keskiviikko 1. helmikuuta 2017

JUPPISKOOTTERIVERO


Hallituspuolueiden ja valtiovarainministeriön kaavailema rangaistusvero moottoripyörille ja veneille on kuumentanut tunteita syystäkin. Höhöttelyt juppiskoottereista ja muskeliveneistä ovat käsittämätöntä jööttiä, jolle on vaikea keksiä mitään järkisyitä. Vanhana foliopipona miettii, onko tämänkin hankkeen tavoitteena rajoittaa ihmisten liikkumista. En tiedä, mutta sen tiedän, että hanke on jo nyt aiheuttanut tulonmenetyksiä vakuutusyhtiöille ja valtiolle, toistakymmentä miljoonaa.


Valtaosa suomalaisista veneistä ei suinkaan ole viisitoistametrisiä Miami Vice -pursia norsunnahkaisilla nojatuoleilla ja avaruusajan navigaattorijärjestelmillä. Suurin osa on savolaisia soutuveneitä ja lasikuituisia katiskan nostajia. Ja jos oikein tarkkoja ollaan, niin nykyajan jupit eivät edes harrasta muskeliveneitä, vaan itsensä kehittämistä krokotiilinnahkaisiin silmälasikehyksiin ja kengurunnahkaisiin loafer-jalkineisiin koristautuneena, kaikkialta kiristävään pukuun kääräistynä.


Erään kansanedustajan höpinät moottoripyöräilyn tukien leikkaamisesta kertovat karulla tavalla kyseisen valon lapsen täydellisestä tietämättömyydestä. Moottoripyörä on ollut painonsa arvoinen lypsylehmä aina. Sitä ei ole tuettu koskaan, mitenkään. Päinvastoin, se on maksanut omistajalleen aina enemmän kuin mikään muu kulkuväline, veroina ja maksuina ja muina rahareikinä. Kansanedustajan ilmaiset taksiajelut ja muut verovaroin maksetut reissut ovat sensijaan vain ja ainoastaan ilmaisia tukia, joita hieman yli 7000e/kk tienaavan kansanedustajan ei luulisi tarvitsevan.


Jos valtio haluaisi lisätä verotulojaan, linjan pitäisi olla aivan toisenlainen. Kaikki kulutusta leikkaava verotus ja rokottaminen pitäisi keventää välittömästi. Kulutuskapasiteettia, eli kansalaisen käteen jäävää rahaa pitäisi lisätä. Tällä rahalla kansalainen ostaisi tavaroita ja palveluita, joista menee veroja, ja siten tämä taloudellinen toiminta lisäisi valtion verotuloja. Lisäksi tämä toiminta loisi niitä työpaikkoja, joista valtio saisi verotuloja ja jotka edelleen lisäisivät kulutuskapasiteettia ja edelleen loisivat lisää työpaikkoja jne.


Moottoripyöräilyn kohdalla rakentelu pitäisi vapauttaa mahdollisimman pitkälle. Verotusta pitäisi leikata, ei lisätä. Tämä johtaisi välittömästi valtion saamien verotulojen lisääntymiseen. Ai miten niin? No siten niin, että maahan ilmestyisi välittömästi kymmeniä moottoripyörien rakenteluun ja kustomointiin keskittyneitä pajoja, syntyisi taloudellista toimintaa, ja valtio keräisi veronsa joka jessuksen mutterista, maalitörpöstä, sylinterinkannesta, sitsistä ja kaasukahvasta alvina. Kaiken kukkuraksi nämä pajat palkkaisivat työntekijöitä, jotka maksaisivat tuloveroja ja niitä muita maksuja, ja kuluttaisivat itsekin lisää niitä valtion verottamia tavaroita ja palveluita. Näin pitäisi toimia myös autoharrastuksen suhteen.


Jos valtio haluaisi oikeasti kerätä lisää veroja motoristeilta, se nostaisi bensaveroa kymmenen senttiä. Se olisi helpoin, halvin ja suoraan siihen hirvittävän kauheaan inhaan viherpäästöhässäkkään liittyvää verotusta. Ei tarvittaisi lisää byrokraatteja setvimään uutta verotusta, ei uusia virastoja ja toimistoja, ei uusia kaavakkeita, ei mitään. Mitään lisäkuluja ei tulisi. Gason hinta nousisi ja kansa kiroilisi, mutta kestäisi. Tämä olisi helpoin ja halvin keino lisätä valtion tuloja. Mutta ehkä tarkoitus on jokin muu. Paikannuslaitteiden pakkomyynti, kulkemisen kontrolli... Foliopipan alla ei voi oikein nähdä mitään järkeviä syitä tälle "juppiskootteri"verolle.




5 kommenttia:

  1. Hyvä Sami, moni päättäjä ei varmasti ole ajatellut tällaisten "pajojen" perustamis mahdollisuuksia. Mielestäni tällaisella toiminnoilla saataisiin nuoria aktivoitua, ja ehkäistyä syrjäytymistä, jostä Presidenttimmekin on ilmaissut huolensa.

    VastaaPoista
  2. Tämän idean takana seisoo tanakasti myös yleinen hellittämätön viha (pelko?) moottoripyöriä kohtaan. No kyllä, minuakin ärsyttää kesällä viisikymppisten toista murrosikäänsä potevien poikien HD-moottoripyörien suorien putkien aiheuttama meteli.

    Mutta en sentään ole vaatimassa heille mitään mahdotonta, äänenvaimentimia vain. Minun kaino toiveeni on se, että ihmiset vapaaehtoisesti asentaisivat riittävästi pönttöä pakoputkiinsa, että melutaso laskisi alle 110 desibelin. Mikä vaatimaton kuiskaus valitettavasti menee kuuroille korville, kirjaimellisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Turkkulaanen - jutun aihe ei tainnut olla mp:n äänenvaimennus?! Japsi mp:n & mopoautojen(stereoiden bassot yöllä) äänetkö ei ärsytä herkkää korvaasi. Vain Harrikat ärsyttää. Sehän tässä verossa on myös "taka-ajatus". HD:t (lue rikolliset) pois liikenteestä! Anna toisten kokea "toinen murrosikä" rauhassa, kun itse et siihen kykene tai uskalla?! Vielä henki pihisee...rock`n roll sellainen! Harvassahan tuo - Suomessa.


      1%

      Poista
  3. ei näin idioottihallitusta ole koskaan enn ollut ja suurin osa maalta missä lehmänpaska on mennyt aivoihin.

    VastaaPoista