keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

SUURI FACEBOOK ÄLÄMÖLÖ

Suomalainen valtamedia on taas tapansa mukaan täysin järkyttynyt siitä, että Facebook on kerännyt tietoja käyttäjistään ja että niitä on päätynyt ulkopuolisille. Se, että brittifirma Cambridge Analytica hankki itselleen kymmenien miljoonien käyttäjien tiedot, on hirveetä. Ja kaikkein kauheinta on se, että jossakin taustalla lymyävät suomalaisen valtamedian pahimmat peikot eli ryssät. Suomalainen valtamedia jaksaa taivastella kuinka Yhdysvaltain presidentin vaaleissa Trumpin puolesta kampanjoitiin näiden tietojen avulla, ikään kuin se olisi uutinen. Näin siis suomalainen valtamedia suuressa sonnan hajuisessa tekopyhyydessään.


Kun Obama käytti aivan samoja keinoja vuoden 2012 vaaleissa, se ei ollut suomalaisessa valtamediassa mikään uutinen. Ei amerikkalaisessakaan. Päinvastoin, media kehua retosteli kuinka edistyksellistä uuden teknologian käyttö oli ollut, kun miljoonien ihmisten profiileja oli käytetty kampanjointiin näiden ihmisten tietämättä.
https://www.investors.com/politics/editorials/facebook-data-scandal-trump-election-obama-2012/
https://www.theatlantic.com/technology/archive/2017/01/did-america-need-a-social-media-president/512405/
https://bits.blogs.nytimes.com/2008/11/07/how-obamas-internet-campaign-changed-politics/

William Blum kertoi totuuden Nettijäteistä kirjassaan Roistovaltio jo vuosia sitten, mutta se ei ollut koskaan mikään uutinen missään suomalaisessa valtamediassa.
https://williamblum.org/books/rogue-state

Blum kertoi kuinka Microsoft kamppaili olemassa olostaan aina vuoteen 1993 saakka, jolloin se vihdoinkin suostui tekemään sopimuksen NSAn eli Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston kanssa. Microsoft lupasi jättää ohjelmiinsa avoimet takaportit NSAn elektroniselle tiedustelulle, joiden avulla NSA pääsi käsiksi jokaiseen Microsoftin ohjelmia käyttävään koneeseen. Tämän jälkeen Microsoft valloitti vaivatta maailman PC-markkinat ja siitä tuli lähes yksinvaltias määräävän markkinaosuuden turvin, asia joka ei jostakin kumman syystä ole koskaan huolestuttanut EUn ja USAn kilpailuviranomaisia.

Eli Microsoft mahdollisti elektronisen tiedustelun kautta maailman ja sai kulissien takana Yhdysvaltain täyden tuen juuri siksi, että se toimi NSAn käsivartena. Kaikki MSn ohjelmistoja käyttävät laitteet ovat siitä saakka olleet osa amerikkalaisten tiedustelukoneistoa, juuri sitä jota NSA hallitsee. Ja juuri siksi, että NSAlla on vapaa pääsy kaikkiin MS-koneisiin ja laitteisiin, Microsoftin ohjelmistot ovat aina olleet hakkerien suosikkeja. He kun tietävät takaporttien olemassa olosta, ovat aina tienneet.

Kun puhutaan Facebookista ja Googlesta, niin tilanne on sama. Nekin ovat NSAn tiedusteluapparaatteja. Ne kokoavat jokaisesta käyttäjästä tietoa koko ajan, olinpaikkaa myöten, ja kaikki koottu tieto toimitetaan sellaisenaan NSA:lle. Edward Snowden paljasti tämänkin jo vuosia sitten, mutta suomalaiselle valtamedialle asia ei ole vieläkään oikein valjennut.
https://www.theguardian.com/world/2013/jun/06/us-tech-giants-nsa-data
https://www.theverge.com/2013/6/6/4403868/nsa-fbi-mine-data-apple-google-facebook-microsoft-others-prism
https://www.youtube.com/watch?v=gb4tAFEP1H0

Se, että 80 miljoonan Facebook-käyttäjän tiedot päätyivät brittiläisen Cambridge Analytican käsiin ei ole vahinko tai sattuma. Facebook myy tietoja käyttäjistään. Se on sen bisnesmalli, ansaintamalli. Se myy kaiken minkä se saa sinusta selville. Sinun profiilisi on kauppatavaraa. Tietosi, kavereittesi tiedot, ne ovat juuri sitä mitä Facebook myy, millä se tekee rahansa.

Google toimii Facebookia tehokkaammin ja aukottomammin. Sekin tienaa miljardeja myymällä kaiken mitä se saa sinusta selville. Toisin kuin Facebook, Google on saanut olla rauhassa ehkä juuri siksi, että se on NSAn näkökulmasta niin tehokas. Google paikantaa sinut ilmaiseksi NSAlle, seuraa kaikkea tekemistäsi, pankkiasioista pelaamiseesi, pornosta pilakuviin. Ja Google myy tuota samaa tietoa kenelle tahansa, aivan kuten Facebookin.

Mikään tässä ei ole uutta tai yllättävää. Kaikki tämä on ollut tiedossa jo vuosikausia, ainakin koko 2000-luvun. Kaikki Netin ilmaiset sovellukset, aplikaatiot, sivustot, palveluntarjoajat tekevät tätä samaa. Tämä on uusi talous. Sinun Nettitietosi, profiilisi, kaikki mitä kirjoitat meileihisi, yksityisviesteihisi, kaikki on kauppatavaraa, jota myydään halukkaille ostajille. Sinä olet kauppatavaraa.

Facebookin ympärillä kiehuva älämölö johtuukin siitä, että venäläiset ovat myös käyttäneet sen keräämiä tietoja. Koomisuuden huippu senaatin kuulusteluissa koettiinkin, kun eräs senaattori tivasi Zuckenbergiltä miksei tämä ole tehnyt parannuksia yksityisyyden suojaan. Vitsi on tässä: Yhdysvalloissa ei ole mitään yksityisyydensuojalakia ja kyseinenkin senaattori vastaa lainsäädännöstä.

Pitäisikö olla huolissaan? Varmaankin, mutta kaiken tämän suomalaisen valtamedian ryssänkatkuisen huudon keskellä kannattaa muistaa, että taskussasi tai lompakossasi oleva S-etukortti, Pluskortti, pankkikortti ja kaikki kortit tekevät aivan samaa. Ne keräävät dataa käytöksestäsi, ostoksistasi, elintavoistasi, olinpaikoistasi, ja voidaan epäillä jääkö tuo data vain niille, vai myyvätkö nekin sitä eteenpäin normaalin uuden talouden tapaan.

Voit miettiä mitä vakuutusyhtiö tuumailee katsellessaan vuoden aikana ostamasi oluen, viinin ja tupakan määrää, voimääriä, karkkimääriä, kapakassa käyntejäsi ja muita terveyteesi vaikuttavia asioita. Kylmästi bisnesmielessä ajatellen: myöntäisitkö sinä itsellesi yksityisen terveysvakuutuksen noilla tiedoilla, vai korottaisitko maksuja?

Sekin on vain osa tätä uutta bisnestä, jossa sinun elämäsi on kaupan.

2 kommenttia:

  1. Sentti voita leivänpäälle sillä mikään ei luonnollista voita voita. Vältä rypsiöljyä ja sitä sisätäviä tuotteita, se on Puolalaista ja Raisiossa jenkkifirman jalostamaa.

    VastaaPoista
  2. Minä ainakin pimitän tietojäteiltä kaljan ja viinankulutukseni kun haen kaikki juomat Virosta tai Latvijasta, enkä käytä mitään tiedonkerääjä etukortteja ja kaiken maksan käteisellä.

    VastaaPoista