maanantai 29. huhtikuuta 2013

JÄRJESTÄYTYNYT RIKOLLISUUS: case SUOMI

Viime aikoina, mutta jo paljon aikaisemminkin, mediassa on toitotettu "rikollisjengien" uhkaa. On kerrottu, kuinka "liivijengit" uhkaavat soluttautua yhteiskuntaan, ikään kuin ne eivät siellä olisikaan suomalaisina Suomen kansalaisina olleet koko ajan. On luotu uhkakuvaa, jolla pelotellaan kansalaisia ja samalla luodaan vaikutelma siitä, että ollaan oikeasti tekemässä jotakin merkittävää.

Aikaisemmin blogini kommenteissa eräs anonyymi kommentoija sanoi poliisin takavarikoineen miljoonia näiltä "liivijengeiltä". Jos niin on, olisin hyvin mielelläni kuullut missä yhteydessä ja mistä tuo luku koostuu. Kun poliisi on esitellyt "liivijengien" huumebisneksiä ja kertonut niistä, on lähes aina puhuttu sadoista kiloista ja miljoonista. Kun juttu on sitten käsitelty oikeudessa, sadat kilot ovat vaihtuneet korkeintaan kymmeniin ja miljoonat satoihin tuhansiin. Useimmissa jutuissa kymmeniin tuhansiin. Erityisen usein näin on käynyt juuri moottoripyöräkerhojen kohdalla, jostakin syystä.

Aikoinaan poliisi tiedotti suuresta huumejutusta, jonka ytimessä on moottoripyöräkerho Bandidos MC. Tiedotustilaisuudessa oli esillä kokonainen pöytä täynnä huumeita ja poliisi kertoikin jutussa olevan kyse sadoista kiloista. Huumekasaa valokuvattiin ja siitä otettuja kuvia oli seuraavan päivän lehdissä. Poliisi kertoi myös takavarikoineensa aseita ja esillä oli kokonainen pöydällinen aseita, jotka media myös ikuisti.

Oikeudessa sitten selvisi, että Bandidos MC:n jäsenistä vain yksi oli sekaantunut koko juttuun, huumeita oli satojen kilojen sijaan kymmeniä kiloja, eivätkä tiedotustilaisuudessa esillä olleet aseet tai huumeet liittyneet tapaukseen laisinkaan.

Joitakin aikoja sitten poliisi tiedotti napanneensa kansainvälisen huumeorganisaation, jonka ytimessä oli Hells Angels MC. Poliisin tiedotuksen mukaan mukaan se oli onnistunut todistamaan, että Hells Angelsin johto organisoi ja johti miljoonien huumekauppaa, joka ulottui Saksasta Suomeen. Poliisin kertomat tiedot levisivät mediassa tavan mukaan kuin kulovalkea. Nyt pahamaineiset jengipomot oli saatu kiipeliin, nyt oli todistettu mistä heidän rahansa tulivat ja nyt ei ollut epäilystäkään siitä, etteikö kerho ole rikollisjärjestö. Tai niin luultiin.

Todellisuudessa kyseessä oli hankolaisen miehen kannabisviljelmä. Yksi Hells Angles MC:n jäsen oli tutustunut mieheen noin vuotta aikaisemmin. Hankolaismies oli viljellyt kannabista jo vuosia ennen tätä. Poliisin opastuksella hänen viljelmästään tehtiin Hells Angels MC:n operaatio. Oikeudessa kerholainen saatiin tuomituksi päätekijänä, vaikkei hänellä ollut itse viljelyksen kanssa mitään tekemistä. Rahaa oikeudessa oli ilmeisesti kymmeniä tuhansia, joista osa oli kerhon presidentin kotoa löydettyä rahaa, jolla ei ollutkaan mitään tekemistä Hangon heinäladon kanssa. Kuten ei ollut presidentilläkään. Saksalaisia kerhojohtajia, kuten ei suomalaisiakaan, vangittu, tuomittu tai rankaistu, koska todisteita ei oikeudenkäynnissä ollutkaan. Mediassa asia oli näyttänyt aivan muulta.

Sinänsä ymmärrettävästi poliisi oli halunnut tiedottaa näistä tapauksista mehevään tyyliin, mutta myös luoden mielikuvaa todellisuutta suuremmasta uhkasta. Puheet miljoonista, sadoista huumekiloista, puheet murhista ja väkivallasta ovat luoneet mielikuvan mielipuolista murhaajajoukkioista, jotka huumepäissään rellestävät kaduillamme synnin ja saastan ikipimeyttä levittäen. Poliisi on hyötynyt luomastaan mielikuvasta. Luomuksellaan poliisi on saanut mediassa näkyvyyttä, se on saanut miljoonia, kokonaisia työuria on rakennettu tämän fiktiivisen uhkan selässä ratsastaen. Mutta tämä "jengirikollisuus" on pilipalihommaa, kun puhutaan järjestäytyneestä rikollisuudesta Suomessa, silloinkin kun sitä on.

Suomalainen järjestäytynyt rikollisuus ei askartele huumekaupan parissa. Siitä saatavat voitot ovat liian pieniä ja siihen toimintaan liittyvät riskit ovat liian suuria. Yksinkertaisesti, huumekauppa ei kannata. Juuri siksi sitä pyörittävätkin narkomaanit ja katurikolliset, muutamat isommat tekijät ja muutamat huumeliigat. Poliisin "liivijengiläisiä" on sekaantunut huumekauppaan, mutta silloinkin heidän roolinsa on ollut jakeluportaassa tai satunnaisissa kaupoissa. Moottoripyöräkerholaisia on sekaantunut huumekauppaan kiistatta, mutta ei mitenkään massiivisessa määrin. Näissä tapauksissa heidän osuutensa on yleensä bisneksen alapäässä, jakeluportaassa, jos sielläkään.

Todellinen suomalainen järjestäytynyt rikollisuus toimii laillisilla aloilla. Rakennusalalla suomalainen järjestäytynyt rikollisuus tulee parhaiten esiin rakennushankkeiden urakoiden ketjutuksessa. Median ja poliisin huomio on kiinnittynyt urakointiketjun alapäässä operoiviin, usein Baltian maihin rekisteröityihin yrityksiin. Niissä työsuhteet ovat epämääräisiä, palkat ovat epämääräisiä, verot ja tyonantajamaksut jätetään maksamatta. Juuri tähän portaaseen poliisi ilmoittaa nyt "liivijengiläistenkin" yrittävän soluttautua. Soluttautumispuheet ovat sikäli koomisia, että esimerkiksi suomalaisia moottoripyöräkerholaisia on ollut rakennusalalla ainakin 1980-luvulta saakka sekä pienyrittäjinä että työntekijöinä. Ehkä asia on selvinnyt poliisille vasta 30 vuotta myöhemmin.

Nämä pienet hämäräfirmat ovat tässäkin kuviossa hyvä maalitaulu ja syntipukki. Todelliset hyötyjät jätetään rauhaan silloinkin, kun ja jos yhtään tapausta otetaan käsittelyyn. Se on helppoa, koska pääurakoitsija-reppana ei tietenkään voi tietää, mitä tapahtuu kuuden tai yhdeksän portaan päässä olevissa aliurakointifirmoissa. Eihän? No, tottahan toki tietää. Rakennusalan johtotehtävissä työskentelevä ystäväni kertoi luottamuksellisesti, että urakkatarjouksista nähdään suoraan, mikä firma toimii lain mukaan ja mikä laittomasti, työehtosopimuksia ja työehtolainsäädäntöä rikkoen. Pääurakoitsija tekee yleensä päätöksen siitä mikä firma otetaan, tai jopa suosittelee aliurakoitsijalleen seuraavan portaan aliurakoitsijoita. Pääurakoitsija siis tietää jo tarjoustaan tehdessään tullaanko kohteessa toimimaan lain mukaan, vai ei.

Mutta rakennusalan rikollinen toiminta ei liity vain varsinaiseen rakentamiseen. Se liittyy myös kaavoittamiseen ja tässä astuvat mukaan erilaiset konsultit ja poliitikot, sekä valtakunnan tasolla että maakunta- ja kuntatasolla. Olemassa olevia tontteja kaavoitetaan halutulla tavalla yhteistyössä rakennusyhtiöiden omistajien kanssa niin, että ne vastaavat heidän etujaan. Kuntalaisten tarpeet, edut tai tahto ei merkitse mitään. Juuri siksi Espoossa takavuosina erään ikääntyneen avioparin talo ja tontti kaavoitettiin kerrostalotontiksi heitä kuulematta tai asiasta heille mitään kertomatta, ja pariskunta häädettiin kodistaan poliisivoimin. Tilalle annettiin kerrostaloasunto, jonka arvo oli kymmenesosia kaavoitetun tontin arvosta. Se puolestaan myytiin miljoonilla rakennuttajalle, joka myi uuden kerrostalonsa asunnot vieläkin kalliimmalla. Tätä tapausta ei koskaan tutkittu kenenkään toimesta.

Vantaalla sosialidemokraattinen yhdistys sai aikoja sitten haltuunsa tontin Tikkurilasta, kaupungin ydinalueelta. Tontti ei paljoa maksanut ja sen maksoivat vantaalaiset veronmaksajat yhdistystukina. Vuosia myöhemmin kyseinen yhdistys, jonka omat miehet siis olivat Vantaan hallinnossa sekä kaavoittamassa että päättämässä asioista, myi kyseisen uudelleen kaavoitetun tontin suuryritykselle miljoonavoitoilla. Näennäisesti kaikki sujui laillisesti, mutta todellisuudessa poliittinen ryhmä maksatti kulunsa veronmaksajilla ja kaavoitti tontin ja myi sen miljoonavoitolla.

Turussa paikallinen kokoomusyhdistys osti kartanon Turun läheltä muutamalla kymmenelle tuhannella ja myi sen vuosia myöhemmin hintaan 1 800 000 euroa. Entinen RKP:n johtaja Stefan Wallin teki myös Turussa mielenkiintoisia asuntokauppoja. Niissäkään ei ollut mitään laitonta.

Keskustan Nuorisosäätiö, jonka entinen pääministeri Matti Vanhanen nosti tomuisesta poliittisesta kerhosta lukemattomien miljoonien omaisuusmassaa hallinnoivaksi organisaatioksi, on mediassa esillä olleiden tietojen mukaan rikkonut sekä hankitalakia että tarjouslakia, ja sekaantunut kunnalliseen kaavoitukseen ja päätöksentekoon. Se oli myös keskustalaisen vaalirahoituksen sampoja, lain vastaisesti. Matti Vanhanen ei koskaan joutunut vastamaan toiminnastaan säätiön johdossa, vaikka suurimmat kuviot junailtiin juuri hänen valtakaudellaan. Tilille joutui Antti Kaikkonen ja hänkin pikkujutuista. Isoimpia ja merkittävimpiä paljastuksia Nuorisosäätiöstä olivat mediassa julkaistut tiedot siitä, että Nuorisosäätiön johto oli vaatinut tai pyytänyt Asunto- ja rakennushallituksen johtajia siunaamaan heidän lainvastaiset toimensa. Ja nämä olivat myös tehneet niin. Tästä toiminnasta Kaikkonen ei ole tilillä, vaikka juuri tämä on sitä itseään. Eivät ole virkamiehetkään.

Keskustalainen ympäristöministeri junaili Talvivaaran asiat kuntoon kiireen vilkkaa. Nyt tiedetään, että kaivosyhtiön ympäristöluvat myönnettiin laskelmien ja esitysten perusteella, jotka eivät pitäneet paikkaansa ja jotka eivät edes sellaisinaan olisi riittäneet. Kaivosyhtiön lupahakemuksia oli junailemassa paikallisen ELY-keskuksen johtoa konsulttina ja kuinka ollakaan, samasta puolueesta kuin ministerikin. Ja kuinka ollakaan, kyseisen ministerin aviomiehellä ja alaikäisellä tyttärellä oli kaivosyhtiön osakkeita tukuttain. Tämän kuvion seurauksena meillä on nyt työpaikkojen ja vaurastuvien kuntien sijasta Euroopan Unionin suurin ympäristökatastrofi keskellä köyhintä Suomea. Sen sijaan, että valtio tekisi kaikkensa katastrofin torjumiseksi, se menee omistajaksi yritykseen.

Viime vaaleissa Kokoomus sai miljoonien tuet Elinkeinoelämän Keskusliiton perustamalta yhdistykseltä, joka rikkoi tilinpäätöstiedoissaan yhdistys- ja kirjanpitolakeja. Yhdistystä tai sen toimintaa ei ole koskaan tutkittu. Julkisuudessa esillä olleen tiedon mukaan se tuki Kokoomusta X miljoonalla eurolla. X voi yksi tai 100. Me emme saa koskaan tietää sitä. Mutta pääministeripuolueena ja päähallituspuolueena Kokoomus on tehnyt tulonsiirtoja noin miljardilla EK:n edustamien suuryritysten ja suuromistajien taloudelliseksi hyödyksi. Valtio ei ole hyötynyt näistä, vaan siis menettänyt noin miljardin verotuloja. EK:n johdossa toimii nyt entinen kokoomusministeri, joka on pääministerin hyvä ystävä.

Pääministeri tilasi yksittäiseltä filosofilta jonkinlaisen tulevaisuusvision. Hinta oli muhkea 700 000 euroa ja tilaaminen hoidettiin kaikkien sovinnaisten sääntöjen vastaisesti, ja ilmeisesti lain reunojakin hipoen. Selitellessään kohua herättänyttä konsulttisopimusta julkisuudessa, pääministeri on antanut tapauksesta vääriä lausuntoja, ilmeisesti vahingossa tai tietämättään. Se, mikä tämän ns. Himas-kohun kuohun taakse jää, on viimeisten vuosien aikana tapahtunut konsulttikuppaus. Viimeisen kahden, kolmen vuoden aikana valtio on käyttänyt satoja miljoonia euroa yksityisten konsulttien palkkioihin.

Konsultteja on käytetty kaikilla hallinnon aloilla ja kaikilla yhteiskunnan tasoilla. Heitä on kutsuttu ulkopuolisiksi asiantuntijoiksi, mikä ei todellakaan pidä paikkaansa, ja heitä on kutsuttu neuvonantajiksi. Kysymys kuuluu: jos valtio palkkaa konsultteja sadoilla miljoonilla, mihin tarvitaan virastoja ja niiden asiantuntijoita? Kukaan ei ole koskaan kyennyt selvittämään kuinka moni konsultti on tehnyt töitä ja missä määrin, kuinka paljon heistä on ollut hyötyä ja kuinka tarpeellisia he ovat olleet. Kukaan ei ole kyennyt selvittämään sitäkään, mitä yhteyksiä eri konsulttifirmoilla on mihinkin puolueisiin ja niiden johtajiin ja ministereihin. Sanomattakin on selvää, että jotakin hyvin erityistä on tapahtunut viimeisen kahden, kolmen vuoden aikana, jolloin konsulttien laskustus on räjähtänyt suorastaan megalomaaniselle tasolle. Heidän konsultointinsa on tullut maksamaan veronmaksajille satoja miljoonia, erään julkisuudessa olleen arvion mukaan ainakin 800 miljoonaa.

800 000 000 euroa on aika iso raha aikana, jolloin kansalaisten verovaroilla rahoitettavia yhteiskunnanpalveluita ajetaan alas rahapulan nimissä, ja juuri näiden samaisten konsulttien neuvojen ja ohjeiden mukaisesti.

Konsulttien rikollisen toiminnan suurinta tasoa edustavat amerikkalaisen luottoluokittajan, siis amerikkalaisten suurpankkien perustaman ja omistaman yksityisen yrityksen miekkoset, jotka valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen ilmoituksen mukaan ovat olleet laatimassa Suomen eurokriisistrategiaa. Siis suurimpien eurovelkojien ja koko kriisin luojien edustajat ovat Suomen valtiontalouden poliittisen päätöksenteon ytimessä ohjaamassa valtiomme toimia. Heidän ohjeensa ovat tulleet maksamaan suomalaisille veronmaksajille jo miljardeja.

Ministeriön, siis amerikkalaisten konsulttien neuvoman ministeriön laskelmat ovat muuttuneet rajusti. Kun kriisin alkuvaiheessa arvioitiin, että kriisi voi maksaa suomalaisille noin 30 miljardia, tai 43, tai enemmänkin, summa alkoi amerikkalaisten ilmestyttyä pienentyä ihmeellisesti. Viimeisin tarjous oli 1,8 miljardia ja aivan viimeisimpien ilmoitusten mukaan Suomi tienaa tähtitieteellisiä summia eurokriisillä. Se on mielenkiintoista, sillä se tekisi Suomesta ainoan valtion koko maailmassa, joka on netonnut eurokriisistä senttiäkään. Demari-lehden väitteiden mukaan maamme tienaa ainoana maailmassa kymmeniä miljoonia. Uskooko tuota lehti itsekään, en tiedä.

Tämä on siis suurinta suomalaista järjestäytynyttä rikollisuutta. Se on poliitikkojen, liikemiesten, konsulttien, yhdistysten ja säätöiden, puolueitten ja yritysten laitonta ja näennäisen laillista yhteistoimintaa, joka on vahingollista kansalaisille. Se aiheuttaa kansalaisille miljardien laskun vuosittain. Se mahdollistaa miljardien liikevoitot yksityisille tahoille vuosittain.

Sitä kutsutaan Maan Tavaksi, hyväveli-verkostoksi, mutta kyse on juuri siitä itsestään. Se ei ole pyramidimallinen organisaatio, vaan verkosto, jonka jäsenet hyötyvät osallisuudestaan taloudellisesti ja valtapoliittisesti. Verkostomalli takaa sen, ettei sitä oikein hahmoteta tai ymmärretä rikollisuudeksi. Verkostoituminen takaa sen, että sen ytimeen on vaikea päästä kiinni. Kukaan tämän verkoston jäsenistä ei ole korvaamaton, yhden tai edes muutamankaan jäsenen joutuminen vankilaan tai siirtyminen eläkkeelle ei vaikuta kokonaisuuteen. Toiminta jatkuu edelleen, eikä se ole mitään yhteiskuntaan soluttautumista, vaan yhteiskunnan ytimessä ja ylätasolla toimimista.

Poliisin ongelma on se, että näennäisestä riippumattomuudestaan huolimatta poliisi on tämän rikollisverkoston armoilla. Poliisi ei ole riippumaton, itsenäinen toimija suhteessa tähän rikollisverkostoon. Tilanne on jokseenkin sama kuin Al Caponen Chicagossakin, jossa kiusankappaleiksi osoittautuvat poliisit siirrettiin muihin tehtäviin tai eläkkeelle. Juuri näin tapahtuu Suomessakin. Tällainen on mahdollista, koska Suomen poliisia johtaa poliisihallitus, joka on sisäministeriön alainen organisaatio ja poliitikkojen määräysvallan alaisena. Rikollisverkostoon kuuluvat poliitikot pystyvät ohjailemaan koko poliisin toimintaa hallinnollisin keinoin, tai tarvittaessa lakimuutoksin. Sama koskee valtakunnansyyttäjän virastoa ja syyttäjiä. Juuri tästä syystä satojen miljoonien eurojen pörssihuijauksen tehnyt liikemies saa oikeudessa muutaman miljoonan sakot ja ehdollista, mutta lähikaupasta kaljakorin väkivalloin vienyt alkoholisti vankeustuomion.

Toisin kuin esimerkiksi Italiassa, meillä ei ole riippumattomia tutkintaelimiä. Meillä ei voi koskaan syntyä Puhtaat kädet -tyyppistä tutkintaa poliitikkojen, virkamiesten ja liike-elämän hämärähommista. Meillä ei koskaan kyetä suoriutumaan yhdestäkään "mafia" tutkimuksesta. Suomalainen järjestäytynyt rikollisuus on pitänyt siitä huolen jo nyt. Suomalainen järjestäytynyt rikollisuus muuttaa parasta aikaa lakeja niin, että sen toimintavapauksia ja mahdollisuuksia laajennetaan edelleen.

Kokoomuksen ja RKP:n kiihkeästi ajamat hallintarekisterilain uudistukset mahdollistaisivat täysin mustan talouden luomisen myös Suomeen. Hallintarekisterilain uudistukset mahdollistaisivat myös kansainvälisen järjestäytyneen mafia-rikollisuuden rahanpesun massiivisessa mitassa Suomessa. Se mahdollistaisi massiivisen veronkierron myös suomalaisille miljonääreille ja superrikkaille. Päähallituspuolueemme taistelee kaikin keinoin tämän toteuttamiseksi.

Juuri tällaisissa lakimuutoksissa, konsulttien ajamissa "uudistuksissa", todellisen suomalaisen järjestäytyneen rikollisuuden muutoin lähes näkymätön jälki näkyy. Se näkyy, kun maaseutukaupungin laitamille kohoaa äkisti suuri automarketti tai kauppakeskus. Se näkyy äkillisinä kaupunkien keskustojen kaavamuutoksina, valtavina verohelpotuksina pienelle vähemmistölle kansalaisia ja se näkyy keikkalääkäreinä terveyskeskuksissa.

Todellisen suomalaisen järjestäytyneen rikollisuuden yhteydessä ei puhuta huumeista, hormoonien salakuljetuksista, varastetuista autoista tai ravintotappeluista. Suomalaisen järjestäytyneen rikollisuuden yhteydessä puhutaan kaupunkien ja kuntien yleiskaavoista, tonttien kaavoituksista, julkishallinnon hankinnoista, yksityistämishankkeista, ulkoistamisista ja lakimuutoksista. Suomalaisen järjestäytyneen rikollisuuden raskaansarjan yhteydessä puhutaan miljardeista. Suomalaisen järjestäytyneen rikollisuuden yhteydessä ei puhuta salakaadetuista susista tai hirvistä, vaan kokonaisen maiseman muuttamisesta, kokonaisten metsien hakkaamisisita, kilometrien avolouhoksista ja moottoritielinjauksista, satojen kilometrien vesistöjen tahallisista ja tarkoituksellisista myrkyttämisistä.

Tilanne on käytännössä hyvin samankaltainen kuin Venäjälläkin. Siellä hengissä selvinneet 1990-luvun rikollispomot ovat nyt miljonäärejä ja liikemiehiä, joilla on oma sijansa yhteiskunnassa ja jotka toimivat hallinnon kanssa samoilla linjoilla. Meillä ei ole käyty sotia eri valtajärjestelmien välillä, koska meillä on vain yksi Systeemi, vain yksi koko maan kattava, sen ytimessä ja huipulla toimiva rikollisverkosto.

Toisin kuin Italiassa tai muualla, meillä on vain yksi mafia, yksi klaani, yksi Systeemi. Verenvuodatusta ei tarvita, koska kilpailua ei ole. On vain hyvin toimiva ja organistoitunut järjestelmä, verkosto, joka tekee mitä haluaa missä haluaa milloin haluaa.

Se tienaa miljardeja, se vie satoja miljoonia veronmaksajien rahoja, se säätää mieleisiään lakeja, määräilee poliisia ja syyttäjäviranomaisia mielensä mukaan. Se on suurin ja mahtavin, ja täysin turvassa, eikä sen olemassaoloon edes uskota.

Mikä olikaan paholaisen paras temppu? Se, etteivät ihmiset usko sen olemassa oloon.

4 kommenttia:

  1. Puhut ihan asiaa, monesta jutusta oon hyvin pitkälle samaa mieltä. Onneks meillä on kuitenkin palkkamaltti jotta mafialle jää enemmän millä mällätä ja köyhät köyhtyy entisestään mutta juhlat jatkuu.

    VastaaPoista
  2. Asiaa, harmi vain ettei näille asioille voi mitään. Päätösvalta eduskunnalla rikollisuuden pesäkkeellä, oli sitten kyseessä mikä puolue.

    VastaaPoista
  3. Tajusin tuulimyllyjä vastaan taistelun mahdottomuuden jo kouluikäisenä, kun rimpuilin autoritäärisessä tasapää-peruskoulussa. Parasta mitä sattoi tapahtua, oli pääseminen sieltä pois. Sittemmin ymmärsin, ettei maailma koululaitoksen ulkopuolella ollut sen "reilumpi". Haaveena oli muuttaa jäämeren rannalle omavaraistalouteen..hmm. Nyt olen korkeakoulutettu nainen, jolla on pienet lapset, ja jonka on mahdoton saada kunnon palkkaa työmarkkinoilta. Ja jonka on mahdotonta saada asiallista terveydenhuoltoa perheelleen. Taas ollaan loukussa ja taas mietitään parasta keinoa yhteiskunnan ulkopuolella elämiseen (Linkola?) Olisiko Suomessa tarpeeksi tahtoa toimimiseen virallisen järjestelmän ohi? Eli vaikka perustaa osuuskunta terveydenhoidon ja esim. kotihoidon järjestämiseen lääkärivallan ohi?

    VastaaPoista
  4. Hyvä kirja: Noam Chomsky / Mediakontrolli / Like

    VastaaPoista