keskiviikko 31. tammikuuta 2018

SININEN UNI

"Joka ilta kun lamppu sammuu ja saapuu oikea yö, niin nukkumatti nousee ja ovehen hiljaa lyö. On sillä uniset tossut ja niillä se sipsuttaa. Se hiipii ovesta sisään ja hyppää kaapin taa."

Uusi eduskuntapuolue Siniset elää unessa. Koska Timo Soinin pelin politiikan pelikirja pelasti hallituksen ja perussuomalaisista loikanneitten ministeripaikat, nämä loikkarit kuvittelevat olevansa merkittävä puolue. Todellisuudessa kyseessä on Sipilän ja kokoomuksen apuriporukka, jonka todellinen merkitys on jokseenkin sama kuin purukumilla siinä laulussa, jossa paikataan rengas. Siniset syntyivät pitämään hallituksen jaloillaan.

Sampo Terho kävi reippaasti puolustamaan hallituksen vihattua aktiivimallia ja ilmoitti roheasti, että sitä vastustavat vain demarit. Sampo ei oikeasti itsekään usko tuohon hassutteluun, vaan hänen ulostulonsa tarkoitus oli osoittaa kokoomukselle, että ennen eduskuntavaaleja hän voisi sitten loikata taas ja kokoomukseen. Terhon toiminta perussuomalaisten hajoittamisessa oli ilmeisesti hyvin merkittävää ja hänen toimintansa hallituksessa on ollut kokoomuslaisempaa kuin kokoomuslaisilla, joten hänen poliittinen toimintansa tähtää siihen, että hän voisi olla kokoomuksessa.

Muut siniset elävät edelleen sinisessä unessaan ja kuvittelevat olevansa ihan oikea puolue. Viiden sadan jäsenen määrällä ylpeilevä ryhmä on todellisuudessa aika nolo. Urheiluseurojen nappuloissa on enemmän jäseniä kuin tässä "puolueessa", jolla ei ole mitään omaa ideaa mistään. Joitakin perussuomalaisten ajatusten repaleita, kokoomukselta imettyä rintamaitoa ja kourallinen harhaista haahuilua ei vielä ihan riitä poliittiseksi ohjelmaksi.

Todellisuudessa siniset ovat leimaantuneet pettureiksi perussuomalaisten kannattajakunnan piirissä. Uusia äänestäjiä he eivät ole saaneet, eivätkä tule saamaan. Kannatus huitelee alle kahden prosentin tietämissä ja eduskuntavaaleissa sinisillä on täysi työ pysyä sellaisen jättipuolueen kuin kristillisten rinnalla. Luultavasti siniset jäävät senkin taakse. Kuka haluaisi äänestää "kansanedustajia", joiden suurin saavutus on yhden puolueen hajoittaminen vain siksi, että entinen puolueen puheenjohtaja halusi säilyttää ministerin eläkkeensä? Aika harva.

Suurin osa sinisten nykyisestä eduskuntaryhmästä saakin seuraavien vaalien jälkeen anoa eläkettä tai tutustua siihen aktiivimalliin ihan tosielämässä, sillä seuraavien eduskuntavaalien jälkeen eduskunnassa istuu korkeintaan kaksi tai kolme sinistä, mahdollisesti yksi tai ei yhtään. Sampo Terho ei entisiä tovereitaan muistele tai kaipaile, kun on loikannut kokoomukseen. Simon Elo tuskin pääsee eduskuntaan uudelleen, tai jos pääseekin, huomaa ettei kavereita entiseen malliin olekaan.

Kepu ja kokoomus unohtavat mitättömän apurisakkinsa välittömästi, kun vaatimaton vaalitulos selviää. Niille siniset ovat vain apuväline, ei mikään todellinen puolue tai yhteistyökumppani. Eduskuntavaalien jälkeen sinisille käykin kuten käytetylle kuukautissiteelle. Se pannaan roskiin.

"Ja se unien sinilintu se lapsia tuudittaa se laulaa unisen laulun lalalallallallallaa."

2 kommenttia:

  1. Naulan kantaan. Viime kesän Timo Soinin johtama tempaus oli Suomen poliittisessa historiassa niin uskomaton, että sitä piti kelailla aika pitkään. Se oli röyhkeydessään vailla vertaa. Ehkä Soini todella on ollut vain omaa etuaan ajava oppurtunisti. Populisti sanan varsinaisessa merkityksessä. Ehkä jossakin ajatushautumossa on mietitty 1990-luvulla politiikkaa pitemmällä tähtäimellä. EU:n poliittiset suuntalinjat ovat olleet tietylle eliitille hyvinkin tarkkaan selvillä. Tullaan tekemään politiikkaa, joka ei ole Suomen kansallisen edun mukaista. Seurauksena on "populismismin nousu". Mikä olisi kätevämpää kuin perustaa proxy-puolue, jolle kriittisten äänet saadaan turvallisesti kanavoitua? Kun näin katsoo, Soinin aikaisemmat kannaotot ja toiminta alkaa tuntua loogiselta.

    VastaaPoista
  2. Siniset on rekrytoitu hallitukseen vastaamaan pahan poliisin roolista, jotta orpojen ja muiden kansankomissaarien ei tarvitsisi liata käsiään vereen. Aktiivi ei ole ainoa vaan mm. lääkekorvausten poistossa sinipersulaiset soste-ministerit ovat kunnostautuneet. Kokoomuksen kyky haalia itselleen valtaa mm. näiden kätyreiden kautta alkaa saada jo saatanallisia ulottuvuuksia.

    VastaaPoista