keskiviikko 28. joulukuuta 2016

"KANSAN" EDUSTAJAT

Näiden ihmisten mielestä suomalaisten palkkoja pitää laskea. Näiden ihmisten mielestä suomalaisten verovaroilla rakennetut tiet pitää myydä yksityisille yrityksille. Näiden ihmisten mielestä eläkkeet ovat liian suuria. Näiden ihmisten mielestä suomalaisten pitää tehdä koko päivä töitä yhdeksän euron palkalla, töitä joista ei voi kieltäytyä ja joita ei voi valita. Se on ILOn ja YKn määritelmien mukaan orjuutta, mutta näiden ihmisten mielestä suomalaisille ihan oikein.

Näiden ihmisten mielestä suomalaisten verovaroilla rakennettu terveydenhuoltojärjestelmä pitää tuhota ja yksityistää, niin että kaikkein köyhimmät kuolevat hoitojen ja lääkkeiden puutteeseen. Näiden ihmisten mielestä suomalaisten pitää maksaa kulkemisesta itse maksamillaan teillä niin, että suomalaisten olinpaikka ja tekemät matkat ovat viranomaisten tiedossa reaaliajassa 24/7.

Näiden ihmisten mielestä perustuslailla ei ole mitään merkitystä ja sen päälle voi paskantaa päivittäin, Perustuslakia voidaan rikkoa milloin huvittaa ja miten huvittaa. Muitakin lakeja voidaan rikkoa joukolla, yhteisillä päätöksillä, esimerkiksi rikoslakia, aluevalvontalakia ja muita. Näiden ihmisten mielestä lait eivät koske heitä laisinkaan, paitsi silloin kun siitä on heille hyötyä.

Nämä ihmiset ovat juuri nyt, parhaillaan lomailemassa pidemmällä lomalla kuin kukaan tavallinen suomalainen työssäkäyvä ihminen, ja se on näiden ihmisten mielestä ihan oikein. Nämä ihmiset ovat mielestään parempia kuin ketkään muut ja ansaitsevat kaiken ilmaisen mitä heille palkkojen lisäksi suodaan. He eivät häpeä sitä lainkaan, eivätkä he tunne mitään armoa suomalaisia kohtaan, niitä joita he hallinnollisin päätöksin tuhoavat viikko toisensa perään.

Katsotaanpa paljonko he oikein saavat suomalaisilta rahaa tehdäkseen suomalaisia vahingoittavia ja suomalaisia tuhoavia päätöksiään:

Kansanedustajien palkkiot ja kulukorvaukset

Kansanedustajan palkkio on 1.2.2016 lukien 6 407 euroa kuukaudessa ja yli 12 vuotta palvelleella kansanedustajalla 6 887 euroa kuukaudessa. Puhemiehen palkkio on 11 792 euroa kuukaudessa ja varapuhemiesten 9 830 euroa kuukaudessa.
Kansanedustajan palkkion lisäksi valiokuntien puheenjohtajille maksetaan 720 euron lisäpalkkio kuukaudessa. Suuren valiokunnan, perustuslaki-, ulkoasiain- , valtiovarain- ja tarkastusvaliokunnan puheenjohtajan lisäpalkkio on 1 188 euroa kuukaudessa.
Valtiovarainvaliokunnan verojaoston ja hallinto- ja turvallisuusjaoston puheenjohtajan lisäpalkkio on 720 euroa ja valiokunnan muiden jaostojen puheenjohtajien lisäpalkkio 475 euroa. Jaoston puheenjohtajan lisäpalkkiota ei makseta, jos jaoston puheenjohtaja on oikeutettu valiokunnan puheenjohtajan lisäpalkkioon.
Eduskuntaryhmissä, joissa on 16 tai enemmän kansanedustajia, puheenjohtajalle maksetaan 1 188 euron lisäpalkkio ja eduskuntaryhmissä, joissa on 3-15 kansanedustajaa, 720 euron lisäpalkkio. Lisäpalkkiota ei makseta yhden tai kahden edustajan eduskuntaryhmän puheenjohtajalle.

Kulukorvaus

Kansanedustajan palkkion ohella edustajalle maksetaan joka kuukauden 15. päivä kulukorvaus, joka on tarkoitettu kansanedustajan tehtävästä aiheutuvien kustannusten maksamiseen. Kulukorvaus on verotonta. Valiokuntakokouksista ei makseta erillisiä kokouspalkkioita. Myöskään yö- ja viikonloppuistunnoista ei edustajalle makseta lisäpalkkiota.
Edustajan kotipaikasta riippuen hän saa kulukorvausta 30 prosentin (986,81 euroa), 40 prosentin (1 315,75 euron) tai 55 prosentin (1 809,15 euron) mukaan. Edustajalle, joka on valittu muusta kuin Helsingin tai Uudenmaan vaalipiiristä, suoritetaan kulukorvaus 40 prosentin mukaan laskettuna.
Jos edustajalla on muussa kuin Helsingin tai Uudenmaan vaalipiirissä olevan asunnon lisäksi edustajantoimen hoitamista varten omistus- tai vuokra-asunto Helsingissä, Espoossa, Kauniaisissa tai Vantaalla, suoritetaan kulukorvaus 55 prosentin mukaan laskettuna. Uudenmaan vaalipiiristä valitun kansanedustajankulukorvaus lasketaan 40 prosentin mukaan, jos hänen asuntonsa on yleistä kulkutietä käyttäen kauempana kuin 30 kilometrin päässä Eduskuntatalosta. Pääkaupunkiseudulla vakinaisesti asuvien kansanedustajien kulukorvaus lasketaan 30 prosentin mukaan.
Vaalipiirissä sijaitsevaa vakinaista asuntoa tulee käyttää edustajan varsinaiseen asumiseen. Kesähuvila tai muu vapaa-ajan asunto ei oikeuta korotettuun kulukorvaukseen. 

Kunkin vaalikauden alussa on tehtävä uusi selvitys asunto-olosuhteista. Mikäli asunto-olosuhteet muuttuvat kesken vaalikauden, tulee muutoksesta ilmoittaa eduskunnan tilitoimistolle. Kulukorvaus suoritetaan muuttuneen tilanteen mukaisesti muutosajankohtaa seuraavan kuukauden alusta lukien.
Muistatte varmaan sekin, kuinka kansanedustajat huutavat etteivät he voi vaikuttaa palkkoihinsa mitenkään. Kyllä he voivat. He valitsevat ne henkilöt, jotka sitten valitsevat ne henkilöt, jotka keksivät kuinka paljon enemmän suomalaisia ja tätä maata tuhoavalle joukkiolle maksetaan.
"Palkkiotoimikunnan puheenjohtajan ja kaksi muuta jäsentä, joista kukaan ei voi olla kansanedustaja tai eduskunnan virkamies, valitsee eduskunnan puhemiehistö neljäksi vuodeksi."

Mieti tätä kaikkea, kun kuulet jonkun "kansan" edustajan puhuvan suomalaisten ylisuurista eläkkeistä, sosiaaliturvasta, työttömyyskorvauksista. Mieti oikein tarkkaan ja muistele ketä sinä äänestit. Ota selvää miten äänestämäsi edustaja on eduskunnassa äänestänyt. Mitä hän on tehnyt. Mitä hän on sanonut.

Ja seuraavalla kerralla älä enää äänestä samaa kusipäätä ja samaa huijaripuoluetta.

https://www.eduskunta.fi/FI/kansanedustajat/palkkiot-ja-kulukorvaukset/Sivut/default.aspx

8 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus Sande - jälleen! Mutta, mitäpä sitten? Vähä-älyiset suomalaiset äänestävät vuodesta toiseen samoja k.päitä "päättämään" ihmisten elämän kurjistamisesta - koskematta "päättäjiä" itseään. Eikö JO tarttis tehdä jotain?! Ei riitä suomalaisten rahkeet - alistettuja p.housujako suurin osa? Hyvätuloisillahan olot/elo senkun paranee...
    T: Työkyv.eläkeläinen (sitä ennen pitkäaikaistyötön, syrjäytetty ja lopuksi monisairas) - mm:ssa politiikkojen toimesta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon avoimesti samaa mieltä ku SÄ!

      Poista
    2. Kiitos Kalervo Antero! Sentään joku omilla aivoilla ajatteleva!

      Työkyv.eläkeläinen

      Poista
    3. Siis mitä??? Miten on päässyt noin käymään, että sinne on päässyt palkkioita, joita ei makseta syystä tai toisesta? Onko kenties häveliäisyys iskenyt. Noita kulukorvauksia ihmettelen. Työtön velvoitetaan ottamaan töitä vastaan jopa 80 kilmetrin päästä ja maksamaan ihan itse työmatkakustannuksensa. Verotuksessa saa sitten vähentää, mitä nyt saa vähentää. Niin tai näin, edun saa jälkijunassa, jos saa.
      Miten on mahdollista, että pääkaupunkiseudulla asuva edustaja saa vielä pitää "edustusasuntoa" Helsingissä, vaikka asuu mitä ilmeisimmin hyvien taksimatkojen päässä eduskunnasta?
      Toivottavasti se EIUn ennuste menee nappiin ja tuo paska hallitus kaatuu vuonna 2017.

      Poista
  2. Sensuurists Suomessa: Se on vakava asia jos mielipiteitä estetään. Sitähän tapahtuu kokoajan Suomessa. Eri tavoin manipuloidaan keskustelupalstoja, ehkä hyvinkin pienen mediavaikuttajien taholta! Onko tietoa onko myös Google Suomi jotenkin mukana tälläisessä toiminnassa? Sandelle ja muille vihjeeksi: kopioikaa näitäkin sivuja talteen ja levittäkää eri palveluihin.

    VastaaPoista
  3. Aivan - levittäkää "ilosanomaa"!
    Aika turhaahan tämä netissä meuhkaaminen on. Kyllästyttää jo itseäkin - mitään ei oikeasti tehdä, että suunta muuttuisi. Miksei? Turhaa jorinaa... Ikävä kyllä näin - Sande! Teot odottavat tekijäänsä - muuten ei muutosta. Herrat jatkavat epäoikeudenmukaista ja yksipuolista kurjistamistaan!

    1%

    VastaaPoista