MERIROSVOJEN SUURIN RIKOS

Yleisen harhaluulon mukaan 1500-1700-luvuilla meriä purjehtineet merirosvot tuhottiin siksi, että he vaaransivat vapaan merenkulun. Mikään ei voisi olla kauempana todellisuudesta. Todellisuudessa merirosvot olivat viimeisiä vapaita merillä liikkuneita purjehtijoita. Monet niin sanotut löytöretkeilijät seurasivat merirosvojen lokikirjoja ja karttoja ja nappasivat maineen ja kuuluisuuden valtioiden ja kauppakomppanioiden palkkaamina renkeinä.

Todellisuudessa merirosvot olivat purjehtineet Intian valtamerellä ja kartoittaneet sitä jo kauan ennen kuin viralliset retkikunnat sinne edes ehtivät. Tyynenmeren saaret ja reitit olivat merirosvojen tiedossa jo paljon ennen kapteeni Cookin harharetkiä. Merirosvot kiersivät Cape Hornin ensimmäisinä ja olivat Australiassa ensimmäisinä.

Väärennetyn historian mukaan merirosvot olivat väkivaltaisia rasisteja. Todellisuudessa merirosvolaivoilla oli vähemmän väkivaltaa miehistöä kohtaan, kuin missään kauppalaivassa tai laivaston aluksessa. Todellisuudessa merirosvot olivat ensimmäisiä, joille miehen ihonväri oli yhdentekevä asia ja vain se, mitä mies oli, merkitsi yhtään mitään. Valkoiset ja kaiken väriset merirosvot olivat alunperin Karibian siirtomaihin kuskattuja orjia, siis myös ne valkoiset, jotka olivat karanneet orjaplantaaseilta.

Merirosvot erosivat aikalaisistaan myös siinä, että heidän riveissään purjehti myös naisia. Joistakin tuli kuuluisia, useimmista ei, mutta jos naisesta löytyi tarpeeksi kovuutta ja rohkeutta, mikään ei estänyt ryhtymästä merirosvoksi. Jotkut naiset osoittautuivat jopa kuuluisia merirosvokapteeneja kovemmiksi, kuten Anne Bonny ja Mary Reed. He taistelivat kannella viranomaisia vastaan, kun kapteeni Jack Rackham miehineen piileskeli kannen alla.

1600-luvulla kauppalaivoihin haalitiin miehiä satamista kaappaamalla ja huumaamalla, ja näin hankitut merimiehet pääsivät raudoistaan vasta kaukana rannikosta. Kun tultiin seuraavaan satamaan, jokainen oli taas raudoissa. Tiedetään tapauksia, joissa kauppalaivoihin kaapatut miehet elivät ja kuolivat laivalla, pääsemättä enää koskaan maihin, kotimaasta puhumattakaan. Sotalaivoihin värvätyt miehet kuolivat yleensä muutamassa vuodessa sairauksiin ja väkivaltaan, ja palkka oli jopa surkeampi kuin kauppalaivoissa, joissa joillekin sentään maksettiin jotakin.

Kauppalaivoilla kapteeni oli diktaattori, joka hallitsi miehistöä ja laivaansa väkivallalla, jota käytettiin surutta. Sotalaivoilla olosuhteet olivat tätäkin diktatoorisemmat. Upseeristolla oli oikeus rankaista ketä tahansa milloin tahansa miten tahansa. Rangaistuksia myös jaettiin pienimmistäkin syistä ja uhreina olivat yleensä juuri miehistön alhaisimmat jäsenet.

Osittain juuri näistä syistä moni merirosvo olikin entinen kauppalaivan miehistön jäsen. Monet entiset sotalaivojen miehet siirtyivät mielellään merirosvouksen pariin.

Miksi?

Syyt olivat hyvin yksinkertaiset. Merirosvolaivan miehistöllä oli aina työsopimus. Sopimuksessa määriteltiin tarkasti kuinka paljon palkkaa sai, eli mikä oli kenenkin osuus saaliista. Kapteeni ja muut upseerit eivät saaneet kuin kaksi kertaa sen minkä miehistö, toisin kuin kauppalaivoissa. Sopimuksissa oli myös sairausvakuutus sen varalta, että menetti raajansa tai silmänsä, tai tuli muuten työkyvyttömäksi. Korvaussummat olivat ajan hintojen mukaan enemmän kuin kohtalaiset, toisin kuin kauppalaivoilla tai laivastossa, joissa ei maksettu yhtään mitään. Sopimuksessa määriteltiin myös se, minne työkyvytön miehistön jäsen laskettiin eläkepäiviään viettämään.

Merirosvolaivojen sopimuksissa määriteltiin myös miehistön ja kapteenin valtaoikeudet. Yleensä niissä todettiin, ettei kapteenia saanut vaihtaa kesken taistelun tai pakomatkan. Kaikkina muina aikoina kuka tahansa miehistön jäsen saattoi kutsua koolle kokouksen ja äänestyttää kenestä tahansa upseerista. Kapteeni siis valittiin miehistön toimesta, eikä toisin päin.

Kapteeni ei myöskään valinnut ryöstökohteita yksin, eikä tehnyt mitään strategisia päätöksiä yksin. Miehistön piti hyväksyä hänen ratkaisunsa. Jos kapteeni oli liian omavaltainen tai väkivaltainen, miehistö joko tappoi hänet tai heivasi yli laidan. Näitä tapauksia oli useita. Kauppalaivoilla ja sotalaivoilla kapteeni oli hallitsijan edustaja ja käytti absoluuttista valtaa ilman, että miehistöllä olisi ollut mitään mahdollisuuksia puuttua hänen päätöksiinsä. Jos joku miehistön jäsen vastusti kapteenia, hänet eliminoitiin tai heivattiin yli laidan. Näin siis niissä laillisissa aluksissa.

Merirosvojen suurin rikos ei ollut heidän harjoittamansa merirosvous. Sitä harrastivat kaikki merillä kulkevat, varsinkin valtioiden laivastot. Sotalaivojen tehtävänä oli ryöstää ja upottaa vihollismaiden laivat ja hyökätä siirtomaihin. Itseasiassa kaikki 1500-luvun suuret merirosvohyökkäykset olivat valtioiden määräämiä sotatoimia, joissa merirosvoina toimivat joko sopimussotilaat tai kaapparikirjoilla toimivat yksityisyrittäjät.

Kaappari oli kapteeni, joka oli saanut hallitsijalta sopimuksen, jonka mukaan hän sai ryövätä kaikkien muiden maiden laivoja, paitsi emämaansa. Kaapparin piti myös tilittää osuus ryöstösaaliista kruunulle. Suurin osa merirosvoina pidetyistä kapteeneista oli juuri kaappareita. Kuuluisa merirosvokapteeni Kidd väitti hirttosilmukassakin olleensa kaappari. Todisteet siitä, että mies puhui totta, löydettiin 2000-luvulla Brittiläisen meriamiraliteetin arkistoista. Todellisuudessa hänet kiinni ottaneet ja hirttäneet miehet olivat jo silloisenkin lain mukaan merirosvoja.

Yksityiset kauppakomppaniat, tuon ajan suuret kansainväliset yksityisyritykset, suorittivat valtaosan siirtomaiden valtauksesta ja orjakaupasta. Ne myös sotivat keskenään, olivat valtioitten suojeluksessa, ja ryöstivät ja kaappasivat ulkomaiden laivoja. Kauppakomppaniat olivat tuon ajan suurinta järjestäytynyttä rikollisuutta. Koska ne maksoivat kuninkaille ja aatelisille siivut, niitä ei pidetty sellaisina. Ei myöhemminkään, kun brittiläinen Itä-Intian kauppakomppania aloitti sodan Kiinan keisaria vastaan, kun tämä halusi rajoittaa sen manner-Kiinassa käymää huumekauppaa. Sota tuli tunnetuksi Opiumsotana ja siinä siis yksityinen kauppakomppania kukisti verisesti Kiinan ja pakotti sen hyväksymään laajamittaisen huumekaupan maaperällään. Kauppakomppanian omistajia ja päälliköitä aateloitiin.

Merirosvojen suuri synti oli se, että he toimivat itsenäisesti ja vapaasti. He eivät olleet kenenkään kruunupään suojeluksessa, eivätkä he maksaneet osinkoja näille. He olivat siis riippumattomia yksityisyrittäjiä, tai nykytermein riippumattomia osuuskuntia. He myivät saaliitaan siirtomaiden kuvernööreille ja tekivät bisnestä kenen kanssa tahansa. Bahaman kuvernöörit yksi toisensa jälkeen paljastuivat merirosvojen liikekumppaneiksi, samoin Amerikan siirtokuntien vallasmiehet Bostonista New Yorkiin. Olikin siis tekopyhyyttä, kun siirtokuntien oikeudet hirttivät miehiä, jotka olivat käyneet kauppaa niiden kanssa. Tekopyhyyden huipentumana voidaan pitää sitä, kun kuuluisa merirosvokapteeni Morgan nimitettiin kuvernööriksi.

Merirosvojen suurin rikos oli kuitenkin demokratia. Itsevaltiuden aikana oli joukko miehiä ja naisia, jotka valitsivat itse edustajansa ja päällikkönsä omasta keskuudestaan. He olivat päättäneet eläkejärjestelyistä ja sairausvakuutuksista itse, omasta halustaan. He olivat käyneet palkkaneuvottelut ja heillä oli yleiset työsopimukset. Merirosvot olivat jopa luoneet omia siirtokuntiaan kaukaisille saarille, joissa noudatettiin samoja sääntöjä ainakin yleisellä tasolla. Madagaskarin merirosvopaikoissa oli suora demokratia, jossa jokaisella miehellä oli puhe- ja äänioikeus. Myyttinen Libertaria oli ilmeisesti Islannin jälkeen ensimmäinen demokratia länsimaisessa mielessä.

Tämä oli se suurin rikos. Mikään valtakunta ei voinut sietää sitä, että tavallisilla rivimiehillä oli äänioikeus, puheoikeus, tai mitään oikeuksia ylipäätään. Merirosvot asettivat kyseenalaiseksi käsityksen siitä, että kruunupäällä oli jumalainen oikeus määrätä muiden elämästä. He pilkkasivat ja parjasivat avoimesti aatelia, nöyrryyttivät aatelisia ja kuninkaallisia, ottivat heiltä ja jakoivat sen toisilleen. Sellaista ei voitu sietää. Juuri siksi merirosvoihin kohdistui niin hirmuinen viha ja pelko. Juuri siksi valtiot tekivät kaikkensa tuhotakseen koko ilmiön.

Ajatus siitä, että oli olemassa joukko vapaita miehiä, jotka tekivät päätöksensä yhdessä vapaasti oman halunsa ja tietonsa pohjalta, oli sietämätön. Ajatus siitä, että oli olemassa tavallisia ihmisiä koskevia sopimuksia, että työstä ja palkasta sovittiin yhdessä, oli täysin käsittämätön. Juuri siksi merirosvot piti tappaa. He edustivat ajatusta, joka oli eliitille vieras ja uhka. Aateli ja suurkauppiaat vihasivat ajatusta siitä, että köyhimmilläkin oli varaa terveydenhoitoon yhteisistä varoista ja että he saivat vanhuuttaan varten eläkerahan yhteisestä kassasta. Mikään ei voinut olla vastenmielisempää.

Merirosvojen kulta-aika päättyi 1700-luvun kuluessa, mutta vaikka heidät nujerrettiin, heidän esimerkkiään ei saatu tapetuksi. Merirosvoissa oli ollut paljon ranskalaisia ja hollantilaisia. Heidän mukanaan ajatus täydellisestä tasa-arvosta ja yhtäläisistä oikeuksista vapaitten miesten kesken oli pikkuhiljaa lirunut muuhun yhteiskuntaan. Ranskassa tämä vapauden ja veljeyden idea alkoi muhia voimakkaimmin. Se innosti filosofeja ja ajattelijoita, kirjailijoita ja runoilijoita. Se sai aikaan ne kipinät, jotka tiivistyivät Suureen vallankumoukseen. Hallitsijat olivat olleet oikeassa. Merirosvojen suurin rikos oli heidän valtansa kyseenalaistaminen.

Amerikan siirtokunnat olivat aina saaneet osan tuloistaan ja vauraudestaan merirosvouksesta. Kapteeni Tew oli tunnettu mies New Yorkissa ja tunsi kaikki yhteiskunnan merkkihenkilöt kuvernööristä lähtien. Boston oli tunnettu merirosvojen pesäpaikkana ja suojasatamana. Kun brittiviranomaiset alkoivat kiristää otettaan merirosvouksesta, he alkoivat kiristää otettaan siirtokunnista. Siirtokuntien asukkaat olivat kuitenkin saaneet jo vaarallisia ideoita merirosvoilta. He olivat oppineet intiaaneilta täysin erilaisia ajatuksia yhteiskunnista. He olivat nähneet, että tavalliset miehet saattoivat itse päättää omista asioistaan. He olivat nähneet, että aivan tavalliset miehet pystyivät tekemään parempia päätöksiä kuin aateliset tai hallitsijat. He olivat nähneet, että merirosvot laativat itse omat lakinsa ja sopimuksensa heitä itseään koskien. Kaikki tämä purkautui Amerikan vallankumouksena vain hieman myöhemmin.

Yhä edelleen korporaatiot ja maita hallitseva eliitti vihaavat kaikkein eniten sitä, että tavallisilla ihmisillä olisi valtaa päättää omista asioistaan. Näennäisdemokraattisíssa maissa kuten Suomessa, koko virkamieskoneisto on valjastettu vahtimaan ja kontrolloimaan tavallista kansaa, eliitin etuja suojaten. Koko valtionhallinnon ajatus nojaa siihen käsitykseen, että on olemassa kansa, jota hallitaan ja määrätään. Valtio, eli eliitti, joka sen nimissä operoi, voi rikkoa lakeja mielensä mukaan ja tekeekin niin koko ajan. Tavallinen kansalainen ei voi, eikä saa. Häntä rankaistaan välittömästi.

Suuryritykset, nykyajan kauppakomppaniat, keräävät valtavia omaisuusmassoja ja saavat tukea valtion eliitiltä, joka saa omat siivunsa. Juuri siksi suuryrityksiä edustavat tahot haluavat "purkaa säännöstelyä". Juuri siksi ne haluavat sopimuksettoman yhteiskunnan, jossa niillä olisi valta ja voima sanella säännöt. Ne eivät halua tavallisille ihmisille mitään oikeuksia, vallasta puhumattakaan. Amerikkalaisen suurpankin Morgan Stanleyn edustajat lähettivät jo vuonna 2008 suurasiakkailleen salaisen kirjeen, jossa ilmoittivat tavoitteekseen rahavallan luomisen länsimaihin vuoteen 2015 mennessä. Eurokriisi on osa tuota operaatiota.

Tilanne ei siis eroa kovinkaan paljoa 1700-luvusta periaatteellisella tasolla. Yhteiskuntien eliitti pyrkii ottamaan itselleen kaiken vallan ja minimoimaan tavallisten kansalaisten vallan ja oikeudet. Valtion tehtävänä on valvoa suuryritysten etuja ja varmistaa, että sen oman eliitin varallisuus karttuu. Kaiken mahdollistaa valtava alistettujen ihmisten massa erilaisten maksujen, verojen ja ylihintojen muodossa. Juuri siksi jokainen, joka elää toisella tavalla eikä tunnusta valtaeliittiä omaksi hallitsijakseen, kohtaa eliitin vihan. Juuri siksi, jokainen, joka elää vaihtoehtoisesti joko yksin tai ryhmässä, törmää poliisiin ja pakkokeinoihin. Juuri siksi heidät leimataan rikollisiksi, terroristeiksi tai epäsosiaalisiksi yhteiskunnan vihollisiksi.

Mutta onneksi meissä kaikissa asuu pikku merirosvo. Juuri siksi merirosvot ovat yhä edelleen valkokankaan sankareita. Juuri siksi pikkupojat innostuvat edelleen merirosvoleikeistä. Alitajuisella tasolla tajuamme, että nuo raa'at ja kovat, armottomatkin miehet olivat ensimmäisiä, jotka ottivat vallan itselleen, jotka sopivat asioista yhdessä muista piittaamatta, ja jotka elivät niin kuin halusivat, eikä niin kuin määrättiin. Juuri siksi me pidämme heistä edelleen, juuri siksi asetumme elokuvissa heidän puolelleen. Kukaan ei halua olla laivastoupseeri, joka yrittää tuhota merirosvot jonkun puuteriperuukkisen aatelisen käskystä. Mutta jokainen haluaa olla merirosvo, joka ryyppää ja rellestää, kiroilee ja pukeutuu miten haluaa, joka voi lojua hiekkarannalla palmujen katveessa ja tekee mitä huvittaa.

Jokainen haluaa päättää omista asioistaan ja tehdä sopimuksia, jotka takaavat hyvän elämän ja paremmat taloudelliset olosuhteet. Jokainen haluaa saada työstään kunnon palkan. Jokainen haluaa taloudellisesti turvatun vanhuuden ja turvan sairauden, tai vammautumisen varalle. Ennen kaikkea jokainen haluaa olla tasaveroinen ja tasa-arvoinen toisten ihmisten edessä. Jokainen meistä haluaa oikeuden omaan elämäänsä. 

Ja se on edelleen merirosvojen suurin rikos.