maanantai 2. syyskuuta 2019

MIKSI EU-ERO

Olen kirjoittanut aikaisemminkin siitä miksi Suomen pitäisi erota Euroopan Unionista pikimmiten, mutta asiaperusteet eivät ole ihan kaikille vielä valjenneet. Niinpä yritän esittää syyt yksinkertaistetussa muodossa. Eli seuraavassa ne syyt, joiden takia Suomen pitää erota Euroopan Unionista.

1. Laki.

EU-liitos, markan katoaminen, EU-jäsenyys, nykyinen EU ovat kaikki olleet ja ovat edelleen Suomen lakien vastaisia. Ne ovat valtiosääntömme ja yhteiskuntajärjestyksemme vastaisia. Ne ovat perustuslakimme vastaisia. Voit toki kannattaa EU-jäsenyyttä, mutta silloin on syytä muistaa se, että kannatat lakiemme vastaista toimintaa. Esimerkistä käy europarlamentin julistus joulukuulta 2016. Tuolloin europarlamentti antoi julkilausuman, jonka mukaan se on ENSISIJAINEN PARLAMENTTI KOKO EUROOPAN UNIONIN ALUEELLA. Suomi mukaan luettuna.

Yksikään suomalainen meppi, poliitikko, kansanedustaja, virkamies tai viranomainen ei reagoinut asiaan lainkaan. Yksikään suomalainen toimittaja ei edes kommentoinut asiaa. Se on mielenkiintoista. EU-parlamentti oli juuri julistanut syrjäyttäneensä Suomen eduskunnan maamme korkeimpana lainsäädäntöelimenä. Suomalainen kansanedustuslaitos, suomalainen demokratia, oli kumottu, eikä kukaan hetkeuttanut eväänsä.

Kyse oli siis poliittisesta vallankaappauksesta, jossa ulkomaalaiset ilmoittivat päättävänsä Suomen asioista. He ilmoittivat julkisesti, että Suomen eduskunta on TOISSIJAINEN PARLAMENTTI. Eli europarlamentin alainen elin. Jos olet sitä mieltä, että Suomen pitää olla EU:n jäsen, olet myös sitä mieltä, että Suomen kansanedustuslaitoksen alistaminen ulkopuolisen päätäntäelimen alaisuuteen on hyväksyttävää, vaikkakin lakiemme ja valtiosääntömme vastaista. Mutta tämä on vain yksi EU-asia, jossa maamme lait on syrjäytetty ja/tai kumottu. Muitakin on ja paljon.

Jos olet sitä mieltä, että Suomen laki on se jota noudatetaan, et voi olla vaatimatta EU-eroa. Jos et sitä vaadi, hyväksyt laittomuuden tilan. Sinulle Euroopan Unioni on tärkeämpi kuin maamme perustuslaki ja lait ylipäätään. Tästä on kyse juridiikan kannalta.


2. Talous.

Euroopan Unionin jäsenyys on tuottanut Suomelle ja suomalaisille vain taloudellista tappiota. Jokainen voi käydä itse tarkistamassa asian PELKKIEN JÄSENMAKSUJEN OSALTA. Luvut ovat Euroopan Unionin omia lukuja. Ne ovat siis EU:n virallisia lukuja.
https://eurooppatiedotus.fi/suomi-ja-eu/suomen-eu-jasenmaksut/
Näistä taloudellisista tappioista käytetään eurokraattista termiä "Nettomaksaja". Tämä termi tarkoittaa selkokielellä sitä, että me emme hyödy EU-jäsenyydesta senttiäkään. Päinvastoin. Menetämme jatkuvasti rahaa. Se on teidän suomalaisten rahaa. Me emme saa mitään EU-tukia. Me maksamme Euroopan Unionille miljardin verran joka vuosi ja EU antaa siitä meille takaisin osan erilaisten tukien muodossa. Yksikään EU-tukisentti ei ole siis mitään plussaa tai EU:lta saatua rahaa, vaan osa meidän omista rahoistamme, jotka on kierrätetty unionin kassan kautta. Tätä nettomaksaja tarkoittaa. Me maksamme enemmän kuin saamme. Teemme siis koko ajan taloudellista tappiota.

Euroon on uponnut suomalaisten rahaa vähintään 23 miljardia. Luultavasti luku on lähempänä 40 miljardia. Täsmällisen luvun hahmottaminen on hankalaa, sillä eurotukia ja euron pönkittämistä on piiloteltu sinne tänne erilaisiin "instrumentteihin" ja "sopimuksiin" juuri siksi, etteivät sinne kadonneet miljardit herättäisi niin suurta närää suomalaisten veronmaksajien keskuudessa.

Euro on myös se vipu, jonka avulla Euroopan Unioni hallitsee Suomea konkreettisesti. Suomella ei ole omaa talouspolitiikkaansa. Ruotsilla on. Ruotsin taloudella on mennyt niin hyvin, että kun Suomessa on leikattu eläkkeitä, sosiaalitukia, palkkoja, niin Ruotsissa niitä on nostettu noin 4% netto. Vain siksi, että Ruotsilla on oma talouspolitiikka ja raha, mutta meillä ei. Kuten Alexander Stubb sanoi televisioidussa eduskunnan täysistunnossa keväällä 2015 juuri ennen vaaleja: Olemme luovuttaneet rahapolitiikan päätösvallan Brysseliin. Stubb lausui tämän kahdesti painottaen. Mitä tekivät kansanedustajat? Eivät mitään. Eivät yhtään mitään. Koska he hyväksyvät tämän.

EU-jäsenmaana me emme myöskään enää kerää tullituloja itsellemme. Me keräämme ne Euroopan Unionille, koska meillä on EU:n ulkoraja. Arviot taloudellisten menetysten suuruudesta vaihtelevat laskijasta riippuen, mutta konservatiivisen arvion mukaan menetykset ovat olleet yli 20 miljardia EU-jäsenyyden aikana. Toisten arvioiden mukaan menetykset Suomelle ovat olleet paljon pahemmat.

Eikä tässä suinkaan kaikki. Johtuen Euroopan Unionin alkuperäisistä ehdoista me jouduimme lainaamaan rahaa yksityisiltä pankeilta ennen Euroopan keskuspankin perustamista. Noita yksityisiltä liikepankeilta otettuja velkoja oli maksettu vuoteen 2015 mennessä noin 70 miljardia euroa. Emme siis voineet lainata omalta keskuspankiltamme, jo siitäkin syystä ettei meillä enää ollut omaa rahaa. Jos joku siellä nyt sanoo, ettei niin olisi voitu tehdä muutenkaan, ei joko tiedä mistä puhuu tai valehtelee. Japanin valtionvelka oli vuonna 2018 peräti 238 prosenttia. Ovatko japanilaiset huolissaan valtionsa velasta? Eivät hirveästi, koska velka on jenkivelkaa. He ovat siis velkaa itselleen. Omalle keskuspankilleen. Entä Japanin jenin arvo? Se on alhainen, totta, mutta niinpä vientikin vetää kohtalaisesti. Ja eikös Suomea kaikkien talousviisaiden puheissa pidetä vientivetoisena? Oma arvoltaan alhainen valuutta piristäisi kummasti sitäkin.

Eikö muka? Jos joku nyt sattuu muistamaan kuinka Nokia ponkaisi maailman matkapuhelinvalmistajien ykköseksi muistaa varmaan myös syyn siihen. Se oli markan devalvoituminen yhdessä yössä lähes 30%. Se tarkoitti Nokian SUOMESSA valmistettujen luurien hintojen laskua 30%:lla yhdessä yössä. Siihen eivät Ericson, Motorola ja muut kyenneet vastaamaan. Kun Suomi liitettiin lainvastaisesti euroon, Nokia ryhtyi valmistamaan luurejaan Kiinassa ja halpatuotantomaissa. Nokiakin ajettiin alas tässä maassa. Euron vuoksi. Monen muun tavoin.

Euroopan Unionin Venäjälle asettamat pakotteet iskivät Suomeen, kuten Suomessa vieraillut saksalaisministeri loihe lausumaan, "kaikkein kipeimmin." Olemme menettäneet joka vuosi noin miljardin vientitulot. Arviolta 3000 työpaikkaa katosi maasta yhdessä humauksessa. Ja koska suomalaiset poliitikot ja virkamiehet ajavat joidenkin muiden etuja kuin meidän, pakotteet otettiin käyttöön ja niitä jatketaan, vaikkei kukaan muu niitä noudatakaan. Mercedes Benz avasi hiljattain peräti kolme autotehdasta Venäjälle, eteläisen EU:n maataloustuotteet eivät ole kuuluneet pakotteiden piiriin jne. Me maksamme tästäkin ainakin miljardin vuodessa. Kiitos EU:n.

Kaikenkaikkiaan Euroopan Unionin Suomelle ja suomalaisille aiheuttamat taloudelliset tappiot lasketaan vähintään kymmenissä miljardeissa euroissa. Luultavasti sadoissa miljardeissa. Ja suonenisku jatkuu edelleen, juuri tälläkin hetkellä kun luet tätä. Mielestäni tämä on hyvin painava syy erota Euroopan Unionista samantien.

3. Itsenäisyys.

Kaikkein painavin syy EU-eroon on itsenäisyys. Olen ehdoton itsenäisyyden kannattaja, emmekä me ole nyt, emmekä varsinkaan tulevaisuudessa itsenäisiä Euroopan Unionin jäseninä. Joka muuta väittää on höhöhöhöpopulisti. Usein minulle sanotaan eikö Saksa muka ole itsenäinen maa? No, ei ole. Saksa on edelleen ulkomaalaisten sotilaitten miehittämä maa ja on ollut sitä vuodesta 1945, mutta sen lisäksi koko EU on vain jatkoa Saksan suunnitelmille Saksan alaisuudessa yhdistyneelle Euroopalle. Mutta ei. Saksa ei ole suvereeni kansallisvaltio, kuten ei yksikään Euroopan Unionin jäsenvaltio. Ei edes Ranska, vaikka se mielellään kuvitteleekin niin. Itsenäisyys on juuri se syy miksi Iso Britannia jättää Euroopan Unionin. Se ei alistu ulkomaalaisten komentoon, eikä aijo luopua parlamentaarisesta itsenäisyydestään, sotilaallisesta itsenäisyydestään, eikä taloudellisesta itsenäisyydestään. Asia on niin yksinkertainen.

Itsenäisen suvereenin valtion tunnusmerkit ovat seuraavat: Oma lippu, oma raha, oma lainsäädäntövalta, oma armeija, oma rajavalvonta. Näistä meillä on jäljellä oma lippu. Jo nyt rajavalvontamme on osa yleiseurooppalaista rajavalvontakoneistoa. Siksi noin 30 000 ulkomaalaista käveli vuonna 2015 Suomeen kenenkään estämättä. Asiasta oli päätetty EU-tasolla. Omaa armeijaahan meillä ei enää ole, kiitos Isäntämaa-sopimuksen, ja merkkinä sotilaallisen itsenäisyyden menettämisesti onkin ulkomaalaisten asevoimien invaasio, joka jatkuu poliitikkojen ja virkamiesten lainvastaisen toiminnan seurauksena edelleen. Euroopan Unionista tulee noin 70% uudesta lainsäädännöstämme. Me emme voi kieltäytyä ottamasta käyttöön EU-direktiivejä. Voimme vain soveltaa niitä. Meillä ei siis ole enää omaa lainsäädäntävaltaa. Markasta luovuttiin kansaa harhauttamalla lakiemme vastaisesti, eli meillä ei enää ole omaa rahaa. Lippu meillä vielä on, mutta sitäkin pyritään korvaamaan EU:n lipulla aina kuin se on mahdollista.

Me emme siis ole enää itsenäisiä.

Voit suuttua, loukkaantua, hämmästellä, olla eri mieltä, mutta tämä on totuus. Itsenäistä Suomea, sitä johon synnyit ennen vuotta 1995, ei ole enää olemassa. Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlat olivat irvokkainta propagandaa mitä sitten Neuvostoliiton kaatumisen on Euroopassa harjoitettu. Ne olivat niin suuren luokan propagandapetos, ettei sitä mittaa ymmärrä, jollei tajua ettei Suomi enää ole itsenäinen valtio, vaan Euroopan Unionin osavaltio. Lakiemme ja valtiosääntömme vastaisesti.

Jos kannatat EU-jäsenyyttä, vastustat Suomen itsenäisyyttä. Asia on näin yksinkertainen De jure ja De facto. Voit kiukutella asiasta, mutta tosiasiat ovat tosiasioita. Jos haluat itsenäisen isänmaan, oman kotimaan, sinulla ei ole muita vaihtoehtoja kuin kannattaa EU-eroa.

Valinnan teet näiden kahden välillä. Mitään välimuotoja, tai "kolmansia teitä" ei ole. Itsenäisyys tai ei. 

http://rayhablogi.blogspot.com/2019/05/viisi-eu-valhetta.html
http://rayhablogi.blogspot.com/2019/05/eu-vaalivalheet.html
http://rayhablogi.blogspot.com/2017/05/eu-saksalaisen-herrakansan-hanke.html
http://rayhablogi.blogspot.com/2017/10/suomi-eun-heittopussi.html

12 kommenttia:

  1. Niin, ja toisaalta kun muistelee mitä meillä oli ennen eu:ta, niin mieleen tulee maailman korkeimmat tuloverot, autoverot, viinaverot, bensaverot, diisseliverot. Mieleen tulee myös se että oli tasainen tulonjako jossa ahneus oli piilotettu(vaikka olikin olemassa), asuntolainan maksoi pankille 10 vuodessa, nyt 20-30 vuotta. Tuolloin myös työstä yleensä maksettiin jotain palkkaa, jolla maksettiin asunto- kesämökki- ja autolainat sekä ruokittiin ja ruokottiin perheet, nyt ollaan korvia myöden veloissa ja velkaa otetaan jo velan maksuunkin.
    EU:n ehkä tärkein puoltava pointti on se että siinä on ylimääräinen oikeusturva suomenkin kansalaisille. Sitä meidän tulisi pystyä käyttämään paljon nykyistä tehokkaammin.

    VastaaPoista
  2. Veroja kerätään nyt huomattavasti enemmän, kun pitää elättää vielä Brysselin joutilaatkin.

    VastaaPoista
  3. You made an article that is interesting.You are so amaz

    VastaaPoista
  4. Jos tullin vuotta 2018 koskevien tilastojen mukaan, Suomen viennistä 59.6 prosenttia suuntautui EU-aluelle, niin osaisiko Sande kertoa minulle ja muillekin, mitä siitä Sanden mielestä seuraisi, jos Suomi vastaavissa oloissa eroaisi EU:sta ?

    VastaaPoista
  5. Eipä juuri mitään. Meillähän oli jo ennen EU-jäsenyyttä ja euroa olemassa oleva ETA-sopimus, joka takasi suomalaisille vientiyrityksille pääsyn EU:n sisämarkkinoille eli EU-jäsenyys ei ollut taloudellinen vaan poliittinen päätös. Vientiteollisuus ei tarvinnut sitä oikeasti. Entä jos eroasimme EU:sta? Silloin astuisivat voimaan normaalit Maailmankauppajärjestön ja OECD:n kansainvälistä kauppaa koskevat sopimukset, eli ulkomaankauppa jatkuisi myös EU-maihin, ilman että suomalaiset veronmaksajat maksaisivat miljardeja joka vuosi tyhjästä ja ilman että ulkomaalaiset säätäisivät lakejamme ja asettaisivat meille ehtoja. Kannattaa muistaa, että valtaosa siitä globaalista liiketoiminnasta ja maailmankaupasta käydään EU:n ulkopuolella. Ja kannattaa muistaa sekin, että kävimme ulkomaankauppaa vuosikymmeniä ennen Euroopan Unionin jäsenyyttäkin. Eli EU-jäsenyys ei ole mikään ehto sille että voimme käydä kauppaa EU-maihin. Kiina ei ole käsittääkseni EU-maa, mutta käy varsin vilkasta ja voittoisaa kauppaa Euroopan Unionin jäsenmaiden kanssa, samoin Sveitsi, Norja, Islanti, USA, Brasilia, Japani, Korea jne.

    VastaaPoista
  6. Kiitos Sande vastauksestasi

    Jos lähdetään liikkeelle sellaisesta ajatusleikistä, jossa Suomi on eronnut unionista ja vie tavaraa unionin alueelle ja voimaan olisivat astuneet "normaalit Maailmankauppajärjestön ja OECD:n kansainvälistä kauppaa koskevat sopimukset", joihin kirjoituksessasi viittaat.

    Sanotuissa oloissa kysymykset siitä:

    - tuleeko unionin alueelle sen ulkopuolelta tuotu tavara tuontitullata ?
    - kannetaanko EU:n alueen ulkopuolelta unionin alueelle tuotavista tavaroista arvonlisävero ja tulli ?
    - jos vastaus edellisiin kysymyksiin oli myöntävä, niin voiko asiakokonaisuuden vetää mielestäsi pulkkaan toteamalla, että EU:sta eronneesta Suomesta vietäviin "valmiiksi edullisiin" tavaroihin tulee alvit ja tullit matkaan, milloin tavaraa viedään unionin alueelle ?

    Kiina ja Suomi vertautuu käsillä olevassa asiayhteydessä mahdottoman huonosti toisiinsa. Toisessa valmistetaan paljon sellaista, jolle on kysyntää, toisessa ei oikeastaan mitään.

    Jos Suomi lähtee sooloilemaan jäsenyytensä suhteen ETA-sopimuksen kaltainen "järjestely" tuskin tulee jatkossa kysymykseen.

    Riippumatta kokonaan siitä, mitä kukin on tahollaan mieltä unionista, me olemme sellaisessa kohtalonyhteydessä unioniin, ettei meillä ole käytännössä ulospääsyä. Tilanne, jossa 59.6 prosenttia viennistä suuntautuu yhteen valtioon tai "valtioiden yhteenliittymään", on paitsi erittäin poikkeuksellinen myös erittäin hankala.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos kysymyksistä.
      Suomellä on paljon sellaista mitä EU ja varsinkin muu maailma tarvitsee. Hiljattain julkistettiin tutkimus, jossa povattiin metalleista lähitulevaisuuden polttavinta raaka-ainestrategista kysymystä. Meillä on metalleja, ja nimenomaan kobolttia ja litiumia, joiden harvinaisuus on elintärkeä maamme tulevaisuuden kannalta. Suomessa oleva litium-esiintymä on koko Euroopan suurin ja yksi maailman suurimmista. Valitettavasti kehitysmaan tasolla olevan kaivoslain ja maanpetturieduskunnan ansiosta sekin on annettu ilmaiseksi ulkolaisen kaivosyhtiön haltuun. Kansallinen itsemääräämisoikeus mahdollistaisi näiden luonnonvarojen käytön maamme kehittämiseen. Uskon myös siihen, että tulevaisuudessa vedestä tulee vientiartikkeli, jollemme annan makeaa vettämme myös ilmaiseksi ulkomaalaisomistukseen. Uskon myös siihen, että suomalaiset kykenevät valmistamaan vientituotteita, joille löytyy kysyntää muualta. Voimme myös kysyä mikä on Sveitsin suurin vientituote? Norjalla on öljy, mutta mitä on Islannilla? Kuinka on mahdollista, ettei Andorra tai Vatikaani ole tuhoutunut? Nehän eivät ole EU:n jäsenvaltioita. Jos Suomella olisi oma valuutta, joka olisi huomattavasti euroa halvempi, tuotteemme olisivat tulleineen ja alveineenkin halvempia kuin EU:n sisällä valmistetut. Juuri näin kävi Nokian puhelimille, kun markan arvo laski lähes 30% ja kilpailijoilla ei ollut mitään mahdollisuutta vastata tähän hintojen laskuun. Väittämä siitä, ettemme enää voisi viedä yhtään mitään Saksaan yms. on hyvin epäuskottava, mutta jos niin kävisi, kannattaa muistaa, että maailmankaupasta 80% käydään unionin ulkopuolella. Kannattaa muistaa sekin, että tullimaksut jne. toimivat myös toisinpäin.

      Jos ja kun selvisimme sotakorvauksista aikoinaan, Neuvostoliiton hurjasta painostuksesta, Kylmästä sodasta ja öljykriisistäkin, selviäisimme EU-erosta helposti. Hävityn sodan jälkeiseen aikaan verrattuna EU-ero olisi lasten laikkiä ja pelkkä järjestelykysymys.

      Puhut kohtalon yhteydestä ja siitä ettei meillä ole enää ulospääsyä. Juuri samaa argumenttia käytetään Brexitiä vastaan. Itse toteaisin, että kun 90 000 suomalaista oli valmis kuolemaan itsenäisyyden puolesta, voidaan kysyä eikö samanlaista isänmaallisuutta enää ole? Onko todellakin niin, että alistuminen ulkomaalaisten vallan alle on se mitä halutaan? Itse en halua sitä ja olen valmis maksamaan itsenäisyydestä sen kaikkein kovimmankin hinnan, saman jonka nuo 90 000 suomalaista maksoivat sotien aikana, jos niikseen tulee. Ymmärrän toki, että itsenäisyys pelottaa ja ahdistaa, pelottelukampanjat ovat muokanneet mielipideilmastoa, mutta loppupeleissä kyse on kansakunnan ja Suomen itsenäisyydestä. Haluammeko olla itsenäisiä vai emme?

      Jos vastaus on Kyllä, EU- ja euroero ovat ainoa mahdollisuus. Toista tietä ei ole. Jos haluaa pysyä EU:ssa, mistä syystä tahansa, haluaa ettei Suomi ole itsenäinen suvereeni valtio. Asia on näin yksinkertainen.

      Kysymys itsenäisyydesta ei ole puoluesidonnainen, eikä edes oikeistolainen tai vasemmistolainen. Kysymys itsenäisyydestä on kaikkien suomalaisten edessä poliittiseen laitaan katsomatta. Se on akuutti oikealla ja se on sitä myös vasemmalla. Kuten Che Guevara asian ilmaisi YK:n yleiskokouksessa 1964 https://www.youtube.com/watch?v=BIefiQ6pagc

      Poista
    2. Jos Suomi eroaisi EU:sta, ETA-sopimus astuisi heti voimaan. OECD:n säännöt eivät ole asiassa relevantteja.

      Poista
  7. Aina ajankohtainen kappale Eurostoliittoon liittyen.

    https://www.youtube.com/watch?v=B3wFGHhu-PQ

    VastaaPoista
  8. Sande kiitos jälleen vastauksestasi

    Jatkoa silmällä pitäen EU-eron sijaan olisi arvatenkin järkevää keskittyä siihen, miten taloudellista riippuvaisuussuhdetta unioniin voitaisiin tasapainottaa, keinoina itselle tulee mieleen lähinnä vaikuttaminen unionin sisällä siihen, että Venäjään kohdistetut pakotteet saadaan lähitulevaisuudessa poistettua tai vähimmillään lievennettyä, kuten myös vahva paikallinen panostaminen automatisaatioon

    Viittaamasi 30 prosentin devalvaatio tarkoittaa nykymaailmassa sitä että EU:sta eronnut Suomi vetäisi itsensä valtiona jojoon, asia on nähtävä näin, milloin otetaan huomioon mm. seuraavat muuttujat

    devalvaatiosta seuraa myös se, että maahan tuotujen tuotteiden hinnat vuorostaan nousevat.

    Suomessa ei valmisteta käytännöllisesti katsoen paljoakaan mm. yli kaksi kolmasosaa BKT:n arvosta syntyy palveluissa

    Koska Suomessa ei enää valmisteta juuri mitään, kysymys myös siitä, että nykypäivän Suomi vertautuu erinomaisen huonosti siihen Suomeen, missä valmistettiin ainakin jossain määrin jotakin, eli lähinnä siihen 90-luvun alkupuolta edeltäneeseen Suomeen.

    Jos EU:sta eronneen Suomen valmiiksi kalliisiin hintoihin tulisi EU-alueelle vietäessä verot ja tullit matkaan, laske mielessäsi paljonko Suomesta vietävien tavaroiden hintoja tulisi pistää alaspäin, jotta päästään edes tämän hetkiseen hintatasoon. Ota näin arvioidessa huomioon vaikkapa Ruotsin tai Saksan vero.

    Tuleeko EU-alueelle EU:n ulkopuolelta tuotaessa matkaan verot ja tullit, ei ole mielipiteenvarainen asia. Ne tulee väistämättä.

    Pitää varmasti paikkaansa, että “Suomessa oleva litium-esiintymä on koko Euroopan suurin ja yksi maailman suurimmista” kuten kirjoituksessasi kerrot, asiassa haittaa vain se, että esiintymä ei taida olla muutettavissa rahaksi lähimmässä tulevaisuudessa ja ennen, kuin esiintymä muuttuu rahaksi, EU:sta eronneessa Suomessa ehtii tapahtua monta ikävää asiaa.

    Ei ole myöskään mitään varmuutta senkään suhteen, että lainsäädäntö tai ylipäätänsä poliittinen ilmapiiri muuttuisi “kaivosalaan” nähden siihen päin, että jatkossa “Kansallinen itsemääräämisoikeus mahdollistaisi näiden luonnonvarojen käytön maamme kehittämiseen”

    Mitä luonnonvaroihin ja kansalliseen itsemäärämisoikeuteen tulee henkilökohtaisesti toivon, että mentäisiin juuri haluamaasi suuntaan.

    Kokonsa puolesta Andorra tai Vatikaani rinnastuu aika huonosti Suomeen, Islannilla menee toisinaan hyvin ja toisinaan hyvin huonosti. Sveitsi on luonteeltaan Suomeen nähden kokonaan toista maata, eikä vertaannu Suomeen lainkaan.

    VastaaPoista
  9. Hei, suhtaudun hieman positiivisemmin Suomeen ja suomalaisiin. Mitä tulee noihin vertausmaihin, suurin ero niiden ja Suomen välillä on se, että luonnonrikkautemme ovat todellakin huomattavasti suuremmat kuin noilla mailla. Mitä taas tulee tavaroihin yms., niin meillä valmistetaan edelleen metallituotteita jne. joilla on menekkiä maailmalla. Vaatetuotanto ja moni muu tuotanto ajettiin alas juuri Euroopan Unionin liittymisen jälkeen ja siirrettiin halpatuotantomaihin juuri euron jne. takia. Eli siinäkin mielessä EU-jäsenyyden seuraukset ovat olleet kohtalokkaat suomalaisen elinkeinoelämän rakenteen yksipuolistumiselle. EU-komissiothan ovat toistuneesti ilmoittaneet, että Suomen rooli EU:ssa on toimia raaka-ainereservinä, puun, paperin ja veden sekä kaivosmineraalien lähteenä parempien EU-maiden käytettäväksi. EU on myös ilmoittanut, että Suomessa on hyvin tilaa laittomille maahanmuuttajille. Jos puhutaan devalvaatiosta voimme katsoa Ruotsia. Ruotsin oma kruunu pidetään sitekästi "halapana" euroon verrattuna ja juuri siksi Ruotsin taloudella onkin mennyt hyvin koko ajan. Kaikki euromaat ovat joko lamassa, taantumassa tai pysähtymistilassa taloudellisesti. Britannia keskellä Brexit-kuohujaankin tekee tiliä: juuri julkaistujen virallisten tietojen mukaan työttömyys on syyskuussa 2019 alimillaan koskaan, palkat ovat nousseet viimeisen neljänneksen aikana, ja yritykset jakavat ennätysosinkoja - näin meidän mediastamme huolimatta. Syykin on selvä. Koska Britannialla on punta, eikä euro, EU ei ole saanut niskalenkkiä tuon maan taloudesta, eikä tule saamaankaan. Punnan arvo on laskenut ja mitä siitä onkaan seurannut? Aivan. brittiviennillä menee hyvin. Kannattaa muistaa, että kiitos EU-määräysten esimerkiksi energian hinta on korkeampi kuin EU:n ulkopuolella, samoin on monen muun asian laita. Ylipäätään kannattaa pitää mielessä se, että Saksan jälkeen suurin EU-kauppakumppanimme on Britannia, joka siis lähtee EU:sta, jollei EU pysty sabotoimaan kansanäänestyksen tulosta. Jos Britannia lähtee, Suomen viennistä alle puolet suuntautuu EU-maihin. Ja kannattaa tosiaan muistaa, että yli 80% maailman kaupasta käydään EU:n ulkopuolella, ei sen sisämarkkinoilla. Maailman kulutustavaratuotannosta ylivoimainen valtaosa on muualla kuin EU:ssa Suurin osa autoista, televisioista, vaatteista, ruoasta, tietokoneista, kännyköistä, kaikesta valmistetaan nimenomaan EU:n ulkopuolella. Ne eivät siis ole sisämarkkinoiden tuontia. Energian hinta on iso kysymys, mutta kuten Arevan ydinvoimahanke osoittaa, EU-jäsenyys ei takaa sen halpaa hintaa. Ranskalainen ydinvoimala on koko ihmiskunnan historian kallein rakennus. Se on maksanut enemmän kuin Kiinan muuri aikoinaan. Sitä sopii miettiä. Sopii myös miettiä ns haittaverojen osuutta energian hinnassa EU:n sisällä ja sen ulkopuolella. Jos Euroopan Unionin jäsenyys on jo nyt tullut maksamaan suomalaisille absoluuttista nettomiinusta vähintään kymmeniä miljardeja, jopa toistasataa miljardia, voimme kysyä kuinka pitkään näin pienen kansantalouden kantokyky pystyy jatkamaan tätä suoneniskentää? Meitä on vähemmän kuin pariisilaisia, mutta olen täysin varma siitä jos Pariisi olisi menettänyt viimeisen parin vuosikymmenen aikana 30-120 miljardia euroa, tuo kaupunki olisi lähes raunioina. Suomihan alkaa olla - kiitos Euroopan Unionin ryöväämisen. JOS EU olisi vain talousalue, en usko että kenelläkään olisi mitään sitä vastaan. Mutta kun se tekee Suomesta köyhän rajamaakunnan ja kohtelee Suomea aivan kuten mitä tahansa kehitysmaata, kun se on vienyt kansantaloudestamme käsittämättömät summat suomalaisten veronmaksajien maksamia pääomia, mielestäni ei ole muuta mahdollisuutta kuin erota. Tietenkin, jos Suomella ei ole mitään merkitystä, jos suomalaisilla ei tarvitse olla mitään tulevaisuutta itsenäisenä kansana, silloin EU-jäsenyys on juuri oikea vaihtoehto.

    VastaaPoista
  10. Terve Sande

    Mihin perustuu väitteesi, jonka mukaan: “Saksan jälkeen suurin EU-kauppakumppanimme on Britannia”

    Kun vientiä ja tuontia tarkastellaan tullin tilastoista käsin. Vientiä silmällä pitäen Suomen kolme suurinta kauppakumppania Unionin sisällä olivat: Saksa, Ruotsi ja Alankomaat. Tuontia tarkastellen suurimmat kauppakumppanit EU:n sisällä olivat järjestyksessä seuraavat: Saksa, Ruotsi, Alankomaat, Puola, Ranska, Viro ja Iso-Britannia.

    Mitä Iso-Britanniaan muutoin tulee, sitä vaivaa sama ongelma, kuin Suomea, kummassakaan valtiossa ei valmisteta juuri mitään ja jos jossakin valtiossa ei valmisteta juuri mitään kansallisen rahan arvon alenemisesta seuraava tuontitavaroiden hintojen nousu tuntuu varsinkin tuontitavaraa väistämättä ostavan kuluttajan rahapussissa ja lujaa.

    Milloin otetaan huomioon “länsi-eurooppalainen” palkan taso ja palkkaan liittyvät muut kustannukset. Perinteisessä “Länsi-Euroopassa” ei ole mahdollista jatkossakaan valmistaa kuluttajien käyttöön mitään, millä olisi olennaista merkitystä, ei ainakaan “ihmistyövoimalla”

    Tarkastelin pari vuotta takaisinpäin Shanghain alueen teollisuustyöntekijöiden keskiansioita, ne liikkuivat muistaakseni siellä 1.39 euron tietämillä per tunti. Jos sanotut Kiinan palkat olisivat nousseet parissa vuodessa vaikkapa kolminkertaiseksi, niin “Euroopan” tehdas on jatkossakin Kiinassa ja kolmannessa maailmassa ja pysyy.

    Mitä suomalaisiin luonnonvaroihin tulee, asiassa haittaa se, että luonnonvarat on vielä maassa ja pysyvätkin siellä jonkin tovin.

    Euroon liittymisellä ei ole mitään tekemistä sen suhteen, että suomalainen vaateteollisuus siirtyi pois Suomesta, siirtyminen on huomattavasti vanhempaa perua. Soveltaen sama koskee myös pääosaa muusta Suomesta matkaan lähtenyttä teollisuutta

    Eräs viime aikojen suurin lama oli osittain seurausta siitä, että vienti entiseen Neuvostoliittoon romahti. Kun vuonna 1989 Neuvostoliitto oli Suomen viennin suurin kohdemaa ja Suomen Neuvostoliiton-viennin osuus vastasi noin 15:tä prosenttia tavaroiden viennistä, niin mitähän siitäkin seurais, jos 59.6 prosenttia Suomen viennistä menis jollakin tapaa juntturaan ?

    Mitä taas noihin “maahanmuuttajiin” tulee, niin Suomen tulisi yhteistyössä muiden jäsenvaltioiden kanssa painostaa Ranskaa luopumaan Ison-Britannian ja Ranskan välisestä “rajasopimuksesta” ja velvoittaa Ranska päästämään väki mm. Calaisista “sukkana läpi” Jos porukka haluaa Lontoon kalifaattiin mennä, niin kyllähän niitten sinne pitää päästä.


    VastaaPoista