysten live-kuvissa tuosta vaan. Jos jossakin moottoripyöräkerho soittaa rammaria liian lujaa, sinne hyökätään huput silmillä, mutta kun meneillään on Euroopan Unionin suurin ympäristörikos, täysin tietoisesti ja tahallisesti, yksikään poliisi ei tee yhtään mitään, ei vaikka laki sitä heiltä vaatiikin.

Niin suuri on suomalaisen järjestäytyneen rikollisuuden mahti. Maan Tapa, veliverkosto, systeemi toimii aivan kuten Camorra Napolissa. Ongelmajätteet heitetään suoraan luontoon, eikä kukaan voi yhtään mitään. Ei poliisi, eivät poliitikot, eivät viranomaiset, eivät ketkään. Me kaikki käsitämme, että Campagnan ympäristökatastrofi on järjestäytyneen rikollisuuden tekosia. Se on kaikille päivän selvää. Mutta Talvivaarassa on kyse aivan samasta ilmiöstä. Se on aivan samanlainen kuvio. Joku hyötyy, joku tienaa isoja rahoja, ympäristöä pilaamalla. Tuhoamalla. Laista, asetuksista, määräyksistä, oikeuden päätöksistä piittaamatta. Aivan samanlainen logiikka ja käytäntö.

Talvivaaran ajoi läpi keskustaministeri, jonka alaikäisellä lapsella ja aviomiehellä oli yhtiön osakkeita. Sattumaako? Näin ministeri väitti, eikä hänen toimiaan koskaan tutkittu. Olisi mielenkiintoista tietää paljonko osakkeita on jäljellä, vai joko ne myytiin ja mihin hintaan.

Kuvio herättäisi missä tahansa länsimaassa viranomaiset, mutta ei meillä, kuten ei muissakaan venäläisissä maissa. Suomi, eli Länsi-Venäjä, on itäisen naapurinsa tavoin täysin korrptoitunut valtio, rikollisvaltio, jonka johto ei ole järjestäytyneen rikollisuuden korruptoima, vaan elimellinen osa sitä. Tämän tapaus Talvivaara osoittaa.

Ja jotta ne, jotka vielä ihmettelevät mikä Talvivaaran tapauksessa on niin kummallista, ymmärtäisivät koko luokan: Oulujärven yläpuoliset vesistöt ovat jo saastumassa ihmisille kelpaamattomiksi. Oulujärvi on koko Oulun seudun juomavesiallas. Mistä oululaiset saavat juomavetensä, jos se saastuu? Talvivaaran myrkkyjuoksutusten jälkiä on havaittu jo Kuopion yläpuolisissa vesistöissä. Matkaa itse paskaviemäriin on 250 kilomteriä ja rapiat. Myrkkyjen vaikutusalue on siis jokseenkin saman kokoinen kuin Pori-Tampere- Lahti- Kouvola- Kotka linjan länsipuolelle jäävä alue. Näin suuresta saatumisalueesta puhutaan. Mietipä sitä.

Viranomaiset olivat kyllä haukkana vahtimassa, etteivät maaseudun ja haja-asutusalueen asukkaat vaan pissi liiterin nurkalle tai kaki pusikkoon, ovat edelleen vaatimassa vedenpuhdistamoita kesämökeille ja latoihin, kiusaamassa mummeleita ja pientaloasukkaita määräyksillään ja vaatimuksillaan, mutta tuossa tuo yhtiö kippaa miljoonia litroja syöpää ja epämuodostumia ja muita sairauksia aiheuttavia myrkkyjä sellaisenaan suoraan vesistöihin. 

Miten tämä on mahdollista? Miten tämä voi jatkua? Viisikymmentä työpaikkaa? Pari sataa työpaikkaa? Niillä on ostettu ihmisten ajatukset, eivätkä ihmiset ymmärrä, että jos ja kun Talvivaara jatkaa entiseen malliin, alueella ei tarvita enää yhtä ainoaa työpaikkaa, koska siellä ei voi asua. Alueesta tulee Tshernobylin suojavyöhykkeen tapainen alue. Se on myrkyttynyt. Siis jos mitään ei tehdä.

Mutta suomalainen järjestäytynyt rikollisuus on niin mahtava, ettei sitä kukaan estele. Kainuun ELY-keskuksen johto on kytköksissä kaivosyhtiöön, poliitikot ovat kytköksissä, viranomaiset samoin, ja pelissä ovat suuret rahat. Jos uraani show saadaan pyörimään kunnolla, puhutaan miljardeista. Panokset ovat kovat ja siinä oululaisten juomat raskametallit ja syövät ovat kakan hailee.

Miettikääpä tätä: Talvivaaran kaivosyhtiö keräsi osakeannilla yli 200 miljoonaa euroa. Yhtiö, joka on tuottanut koko ajan tappiota, yhtiö jonka jätejärjestelmät ovat täysin amatöörimäisiä ja kelvottomia, yhtiö joka voi hyvinkin päätyä oikeuteen lähiaikoina sekä kotimaassaan että EU:ssa, ja silti se kerää yli 200 miljoonaa uutta pääomaa.

Tätä on se ihan oikea järjestäytynyt rikollisuus. Tässä ei ole kyse ympäristörikoksesta. Tässä on kyse korruptiosta, vallan väärinkäytöksistä, virkavelvollisuuden täyttämättä jättämisistä jne. Kuviossa on mukana kymmeniä, ehkä satoja ihmisiä. Kaikki he ovat osallisina Euroopan lähihistorian suurimpaan ekokatastrofiin. Aivan kuten Italian Campagnassa, Napolin seudulla. Kuvio on aivan sama.

Kiinnostaako poliisijohtaja Paateroa? No ei. Sisäministeri Räsästä? Ei. Miksei? En tiedä, erittäin hyvä kysymys. Jos olisimme Italiassa arvelisin oitis, että heidät on ostettu, lahjottu, mutta ei kai meillä sentään niin? Suomihan on maailman vähiten korruptoituneimpia maita, eikös juu?

Ja missä ovat Vihreät? Missä on Green Peace? Missä ovat kettutytöt, turkistarhauksen vastustajat, viherpiiperot ja ituniilot? Varmaankin jossakin seminaarissa tai ympäristökokouksessa Acapulcossa tai Tahitilla, viiden tähden hotellissaan siemailemassa drinksujaan. Ajelemassa ministeriautolla, nauttimassa verovaroilla maksettavia ilmaisetuja, tukirahoja, mita lie. Nuo kaikki antavat siunauksensa asialle. Niin suurta on suomalainen järjestäytynyt rikollisuus.

Jaa mitä? Ai että jengirikollisuus? Näyttäkääpä yksikin jengi Suomessa, joka myrkyttää kymmenien tuhansien ihmisten käyttövedet, eikä tutkintaa edes käynnistetä. Näyttäkääpä yksikin "rikollinen moottoripyöräjengi", jonka toiminta uhkaa suoraan satojen tuhansien suomalaisten elämää ja terveyttä välittömästi. Näyttäkääpä yksikin liivijengi, jonka toiminta on satojen miljoonien rikollista bisnestä. En tiedä yhtään. Mutta sen tiedän, että Talvivaaran kaivosyhtiön rikollinen bisnes on satojen miljoonien arvoinen, vähintään.

2 kommenttia:

  1. Paljonhan siinä oli tosi asiaa,näinhän se taitaa olla jos ei tee mitään ei satu virheitäkään.
    Suurin virhe kuitenkin on tehty siinä, että kaivoshomma alettiin tehdä ahneuksissaan kerralla liian mittavana. Ei tuollainen rynnistys ole kenenkään hallittavissa. Korkeintaan neljäsosa vauhdilla etenevänä toimintana kenties olisi onnistunut kohtuullisemmilla vahingoilla.
    tuntuvasti pienemmillä vahinkojen syntymisillä

    VastaaPoista
  2. Vääjäämättä on todettava, että Talvivaaraan liittyen poliisit ovat itse osa järjestäytynyttä rikollisuutta. Suomenlakikirja joutaa nakata romukoppaan, koska se ei koske Talvivaaran kaltaisia järjestäytyneen rikollisuuden toimijoita.

    VastaaPoista