keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

SUOMEN MAHTAVIN RIKOLLISJÄRJESTÖ; EDUSKUNTA



Kun tätä kysyttiin taas kerran, että miksi sanon poliitikkoja rikollisiksi ja puoleita rikollisjärjestöiksi, selvennän nyt asiaa, eli selitän mitkä ovat perusteeni sanoa näin. 

Kaikki eduskuntapuolueet ovat osa Suomen suurinta ja mahtavinta järjestäytynyttä rikollisuutta. Se rikollisjärjestö on eduskunta, joka hallitsee ministeriöitä ja virkamiehiä. Vuonna 2014 tähän maamme mahtavimpaan rikollisverkostoon liittyi myös puolustusvoimien johto tekemällä rikoslain, perustuslain, aluevalvontalain, lain puolueettomuusmääräysten vastaisen Nato Isäntämaa -sopimuksen, median mukaan silloisen puolustuministeri Carl Haglundin ja presidentti Niinistön paikalla ollessa. Hekin siis osallistuivat tuohon rikokseen, koska virkansa puolesta heidän olisi pitänyt estää tämä rikos, jossa kaiken kukkuraksi upseeri teki valtiosopimuksen ilman mitään sellaisia valtuuksia. 

Eduskunnan rikoksia ovat mm. EU-jäsenyys perustuslain vastaisesti vuosina 1995-2011, euron käyttöön otto lakiemme vastaisesti, Nato Isäntämaa -sopimuksen siunaaminen jnejnejne. Lisäksi tuleva SOTE-laki rikkoo julkisuudessa esillä olleiden tietojen mukaan perustuslakia. Lisäksi eduskunta hyväksyi Suomen muuttamisen yritykseksi vuonna 1995. Sekin oli totaalinen perustuslain vastainen rikos.

Edistämällä näitä rikoksia, toimimalla niiden puolesta, jättämällä nämä edelleen jatkuvat rikokset rauhaan, koko eduskunta syyllistyy edellä lueteltuihin rikoksiin, tai ainakin niiden suosimiseen. Mukana tässä rikollisessa toiminnassa ovat olleet kaikki eduskuntapuoleet niin oppositiossa kuin hallituksessa, ja ovat edelleen. 


Euroopan Unionin määritelmän mukaan rikollisryhmän järjestäytyneisyys edellyttää, että ryhmä täyttää vähintään kuusi oheisen listan kriteereistä. Näihin kuuteen sisältyvät pakollisina kohdat 1, 3, 5 ja 11. 


Kriteerit ovat seuraavat:
1. Useamman kuin kahden henkilön yhteistyö.
2. Jäsenillä on määrätyt tehtävät.
3. Toimii pitkän tai määräämättömän ajan.
4. Käyttää sisäistä kuria.
5. Epäillään törkeistä rikoksista.
6. Toimii kansainvälisellä tasolla.
7. Käyttää väkivaltaa tai muita uhkailukeinoja.
8. Käyttää peiteyhtiöitä.
9. Harjoittaa rahanpesua.
10. Pyrkii vaikuttamaan poliitikkoihin, julkiseen hallintoon, tiedotusvälineisiin, oikeusviranomaisiin tai talouselämän edustajiin.
11. Toiminnassa taloudellisen hyödyn tai vallan tavoittelu on määräävä tekijä. 


Eli järjestäynyt rikollisryhmä on sellainen, jossa on enemmän kuin kaksi jäsentä. Ryhmä toimii pitkän tai määräämättömän ajan. Ryhmää epäillään törkeistä rikoksista. Ryhmän toiminnan MÄÄRÄÄVÄ TEKIJÄ on taloudellisen hyödyn tai vallan tavoittelu.


Euroopan Unionin järjestäytyneen rikollisuuden määritelmän pakolliset kohdat ovat siis:
1. Useamman kuin kahden henkilön yhteistyö.
3. Toimii pitkän tai määräämättömän ajan.
5. Epäillään törkeistä rikoksista.
11. Toiminnassa taloudellisen hyödyn tai vallan tavoittelu on määräävä tekijä.

Suomen hallitukset, eduskunnat ja eduskuntapuolueet täyttävät kohdan 1 määritelmän organisaatioillaan.

Suomen hallitukset, eduskunnat ja eduskuntapuolueet täyttävät kohdan 3 määritelmän toiminnallaan.

Suomen hallitukset, eduskunnat ja eduskuntapuolueet täyttävät kohdan 5 määritelmän pelkästään perustuslain vastaisilla rikoksillaan.

Suomen hallitukset, eduskunnat ja eduskuntapuolueet täyttävät kohdan 11 määritelmän täydellisesti.

Perustuslain mukaan kansanedustajan pitää AINA noudattaa perustuslakia, eikä kansanedustaja voi koskaan missään olosuhteissa toimia perustuslain vastaisesti minkään määräysten tai ohjeiden perusteella. Selkokielellä: JOS kansanedustaja toimii perustuslain vastaisesti, hän rikkoo perustuslakia, eli syyllistyy rikokseen.

Eduskunta ei voi myöskään säätää perustuslain vastaisia lakeja, koska perustuslaki on se, jolle koko tämä valtiomuoto perustuu ja johon se nojaa. Jokainen perustuslain vastainen laki, hanke tai teko on siis laiton, eli rikos.

Perustuslaki antaa eduskunnalle korkeimman päätösvallan, MUTTA eduskunta ei voi tehdä perustuslain vastaisia päätöksiä. Eduskunta voi muuttaa perustuslain muutosmenettelyn vaatimalla enemmistöpäätöksellä perustuslakia, mutta se ei siis voi päättää lakia, joka on perustuslain vastainen ilman perustuslain muuttamista siltä osin.

Kyse tässä järjestäytyneessä rikollisuudessa on siis rikoksista perustuslakiamme vastaan. Kyse ei ole mistään pienestä ongelmasta. Kyse on koko suomalaisen yhteiskunnan ja vallankäytön legitimiteetistä, siitä oikeudesta, jolla maata hallitaan. Jos maata hallitaan maan lakien vastaisesti vuosikymmenestä toiseen organisoidusti, kyse on maamme mahtavimmasta järjestäytyneestä rikollisuudesta. 
http://rayhablogi.blogspot.fi/2016/01/suomalaisen-jarjestaytyneen.html 




3 kommenttia:

  1. Mahtaako rikoslaissa olla määriteltynä sellaista rikosta, kuin 'perustuslain vastaisen lain säätäminen'. Perseestä semmoinen sekoilu toki on, ja meillähän perustuslakivaliokunnan ja viime kädessä oikeuskanslerin tulisi valvoa, ettei sellaisia pääsisi läpi. Perustuslakituomioistuintahan meillä ei ole, mutta jos olisi ollut, niin kuinkahan olisi käynyt EU:iin ja euroon liittymisten kanssa.

    VastaaPoista
  2. Kertokaa nyt, eikö näille mitään voida tai haluta...??? Tekevät, mitä lystää!

    VastaaPoista
  3. Kaikki mitä Sande kirjoittaa on totta. Mutta ajatelkaa: radio, tv ja muut mediat lykkäävät meille kevyttä ja mukavaa "tositv"-kuraa. Mikä vaan on helposti sulavaa. Kun elämä on raskasta, niin ...

    Itsekin niihin sorrun. En ole sen parempi.

    VastaaPoista