maanantai 20. maaliskuuta 2017

POLIITIKKOJEN "UUDISTUS"

Kun toimeentulotukiasiat siirrettiin KELAn hoidettavaksi, kaikki joilla oli edes murunen aivoja tiesivät, että seuraukset ovat kohtalokkaat. Varoituksista huolimatta poliitikot päättivät näin ja seuraukset ovat olleet katastrofaaliset, etenkin kaikkein heikommassa asemassa oleville. Se ei kuitenkaan ollut sattumaa, vaan myös tavoite. Kyse on sosiaaliturvan tuhoamisesta, joka liittyy koko suomalaisen yhteiskunnan tuhoamiseen.

Tästä tuhoamisprojektista käytetään useita eri nimiä, yleensä siksi, että yhteiskunnan rakenteiden tuhoaminen suoritetaan paloina, jotta vältyttäisiin siltä tilanteelta, että kansalaiset ymmärtäisivät mistä on kyse. Tämän totesi jo vuonna 2008 Voima-lehden haastattelussa miekkonen, joka suunnitteli koko tuhoamisprojektin suuntaviivat.
http://rayhablogi.blogspot.fi/2013/03/kuinka-suomi-tuhotaan.html

Jos KELAn sosiaaliturvakaaos tuntuu huolestuttavalta, se on vasta pieni maistiainen siitä mitä tulossa on. Työvoimahallinnon yksityistämistä on jo esitetty ja se tullaan tekemään. Itseasiassa miltei kaikki yhteiskunnan toiminnat tullaan yksityistämään, koska tämän suuren "uudistushankkeen" koko idea perustuu tähän: valtio lakkautetaan mahdollisimman pitkälle ja verovaroilla palkataan yksityiset liikeyritykset hoitamaan valtion tehtäviä.

Tämä on puhtaasti ideologinen hanke, joka tähtää Suomi-nimisen valtion tuhoamiseen. Ministeri Hyssälä möläytti viimevuonna eräässä tiedotustilaisuudessa sivulauseessa asian julki: " ... sitten kun ministeriöt on lakkautettu... ", mutta koska suomalaiset toimittajat ovat nykyisin täysiä paskansyöjäzombeja, kukaan ei tarttunut tuohon. Siitä on kuitenkin kyse. KAIKKI MINISTERIÖT TULLAAN LAKKAUTTAMAAN.

Niiden tilalle tulee yksi ainoa valtionvirasto, joka on suoraan pääministerin alaisuudessa. Kuka tahansa tajuaa, että jos ja kun valtio lakkautetaan ja ministeriöitä ei ole, valtatyhjiö on täytettävä jollakin. Tässä Suomen tuhoamismallissa tuo tyhjiö annetaan yksityisille liikeyrityksille, jotka sitten "hoitavat palvelut" ja kansalaisten roolina on vain maksaa lasku ja vikistä suojattomina ja turvattomina veroparatiisiyhtiöiden hallitsemassa Suomessa.

Tämä voi kuullostaa utopialta, tai paremminkin dystopialta, mutta hanke aloitettiin jo 1995, jolloin Suomen valtio muutettiin kaikkien lakien ja laillisten menettelyjen vastaisesti, perustuslain vastaisesti yritykseksi. Ei vain Suomessa, vaan myös Yhdysvalloissa. Me olemme siis eläneet viimeiset 22 vuotta yrityksessä, emmekä normaalissa valtiossa. Tämä on yksi suurimmista suomalaisten poliitikkojen ja virkamiesten kusestuksista maamme historiassa. Kansalaiset eivät edes tiedä, että valtio on jo periaatteessa lopetettu heidän jalkojensa alta.
http://rayhablogi.blogspot.fi/2014/12/isanmaasi-suomi-onkin-yritys.html

Irvokkuuden huippuna voidaan pitää sitä, että samat henkilöt, jotka parasta aikaa tuhoavat koko maamme ja ovat olleet sen tuhon pääarkkitehteja, hymistelevät Suomi 100-vuotta -puheillaan, ikään kuin välittäisivät tästä maasta tai kansasta paskaakaan. Niin, nuo samat herrat ja rouvat jotka ovat rikollisesti vieneet maamme jalkojemme alta ja jotka nyt tuhoavat sen yhteiskunnan, keekoilevat skumppalasit kädessään juhlatunnelmissa, vaikka tietävät tuhoavansa kaiken sen mistä juhlapuheissa pälisevät. Kyllä he tietävät valehtelevansa meille.

Miksi näin? Koska Suomi ei valtiona, maana tai kansakuntana merkitse näille poliitikoille ja virkamiehille yhtään mitään. Itsenäinen kansakunta on näille päättäjille vain juhlapuheissa esiintyvä termi tai satu, ei mitään todellista. Suomella ei ole näille ihmisille mitään muuta merkitystä, kuin rahantekovälineen arvo. Suomalaisilla ei ole mitään merkitystä, paitsi laskujen maksajina. Muuten me olemme täysin arvottomia ja hyödyttömiä. Olemme jopa häiritsevä elementti tässä tuhoamisprojektissa. Haitta.

Tähän tuhottuun Suomeen pyritään kaikin tavoin. Maaseudun massatyhjennys, suomalaisyrittäjien rusikointi, pienyrittäjien kuristaminen, pakkotyöt, orjatyöt, kansalaisten uhkailu ja pelottelu, pakottaminen, alistaminen ja kurittaminen ovat kaikki osa projektia. Osa Suomen tuhoamista on myös armeijan luovuttaminen ulkolaisen sotilasmahdin alaiseksi orgaaniksi, joka ei ole enää suomalaisten hallinnassa, vaan Naton.

Jotta jokainen siellä kotilieden äärellä tajuaisi mihin pyritään, esitän seuraavan kaavion. Se kuvaa sitä mihin suomalaiset poliitikot, virkamiehet, yritysmaailman eliitti ja suuret pääomat pyrkivät. Jokainen voi kaaviota tuijottaessaan miettiä miten käy päiväkotien, koulujen, terveyskeskusten, sairaaloiden, vanhushuollon, poliisin jne.


Noh, jos ja kun uudistus viedään läpi "onnistuneesti", Suomea ei ole enää sellaisessa muodossa, jonka me nyt tunnemme ja jota luulimme veroillamme kehittävämme ja ylläpitävämme. Ei ole ei, se on tuhottu. Ja mikä meidän roolimme tässä uudessa, uljaassa Suomessa on? Me vain maksamme kaiken.
http://rayhablogi.blogspot.fi/2014/12/suomi-tuhotaan-juuri-nyt.html

http://rayhablogi.blogspot.fi/2016/05/suomi-tuhotaan-20.html

http://rayhablogi.blogspot.fi/2016/10/suomen-armeijan-tuhoaminen.html


4 kommenttia:

  1. Tätä sopii ihmetellä. Yksi syy toimintaan on se, että tämä eduskuntaan valikoituva väki ei ole niitä penaalin terävimpiä. Toinen on se, että Eduskuntaa ja Suomea johdetaan ulkoa: omat oligarkit ja heidän lobbarinsa, Wall Streetin pankki-mafia sekä EU:n mafiosot. Joku turkkilainen on käyttänyt jopa natsi-korttia.

    Mutta mielivalta on periytyvää: Selvittelepä joskus rahvaan oloja Kruunun ajalla. Ei edes omalla kielellä saanut viranomaisissa asioida. Vasta joskus 1860-luvulla suomi virallistettiin Suomen autonomiassa!

    VastaaPoista
  2. Muuten heitin yhden kommentin tuonne Naton ostoslistalle. Se ilmeisesti hukkui. Heitän uudestaan. Jos se on liian raju, niin poistele.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laita uusiks niin kahtotaan, ei oo nyt näkyny. terv. Sande

      Poista
  3. Blogisi on hyvin kiinnostava ja silmiä avaava, monella tavalla. Nyt kun olen juuri lukenut tämän tekstin, niin en voi välttyä ajattelemasta, että Suomea ei varsinaisesti tuhota, vaan se "vain" tuhoutuu luonnolisesti modernina yhteiskuntana. Moderni yhteiskuntahan ei ole ihmiselle normaali tapa elää, vaan hyvin "uusi", väliaikainen juttu. Ja väliaikaiselta se ainakin minun silmiini näyttää juuri sen vuoksi, että resurssipula tulee kaatamaan sen väistämättä jossain vaiheessa. Totta kai poliittisessa järjestelmässä on ihmisiä, jotka ovat todella moraalittomia ja ahneita, mutta tavallaan hekin vain pyrkivät saamaan irti mahdollisimman paljon niistä resursseista, joita vielä on jäljellä, jotta tämä sivilisaatio voisi jatkua vielä hiukan pidempään. Ei kovin moni tämän nykyisen järjestelmän orjakaan (eli kansalainen) osaisi elää kokonaan ilman tätä järjestelmää. Mutta nähdäkseni sitä (ns. survivalismia) kannattaisi alkaa opettelemaan...

    VastaaPoista