torstai 2. tammikuuta 2014

NIINISTÖLIITTO

Me emme elä Suomi-nimisessä valtiossa. Me elämme Niinistöliitossa. Niinistöliitto on, kuten Neuvostoliittokin aikoinaan, puolifiktiivinen ja illusöörinen ideologinen rakennelma, joka perustuu uskoon. Kuten Neuvostoliitossakin, Niinistöliitossa olennaista ei ole se miten asiat ovat, vaan se, miltä ne näyttävät.

Aivan kuten Neuvostoliitossakin aikoinaan, myös Niinistöliitossa media ja valtiovarainministeriö, erilaiset tutkimuslaitokset ja muut instanssit on valjastettu ideologiseen työhön. Kaikkien yhteiskunnan elementtien on tuettava Niinistöliiton suurta kertomusta siitä, kuinka niinistöliittolaisuus vie kohti parempaa tulevaisuutta. Se on Niinistöliiton ydin.

Kuten Neuvostoliitossakin, Niinistöliitossa kansa näkee ympärillään kurjistuvan maansa, mutta kuulee silti virallisia lausuntoja siitä, kuinka ollaan matkalla kohti parempaa. Aivan kuten Neuvostoliitossakin, myös meillä perustellaan vaikeita "poliittisia päätöksiä" sillä, että ne vievät kohti parempaa huomista. Ja aivan kuten Neuvostoliitossakin, se on täyttä paskapuhetta.

Jos Karl Marx oli leninismin alkuitu, niin Esko Aho oli niinistöliittolaisuuden alkuitu. Äärioikeistolainen Kannuksen kunnan elinkeinoasiamies toi laman hätäänyttämään maahan ratkaisuksi äärioikeistolaisen tuulahduksen, jonka pierunhajusta ei ole sen koommin eroon päästy. Varsinainen Niinistöliiton alku voidaan ajoittaa hetkeen, jolloin äärioikeistolaiset epäisänmaalliset ideologiset veljekset Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö löysivät toisensa.

Heidän uutteralla työllään ryhdyttiin luomaan Niinistöliiton perusteita. Aivan kuten bolshevikit aikoinaan, hekin ymmärsivät ettei Niinistöliittoa voida rakentaa ilman ulkoista painetta. Aivan kuten bolshevikit aikoinaan pakottivat Venäjän alistumaan tahtoonsa, tekivät Niinistö ja Lipponenkin aivan  samoin. He uhkailivat, painostivat ja manipuloivat mediaa ja kansaa alistumaan tahtonsa alle. He myös haukkuivat ja itkettivät hallituksen kokouksissa niitä ministereitä, jotka olivat heikoimpia, ja saivat näin muut pelolla tahtonsa alle.

Aivan kuten Neuvostoliitossa, myös Niinistöliitossa olennaista oli heti alkumetreiltä luoda propagandaa, joka harhauttaisi ihmiset liittymään projektiin. Leninin termi näille ihmisille oli Hyväntahtoinen hölmö. Niinistöliitossa heitä kutsuttiin "uudistajiksi" ja "länsimaisiksi". Oli olennaista, että ne ihmiset, jotka silkkaa tyhmyyttään osallistuisivat Niinistöliiton luomiseen, uskoivat ideologiaansa vilpittömästi. Juuri siksi propagandan piti olla läpitunkevaa ja sokaisevaa.

Aivan kuten Neuvostoliitossakin, myös Niinistöliitossa liityttiin ylikansalliseen hallintakoneistoon. Ylikansalliset lait, politiikka ja talous ovat keskeinen osa Niinistöliiton olemusta, koska vain siten Niinistöliiton nonemklatuura pysyy vallassa. Aivan kuten Neuvostoliiton osatasavalloissa, myös Niinistöliitossa yhteiskunnan eliitti elää muualla olevan mahdin suojissa. Neuvostoliitossa kaikki tärkeät ja olennaiset päätökset tehtiin Moskovassa ja NKP:n keskuskomitean kokouksissa. Niinistöliitossa tärkeimmät päätökset tehdään Brysselissä, Euroopan Unionin komissiossa tai parlamentissa, jotka ovat aivan samanlaisia elimiä kuin Neuvostoliitonkin keskeiset päätäntäelimet. Ne eivät ole vastuussa kenellekään mistään ja päättävät satojen miljoonien ihmisten kohtaloista noista sadoista miljoonista piittaamatta.

Kuten Neuvostoliitossakin kyse ei ole siitä mikä kansalaisten parasta tai etu, vaan siitä mikä on EU:n etu ja mikä sille on parasta. Kansan tehtäväksi jää ylläpitää järjestelmää, työskennellä sen puolesta, maksaa sen laskut ja tarvittaessa sotia sen sotia, jos niikseen tulee. Niinistöliitto on vain yksi tämän imperiumin osavaltioista, joka toisintaa yleiseurooppalaista politiikkaa paikallistasolla, aivan kuten neuvostotasavallat aikoinaan Neuvostoliitossa toteuttivat yleisneuvostoliittolaista politiikkaa.

Niinistöliitto on siis ideologinen rakennelma. Juuri siksi on hyvin tärkeää väärentää menneisyys sen virallisen opin mukaiseksi. Niinistöliiton virallisen opin mukaan on kansan etu, kun kansan rahat ja varallisuus käytetään muutamien yksityisten suuryritysten hyödyksi. Niinistöliiton virallisen ideologian mukaan vain yksityiset suuryritykset kannattavat ja työllistävät, vaikka todellisuudessahan on ollut täysin päinvastoin jo vuosikausia. Koska suuryritykset ovat irtisanoneet 160 000 ihmistä ja tuhonneet kansakunnan teollisuutta, niille on pitänyt lapata kansalaisten rahoja miljarditolkulla. Valitettavasti Niinistöliiton hyväntahtoisiin hölmöihin kuuluvat pienyrittäjät ovat joutuneet tämänkin maksumiehiksi.

Kuten Neuvostoliitossa, myös Niinistöliitossa kyse on todellisuudessa yhteiskunnan eliitin hyvinvoinnista. Neuvostoliitossa yhteiskunnan eliittiä kutsuttiin nonemklatuuraksi, mutta Niinistöliitossa sillä ei ole kattavaa nimeä. Se koostuu politiikan, talouden ja virkamiehistön eliitistä, eli rikkaimmista ja mahtavimmista. Niinistöliiton ainoa todellinen ja konkreettinen tavoite ja olemassa olon syy, on pitää tuo eliitti rikkaana ja mahtavana. Kansalaisten rahat menevät tuon eliitin elättämiseen, aivan samoin kuin Neuvostoliitossa aikoinaan.

Koska Niinistöliitto on riippuvainen siitä, että kansa pysyy tyhmänä, se tarjoaa kansalle viihdettä ja valheita. Viihdettä tarjoavat erilaiset tv-visailut ja kisailut, julkkismedia ja muu sälä. Vaheita tarjoilevat kaikki viralliset lausunnot, tiedonannot, raportit, tilastot, budjetit ja muut virkamiesten ja konsulttien loihtimat asiakirjat. Jotta tämä olisi mahdollista, kansan pitää olla typerää. Tämän tajusi jo 1970-luvulla Elinkeinoelämän keskusliitto, joka asetti tavoitteekseen kouluopetuksen yksinkertaistamisen ja yhteiskunnallisten aineiden lakkauttamisen. Tämä projekti kirjattiin myös maamme yhteiskuntaa ja tulevaisuutta käsittelevään kirjaan, joka aikoinaan herätti pienoista kohua, mutta jota kukaan ei tajunnut ottaa vakavasti.

Kansakunnan tyhmentämiskampanjan keskeisenä instrumenttina on ollut yhteiskuntaopin ja historian opetuksen alasajo. Tätä on toteutettu sekä leimaamalla nämä aineet humpuukiksi ja tarpeettomiksi sekä huhukampanjoiden että "asiantuntijoiden" avulla, että myös ryhtymällä konkreettisiin toimiin niiden eliminoimiseksi kouluista. Niiden määrää on vähennetty koko ajan ja nykyinen hallitus yrittää nitistää ne lopullisesti. Tilalle tarjoillaan Niinistöliiton ideologista opetusta "yrittäjäkoulutuksen" ja "kaupallisten aineitten" muodossa.

Miksi historian opetuksen tuhoaminen on niin tärkeää? Koska vain siten historia voidaan väärentää. Näin toimittiin Neuvostoliitossa ja näin toimitaan myös Niinistöliitossa. Vain tuhoamalla historian ymmärtäminen, se voidaan muuttaa fiktiiviseksi. Ihminen, joka ymmärtää ja tuntee historiaa, ei koskaan voi hyväksyä Niinistöliiton ideologisia rakennelmia. Vain sellainen ihminen, jolla ei ole mitään käsitystä historiasta eikä käsitä miten yhteiskunta on muodostunut nykyiselleen, voi olla niinistöliittolainen.

Kokoomusnuoret ovat puhtaita Niinistöliittolaisia. Heidän naispuolinen puheenjohtajansa ilmoitti olevansa fasisti, ymmärtämättä mitä se tarkoittaa. Nuorkokoomuslainen ajattelija ja ideologi totesi televisiossa, etteivät asiat Suomessa olleet huonosti vuonna 1913. Vain ihminen, joka ei tiedä että vuonna 1913 olimme osa Venäjää ja että yhteiskunnalliset olot olivat niin huonot että ne johtivat sisällissotaan 1918, voi päästään suustaan noin idioottimaisia lauseita. Niinistöliittolaisilta se onnistuu, aivan kuten se onnistui neuvostoliittolaisiltakin. Kummallakaan ei ole historiaa, vaan sen ideologinen väärennös.

Tuhoamalla historia voidaan väittää, että Niinistöliitto on edistystä ja että Niinistöliitossa asiat ovat paremmin kuin koskaan. Jokainen Niinistöliittoa edellisen ajan muistava kansalainen käsittää, ettei niin ole. Niinistöliittoon kasvanut kansalainen ei tiedä sitä. Hän kuvittelee, että asiat olivat ennen huonommin ja että kokoomus on se puolue, joka loi sosiaaliturvan.

Kokoomus ei kuitenkaan ole ainoa niinistöliittolainen puolue. SDP on myös nimenomaan niinistöliittolainen puolue. Kun sen niinistöliittolainen johtaja Jutta Urpilainen ilmoitti ottavansa keskiluokan suojelukseensa, hän samalla alleviivasi ja julisti, ettei SDP ole työväenpuolue, ettei se aja köyhien, vähäväkisten asiaa. Se ei ole tehnyt sitä vuosikymmeniin, mutta nyt se on virallista. SDP on keskiluokan puolue, ei duunarien, eläkeläisten, köyhien, lasten yms. puolue. Se on keskiluokan, joka perinteisesti on ollut porvaristoa. SDP on siis porvaripuolue, kuten Kokoomuskin. Ennen kaikkea SDP on niinistöliittolainen puolue.

Vihreät ovat aina olleet niinistöliittolaisia. He ovat aina osanneet puhua aivan muuta kuin mitä tekevät ja se on niinistöliittollaisille keskeistä osaamista. Kun Tuija Brax oikeusministerinä romutti kansalaisvapauksia ja oikeuksia, hän kertoi puolustavansa niitä. Kun vihreät istuivat maailman ydinvoimamyönteisimmässä hallituksessa, vihreät julistivat vastustavansa ydinvoimaa. Tämä on puhdasta niinistöliittolaisuutta.

RKP on aina ajanut eliitin asiaa ja jatkaa samalla linjalla myös Niinistöliitossa. Sen tehtävä on ajaa ruotsinkielisen eliitin etuja ja varmistaa, että ruotsinkielisen eliitin edut säilytetään ideologiasta riippumatta. Se on myös onnistunut hyvin Niinistöliitossakin.

Kristilliset ovat Niinistöliiton strösseliä. Kristillinen puolue on uskonnollinen puolue, jotka johtaa fasistisen ideologian ja talebanimaisen uskonnollisen suvaitsemattomuuden sisäistänyt poliitikko. Niinistöliitolle tämä riittää, sillä se tarvitsee fasisteja pitämään kansan kurissa. Juuri siksi Päivi Räsäsen kaudella poliisi on saanut fasistiset valtuudet tehdä kansalaisille lähes mitä tahansa ilman mitään valvontaa. Puheissa asia on luonnollisesti aivan toisin, mutta se kuuluu Niinistöliittoon. Sanat ja teot eivät koskaan kohtaa. Neuvostoliittolaisen propagandankin tarkoitus oli esittää täysin tosiasioiden vastainen väite, jolloin jokainen "ajatteleva" ja "järkevä" ihminen yritti etsiä totuutta jostakin puolesta välistä. Niinistöliittolainen propaganda pyrkii samaan ja on onnistutkin siinä varsin hyvin.

Niin sanottu vasemmistoliitto tai vasemmisto on Niinistöliiton pelleryhmä. Se on läjä haahuilijoita ja omiaan höpöttäviä nykyisiä ja entisiä opiskelijoita, jotka elävät illusöörisessä todellisuudessaan oman fiktiivisen älykkyytensä ympärillä värjötellen. Niinistöliitto tarvitsee pientä reservaattia näille häröilijöille ja vasemmistoliitto on sellainen. Jos Kekkoslovakiassa oli presidentti Kekkosen "lastentarha" tai "hiekkalaatikko", niin Niinistöliitossa se on vasemmistopuolue.

Olennaista on hallita mielikuvia ja ajatuksia propagandalla. Presidentti Niinistön uuden vuoden puhe oli juuri sellaista. Presidentti kannusti kansaa hylkäämän vanhan ja hyväksymään vanhan kuoleman, aivan kuten bolshevikit vuonna 1917 tai punaiset khmerit 1970. Presidentin puheen keskeinen sanoma oli ideologinen viesti siitä, että Euroopan Unioni on hyväksi kansalle, vaikka niin ei olekaan. Tämä on Niinistöliittoa puhtaimmillaan. Kaikki vanha on tapettava ja siitä on päästävä eroon. Perinteet ja historia kuolevat, koska niillä ei tehdä Niinistöliitossa mitään. Kansan on hyväksyttävä Niinistöliiton ongelmat ja vaikeudet mukisematta, sillä jossakin horisontin takana odottaa se parempi huominen, jonne presidentti Niinistö ja Niinistöliitto meidät kaikki johdattavat.

Todellisuudessa Niinistöliiton politiikkaa on tuhonnut maamme talouden. Niinistöliitto on tyhjentänyt maamme sekä rahasta, että luonnonvaroista. Ei suinkaan suomalaisten hyväksi, vaan ylikansallisten yritysten ja pääoman. Aivan kuten Neuvostoliitossakin aikoinaan, virallisen idelogian mukaan tämä tie vie parempaan, eikä vaihtoehtoja ole olemassa. Tämä on Niinistöliiton viesti, ideologinen ydin.

Euroopan Unionin ja Niinistöliiton ongelma on siinä, että niiden johtajat ovat alkaneet uskoa itse omaan propagandaansa. Niinistöliiton poliitikoista useimmat alkavat jo olla niitä, jotka ovat omaksuneet ideologian. He eivät ymmärrä historiasta hevonvittua. Juuri siksi he eivät myöskään käsitä tekojensa seurauksia.

Kun niin sanottu eurooppalainen yhteiskuntamalli luotiin toisen maailmansodan jälkeen, sen tärkein tehtävä oli varmistaa, ettei fasismi tai neuvostokommunismi koskaan nouse ja suista maanosaa tuhoon. Pohjoismainen hyvinvointivaltio oli tuon mallin huippu. Se on historian paras yhteiskunta. Koskaan ihmiskunnan historiassa ei missään ole niin monella kansalaisella ollut niin hyvä elämä, kuin pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa. Se on historiallinen fakta.

Niinistöliitossa tätä historiallista faktaa ei tunneta. Se on pyyhitty pois. Sen tilalle on tuotu hirviömäinen ideologia, joka takaa sen, että ennemmin tai myöhemmin yhteiskunta räjähtää väkivaltaisesti. Kovimmat niinistöliittolaiset ymmärtävät tämän ja juuri siksi he luovatkin kontrolliyhteiskuntaa kiivasta tahtia. He haluavat olla valmiita, kun verenvuodatus alkaa. Sortokoneisto on luotava, jotta tulevasta selvitään.

Yleiseurooppalaisella tasolla niinistöliittolaiset eivät ymmärrä, että heidän politiikkansa on jo johtanut fasismin ja kommunismin heräämiseen. Eurolainen ja niinistöliittolainen ideologia estää heitä näkemästä tätä historiallista faktaa. Niinistöliitto ja EU tulevat kaatumaan aivan kuten Neuvostoliittokin omaan mahdottomuuteensa ja yhteiskunnalliseen romahdukseen, mutta toisin kuin Neuvostoliiton tuho, EU:n ja Niinistöliiton tuho tulevat olemaan verisiä. Jugoslavian hajoaminen antoi pientä esimakua siitä miten EU:lle tulee käymään. Niinistöliitossa vuoden 1918 haamut alkavat nousta haudoistaan, koska niinistöliittolaiset eivät tunne historiaa. He uskovat, että jos oikein uskoo omaan ideologiaan, se pyyhkii menneisyyden pois.

Jotakin niinistöliittolaisten tyhmyydestä kertoo se, että historian tunnetuin bimbo Maria Antoinettekin ymmärsi asian. - Kaikki uusi on uutta vain siksi, että kaikki vanha on unohdettu, sanoi myöhemmin giljotiinin uhriksi päätynyt Ranskan kuningatar uutta hattuaan sovittaessaan.

4 kommenttia:

  1. Hyvinhän se koululaisten tyhmentäminen on onnistunut, näkeehän sen näistä blogeista.

    VastaaPoista
  2. VKTS - oikeistovirkamiesten laaja salaliitto humanististen näkemysten kitkemiseksi pois koulujärjestelmästä.

    Opetushallitus on tämän salaliiton peitelty ja salainen ideologinen sekä byrokraattinen jatke. Sivistymättömyyden ja sensuurin takaamiseksi.

    VKTS:

    " - Kurkistusikkunan ostettuun vaikuttamiseen tarjoaa vuonna 2004 paljastunut Vapaan koulutuksen tukisäätiö (VKTS).

    Säätiön keskeiset henkilöt ovat avoimesti kertoneet toiminnan laajuudesta ja tehokkuudesta. Elinkeinoelämä rahoitti säätiötä, ja sen toiminta oli aktiivista vielä viime vuosikymmenen alussa.

    VKTS perustettiin 1970-luvun alkupuolella alun perin vastustamaan vasemmistolaista koulutuspolitiikkaa. Säätiön toiminta muuttui pian sen omien taustajärjestöjen etujen ajamiseksi. Sen tavoitteina oli esimerkiksi ylioppilaskirjoitusten aseman säilyttäminen, 12-vuotisen oppivelvollisuuskoulun vastustaminen ja kouludemokratian poistaminen. "

    http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/talous/nain-saatio-voi-ostaa-vaikutusvaltaa-suomessa/

    ja

    http://www.kasvatus-ja-aika.fi/site/?page_id=114

    VastaaPoista
  3. Ja kuitenkin vain ymmärtämällä historian voi nähdä tulevan.

    VastaaPoista
  4. Anonyyminä kommentoimista tyhmempää toimintaa ei yksinkertaisesti ole

    J.Ruusulampi

    VastaaPoista