perjantai 31. heinäkuuta 2015

SUOMALAISIA KAKKAHOUSUJA

Suomen valtiolla on vain yksi tehtävä: ajaa suomalaisten etua ja edistää suomalaisten hyvinvointia ja turvallisuutta kaikin keinoin. Sama koskee viranomaisiamme, poliisia ja armeijaa. Tänään olemme saaneet uutisia erään ulkovallan suomalaisiin kohdistamista pakkotoimista, joilla takavarikoidaan suomalaisten varoja ja omaisuutta, ja estetään heitä harjoittamasta elinkeinoaan. Jätän tarkoituksella tuon ulkovallan nimeämättä, niin pahimmatkin idiootit ymmärtävät että kyse on itse asiasta, ei ilmansuunnista.

Nämä Suomen kansalaiset eivät ole missään syyllistyneet mihinkään rikokseen tai rikolliseen toimintaan. Ulkovalta rankaisee heitä, koska se arvelee heidän tuntevan vihollisikseen nimeämiään henkilöitä. Ulkovalta on myös myöntänyt, etteivät nämä suomalaiset ole syyllistyneet mihinkään kyseisen ulkovallan vastaiseen toimintaan, vaan että tällä on tarkoitus pelotella muita henkilöitä Suomessa ja muualla. Näin siis ulkovalta.

Mitä tekevät ne henkilöt, joiden kuuluisi virkansa puolesta puolustaa suomalaisia, tämän maan kansalaisia? Ulkoministeri Timo Soini paljasti välittömästi olevansa tyylipuhdas kakkahousu korostaessaan välittömästi, että asia on ulkovallan ikioma ja sen lakien mukainen, eikä hänellä ole siihen mitään sanottavaa. Se oli alaston selkärangattoman ja kunniattoman pelkuriministerin lausunto.

Mitä teki presidentti Niinistö, kun syyttömien suomalaisten omaisuutta ja varoja takavarikoitiin täysin vailla laillisia perusteita ja heihin kohdistettiin painostustoimia ulkovallan toimesta? Ei yhtään mitään. Presidentti Niinistö, jonka ainoa tehtävä on ajaa suomalaisten etua suhteessa ulkovaltoihin, on ollut kunnon kakkahousun tapaan piilosilla. Hän varmaakin toivoo, ettei hänen tarvitse sanoa asiasta yhtään mitään.

Yhtä piilosilla ovat kaikki muutkin pääministeri Sipilästä lähtien. Se kertoo sen, että maamme ylin johto, kaikki puolueemme, eduskunta, viranomaisemme ovat kakkahousuja kaikki. He ovat selkärangattomien matojen armeija, joka kiemurtelee peloissaan aina kun jokin ulkovalta, jota tässä ei nimetä siksi että asia olisi etualalla, sanoo yhtään mitään yhtään mihinkään.

He siis ajavat ulkovallan etuja suhteessa suomalaisiin. Tämä ei ole mikään yllätys. Valtiojohtomme on viimeiset parikymmentä vuotta tehnyt suomalaisten vastaista politiikkaa ulkovaltojen haluamalla tavalla. Nyt nähtävä farssi on vain jatkumoa tuon kakkahousuarmeijan selkärangattomalle matelulle ulkovaltojen eteismatoilla.

Ulkopoliittinen instituutti, joka on koko olemassa olonsa ajan keskittynyt ajamaan ulkovaltojen etuja suomalaisten etujen vastaisesti, kiirehti julkisuuteen kertomaan olevansa ulkovallan kanssa samoilla linjoilla. Instituutin suurimpiin kakkahousuihin kuuluva tutkija suolsi suustaan ulkovaltojen toimia oikeuttavia perusteita suomalaisia vahingoittaville toimille. Se ei ole ihme. Koko Ulkopoliittinen instituutti on aina asettunut suomalaisia vastaan, suomalaisille vahingollisen ulkovaltojen politiikan puolelle kaikissa tilanteissa. Se johtuu siitä että se, kuten eduskuntamme ja valtiokoneistomme, on osa kakkahousuarmeijaa.

Kakkahousuarmeijaan kuuluu myös nykyinen oikean armeijamme upseeristo, joka senkin on viimeiset kymmenen vuotta keskittynyt nimenomaan ulkovaltojen puolustukseen ja sen tahdon ja sotilasdoktriinin toteuttamiseen, suomalaisten turvallisuuden kustannuksella. Se johtuu siitä, että armeijamme johto on kakkahousujen armeijassa myös.

Tässä vaiheessa on varmaan hyvä huomauttaa, ettei termi "kakkahousu" tarkoita sitä, että asianosaisilla olisi ulostetta housuissaan, vaan se on kansanomainen termi pelkureille ja luopioille, pettureille ja kunniattomille ulkoisia isäntiä kumarteleville sisiliskoille. Termi sisilisko on sekin kansanomainen ilmaisu ja peräisin maamme vankiloista. Sieltä voi tiedustella sen merkityksiä.

Yhteenvetona totean, että kaikki suomalaiset poliitikot maamme presidentistä alaspäin ovat kakkahousuja, eli pelkureita, kunniattomia. Kaikki suomalaiset virkamiehet ovat myös kakkahousuja. He eivät uskalla puolustaa suomalaisia missään millään tavalla.

Maamme lakien mukaan kenenkään yksityisomaisuutta tai rahoja ei saa viedä. Se on varkaus. Nyt ulkovalta on tehnyt niin yksipuolisesti, ilman mitään laillisia perusteita, omia poliittisia tarkoitusperiään ajaakseen. Maamme lakien mukaan kyseinen ulkovalta on siis syyllistynyt yksiselittisesti varkauteen takavarikoidessaan Suomen kansalaisten omaisuutta ja varallisuutta ilman, että nämä suomalaiset ovat syyllistyneet mihinkään rikolliseen toimintaan.

Jos Suomen poliisi ei olisi kakkahousu, se käynnistäisi tästä rikoksesta asiaankuuluvan rikostutkinnan. Tapaus on päivän selvä, sen täytyy olla poliisin tiedossa, ja kun se on poliisin tiedossa, poliisin tulisi välittömästi ryhtyä toimiin selvittääkseen rikoksen ja ennenkaikkea ehkäistäkseen sen jatkumisen. Mutta poliisi ei tee mitään. Se johtuu siitä, että aivan kuten presidenttimme, sekin on kakkahousu, eli siis kunniaton pelkuri.

Olen tässä tekstissä käyttänyt siis kansanomaista ilmaisua "kakkahousu" synonyyminä kunniattomalle pelkurille, koska tämän blogin tyyli on rahvaanomainen ja burleski. Toivon tämän rahvaanomaisen tyylin herättelevän suomalaisia näkemään edustajansa sellaisina kuin he ovat.

Entäs jos joku ulkovalta, mikä tahansa, veisi sinun rahasi? Entä jos yritystoimintasi ulkomailla tuhottaisiin? Kuka ajaisi sinun etujasi, asettuisi puolustamaan sinua? Sinä voit löytää itsesti tästä tilanteesta koska tahansa. Ja silloin saat huomata, ettei yksikään suomalainen poliitikko, virkamies tai viranomainen puolusta sinua. He asettuvat mielummin sinun kimppuusi käyneitten ulkomaalaisten puolelle.

Se johtuu siitä, että he ovat kaikki suomalaisia kakkahousuja.

6 kommenttia:

  1. Martin Glantz, Helsinki31. heinäkuuta 2015 klo 8.23

    Moi. Uutisissa en ole huomannut mainintaa takavarikoista. Mitä suomalaisten omaisuutta on takavarikoitu ja missä?

    VastaaPoista
  2. Suomea on todellisuudessa hallittu, ulkopolitiikan, talouden ja sotilaalllisten kysymysten osalta, itäiseltä puistotieltä.
    Tämän asian tietävät kaikki asioista perillä olevat, mikäli tavan kansa tietäisi kuinka alas suomalaiset ns.poliitikot, johtavat byrokraatit ja talouselämän kuuma ryhmä on vajonnut nöyristelyissään, häpeäisivät silmät päästänsä.

    Kylmä fakta on että em.osoitteessa juoksevat suomen päätöksentekijät käskyjä kuuntelemassa ja antavat alahuuli väristen lupauksen että tekevät kaikkensa että lupauksensa pitävät. Suomihan on äärettömän hierarkinen ja homogeeninen yhteiskunta, tarvitaan hyvin vähän ihmisiä jotka päälinjat alempiarvoisille kertoo, ja hierarkian mukaan heitä totellaan kyselemättä.

    Suomea on siis hyvin helppo hallita vain kourallisella ihmisiä, kaikkineen tähän tilanteeseen on päästy muutamassa vuosikymmenessä.
    Vallankumouksia on em.valtio tehnyt ennenkin ja asettanut nukkehallituksia käskyjään tottelemaan, omaa kansaansa raiskaten, samoin tehdään suomessa, tosin hienovaraisemmin kuin yleensä tekevät, mutta lopputulos on kutakuinkin sama.

    Pakko myöntää että suomalaisia hävetään euroopassa varsin paljon, suomi tiedetään wanna be-amerikkalaisiksi jotka on aivoraiskaamisella opetettu sokeana palvomaan yhdysvaltoja ja vuosi vuodelta pyrkivät sisäistämään aina enemmän amerikkalaisen elämäntavan (tai ainakin kuvittelevat).

    Suomi on suuri häpeätahra euroopan kartalla, eurooppalaisena hävettää suomalaisten puolesta ... sentään jokunen osa suomalaisista tietää ja tiedostaa tilanteen, tosin heistä osa muuttaa suomesta pois tai ovat muuttamassa, mielummin ihmisenä vieraassa paikassa, kuin selkärangaton lammas määkimässä teurasjonossa omaa kuolemaansa odottamassa.

    VastaaPoista
  3. Hävettää näiden kakkahousujen puolesta, sillä vielä on näitä sotaveteraanejakin jäljellä. Itseasiassa koko nykymaailman meno on niin kunniatonta ja epäisänmaallista, että mitähän he mahtavat ajatella tästä kaikesta..?

    "Joukkoja johdetaan edestä!", kuului monen sotasankarin motto viimesodissa.

    VastaaPoista
  4. Näin "kakkahousu"-vallanpitäjämme huijaavat suomalaisia: "”Immos-kohu on harhautusta”
    Monikulttuurisuus-keskustelu on lähtökohdiltaan absurdia, paukauttaa kristillisdemokraattien puoluesihteeri Asmo Maanselkä Puheenvuoron blogissaan, jonka hän on otsikoinut ”Immos-kohu on harhautusta”.
    Hän epäilee, ettei moni-ilmeinen suomalainen kulttuuri ole aidosti ongelma monikulttuurisuuden vastustajille, vaan kyse on siitä, että Maanselän mukaan ”valtiovalta ottaa tänne hallitsemattoman määrän maahanmuuttajia”.", http://mvlehti.net/2015/07/31/immos-kohu-on-harhautusta/

    Tässäkin on edelleen esimerkki, kuinka kakkahousu-vallanpitäjämme systemaattisesti, hallitsemansa mutta meidän kustantamamme, Yle-propagandakoneensa avulla jatkuvasti hyökkäävät meitä ja meidän meidän SUOMALAISTA kansallisvaltiotamme vastaan: "MEDIAN SÖPÖ LEMMIKKI PALJASTETTU PIINKOVAKSI KULTTUURIMARXILAISEKSI VIHAAJAKSI!", http://ylewatch.blogspot.com/2015/07/median-sopo-lemmikki-paljastettu.html

    "Kerro minulle kenen kanssa seurustelet, niin minä kerron millainen olet":

    "Ahtisaari, Wahlroos, Niinistö...
    Nämä suomalaiset ovat osallistuneet Bilderberg-kokouksiin", http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012060215660719_uu.shtml

    "Bilderbergiin Suomesta Alexander Stubb, Leena Mörttinen ja Matti Apunen!",
    Marionettien vuosittainen aivopesusessio alkamassa...",
    http://mvlehti.net/2015/06/08/bilderbergiin-suomesta-alexander-stubb-leena-morttinen-ja-matti-apunen/

    Bilderbergit: Lopullisena päämääränä heillä on alistaa koko maailma yhden hallinnon alaisuuteen. Tässä Uuden Maailmanjärjestyksen hirmuvallassa ei ole keskiluokkaa, vaan vain "eliitti" ja sitä kuuliaisesti palvelevat köyhät alamaiset, joiden elämä on läpikotaisin kontrolloitua huipputeknologian valvomassa poliisivaltiossa. Tämä on tiivistettynä Daniel Estulinin maailmanlaajuisen menestyskirjan väite kirjassaan "Bilderberg-klubi". Hänellä on myös perustelut väitteensä tueksi. Ks. http://keskustelu.diabetes.fi/index.php?topic=1718494.850;wap2

    Biderberg-agendaan kuuluu mm. KANSALLISVALTIOIDEN HÄVITTÄMINEN.

    VastaaPoista
  5. Minä ainakin puhun paskahousuista. Soini ja kumppanit hyväksyi juuri lähes 100 miljoonaa lisärahaa mamujen vastaanottoon. Tämä vaan kiihdyttää invaasiota ja suomalaisten kyykyttämistä. Ns. maahanmuuttokriitikot ja EU kriitikot ovat todellisuudessa EUmonikulttuuria ajavia paskahousuja. Nuolevat USAn perää ja hyväksyvät pakotteet. Joihin olemme täysin syyttömiä. Ei meillä ole riitaa ryssän kanssa.

    VastaaPoista
  6. Kirjoitin aiheesta eilen näin;

    SUOMI LUOPUI SUVERENITEETISTAAN!

    Yhdysvallat on eilen aloittanut taloussodan Suomea vastaan. Syynä on Suomen taloussuhteet Venäjään, jotka Yhdysvallat haluaa katkaista. USA on määrännyt pakotteita suomalaisia yrityksiä ja liikemiehiä kohtaan.

    Suomi ei siis ole esittänyt minkäänlaista protestia. Sama tilanne toistui jo 2014, kun Yhdysvallat asetti Suomen kansalaiset Gennadi Timtšenkon ja Boris Rotenbergin pakotelistalleen. Molemmat ovat kuitenkin myös Venäjän kansalaisia, joten Suomen silloinen maanpetturihallitus saattoi piiloutua sen valheen taakse, että taloussota oli suunnattu Venäjää, ei Suomea vastaan. Nämä uudet pakotteet suoraan loukkaavat Suomen suvereenia oikeutta päättää itse ulkosuhteistaan ja kauppasuhteistaan.

    Törkeintä on, että Suomen ulkoministeriö on ennakolta antanut luvan pakotteiden asettamiseen. USA oli Hesarin mukaan etukäteen tiedustellut Suomelta hyväksyntää pakotteille. Lainaus: "Ulkoministeriön oikeuspäällikkö Päivi Kaukoranta vahvisti torstai-iltana Helsingin Sanomille, että Suomi sai tiedon pakotelistalle lisätyistä nimistä jo ennalta." Minkäänlaista vastalausetta ei esitetty. Lainaus "Tiedon saatuaan Suomi teki Yhdysvalloille tiettäväksi mahdolliset haittavaikutukset, joita pakotelistan lisäyksistä saattaa seurata."

    Näinkö Suomi vastaa suvereniteetin loukkaukseen? Loukkauksiin pitää vastata samalla päättäväisyydellä, kuin yrityksiin miehittää Ahvenanmaa. Nyt USA perseraiskaa Suomea. Soini huutaa Aahh, Ohhh, Lisää!!!

    Lähteitä:
    - Yhdysvaltain uudella Venäjä-pakotelistalla suomalaisia – "Olen vain edistänyt Suomen vientiä ulkomaille"
    http://www.hs.fi/talous/a1438226775679

    - Ukraine-related Designations; Sectoral Sanctions Identifications; Cote d'Ivoire Designation Removals; Issuance of an Important Crimea Sanctions Advisory - 7/30/2015
    http://www.treasury.gov/resource-center/sanctions/OFAC-Enforcement/Pages/20150730.aspx

    VastaaPoista