torstai 4. heinäkuuta 2019

PUOLUE KANNATUS ANALYYSSHI eli miksi perussuomalaisten kannatus vain kasvaa

YLE julkaisi hiljattain uuden puoluekannatusta koskevan galluppinsa. Toimittajat ja asiantuntijat olivat edelleen hieman ihmeissään perussuomalaisten kannatuksen noususta. Vaikea käsittää sitä, muut puolueet vuotavat, ihmiset uskovat valheisiin, Halla-aho on onnistunut puhumaan, ihmiset eivät tiedä, Liisa putosi tunneliin ja päätyi teekutsuille, ja kaikenlaisia pohdintoja kuultiin.
https://yle.fi/uutiset/3-10859955

Koska sadat toimittajat, analyytikot, puoluepäsmärit ja muut eivät kykene ajattelemaan aikuisen oikeasti mistä on kyse, kerron sen heille tässä ja nyt ja säästän puolueilta, medialta ja muilta tuhansia euroja. Ei tarvitse palkata tutkimuslaitoksia. Riittää kun luette tämän ja otatte opiksi.

1. Miksi työväestön kannatus kasvaa perussuomalaisissa?

Asia on aivan yksinkertainen. Kun demarit kävivät vaaleihin he lupasivat suureen ääneen poistaa aktiivimallin. No, eivät poista. Eivät ennen kuin keksivät tilalle jonkun toisen. Tällainen vaalilupausten vesittäminen ja vaalisumutus ei enää kelpaa duunareille. He ovat saaneet tarpeekseen. Jos maassa olisi joku työväen puolue, he voisivat äänestää sitä, mutta kun ei ole, he asettuvat kannattamaan perussuomalaisia, jotka ovat edes olevinaan vaihtoehto.

Suurempi syy on tässä: demari puhuvat EU:sta, globalisaatiosta, ilmastosta, kaikenlaisesta universaalista ja yleismaailmallisesta, aivan kuten kaikki muutkin. Suomalainen duunari katselee tätä höpötystä ja kysyy oikeutetusti: Entäs minä? Duunari kokee olevansa toissijainen, unohdettu, sivuun siirretty. Hän kuulee ja katselee kuinka maahaanmuuttajien, pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden työllistymisestä ollaan huolissaan, kuinka heille pitää järjestää oikoteitä työmarkkinoille ja kuinka heille pitää räätälöidä työpaikkoja ja sitä ja tätä. Entäs minä, kysyy suomalainen duunari.

Demarit puhuvat työllisyysprosenteista, eivät työpaikoista. Edellinen hallitus näytti jo mitä se tarkoittaa. Yhdeksän euron pakkotöitä, ilmaisia "työnäytteitä" eli muutaman kuukauden ilmaistöitä, pakkotöitä, ja riittää että ollaan neljä tuntia kuukaudessa "töissä", niin on "työllinen" ja parantaa sitä "työllisyysastetta". Miksi duunari kannattaisi demareita?


2. Miksi kokoomus ja keskusta menettävät yrittäjiä perussuomalaisiin?

Meillä on ollut yrittäjäpuolue kokoomus hallituksissa viimeiset 25 vuotta. Kokoomus on suureen ääneen ilmoittanut säätelyn purkamisestaan. Se on julistanut olevansa kotimaisten yrittäjien asialla ja edustavansa heitä. Sehän on ollut avointa valehtelua.

Kaikki yrittäjät eivät ole ihan tyhmiä. He ovat nähneet kuinka yrittäjille tulee koko ajan lisävaatimuksia, lisää säätelyä ja määräyksiä, lupalappuja ja lippuja, pakollisia sitä ja tätä, ja kaikenlaista kummallisia lisäkuluja. Yksikään tuntemistani yrittäjistä ei kieltäydy maksamasta palkkaa, palkkaamasta uusia työntekijöitä, JOS SIIHEN OLISI MUUTEN VARAA.

Malliesimerkki: tuttu kaveri ei voi palkata ammattitaitoista kaveriaan, koska tällä ei ole pakollisia kortteja ja lupalappuja ja pätevyystodistuksia, vaikka onkin tehnyt hommia jo vuosikymmeniä. Pienyrittäjällä ei ole varaa maksaa noita pakollisia kursseja ja tutkintoja ja lappusia, eikä ole sillä vuosikymmeniä hommia tehneellä ukollakaan. Tällä pätevyyssekoilulla siis on estetty uuden työpaikan luominen ja yhden miehen palkkaaminen vakituisiin töihin.

Malliesimerkki 2: Tuttu miekkonen olisi voinut palkata heti uuden työntekijän, mutta uusien määräysten mukaisiin työvarusteisiin olisi mennyt lähes pari tonnia. Vitsi on tässä: nuo työvarusteet, kengät, kypärät, haalarit ja muut saisi ostettua halvalla suoraan valmistajalta, MUTTA se on kiellettyä. Varusteet voi ostaa vain sertifioidulta firmalta suomesta. Hintaero on lähes tuhat euroa. Työntekijällä ei ole varaa moiseen, eikä ole pienyrittäjälläkään.

Ja esimerkkejä on loputtomiin. Kaikki tämä lupasotku, pätevyystodistusviidakko, kaikki rönsyt ja liaanit, suot ja rämeet, jotka vaikeuttavat yrittäjien työtä ja estävät uusien työntekijöiden palkkaamisen, ovat kokoomuksen ja keskustan yli parin vuosikymmenen uurastuksen tulosta. Ne ovat tehneet kaiken tämän. Yrittäjille ropisee niitä ja näitä maksuja aamusta iltaan, postiluukkuun kolahtaa näitä lupamaksuja ja niitä pakollisia maksuja tuhansien eurojen edestä vuoden ympäri. Mitään niillä ei saa, eivätkä ne helpota maksajan elämää, mutta niin on. Ja keskusta ja kokoomus ovat luoneet tämän myllyn hallitessaan maata viimeiset 25 vuotta. Jompi kumpi puolue on ollut koko ajan maan hallituksissa ja on edelleen, ja päättänyt näin.

Sitten yrittäjä lukee ja kuulee, kuinka ulkolaiset firmat ja veroparatiisityhtiöt eivät maksa lainkaan veroja Suomeen. Ne eivät maksa edes yhteisöveroja, jos eivät halua. Erään maaseutukaupungin lähetystö saapui aikoinaan eduskuntaan kyselemään voisiko joku auttaa, että kunnan alueella operoivat ylikansallinen firma saataisiin maksamaan edes yhteisöveroa kunnalle. Silloin kauppa- ja teollisuusministeri, keskustalainen, oli ainoa joka tapasi lähetystön. Hän totesi ykskantaa ettei kaupunki voi asialle yhtään mitään ja parasta mennä takaisin kotiin.

Eikä tässä kaikki. Kyseinen firma saa Suomen valtiolta 3-4 miljoonaa euroa rahaa joka vuosi. Se maksaa kaikki palkat tuolla tuella. Se ei siis maksa senttiäkään mitään veroja Suomeen, se vie maamme luonnonrikkaudet, eikä maksa edes palkkoja. Se tekee tämän kokoomuksen ja keskustan erityissuojeluksessa, eikä ole edes ainoa. Miksi suomalainen yrittäjä äänestäisi kokoomusta tai keskustaa?


3. Se maahanmuutto

Jo 1990-luvulla oli täysin selvää, että maahanmuutto on tuonut Suomeen ongelmia. Silloin, kuten nytkin, asia kiellettiin visusti. Allekirjoittanut poistettiin muutamilta keskustelupalstoilta, kun yritin kehoittaa puolueita tarttumaan ongelmiin, ennen kuin on liian myöhäistä. No, toisin kävi. Ja nyt ihmetellään miksi perussuomalaisten maahanmuuttokriittinen linja puree.

Minulle on huudettu siis jo yli parikymmentä vuotta, ettei maahanmuuttajille makseta ajokortteja. Kaikki tietävät, että maksetaan. Asia on sanottu ääneenkin. Maahanmuuttajien on saatava ajokortti työllistymistä varten. Kun itse maksoin tyttäreni autokoulun työttömänä, mietin mitä minun pitäisi ajatella tästä. Miksi minä, työtön suomalainen, maksan lapseni ajokortin, mutta maahan puolivuotta sitten Kongosta tullut maahanmuuttaja ei maksa omaa ajokorttiaan? KELA on kertonut, ettei se maksa ajokortteja. Moni sossubyrokraatti on julistanut jo vuosikymmeniä, ettei niin tehdä. Todellisuudessa niin tehdään. Kuntien sosiaalitoimet voivat tehdä niin ja ovat tehneetkin.

Iranilainen perhe saapuu ummikkona Suomeen. Se saa turvapaikan. Muutaman kuukauden päästä perhe asuu vantaalaisessa kerrostalossa. Äiti ja isä ovat kielikursseilla, lapset päiväkodissa monikulttuurisessa ryhmässä. He eivät maksa senttiäkään vuokraa tai lastensa hoidosta. Hieman myöhemmin perhe muuttaa "liian pienestä" asunnosta kirkon omistamaan suurempaan asuntoon. Eivätkä he maksa edes muuttoa, koska... Niin, jostakin syystä. Samaan aikaan minä, asunnoton köyhä kirjailija, en saa vuokratakuita, enkä asumistukea, koska ei ole asuntoa. Sitä ei ole, koska ei ole varaa vuokratakuisiin. Kysyin eräältä Vantaalla asuntoasioita hoitavalta henkilöltä kuinka nopeasti voisin saada kaupungilta asunnon ja vastaus oli: Noin kolmessa vuodessa, mutta periaatteessa suomalaisen keski-ikäisen miehen odotetaan hoitavan itse asuntoasiansa. Mitä minun pitäisi ajatella? Että systeemi on tasapuolinen? Että on vain oikein, että iranilaiselle perheelle järjestyy asunto, päiväkotipaikat jne.?

Miltä suomalaisesta yh-äidistä pitäisi tuntua, kun hän maksaa päiväkotimaksuja, vuokraa, käy töissä, työntelee omia lapsiaan suvulta perityissä lastenvaunuromuissa, puhuu vanhaan oikuttelevaan Noksuunssa, joka ei ole älypuhelin, pukeutuu kymmenen vuotta vanhaan tikkitakkiin, kaksi vuotta vanhoihin legginseihin ja jalassa on linttaan astutu talvilenkkarit vuosimallia 2009, kun hän näkee vieressä somaliäidin työntelemässä kolmen tonnin Emmaljunga-vaunuja, puhumassa uusimpaan iPhoneen, jalassaan kolmen sadan tuliterät lenkkarit?

Miltä suomalaisesta työttömästä pitäisi tuntua, kun hänet on pakotettu työttömyyspäivärahan leikkausilla uhkaillen kurssille, josta hän tietää ettei se auta häntä työllistymään ja jossa on enimmäkseen maahanmuuttajia? Miltä pitäisi tuntua, kun samalla kurssilla on maahanmuuttajia, jotka eivät edes osaa suomea ja silti läpäisevät saman kurssin ja saavat samat pätevyystodistukset, joita he eivät edes osaa lukea?

Miksi he EIVÄT äänestäisi perussuomalaisia?

3. Ilmastovouhotus
https://www.kaleva.fi/juttutupa/politiikka/suomen-osuus-maailman-hiilidioksidipaastoista-015/6982030

Ilmakehässä on 0,0391 prosenttia hiilidioksidia. Tästä vajaat 4 % on ihmiskunnan aikaansaannosta (ks. yllä linkitetty kuva). Eli 4 prosenttiin pyöristettynä 0,00156 %. Tätä pitäisi pystyä vähentämään kymmenen prosenttia. Eli 0,000156 %. Virallisen totuuden mukaan tämä ratkaisee maapallon kohtalon. Suomen osuudeksi ihmiskunnan hiilidioksidipäästöistä ilmoitetaan 0,14 %. Eli todellisuudessa suomalaiset syyllistyvät vajaan 0,00022 prosentin päästöihin kaikista ihmiskunnan Co2-päästöistä. Siis 0,00022 prosentin. Ihan tosi, vihreät?


Tämän 0,00022% tähden suomalaisten elinkustannukset nousevat, ruoan hinta nousee, sähkölasku kasvaa, asumiskustannukset nousevat, rakennusmääräykset muuttuvat entistä hullummiksi ja homettaviksi, ihmisten elämää kuristetaan joka suunnalta ja erityisesti nämä "ilmastonmuutoksen torjuntaan tähtäävät toimet" osuvat kaikkein köyhimpiin. Kaikkien pienituloisimmat maksavat suhteellisesti kaikkein kovimman hinnan tästä irvokkaasta pelleilystä. Täysmääräisesti. Suoraan.

Voiko joku hyvintoimeentuleva ilmastonikkari kertoa miksi kaikkein tiukimmilla elävien suomalaisten on köyhdyttävä lisää, miksi heidän elämästään pitää tehdä entistä ankeampaa, vain siksi, että sinä saat pasteerailla käytävillä rinta röyhällä ilmastosoturina. Miksi köyhän pitäisi äänestää muita kuin perussuomalaisia, jotka ovat ainoa puolue, joka vastustaa tätä mielipuolisuutta?

Mitä suomalaisten pitäisi ajatella siitä, että takkoja ollaan kieltämässä, kun viimetalvenakin muutamissa taloissa olisi päädytty pakkasille ilman takkaa? Olisiko muutamien mökin mummojen pitänyt kuolla pakkasiin vain siksi, että cityvihreä saa kehua ilmastoteoillaan? Ilman takkoja ja saunoja suomalaisia kuolisi joka vuosi satoja kylmyyteen, satoja taloja ja kiinteistöjä kostuisi ja muuttuisi asuimiskelvottomiksi. Mutta ehkä se onkin tavoite? Vai mitä pitäisi ajatella? Sammuttakaa kynttilät? Ajakaa sähkäautoilla ja sähköpotkulaudoilla. Niinkö? Mitä Lapissa olisi viime talvena todettu sähköautoista kolmenkymmenen asteen pakkasissa? Aivan.

Mitä suomalaisten tulisi ajatella siitä, että jostakin syystä noin NELJÄ MILJOONAA HEHTAARIA hiilinieluja jää päästölaskelmien ulkopuolelle vain siksi, että joku ulkomailla päätti niin? Neljän miljoonan hehtaarin hiilinielun poisjättäminen saa tilastot näyttämään siltä, että suomalaisten on osallistuttava päästötalkoisiin ja hallutuksen on sakotettava suomalaisia kaikin mahdollisin tavoin. Jos tuo NELJÄ MILJOONAA HEHTAARIA HIILINIELUJA laskettaisiin mukaan, suomalaisten ei edes tarvitsisi osallistua päästötalkoisiin. Mitä suomalaisen pitäisi ajatella tästä? Äänestää vihreitä vai perussuomalaisia? Aivan.
https://www.talouselama.fi/uutiset/taas-yksi-omituisuus-nielulaskemissa-suomen-ojittamattomia-luonnontilaisia-soita-ei-laskelmiin-hyvaksyta/bcfa2162-ea1b-4f5d-9058-6b9c9a601970

Ja sitten vielä ihmetellään miksi perussuomalaisten nousu jatkuu!

Perussuomalaisten ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Muut hoitavat heidän vaalityönsä. Muut tekevät virheet ja mokaavat, vieraannuttavat valtaväestön itsestään, ja perussuomalaiset odottavat kuinka hedelmät putoilevat koriin. Niitä ei tarvitse edes poimia. Muut pudottelevat ne perussuomalaisten laariin omalla tekemisellään.

PS. En ole perussuomalaisen puolueen jäsen, kannattaja, enkä ole koskaan äänestänyt perussuomalaisia. Mutta harkinnassa on ollut edellä kerrotuista syistä.

16 kommenttia:

  1. Eli et äänestä ketään tai äänestät jotakin näistä yllämainituista

    VastaaPoista
  2. Olen äänestänyt eduskunnan ulkopuolisia puolueita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos äänestämäsi oli Liike Nyt tai Sininen Tulevaisuus, niin mikä on veikkauksesi siitä, että kritisoimasi asiat muuttuvat?

      Poista
    2. Ei ollut. Jos äänestämäni puolue olisi voittanut vaalit ylivoimaisesti, aika moni asia olisi muuttunut.

      Poista
  3. Oletteko Te SANDE ihan varma siitä asiasta, että PERSU-SMP ajattelee ja tukee edes puheissa pieneläjää vai oletteko Te todella sitä mieltä, että PERSUT rs:ää komentavat J HALLA-AHO SEURA rs:n aktiivit totisesti auttavat heitä, joita PERSUNEROT eli J HALLA-AHO SEURA rs kutsuu Komuloiset ja LOISIJASAASTA rs:n nimellä? Me voimme todeta jotain sellaista, että KYLLÄ nyt PERSU-SMP on ihan samanlainen RÖTÖSHERRASANKARI kuin muutkin puolueet laidasta laitaan. On kai nyt pakko sanoa jotain sellaista Arvoisa SANDE, että ei ole koskaan kannattanut ainakaan tähän päivään asti tukea sellaisia puolueita, joita johtavat sellaiset Hyväntekijät ja Paratiisien Rakentajat kuin ovat nyt PERSU-SMP ja J Halla-Aho Seura rs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enemmän heillä on sanottavaa ja esille tuotavaa kuin kenelläkään muulla. Suoraan sanottuna sinä olet ollut ja olet edelleen täysin kuuro ja sokea sille tuhotielle, mihin vasemmisto ja vihreät ovat Suomea viemässä.

      Poista
  4. Eduskunnan ulkopuolinen puolue on ainoa vaihtoehto, jos haluaa todellista muutosta.

    VastaaPoista
  5. En minäkään ole perussuomalaisten jäsen tai äänestäjä, mutta en ihmettele heidän kannatuksensa nousua. Rehellistä porukkaa, ainakin nyt kun pääsivät Soinista ja kumppaneistaan. Olen ollut noin 60 vuotta enemmän tai vähemmän akriivi poliitikko, 40 vuotta olin kunnallsipoliitikko ja muutaman kerran ehdolla valtakunnallisissa vaaleissa.

    Nyt olen aika pihalla. En hyväksy Perussuomalaiseten retoriikkaa, mutta heillä sentään on retoriikka.

    VastaaPoista
  6. Erittäin hyvä analyysi. Itse olen äänestänyt Perussuomalaisia, koska se on ollut suurista puolueista ainoa, joka on tarjonnut edes jonkinlaista vaihtoehtoa (myönnän kyllä, että joillakin eduskunnan ulkopuolisilla puolueilla on parempikin linja). En koskaan luottanut Soiniin enkä sietänyt häntä. Olikin oikea onnenpotku, kun hillotolppamies ja hänen hännystelijänsä jättivät Persut.

    VastaaPoista
  7. Veikkaisin syyksi sitä, että Perusuomalaiset on ainoa puolue, joka on Suomen kansalaisten puolella.

    VastaaPoista
  8. Juuri näin se on. Hyvin analysoitu!

    VastaaPoista
  9. Lähtökohtasi oli merirosvon motto: "vähemmän lakeja - enemmän oikeutta"!
    Renny Harlin pääministeriksi, hän on harjolaantunut alaan kuin alaan!
    Ps.
    Presidentinvävy upotti ainoan sukellusveneemme, joten hän ei kelpaa!

    VastaaPoista
  10. Perussuomalaiset olisi suurin puolue jos siniset, Lokka, SKE ja seitsemän tähden liike eivät olisi vieneet ratkaisevasti ääniä. Toisaalta kokoomus olisi ollut suurin ilman Harkimon listaa. Ehkä Harkimon lista vei jokusen äänen perussuomalaisiltakin. Täytyisi ottaa opiksi ja ymmärtää, että jokainen ääni ratkaisee. Lapin vaalipiirissä vihreiden edustaja jäi seitsemän äänen päähän edustajanpaikasta, siis vertailuluvulla.

    VastaaPoista
  11. Helppo päätellä. Viimeinen vaalikamppis laajensi sanomaa pelkästä rasismista yleiseen itsekkyyteen. Ei tartte tehdä mitään ilmaton tai ympäristö suhteen. Ei tarvitse huolehtia pakolaisistakaan. Sanoman laajentaminen vetosi laajasti perusitsekkäisiin ihmisiin, jotka eivät halua osallistua omalla panoksellaan yhteisiin asioihin.

    VastaaPoista