sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

LAILLISUUSONGELMA


Laillisen yhteiskuntajärjestyksen pohjana on laki. Perustuslaki on yhteiskunnan kivijalka. Laeissa määritellään yhteiskunnan toimintaa ja järjestystä. Lait eivät voi olla perustuslain vastaisia. Perustuslakia pitää noudattaa, samoin lakia. Ne koskevat jokaista yhteiskunnan jäsentä ja toimijaa. Jos näin ei ole, ollaan vaikeuksissa.

Lakia on aina luettu ja sovellettu rikkaiden, vaikutusvaltaisten ja hyväosaisten hyväksi. Pitkään Suomessa oli kuitenkin periaate, että lain pitäisi olla sama kaikille. 1990-luvun laman pyörteissä eduskuntamme päätti kuitenkin, etteivät lait ja perustuslaki koske sitä ja sen päätöksen tekoa. Tämä oli kohtalokas linjaus.

EU-jäsenyys oli perustuslain vastainen 16 vuotta. Vasta vuonna 2011 perustuslakiin tehtiin lisäys "Suomi on Euroopan Unionin jäsenvaltio." Olimme siis perustuslain vastaisesti Euroopan Unionissa kuudentoista vuoden ajan. Se ei haitannut ketään eduskunnassa ja valtion hallinnossa.

Oma rahamme poistettiin käytöstä perustuslain vastaisesti sekin, eikä siitäkään rikoksesta ole koskaan tehty edes tutkintaa, puhumattakaan, että asianosaiset olisivat saaneet syytteitä tai tuomioita.

Suomen valtio on myös yhtiöitetty kaikessa hiljaisuudessa. Se löytyy Suomen ja Yhdysvaltojen yritysrekisteristä yhtiönä. Ongelma on siinä, että perustuslain mukaan Suomi EI OLE yhtiö, vaan tasavalta. Yhtiölainsäädäntö ja yhtiöitä koskeva laki kumoaa perustuslaillisen yhteiskuntajärjestyksen ja yhteiskunnalle säädetyt toiminnot ja vastuuvelvollisuudet.

Hallitus toisensa perään on myös säätänyt perustuslain vastaisia lakeja. Sellaisia ei pitäisi  olla edes olemassa, mutta on. Ministeriöt ja virkamiesjohto ovat ohjeistaneet alaisiaan lainvastaisiin toimiin lakien vastaisesti. Sen ei pitäisi olla mahdollista, mutta on.

Suomen armeija on alistettu ulkovaltojen alaisuuteen lakiemme vastaisesti. Senkään ei pitäisi olla mahdollista, mutta on. Mahdollista ei pitäisi olla sekään, että suurimmat yritykset rikkovat lakeja milloin haluavat, mutta näinkin on. Esimerkistä käy Stora Enso, joka ruotsalaisjournalistien mukaan väärensi koko konsernikirjanpitonsa vuosiakausien ajan ja joka on nyt tutkittavan Ruotsissa. Ei meillä, vaikka eräs sisäpiiriläinen toimitti todisteet sekä KRPlle, Helsinkin poliisille, VMlle jne. jo vuosia sitten.

Kansanedustajia nolostuttaneesta vaalirahakohusta ei seurannut mitään poliitikoille, koska vaalirahalaissa ei ollut rangaistuksia heille. Oli siis rikos, josta ei seurannut rangaistuksia. Koko asia lakaistiin maton alle ja pari uhrilammasta pantiin koppiin. Puolueet ja kansanedustajat, jotka olivat vuosikymmenien ajan pimittäneet vaalirahakuvioitaan, eivät saaneet yhtään mitään seuraumuksia.

Kuntien pakkoliitokset ja SOTE ovat kuntien perustuslaillisen itsemääräämisoikeuden vastaisia. Silti niitä viedään läpi. Pakkoliitoksista luovuttiin vaivihkaa, kenties juuri siksi että joku huomasi perustavaa laatua olevan ongelman, mutta SOTE etenee vauhdilla. Vaikka se on lain vastainen.

Kaikki tämä on ongelmallista siksi, että jos yhteiskuntamme ylätaso ei noudata lakeja, jos se esimerkillään vuosikymmenestä toiseen osoittaa, ettei lakia tarvitse eikä pidä noudattaa, se johtaa koko laillisen yhteiskuntajärjestelmämme rapautumiseen ja lopulta sen romahtamiseen. Voi tietenkin olla, että joidenkin mielestä se olisi suotavaakin, mutta yhteiskunnan romahdus johtaa myös kaaokseen, jolla on omat seurauksensa.

Kun yhteiskunnan eliitti ei noudata lakeja, mutta vaatii alaisiaan tekemään niin, syntyy laillisuusongelma. Yhteiskunnan eliitti menettää legitimiteettinsä. Näin on jo käymässä. Valitettavasti yhteiskuntamme eliitti ei näe sitä, eikä usko että näin on tapahtumassa. Siksi se jatkaa rikollista taivaltaan, rikkoo lakeja ja toimii lakien vastaisesti aina kun se niin haluaa. Seuraukset tulevat olemaan erittäin vakavat ja murheelliset täysin sivullisille, sillä kun laillinen yhteiskuntajärjestys katoaa, heikoimmat kärsivät eniten.

Ehkä se on lakia rikkovan eliittimme tarkoituskin. En tiedä. Laillisuusongelma on kuitenkin todellinen, vaikka sitä ei eduskunnassa istuva syöttöporsaiden lama tajuakaan.
Jos presidenttimme, ministerimme, armeijan ylin johto, ja lakia säätävä eduskuntamme eivät noudata lakejamme, mikä on niiden oikeutus vallankäyttöön?

6 kommenttia:

  1. Taas kerran aivan ytimessä.
    Voisiko Sandesta saada pääministerin?

    VastaaPoista
  2. Oikeusfilosofiassa on tunnetusti tavallinen, normaalioloissa pätevänkuuloinen, näkemys, että yhteiskunnan vakauden eli mm. kansalaisten keskinäisen luottamuksen vuoksi huonojakin lakeja on noudatettava.
    Suomen kansa lienee sen sisäistänyt huolella tai mitä lienee kun mielenosoituksetkin ovat esim. Ranskaan verrattuna ”piipittämistä”. Siitä huolimatta, että poliisi käyttäytyy herkästi rikollisesti, kun eliitin keskeisiä tahdonilmaisuja vastaan protestoidaan. (Esim. Suomi-Maidan -mielenosoituksen tapaus, etenkin de Witin kohtelu. (https://markusjansson.blogspot.fi/2017/03/suomi-ensin-maidanin-absurdistan.html) - Siinä on vasta ensimmäinen pysyvä, 24/7-mielenosoitus...)

    Nykytilanteessa valtapoliitikot ja -virkamiehet sekä poliisissa monet alatason toimijat eivät ehkä ole tehneet satoja rikoksia, jos esim. Koiviston konklaavi lasketaan yhdeksi rikokseksi eikä sen välittömiä seurauksia erikseen – tosin sellainen ei ole koskaan juridiikan linja... Mutta esim. juuri Koiviston konklaavin rikollisuuden mittaluokka on suuren kansanmurhan vertainen. (Raskauttava asianhaara on vielä se, miten paljon asiantuntijoita siinä käytettiin sen läpimenon varmistamiseksi.)

    Tuollaisista on vain tapana vaieta. Vaikka esim. lähes jokainen esim. tämän blogin lukija tietänee, että mm. Jukka Davidsson ja Jorma Jaakkola ovat perusteellisesti osoittaneet pankkikriisin ja sen hoitamisen olleen tahallaan tehty jättimäinen, Suomen historiassa ennätyksellinen rikoskokonaisuus. Jokainen tietänee myös sen, miten - siihen nähden halvalla - rahalla pelastetaan ihmishenkiä (esim. keskikaide maanteille). Ja että 1980-luvun lopulta väärillä, mm. korruptiivisesti rikollisilla ratkaisuilla on yli 12-kertaistettu Suomen valtionvelka.
    Asiat eivät myöskään oikeusjärjestelmän kautta näytä muuttuvan, koska korruptio ulottuu (mm. Mikko Niskasaaren, Tiina Keskimäen ja Erkki Aurejärven tutkimusten ja kokemusten mukaan) merkittävällä tasolla korkeimpaan oikeuteen asti ja vähintään useimpien tietämieni EIT:n valittajien mielestä aina EIT:n saakka - ja kv. Oikeusistuimeen (ICC) valittaminen on kallista ja sekin ottaa vain tietynlaiset jutut...

    (Kaiken huipuksi huolimatta ko. korruptiosta Suomi on saanut hurjasti langettavia päätöksiä EIT:stä: http://www.mikkoniskasaari.fi/node/238 - Siis niiltä rikkailta ja uskomattoman sitkeiltä, jotka ovat jaksaneet valittaa maan oikeusjärjestelmän lävitse ja sitten EIT:n, koska aiemmin ei saa sinne valittaa. Ja läheskään kaikesta ei saa edes missään tapauksessa valittaa EIT:n.)

    Eliitti näyttää luottavan siihen, että pienin askelin se voi lähetä tavoitteitaan.
    Eli 1) kansa katsoo vaalilupausten ja muiden pettämisten olevan samamerkityksisiä kuin ennen nykyaikaa (1980-luvun puolivälin rahamarkkinoiden vapauttamisen jne. aloittamista).
    Ja 2) Suomen kansa hyväksyy EU:n liittovaltiollistumisen saadessaan säilyttää muodolliset asiat, kuten Suomen lipun. Ja jopa nopeat askeleet poliisivaltiollistumiseen. (Tässä SOS-hallituksen uusin yritys sellaiseksi: http://www.mikkoniskasaari.fi/node/239)

    Valtamediasta yksikään ei kerro tuollaisista asiallisesti eikä yleensä ollenkaan. Valtapuolueiden lehdistä vain yksi kertoi jotenkuten: http://www.kdlehti.fi/2017/03/01/rkp-kok-sdp-vihreat-ajavat-harppausta-liittovaltioksi/ ...

    VastaaPoista
  3. ... Siis... mielestäni on tärkeää keskustella filosofisesta yleisestä ja ammattietiikasta ja oikeusteoriasta. Ja eri ihmisillä on erilaisia elämänfilosofioita ja muita yksilöllisiä lähtökohtia...
    Itselleni Sanden käytännönläheisempi linja on tärkein. Koska fakta on, että valtapoliitikkojen ja -virkamiesten rikostaipumus ja vanhojen suurrikosten hyväksyntä vain jatkuu ja kokonaisuus pahenee. Ei ole mitään, minkä nojalla voisi sanoa, että he ovat periaatteessa oikeassa mutta käytännössä erehtyneet. Ei mitään, minkä nojalla voisi sanoa, että suurissa asioissa he ovat ehkä oikeassa mutta pienissä ei. Eikä ole mitään, minkä nojalla heitä voisi arvostaa (esim. edes yritystä arvostettavan tasoiseen hengellisyyteen). Moni ilmaisee, ettei lähettäisi valtapoliitikkoa viemään edes kirjettään postilaatikkoon. Ja äskettäisen tutkimuksen perusteella suomalaisten luottamus EU:n on vielä paljon pienempää. (Vaikka 80% laeistamme tulee sieltä).
    Mutta ymmärrän sen, että monilla voi olla toisenlainen arvojärjestys.
    Oleellista on, että lopputulos olisi herääminen faktojen huomaamiseen ja yhteiskunnallinen Suomea kehittävä aktivoituminen.

    VastaaPoista
  4. Tätä samaa Sande olen miettinyt jo useamman vuoden - laki ei ole sama kaikille. Ei koske ns. "yläkertaa", Suomen lait. Ja mikään taho ei puutu & kansa sietää vuodesta toiseen?! Ja jopa jälleen kerran äänestää (kuntavaalit) samoja laillistettuja roistoja valtaan. En ymmärrä, tämän kansan tyhmyyttä & typeryyttä.

    Mieleltäni 1%

    VastaaPoista
  5. Suomessa ei ole perustuslakituomioistuinta eikä Suomeen voi sitä tulla nykyisten hallitsijoiden aikana Syyt tulevat ulkomailta. Suomen itsenäisyys on luovutettu ulkomaalaisille päätoksentekijoille vapaaehtoisesti hallitsijoittemme toimesta. Suomen perustuslaki on alunperin laadittu itsenäisen valtion perustuslaiksi ja hallitsijoittemme antautuminen on VAATINUT perustuslain rikkomista. Nykyinen armoton pankkiirien harjoittama riistopolitiikka on mahdollista vain pankkiirien harjoittamalla pyramiidhuijauksella, jota euroksi kutsutaan. Valtiomme on tunnetusti vienyt oikeuteen ihmisiä, joitten pyramiidihuijaus on laajuudeltaan mitätontä verrattuna nykyiseen "ihanteelliseen" rahoitusjärjestelmään.

    Eurostoliitto on ensiaskel tulevasta pankkiirien ja eliitin hirmuhallinnosta ja Suomi tullaan viemään sellaisiin ongelmiin, että johtajamme joutuisivat viettään vuosia kaltereiden takana, koska tulevat alistumiset tulevat tekemään todella pahaa jälkeä. Mutta ei heitä rangaista. Eliitti palkitsee heidät ruhtinaallisesti tyostä, jolla maailma pyritään saamaan heidän hallintaansa. Tavoiteltu maailma tulee olemaan korporaatioiden hallitsema ja Suomi on parhallaan suunnittelemassa jopa kansamme terveydenhuoltopalvelujen siirtämistä kansainvälisten monikansallisten yritysten hallintaan. Kaikki luonnonvaratkin tullaan yhtioittämään ja odottamaan vain hetkeä, jolloin pankkiirit pääsevät ilmoittamaan omistavansa koko maan ja edellyttävät alaisiltaan runsasta veronmaksua.

    Hallitsijamme eivät halua tunnustaa tekevänsä suuren luokan virheitä seuratessaan Amerikankin tuhoon johtavaa tuhokapitalismia. Valtiot tullaan kokonaisuudessaan eliminoimaan suuryritysten järjestellessä maailman asioita itselleen edullisella tavalla. Jo alkanut vähäinen Euroopan kohta täyttävä massamuutto on vain eräs tulevan hirmuhallinnon piirre. Kansalta ei enää tarvitse kysyä mitään. Pian EU jo päättäneekin, että eri EUn osasilla ei voi olla mitään itsenäisyyteen viittaava perustuslakia, vaan kaikki ovat riippuvaisia EUn perustuslaista, josta komissaarit osaavat antaa täsmällisiä määräyksiä.

    VastaaPoista
  6. https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2012/10/kukaan-ei-ole-suomessa-virkavastuussa-valtion-kayttaman-tieteellisen-tiedon-todenperaisyydesta

    VastaaPoista