tiistai 14. helmikuuta 2017

VUODEN TÄRKEIN KADONNUT UUTINEN


Brexitin ja varsinkin Yhdysvaltain presidentinvaalien, Trumpin, Syyrian ja suomalaisen luottevan valtamedian ikivihollisen Ryssän varjoon jäi viime vuonna ja jää luultavasti lähiaikoina yksi varsin merkittävä EU-uutinen. Euroopan Unionin parlamentin mietintö (2014/2248(INI)). Mietinnön on luonut europarlamentin Perussopimus-, työjärjestys-, ja toimielin asioiden valtuuskunta. Mietintö on julkaistu jo 20.12.2016, eli viimevuoden puolella ja se tulee piakkoin käsittelyyn.

Tässä on turha käydä koko mietintöä läpi, sitä varten tuolla alempana on linkki, mutta sieltä on hyvä poimia muutamia kohtia, jotta kaikille suomalaisille tulisi selväksi mihin suuntaan ja miten Euroopan Unionia aijotaan viedä ja "kehittää". Samalla jokainen, joka vielä uskoo siihen satuun itsenäisten valtioiden vapaaehtoisesta yhteenliittymästä, voi päivittää käsityksiään liittovaltiosta ja siitä mitä se todella tarkoittaa.

Katsotaanpas mitä siellä mietinnössä todetaan:

"A.  toteaa, että tämän päätöslauselman tarkoituksena on tarjota ratkaisuja, joita ei voida saavuttaa perussopimuksissa nykyisin määrätyillä välineillä ja jotka ovat mahdollisia ainoastaan tulevan perussopimusmuutoksen kautta;
B.  ottaa huomioon, että unionin toimielimet eivät kykene selviämään unionin edessä tällä hetkellä olevista syvistä ja moninaisista kriiseistä ja niiden rahoituksellisista, taloudellisista, sosiaalisista ja muuttoliikkeeseen liittyvistä seurauksista sekä populististen ja kansallismielisten liikkeiden noususta; toteaa, että kaikki tämä on johtanut nykyisen Euroopan unionin väestön yhä suuremman osan kasvavaan tyytymättömyyteen;
C.   toteaa, että jäsenvaltiot eivät voi vastata näihin unionin suuriin haasteisiin yksin vaan ainoastaan toimimalla yhdessä unionin kautta;"

Kuten huomaamme, europarlamentti tuumailee etteivät jäsenvaltiot kykene toimimaan yksin vaan ainoastaan unionin kautta. Lisäksi merkille pantavaa on se, että europarlamentti syyttää populistisia puolueita ja liikkeitä ongelmiensa yhdeksi syyksi, ei siis seuraukseksi EUn omasta toiminnasta. Oire on siis syypää tautiin.

"F.  toteaa, että tämä ongelma yhdessä sen kanssa, että jäsenvaltioilla ei ole yhteistä näkemystä mantereemme tulevaisuudesta, on nostanut euroskeptisyyden ennenäkemättömälle tasolle, mikä on johtamassa nationalismin paluuseen ja uhkaa heikentää unionia ja mahdollisesti jopa hajottaa sen;"

Europarlamentti toteaa kuitenkin, että unioni on pahoissa vaikeuksissa, jopa hajoamaisillaan. Tämän syynä eurononemklakuuri tosin pitää tyhmiä kansalaisia ja kansallismielisyyttä, ja ennen kaikkea sitä, ettei unioni pysty pakottamaan jäseniään tarpeeksi tehokkaasti tottelemaan käskyjä ja määräyksiä. Tämä on europarlmentin mielestä todella ikävä juttu. Jäsenvaltioiden edes osittain päätäntävalta on kauhea asia, joka pitääkin eliminoida.

"I.  katsoo, että yhteisömenetelmä on säilytettävä ja että sitä ei saa vaarantaa hallitustenvälisillä ratkaisuilla, ei edes aloilla, joilla kaikki jäsenvaltiot eivät täytä osallistumisen ehtoja;"

Valtiot eivät siis saa tehdä keskinäisiä sopimuksia, jos EU kokee haitaksi, vaikka jäsenvaltiot eivät muuten täyttäisikään jäsenyysehtoja. EU-parlamentti siis haluaa EU:n päättävän viimekädessä kaikesta.

"J.  ottaa huomioon, että vaikka euro on unionin valuutta (SEU:n 3 artiklan 4 kohta), Yhdistynyt kuningaskunta sai poikkeuksen liittymisestä euroon (pöytäkirja N:o 15), Tanskalla on perustuslaillinen poikkeus (pöytäkirja N:o 16), Ruotsi on lopettanut euroa koskevien lähentymisperusteiden noudattamisen ja Eurooppa-neuvostossa keskustellaan avoimesti siitä, että Kreikka saattaa jättää yhteisen valuutan; toteaa, että kaikilla jäsenvaltioilla on velvollisuus liittyä valuuttaan heti kun ne täyttävät kaikki vaaditut perusteet, mutta aikataulua jäsenvaltioiden liittymiselle euroon ei ole asetettu sen luomisen jälkeen;
K.  ottaa huomioon, että Yhdistyneelle kuningaskunnalle ja Irlannille annettiin mahdollisuus olla osallistumatta (opt-out) Schengenin järjestelmää, ihmisten vapaata liikkuvuutta ja niistä johtuvaa sisärajatarkastusten poistamista koskeviin järjestelyihin, jotka kaikki on muodollisesti kirjattu perussopimuksiin; ottaa huomioon, että tämän lisäksi neljä muuta jäsenvaltiota ei osallistu näihin järjestelyihin, vaikka niillä on siihen velvoite, kun taas osallistumista (opt-in) koskevia järjestelyjä on myönnetty kolmelle unionin ulkopuoliselle maalle; toteaa, että tämä hajanaisuus paitsi estää eräiden jäljellä olevien sisärajojen täydellisen poistamisen myös vaikeuttaa todellisten sisämarkkinoiden ja täysin yhdentyneen vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen luomista; muistuttaa, että Schengenin alueeseen liittymisen on oltava jatkossakin unionin kaikkien jäsenvaltioiden tavoitteena;
L.  toteaa, että yksittäisille jäsenvaltioille myönnetyt opt-out-järjestelyt vaarantavat unionin lainsäädännön yhdenmukaisen soveltamisen, johtavat hallinnon liialliseen monimutkaisuuteen, vaarantavat unionin yhteenkuuluvuuden ja heikentävät kansalaisten välistä yhteisvastuuta;"

Europarlamentti siis katsoo, että yhteisvaluutta on Must. Sen mielestä millään valtiolla ei ole eikä pitäisi olla oikeutta käyttää omaa valuuttaansa. Jos joku tämän jälkeen vielä kuvittelee, ettei EU ole liittovaltio tai ettei siitä sellaista tehdä, lienee sama henkilö, joka edelleen odottaa Bonanzan jatko-osia.

"P.  ottaa huomioon, että tämä uusi ohjaus- ja hallintajärjestelmä edellyttää, että komissiosta tulee aito hallitus, joka on vastuussa parlamentille ja joka kykenee laatimaan ja panemaan täytäntöön euroalueen tarvitsemia yhteisiä finanssi- ja makrotalouspolitiikkoja, ja että sillä on oltava sen tehtävien laajuuden mukaiset resurssit ja määrärahat; katsoo, että tämä vaatii voimassa olevan primaarilainsäädännön puitteissa toteutettavien toimien lisäksi Lissabonin sopimuksen tarkistamista;"

Vieläkö joku epäilee, ettei EU ole/ettei siitä tule liittovaltio? Vieläkö joku siellä juhlii itsenäistä Suomea? Pankaa viuhkat ja serpentiini laatikkoon, Suomi ei ole mikään suvereeni itsenäinen valtio. Se on Euroopan Unionin osavaltio. Näin toteaa Europarlamenttikin omassa mietinnössään.

"V.  toteaa, että unioni näyttää kykenevän paremmin vaikuttamaan perusoikeuksia, oikeusvaltiota ja korruptiota koskeviin politiikkoihin silloin, kun maat ovat vielä ehdokkaina unionin jäseniksi; katsoo, että oikeusvaltiomekanismia olisi sovellettava yhtä voimakkaasti kaikissa jäsenvaltioissa;"

Euroopan Unionissahan ei ole korruptiota laisinkaan, eikä varsinkaan Luxemburgissa, Ranskassa, Hollannissa, Belgiassa...

"Z.  toteaa, että unionin puolustusvoimavarojen heikentyminen rajoittaa sen mahdollisuuksia ulottaa vakautta unionin välittömiä rajoja pitemmälle; ottaa huomioon, että tämän lisäksi liittolaisemme Yhdysvallat on haluton puuttumaan asioihin, jos Eurooppa ei ole valmis ottamaan kohtuullista osuuttaan vastuusta; ottaa huomioon, että EU:n puolustuspolitiikkaa olisi vahvistettava ja että olisi perustettava kattava EU:n ja Naton välinen kumppanuus ja varmistettava samalla, että unionilla on mahdollisuus toimia riippumattomasti ulkomaisissa operaatioissa lähinnä naapurialueidensa vakauttamiseksi; ottaa huomioon, että tämä tarkoittaa, että jäsenvaltioiden välille tarvitaan tiiviimpää yhteistyötä ja että niiden jotkut puolustusvoimavarat integroidaan Euroopan puolustusyhteisöön; katsoo, että tämä on sopusoinnussa Euroopan uuden turvallisuusstrategian kanssa;"

Edellä europarlamentti myös toteaa, että EUlle luodaan oma armeija, joka tarvittaessa sotii lähialueillaan, tietenkin Unionin päättämässä sodassa Unionin vihollisia vastaan. Jokainen itsenäisyysmielinen ymmärtää mitä tämä tarkoittaa maiden itsenäisyydelle ja sitä haluaville jäsenvaltioille ja poliitikoille, kansalaisille.

"AF.  ottaa huomioon, että Euroopan talous- ja sosiaalikomitea (ETSK) ja alueiden komitea (AK) on turvattava kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden sekä alueellisten ja paikallisten toimijoiden institutionaalisina edustajina ottaen huomioon, että niiden lausunnot auttavat osaltaan lisäämään politiikan muotoilun ja lainsäädäntöprosessien demokraattista oikeutusta;
AG.  ottaa huomioon, että unionin alue- ja paikallishallintojen selkeä enemmistö on toistuvasti ilmaissut alueiden komitean kautta näkemyksensä sellaisen yhdentyneemmän unioninpuolesta, jolla on tehokas hallintomalli;"

Oletteko koskaan kuulleet Euroopan talous- ja sosiaalikomiteasta, tai alueiden komiteasta? En minäkään, mutta ne ovat kertoneet haluavansa todellista ylikansallista valtaa. Europarlamentin mukaan ne myös edustavat teitä ja teidän yhdistyksiänne, ryhmiänne, kaikki alueellisia ja paikallisia toimijoita. Niinkö? Kuka on antanut niille tuollaisen valtamandaatin?

Missä ne on valittu edustamaan kaikkia paikallisia toimijoita? En muista tuollaisia vaaleja nähneeni. Olisiko mahdollista, että ne onkin valittu meitä kuulematta, meille kertomatta, jossakin ihan muualla kuin meidän silmiemme edessä? No se ei ole mahdollista, vaan se on juurikin niin. Siksi te ette ole koskaan kuulleetkaan noista elimistä, jotka edustavat KAIKKIA ALUEELLISIA JA PAIKALLISIA TOIMIJOITA. Teitäkin.

"4.  panee erittäin huolestuneena merkille, että jäsenvaltioista on muodostunut alaryhmiä, mikä murentaa unionin yhtenäisyyttä, heikentää avoimuutta ja vähentää ihmisten luottamusta; katsoo, että sopiva muoto keskustelujen pitämiselle unionin tulevaisuudesta on EU-27; korostaa, että keskustelun pirstoutuminen jäsenvaltioiden useisiin muotoihin ja ryhmiin olisi epätarkoituksenmukaista;"

Europarlamentin mielestä on myös erittäin haitallista ja väärin, että jäsenvaltiot keskustelisivat keskenään Unionista ja sen kehityksestä, tai että ylipäätään jotkut tahot menisivät keskustelemaan siitä. On myös huomion arvoista, että Europarlamentin mielestä valtioiden monimuotoisuus on "epätarkoituksenmukaista", eli ei suotavaa, negatiivinen asia. Sen mielestä valtioiden pitää olla samanlaisia ja samankaltaisia. Mielenkiintoinen näkemys kaiken kaikkiaan kymmenien etnisten ryhmien ja kielien ja kulttuurien mantereella.

"7.  katsoo, että unionimenetelmä on ainoa demokraattinen lainsäädäntömenetelmä, joka takaa, että kaikki edut ja erityisesti yhteinen eurooppalainen etu otetaan huomioon; toteaa, että unionimenetelmä on lainsäädäntömenettely, jossa komissio osana täytäntöönpanovaltaansa tekee lainsäädäntöaloitteita, kansalaisia edustava parlamentti ja jäsenvaltioita edustava neuvosto päättävät asioista yhteispäätöksellä enemmistöäänestyksellä (neuvostossa yksimielisyysvaatimuksista tulee ehdottomia poikkeuksia), ja tuomioistuin tarkkailee ja huolehtii viime kädessä oikeudellisesta valvonnasta; vaatii, että unionimenetelmää olisi noudatettava myös kiireellisissä asioissa;"

Edelleen parlamentin mielestä Unioni on ainoa oikea demokratian muoto. Jotkut teistä varmaankin muistavat ne ajat, jolloin idässä oli Neuvostoliitto. Se oli siihen aikaan ainoa valtiomalli, jossa todellinen demokratia oli käytössä. Eriäviä mielipiteitä tosin oli. Europarlamentti on siis samoilla linjoilla.

Parlamentti myös vaatii yksinkertaista enemmistövaltaa, Kuten edesmenneessä Neuvostoliitossa nähtiin ja vaikkapa Yhdysvalloissakin on nähty mitä tällainen tarkoittaa pienten alkuperäiskansojen, pienten etnisten ryhmien kohdalla. Kyllä. Ne menettävät edes teorettisen mahdollisuuden vaikuttaa yhtään mihinkään. Ja enemmistöhän on Europarlamentissa sillä tavalla hassu juttu, että siellä paikat jaetaan jäsenvaltion asukasluvun mukaan, eli...

Aivan. Mieti sitä, mieti oikein tarkkaan mitä tämä "demokratia" Suomelle ja suomalaisille merkitsee.

"8.  pitää oleellisen tärkeänä, että näissä olosuhteissa vahvistetaan ”yhä läheisempi Euroopan kansojen välinen liitto” (SEU:n 1 artikla), jotta heikennetään mahdollisesti esiintyviä hajaantumistrendejä ja selvennetään jälleen kerran unionin moraalista, poliittista ja historiallista tarkoitusta sekä sen perustuslaillista luonnetta;"

Niin, Neuvostoliittohan oli "Kansojen koti", jota kaikki halusivat rakentaa ja joka toimi vahvasti perustuslakinsa pohjalta, moraalisesti, historiallisesti ja poliittisesti demokratian korkeimpana olomuotona. Europarlamentin mielestä nyt se tehtävä on Euroopan Unionilla.

"10.  ehdottaa, että perussopimusten seuraavassa tarkistuksessa olisi järkiperäistettävä nykyistä sekavaa eriyttämistä lopettamalla yksittäisille jäsenvaltioille unionin primaarilainsäädännön tasolla myönnettävät opt-out- ja opt-in-käytännöt ja muut poikkeukset tai ainakin vähentämällä niitä voimakkaasti;"

Edellä oleva osoittaa hienosti sen, kuinka euroväki ajattelee, että tämä mystinen yleiseurooppalainen demokratia toimii, kuinka vapaaehtoinen se on, ja kuinka jokaisen jäsenvaltion mielipide merkitsee. Not.

"33.  pitää terrorismin uhan voimakkuuden vuoksi välttämättömänä, että päivitetään unionin valmiuksia torjua terrorismia ja kansainvälistä järjestäytynyttä rikollisuutta; painottaa, että jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten ja virastojen koordinoinnin vahvistamisen lisäksi Europolin ja Eurojustin olisi saatava todelliset tutkintaa ja syytteeseenpanoa koskevat toimivaltuudet ja valmiudet mahdollisesti muuttamalla ne todelliseksi Euroopan tiedustelu- ja terrorismintorjuntavirastoksi, jota parlamentti valvoo;"

Eli jatkossa maahan voisi pölähtää "yleiseurooppalaisia" poliiseja ja ties mitä turvallisuusjoukkoja, jotka eivät siis olisi missään vastuussa suomalaisille tai millään tavoin suomalaisten valvonnassa. Ne olisivat vain ja ainoastaan Europarlamentin valvonnassa. Itsenäinen Suomi 100 vuotta, eikö?

"62.  arvostaa kansallisten parlamenttien roolia ja toissijaisuusperiaatetta mutta tunnustaa unionin yksinomaisen toimivallan"

Hupsista. Kyse on näennäisesti kauppapolitiikasta, mutta jokainen voi miettiä tykönään, mitä tarkoittaa se, että Europarlamentti katsoo jäsenvaltioiden parlamenttien olevan toissijaisia. Mietipä sitä. Unionin yksinomainen toimivalta on juuri se, jonka olemassa olon suomalaiset poliitikot kiistävät, joko tietämättömyyttään tai valehdellakseen.

"87.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman Eurooppa-neuvostolle, neuvostolle, komissiolle, Euroopan unionin tuomioistuimelle, Euroopan keskuspenkille, tilintarkastustuomioistuimelle, alueiden komitealle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle sekä jäsenvaltioiden parlamenteille ja hallituksille."

Suomalaisten poliitikkojen on siis aivan turha väittää, etteivät he ole tietoisia tällaisista hankkeista. Mietinnön lopussa todetaan, että mietintö välitetään jäsenvaltioiden parlamenteille ja hallituksille. Jokainen suomalaisministeri ja kansanedustaja on siis tietoinen tästä mietinnöstä ja sen ehdotuksista, joilla epämääräisemmästä "jäsenvaltioiden muodostamasta liittoumasta" siirrytään konkreettisesti ja absoluuttisesti liitovaltioon.

Euroopan Unioni on aina ollut sellainen ja kehitys on vain kiihtynyt, ja nyt europarlamentti haluaa ottaa vallan pois jäsenvaltioilta niin, ettei asiasta jää mitään epäselvyyttä. Liittovaltio on tosiasia. Europarlamentti haluaa sellaisen myös niin, ettei asia ole kenellekään epäselvä.

Tätäkö äänestit vuonna 1995 kansanäänestyksessä? Vai uskoitko Sauli Niinistön ja Paavo Lipposen puheisiin "taloudellisesta yhteistyöstä". joka tuo maahan lisäätyöpaikkoja ja taloudellista varmuutta?

Too bad.


http://www.europarl.europa.eu/sides/getDoc.do?type=REPORT&reference=A8-2016-0390&language=FI


5 kommenttia:

  1. No, onhan tuo EU-mietinnöksi itse asiassa harvinaisen selvää puhetta. Siinä vaiheessa kun päätöslauselmaa täällä pähkäillään, on vihdoinkin otettava ihan oikeasti ja vakavasti esiin vaihtoehto FIXIT, koska sen jälkeen kun (jos) tuo hyväksytään, on jäsenvaltion eroaminen unionista ilmeisesti mahdotonta.

    VastaaPoista
  2. Sande, tuohan tarkoittaa sitä, että on aivan sama mikä agenda milläkin puolueella Suomessa on ja että äänestäminen on todellakin turhaa. Onhan tuo nähty. Toisaalta, Suomi pystyy vaikuttamaan (heh-heh) asioihin Brysselissä ihan 2 % osuudella ja näköjään Halla-ahollekin tuli siellä aika pitkäksi.

    VastaaPoista
  3. ..katosi niin, ettei äänestyksestä tai sen tulemisesta näkynyt mitään mainintaa edes pravdassa tai ylessä .
    se kuinka suomalaiset äänesti ei tunnut "oikeaa mediaa" kiinnostavan..mutta hajontaa näytti olevan suomimeppienkin
    keskuudessa.

    VastaaPoista
  4. Liittovaltiokehityksessä on vain yksi vika. Se on aivan liian hidasta ja sitä tulee nopeuttaa. Eurooppa ja me eurooppalaiset selviämme vain kun olemme yhdessä tiiviinä yhteisönä eli liittovaltiona.

    VastaaPoista