keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

EU-TITANICIN ORKESTERI SOITTAA SAMAA VIRTTÄ

Britannian hallitus ojensi eilen erokirjeensä virallisesti Euroopan Unionin neuvoston presidentti Tuskille. Tusk kiirehti sanomaan, että tilanteessa on se hyvä puoli, että nyt 27 jäsenmaata ovat yhtenäisempiä kuin koskaan. Tusk valehteli - kuten EU-väellä aina tapana on.

Todellisuudessa EU on kuin Titanic. Se törmäsi jo jäävuoreen, mutta orkesteri soittaa edelleen samaa virttä kuin aikaisemminkin. Tuskin ja muiden EU-johtajien mukaan nyt ryhdytään tiivistämään liittovaltiorakennetta, euro tulee kaikille jäsenmaille pakolliseksi vuonna 2020 jne.

Mitä veikkaatte, onko Ruotsi valmis luopumaan omasta talouspolitiikastaan, jolla se on puolustanut menestyksekkäästi kansallisia etujaan, toisin kuin EU:n superperskärpänen Suomi? Oletteko aivan varmoja siitä, että Ruotsi luopuu kansallisesta päätäntävallastaan, vaikka se pysyi euron ulkopuolella juuri siksi, että se halusi pitää oman talouspolitiikkansa, ja sen avulla yhteiskuntapolitiikkansa, omissa käsissään? Itse en olisi niin varma.

Onko nyt aivan varmaa, että Tanska, joka on takkuloinut Lissabonin peruskirjan kanssa, pelaillut itselleen erivapauksia ja poikkeuksia, heittäytyy nyt selälleen ja alkaa marssia Brysselin pillipiipareiden perässä sokean kanan tavoin? En menisi lyömään vetoa.

Tsekin presidentin tuoreimmissa kommenteissa korostettiin tsekkiläisten etujen varmistamista sekä Britanniassa, että EU:ssa. Ei kuullosta kauhean EU-monoliittiselta puheelta, toisin kuin puolalainen Tusk väitti. Tosin, eihän Puolan hallitus hyväksy Tuskia, puolalaista, virkaansakaan.

Unkari ja Itävalta tuskin antautuvat maahanmuuttokysymyksissä nekään Brysselille, sanoipa Tusk mitä tahansa. Kannattaa muistaa sekin, ettei Tsekki ota muita kuin kristittyjä turvapaikanhakijoita maahansa. Eli se siitä EU-yhtenäisyydestä.

Suomalainen valtamedia uskolliseen tapaansa selitti pitkin eilistä päivää, että Brexitissä oli kyse vapaasta liikkumisesta. No, ei ihan. Omien rajojen valvonta oli yksi tärkeä aspekti, mutta syitä oli muitakin, Britanniassa ääneensanottuja mutta suomalaisen valtamedian "unohtamia". Britit katsoivat syystäkin, että koko euro on ollut suunnaton katastrofi, jossa he eivät halua olla mukana.

Britit eivät myöskään pidä siitä, että samaan aikaan kun EU on kaksinkertaistanut energianhinnan siellä ja ajanut alumiiniteollisuuden ja muun raskaan metalliteollisuuden liriin ja aiheuttanut kymmenien tuhansien työpaikkojen katoamisen, Saksa rakentaa lisää hiilivoimaloita ja on tehnyt niin jo jonkin aikaa.

Merkittävä eron syy on myös Italian pankkijärjestelmä. Erään brittiparlamentaarikon mukaan he eivät halua olla mukana maksamassa sitä laskua. Italian pankit ovat jo nyt selvitystilassa ja sieltä lankeava lasku saa Kreikan ja Espanjan, ja eurotuet näyttämään pilipalihommilta. Italian pankeilla on varovaisen arvion mukaan 380 miljardia euroa maksamattomia ja järjestelmättömiä sekä katteettomia lainoja. Ja kuten edellisestä pankkikriisistä opimme, tuon summan voi huoletta kertoa kolmella, jotta saadaan jonkinlaista todellista haarukkaan tulevalle laskulle.

Brysselin eurokraateilla on hätä ja siksi kiire. Heidän työpaikkansa ovat katoamassa. Heidän valtansa ja asemansa ovat katoamassa. He kuvittelevat voivansa painostaa jäsenmaita, vaikka britit osoittivat, että EUn valta on kuvitteellista ja hyvin rajallista. Kreikka pakotettiin pysymään EU:ssa, mutta entä Ranska?

Totta, ajatus Ranskasta Euroopan Unionin ulkopuolella kuullostaa suomalaisista mielipuoliselta, mutta se on todellinen vaihtoehto. Marie LePen on ilmoittanut, että mikäli hän voittaa presidentin vaalit, Ranska eroaa unionista. Se olisi hieman samanlainen naula EU:n arkkuun kuin presidentti Jeltsinin ilmoitus siitä, että Venäjä eroaa Neuvostoliitosta vuonna 1991. Ja toisin kuin luotettavassa suomalaisessa valtamediassa annetaan ymmärtää, Marie LePenillä on oikeasti mahdollisuudet voittaa vaalit. Maailman suurin ja vaikutusvaltaisin pankki Goldman-Sachs on samaa mieltä.

EU on uppoamassa, vaikka sen kapteeni urheasti vielä tepasteleekin virkapuvussaan ja kertoilee satuja tulevista tanssiaisista peilisalissa. Brexit-vuoreen törmänneessä EU:ssa on Britannian kokoinen reikä ja se vuotaa useammankin jäsenvaltion kohdalta. Ja aivan kuten Titanicilla aikoinaan, EU:ssa tehdään myös kaikki virheet.

Juuri ne tekijät, jotka ovat saaneet aikaan kansallismielisten puolueiden ja liikkeiden nousun ympäri unionia, ovat EU:n kuvitelmissa lääke. Sairautta pidetään lääkkeenä. Kuvitellaan, että oireet katoavat kun tautia vahvistetaan. Se on käsittämätön analyysi ja johtopäätös, mutta näin on. EU aikoo jatkaa marssia kohti hautaansa yhä reippaimmin askelin, vaikka sen ainoa pelastus olisi kääntää suuntaa ja luoda mahdollisimman väljä ja löysä vapaakauppa-alue.

Se ei federalisteille ja EU:hun oman poliittisen ja taloudellisen kohtalonsa kiinnittäneille kelpaa, tietenkään. Jyrki Katainenkin tietää, ettei hänellä ole mitään tulevaisuutta Suomessa. Hänet muistetaan yhä miehenä, jonka EU-suojatyöpaikka tuli maksamaan suomalaisille 47 miljardia euroa. On hyvin todennäköistä, että Katainen, muiden kaltaistensa tavoin, tekee kaikkensa pelastaakseen lokoisan ja hyvätuloisen työpaikkansa EU-hovissa.

Ja se tarkoittaa lisää propagandaa, lisää liittovaltiota, lisää kansakuntien itsemääräämisoikeuden anastamista. Ja se lisää kansallismielistä liikehdintää kaikissa jäsenmaissa ja johtaa EU:n uppoamiseen. Sanoi kuka tahansa meppi tai EU-virkamies mitä tahansa.

5 kommenttia:

  1. Joo joo, ja arvata sopii, että briteiltä saamatta jäävät jäsenmaksumiljardit jyvitetään sitten jäljelle jäävien jäsenmaiden kontolle. Eihän se semmonen mitenkään sovi, että EUn budjettia jotenkin kiristettäisiin tai supistettaisiin. Ja Suomen pitää yhä edelleen pyrkiä lipposmaiseen tapaan EUn keskiöön ratkaisevalla runsaan prosentin painoarvollaan.

    VastaaPoista
  2. Trumpin 100 ensimmäistä päivää on rauhallista aikaa vielä Amerikassa.Aika täyttyy Vappuna ja sen jälkeen on odotettavissa aikamoista hullunmyllyä, jos Trump ei saa rikollisia kuriin. Eliitti ja Deep State painavat niin kovaa päälle, että Trumpilla on vaikeuksia suorittaa tehtäviään, joista päällimmäisenä ja tärkeinpänä olisi asettaa rikollisia syytteeseen.

    Jos Amerikka alkaa riitelemään itsensä kanssa, niin sillä voisi olla huonoja vaikutuksi maailman talouteen. Kun Amerikan talouden odotettu romahdus tulee, niin onko eurolla enää minkäänlaisia mahdollisuuksia selvitä hengissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika mielenvikasta analyysiä. Siis siitä, että jos Trump ei laita rikollisia syytteeseen, niin Trump ja Jenkit on kusessa. Ja kun USA riitelee itsensä kanssa, niin sillä on vaikutusta maailmantalouteen?

      Kelaa miten sairas järjestelmä meillä on käsissä. Made by humans.

      Poista
  3. Toivon että olet väärässä.
    Suomalaiset kärkipoliitikot ovat enimmäkseen sellaisia nollia
    Etten heidän johdollaan usko parannusta EU-meininkiin löytyvän.

    VastaaPoista
  4. EU:n hajoamisuutiset otetaan toki ilolla vastaan. Toisaalta Kokoomus, Demarit ja Keskustan oikeistoliberaali siipi ovat kuitenkin päättäneet, että EU:ssa pysytään ja "ytimiin" pyritään. Nämä puolueet ovat kukin vuorollaan olleet upottamassa Suomea noin vuodesta 1987 lähtien ja ihmeen pitkään tämä "Titanic" on pysynyt pinnalla. Ei ole ollut jäävuorta, vaan politiikan rotat ja madot ovat kalvaneet valtiolaivamme uppoamiskuntoon ihan sisältä päin. EU on ollut tässä vain hyvä ulkoinen työkalu.

    VastaaPoista