keskiviikko 3. heinäkuuta 2019

POHJOISMAINEN VASTARINTALIIKE VS. ISIS


Ihan alkuun on todettava etten kannata mitään uusfasistista ideologiaa, olipa se nimeltään mikä tahansa. Tämä siksi ettei siellä nyt joku tästäkin tekstistä sydämistynyt kansalainen ryhdy väittämään mitään sellaista, mikä ei siis pidä paikkaansa.

Maassamme lemuaa kaksinaamainen tekopyhyys. Se liittyy nimenomaan ideologiseen aspektiin. Eli selkokielellä: samaan aikaan kun puolustetaan ISIS:in jäseniä lakiin vetomalla, hyväksytään toisen hieman samanhenkisen järjestön kriminalisointi ja täyskielto ja jopa kannatetaan sitä. Tämä on hyvin mielenkiintoinen ajatuksellinen kupperiskeikka.

Pohjoismainen vastarintaliike on pienehkö kiihkokansallismielinen Ruotsista johdettu järjestö. Sen jäsenistä muutama syyllistyi joihinkin nujakointeihin idelogisesti vastapuolta edustavien anarkistien kanssa. Yksi syyllistyi törkeään pahoinpitelyyn Helsingin keskustassa. Järjestön ideologia on sukua Saksan kansallissosialistiselle puolueen ideologiaan. Viimeksi mainittu kaatui 1945. Pohjoismainen vastarintaliike kiellettiin sekin sittemmin Suomessa.

Tätä olivat ajamassa monet itseään suvaitsevaisina ja hyvinä ihmisinä pitävät tahot, monet älymmystöön kuuluvat ja muut itseään ihmisoikeuksien ja muiden hyvien asioiden kannattajat. Järjestön kieltäminen oli melkeinpä läpihuutojuttu, koska kukapa olisi sellaista asettunut puolustamaan.

Nyt monet niistä, jotka olivat kieltämässä Pohjoismaista vastarintaliikettä, ovat asettuneet puolustamaan Suomen kansalaisuuden omaavia ISIS:in jäseniä. Vedotaan Suomen lakiin, että koska siellä ei nyt erikseen mainita heitä ja heidän statustaan terroristijärjestön jäseninä, heitä ei saa kiusata eikä estää. Päinvastoin. Heitä pitää auttaa ja tukea ja suojella. Tämä, jos mikä, on todellista tekopyhyyttä ja kaksinaismoralismia.

ISIS, Islamilainen valtio, Daesh, eli Kalifaatti oli kiistatta tämän vuosituhannen hirvittävin terroriorganisaatio. Sen hirmuteoille vetävät vertoja vain natsi-Saksan Stalinin Neuvostoliiton, Maon Kiinan, Pol Potin punakhmerien ja Ruandan kansanmurhaajien teot. Liikutaan tällaisissa mitoissa. Ja silti maastamme löytyy älymmystön edustajia, joiden mielestä tämän terroristijärjestön jäseniä pitää suojella ja tukea kaikin tavoin. Heidän oikeuksistaan pitää taistella.

Laitan tähän muutamia videolinkkejä taas kerran, että jokainen näitä ISIS-"äitejä pelastava ymmärtäisi millaisessa toiminnassa heidän sankarittarensa ovat olleet mukana aktiivisesti.
https://www.almasdarnews.com/article/18-graphic-video-isis-beheads-russian-spy-infiltrated-islamic-state-ranks/
https://www.youtube.com/watch?v=WS2bX8X7eZk
https://www.cbsnews.com/video/isis-beheads-uk-aid-worker/
https://www.thesun.co.uk/news/2564492/harrowing-isis-video-shows-children-as-young-as-10-beheading-and-shooting-kurdish-prisoners-in-syria/
https://www.cbsnews.com/video/un-isis-torturing-and-killing-children/
https://www.youtube.com/watch?v=Qtx7hiYWwYY
https://clarionproject.org/isis-executes-25-gay-people-syria-4/
https://www.mirror.co.uk/news/world-news/isis-release-sick-video-gay-8607989

Tämä on se ideologia, jota ISIS-vaimot edelleen kannattavat. Tätä he halusivat ja tahtoivat ja tätä he kannattavat edelleen. Monet asiantuntijat ovat sanoneet että kielitaitoiset ja koulutetut länsimaiset ISIS-vaimot osallistuivat propagandan tekemiseen ja viestintään jne. He olivat aktiivisesti mukana tässä toiminnassa omalta osaltaan. Vaikka he olisivat keitelleet vain puuroa "taistelijoille" he olisivat osallistuneet näihin hirmutekoihin mahdollistamalla niiden tekemisen ja tukemalla niiden tekijöitä. Jostakin syystä Suomesta löytyy suuri määrä ihmisiä, joiden mielestä se on Okei.

Samat ihmiset, jotka määkyvät aamusta iltaan homojen oikeuksista Suomessa, kannattavat terroristijärjestön jäseniä, joka murhasi satoja, kenties tuhansia homoja Irakissa ja Syyriassa. Samat ihmiset jotka olivat vaatimassa Pohjoismaisen vastarintaliikkeen kieltämistä suu vaahdossa, ovat nyt sitä mieltä ettei ISIS niin kamala juttu ollutkaan. Osallistuminen uusnatsien touhuihin, epäilys rasismista, riittää vainoon suomalaista kohtaan, mutta kun on mukana kansanmurhassa ja edelleen on sitä mieltä että se on ihan oikein, onkin suojelua tarvitseva ihminen.

Ajatuskoukero on mielenkiintoinen ilmiö, mutta ei ainutlaatuinen. Suomalaista älymmystöä on aina kiehtonut totalitarismi, fasismi jossakin muodossa. 1930-luvulta aina sotien päättymiseen saakka suomalaisessa älymmystössä oli paljonkin väkeä, joka ihaili Mussolinin Italiaa ja ennen kaikkea Htlerin Saksaa. Suur-Suomi ja heimoaate olivat nimenomaan älymmystön mieleen, avoin rasismi epärotuisia slaaveja ja juutalaisia vastaan oli yliopistopiireissä suosittua. Älyköt haaveilivat itä-Karjalan etnisestä putsaamisesta ja passittivat sotilasvirkamiehinä kiinni saatuja venäläisiä keskitysleireille itä-Karjalassa.

Sotien jälkeen uusi älykköjen sukupolvi löysi kaipaamansa diktatuurin Stalinin Neuvostoliitosta ja Neuvostoliitosta ylipäätään. Sitä ylistettiin ja ihailtiin, sen saavutuksista riemuittiin ja sen miljoonat uhrit sivuutettiin ohimennen. Jotkut löysivät ideologisen paratiisinsa Maon Kiinasta, jossa "Kulttuurivallankumous" ja "Suuri loikka" olivat tappaneet kymmeniä miljoonia ihmisiä. Pol Potin Kuoleman kenttiä ja kansanmurhaa 1970-lopulla ei sentään kukaan ainakaan ääneen kehdannut ihailla.

Neuvostoliiton ja itäblokin kaaduttua elettiin jonkin aikaa epäselvissä olosuhteissa, mutta onneksi tuli vihreä liike, näennäishumanistinen poliittinen ideologia, jonka alkukoto oli jälleen kerran Saksassa. Natsithan olivat intohimoisia luonnonsuojelijoita ja jopa niin edistyksellisiä, että Saksan nykyisetkin ympäristölait perustuvat natsien jo 1930-luvulla tekemiin linjauksiin. Suomessa vihreä liike saikin mukaansa tukun entisiä stalinisteja eli stallareita ja itseään etsiviä älykköjä, joille vihreydestä tuli pyhä ideologia, jonka perusteella kokonaista kansakuntaa sai hallita vähemmistönäkin. Asetelema oli siis hieman sama kuin jo Leninin Neuvostoliitossa: siellä bolshevikit olivat vähemmistö jolla oli mielestään oikeus hallita kansaa, koska he olivat oikeassa. Sama on kantava ajatus tämän päivän vihreillä edelleen.

Sitten tuli ISIS Suomalaiset älyköt olivat sitä mieltä, että ISIS taisteli vapauden ja tasa-arvon  puolesta hirveää diktatuuria vastaan. Tämä ajatus oi tietenkin syötetty heille samalla tavalla kuin Neuvostoliiton ideologia aikoinaan heidän isislleen ja äideilleen. Vaikka Assadin Syyriassa naisilla oli täydet kansalaisoikeudet ja he saivat ajaa avoautoa tukka hulmuten, tämä oli ja on edelleen joidenkin suomalaisälykköjen mielestä hirvittävä rikos ihmisyyttä vastaan. Siksi ISIS on se ihana ja rakastettava porukka sankarillisia vastarintataistelijoita. Ja juuri siksi sen jäsenille kuuluvat kaikki ne oikeudet, joita he eivät muille myönnä.

Juuri siksi sama neito, joka Suomessa vaatii transsukupuolisille oikeuksia, hurraa kun Kalifaatin jäsenet heittelevät homoja kerrostalojen katoilta kuolemaan. Juuri siksi hän haluaa suojella Kalifaatin jäseniä ja pelastaa heidät, vaikka jos nuo suojeltavat saisivat päättää, tämä avustajakin myytäisiin orjamarkkinoilla jonkun taistelijan seksiorjaksi tai menettäisi vääräuskoisena päänsä. Siitä huolimatta Kalifaatin jäsentä on autettava. Suojeltava, Rakastettava. Jokainen, joka haluaa suojella Kalifaatin jäseniä, haluaisi olla jotakin samanlaista, yhtä ehdotonta ja rohkeaa. Jotakin yhtä... Niin, ihanaa.

Nuo rohkeat naiset, jotka lähtivät taistelemaan ihanteittensa puolesta, nuo rohkeat naiset jotka ryhtyivät sanoista tekoihin! Heitä pitää suojella ja heidät pitää pelastaa! Tämä on se sokeus, se pimeys sitä vaativien päänupeissa. Ja entä ne viattomat lapset, ne lapsiparat? En tiedä. Kukaan ei tiedä. On vain olemassa videoita ja kuvia.

PS. Hauska homma tässä Kalifaatin puolustajien ideologisessa twistissä on sekin, etteivät Suomen ratifioimat terrorismin vastaiset ja terrorismin torjuntaa koskevat sopimukset sidokaan Suomea lainkaan tässä tapauksessa. Siis kansainvälinen laki ei päde, kun kyse on Suomen kansalaisuuden omaavista terroristeista.

Mutta jos näin on, niin silloinhan mitkään ilmastosopimukset eivät nekään päde. Niillä ei ole mitään juridista merkitystä saman tulkinnan mukaan. Suomen ei tarvitse noudattaa mitään hiilidioksidipäästörajoituksia, koska niitä ei löydy Suomen laista. Vai miten tämä nyt meneekään? Vai onko niin, että kyse on siitä samasta kaksinaismoralismista ja tekopyhyydestä, joka on ollut kautta vuosikymmenten suomalaisen intelligentsijan perusominaisuuksia?

Jos joku siellä nyt inisee, että ilmasto on eri asia kuin ISIS, niin käytän sitä samaa perustelua jolla puolustetaan ISIS-naisia. Suomen laista ei löydy kohtaa, jonka mukaan suomalaisten olisi vähennettävä hiilidioksidipäästöjään. Sellaiselle ei siis olemassa laillisia perusteita. Ette löydä sellaista lakia. Eli, jos ISIS-naisia suojelee Suomen laki kansainvälisiltä sopimuksilta, niin tasa-arvoisen laillisen kohtelun nimissä samalla perusteella yhdenkään suomalaisen ei tarvitse vähentää mitään päästöjä Suomen lain perusteella, koska kansainvälisiä sopimuksia ei tarvitse noudattaa. Niinkö? Kyllä, näin sanovat kaikki ne, jotka puolustavat ISIS-naisia sanomalla ettei heidän asemaansa ole kriminalisoitu Suomen laissa. Ei ole hiilidioksidiakaan.

Katsokaa itse.
https://www.finlex.fi/fi/laki/haku/?search[type]=pika&search[pika]=hiilidioksidi&h=Hae&category[]=ajantasa&category[]=alkup&category[]=smur&category[]=kaannokset&all=on

4 kommenttia:

  1. Räikeät kognitiiviset dissonanssit kertovat siitä kuinka vahvasti alitajunnalliset tekijät määräävät niin sanottua järkiajattelua. Ja koska nämä alitajunnalliset tekijät eivät suinkaan ole mitään yksilöominaisuuksia, vaan aivan selvästi esimerkiksi sukupuolen määräämiä, kehittyy julkiskeskustelun pinnalle hyvinkin näennäispätevä ja sementoitu yleiskäsitteistö, jolla asiaa käsitellään ja alitajunnan pimeydet ja ristiriidat pystytään torjumaan tietoisuudesta.

    Inhimillinen kieli on sellainen -- erityisesti yleiskäsitteet noituvat ymmärryksemme. Ajatelkaas miten harhaisilla käsitteillä koko aihepiiriä käsitellään: puhutaan "maahanmuutosta", "siirtolaisuudesta", "pakolaisuudesta" ja, mikä ehkä kaikkein harhaisinta, "turvapaikoista", vaikka sillä mitä maailmassa koko ajan ja kiihtyvästi monin tavoin taloudellisesti masinoituna tulee tapahtumaan on vain yksi oikea sitä kuvaava nimi: kansainvaellus.

    Kun Antti Rinne joskus selittää miksi Soroksen tapaiset suursijoittajat ovat masinoimassa kansainvaellusta Afrikasta ja Lähi-idästä Eurooppaan, silloin yksi kognitiivinen dissonanssi yhdestä pienestä kulmasta laukeaisi. Sitä kuitenkin saamme odottaa. Ihmiset ovat alitajuntansa vankeja. Maailma muuttuu helvetiksi hyvien aikomusten tietä.

    VastaaPoista
  2. Onpa hyvä blogi, tämä pitäisi jakaa mahdollisimman monelle!

    Juuri kun tuli A-studiossa keskustelua/väittelyä Isis-lapsista ja -äideistä, niin Eva Biaudet se tietenkin siellä koetti puhua näiden äitien puolesta. Että ruokaa ovat laittaneet, ja että emme voi tietää, ovatko tehneet pahoja.. Mykkänen sentään onneksi puhui järkeä, sen mitä sai suunvuoroa tuolta "räpätädiltä."

    Suomessa viedään lapsia vanhemmilta mitättömistäkin syistä, noin vain. Vanhemmat eivät edes uskalla aina turvautua lastensuojeluun, koska jos tunnustaa olevansa esim. väsynyt, niin simsalabim, lapset viedään. Eikä takaisin välttämättä saa pitkään aikaan, jos ollenkaan. Näitä tositarinoita on paljon. Ja nyt muka "kaikkien" asiantuntijoiden mielestä olisi erittäin paha riistää juuri nämä lapset äideiltään. Että sitten ne lapset vasta rupeaisivatkin vihaamaan maatamme, jos näin tehdään. No entä sitten, jos äidit ja lapset pidetään yhdessä, ja päästetään jopa Suomeen, mitenkähän ne äidit jatkavat lastensa kasvatusta. Ihanko vain unohtuu kaikki Isis-ideologia, ja ovat niin maan perusteellisen kivoja ja Suomi-myönteisiä, ehkäpä yks kaks kääntyvät kristityiksi! Eivätkä tee kenellekään mitään pahaa, saati edes ajattelevat.

    VastaaPoista
  3. Sandelta erittäin hyvin kirjoitettu teksti lähdeviitteitä myöten.

    VastaaPoista
  4. Keksin PVL:n ajatuksista sentään jotain kannatettavaa, mutta ISISistä en mitään. Al-Taeen Facebook-kohussa vaiettiin kuoliaaksi se, että oikeassahan hän oli, että USA, Al-Qaeda, Israel ja saudit ovat petikavereita. Tämä on se kiusallinen totuus, joka vetää solmuun yhden jos toisenkin ajatukset.

    VastaaPoista