tiistai 31. tammikuuta 2017

MIKSI TRUMPIN HALLINTO HALUTAAN KAATAA

Presidentti Trump sai vastaansa valtamedian, entisen hallinnon, osan tiedusteluorgaaneja, osan Pentagonista, ja varsinkin demokraatit, jo ennen kuin edes vannoi virkavalansa. Massiivinen mediakampanja ja mielenosoitusvyöry on ollut hyvin organisoitua, rahoitettua ja johdettua alusta saakka, koska tähän tilanteeseen varauduttiin jo hyvissä ajoin.

Moni hyväuskoinen hölmö on mukana periaatteellisista syistä, joillakin on vilpittömät ideologiset ja vakaumukselliset syynsä, mutta Trumpin hallinnon vastaisen hyökyaalloon taustalla häärivät aivan toisenlaiset, paljon kovemmat tahot, joille ideologia ei merkitse mitään, ja joiden todellinen motiivi on vain ja ainoastaan selviytyminen. Näille henkilöille valtataistelussa ei ole kyse siitä onko Trump sovinistisika, rasisti tai muuten vain kukkuu. Näille henkilöille taistelu on konreettista taistelua. On vain kaksi vaihtoehtoa: taistele tai tuhoudu.

Trump ilmoitti jo vaalien aikaan käyvänsä kaikin keinoin ISIS-terroristijärjestön kimppuun. Hän ilmoitti käyvänsä suoraan aseelliseen taistoon ja ilmoitti myös käyvänsä sen tukijoiden kimppuun. ISIS onkin se todellinen syy siihen, miksi Trumpin hallinto halutaan kaataa jo alkumetreillä. Jos Trumpin hallinnon annettaisiin asettua aloilleen ja toimia normaalisti, se tietäisi rikossyytteitä ja tuomioita ennemmin tai myöhemmin sadoille edellisen Obaman hallinnon jäsenille.

Ei ole mitään epäselvyyttä siitä, että USA aseisti ja koulutti ISIS-järjestöä, ja tuki sen toimintaa kaikin tavoin. Asia on paljastunut jo vuosia sitten, asianosaiset ovat puhuneet siitä, ja Wkilieaksin vuodot ovat todistaneet tämän faktan. Obaman hallinnon synkimpiin salaisuuksiin kuuluva luku  päitäkatkovien, homoja katoilta heittelvien, lapsia mestaavien jihadistien tukijana ja avustajana on keskeinen syy siihen, miksi Trump pitää kaataa.
https://wikileaks.org/clinton-emails/

http://www.independent.co.uk/voices/hillary-clinton-wikileaks-email-isis-saudi-arabia-qatar-us-allies-funding-barack-obama-knew-all-a7362071.html

https://wikileaks.org/clinton-emails/emailid/18328

http://www.dailymail.co.uk/news/article-3833844/Marc-Turi-says-Clinton-Obama-accidentally-gave-guns-ISIS-Al-Qaeda-Benghazi-attackers-tried-scapegoat-screw-up.html

Keitä ISIS:in tukijat sitten olivat? Entinen presidenttiehdokas ja ulkoministeri Hillary Clinton oli keskeisessä roolissa ISIS:in perustamisessa ja aseistamisessa, ja hänen johdollaan sadat ulkoministeriön virkamiehet osallistuivat maailman verisimmän terrorijärjestön tukemiseen, aseistamiseen ja avustamiseen. Kansallinen turvallisuusneuvosto oli republikaanisenaattori John McCainin Fox Newsille antaman lausunnon mukaan osallisena ja tuki kokonaisuudessaan ISIS:iä, Ja senaattori itse ilmoitti olevansa pävittäisessä yhteydessä ISIS:iin ja tuntevansa heidät "intiimisti."
https://www.youtube.com/watch?v=v5-51-wLVG0

https://www.youtube.com/watch?v=omHNhx4N3fs

https://www.youtube.com/watch?v=SOGK57xs5Ro

https://www.youtube.com/watch?v=uKr6fWv1ASc

https://www.youtube.com/watch?v=pSfM9Wal3Rk

https://www.youtube.com/watch?v=y7Hu24iCZvE

https://www.youtube.com/watch?v=GU2avVIHde8

https://www.youtube.com/watch?v=ZTymr-K8H5k




Jos ja kun Trumpin hallinto saisi asettua paikalleen ja käynnistää hallinnon normaalilla tavalla, ja Trump aloittaisi sodan ISIS:iä vastaan, olisi päivän selvää, että kaikki edellisen hallinnon aikana terroristijärjestön toimintaan sekaantuneet joutuisivat ennemmin tai myöhemmin tutkinnan kohteeksi ja vuorenvarmasti vastaamaan syytteisiin tuomioistuimissa. Näitä henkilöitä on satoja ulkoministeriössä, puolustusministeriössä, CIA:ssa, sekä hallinnollisella tasolla että operatiivisella tasolla, ja jokaiselle heistä Trumpin vaalivoitto ja valtaannousu merkitsee mahdollista tuhoa.
https://www.youtube.com/watch?v=LFwGvk3k6WM 

https://www.youtube.com/watch?v=PFQ1Zo6zd_Q

https://www.youtube.com/watch?v=y1oEoCRkLRI

https://www.youtube.com/watch?v=_8kKCCnOm1Y

https://www.youtube.com/watch?v=Se_lg858wLU

https://www.youtube.com/watch?v=Dykrw6tKrbI

https://www.youtube.com/watch?v=8dQdzueom8E

https://www.youtube.com/watch?v=DsVaFpXgCfU

https://www.youtube.com/watch?v=ievfmlhA3IQ

https://www.youtube.com/watch?v=cgHvVM8FfaY

Jokaisella heistä on henkilökohtainen motiivi tehdä kaikkensa, ettei ISIS-tutkintaa koskaan alotettaisi tai käytäisi. Kyse ei ole vain politiikasta tai ideologiasta, ei persoonasta tai mistään sellaisesta. Kyse on eloonjäämiskamppailusta, siitä joutuvatko nämä sadat virkamiehet, sotilaat, agentit, poliitikot ja muut vastaamaan rikoksistaan kansainvälisen lain ja Yhdysvaltain lain mukaan. Luonnollista on, että he tekevät kaikkensa pelastuakseen, ja heidän ainoa mahdollisuutensa pelastua on kaataa Trumpin hallinto tavalla tai toisella.

Jotta suomalainen lukija ymmärtäisi asian vakavuuden ja sen kuinka vaikutusvaltaisia poliitikkoja ja virkamiehiä tässä Trumpin hallinon vastaisessa taistelussa on, on syytä katsoa seuraava video:
https://www.youtube.com/watch?v=p2NkjNvwuaU

Presidentti Obama sanoi itse Valkoisessa talossa virallisessa tiedonannossaan, antaneensa määräyksen ISIL = ISIS-joukkojen kouluttamisen kiihdyttämisestä. Mukaan lukien Anwarin maakunnan sunnikapinalliset. Korkein taho, joka voisi saada syytteen terroristijärjestön tukemisesta, on entinen presidentti Barack Obama.
https://www.youtube.com/watch?v=p2NkjNvwuaU

Obaman möläytystä selitettiin lipsahdukseksi, sekaannukseksi. Sellainen se olikin. Ei niin, että kyse olisi vahingosta ajattelussa, vaan niin, että Obamalle ja hänen hallinnolleen ISIS:in tukeminen oli niin arkipäiväinen asia, ettei kenellekään puhetta kirjoittaneelle, tarkastaneelle ja uudelleen kirjoittaneelle tullut mieleenkään, että tässä presidentti paljastaa kaiken, koko totuuden. Obama ei huomannut asiaa, koska luultavasti puhui ISIS:in tukemisesta rutiiniluontoisesti, samoin hänen avustajakuntansa, puhetta kuuntelevat kenraalit jne. Siinä se kuitenkin lipsahti julkisuuteen:
https://www.youtube.com/watch?v=p2NkjNvwuaU

"OLEN ANTANUT MÄÄRÄYKSEN ISIL-JOUKKOJEN KOULUTUKSEN KIIREHTIMISESTÄ, MUKAAN LUKIEN ANWARIN MAAKUNNAN SUNNIKAPINALLISET."

Presidentti Obamasta alaspäin, entisen hallinnon kansallinen turvallisuusneuvosto, Pentagonin erikoisjoukkojen komentohaara, CIA, demokraattisen puolueen johto ja ydin, ulkoministeriön virkamiehet, ovat kaikki vaarassa, jos Trumpin hallinto saa rutiinit pyörimään. Republikaaneista ainakin John McCain joutuisi tutkittavaksi välittömästi. Hillary Clinton esikuntineen olisi liipasimella. Kaikki nämä tahot ja henkilöt taistelevat nyt tätä vastaan. Heillä on keinot ja motiivi kaataa Trumpin hallinto, ja he tekevät kaikkensa että näin myös käy. Hillary Clinton joutuisi myös vastaamaan Muammar Gaddafin murhasta, joka ilmeisesti oli hänen ideansa, kuten hän vuonna 2011 tahattomasti myönsi CBS Newsin toimittajalle.
https://www.youtube.com/watch?v=mlz3-OzcExI

Tästä on kyse Washingtonissa. Sadat, kenties tuhannet virkamiehet, poliitikot ja sotilaat tietävät joutuvansa vastaamaan terroristijärjestön tukemisesta, aseistamisesta ja kouluttamisesta, JOS Trumpin hallintoa ei kaadeta. Juuri siksi se halutaan kaataa.

Ja kertauksen vuoksi: mitä presidentti Barack Obama sanoi syksyllä 2015.
https://www.youtube.com/watch?v=p2NkjNvwuaU

Ja tätä ette lue mistään suomalaisesta valtamediasta, ettekä amerikkalaisestakaan, ainakaan ihan heti.

7 kommenttia:

  1. Obama on historiaa.
    Trump tätä päivää, muttei alun perusteella yhtään sen parempaa.
    Pääavustaja Bannon kuulemma on haaveillut valtion tuhoamisesta.
    Jos tuhoavat oman maansa niin sen kun vaan,
    Mutta pelkään pahoin että tuossa tuhoutuu paljon muualtakin.

    VastaaPoista
  2. Republikaanien esivaalit, Trumpin ja Clintonin vaalitaistelu, huipentuminen mielettömään jännitysnäytelmään. Tämmöistä tarinaa ei olisi voinut paraskaan Hollywoodin käsikirjoittaja keksiä. Tässä on kaikkea: draamaa, tragediaa, salaliittoja, seksiä ja varmaan monien mielestä horroria. Trump ja hänen hallintonsa pitävät huolen, ettei jatkossakaan tarinasta tule puuttumaan yllättäviä käänteitä ja mielenkiintoisia uutisotsikoita riittää luettaviin joka päivä. Missä ongelma? Tämä on aivan huikeaa!

    Suomalaisilla on Trumpiin aivan vääränlainen lähestymistapa. 1980-luvulla kansa katsoi Dallasia ja mummot tukehtui pullaan päivitellessään miten kauhea mies se JR on. Tässä teillä on JR potenssiin 10. Tämän parempaa reality-showta ei voisi kansa saada. Ja se on ilmaista!

    Olen saanut työpaikallani paljon osakseni vihapuhetta. Se valuu kuin vesi hanhen selästä. Kannan ylpeydellä MAGA-lippistäni jatkossakin. Ei sillä, että kaikesta olisin Donaldin kanssa samaa mieltä. Minulle on tärkeintä, että hän pistää alakoukkua ja jabia globalisteille jatkuvalla syötöllä. Median ja Hollywoodin itkupotkuraivareiden seuraaminen on parasta viihdettä!

    VastaaPoista
  3. Käsikirjoituksessa Trump tosin ammutaan. Media repii sivunsa ja suvaitsevaiset tanssivat kaduilla. Muutaman päivän kuluttua sitten paljastuu, että kyse olikin Melanien twiittaamasta painajaisunesta, jonka Vastuullinen Media otti todesta. Trump ottaa taas asiasta täyden hyödyn irti, pysyy poissa julkisuudesta muutaman päivän ja palaa kuin kuolleista ylös noussut messias.

    VastaaPoista
  4. Ruotsalainen poliitikko toivoi Trumpin kuolemaa. Ruotsalaiset ovat sairasta kansaa. Nimi ei tässä nyt tule mieleen. Median valehtelu se on tuonkin ruotsalaisen pään sekoittanut.
    http://www.youtube.com/watch?v=vEBUiRCppgg

    VastaaPoista
  5. Tuolla Vastavalkean puolella on keskitytty kritisoimaan oikein kunnolla YLE:ä. Ihmeellisesti sieltä kuitenkin kommentit häviävät nopeasti. Heillä on siellä töissä joku vikkeläsorminen kommenttivaras. Sananvapauden hengessä jokaisella on oikeus mielipiteeseen. Jos kommentteja poistetaan niin hyvän tavan mukaista olisi jättää joku vihje miksi kommentti ei kelvannut.

    VastaaPoista
  6. Katselin taasen viikonloppuna Netflixiltä House of Cards -sarjaa. Se on... Upeaa! Se näyttää taustat USA:n politiikasta ja Valkoisesta Talosta, mutta tämä todellisuuus mitä on vuoden aikana nähty... Tämä peittoaa jopa House of Cardsin.

    Viimeinen tuotantokausi Cardsissa menossa. Vaimo repii pelihousunsa kun ei pääse katsomaa Voicea eikä lapset sunnuntaiaamuna ohjelmiaan. Ei voi mitään. TV-huoneen ovi piti lukita ja vetää verhot eteen. Silti. Todellisuus peittoaa tämänkin. House of Cards on vain heijastus siitä mitä nyt voitte seurata 24/7. Ostakaa isot pussit popcornia ja nauttikaa Jumalauta!

    VastaaPoista