lauantai 7. tammikuuta 2017

SEURANTALAITE JA TYÖTEHO

Hallitus puuhailee autoihin seurantalaitteita, verotuksen takia tietenkin, mutta myös kavereille miljardibisnekseksi. Tässähän ei historiallisesti ole mitään uutta, sillä vastaavia hankkeita on ollut Euroopassa ennenkin. Seurantaa, valvontaa ja ilmaista työkokeilua ja pakkotöitä on tehty ennenkin, joten hallituksen kannattaisi ottaa niistä oppia. Ja sehän ottaa.

Ihmetystä herättää se, miksei hallitus ota vaarin jo olemassa olevasta teknologiasta. Tyylikkäitä nilkkalaitteita on ollut jo pitkään markkinoilla ja jokaisen suomalaisen jalka suorastaan kaipailee näitä näppäriä vehkeitä, joiden avulla viranomaisilla olisi reaaliaikainen tieto jokaisen kansalaisen olinpaikasta ja sijainnista.

Malleja on lukuisia ja eri elämän tyyleihin ja ammatteihin sopivia, eikä nilkkalaite häiritse reipasta pakkotyötä kovinkaan paljon. Tässä hieman urheilullisempi malli, joka sopii erityisesti nuorisolle.
Totta on, että kokoomuskepulaisen ja EK:n mittareillä nämä ovat hieman keveitä ja mahdollisesti vastaanhangoittelevan kansalaisen murettavissa olevia malleja ja siksi keskusta, kokoomus ja EK ovatkin suunnitelleet kansalaisille perinteisempiä nilkkarenksuja, jotka tietenkin olisivat pakollisia.
Koska pakkotyöläisen pitää kuitenkin kyetä linkkaamaan työpisteeseensä valvonnan alla, elinkeinoelämän keskusliitto, kokoomus ja keskusta ovat perussuomalaisten kanssa päätymässä perinteisempään seurantalaitemalliin, joka tunnetaan myös nimellä Model Kunta Kinte, eli MKK.
Tätä mallia on testattu menestyksellä muutaman vuosisadan ajan eri puolilla maailmaa ja hallitus onkin erittäin iloinen siitä, ettei tuotekehittelyyn tarvitse uhrata liikaa niukkoja varoja, jotka on korvamerkitty hallituksen kavereille ja ulkolaisille firmoille. Ilmaistyönäytekokeilu ja pakkotyö, eli ministeri Risikon suuresti rakastama vastikkeellinen sosiaaliturva, on sekin valmistumassa lopulliseen muotoonsa vanhojen, hyväksi koettujen mallien pohjalta. Tässä ilmaistyönäyteleiri Model Josif Stalin, jollaista kaavaillaan Kuhmoon.
Maaseudun väki on tottunut raikkaaseen ulkoilmaan ja ulkoilmatyöhön, joten perinteinen sovjet-malli on erityisesti keskustan mielestä juuri oikea ratkaisu haja-asutusalueiden työttömyyteen ja jätevesiongelmiin. Ongelmia voi tietenkin tulla laiskojen maalaisten kanssa, jos työ ei maita, mutta siihenkin on konstit keksitty. Kuvassa laiska maalainen makoilee, eikä tee työtä, vaikka hänen lapsensakin kehoittaa reippaaseen hallituksen suosittelemaan ilmaistyönäytetoimintaan.
Itäisessä Suomessahan kokeiltiin jo 40-luvulla kansalaisvalvontaa ja tehostettua reaaliaikaista seurantaa, toki sen aikaisella tekniikalla.
Urbaanissa Suomessa nämä reippaaseen ulkoilmaan sijoitetut ilmaistyönäytepakkotyöleirit eivät tietenkaan toimi, mutta hallitus on erityisen innostunut yleiseurooppalaisesta teknologiasta ja sen tuomista mahdollisuuksista kansalaiskontrolliin ja reaaliaikaiseen seurantaan. Erityisesti nuorkokoomus on innostunut saksalaisesta teknologiasta, jonka avulla päästään aivan uusiin teholukemiin ja hyödyntämään kanslaisten koko potentiaalia täydellä teholla.
Erityisen hyvänä hallitus pitää saksalaismallissa sitä, että asuntotuotanto saadaan aivan uudelle, tehokkaalle tasolle, ja rakennusteollisuuden voittomarginaalit saadaan kasvuun ja näin luodaan hyvinvointia kaikille ja etenkin hallituksen kavereille. Kansalaiset voivat nauttia uusista, tehokkaammista neliöistään uudessa sosiaalisemmassa ympäristössään ja kokea Suomesta niin usein poissaolevaa yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Ilmaiseksi näitä uusia asuntoja ei tietenkään ruveta jakamaan, mutta asumismukavuus ja yhteisöllisyys ovat hintansa arvoisia,

Saksalaisen insinööriosaamisen täsmällisyys viehättää kaikkia virkamiehiä, erityisesti sisäministeriössä ja valtiovarainministeriössä, mutta Elinkeinoelämän keskusliitto on ilahtunut siitä, että tässä kansalaisten seuranta- ja aktivointimallissa ei ole unohdettu pääasiaa: työntekoa.
Työ todellakin vapauttaa, se on ihmiselämän ainoa tarkoitus, varsinkin ilmainen pakkotyö, joten hallitus on hyvin ilahtunut tämän saksalaismallin tarjoamista monipuolisista mahdollisuuksista. Se tarjoaa myös mahdollisuuden ekologisempaan ihmisyyteen tehokkaan kierrätyksen muodossa.
Kenkien ja asusteiden lisäksi tehokas kierrätys hyödyntää ihmisen koko kapasiteetin, eikä mitään mene hukkaan, ja näin yhteiskunnallinen hävikki saadaan mahdollisimman pieneksi.
Vihreät ovat erityisen iloisia tästä tehostetusta kierrätyksestä ja etenkin siitä, että energiatehokkuus saadaan näillä uusilla ratkaisuilla aivan uudelle tasolle. Mitään luontoa rasittavia polttoaineita tai energian lähteitä ei enää tarvita, sillä ihmiset tuottavat itse oman käyttöenergiansa tehokkaasti.
Kansalaiset saadaan tämän uuden yhteiskuntahankkeen avulla antamaan itsensä kokonaan yhteiskunnan hyväksi ja eduksi, viimeistä hiilenmurenaa myöten, ja näin kansalaisista saadaan kaikki irti loppuun saakka. Se on kaikkien etu ja kaikille hyväksi, ihan niin kuin seurantalaitteet, pakkotyö, ilmainen työnäyte, vastikkeellinen sosiaaliturva jne. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, mutta lopulta kyse on yhdestä ja samasta asiasta; Kansalaisten lopullisesta päämäärästä valtion hyväksi.

14 kommenttia:

  1. Työ- ja elinkeinoministeriö kiittää näistä kansalaisen aloitteista. Nämä tullaan toteuttamaan nopeutetussa aikataulussa heti kun ministeriön virkahenkilöt palaavat hyvin ansaituilta syys-, joulu- talvi- ja kevättalvilomiltaan.

    Leirille ilmottautumisen tarkka paikka ja aika ilmoitetaan kirjeitse lähiviikkoina.

    Hyvää uutta vuotta.

    VastaaPoista
  2. joo tässä se tulevaisuus häämöttää jo kovinkin lähellä, milloi perkele kansa nousee barrikaadeille näitä älyä vailla olevia otuksia vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän "kansan" barrikadeille nousua saa odottaa. Sen verran tyhmiä ovat, kun nämä "otukset" itse äänestäneet "päättämään".

      Valitettavasti

      Poista
  3. Melkein tekisi mieli sanoa, että älä saatana leiki vakavalla asialla! Niin järjetöntä ehdotusta tuskin onkaan, etteivätkö ne pösilöt harkitsisi sitä ihan tosissaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosissaanhan nämä - tästäkin. Äänestäkää lisää näitä...pösilöt!


      1%

      Poista
    2. Haha. Sama tuli myös itsellä mieleen. Hallitushan ottaa tämän ohjelmaansa kun huomaa kansalaisten suorastaan tarjoavan tätä oivaa vaihtoehtoa. Ei heillä ole mitään huumorin tai sarkasmin ymmärtämiskykyä. Sande tarjoaa, hallitus toteuttaa.

      Poista
  4. Käväisin 1980 luvun puolivälissä Daghaun keskitysleirillä Mynchenin liepeillä. Siellä kerrottiin tuhotun 30000 leiriläistä. Se mikä siellä herätti erityisesti ihmetystä ja kummastusta, oli paikan "krematorion" pari uunia. Lievä pettymys sillä Koskenkorvan korpputehtaallakin oli suuremmat uunit nisun paistoon.

    VastaaPoista
  5. Mullistavassa ja uutta näkökulmaa avartavassa kirjoituksessa oli tiettyjä puutteita:

    Rakkaan hallituksemme (eli EK) haluaa myös hyödyntää työvoimaa, vuokraamalla työikäistä väestöä ympäri maailmaa. Tästä toimintamallista esimerkkinä amerikkalaisten rantautuminen afrikan eri osiin, paluumatkalle lähdettiin ruuma täynnä rivakkaa työvoimaa jotka myytiin eniten tarjoavalle.
    Uudessa mallissa myynnin sijasta käytettäisiin vuokraamista, orjaa kierrätetään missä kulloinkin tarvetta on, kaleerilaivoilla massakuljetukset sujuvat entiseen malliin.

    Voi sitä onnea ja autuuttaa kun suomalaista viedään siperian lankarullatehtaalle kolmivuorotyöhön jossa silmät vettyneenä unelmoi vappauvesta (karkuunjuoksijat saa ampua), jonka jälkeen seuraava pesti on sokeriruoko-plantaasilla hakkuuveitsien kanssa satoa korjaamassa, josta päästäänkin taasen espanjalaiselle viinitilallle rypäleitä polkemaan ... voi miten mahtavaa elämää tuo voikaan olla.


    Myös uutena aluevaltauksena voidaan ottaa ns.Mengele-malli, jossa suomalaisia myydään lääketeollisuuden koekaniineiksi, suljettuna häkkeihin, pumpattuna mitä mielenkiintoisimpiin kemikaalisiin kokeiluhin (katsokaa kuinka hauskasti se sätkiikään).

    Myös kotimaan matkailuteollisuus saisi nauttia ylimääräisten suomalaisten hyödyntämisestä, matkamuistoksia myytäisiin suomalaisten pääkalloja (joihin on mukava laittaa tuoksukynttilä iltaa piristämään), myös muita hauskoja matkamuistoja voi kehittää. Maailmalla velloo selfitikku-villitys, suomalaiset matkailufirmathan voisivat myydä suomalaisista tehdyillä pienillä selfitikuilla jotka on tehty reisiluusta (mikä keräilyharvinaisuus maailmalla).

    VastaaPoista
  6. Tää oli erinomainen heh.Paras tähän asti.

    VastaaPoista
  7. niin kaikkia noita on jo joskus kokeiltu, niin miksei niitä nyky mulkku päättäjät vois taas uudestaan keksiä muka omana ideanaan

    VastaaPoista
  8. Turha puhua mistään "äänestyskäyttäytymisestä", kun eihän näitä ole kukaan tuonne äänestäneet... pelkkää sumutusta ja illuusiota koko paska.

    VastaaPoista
  9. Joo mulle varmaan sopisi toi Kunta Kinte malli, helinästä tietäisivät koska tulen, enkä kerkiäis karkuun. Sillai vois sitten tottelemattomille opettaa herran pelkoa, että pysyvät ruodussa. Ja asuminenhan on ollutkin ihan liian väljää, tiivistetään niin tulee sellainen ihana yhteilöllinen olo
    Pakkohan niiden on pakkotöitä alkaa teettää, eihän täällä kohta ole muutenkaan ketään töitä tekemässä.

    VastaaPoista
  10. Tutustuin vasta tänään tähän loistavaan blogiin.
    Kiitän ja kumarran!
    Ja luen jatkossa päivittäin.

    VastaaPoista
  11. Tehkää velliperseet töitä niinkuin vanhempammekin ovat tehneet ja lopettakaa kitinä. Jos elämä kusee niin syy löytyy siitä joka näkyy peilistä

    VastaaPoista