torstai 14. marraskuuta 2013

RIKOLLISVALTIO SUOMI

Poliitikot rikkovat lakeja mennen tullen. Hallituksen kuntauudistus on perustuslain vastainen, niin kuin moni muukin hanke on lain vastainen. Vaalirahasotkuja ei koskaan selvitetty. Poliitikot rikkovat lakeja valtion ja kuntien tasolla harva se päivä. Poliitikot ovat aivan avoimesti korruptoituneita.

Virkamiehet rikkovat lakeja rutiiniluontoisesti. THL toimii suurten kansainvälisten lääkeyhtiöiden rokoteohjelmien testaajana ja saa miljoonia. Työttömät ja toimeentulotuen varassa elävät eivät saa kaikkia lain mukaisia tukia. Lakeja poljetaan, kun virkamiehet tekevät päätöksiä, jotka ovat lakien vastaisia.

Terveydenhuollossa sairaanhoitajat tekevät diagnooseja, vaikkei heillä ole siihen lain mukaan mitään oikeutta. Niin on vain päätetty jossakin. Hoitoja evätään hallinnollisista syistä. Hoitoja evätään taloudellisista syistä. Ihmisiä tuomitaan kuolemaan vain siksi, että johtava ylilääkäri on kokoomuslainen kakkakikkare, joka haluaa olla kokoomusvirkamiesten ja poliitikkojen kaveri.

Työnantajat rikkovat maan lakeja, Euroopan Unionin lakeja ja kansainvälisiä työsopimuksia. Työnantajat rikkovat YT-lakia aivan yleisesti. Suurimmat firmat eivät maksa veroja juuri lainkaan. Suuryritys väärentää koko konsernikirjanpitonsa lähes vuosikymmenen ajan, asia tulee julkisuuteen, eikä mikään taho tutki asiaa.

Kaupan alalla on laittomia kartelleja ja sopimuksia. 

Pankit muuttavat tilisopimuksia yksipuolisesti, lain vastaisesti. Pankit muuttelevat lainasopimuksia mielensä mukaan. Luoton antajat perivät korkoja, jotka saattavat mafian koronkiskurit häpeään.

Poliisi on vuositasolla epäiltynä sadoista rikoksista. Tuomioistuimissa poliisit eivät saa tuomioita edes selvissä jutuissa. Kun poliisi uhkailee joukkohakkaamisella nuorukaista videolla, siitä ei seuraa yhtään mitään. Kun poliisi raiskaa alaikäisen, pahamaineinen hovioikeus päästää poliisin menemään.

Miten Suomesta tuli tällainen maa? Miksi Suomesta tuli tällainen maa?

Kuka haluaa rikollisvaltio Suomea?

Minä en.

2 kommenttia:

  1. "Luoton antajat perivät korkoja, jotka saattavat mafian koronkiskurit häpeään."
    Ai kuten sun hampaat, polvilumpiot, sun koko yrityksen mahdollisesti?

    Yks mikä mua vituttaa täs maailmas yhtä paljon, ku rahaa tahkoovat vääryydentekijät, eli joita sä tässä mustamaalat, ON ASIOITA ÄLYTTÖMÄLLÄ TAVALLA KÄRJISTÄVÄT MUSTAMAALAAJAT.

    Haloo oikeesti, asiat on perseellään joo, mut toistaseks tääl kotosuomessa taitaa olla asiat maailman parhaimalla taholla.

    Muutoksia tarvitaan tottakai, etenkin ettei valuta huonompaan.

    Mut faktaa on se et sä oot luultavasti joku tavallinen talliainen jonka mielestä kaikilla pitäs olla mersu, iso talo, jne. Ilman duunia.

    Voi saatana.

    VastaaPoista
  2. Kuntasektori harrastaa täysin estoitta laitonta määräaikaisten työsuhteiden ketjuttamista.

    VastaaPoista