sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

ALEXANDER STUBB - SUOMEN SUOSITUIN EPÄONNISTUJA

Kokoomuskatastrofi alkaa saavuttaa ilmiömäiset mittasuhteet. Kykypuolue elää sellaisessa hybriksessä, että 9,9% äänisaalis EU-vaaleissa on muuntunut ylivoimaiseksi voitoksi ja että uudeksi puheenjohtajaksi valittiin valehteleva huijari, joka on epäonnistunut kaikissa ministerihommissaan.

Stubbhan on valehdellut useaan otteeseen sujuvasti ja vakuuttavasti, mm. Harvian myynnistä ulkomaille, mutta nyt on paljastunut kaiken muun lisäksi, että hänen Twitter-tilinsä suosio onkin vain ostettua palvelua. Vain noin neljännes hänen twitter-tilinsä seuraajista ovat aitoja ihmisiä, kaikki muu "seuraaminen" onkin Twitteriltä ostettua tykkäämis/seuraamis-palvelua. Ulkolaisen bloggaajan selvityksen mukaan suosiota on ostettu kymmenillä tuhansilla euroilla. Tällaisen miehen kokoomus asettaa maan johtoon.

Lisäksi on käynyt ilmi, että Alexander Stubbin valinta automaattisesti uudeksi pääministeriksi pelkän puoluevaalin perusteella on sekin lain vastaista, eli rikos. Pääministerin valinnassa pitää koko eduskunnan olla paikalla ja päättää asiasta, näin siis lain mukaan, mutta ilmeisesti kokoomuspuolue katsoo, että se voi rikkoa lakeja aina niin halutessaan. Kokoomusmediahan on niin korruptoitu ja omistajaohjattu, ettei se pihahdakaan tästä rikoksesta maan perustuslakia vastaan. Tosin, nykyinen toimittajapolvi on niin sivistymätöntä ja typerää, että vain aniharvalla toimittajalla on mitään käsitystä siitä, mitä laki sanoo hallituksen muodostamisesta ja pääministerin asettamisesta. Kansa ei tiedä senkään vertaa ja juuri siksi kokoomus voikin jälleen kerran rikkoa lakia siinä missä mikä tahansa muukin järjestäytynyt rikollisorganisaatio. Sitähän kokoomus on, jos asiaa katsotaan EU:n järjestäytyneen rikollisuuden määritelmien näkökulmasta.

Kokonaan toinen asia on se, että Alexander Stubbin ministeriura on ollut tuloksellisesti täydellinen fiasko. Jos minkä tahansa nakkikioskin myyjä, autokauppias tai torimyyjä olisi epäonnistunut yhtä pahoin, potkuja ei tarvitsisi edes selitellä. Jos kuka tahansa virkamies olisi saanut aikaan yhtä valtavia taloudellisia vahinkoja Suomen valtiolle, edessä olisivat viraltapanomenettelyt. Alexander Stubb sen sijaan valitaan kokoomuksen johtajaksi kivettyneiden nänniensä ja limaisten pikkuhousujensa kanssa tirskuvien, punaposkisten kokoomuslaisten toimesta. Ja kyllä, he ovat miehiä ja naisia.

Kun Suomi menetti elintärkeitä syrjäalueiden EU-tukia 350 000 000 euroa Alexander Stubbin toimiessa EU-asioista vastaavana ministerinä, hän sanoi useaan kertaan uutisissa: "Tää on mun mielestä ihan oikein!". Näin siis ministeri, jonka vastuulla on jo virkavalan mukaan puolustaa isänmaataan ja sen kansalaisia. Kun näille koituu erittäin merkittävää taloudellista vahinkoa, asiasta vastaava ministeri toteaa sen oleva ihan oikein. Tosin Alexander Stubb on myös sanonut: "En ole suomalainen, olen eurooppalainen." Se selittäneekin miksi Suomen valtio ja kansa ovat olleet häviäjän osassa koko sen ajan, jonka Alexander Stubb on pestiään hoitanut. Hän ei ole suomalainen, joten on aivan luonnollista, että hän toimii sitä maata vastaan, jonka hallituksen ministerinä hän toimii.

EU-toimiensa ohessa Alexander Stubb on toiminut myös ulkomaankauppaministerinä. Hänen tärkein tehtävänsä on siis ollut maamme ulkomaankaupan edistäminen. Kuinkahan hän on tässä toimessa onnistunut? Aivan, vienti eli ulkomaankauppa on laskenut koko ajan. Stubb on siis epäonnistunut täydellisesti tässäkin tehtävässään. Tosin, kannattaa muistaa, että hän on itse sanonut, ettei ole suomalainen. Hän on eurooppalainen. Silloin hänen toimintansa näyttääkin onnistuneelta. Hän on edistänyt eurooppalaisten vientiä, eli tuontia Suomeen, samalla kun on ajanut suomalaisten vientiä Eurooppaan alas. Ehkä tämän pitäisi olla se tarkastelukulma, kun Stubbin ansioita ulkomaankauppaministerinä arvioidaan. Hän on onnistunut laskemaan kansallisvaltio Suomen vientiä, mutta edistänyt Euroopan vientiä Suomeen.

Kokoomuksen mielestä tällainen mies on heidän puolueensa paras. Tällainen huijari ja valehtelija, ja täydellinen epäonnistuja, epäisänmaallinen miekkonen on kokoomuksen mielestä heidän arvoisensa johtaja. Se on totta. Alexander Stubbissa tiivistyy tämän päivän kokoomus. Huijari, valehtelija, epäisänmaallinen... Ne ovat kaikki nykykokoomuksen ydinarvoja.

7 kommenttia:

  1. Unohdit mainita, että A.Stubb on 100% pyrkyri. Ministeriksi hän livahti, kuin sisilisko, kun epäonninenylkä, Ilkka Kanerva sai pakit Tuksulta. Stubb on myös pelkkä populisti: Ministeri twiittaa, ministeri lenkkeilee, ministeri tapaa lenkillään julkkiksen, ministeri hädintuskin onnistuu pakenemaan, kun Nuuttipukki yrittää sulloa säkkiinsä aamulenkkiään kirmaavan Alexanderin...ehkei sentään. Ministeri twiittailee asiasta kuitenkin Paavo-kuomasensa kanssa.
    Stubbin ainoat agendat tähän saakka ovat olleet suomen tauoton natoon ajaminen, sekä kerrassaan kummallisten maiden EU:hun tyrkyttäminen, Turkki esim. USAssa olisi päivänselvää, että jätkä on lobbareiden juoksupoika. Mitä nämä Alexanderin sloganitkin muka ovat? "Kasvu lähtee yrityksistä" Aivan yhdentekevää sanahelinää, jonka jokainen voi ymmärtää miten parhaakseen näkee. Kaikkein paljastavin Stubbin henkilökuvassa on se Hesarin tyhmä " testaa oletko Alexanderin kanssa samoilla linjoilla"-testi. Jätkä on joka asiassa niin likimääräisesti jotain mieltä, että vastasi niihin kysymyksiin mitä hyvänsä, niin aina on jossain määrin samoilla linjoilla. :D

    VastaaPoista
  2. örp dörp apina.biz

    VastaaPoista
  3. Ensi puheensa Kataisen kutsumana ulkoministeriksi, meidän suomalaisten kannalta, ulkomailla oli kuvaava: "Olen syntynyt Suomessa, mutta sydämeltäni etelävaltiolainen..." Hän ei siis ole edes eurooppalainen, vaan punaniskaseudun usalainen, ei edes jenkki. Jos hän tarkoitti mitä sanoi, se kertoo hänen isänmaallisuudestaan...jos hän vain sanoo asian eri paikoissa paikallisia mielistelläkseen se kertoo hänen persoonastaan ja luotettavuudestaan...joka tapauksessa asenne selittää hänen valehtelunsa usalaisten suuryritysten hyväksi vapaakauppasopimusneuvotteluista.

    VastaaPoista
  4. Tuli mieleen kun A STUBB .Pyrki eu.n hommiin haki ja pääsi.Myytiin farkkuja hyvinkään markkinoilla.VOI hitto mitkä kyydit sai minun ex .vaimolta kun sormin muikkuja söi ja farkkuja tunnusteli. KYL oli ukolla naama väärin päin .kun tori eukko juoksutti pitkin raittia...

    VastaaPoista
  5. Varmasti Suomen paras pääministeri, kun ajaa Nato jäsenyyttä

    VastaaPoista
  6. Unohdit mainita, että Aasiaan, johon vaaditaan ministeritason suhteita, on Stubb onnistunut viemään suomalaisia yrityksiä, mm. pelkästään Kazakstaniin Stubb onnistui viemään, tosin muidenkin tahojen avulla, yli 70 suomalaista yritystä. On liikaa ihmisiä, jotka puhuvat ennen kuin tietävät. Kaltaisillesi ihmisille on tyypillistä hakea suosiota muiden epäonnistumisilla kun osa hakee suosiota omilla onnistumisilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä Kazakstanissa on edustettuna nelisenkymmentä suomalaista yritystä.
      Päivitetty 28.3.2013
      http://www.finland.org.kz/public/default.aspx?nodeid=42516&contentlan=1&culture=fi-FI
      En tiedä sitten onko tubbi vienyt vielä tuon reilu vuoden aikana sinne sen reilu 30 yritystä että väittämäsi toteutuu!

      Poista