perjantai 11. syyskuuta 2015

ISLANTI

Uhkailu, pelottelu, kiristys, pakottaminen ja muut vastaavat ovat olleet suomalaisten poliitikkojen työkaluja kansalaisia vastaan viimeiset 20 vuotta. Meitä on haukuttu, syyllistetty, kuritettu ja kusetettu jatkuvalla syötöllä.

Poliitikot, maan hallitukset, ovat rikkoneet omia lakejaan, maamme perustuslakia, mennen tullen, rohmunneet verovaroja itselleen ja kavereilleen, makselleet ulkolaisten suurpankkien tappioita kymmenillä miljardeilla ja jakaneet taloudellisia helpotuksia maamme rikkaimmille ja suuryrityksille, jotka ovat vuorollaan uhkailleet, pelotelleet, kiristäneet, pakottaneet ja sensellaista meitä kansalaisia.

Pienyrittäjät ovat olleet suuryritysten kakkamakkina ja käsikassarana, yrittäjiä on retkutettu mennen tullen, PK-firmoja potkittu päähän suuryritysten edun nimissä, ja yrittäjät ovat seisseet tukemassa omia hakkaajiaan ja kiusaajiaan, ja kuvitelleet että nämä pitävät heidän puoliaan ja ajavat heidän etujaan.

Köyhimmät, avuttomimmat, sairaat ja vanhukset ovat saaneet kovimmat lyönnit ja potkut osakseen. Heidän armoton ja säälimätön hakkaamisensa jatkuu yhä kiihtyvällä vauhdilla. Pääministerin mielestä neuvotteleminen on sitä, että hän hakkaa kansaa ja käskee näiden pyytää lisää. Eduskunnassa parisen sataa syössöporsasta röyhtäilee ajeltuaan ilmaiseksi taksilla, junilla, lentokoneilla, ja vittuilee siihen päälle.

Äänestäjille on valehdeltu päin naamaa, vaalilupaukset petetty, politiikka alistettu korruptiolle, parasiittiylimystö jatkaa valehteluaan ja vittuiluaan valtamedioissa, ja kansa kiehuu.

Mitä me voimme tehdä?

Lyhyesti sanottuna: Islanti.

Mekin voimme marssia suoraan eduskuntaan, heittää jokaisen kansanedustajan ulos, järjestää uudet vaalit, erota eurosta, kieltäytyä makselemasta saksalaisille pankeille tai muillekaan yhtään mitään, ja elää omassa maassamme itsenäisenä kansakuntana.

Me voimme tehdä sen. Jokainen meistä voi osallistua koko nykyisen läpimädän huijarisakin kaatamiseen rauhanomaisen, mutta päättäväisen toiminnan kautta. Poliisi ja armeijan kantahenkilökuntakin on saanut tarpeekseen näistä rotista. Ne voisivat ainakin osittain jopa turvata kansalaisia.

Jos eduskuntaan marssisi sata tuhatta suomalaista, suoraan, ovista sisään, ja heittäisi kaikki nykyiset parasiitit ulos, miehittäisi edustajapaikat ja perustaisi uuden tasavallan, väliaikaishallituksen, ja laatisi maalle uuden perustuslain, kaikki muuttuisi. Olisimme itsenäisiä, päättäisimme itse asioistamme, emme olisi euro-narussa roikkumassa eikä Saksa tai EU tai mikään muukaan ulkomaa, Natosta puhumattakaan, määräisi enää asioistamme.

Islanti teki juuri näin. Se on siis tehty, Euroopassa, pienen kansakunnan voimin. Mekin voisimme tehdä saman. Kyse on siitä haluammeko. Viitsimmekö.

Vielä on mahdollista toimia rauhanomaisesti, islantilaiseen tyyliin.

6 kommenttia:

  1. Mukana!

    Mennäänkö heti, vai odotetaanko että muutama muukin lähtee messiin...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen ollut valmis jo vuosia! Heti lähden, kun löytyy joku muu(100 000) mukaan...

      Poista
  2. Olet oikeassa.

    Tosin, on huomautettava, että Islannissa (jossa sivumennen sanoen on tuhatvuotiset perinteet tolkullisesta demokratiasta!) tuo kansanvallan toteuttaminen oli mahdollista, koska maassa ei ole armeijaa eikä juuri poliisejakaan saati mitään kansalaisten kyttäämiseen ja kyykyttämiseen keskittyneitä Stasi-organisaatioita. Siellä myöskään media ei toiminut vallan puudelina ja propaganda-automaattina kansalaisia vastaan.

    Suomessa media sen sijaan kusee kansalaisten niskaan yhtä häpeilemättä kuin vallanpitäjätkin ja tiukasti järjestelmän talutushihnaan sidottu poliisi on tällaisista puheistakin jo valmiina potkimaan kansalaisten ovia sisään. Mahtaakohan täällä enää mitenkään olla pahemman sorttinen rähinä vältettävissä?

    VastaaPoista
  3. Kristiina Kalliojärvi11. syyskuuta 2015 klo 8.04

    Mukana heti kun kerrotte milloin lähdetään. Ja aivan ensinmäisenä tosiaan erokirje EU:lle. Tässä minun erokirjeeni: http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/814203/EUsta+eroaminen+toisi+huimat+saastot

    VastaaPoista
  4. HATTUA SINULLE SAMI....EI VOI KUN NYÖKÄTÄ LUKIESSAAN SUN KIRJOITUKSIA....NÄINHÄN TÄÄ €URO$UOH€LV€TTI ON TÄNÄPÄIVÄNÄ....ÄLYKKÄÄT ISTUVATKIN KOTONA...MI€L€NVIKAI$€T $€KOPÄÄHULLUT OVAT VALLANKAHVASSA....JA TUHO ONKIN JO 100%

    P$...T€RV€I$€T $UPO.CIOILL€...ym PI$$I.PO$$UILL€..MIKÄ OLIKAAN $€ T€IDÄN TYÖNN€KÄÄN NYT TAAS.....NIITT€N KAN$ANMURHAAJA MAANP€TTUR€ID€N $UOJ€LU..VAI NIITT€N VANGIT$€MIN€N....

    PP$.....N€ T€IDÄN PIKKU KOTIPO$$UNN€ TÄMÄN TUHON $AAVAT KANTAAK$€€N.....

    .....PO$$U I$KÄ JA ÄI$KÄ...TAPPOIVAT OMAT LAP$€N$A....


    NII$TÄ PA$KAM€DIAN KAN$ANKU$€TTAJALAHTAAJI$TA PUHUMATTAKAAN.....

    VastaaPoista
  5. Perustuslakia ei tarvinne juuri muuttaa. Otetaan vain alkuperäinen versio ja hiukan nykyaikaistetaan. Mutta se arkadianmäelle marssiminen ei ihan ilman nujakointia onnistu. Hallituksella on korvat jokaisella hiukankin suosiota saaneella vastarinta sivustolla joten odotettavissa on ikävähkö vastaanotta. Tosin jos oikeasti olisi sata tuhatta tulossa niin sitten ei riitä poliisivoimat pysäyttämään. Luultavasti kutsuvat NATO joukkoja apuun. Armeijaan kun ei voi luottaa, että nostaisivat aseet omia vastaan.

    VastaaPoista