keskiviikko 20. joulukuuta 2017

UUSINTA VUODELTA 1918

Olen jo pitkään ihmetellyt eduskunnan Nato-intoilua ja ulkolaisten sotajoukkojen harjoituksia maassamme. Amerikkalaisen kansalliskaartin laivueen komentajakin sanoi heti maahan tultuaan, ennen kuin virallinen propagandakoneisto ehti paikalle suoltamaan Venäjä-uhkaa, mistä on kyse. Amerikkalaiseversti vastasi näin kysymykseen ovatko he Suomessa Venäjän uhkan takia: "Ei toki, olemme täällä harjoittelemassa ilmasotaa Suomessa."

Suomessa? Ketä vastaan?

Saaristomeren sotaharjoituksen yhteydessä Kouvolassa, siis toisella puolella maata, oli kolme bussilastillista saksalaisia sotapoliiseja. Keski-Suomessa ajaa rämisteli Naton panssarikolonna kohti pohjoista, siis satojen kilometrien päässä Saaristomeresta suuntana Pohjoinen. Naton koneet suihkivat taivaalla ja amerikkalaisia erikoisjoukkoja hyppää harjoittelemassa siellä sun täällä. Varuskuntia on tyhjennetty mutta jätetty paikoilleen, odottamaan ulkomaalaisia sotajoukkoja.

Hallitus, presidentti ja jopa Erkki Tuomioja puhuvat Naton kyvyistä kriisinhallinnassa. Eduskunnan syöttöporsaat puhuvat kriisinhallinnasta ja siitä kuinka jos Suomea kohtaisi kriisi, Nato tulisi apuun. Venäjä on vain savuverho. Kriisillä tarkoitetaan jotakin aivan muuta.

Samaan aikaan eduskunnan kahdeksan, yhdeksän tuhannen euron palkkaa nauttivat juottovasikat tekevät päätöksiä, jotka suuntautuvat suoraan kohti kantaväestön heikoimpia ja köyhimpiä vastaan. Suoraan. Leikataan asumistukea, leikataan lääkekorvauksia, leikataan sosiaaliturvaa, ajetaan julkista terveydenhuoltoa alas, säädetään työttömiä rankaisevia lakeja jne.

Maassa on laskenta tavoista riippuen 250 000 - 350 000 työtöntä. Noin 450 000 suomalaista elää käytännössä sosiaaliturvan ja tukien avulla päivästä päivään. Jos käytettäisiin samoja kriteereitä kuin vielä 90-luvulla, maassa on noin 900 000 köyhää. Lähes joka viides suomalainen on siis köyhä. Ja kyllä: nimenomaan köyhä, sellainen, jolla ei ole varaa edes joukkoliikenteeseen tai kunnon ruokaan, asunnon maksamisesta puhumattakaan.

Samaan aikaan maahan on tuotu kymmeniä tuhansia ulkomaalaisia, jotka eivät tunne työelämän pelisääntöjä, eivät työlainsäädäntöä, eivät ay-liikettä, eivät lakeja ylipäätään ja joiden tietämys asioiden hoidosta on nolla. Heitä saa palkata alihintaan ja heille maksetaan mitä tahansa palkkaa, jota kompensoidaan sosiaaliturvan kautta. He ohittavat kantasuomalaiset asuntojonoissa, heille järjestetään avustajia asiointiin, heille järjestetään ilmainen terveydenhuolto yksityissektorilta ja jopa maassa laittomasti oleskeleville järjestetään sosiaaliturva. Tämä kaikki samaan aikaan, kun kantaväestön köyhiä hakataan rankaisulaeilla ja leikkauksilla.

Kuten amerikkalainen rosvoparoni Jay Gould totesi jo runsaat sata vuotta sitten: Voin aina ostaa toisen puolen köyhistä tappamaan sen toisen puoliskon.

Eduskunnan pullantuoksuisessa juhlakuplassaan lelluvat syöttiläät ovat rakentaneet sosiaalisen aikapommin. He virittävät sitä edelleen räjähdyskuntoon. He varmistavat, että sosiaalinen ja yhteiskunnallinen räjähdys on tulossa. He työskentelevät sen eteen hallituksessa ja eduskunnassa joka päivä, varmistavat, että edessämme on kansallinen katastrofi lähiaikoina. He tekevät kaikkensa, että kantaväestön pinna katkeaisi, hermot menisivät ja alkaisi tapahtua. Osa tekee sen tietämättään, osa tarkoituksella. Osa haluaa sotaa, sisällissotaa. Ja siihen tarvitaan ulkomaalaisia sotajoukkoja, jotka sitten saapuvat maahan "tukemaan maan laillista hallitusta ja turvaamaan suomalaisten olot." Ihan niin kuin Irakissa, Libyassa tai Syyriassa.

Tämä on se kriisi, jonka hallinnasta natolaiset puhuvat. Venäjä ei uhkaa Suomea lainkaan. Sillä ei ole mitään hinkua sekaantua sotilaallisesti suomalaisten sooseihin. Meitä uhkaa suoraan hallitus ja eduskunta, eikä vain uhkaa, vaan tekee päätöksiä, jotka tuhoavat koko sen Suomen joka sotien jälkeen rakennettiin. Itsenäisyys on jo mennyttä ja nyt menee suomalainen yhteiskunta. Se on aivan tietoista ja tahdottua politiikkaa.

Kun sosiaalinen räjähdys sitten tapahtuu, maahan tulee ulkomaalaisia sotajoukkoja. Ne tulevat myös ampumaan suomalaisia eduskunnan ja hallituksen tahdon mukaisesti. Ne tulevat tänne pitämään suomalaiset kurissa, aivan kuten Afganistanissa tai missä tahansa muussakin kehitysmaassa. Näin maamme poliittinen eliitti haluaa uskoa ja kuvitella, presidenttiä myöten. Nato pelastaa heidät tappamalla liian vihaiset suomalaiset. He ovat turvassa.

Valitettavasti päättäjät elävät satumaassa. Uusinta vuodelta 1918 ei toteudu heidän haaveittensa mukaisella tavalla. He eivät voi tappaa tuhansia punakaartilaisia ulkomaalaisten sotajoukkojen tuella Lahden harjuille ja Tammisaaren keskitysleirille. Miksikö? Koska mitään kaartia ei ole, eikä tule. Sensijaan maassa on tuhansia ja tuhansia nuoremman polven ihmisiä, naisia ja miehiä, lapsiakin, jotka pystyvät älypuhelimellaan panemaan maan sekaisin. Heitä on tuhansia ja tuhansia ja he kaikki pääsevät Nettiin ja sitä kautta eduskunnan tietojärjestelmiin, kansanedustajien kännyköihin ja koteihin, pankkitileille jne.

Juuri siksi uusi tiedustelulaki on tarpeen. Maan eliitin on päästävä vakoilemaan suomalaisia. Juuri siksi hybridisodankäyntikeskus avattiin Helsinkiin. Maamme poliittinen eliitti vasemmalta oikealle, kaikki eduskuntapuolueet mukaan lukien, presidentistä rivikansanedustajaan, varautuu sotaan omaa kansaansa vastaan. Osa ei ehkä tajua sitä, useimpien pitäisi kyllä ymmärtää se mihin ollaan menossa. Mutta valtaosa ei välitä. Natohan tulee pelastamaan kriisiin ajetun maan eliitin ja tappamaan kiusalliset kapinalliset. Kriisinhallintaa, näetsen.

Kun eräs motoristikaverini sanoi vuosi sitten, että tässä leivotaan vuoden 1918 uusintaa, en uskonut sellaiseen lainkaan. Nyt se alkaa näyttää todennäköiseltä. Jotakin hyvin, hyvin ikävää ja traagista tapahtuu hyvin pian ja se on vain ja ainoastaan suomalaisten poliitikkojen ansiota ja aikaansaannos, heidän päätöksensä. Minä en halua mitään tällaista. He tekevät sen.

He eivät ymmärrä, eikä heitä kiinnosta. Se on karmea asia.

1918 2.0
         
                                                        HYVÄÄ JOULUA!

4 kommenttia:

  1. Jotain yleisestä meiningistä kuvastanee sekin, että hra valtakummallinen syyttäjä Matti Nissinen sai oikeudessa jatketuista kolttosistaan 40 päiväsakkoa, mikä on hänen tuloillaan kuulema 1720 euroa. Linkki: https://yle.fi/uutiset/3-9985590
    Oululainen valtuutettu Junes Lokka sai kotikannabiksen kasvatuksesta ja hallussapidosta 80 päiväsakkoa, mikä meinasi 480 euroa. Linkki: http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/kaupunginvaltuutetulle-junes-lokalle-sakot-huumausainerikoksesta/779750/
    Kumpikohan sakko riipoo rahallisesti saajaansa enemmän?

    VastaaPoista
  2. Itse ounastelin että asiat olisi karanneet käsistä jo syksyllä. Tämän vuoden aikana kuitenkin. Ehkäpä ne Poliittisen Poliisin ym. viranomaisten lukuisat poikkeukselliset normaaleista oloista poikkeavat manööverit ovat hieman jarrutelleet ja lykänneet vaikeimpien ongelmien alkua. Hyvä niin.

    Ikävällä tiellä joka tapauksessa ollaan ja toivotaan parasta ja pelätään pahinta.

    Täältä tutuista lähteistähän ne ongelmat taas sikiää.

    https://www.youtube.com/watch?v=f7Eb3_NpasQ&app=desktop
    http://magneettimedia.com/34909-2/

    VastaaPoista
  3. 1918 "apuun" kutsuttiin saksalaiset jääkärit. Nuo parikymmentätuhatta hyvin aseistettua sakasalaista jääkäriä kukistivat kapinan, eivät "valkoiset". Olisivat tuohon aikaan kukistaneet Suomessa minkä kapinan tahansa. Valkoiset osallistuivat lähinnä voitonparaatiin ja punaisten vankien joukkosurmiin vankileireillä ja summittaisiin ilman oikeudenkäyntiä tapahtuneisiin teloituksiin.

    VastaaPoista
  4. Tietävämmät oikaiskoot jos olen väärässä. Mutta eikö noitten mainittujen älykännyköitten liittymät sekä vasemmistolaisiksi luokiteltujen ihmisten omistamat nettiliittymät ole tarvittaessa mahdollista sulkea operaattorin toimesta? Kaikkia ei tietenkään millään kyetä hiljentämään, mutta merkittävä osa kuitenkin. Yhdistettynä prepaidien myynnin/latauksen kieltämiseen "turvallisuussyistä" "nettikapinan" pitäisi olla kukistettavissa jopa helpommin kuin aseellisen kansannousun.

    Niin no, onhan saatavilla vinot pinot vastaavia myös ulkomailta. Mutta kuinkahan moni potentiaalinen "kapinallinen" osaa sellaisia hankkia, puhumattakaan että edes pystyisi?

    VastaaPoista