sunnuntai 5. joulukuuta 2021

RIKOLLISET VEIVÄT ITSENÄISYYTEMME

Ihan aluksi katsomme mitkä ovat itsenäisen valtion tunnusmerkit ja kuinka hyvin ne täsmäävät Suomi-nimiseen valtioon.

1. Oma laki. Meillä ei ole enää omaa lakia. Euroopan Unionin lait eli direktiivit ylittävät aina kansalliset lait, jos ne ovat ristiriidassa keskenään. Yli puolet uusista laeista tulee suoraan Euroopan Unionilta. Tämä on vastoin lakejamme.

2. Oma raha. Meillä ei ole omaa rahaa. Siksi meillä ei ole omaa talouspolitiikkaakaan. On vain sopeutustoimia ulkomaalaisten hallitseman rahan ansiosta. Tämä on lakiemme vastaista. 

3. Itsenäinen päätösvalta. Meillä ei ole enää itsenäistä päätösvaltaa. Me noudatamme Euroopan Unionin "yhdessä" tekemiä päätöksiä silloinkin, kun ne ovat Suomelle haitallisia tai suoraan vahingollisia. Meidän on pakko, koska me emme ole itsenäinen valtio. Tämä on lakiemme vastaista. 

4. Korkeinta päätösvaltaa käyttää kansan valitsema edustusto. Suomessa korkeinta päätösvaltaa käyttää Euroopan Unionin komissio, sekä Euroopan Unionin parlamentti. Oman eduskuntamme on noudatettava näiden ulkomaalaisten elinten tekemiä päätöksiä ja pantavat niiden antamat lait käytäntöön. EU-parlamentti antoi myös joulukuussa 2016 julistuksen, jonka mukaan se on ENSISIJAINEN parlamenttti KOKO Euroopan Unionin alueella. Suomen eduskunta on siis TOISSIJAINEN parlamentti myös Suomessa. Tämä on lakiemme vastaista.

5. Oma ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Meillä ei ole omaa ulkopolitiikkaa, sillä noudatamme EU:n "yhdessä" tekemiä päätöksiä ulkopolitiikassamme. Meillä ei ole myöskään omaa turvallisuuspolitiikkaa, koska noudatamme siinäkin Euroopan Unionin "yhdessä"tekemiä päätöksiä. Tämä on lakiemme vastaista. 

6. Valtiollinen alueellinen koskemattomuus. Me emme enää hallitse rajojamme. Länsiraja on niin sanottu sisäraja Euroopan Unionissa. Juuri siksi sieltä tuli maahan 30 000 siirtolaista Euroopan Unionin päätöksellä. Itäraja on taas Euroopan Unionin ulkoraja ja sitä hallinnoi Euroopan Unionin rajavaltonta virasto Frontex. Emme me. Myös Suomen tulli työskentelee Euroopan Unionille, ei Suomelle. Tämä on lakiemme vastaista.

7. Oma lippu. Sitä meillä vielä heilutellaan, vaikka on sen rinnalla toki Euroopan Unioninkin lippu, ettei pääse unohtumaan kuka valtaa maassa todellisuudessa käyttää.

8. Oma armeija. Meillä ei ole enää omaa armeijaa. NATO isäntämaasopimus teki Suomen armeijasta NATO:n apurisakin, joka alistuu NATO:n komentoon heti kun NATO niin haluaa. Tämä on vastoin omia lakejamme ja maanpetos. 

Mitään itsenäistä Suomea ei siis ole enää olemassa. Se vietiin meiltä lakiemme vastaisesti ja tilanne on edelleen lakiemme vastainen. Maalaisjärjen omaavan maallikon näkemyksellä kyse on siis meneillään olevasta rikollisesta toiminnasta, joka on siis lakiemme vastaista. Joka kerta, kun ns. Suomen pääministeri osallistuu Euroopan Unionin kokouksiin ja päätöksen tekoon, hän syyllistyy rikokseen. Joka kerta, kun ulkomaalaiset asevoimat tuovat ydinaseitaan ja/tai sotilaitaan Suomen maaperälle, kyse on rikollisesta lakiemme vastaisesta toiminnasta, johon osallistuvat suomalaiset sotilaat ovat siis lakiemme mukaan rikollisia. Kyse on siis järjestäytyneestä rikollisuudesta nimenomaan Euroopan Unionin itsensä määritelmän mukaisesti.

Pitäkää tämä mielessänne, kun kuuntelette puheita itsenäisyydestä, kun katselette itsenäisyyshöpötyksiä telkkarista tai luette itsenäisyys-juttuja mediasta. Me emme ole enää itsenäisiä millään mittarilla, emmekä ole olleet vuosikymmeniin. 

Meille valehdellaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti