torstai 17. syyskuuta 2015

SIPILÄN PUHE

Pääministeri Sipilä piti eilen kansakunnalle puheen. Uskonnollisista piireistä tuttuun hymisevään sävyyn hän vetosi kansaan, jotta kansa tekisi kuten hallitus määrää ja nielisi sotatilalait, eli pakkolait, mukisematta, ja alistuisi Sipilän-Ahon agendalle maamme lopulliseksi tuhoamiseksi.

Puhe oli varsin merkillinen yhdistelmä uhriutumista, vastuunsiirtoa muiden harteille, ja silkkaa potaskaa. Seuraavassa osoitan, kuinka Sipilä joko valehteli puheessaan, tai sitten hän on pahemmin metsässä kuin saudiprinssin ralliauto Jyväskylän suurajoissa.

Sipilä totesi, että meidän on nyt tehtävä niitä uudistuksia joita olemme vaatineet Kreikalta ja joita siellä on tehty. Katsotaanpa kuin nämä uudistukset ovat tuoneet Kreikalle hyvinvointiyhteiskuntaa ja onnea.

Kun Kreikan velkakriisi alkoi, Kreikalla oli velkaa noin 120 miljardia. Nyt, ankarien säästötoimien ja uudistusohjelmien seurauksena, Kreikalla on velkaa noin 323 miljardia. Sipilän ihailemien uuditusten ansiosta Kreikka on siis velkaantunut lisää noin 200 miljardia.


Pääministeri Sipilän mukaan nämä pakolliset uudistukset, jotka ovat siis ajaneet Kreikan totaaliseen velkavankeuteen josta se ei tule koskaan pääsemään eroon, loisivat myös hirvittävän määrän uusia työpaikkoja. Katsokaamme kuinka Kreikan työllisyys on kehittynyt sen jälkeen, kun Sipilän meillekin vaatimia pakollisia uudistuksia on otettu yhä kovemmin ottein käyttöön.

Kuten kuvasta havaitsemme, työttömyys ei ole kehittynyt ihan niin auvoisesti kuin pääministeri kuvittelee tai meille uskottelee. Kaiken tämän lisäksi Saksan valtiovarainministeriön omistama luxemburgilainen veroparatiisiyhtiö on saanut haltuunsa merkittävän osan Kreikan valtion myymästä infrasta, joka on siis kreikkalaisten yhteisomaisuutta.

Sipilä kertoi myös, kuinka "entisissä kriisimaissa" Portugalissa ja Irlannissa on myös tehty näitä pakollisia uudistuksia. Irlannissa työn hintaa oli Sipilän mukaan laskettu onnistuneesti yli 14%. Pääministerimme jättikin, taitavan valehtelijan tavoin, mainitsematta millainen työllisyyden kasvuvaikutus tällä työn hinnan laskulla on ollut. Katsokaamme kuvasta.


Kuten kuvista voimme hyvin havaita, vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen Irlannissa tehdyt välttämättömät uudistukset eivät olekaan poistaneet massiivista työttömyyttä, jonka ansiosta maasta muuttaa nyt nimenomaan nuorta väkeä enemmän kuin sitten suuren nälänhädän 1860-luvulla. Tuo maastamuutto selittää osaltaan myös työttömyyslukujen laskevaa trendiä. Satojen tuhansia työttömien poistuminen markkinoilta näkyy työttömyyden "vähenemisenä".

Entä sitten Portugali, jota Suomikin on ollut rahallisesti tukemassa, sekä suoraan että välillisesti erilaisten euromekanismien kautta? Katsotaanpa kuin siellä valtion velkasuhde on kehittynyt.

Kuten kuvasta näemme, "välttämättömät rakenteelliset uudistukset" eivät ole vaikuttaneet Portugalin valtiontalouteen tai velkaan millään tavalla. Päinvastoin, niiden alettua Portugal velkaantui vauhdilla.

Entä työttömyys, kuinka hyvin se on saatu nujerrettua Sipilän mainostamilla uudistuksilla? Katsotaanpa.

Kuten näemme, heti pakollisten uudistusten käyttöön ottamisen jälkeen työttömyys kääntyi erittäin jyrkkään kasvuun ja taittui vasta viimevuonna. Kuten Irlanninkin tapauksessa, työttömyyden laskua selittää osaltaan myös kiihtynyt maastamuutto. Kenties se on meidän hallituksemme tavoitteena?

Nämä esimerkit, Kreikka, Irlanti ja Portugali olivat pääministeri Sipilän itse esille tuomia menestystarinoita. Pääministeri rinnasti maamme näihin ja vaati samanlaista talous- ja yhteiskuntapolitiikkaa, vaikka yksisilmäinen idioottikin näkee mihin nämä "välttämättömät rakenteelliset uudistukset" johtavat todellisuudessa.

Entuudestaan oli tiedossa, että pääministeri Sipilä on uskovainen mies. Hänen puheensä paljasti myös sen, että aivan kuten muutkin kaltaisensa, hän on myös taloususkovainen. Hän uskoo oman talouskäsityksensä oikeassa oloon, vaikka meillä on maailmalta esimerkkejä siitä, että hänen, kokoomuksen, Elinkeinoelämän keskusliiton ja muiden linja johtaa katastrofiin, nimenomaan valtion taloudessa.

Kyse ei siis ole tiedosta, totuudesta, tai edes siitä mikä olisi järkevää. Kyse on siitä, että pääministeri Sipilän taloususkonto on niin vahva, että hän tuo esiin kolme maata jotka todistavat hänen olevan väärässä ja väittää päinvastaista.

Suomen velkaantumisen, valtiontalouden ja viennin ongelmat voitaisiin korjata yhdellä rysäyksellä, mutta se vaihtoehto ei edes käy näiden taloustalebanien aivoissa. Ero eurosta ja EU:sta on harhaoppia, vääräuskoisten puhetta.

Taloustalebanit kulkevat kohti paratiisiaan suurmullah Wahlroosin johdolla, vaikka kuilu on edessä. He ovat valmiit tuhoamaan kaiken vain siksi, että uskovat olevansa oikeassa.

Pääministeri Sipilän puhe todisti tuon jälleen kerran.











25 kommenttia:

  1. Kiitos havainnollisesta vastauksesta Sipilän puheisiin.

    VastaaPoista
  2. laittomista tunkeutujista sipilän sanoin:"kansainvälinen yhteisö on ollut aivan liianheikko puuttumaan pakolaistulvan syihin saati tilkitsemään salakuljetusta" jäi sanomatta että myös dublin-sopimus on vessapaperin arvoinen, kun läpi euroopan tullaan hölmölään ja täällä ollaan kartanoita tyhjentämässä roskasakille ja kuulemma kuntien velka ei kasva yhtään kun valtio maksaa kaikki. eikö kuntalaiset ole niitä joilta verot kerätään?
    ja asia korjaantuisi nopeasti : rajat kiinni ja kaikki laittomat takasin. kun tätä
    ei tehdä voi jokainen alkaa miettiä mikä siihen on syynä ja kuka hyötyy siitä
    että valtio menee konkurssiin. joutaa mennäkin kun kelan dosentin suurin
    huoli on ettei"pakolainen" joudu leipäjonoon. tavikset joutaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Monsier Sibylla voi käyttää noin grotesgia kieltä sivistyneitten , Ihmisten joukossa, he sentään osaavat ajatella kuin AAteliset= Rahaa tuonne, tuonne. Mutta mulle eniten. suomi ei kuulu siihen kerhoon. Miten se vanha Italaliliainen sanonta lompsankannattaja. oho siis aisankannattaja, menikään Mucho jyrki catteine.

      Poista
    2. Nyt pitää toi rasismikortti ottaa pois, se on kuin ässä korttipakassa. Tällä voi pelata mitä vaan. Vaikka ei osaa.. mistä mulla tuo tulikaan mieleen. vaikka ei osaa. Jos Pakolainen ? leipäjonoon tai ei keneltä ne sentit on pois? jos ei joudu valtiolta. Jos joutuu kunnallta, valitse missä kunnassa äänestät.

      Poista
  3. Taikasana kilpailukyky tuli selväksi ja yllyttäminen AY-liikettä sopuun, mutta kenen ehdoilla? Pakottaminen tulee mieleen väkisinkin. Harmaasta taloudesta eikä veroparatiiseista sanaakaan. Outo on tämä Suomen messias.

    VastaaPoista
  4. Erinomaisesti kirjoitettu jälleen kerran!

    Vain suoraa puhetta - www.miesasia.fi

    VastaaPoista
  5. "kv yhteisö on ollut aivan liian heikko puuttumaan pakolaistulvan syihin saati
    tilkitsemään salakuljetusta" ja laiton maahantulo rehottaa ja lisääntyy koko ajan ja suomen poliisi ja tulli ei tee työtään....kuka on antanut määräyksen, että
    annetaan vaan kaikkien p####astanian porukan tulla ...ilman papereita
    nehän on ohjeitten mukaan hävitetty tai hankittu väärä syyrian passi.
    joten herää kysymys:jos sipilän sanoo että meille t u l e e 15000-30000
    "pakolaista" niin kuinka se määrä oli heinäkuussa 792 ja orpo-poika puhui
    20.7 jotain jopa rajavalvonnasta..joo ja sitten haukutaaan unkaria jossa
    tehdään juuri niin k u i n täällä pitäisi tehdä eli rajat kiinni
    mutta se tärkein kysymys ; k u k a hyötyy ??

    VastaaPoista
  6. teksti häviää mikä on syy? olen 3 kertaa tehnyt arvostelut puheesta
    kaikki vaaan häviää???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä ylläty, tai takuulla yllätyt. (RAMBO)

      Poista
  7. "Tyranni juopuu kaikkivoipuudestaan ja uhmaa todellisuuden rajoituksia niin alamaistensa kohtelussa kuin taloudessa."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa. lue lisää, niin minäkin yritän. Vaikka kehut silitetään yleensä vastakarvaan. No mitä sitten?

      Poista
    2. Eikö valtio uhmaa todellisuuden rajoituksia?, niin minun kohtelussa kuin .. niin kenen taloudessa?. Ei me nyt missään kapteeninemon nemesiksessä olla nousemassa merenpinnalle. Me noustaa "hiukan" syvemmältä

      Poista

  8. Risto ( ei Vejas) Koivula:


    Hallitus ei pyri todellisuudessa kaikkien eikä edes keskimäärinkään suomalaisten kilpailukyvyn parantamiseen, ei kanslaisten, ei yliopistojen eikä myöskään firmojen!

    Tätä johtopäätöstä ei voida välttää.

    Mihin se sitten pyrkii?

    Yksinkertaisin, ja tuskin täysin väärä, mutta tukin myökään täysin tyhjentävä vastaus on, että se pyrkii miniterien OMIEN FIRMOJEN MENESTYKSEEN MUITA KUSETTAMALLA, erityisesti Sipilän ja Bernerin!

    Toinen varma, mutta osatotuus on, että SE TEKEE YLEISTÄ FASISTIPROPAGANDAA, kuten KAIKKIKIN hallitukset ovat tehneet, ilmeisimmin kuitenkaan konkreettisesti tietämättä, mihin sitä tarvitsisi (sillä kaikenlaisella fasistipropagndalla ei pääse esimerkiksi NATOon...).

    Kolmas osatotuus on, että SE OTTAA OHJENSA EKP:LTA JA BILDERBERGILTÄ EIKÄ TIEDÄ ITSEKÄÄN MITÄ TEKEE!! Jotakin henkilökohtaista vähintäänkin noiden tahojen on kuitenkin luvattava, että tässäkään olisi järkeä, edes yhdistettnä tuohon edelliseen.

    Neljäs, mitä hallitus tekee on, että se tuottaa "VALTILLISEN AUKTORISOINNIN" esimerkiksi "tieteeksi" keinotekoisesti omaavaa fasistimateriallia ulkomaalislle tahoille samlla tavalla kuin esimerkiksi "Kommunismin musta kirja" tehtiin mm. "Halosen tyttöjen" toimesta. Tässä sekä huijari"yliopistot" että ulkomailla ilman muuta hallituksen viralliseksi tuutiksi (JOTA SE ONKIN!) mielletty YLE toimivat työkaluina.

    USA:n nykyinen hallitus EI OLE ASIAN TAKANA. Mutta jokin jokin siellä valtaan pyrkivä muu taho SAATTAA KYLLÄ OLLA! Siinä tapauksessa epäilisin ensimmäiseksi Hillaryn skitsokuviota (jolle uskoisin kyllä Obaman suht täysijärkisen jengin jonin keinon keksivän).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelet tuon koko maanpiirin, niin että kaikki on pahoja. No oletko perillä kuinka moni % väestöstä omistaa esim. 95% globen eli pallon omaisuudesta?. 1,5%

      Poista
  9. "raha ei synny tyhjästä" -juhasipilä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ettekö te Hra Sipilä usko rahan luomiskertomukseen?. Jos sanot kalareissulla kaverille: itte sen vedin näkyviin, WHOO se on luomiskertomus.
      Mutta Jos sanotte se ilmestyi tuohon haaviin. olette THE MAN, varsinkin jos se oli rahaa. ei marcelluksen rahaa.

      Poista
  10. anttipesonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/198098-velkaraha-tulee-tyhjasta-mutta-velan-maksu-ei-%E2%80%93-siina-ongelma

    VastaaPoista
  11. Kukahan saisi Sipilän pään kääntymään pois ikuisesta eurouskosta. Hänhän toistaa vain ajatustaan, että me olemme nyt Eurossa ja sen kanssa pitää oppia elämään.

    Hän kieltäytyy hyväksymästä selviä faktoja, että euro on pankkiirien luomus, jonka tarkoitus on tehdä kansallisvaltioista velkaorjia, jonka jälkeen pankkiirit voivat vapaasti päättää, mitä tehdä kansojen varallisuudelle.

    Kreikkahan on jo pankkiirien omistuksessa ja sen hallituksen päätosvalta on rajoitettu tottelemaan pankkiirien antamia määräyksiä.

    VastaaPoista
  12. Sipilän hallitus on siis tehnyt Two times damage siinä ajassa, mitä edelliset teki 8:n vuoden aikana, ja puhtaaltalta pöydältä sai aloittaa. ON ne sössinyt. I ReST MY ResTCase.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän nyt vielä ole mitään tapahtunut, ennen kuin asia tulee eduskuntaan.

      Poista