perjantai 23. toukokuuta 2025

EU JA NATO - YKSI LAKI HEILLE, TOINEN LAKI MEILLE

SUOMEN SUURINTA RIKOLLISTA TOIMINTAA

Koska useimmat meistä eivät ole lakia lukeneet, eivätkä perehtyneet sen pykäliin, me emme ihan aina ymmärrä, että valtiovallan ja eduskunnan, presidenttien, ministerien ja kansanedustajien, sekä virkamiesten nykyinen toiminta on lain vastaista, eli rikollista toimintaa. Eli presidenttimme, ministerimme, virkamiehemme ja niin sanotut kansanedustajat osallistuvat koko ajan, nytkin, rikolliseen toimintaan lakiemme vastaisesti.

Toki on huomattava, että tämä on vain oma maallikon näkemykseni, joka perustuu siihen mitä lakiteksteissä lukee. En ole lain "asiantuntija", enkä osaa heidän tapaansa "tulkita" lakia. Perustan oman kantani vain ja ainoastaan siihen mitä Suomen lakiin on kirjoitettu.

Käydäänpä sitten läpi ne lainkohdat, joita yhteiskuntamme eliitti ja virkamiehet rikkovat, eli ne rikokset joihin syyllistytään julkisesti 24/7 365/12. Alitetaan siitä perustuslaista, sen ensimmäisestä pykälästä.

"1 §Valtiosääntö

Suomi on täysivaltainen tasavalta."

Lissabonin sopimus ja lukemattomat muut EU-direktiivit ja määräykset rikkovat tätä perustuslain avainkohtaa. Samoin tekee NATO-sopimus, joka rajoittaa Suomen itsenäisyyttä, eli täysvaltaisuutta mm. peruskirjansa artiklan 8 pohjalta.

"Suomen valtiosääntö on vahvistettu tässä perustuslaissa. Valtiosääntö turvaa ihmisarvon loukkaamattomuuden ja yksilön vapauden ja oikeudet sekä edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa."

Euroopan Unionin monet direktiivit ja määräykset rajoittavat yksilön vapauksia ja oikeuksia.

"Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi. Suomi on Euroopan unionin jäsen. (4.11.2011/1112)"

Edellä oleva paljastaa, että eduskunnassa tajuttiin 16 vuotta jäsenyyden jälkeen, että jäsenyys oli rikos. Siksi perustuslakiin lisättiin lause "Suomi on Euroopan unionin jäsen." Eduskunnassa kuviteltiin, että lisäämällä tuo lause meneillään ollut rikos eli lain vastainen jäsenyys legitimisoidaan. No, ei tietenkään. Kuten seuraavasta käy ilmi, eduskunta ei voi säätää lain vastaisia lakeja, eli toimia lain vastaisesti, kuten se toimi lisätessään tuon lauseen perustuslakiin.

"2 §Kansanvaltaisuus ja oikeusvaltioperiaate

Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta."

Joulukuussa 2016 Euroopan unionin parlamentti ilmoitti olevansa ENSISIJAINEN parlamentti koko unionin alueella. Toisin sanoen, Suomen eduskunta on TOISSIJAINEN. Tämä on lakiemme vastaista, samoin kuin se, että komissio voi määrätä maamme asioista tai käskeä eduskuntaa. Valta kuuluu perustuslakimme mukaan kansalle, ei kansanedustajille tai valtiolle tai virkamiehille.

"Kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen."

Onkohan tuo lain kohta voimassa kuten on tarkoitettu? Riippumatta siitä onko samaa mieltä jonkun ihmisen ajatusten tai hänen edustamansa ideologian kanssa, laki siis takaa OIKEUDEN vaikuttaa yhteiskuntaan yksilön haluamalla tavalla. Miten kävi rokotevastaisten kansalaisten kanssa? Entä Pohjoismainen vastarintaliike? En ole nationalisti enkä kannata natsismia missään muodossa ja koronarokotteitakin otin, mutta katson, että laki on tässä hyvin selvä: KANSANVALTAAN SISÄLTYY YKSILÖN OIKEUS OSALLISTUA JA VAIKUTTAA YHTEISKUNNAN KEHITTÄMISEEN. Riippumatta siitä mitä minä haluan tai ajattelen muista ja heidän ideoistaan ja ajatuksistaan, jokaisella yksilöllä on oikeus vaikuttaa yhteiskuntaan, eikä sitä oikeutta voida rajoittaa rikkomatta perustuslakia. Ja kuitenkin EU pyrkii rajoittamaan hyvinkin kummallisin keinoin yksilöiden oikeutta osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan kehittämiseen.

"Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia."

Eduskunta, virkamiehet ja hallitukset säätävät koko ajan lakiemme vastaisia uusia lakeja, koska suurin osa uudesta lainsäädännöstämme tulee lain vastaisesti EU:n direktiivien muodossa. Komissio antaa direktiivin, jonka Suomen on muutettava laiksi. Termi on "sovelletaan lakiin." Koska komissio tai EU-parlamentti kakat nakkaavat Suomen laista, monet uusista laeista ovat lakiemme vastaisia. Ja kuitenkin perustuslakimme sanoo suoraan JULKISEN VALLAN KÄYTÖN TULEE PERUSTUA LAKIIN ja KAIKESSA JULKISESSA TOIMINNASSA ON NOUDATETTAVA TARKOIN LAKIA. Eduskunta, valtiojohtomme ja virkamiehet ovat toimineet lain vastaisesti, eli syyllistyneet rikolliseen toimintaa viimeiset 30 vuotta. 

Toinen hyvä esimerkki valtiovaltamme ja eduskuntamme rikollisesta toiminnasta on tietenkin rikoslaki, jota vastaan ne toimivat koko ajan, tälläkin hetkellä.

"12 luku (21.4.1995/578)Maanpetosrikoksista

1 § (21.4.1995/578)Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantaminen

Joka tarkoituksenaan väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla taikka vieraan valtion sotilaallisen tai taloudellisen painostuksen tai tuen avulla
1) saattaa Suomi tai osa Suomea vieraan valtion alaiseksi,

2)irrottaa osa Suomea muusta valtakunnasta tai

3)muulla vakavuudeltaan näihin rinnastettavalla tavalla rajoittaa Suomen valtiollista itsemääräämisoikeutta

tekee teon, josta aiheutuu sanotun tarkoituksen toteutumisen vaara, on tuomittava Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantamisesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi."

Jälleen kerran EU-jäsenyys plus NATO. Huomaa että lain mukaan pelkkä "toteutumisen vaara" olisi jo vankeustuomiolla rankaistava teko. Tämän pykälän rikkomisesta voisi napsahtaa kymmenenkin vuotta linnaa. Jos maassamme noudatettaisiin maamme lakeja, presidenttimme, pääministerimme, ulkoministerimme, koko hallitus, eduskunta ja puolustusvoimien kantahenkilökunta istuisivat vankiloissa laskemassa tiilenpäitä. Mutta kuka heidät sinne toimittaisi?

"2 § (21.4.1995/578)Sotaan yllyttäminen

Jos joku Suomessa tai Suomen kansalainen Suomen ulkopuolella Suomea koskevan sotilaallisen tai kansainvälisen poliittisen kriisin aikana tai sellaisen välittömästi uhatessa, tarkoituksenaan saattaa Suomi sotaan tai sotatoimen kohteeksi,
1)julkisesti kehottaa vierasta valtiota hyökkäystekoon Suomea vastaan tai Suomea hyökkäystekoon vierasta valtiota vastaan,
2)julkisesti levittää lausumia tai muita ilmaisuja, joiden tarkoituksena on vaikuttaa yleisen mielipiteen kehittymiseen hyökkäystekojen käyttöä puoltavaksi,
3)järjestelmällisesti levittää ilmeisen perättömiä tai harhaanjohtavia tietoja Suomen puolustuksesta tai sotilas- tai puolustuspoliittisista aikomuksista taikka
4)oikeudettomasti suorittaa vieraaseen valtioon, sen edustajaan, alueeseen tai omaisuuteen kohdistuvan väkivaltaisen teon

siten, että teko selvästi lisää Suomen sotaan tai sotatoimen kohteeksi joutumisen vaaraa, hänet on tuomittava sotaan yllyttämisestä vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi."

Tuolla edellä olevalla pykälällä eduskunta, ministerit, presidentit, puolustusvoimien kantahenkilökunta ja monet median edustajat pitäisi tuomita vähintään vuodeksi, jopa kymmeneksi vuodeksi vankilaan. Tämä ei siis ole minun ideani. Luen vain mitä lakiin on kirjattu. NATOn johtaja Jens Stoltenberg sanoi suoraan, että Venäjä on NATOn vihollinen, kun Suomi oli liitetty NATO:on lakiemme vastaisesti, Sanna Marin lausui Suomen olevan sodassa ja nyt EU-eliitti paukuttaa sotarumpua jatkuvasti ja suomalainen eliitti ja media toistavat tuota. Ja se on, hyvät kansalaiset, lakimme vastaista toimintaa, eli rikollista toimintaa. Tähän syyllistyvät ovat siis rikollisia. 

"3 § (21.4.1995/578)Maanpetos

Suomen kansalainen, joka Suomea koskevan sodan, aseellisen selkkauksen tai miehityksen aikana tai sellaisen välittömästi uhatessa
1)liittyy vihollisen asevoimiin,
2)osallistuu sotatoimiin tai muihin sotilaallisiin toimiin Suomea vastaan,
3)palvelee sellaisissa vihollisen sotilas- tai siviilitehtävissä, jotka välittömästi edistävät sotatoimia Suomea vastaan, taikka
4)ryhtyy yhteistoimintaan vihollisen kanssa tai muulla vastaavalla tavalla vihollisen eduksi vahingoittaa Suomea,
on tuomittava maanpetoksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi."

Katso edellä. JOS katsomme, että NATO:n toiminta on lakiemme vastaista, niin osallistuminen NATOn toimintaan rikkoo suoraan kohtaa kolme, koska osallistuminen on johtanut siihen, että olemme avoimesti Venäjän vihollisia. NATO:n edellinen pääsihteeri Jens Stoltenberghän sanoi NATO:n olevan Venäjän vihollinen, mikä tarkoittaa sitä että Venäjä näkee nyt Suomen vihollisenaan ja varautuu toimimaan Suomea vastaan. Ja kuten julkisuudessa on todettu moneen kertaan olemme nyt Venäjän uhkan kohteena, eli tilanteessa johon meidät on tarkoituksellisesti viety ja johdettu. Onko NATO siis "liittolaisemme", vai vihollisemme aiheuttaessaan suoran sodan uhkan meille?

"Maanpetoksesta tuomitaan myös ulkomaalainen, joka tekee 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetun teon Suomessa oleskellessaan tai ollessaan valtakunnan palveluksessa."

Siis maassa olevat NATO-joukot pitäisi nekin panna lakiemme mukaan linnaan. Jos siis maassa noudatettaisiin maamme lakeja. Mutta kun ei noudateta, niin maassamme lain vastaisesti rellestävät miehitysjoukot voivat tehdä mitä haluavat suomalaisten valtiorikollisten tuella ja auttamana.

"Yritys on rangaistava.

Tämän pykälän 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettuna vihollisen auttamisena ei pidetä sellaista miehityksen aikana suoritettua toimenpidettä, joka on ilmeisen tarpeellinen väestön elinolojen turvaamiseksi."

"4 § (21.4.1995/578)Törkeä maanpetos

Jos maanpetoksessa
1)

aiheutetaan vaara valtakunnan tai sen osan joutumisesta vieraan vallan alaiseksi tai"

Kun EU ja NATO ovat valta-asemassa Suomen suhteen Suomessa, eli niiden jäsenyyden kautta on aiheutettu vaara valtakunnan=Suomi joutumisesta vieraan vallan alaiseksi. ja silloin kyse on siis maanpetoksesta.

"2)

muuten aiheutetaan Suomelle erityisen suurta vahinkoa


ja maanpetos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä maanpetoksesta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi.

Yritys on rangaistava."

Toisin sanottuna eduskunta, hallitus, presidentti, virkamiehet tulisi passittaa vähintään neljäksi vuodeksi vankilaan. Niinistö ja muutama muu saisivat luultavasti elinkautistuomion JOS lakia noudatettaisiin.niin kuin se on kirjoitettu. Mutta kuten sanottua, olen vain maallikko enkä osaa TULKITA lakia. Osaan vain lukea sen.

"5 § (21.4.1995/578)Vakoilu

Joka vierasta valtiota hyödyttääkseen tai Suomea vahingoittaakseen hankkii tiedon sellaisesta Suomen maanpuolustusta tai muuta poikkeuksellisiin oloihin varautumista, Suomen ulkomaansuhteita, valtiontaloutta, ulkomaankauppaa tai energiahuoltoa koskevasta taikka muusta niihin rinnastettavasta, Suomen turvallisuuteen vaikuttavasta seikasta, jonka tuleminen vieraan valtion tietoon voi aiheuttaa vahinkoa Suomen maanpuolustukselle, turvallisuudelle, ulkomaansuhteille tai kansantaloudelle, on tuomittava vakoilusta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi."

Ja tästähän NATOn kohdalla on nimenomaan kysymys. On lakiemme vastaista luovuttaa mitään noita tietoja sinne ja erityisen vahingolliseksi asian tekee se, että NATOlle kerrotut salaisuudethan päätyvät suoraan Moskovaan. Tämä on erityisen vahingollista ja vaarallista touhua maanpuolustuksen kannalta. Ja kuten tiedämme Suomen pankki ei ole enää Suomen, vaan EKP:n sivukonttori josta kaikki tieto menee siis vieraan valtion tietoon EKP:n ja EU:n kautta, samoin on kaiken muunkin EU-yhteistyön kanssa. Ja maamme taloudellinen ja yhteiskunnallinen alamäki viimeisen 30 vuoden aikana todistavat aukottomasti, että noiden tietojen jakaminen on vahingoittanut Suomea ja hyödyttänyt muista maita.

"Vakoilusta tuomitaan myös se, joka vierasta valtiota hyödyttääkseen tai Suomea vahingoittaakseen toiselle välittää, luovuttaa tai ilmaisee taikka julkistaa 1 momentissa tarkoitetun tiedon.

Yritys on rangaistava."

Huomaa: YRITYS ON RANGAISTAVA. Se, että poliitikot ja virkamiehet ovat vuosikymmenien ajan luovuttaneet tietoja ulkomaalaisille on siis lain vastaista eli rikos, mutta jo sen yrittäminenkin olisi rangaistava teko, jos laki olisi sama meille kaikille. Valitettavasti vain me tavalliset ihmiset olemme lain alaisia ja poliitikot ja virkamiehet sen yläpuolella.

"Vihollisen sotavoimiin kuuluva saadaan tuomita vakoilusta ainoastaan, jos hän salaten kuuluvansa vihollisen sotavoimiin oleskelee Suomessa tai Suomen puolustusvoimien sotatoimialueella. Häntä ei saa tuomita muusta vakoilusta kuin siitä, mistä hänet on tavattu."

"6 § (21.4.1995/578)Törkeä vakoilu

Jos vakoilu
1)

tehdään poikkeuksellisissa oloissa,
2)

koskee Suomen maanpuolustukselle, turvallisuudelle, ulkomaansuhteille tai kansantaloudelle erittäin merkittävää seikkaa tai
3)

on omiaan aiheuttamaan erityisen suurta 5 §:ssä tarkoitettua vahinkoa


ja vakoilu on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä vakoilusta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi.

Yritys on rangaistava."

Kuten tiedetään, poliitikot ja virkamiehet ovat jakaneet maanpuolustusta, turvallisuutta, ulkomaansuhteita ja kansantaloutta koskevaa tietoa ulkomaalaisille oman maansa vahingoksi ja ulkomaiden eduksi ja hyödyksi. Näin ollen heitä pitäisi passittaa vankilaan vähintään neljäksi vuodeksi ja niitä isoimpia jehuja elinkautiseen. Mutta tämä on vain maallikon käsitys siitä mitä laissa lukee. Poliitikot, virkamiehet ja aasintuntijat "tulkitsevat" tätäkin lakia omaksi edukseen. Sinä ja minä emme voi tehdä niin. 

"7 § (21.4.1995/578)Turvallisuussalaisuuden paljastaminen

Joka oikeudettomasti julkistaa tai toiselle välittää, luovuttaa tai ilmaisee taikka tällaista tarkoitusta varten oikeudettomasti hankkii tiedon seikasta, joka Suomen ulkoisen turvallisuuden vuoksi on säädetty tai määrätty salassa pidettäväksi tai joka tekijän tieten on sen laatuinen, että sen paljastuminen on omiaan aiheuttamaan vakavaa vahinkoa Suomen maanpuolustukselle, turvallisuudelle, ulkomaansuhteille tai kansantaloudelle, on tuomittava turvallisuussalaisuuden paljastamisesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi."

Eli kaikki NATO-yhteistyötä tekevät tulisi passittaa vähintään neljäksi kuukaudeksi vankilaan. Kenraalit ja poliitikot neljäksi vuodeksi. Näin siis lain mukaan, mutta lakihan ei ole sama meille kaikille. Käytännössähän he saavat mitaleita ja tunnustusta rikoskumppaneiltaan.

"Yritys on rangaistava."

Ja kuten aina, tämänkin pelkkä YRITTÄMINEN on rikos ja rangaistava teko.

"8 § (21.4.1995/578)Tuottamuksellinen turvallisuussalaisuuden paljastaminen

Joka törkeästä huolimattomuudesta oikeudettomasti julkistaa taikka toiselle välittää, luovuttaa tai ilmaisee tiedon seikasta, joka Suomen ulkoisen turvallisuuden vuoksi on säädetty tai määrätty salassa pidettäväksi, on tuomittava tuottamuksellisesta turvallisuussalaisuuden paljastamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."

Tämä pykälä varmistaa sen, ettei kukaan voi selitellä tekosiaan sillä ettei muka tiennyt että kyse on laittomuuksista tai rikoksista. Sakkoja tulee parhaassa tapauksessa, mutta linnaakin olisi luvassa, jos lakia noudatettaisiin.

"9 § (21.4.1995/578)Luvaton tiedustelutoiminta

Joka vierasta valtiota vahingoittaakseen tai toista vierasta valtiota hyödyttääkseen hankkii tietoja vieraan valtion maanpuolustuksesta, turvallisuudesta tai niihin välittömästi vaikuttavista seikoista ja siten aiheuttaa vahinkoa tai vaaraa Suomen ulkomaansuhteille, on tuomittava luvattomasta tiedustelutoiminnasta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.

Yritys on rangaistava."

Toisin sanoen tiedustelutietojen jakaminen NATO-maiden kanssa on lakiemme vastaista. Se vahingoittaa ja vaarantaa Suomen ulkomaansuhteita, eli on suoraan tämän pykälän vastaista laitonta toimintaa, eli rikos. Huomaa taas, että pelkkä yrittäminenkin on rangaistava teko, puhumattakaan siitä, että joku suomalainen upseeri kertoo natolaiselle kollegalleen Suomen hankkimia tietoja. Näin laissa lukee, mutta kuten tiedämme: Yksi laki heille, toinen laki meille.

"10 § (21.4.1995/578)Puolueettomuusmääräysten rikkominen

Joka rikkoo Suomen suhtautumisesta sotaa käyviin vieraisiin valtioihin annettuja puolueettomuusmääräyksiä, on tuomittava puolueettomuusmääräysten rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi."

Alkaen presidentti Niinistöstä presidentti Stubbiin, kaikkiin hallituksiin ja ministereihin, armeijan upseeristoon ja kansanedustajiin, kaikki he ovat rikkoneet puolueettomuusmääräyksiä ainakin kahden viimeisen vuoden ajan, jollei jo yli kymmenen vuoden ajan. Ja kaikki tämä on tehty täysin julkisesti ja avoimesti, koska he tietävät etteivät toimittajat tajua mistään mitään ja ovat vain innoissaan lain rikkomisesta tältäkin osin, ja ettei kansa edes tiedä tämän olevan laitonta. Ja vaikka kansa sen tajuaisikin, joku aasintuntija tulee tulkitsemaan lakia halutulla tavalla siten, ettei se koske poliitikkoja ja virkamiehiä laisinkaan.

"11 § (21.4.1995/578)Maanpetoksellinen yhteydenpito

Joka tehdäkseen edellä tässä luvussa tarkoitetun rikoksen ryhtyy yhteydenpitoon vieraan valtion tai sen asiamiehen kanssa, on tuomittava maanpetoksellisesta yhteydenpidosta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."

Niin, mitenkäs on tehty valtiojohdon ja puolustusvoimien johdon taholta? Aivan. Mutta Suomen laithan eivät koske heitä. Ne koskevat vain meitä, tavallista kansaa.

"12 § (26.4.2019/586)Rajoitussäännös

Tässä luvussa tarkoitettuna rikoksena ei pidetä poliisilain (872/2011) 5 a luvun , tietoliikennetiedustelusta siviilitiedustelussa annetun lain (582/2019) tai sotilastiedustelusta annetun lain (590/2019) mukaista tiedustelumenetelmän käyttämistä."

"13 luku (21.4.1995/578)Valtiopetosrikoksista
1 § (21.4.1995/578)Valtiopetos

Joka tarkoituksenaan väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla tai siihen rinnastettavalla tavalla oikeudettomasti pakottamalla taikka valtiosääntöä rikkoen
1)
kumota Suomen valtiosääntö tai muuttaa sitä taikka
2)
muuttaa Suomen valtiojärjestystä

tekee teon, josta aiheutuu sanotun tarkoituksen toteutumisen vaara, on tuomittava valtiopetoksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi."

Euroopan Unionin Lissabonin sopimus ja monet muut sopimukset ovat valtiosääntömme vastaisia. Ne rajoittavat kansallista päätösvaltaamme ja muuttavat valtiojärjestystä asettamalla Euroopan Unionin komission Suomen eduskunnan ja valtiojohdon yläpuolelle. Sama koskeen Euroopan Unionin parlamenttia, joka ilmoitti olevansa ENSISIJAINEN parlamentti KOKO EU:N ALUEELLA, myös Suomessa. Tämä on suoraan perustuslakimme ja valtiosääntömme vastaista, eli rikos Suomen lain mukaan. 

Valtiosäännön vastainen on myös NATO:n peruskirja, jonka kahdeksas artikla evää Suomen valtiosäännössä määrätyn kansallisen päätosvallan Suomessa. NATO varaa itselleen oikeuden estää Suomen tasavallan täysivaltaisuuden ja eduskunnan päätösvallan. Mutta mitäs moisista pikkujutuista. Kerrankos sitä lakia rikotaan ulkomaalaistenkin toimesta tässä maassa.

"Valtiopetoksesta tuomitaan myös se, joka väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla syrjäyttää tai yrittää syrjäyttää tasavallan presidentin, valtioneuvoston tai eduskunnan taikka kokonaan tai osaksi estää tai yrittää estää niitä käyttämästä toimivaltaansa."

Kuten edellä jo totesin, EU ja NATO estävät Suomea käyttämästä toimivaltaansa ja syrjäyttävät sekä eduskunnan, valtioneuvoston ja tasavallan presidentin oman päätösvaltansa alaisiksi, ja se, hyvät kansalaiset, on lakiemme vastainen rikos se.

"2 § (21.4.1995/578)Törkeä valtiopetos

Jos valtiopetoksessa
1)
rikoksentekijänä on tasavallan presidentti, valtioneuvoston jäsen tai muu valtion ylimpään poliittiseen tai sotilaalliseen johtoon kuuluva henkilö,"

Niin, ketkähän ovat liittäneet Suomen Euroopan Unioniin ja NATO:on? Aivan. Presidentit, ministerit, eduskunta ja puolustusvoimien upseerijohto. He ovat tämän lainkohdan mukaan syyllistyneet törkeään valtiopetokseen.

"2)

rikoksen tekemiseen käytetään aseistettua joukkoa,"

Voidaan tietysti pohtia sitäkin mitä NATO-joukot Suomessa tekevät? Ensimmäinen amerikkalaisen kansalliskaartin lento-osaston komentaja vastasi kysymykseen "Harjoitteletteko te täällä sotaa Venäjää vastaan": Oh no, we are here to practise areal warfare in Finland. Lausunto jäi miehen ainoaksi sillä perässä tulleet PR-joukot muokkasivat sen uusiksi ja sitä versiota avuliaat toimittajat paukuttivatkin mediaan. Yksikään ei kysynyt laivuetta komentaneelta everstiltä mitä tämä oli tarkoittanut.

"3)

rikos tehdään ihmisiä surmaamalla tai
4)

rikos on poikkeuksellisten olojen vuoksi erityisen vaarallinen


ja valtiopetos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä valtiopetoksesta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi."

Kuten edellä kävi jo ilmi valtiojohdon ja puolustusvoimien johdon voitaisiin katsoa syyllistyneen törkeään valtiopetokseen, jos lakia noudatettaisiin kuten se on kirjoitettu, ja vuosien tuomiot paukkuisivat sekä nykyisille että takavuosien toimijoille. Mutta eihän laki heitä koske, eihän?

"3 § (21.4.1995/578)Valtiopetoksen valmistelu

Joka tehdäkseen valtiopetoksen
1)

ryhtyy yhteydenpitoon vieraan valtion tai sen asiamiehen kanssa,"

Toisin sanoen, se jokapäiväinen yhteistyö ja yhteistoiminta sekä EU:n että NATO:n kanssa on rikos, kun kyse on valtiopetoksesta, johon edellä totesimme valtiojohtomme ja virkamieseliitinkin syyllistyvän.

"2)

valmistaa, hankkii, kokoaa tai varastoi aseita, ampumatarvikkeita tai muita niihin rinnastettavia väkivallan käyttöön soveltuvia välineitä,
3)

antaa koulutusta aseiden tai muiden väkivallan käyttöön soveltuvien välineiden käyttämisessä tai
4)

värvää tai kokoaa väkeä tai varustaa sitä aseilla,


on tuomittava valtiopetoksen valmistelusta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi."

Lasketaanko reserviläisten ja maanpuolustusvapaaehtoistoiminnan avittaminen tähän, jos tavoitteena on EU- ja NATO-jäsenyyden varmistaminen? En tiedä. Voi olla.

"Valtiopetoksen valmistelusta tuomitaan myös se, joka perustaa tai organisoi yhteenliittymän, jonka tarkoituksena on Suomen valtiosäännön tai valtiojärjestyksen väkivaltainen kumoaminen tai muuttaminen, osallistuu johtavassa asemassa tai muuten merkittävällä tavalla sellaisen yhteenliittymän toimintaan tai tietoisena yhteenliittymän tarkoitusperästä antaa sille merkittävää taloudellista, järjestöllistä tai muuta vastaavaa tukea."

En tiedä koskeeko tämä lain kohta myös ryhmiä ja järjestöjä, jotka kumoavat valtiosäännön ja valtiojärjestyksen lain vastaisesti toimimalla, valehtelemalla ja harhauttamalla sekä kansaa että kansanedustajia. Juuri niinhän tapahtui, kun maamme liitettiin perustuslain vastaisesti Euroopan Unioniin ja lakiemme vastaisesti NATO:on.

"4 § (21.4.1995/578)Laiton sotilaallinen toiminta

Joka laittomasti perustaa, organisoi tai varustaa sotilaallisesti järjestäytyneen yhteenliittymän, jonka tarkoituksena on vaikuttaa valtiollisiin asioihin, toimii sellaisessa yhteenliittymässä johtavassa asemassa, taloudellisesti tai muutoin merkittävällä tavalla tukee sitä tai siinä toimeenpanee tai antaa sotilaallista koulutusta, on tuomittava laittomasta sotilaallisesta toiminnasta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."

Mitä jos puolustusvoimat toimivat maan lakien vastaisesti ja vaikuttavat valtiollisiin asioihin? Niinhän on tapahtunut huomattavassa määrin nimenomaan NATO:n kanssa. En tiedä. Ilmeisesti lakia tulkitaan niin, etteivät ammattisotilaamme voi rikkoa lakeja rikkoessaan niitä. Niinhän tapahtuu melkein 24/7 nykyisessä lakien vastaisessa tilanteessa. Voin toki olla väärässäkin.

Tässä yhteydessä onkin hyvä muistuttaa, että olen vain tavallinen köyhä Suomen kansalainen, joka ei osaa tulkita lakia aasintuntijoiden tapaan. Osaan vain lukea mitä siihen on kirjoitettu ja sitten verrata sitä siihen mitä on tehty ja tehdään koko ajan. Maallikon näkemykseni on, että valtiojohtomme, eduskunta, virkamiehemme ja puolustusvoimien henkilökunta rikkovat maamme lakeja, ainakin sitä mitä niihin on kirjoitettu. Ja kuten aina, maallikon näkemyksillähän ei ole yhtään mitään merkitystä, kun laista ja sen noudattamisesta on kyse. 

Lakihan ei ole kuten se on kirjoitettu, vaan kuten sitä tulkitaan, ja on päivänselvää, että yhteiskuntamme ylimmät tasot tulkitsevat lakia itselleen edullisella tavalla, olkoonkin että juuri siten toimiessaan he itse rapauttavat lainkuuliaisuutta ja yhteiskunnan yhtenäisyyttä. Jokainen tavallinen kansalainen ymmärtää sen katsoessaan poliitikkojen ja virkamieseliitin puuhia, joita median ammattilaiset hehkuttavat ja pitävät loistavana toimintana. Siinäkin tapauksessa, että se on vastoin sitä mitä lakiin on kirjoitettu.

Mutta ehkä kyse onkin vain tästä ikivanhasta kansan viisaudesta:

YKSI LAKI HEILLE, TOINEN LAKI MEILLE.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti