perjantai 4. maaliskuuta 2016

ITSENÄISYYSPÄLINÄÄ

Kekkoslovakian parjattuina vuosina tapahtui tällaistakin: presidentti Kekkonen karkoitti maasta toistasataa KGB:n agenttia, jotka olivat innostuneet hieman liikaa. Presidentti Kekkonen karkoitti Neuvostoliiton suurlähettilään, joka rupesi uhoilemaan Suomelle ja jakelemaan käskyjä.

Stallarien ja neukkuhenkisten mielestä Suomen olisi pitänyt aloittaa sotilaallinen yhteistyö Neuvostoliiton kanssa ja liittyä Varsovan liittoon. Neuvostoliitto ehdotti yhteisiä sotaharjoituksia. Neuvostoliitto esitti YYA-sopimuksen sotilaallisen artiklan mukaisia konsultaatioita vuosina 1956, 1961, 1968 ja 1978. Kaikkiin vastattiin kiitos Ei. Olin tuolloin ja olen edelleen sitä mieltä, että ihan helvetin hyvä juttu.

Minun silmissäni ei ole mitään eroa periaatteellisella tasolla siinä, että nyt jotkut haluavat tänne Naton joukkoja, Suomen Natoon jne. Paitsi että nyt me olemme antautuneet suurvallalle ja se tuo tänne joukkojaan. Eli se missä stallarit epäonnistuivat 1970-luvulla, natolaiset onnistuivat 2000-luvulla.

Suomesta on tullut alusmaa jälleen kerran. Meillä ei ole omaa rahaa, omaa rajaa (se on kuulema EU:n ulkoraja ja toinen on EU:n sisäraja), meillä ei ole omaa talouspolitiikkaa, maatalouspolitiikkaa, yhteiskuntapolitiikkaa, eduskuntamme on pelkkä osavaltioparlamentti, presidentti on puhuva pää vailla valtaa, eikä meillä ole enää omaa armeijaakaan.

Tämä on tilanne nyt. Minä en halua tällaista sen enempää kuin halusin sitä puna-armeijaakaan tänne aikoinaan, tai Suomea Varsovan liittoon, tai mihinkään muuhunkaan unioniin.

Joidenkin epäisänmaallisten paskahousujen mielestä emme pärjää yksin. Emme pärjää yksin taloudellisesti emmekä sotilaallisesti, emme missään yksin. Kumma kyllä pärjäsimme yksin silloin, kun itänaapurissa oli  yksi maailmanhistorian brutaaleimmista diktatuureista. Pärjäsimme yksin kun siellä oli rajan takana noin 300 000 sotilasta, tuhansia panssareita jne. valmiina lähtökuopissa kellon ja vuoden ympäri. Nyt me emme pärjää, yhyy.

Mikä näitä itsenäisyyden vastustajia yhdistää? Mitä yhteistä näillä isänmaanpettureilla on? Aika moni tuntuu olleen omassa elämässään joko koulukiusattu tai koulukiusaaja. Moni on lumipesun uhri, koulutanssien seinäruusu tai ujo piimä, heikompiensa potkija tai isompiaan peesaillut nilkki. Samat ovat sävelet aikuisenakin. Aina pitää olla joku isompi kaveri, jonka polvitaipeissa voi sitten kokea olevansa iso ja vahva ja kova ja suuri. Isomman kaverin tunkkaisessa taskussa on lämmin ja hyvä olla, eikä tartte itse kävellä ollenkaan.

Minulle itsenäisyys ja itsenäinen Suomi olivat tärkeitä asioita ja ne vietiin hallinnollisin manööverein. Minä olin valmis taistelemaan itsenäisen Suomen puolesta. Otin sotilasvalani tosissaan. Otin kertausharjoituksenkin tosissani. Olin valmis kuolemaan suomalaisten puolesta, jos se tilanne olisi tullut eteen. Senkin jälkeen, kun kerrottiin että tositilanteessa sitä elinaikaa oli arviolta noin 2 tuntia. Ei haitannut eikä pelottanut yhtään, koska olin valintani tehnyt. Itsenäisyyden puolesta olisin voinut taistella pari tuntia niin paljon ja kovaa kuin olisin ehtinyt. Itsenäisen maan, valtion ja kansan puolesta.

Nyt, kun katson maanpetturilapamatoja, kuuntelen noiden maansa myyneitten puhuvien päiden sakkaisia kakkapuheita, sisällä kiehuu. Kun näen puolustusvoimien komentajan nöyristelemässä ulkomaalaisille sotilaille rakkikoiran tapaan, tunnen suurta myötähäpeää. Tuoko on suomalainen sotilas? No ei ole. Tuo on maansa myynyt antautumisasiakirjan allekirjoittanut petturi, selkäranganton liero, jota ei meinaa kehtaa edes suomalaiseksi tunnustaa.

Mutta ehkä olen fossiili, dinosaurus. Ehkä itsenäisyys ei ole minkään arvoinen. Ehkä se idea oli naurettava ja lapsellinen. Ehkä ne 90 000 suomalaista kuolivat turhaan. Ehkä isosetäni haavottui kahdesti aivan typerän ajatuksen vuoksi. Näinhän meille nyt opetetaan joka tuutista.

Jossakin sisimmässä palaa kuitenkin pienen pieni liekki. Jokin saa minut rykimään, kun ulkomaalainen henkilö selittää miten suomalaisten pitäisi elää ja olla, mitä meidän tulee tehdä. Jokin saa minut ajattelemaan: haista sinä ulkomaan pelle paska. Kukas sinä olet minua määräilemään?

Voi olla, että se on väärin. Kansan itsemääräämisoikeushan ei ole nykypolville minkään arvoinen. Pääasia on ulkomaalaisten etu, ulkomaiden turvallisuus, ulkomaiden talous, ulkomaalaisyritysten suosituimmuusasema. Matti Vanhasen hallitus päätti senkin. Ei siis suomalaisyritysten suosituimmuusasema, vaan nimenomaan ulkomaalaisyritysten suosituimmuusasema. Olin ja olen toista mieltä, mutta ehkä se on väärin.

Voi olla, mutta ei se minun päätäni käännä. Jos on väärin haluta itsenäisyyttä takaisin, olen mielelläni väärässä. Jos on väärin haluta omaa rahaa, armeijaa, päätösvaltaa, olen väärässä. Jos on väärin haluta elää maassa, jonka asioista päättää se kansa joka siinä maassa asuu, olen aivan varmasti väärässä. Jos on väärin, etten hyväksy minkäänmaalaisia ulkolaisia sotajoukkoja kotimaani kamaralla, olen mielelläni väärässä. Niin olivat nekin suomalaiset, jotka 1939 olivat siellä jossakin torjumassa sitä itse itsensä maahan kutsunutta suurvaltaa. Nythän valtiojohtomme on perse pitkällään odottamassa sen itse itsensä tänne kutsuneen ulkovallan sotilaita rajoillamme.

Minulle itsenäisyys ja kansakuntien itsemääräämisoikeus ovat niin tärkeitä, etten tule niistä ideoista koskaan luopumaan. Aivan sama mitä joku eestiläinen ulkomaalaisten orja tai suomalainen  ulkomaalaisten alamainen sössöttää. Aivan sama mitä joku kravattikaulainen näennäisliberaali kokoomusjuippi inisee. Aivan sama miten joku persupoliitikko tekosiaan selittelee. Ihan sama mitä joku viherpiipero mussuttaa. Ihan yksi lysti mitä RKP:läinen selittää. Yhdentekevää mitä demarit tuumivat. Yksi lysti mitä vasemmistoliittolaiset selittävät. Itsenäisyys ja kansan itsemääräämisoikeus ovat minulle pyhiä ajatuksia. Olennainen osa minua.

En halua tänne amerikkalaisia sotilaita. En halua tänne ruotsalaisia sotilaita. En halua tänne norjalaisia sotilaita. En halua tänne eestiläisiä sotilaita. En halua tänne minkään Nato-maan tai EU-maan sotilaita. Enkä todellakaan halua tänne venäläisiä sotilaita. En swazimaalaisia, enkä fidziläisiä, en hottentotteja tai sveitsiläisiä, en indonesialaisia tai japanilaisia. En australialaisiakaan. En halua tähän maahan yhtään ulkomaalaista sotilasta missään toimessa. Piste. Aivan sama mistä tulee ja mitä kieltä puhuu. Yksikään ulkomaalainen sotilas ei kuulu tähän maahan.

Ehkä se on väärin. Olin ehkä väärässä puna-armeijankin suhteen, kun en halunnut sitä tänne ja olin valmis taistelemaan sitä vastaan.

4 kommenttia:

  1. Ilman ulkomaalaisia sotilaita Suomessa, meistä olisi tullut osa Neuvostoliittoa 40-luvulla.

    VastaaPoista
  2. Tarkoitat siis natseja.

    VastaaPoista
  3. Oli natseja tai ei, ilman saksalaisten tuen, virolaisten ja ruotsalaisten vapaaehtoisten ja muiden maiden avun yhteisvaikutusta, olisi tässäkin blogissa esiintyvä lippu hieman erilainen. Neuvostoliitto oli silloin uhka koko Euroopalle ja yllättäen nyt Venäjän karhu mylvii jälleen. Miksi emme varautuisi siihen uhkaan yhdessä? Jos mielestäsi on isänmaallista ja ylvästä kuolla viimeiseen mieheen, on sotastradegiasi kuin suoraan ranskalaisten ensimmäisen maailmansodan aikaisista sotaoppaista. Jos luulet, että tämä on ensimmäinen kerta kun ulkomaisia sotilaita tulee tähän maahan, niin suosittelen nostamaan sinivalkoiset lasit silmiltä. Ei muuta, over and out.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä niin harhainen kommentti, että oksat pois. Venästä ei ole vaaraa jos osoitamme, ettei meistäkään ole vaaraa, tietysti samalla yritämme pitää kiinni "uskottavasta puolustuksesta". Missä olet venäjän nähnyt mylvivän muualla kuin valtamedian propaganda otsikkojen alla? Ja sitten pitäisi nostaa "sinivalkoiset lasit silmiltä"? Mitä vittua, eikö suomalaisuus merkitse sinulle mitään? Tiedän, ettei tällä hetkellä olla itsenäisiä, mutta ei mene kauaa kun maanpetturit laitetaan telkien taakse ja aletaan taas noudattamaan perustuslakia. Yritä ymmärtää, että seuraava suursota käydään NATOn ja BRICKS maiden välillä se on 100% varma juttu. Eikä sitä sotaa BRICKS maat aloita. Suunnitelmat etenee jo hyvää vauhtia ja ihmettelempä, ellei tänä vuonna kolise. Jos jenkit saa meidät harhautettua taistelemaan puolestansa niin silloin todella saamme "ylväästi kuolla viimeiseen mieheen" NEO-konnien puolesta.

      Poista