maanantai 30. syyskuuta 2013

JOUKKOTUHONNAN ABC

Tutkijat ovat tunnistaneet viisi eri vaihetta, jotka ovat edeltäneet kaikkia historian tuntemia joukkotuhoamisia. Kaikki nämä vaiheet on läpikäyty niin natsien holokaustissa kuin Stalinin vainoissakin, Maon ja Pol Potin massamurhaamisissa, ja myös Yhdysvaltain rikkaan väestön sodassa köyhiä vastaan. Nobelisti Paul Krugman totesi, että meneillään on uusi luokkasota, ei suinkaan köyhien sota rikkaita vastaan, vaan rikkaiden sota köyhiä vastaan.

Tähän havahduttiin Yhdysvalloissa oikeastaan vasta sitten, kun niin sanottu Huumeiden vastainen sota otti maalitaulukseen köyhän valkoisen väestön 90-luvulla meta-amfetamiinin vastaisen taistelun nimissä. Jokaista huumesodan vaihetta on edeltänyt sama kaava ja aina sota on kohdistunut vähemmistöihin ja köyhiin, vaikka suurin käyttäjäkunta on aina ollut keskiluokka ja varakkaampi väestönosa.

Näin oli heroiinin vastaisen sodan laita 1900-luvun alussa ja vaikka ainetta käytti ylempi keskiluokka, maalitauluna olivat kiinalaiset. Näin oli kokaiinin laita tämän jälkeen, jota käytti valkoinen keskiluokka, mutta jonka vastaisen taistelun maalina olivat mustat. Näin oli kannabiksen laita, jota käytettiin aivan yleisesti, mutta jonka vastainen taistelu kohdistettiin maan meksikolaisväestöön. Näin oli crackin laita, jonka käyttäjistä 51% oli valkoisia, mutta yli 90% tuomituista taas mustia. Näin on meta-amfetamiinin laita, jota käyttävät valkoiset kaikista sosiaaliluokista, mutta syytteitä saavat valkoiset köyhät ja työttömät.

Joukkotuhonnan ensimmäisessä vaiheessa tapahtuu identifikaatio. Tunnistetaan ryhmä, joka otetaan tuhoamistoimien kohteeksi myöhemmin. Luodaan mielikuva siitä, että kohderyhmä on jollakin tavalla syyllinen yhteiskunnan ongelmiin, ja ennen kaikkea sen taloudellisiin vaikeuksiin. Suomessa on jo parinkymmenen vuoden ajan luotu mielikuvaa siitä, että on olemassa joukko, joka rasittaa olemassa olollaan muita ja vaarantaa yhteiskunnan. Tämä ihmisjoukko koostuu työttömistä, asunnottomista ja köyhistä. Heidät on identifioitu syrjäytyneiksi. Sana on tärkeä, sillä se osoittaa, että he ovat itse valinneet tiensä ja ovat siis omasta tahdostaan syrjäytyneet. He ovat syypäitä omaan tilanteeseensa ja juuri he ovat yhteiskunnan talousvaikeuksien takana.

Rikkaiden johtamassa luokkasodassa on olennaista, että keskiluokalle osoitetaan syyllinen heikompien keskuudesta. Tällöin omasta asemastaan huolestunut keskiluokka suuntaa vihansa heikompaansa ja avittaa joukkotuhonnassa mielellään. Juuri näin meilläkin on tapahtunut. Vielä työpaikoissa kiinni olevat puhuvat mielellään sosiaalipummeista, jotka aiheuttavat heille kohtuuttomia kuluja. Keskiluokan piirissä ei haluta edes nähdä niitä rikkaita, jotka vievät verovaroja kymmeniä miljardeja.

Toisessa vaiheessa alkaa oikeuksien riisto. Köyhillä ei ole oikeutta päättää omasta elämästään. Heidän on toteltava parempiosaisia tai heille käy huonosti. Asunnoton menettää Suomessa oikeutensa kaikkiin tukiin, koska hänellä ei ole vakituista osoitetta. Ilman vakituista osoitetta ei voi olla pankkitiliä ja ilman pankkitiliä ei voi saada lain takaamia sosiaalitukia tai työttömyyskorvausta. Asunnon voi menettää työpaikan menettämällä tai avioeron kautta, mutta sillä ei ole väliä. Vika on asunnottoman itsensä.

Segregaatiossa kohteeksi valikoitunut ryhmä eristetään muusta yhteiskunnasta ja väestöstä. Köyhien eristäminen on hyvin helppoa, sillä heillä ei ole varaa osallistua mihinkään toimintaan, johon varakkaammat osallistuvat. Köyhien lapset eivät voi harrastaa. Jo nyt lentopallon pelaaminen järjestäytyneessä urheiluseurassa on niin kallista, ettei siihen ole köyhillä varaa. Muut lajit ovat täysin ulottumattomissa. Köyhät eivät voi käydä teatterissa tai oopperassa. Heillä ei ole varaa mennä elokuviin tai konsertteihin. He eivät voi käydä museoissa, eivätkä missään maksullisissa tapahtumissa. Pikkuhiljaa heidät eristetään omaksi sosiaaliseksi piirikseen, erilleen muusta väestöstä. Eristäminen tapahtuu taloudellisesti.

Seuraavassa vaiheessa tapahtuu keskittäminen. Kohde ryhmä keskitetään tiettyyn paikkaan, ghettoon joka voi olla henkinen tai fyysinen paikka, tai vankiloihin ja vastaaviin paikkoihin. Keskittämistä on myös pakkorekisteröinti, pakkoseuranta ja silmälläpito, ilmottautumispakot ja vastikkeellinen sosiaaliturva. Stalinin Neuvostoliiton pahamaineiset kulagit, vankileirien saaristo, oli järjestelmä, jossa yhteiskunnan viholliset ja kurjat keskitettiin orjatyöhän muun yhteiskunnan taloudelliseksi eduksi. Meillä on tulossa "osallistuttava sosiaaliturva". Ihmiset pakotetaan töihin ilmaiseksi, niin ettei heille makseta työstä käypää palkkaa, mutta niin että työn teettäjä saa siitä täyden hyödyn.

Viimeinen vaihe on exterminaatio, eli itse tuhoaminen. Se on myös alkanut Suomessa. Tilastojen mukaan köyhät kuolevat jo nyt Suomessa kymmenen vuotta rikkaita aikaisemmin. Se ei ole sattumaa, vaan kehnomman ravinnon aikaansaannosta. Se johtuu myös siitä, että vielä lainvastaisten ministeriön virkamiesten ohjeistusten mukaan köyhiltä evätään pääsy erikoissairaanhoidon piiriin. Köyhät eivät saa kalliita hoitoja. Vanhuksille ei tehdä "turhia operaatioita". Tämä kaikki taloudellisin perustein, aivan kuten natsien Saksassakin. Siellähän joukkotuhonta alkoi parantumattomasti sairaitten laajamittaisella eutanasiaohjelmalla, joka toi yhteiskunnalle huomattavia säästöjä. Seuraavana vuorossa olivat mielisairaat, jotka armahdettiin eutanasian nimissä ja taas yhteiskunta säästi huomattavia summia. Pian vuorossa olivatkin juutalaiset, yhteiskuntaluokkaan katsomatta.

Nämä kaikki vaiheet ovat siis jo nähtävissä Suomessa. Meitä vain hämää se, että kuvittelemme, ettei mitään joukkotuhontaa voi tapahtua ilman päätöstä tai kokousta. Me luulemme, että jonkun pitää antaa käsky. Itseasiassa kaikki lähihistorian joukkotuhonnat ovat olleet kollektiivisia myös toteutukseltaan. Ilmapiiri on vaiheittain edennyt tuhontaan edellä mainittujen kautta. Yhteiskuntaan on vain levinnyt käsitys, jonka mukaan joukkotuhonta on hyvä asia. Se on taloudellisesti viisasta. Se on järkevä ratkaisu ongelmaan. Ja nyt meillä valmistellaan lakia, joka mahdollistaisi köyhien sulkemisen tehokkaimman terveydenhoidon ja uusimpien parannuskeinojen ulkopuolelle. Se tarkoittaisi tuhansia tarpeettomia kuolemia jo nyt tapahtuvien tuhansien lisäksi.

Kaiken tämän mahdollistaa virkamieskunta, joka tekee vain työnsä ja sen, mitä käsketään. Tämä ei ole juridisesti pätevä perustelu, sillä Nürnbergin oikeudenkäynnissä todettiin aikoinaan, ettei pieninkään virkamies pääse vastuustaan työmoraaliinsa vetoamalla. Vastuu joukkotuhonnasta on jokaisella siihen omalta osaltaan osallistuneella. Kyse voi olla sairaalan päivystyksen hoitajalta, joka vain noudattaa annettuja käskyjä, tai lääkäristä, joka annettujen määräysten mukaisesti ei lähetä vatsasyöpäpotilasta leikkaushoitoon, vaan kotiinsa kuolemaan.

Viranomaiset ovat myös olennainen osa sortokoneistoa, joka mahdollistaa joukkotuhonnan. He seuraavat ja kontrolloivat kohderyhmää. He seuraavat sitä, kartoittavat sitä ja pyrkivät olemaan tietoisia siitä, missä ja milloin kohderyhmään kuuluvat ovat. Tuntomerkit, sormenjäljet ja DNA, kännykät, älykortit, pankkikortit, bonuskortit ja luottokortit kertovat reaaliajassa missä kukin on tai ainakin sen, missä kukin on ollut. Ajoneuvoihin asennettavat paikannuslaitteet ovat osa järjestelmää nekin. Olennaista on tietää jokaisen ryhmään kuuluvan sijainti tai suojapaikka.

Joukkotuhonnassa valtion kontrollikoneisto on elimellinen osa sitä. Järjestelmä on juuri se, joka tuhonnan mahdollistaa ja toteuttaa. Poliitikot ja viranomaiset puhuvat turvallisuudesta, mutta se ei tarkoita mitään. Sekin on yksi joukkotuhonnan peruspiirteitä. Jo nyt Suomen Keskusrikospoliisi on kerännyt niin sanottuun järjestäytyneen rikollisuuden toiminnasta epäiltyjen listaan, niin sanottuun Putin-rekisteriin poliisijohtaja Paateron mukaan noin 200 000 nimeä. Jokainen käsittää, ettei Suomessa voi olla noin montaa järjestäytyneen rikollisuuden toimijaa tai avustajaa. Tuo luku onkin hämmästyttävän samansuuruinen, kuin Tilastokeskuksen työttömien määrä, sekin noin parisen sataa tuhatta.

Voimmekin siis päätellä, että myös Suomessa on meneillään rikkaiden luokkasota köyhiä vastaan ja myös köyhien joukkotuhonta. Sitä johtavat poliitikkomme ja virkamiehemme, jotka kuuluvat eliittiin myös tulotasoltaan ja yhteiskunnalliselta asemaltaan. Suomalainen joukkotuhonta on vain niin hidasta, ettei sitä hahmoteta helposti sellaiseksi, mutta kun miettii kuinka monta tuhatta suomalaista vähävaraista kuolee vuosittain puutteellisen tai puuttuvat hoidon vuoksi, ymmärtää, että se on todellakin meneillään.

13 kommenttia:

  1. Jotakin uutta? Tämä sama on jatkunut koko tunnetun historian ajan, ja luultavasti ennen sitäkin. Eivät ne meitä kaikkia tapa, sen verran vain että henkiin jätetyt osaavat pitää turpansa tukossa ja katseensa varpaissaan.

    VastaaPoista
  2. Tämä väite, että asunnoton ei saa sosiaalitukia osoitteen puuttumisen takia on aivan älytön väite. Eikö kirjoittaja ole ikinä kuullut Poste Restante osoitteesta, joka kelpaa joka virastossa, joka sinulle postia lähettää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kaikkea ei tarvii kokea, mut paljon pitää lukea!"
      Se Poste Restante tässä se ongelma juuri olikin:
      http://www.tiedonantaja.fi/2013-11-10/122-euroa-kuukaudessa-valtio-yrittaa-tappaa-mua-

      Poista
  3. Eikö se köyhänkin elinodotus kasva koko ajan? Kansan terveys ei taida olla nollasummapeliä.

    VastaaPoista
  4. 80-luvulla lapsuuteni viettäneenä on myönnettävä että olen tehnyt samat havainnot. Silloin pääsi harrastamaan varallisuudesta riippumatta tai ainakin melkein ja nyt eletään täydessä luokkayhteiskunnassa. Jotain tapahtui 90-luvun laman yhteydessä ja sen jälkeen ja nyt on tapahtumassa vielä enemmän.

    VastaaPoista
  5. Mietinkin minkä takia työkkärin, sossun, terveydenhoidon ja "mahdollisten muiden toimijoiden" piti päästä käsiksi toistensa tietoihin.

    VastaaPoista
  6. eipä aukea pankkitili mihinkään pankkiin poste restante osoitteella, nykyinen pankkini (sama tili 27 vuotta) ei myönnä verkkopankki tunnuksia vedoten jatkuviin luotottoman tilin tili-ylityksiin joita se itse tekee ottamalla palvelumaksuja tililtä jolla ei ole riittävästi rahaa :o . eipä tarvii ottaa osaa kansalais-aloitteisiin ja laskuihin tulee sievoinen kassapalvelumaksu.

    VastaaPoista
  7. nojoo, vähän pääkaupunkiseudun ulkopuolella taitoluistelua 2krt viikossa+ ulkojumppa, tekee sen 1300 euroa vuodessa... harvalla enää varaa maksaa
    viittä tonnia vuodessa harrastuksista... harrastus on kuulemma keskihintainen...

    VastaaPoista
  8. http://photos1.blogger.com/blogger/2174/702/320/EnthanasiePropaganda.jpg

    VastaaPoista
  9. Hei, hyvä kirjoitus, periaatteessa olen samaa mieltä. Tähän suuntaan yhteiskunta on ikävä kyllä kovaa vauhtia menossa. Muutama yksityiskohta jäi kuitenkin mietityttämään. Joku jo mainitsikin asunnottomien tuet. Katsoin itsekin erään dokumentin asunnottomasta pariskunnasta, ja he saivat tukia poste restante -osoitteella.

    Entä sitten väite, etteivät köyhät pääse erikoissairaanhoidon piiriin? Mistä olet tämän tiedon saanut? En tiedä mikä sinun mielestäsi lasketaan köyhäksi, mutta itse työttömänä, työmarkkinatukea ja toimeentulotukea saavana olen tarvittaessa saanut erikoissairaanhoitoa.

    On tärkeää, että yhteiskuntamme hyvin huolestuttavaa kehitystä vastustetaan, mutta asiavirheet voivat vesittää sinänsä oikeasta asiasta tehdyn kirjoituksen. Rikkaiden ja köyhien terveyseroja vähättelevät voivat tarttua asiaan, ja alkaa väitää ettei kirjoittaja tiedä muustakaan mitään. Siksi mielestäni olisi tärkeää olla sillä tavalla huolellinen, että pitäytyy faktoissa eikä päästä puolitotuuksia ja kuulopuheita lipsahtamaan julkaisuihinsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa mieltä UgliestDogin kanssa. Hyvin mitättömillä maksuilla olen saanut kaiken tarvittavan terveydenhoidon ....Ruusu,. Kaihi, syöpä yms .... tosi kalliita hoitoja. Enkä ole mitenkään rikas.

      Poista
  10. Sande puhuu taas asiaa

    VastaaPoista
  11. Minusta listaan voisi lisätä päätöksenteon salaamisen. Eduskunnan lobbaus on muutettu salaiseksi. Muutenki salailu on lisääntynyt.Sivustolta "suomen hallitus" on poistettu tiedot ministerien verosuunnittelusta.

    VastaaPoista