KANSAN TERVEYDEN TUHOAMISPROJEKTI

Toisen maailmansodan jälkeen joku jossakin havahtui karmaisevaan tosiasiaan. Suomalaiset kansana olivat sairaita. Oli tuberkuloosia, puutostauteja, hampaat mätänivät suihin ja aiheuttivat terveyden romahduksia, oli kehityshäiriöitä, riisitautia, poliota. Suomalaiset sodassa taistelleet miehet kaatuivat viisi-, kuusikymppisinä hautaan. Lapset kuolivat keuhkokuumeisiin ja kurkkumätään. Flunssaepidempiat tappoivat heikkokuntoista kansaa.

Kyse ei ollut pelkästään kansan tragediasta, inhimillisestä katastrofista. Kyse oli mitä suurimmassa määrin kokonaisen kansakunnan taloudesta. Raihinainen kansa ei ollut tuottavaa. Sairas kansa ei kyennyt työhön, joka olisi tuottanut tarpeeksi lisäarvoa. Jotakin oli tehtävä. Kansa oli parannettava. Syntyi ajatus kansanterveydestä. Syntyi yhteiskunnallinen projekti, jonka perusideana oli varmistaa, että kansa oli mahdollisimman tervettä.

Jokaisen oli päästävä lääkäriin ja saatava tarvittavaa hoitoa. Lapsikuolleisuus oli painettava alas neuvolajärjestelmän ja kouluterveydenhuollon avulla. Terveistä lapsista kasvaisi terveitä aikuisia. Terveyskeskusjärjestelmän avulla perusterveydenhoito ja yksinkertaisimmat hoidot ja kirurgiset operaatiot saatettiin koko kansan ulottuville, myös syrjäseuduilla.

Oikeisto vastusti tätä projektia aina. Vaikka kyse oli taloudellisesti kannattavasta makrotason projektista, oikeisto vastusti sitä. Oikeiston mielestä se oli valtion varojen tuhlausta. Vasemmisto ajoi asiaa tasavertaisuusperiaatteen pohjalta. Terveydenhoito kuului kaikille, ei vain varakkaille. Oikeiston mielestä se ei kuulunut kaikille.

Pohjoismaisen hyvinvointivaltioidean läpimurto 1960-luvulla johti kansallisen terveysprojektin läpimenoon. Oikeistokin ymmärsi, että tämä oli tuottava sijoitus pitkällä tähtäimellä. Tosin, aina oli niitä, joiden mielestä tämä oli väärin. Miksi terve kansa olisi väärin, sitä oli ja on edelleen vaikea ymmärtää, mutta niin jotkut ajattelivat jo tuolloin.

Kansallisen terveysprojektin kulta-aika oli 1980-luvun lopulla. Terveyskeskusverkosto oli melko kattava ja lääkäriin pääsi tunnin varoitusajalla, akuuteissa tapauksissa saman tien. Hammaslääkäriin pääsi noin tunnin varoitusajalla ja viimeistään seuraavana päivänä. Lääkäriajan sai seuraavalle päivälle, olipa kyse hampaista tai haimasta. Sairaalaan pääsi sisään kävelemällä.

Kuitenkin me kuulimme jatkuvasti kertomuksia yksityisen terveydenhuollon ylivertaisuudesta. Kaikki me kuulimme kuinka joku oli "päässyt" Mehiläiseen, tai joku oli "päässyt" yksityislääkärille. Joillakin oli rahaa yksityiseen palveluun. Joku oli hankkinut kalliin vakuutuksen, jolla pääsi osaksi yksityistä terveydenhoitoa. Se oli kuulemma parempaa ja tehokkaampaa ja ystävällisempää. Me kaikki kuulimme näitä tarinoita. Se, mitä me emme koskaan kuulleet tai tulleet ajatelleeksi, oli se, kuka näitä juttuja kertoi? Mihin ne perustuivat? Mistä ne tulivat ja miksi?

Tuli 1990-luvun lama. Pankkikriisissä veronmaksajien rahoilla maksettiin yksityisten liikepankkien toilailuja kymmenillä miljardeilla. Alkoi yhteiskunnan alasajo, joka ei koskaan päättynyt.

Kansallisen terveydenhoidon ja kansan terveyden viholliset nousivat kumpujen yöstä. Suomen lääkäriliitto päätti luoda maahan keinotekoisen lääkäripulan.Se kävi vuosia kestäneen kampanjan lääkärikoulutuksen vähentämisen puolesta. Lääkäriliiton johto kävi säännöllisin väliajoin televisiossa ja puheohjelmissa kertomassa, että Suomessa koulutetaan aivan liikaa lääkäreitä. Kukaan ei koskaan pysähtynyt kysymään, mitä tällä tarkoitettiin. Kukaan ei koskaan kysynyt lääkäriliiton edustajilta mitä vikaa oli siinä, jos maassa oli mahdollisimman paljon lääkäreitä. Nyt tiedämme. Nyt meillä on lääkäripula ja lääkärit voivat vaatia juuri sellaisia palkkoja ja palkkioita kuin haluavat. Se oli heidän tavoitteensa 1990-luvulla ja he onnistuivat siinä.

Samaan aikaan alkoi koko terveydenhuollon yksityistäminen. Se tehtiin vaivihkaa ja salaa, koska tekijät ymmärsivät, ettei kansa koskaan hyväksyisi sitä sellaisenaan. Alkoi terveyskeskusverkoston romutus, julkisten sairaaloiden kurjistaminen ja koko julkisen terveydenhuollon kuristaminen. Terveydenhoidosta tuli taas maksullista, myös julkisella puolella. Samaan aikaan maan poliitikot ryhtyivät tukemaan yksityistä liiketoimintaa sadoilla miljoonilla.

Koska kansa ei olisi koskaan hyväksynyt sitä, että verovaroista annetaan yksityisen terveysbisneksen omistajille satoja miljoonia, se tehtiin Kela-korvausten muodossa. Annettiin ymmärtää, että koska julkinen terveydenhuolto ei kykene suoriutumaan tehtävistään, se niin sanottu toinen sektori hoitaa homman, paikkaa puutteet. Ja koska syy on tavallaan toimimattoman julkisen puolen, Kela-korvaa valtaosan yksityisen lääkärin laskuista. Todellisuudessa kyse oli siitä, että julkiselta terveydenhuollolta otettiin pois satoja miljoonia euroja joka vuosi ja ne siirrettiin Kela-mutkan kautta täysin yksityisille yrityksille ja toimijoille.

Nyt olemme tilanteessa, jossa terveydenhuoltoa "uudistetaan" tuhoamalla sen rippeetkin. Asiaa pohtineissa työryhmissä on esitetty, että koko Suomeen tarvitaan korkeintaan 25-35 terveyskeskusta. Työryhmien edustajat kävivät vain muutama vuosi sitten televisiossa kertomassa, että koko maahan tarvitaan vain 5-6 keskussairaalaa. Asia ei herättänyt mitään intohimoja edes toimittajissa. Sitä ei pengottu, eikä esitelty kansalle, laskun maksajalle, juuri mitenkään. Viisi keskussairaalaa Suomessa. Se tarkoittaa noin miljoonaa ihmistä per sairaala. Tuo on taso, joka alittaa afrikkalaisenkin tason.

Osmo Soininvaaran toimiesssa sosiaali- ja terveysministerinä OECD julkaisi raportin siitä kuinka paljon kukin maa käyttää bruttokansantuotteestaan terveydenhuoltoon. Suomi sijoittui listalla Romanian ja Bulgaria väliin. Soininvaara selitteli asiaa, väitti sitä tilastoharhaksi, mutta totta se oli. Meidän terveydenhuoltomme oli Romanian ja Bulgarian tasoa. Tuosta on tultu koko ajan alaspäin, tarkoituksellisesti.

Oikeiston historiallinen "uudistus" on tarkoittanut koko kansan terveyden tuhoamista. Se näkyy jo. Kouluterveydenhuollon alasajon hintaa maksetaan jo parikymppisten sairastelussa, mielenterveysongelmissa ja diabeteksessa ja peruskunto-ongelmien muodossa. Kuvitteleeko joku, että nämä tuhannet parikymppisen sairastelijat paranevat vanhetessaan?

Ja muistetaan vielä: koko kansan terveysprojekti syntyi ja luotiin siksi, että sairas kansa saataisiin työskentelemään tehokkaammin ja pidempään. Nyt kehitys on käännetty ja parikymppiset potilaat takaavat sen, että romahdus on tulossa, sekä kansanterveydellisesti että taloudellisesti.

Mitä tälle voisi tehdä? Ihan ensimmäiseksi ne sadat miljoonat veroeurot, jotka nyt annetaan yksityisille terveysalan yrityksille, pitäisi ottaa pois ja investoida julkiseen terveydenhuoltoon. Lääkäreitä pitäisi kouluttaa enemmän. Näistä kahdesta olisi hyvä alkaa. On aivan turha väittää, että satojen miljoonien veroeurojen kaataminen yksityisille yrityksille parantaisi tilannetta. Se vain kiihdyttää nykyistä kehitystä. Sen sijaan jokainen käsittää mitä nelisen sataa miljoonaa euroa vuodessa lisää julkiselle terveydenhuololle merkitsisi.