Mikä yhdistää katolista kirkkoa ja lestadiolaisliikettä ainakin Suomessa? Aivan. Molemmissa on paljastunut kymmeniä lapsiinsekaantumisia. Tapauksia saattaa olla satoja kummassakin. Itseasiassa katolisen kirkon piirissä niitä voi olla tuhansia. Molempia yhdistää myös kiivas pyrkimys villinä rehottavan pedofilian piilotteluun ja kätkemiseen, kieltämiseen ja vähättelyyn.
Kummassakin uskontokunnassa koko valtaisaa ongelmaa on tarkoituksellisesti ja tietoisesti pyritty peittelemään vuosikymmenien ajan. Sen pysäyttämiseksi ja kieltämiseksi ei tehty mitään vuosikymmeniin. Kiinni jääneitä pedofilipappeja ja työntekijöitä ei erotettu, eikä rankaistu. Korkeintaan heidät siirrettiin uusille laitumille, kirjaimellisesti.
Aivan hiljattain puolalainen katolinen kardinaali lausui katolisen kirkon johtajiin kuuluvalla arvovallallaan, että syy on itseasiassa lasten itsensä, että lapset viettelevät aikuisia miehiä. Kardinaali ei ole yksin uskonnollisten johtajien keskuudessa. Viime kesänä iranilainen uskonnollinen johtaja oli sitä mieltä, että reilusti alaikäiset lapset ovat tarpeeksi kypsiä naimisiin. Hiljattain eräs imaami lausui televisiossa, että lapset tulisi pukea burkhaan tai johonkin peittävään vaatteeseen, sillä he viettelevät miehiä.
Nämä kaikki miehet ovat uskontonsa eliittiä. He ovat uskontojensa korkeimpia auktoriteetteja. He edustavat pisimmälle koulutettuja ja uskontoihinsa syvimmin perhetyneitä. He ovat uskontojensa kiistattomia asiantuntijoita. Miettikääpä sitä hetken aikaa.
Miettikää nyt lapsen uskoa.
Miettikää nyt, mitä nuo aikuiset miehet tekevät tuolle lapsen uskolle, lapsen luottamukselle, lapsen vilpittömyydelle.
Miettikää miten nuo uskonnolliset johtajat näkevät lapsen.
Miettikää, mitä nuo uskonnolliset johtajat ajattelevat, kun he katsovat lasta.
sunnuntai 27. lokakuuta 2013
lauantai 19. lokakuuta 2013
KOLMEN A:N TAKANA
Ministeri Vapaavuori ja muut valtion talouden tuhonneet ministerit ovat viime aikoina piiskanneet kansaa mm. uhkailemalla maamme luottoluokituksen laskulla. Ihan alkajaisiksi, he ovat itse ajaneet maamme velkakierteeseen tekemällä kaikki alkeellisimmatkin virheet mitä tehtävissä on ollut. He ovat toistaneet kohta kohdalta jokaisen munauksen, joka tehtiin Ronald Reaganin Yhdysvalloissa, itseasiassa kaikissa maissa joissa liberalistinen ja randilainen mellastus on päässyt valloilleen. Suurin yksittäinen kansantaloudellinen supermunaus on ollut euro tukineen ja sotkuineen.
Katsotaanpa hieman sitä ketkä päättävät maamme luottoluokituksesta ja ketkä siis ohjailevat maamme talouspolitiikkaa ohi kansanedustuslaitoksen.
Luottoluokittajia on useita, mutta todellisuudessa kolme yksityistä liikeyritystä hallitsee yli 90% markkinoista. Nämä kolme ovat Standard & Poor's, sekä Moody's ja Fitch. Jo vuonna 1968 New Yorkin osavaltion rahoitusjohtaja Roy Goodman sanoi, että näillä yksityisillä firmoilla oli "raamatullinen valta". Goodmanin ajoista tilanne on vain pahentunut.
Vuoden 2008 finanssikriisin perustekijöinä ja aikaansaajina olivat juuri nämä kolme luottoluokittajaa. Ne antoivat Lehman Brothersille kolmen A:n luottoluokituksen vain päiviä ennen kuin kyseinen yhtiö romahti historian suurimassa yksittäisessä konkurssissa. Ne olivat tehneet samaa jo aikaisemmin ja tekevät edelleen. Hyvä esimerkki on Suomelle myönnetty kolmen A:n fiktiivinen luottoluokitus, jolla ei ole mitään tekemistä maamme todellisen taloustilanteen kanssa.
Suomen todellinen taloustilanne on korkeintaan B+, mutta silti meille annetaan kolmen A:n luokitus. Miksi näin? Koska siten saamme lainaa halvalla. Suomalaiset poliitikot ja virkamiehet ovat niin tyhmiä, että ottavat halpaa lainaa maksaakseen euromunauksensa ja veropoliittiset idioottimaisuutensa. He luulevat, että markkinat kiittelevät heitä ja heidän ammattitaitoaan. Todellisuudessa rakennetaan velkavipua, jolla Suomi pakotetaan lähitulevaisuudessa Kreikan tielle ja myymään itsensä halvalla kenelle tahansa. Näin tulee myös käymään ja sen on saanut aikaan Jyrki Kataisen ja Jutta Urpilaisen täydellinen osaamattomuus ja suomalaisten poliitikkojen uskomaton typeryys ylipäätään.
Standard & Poor's -yhtiön takana on noin kymmenen institutionaalista sijoittajaa. Moody's -yhtiön takana operoi mm. Warren Buffet, yksi maailman rikkaimmista miljardööreistä ja plutokraateista. Fitch-yhtiön omistavat ranskalainen Mard Lardet de Lacharriére sekä amerikkalainen Hearst Corporation. Jokaisen suuren luottoluokittajan omistus on kuitenkin sekoitettu niin, että on lähes mahdotonta tietää tai saada selville ketkä todellisuudessa ohjaavat niiden toimintaa. Varmaa on vain se, että jäljet johtavat suoraan maailman mahtavimpien pääomapiirien kynnykselle. Luottoluokittajat ajavat siis nimenomaan niiden etuja.
Nämä kolme luottoluokittajaa muodostavatkin omalla alallaan lähes täydellisen oligopolian, mutta ne ovat vain osa koko kansainvälisen finanssitalouden oligopoliaa.Oligopolia tarkoittaa markkinoita, joita muutama taho dominoi täydellisen määräävän markkina-asemansa voimin. Suomessa paras esimerkki on vähittäiskauppa, jota kaksi tahoa hallitsee yksinvaltaisesti. Oligopoliassa markkinoita hallitsevat tahot määräävät hinnoista ja markkinatilanteesta mielensä mukaan.
Finanssitalouden oligopolian täydentävät osaltaan neljä maailman suurinta tilintarkastusyhtiötä, jotka toimialastaan huolimatta ovat todellisuudessa markkinoiden muokkaajia ja ohjailijoita. Delotte, PwC, Ernst & Young sekä KPMG hallitsevat mm. kansainvälistä veroparatiisiverkostoa, kansainvälistä veronkiertoa ja pääomakiertoa. Ne ovat muodostaneet omalle alalleen täydellisen oligopolian ja ovat kansainvälisten finanssipiirien valtatriangelin toinen kulma luottoluokittajien ollessa se ensimmäinen.
Kolmannen triangelin kulman muodostavat suursijoittajat ja finanssiyhtiöt, joiden tavoitteena on luoda plutokratia, eli rahavalta. Yhdysvaltain finanssikriisi oli yksi osa tuota rahavallan luomisprojektia ja euro-kriisi on myös osa sitä. Hankkeen tarkoitusena on siirtää päätäntävalta pois demokraattisesti valituilta kansallisilta edustustoilta, ohittaa demokraattinen päätöksenteko tai syrjäyttää se kokonaan. Näin on toimittu johdonmukaisesti jo 1980-luvulta saakka erilaisia finanssikriisejä luoden, maanosasta toiseen. Aseena on velkavipu.
Epäilyille saatiin varmistus vuonna 2008, jolloin julkisuuteen vuosi muistio, jonka oli laatinut amerikkalaisen investointipankin johto suurasiakkailleen. Tuossa salaisessa muistiossa pankki kertoi työskentelevänsä kaikin keinoin rahavallan luomikseksi vuoteen 2015 mennessä. Kyse ei ole siis mistään foliopipoisten konspiraattorien keksimästä Illuminaatti-fuulasta, vaan kylmästä tosiasiasta.
Suomen valtio on sukeltanut pää edellä plutokratiaa luovien tahojen peräaukkoon ja valtiovarainministeriömme ja ministerimme näyttävät nauttivan täysin siemauksin siellä olostaan. Joko tyhmyyttään tai tietoisesti, he ovat luomassa tilannetta, jossa Suomi menettää itsenäisen päätöksentekovaltansa kuvaamalleni oligopolialle, joka siis on osa ylikansallista plutokratiaa.
Juuri siksi kolmen A:n luottoluokitus on tärkeä. Sillä kiristetään suomalaisia päättäjiä. Sen avulla päätöksentekoa ohjataan ja sitä jopa sanellaan täysin maamme ulkopuolelta, yksityisten yritysten mielihalujen mukaisesti. Sen avulla maamme ulkopolitiikkaa ja EU-politiikkaa voidaan ohjata mieleiseen suuntaan.Näin myös tapahtuu, tajusipa Jutta Uprilainen sitä tai ei. Luultavasti hänen hyvin rajoittunut näkemyksensä ei riitä tämän ymmärtämiseen.
Onneksi maailmasta löytyy esimerkkejä siitä, ettei näille rikollisille luottoluokittajille ja finanssipiireille tarvitse antautua. Islanti teki juuri niin. Se ei tehnyt kuten "markkinavoimat" vaativat. Se ei suostunut maksamaan yksityisten pankkien laskuja. Se ei suostunut maksamaan englantilaisten pankkien tappioita. Se ei taipunut IMF:n, Euroopan Unionin, Euroopan Keskuspankin, Maailman pankin, luottoluokittajien, rahalaitosten ja tilintarkastajien tahtoon, vaan teki omat kansalliset ratkaisunsa sen mukaan, mikä oli parasta islantilaisille, omille kansalaisille.
Katsotaanpa hieman sitä ketkä päättävät maamme luottoluokituksesta ja ketkä siis ohjailevat maamme talouspolitiikkaa ohi kansanedustuslaitoksen.
Luottoluokittajia on useita, mutta todellisuudessa kolme yksityistä liikeyritystä hallitsee yli 90% markkinoista. Nämä kolme ovat Standard & Poor's, sekä Moody's ja Fitch. Jo vuonna 1968 New Yorkin osavaltion rahoitusjohtaja Roy Goodman sanoi, että näillä yksityisillä firmoilla oli "raamatullinen valta". Goodmanin ajoista tilanne on vain pahentunut.
Vuoden 2008 finanssikriisin perustekijöinä ja aikaansaajina olivat juuri nämä kolme luottoluokittajaa. Ne antoivat Lehman Brothersille kolmen A:n luottoluokituksen vain päiviä ennen kuin kyseinen yhtiö romahti historian suurimassa yksittäisessä konkurssissa. Ne olivat tehneet samaa jo aikaisemmin ja tekevät edelleen. Hyvä esimerkki on Suomelle myönnetty kolmen A:n fiktiivinen luottoluokitus, jolla ei ole mitään tekemistä maamme todellisen taloustilanteen kanssa.
Suomen todellinen taloustilanne on korkeintaan B+, mutta silti meille annetaan kolmen A:n luokitus. Miksi näin? Koska siten saamme lainaa halvalla. Suomalaiset poliitikot ja virkamiehet ovat niin tyhmiä, että ottavat halpaa lainaa maksaakseen euromunauksensa ja veropoliittiset idioottimaisuutensa. He luulevat, että markkinat kiittelevät heitä ja heidän ammattitaitoaan. Todellisuudessa rakennetaan velkavipua, jolla Suomi pakotetaan lähitulevaisuudessa Kreikan tielle ja myymään itsensä halvalla kenelle tahansa. Näin tulee myös käymään ja sen on saanut aikaan Jyrki Kataisen ja Jutta Urpilaisen täydellinen osaamattomuus ja suomalaisten poliitikkojen uskomaton typeryys ylipäätään.
Standard & Poor's -yhtiön takana on noin kymmenen institutionaalista sijoittajaa. Moody's -yhtiön takana operoi mm. Warren Buffet, yksi maailman rikkaimmista miljardööreistä ja plutokraateista. Fitch-yhtiön omistavat ranskalainen Mard Lardet de Lacharriére sekä amerikkalainen Hearst Corporation. Jokaisen suuren luottoluokittajan omistus on kuitenkin sekoitettu niin, että on lähes mahdotonta tietää tai saada selville ketkä todellisuudessa ohjaavat niiden toimintaa. Varmaa on vain se, että jäljet johtavat suoraan maailman mahtavimpien pääomapiirien kynnykselle. Luottoluokittajat ajavat siis nimenomaan niiden etuja.
Nämä kolme luottoluokittajaa muodostavatkin omalla alallaan lähes täydellisen oligopolian, mutta ne ovat vain osa koko kansainvälisen finanssitalouden oligopoliaa.Oligopolia tarkoittaa markkinoita, joita muutama taho dominoi täydellisen määräävän markkina-asemansa voimin. Suomessa paras esimerkki on vähittäiskauppa, jota kaksi tahoa hallitsee yksinvaltaisesti. Oligopoliassa markkinoita hallitsevat tahot määräävät hinnoista ja markkinatilanteesta mielensä mukaan.
Finanssitalouden oligopolian täydentävät osaltaan neljä maailman suurinta tilintarkastusyhtiötä, jotka toimialastaan huolimatta ovat todellisuudessa markkinoiden muokkaajia ja ohjailijoita. Delotte, PwC, Ernst & Young sekä KPMG hallitsevat mm. kansainvälistä veroparatiisiverkostoa, kansainvälistä veronkiertoa ja pääomakiertoa. Ne ovat muodostaneet omalle alalleen täydellisen oligopolian ja ovat kansainvälisten finanssipiirien valtatriangelin toinen kulma luottoluokittajien ollessa se ensimmäinen.
Kolmannen triangelin kulman muodostavat suursijoittajat ja finanssiyhtiöt, joiden tavoitteena on luoda plutokratia, eli rahavalta. Yhdysvaltain finanssikriisi oli yksi osa tuota rahavallan luomisprojektia ja euro-kriisi on myös osa sitä. Hankkeen tarkoitusena on siirtää päätäntävalta pois demokraattisesti valituilta kansallisilta edustustoilta, ohittaa demokraattinen päätöksenteko tai syrjäyttää se kokonaan. Näin on toimittu johdonmukaisesti jo 1980-luvulta saakka erilaisia finanssikriisejä luoden, maanosasta toiseen. Aseena on velkavipu.
Epäilyille saatiin varmistus vuonna 2008, jolloin julkisuuteen vuosi muistio, jonka oli laatinut amerikkalaisen investointipankin johto suurasiakkailleen. Tuossa salaisessa muistiossa pankki kertoi työskentelevänsä kaikin keinoin rahavallan luomikseksi vuoteen 2015 mennessä. Kyse ei ole siis mistään foliopipoisten konspiraattorien keksimästä Illuminaatti-fuulasta, vaan kylmästä tosiasiasta.
Suomen valtio on sukeltanut pää edellä plutokratiaa luovien tahojen peräaukkoon ja valtiovarainministeriömme ja ministerimme näyttävät nauttivan täysin siemauksin siellä olostaan. Joko tyhmyyttään tai tietoisesti, he ovat luomassa tilannetta, jossa Suomi menettää itsenäisen päätöksentekovaltansa kuvaamalleni oligopolialle, joka siis on osa ylikansallista plutokratiaa.
Juuri siksi kolmen A:n luottoluokitus on tärkeä. Sillä kiristetään suomalaisia päättäjiä. Sen avulla päätöksentekoa ohjataan ja sitä jopa sanellaan täysin maamme ulkopuolelta, yksityisten yritysten mielihalujen mukaisesti. Sen avulla maamme ulkopolitiikkaa ja EU-politiikkaa voidaan ohjata mieleiseen suuntaan.Näin myös tapahtuu, tajusipa Jutta Uprilainen sitä tai ei. Luultavasti hänen hyvin rajoittunut näkemyksensä ei riitä tämän ymmärtämiseen.
Onneksi maailmasta löytyy esimerkkejä siitä, ettei näille rikollisille luottoluokittajille ja finanssipiireille tarvitse antautua. Islanti teki juuri niin. Se ei tehnyt kuten "markkinavoimat" vaativat. Se ei suostunut maksamaan yksityisten pankkien laskuja. Se ei suostunut maksamaan englantilaisten pankkien tappioita. Se ei taipunut IMF:n, Euroopan Unionin, Euroopan Keskuspankin, Maailman pankin, luottoluokittajien, rahalaitosten ja tilintarkastajien tahtoon, vaan teki omat kansalliset ratkaisunsa sen mukaan, mikä oli parasta islantilaisille, omille kansalaisille.
sunnuntai 13. lokakuuta 2013
HEIDI
Ministeri Hautalan eroilmoitusta luonnehdittiin sanoilla "dramaattinen", "kohtalokas" yms. Oikea sana olisi ollut Ymmärrettävä. Hän ei voinut enää ymmärrettävästi jatkaa toimessaan. Hän oli mokannut. Ei niin, että hänen toimintansa olisi ollut poikkeuksellista tai poliitikoille vierasta, vaan siksi, että hän jäi kiinni, eikä kiinnijäätyäänkään tajunnut mitä tapahtui.
Heidi Hautalan kohtaloksi tuli vihreä hybris. Viherät ovat hyviä ihmisiä. He eivät tee koskaan väärin. He ovat aina oikeassa. He voivat sanoa mitä vain ja tehdä ihan mitä vain, koska he ovat hyviä ihmisiä. Ja koska he ovat hyviä ihmisiä, kaikki mitä he tekevät, on hyvää ja oikein. Juuri siksi Tuija Brax oikeusministerinä heikensi kansalaisten oikeuksia urakalla ja antoi suuryrityksille juridisen valtuutuksen valkoilla työntekijöitään. Se oli Tuijan mielestä oikein, koska Tuijakin oli vihreä. Vihreä ei koskaan tee mitään väärää, tai pahaa. Ei tee Helsingin kaupunginjohtajan virkaa ujutettu herra Saurikaan, vaikka onkin tehnyt pahaa kaupunkinsa asukkaille monin eritavoin.
Se mitä Heidi, eivätkä muutkaan vihreät tajunneet, on se, ettei heillä ole backuppia. He eivät ole osana Hyväveli-verkostoa. Heiltä puuttuvat ne Iso pojat taustalta, joiden avulla tällaiset kriisit siivotaan maton alle ja unohduksiin median hallinnalla ja manipulaatiolla. Niinpä Heidi oli lammessa vaakkuva sorsa, joka vain odotti haulikon paukausta.
Todellisuudessa poliitikot toimivat aivan rutiiniluontoisesti kuten Heidikin. He painostavat ja uhkailevat, vaikuttavat ja ohjailevat kaikenlaista päätöksentekoa kaikilla tasoilla aivan kuten Heidikin teki. Hekin ajavat omiensa etuja. Kokoomus on junaillut rikkaimmille suomalaisille ja suuryrityksille miljardien tulonsiirrot, mutta se on aivan luonnollista. Niin suomalainen nonemklatuura toimii. Se on taustaorganisaatioiden ja poliitikkojen vallankäyttöverkosto, jolle kansalaiset ylipäätään ovat vain vaalikarjaa, jolle valehdellaan rutiiniluontoisesti ja joiden roolina on vain maksaa laskut.
Kansan tyytymättömyys alkaa olla kiehumispisteessä. Ihmiset ovat saaneet tarpeekseen siitä, että heidät on syrjäytetty kokonaan. Kukaan ei aja heidän etujaan, yksikään puolue ei puolusta heitä. Päätöksiä tehdään vain ja ainoastaan pääomapiirien toiveiden mukaisesti. Ylikansalliset intressit ohjaavat suomalaista päätöksen tekoa, eivät kansalliset edut. Suuri hallintouudistus, jonka osia kunta- ja sote-uudistus ovat, on vain Euroopan Unionin liittovaltion valmistelua paikallistasolla. Eivät ne paranna yhdenkään tavallisen kansalaisen asemaa tai palveluita, eikä se ole tarkoituskaan. Kyse on "isommista asioista".
Kansan kasvava tyytymättömyys alkaa kuitenkin jo tuntua Arkadianmäen suojatyöpaikassa. Puolueet ovat saaneet viestiä kansalaisilta, että kuminauha alkaa olla venynyt äärimittaansa. Mitä tallaisessa tilanteessa tehdään? Kansan kiukku on tyynnytettävä sovitusuhrilla. Heidi Hautala, vihreä omahyväinen ja oman kehunsa sokaisema nainen, on juuri sopiva sellainen. Vihreiden kaksinaamainen poliittinen peli on jo saanut sapen kiehumaan ja heistä ei pidetä kauheasti kannattajien ulkopuolella. Heidi oli kuin luotu sovitusuhriksi.
Heidi unohti vallan kolmijakoperusteet. Hän suhmuroi ja salaili, valehteli ja jäi kiinni, ja sai mennä. Ministeri Kyllönen, toinen omaan pullaansa tukehtuva omahyväinen ihminen, on seuraavana vuorossa. Hänhän munasi jäämurtajahankinnan Heidin kanssa. Sensijaan, että olisi hankittu monitoimimurtaja, joka pystyy tekemään rahaa omistajalleen, eli valtiolle, ympäri vuoden, nämä kaksi päättivät hankkia murtajan, joka makaa suurimman osan vuotta käyttämättömänä. Ministeri Kyllönen oli juuri marissut, että murtajat makaavat suuren osan vuotta käyttämättömänä, joten hän meni hankkimaan juuri sellaisen. Voimme vain ihmetellä, mikä suuri visio tuonkin takana oli. Varmaan on se, että tarvittaessa Kyllönen on se seuraava sovitusuhri.
Pääministerin ripeät otteet Heidi Gatessa eivät johdu siitä, että Heidi munasi. Kun Heidi edellisellä kerralla rikkoi lakia, siitä ei seurannut mitään. Nyt seurasi, koska pääministeri tarvitsi jonkun uhrattavaksi. Heidi oli uhrattava myös siksi, että se mitä pääministeri oikeasti pelkäsi, oli matopurkin aukeaminen. Heidistä oli tehtävä suuri näytös ja nopeasti. Oli luotava "dramaattinen" tapahtuma, jolla oli alku ja loppu. Piste.
Pääministerille pahinta olisi ollut skandaalin kerrannaisvaikutus. Pahinta olisi ollut, että matopurkki olisi avattu ja sitä olisi ryhdytty oikeasti penkomaan. Tällä hallituksella on monta pimeässä pidettävää asiaa. Komeroissa ja kätköissä on jos jonkinlaista kuprua ja mutrua, suhmurointia ja hämmennystä, joiden julkitulo ja perinpohjainen selvittäminen johtaisi poliittiseen katastrofiin. Juuri siksi Heidi oli uhrattava ja juuri siksi uhraus oli tehtävä nopeasti ja kirurgisesti, ennen kuin paise puhkeaa ja mätä valuu esiin.
Ministeri Kyllönen on tyhmyyttään jo asemoinut itsensä seuraavaksi uhriksi hallituksen salaisuuksien alttarille ja kirves heilahtaa heti, kun Jutta ja Jyrki niin päättävät. Näemme samanlaisen näytöksen, jossa ministeri Kyllönen kertoo, ettei koe tehneensä mitään väärää, mutta ymmärtää ettei voi jatkaa. Vieressä Paavo Arhinmäki ylistää Kyllöstä niin, että diabeetikot saavat sokerishokin. Ja meno jatkuu taas entisellään, salaisia hämärähommia piilotellen, kytköksiä kätkien, rahavirtoja ja vaikutusverkostoa suojellen. Taustalla kokoomus ja demarit, sekä RKP, nuo hallituksen todelliset ison rahan ryhmät, hierovat käsiään ja uskovat, että kansan viha on viilennetty.
Heidi Hautalan kohtaloksi tuli vihreä hybris. Viherät ovat hyviä ihmisiä. He eivät tee koskaan väärin. He ovat aina oikeassa. He voivat sanoa mitä vain ja tehdä ihan mitä vain, koska he ovat hyviä ihmisiä. Ja koska he ovat hyviä ihmisiä, kaikki mitä he tekevät, on hyvää ja oikein. Juuri siksi Tuija Brax oikeusministerinä heikensi kansalaisten oikeuksia urakalla ja antoi suuryrityksille juridisen valtuutuksen valkoilla työntekijöitään. Se oli Tuijan mielestä oikein, koska Tuijakin oli vihreä. Vihreä ei koskaan tee mitään väärää, tai pahaa. Ei tee Helsingin kaupunginjohtajan virkaa ujutettu herra Saurikaan, vaikka onkin tehnyt pahaa kaupunkinsa asukkaille monin eritavoin.
Se mitä Heidi, eivätkä muutkaan vihreät tajunneet, on se, ettei heillä ole backuppia. He eivät ole osana Hyväveli-verkostoa. Heiltä puuttuvat ne Iso pojat taustalta, joiden avulla tällaiset kriisit siivotaan maton alle ja unohduksiin median hallinnalla ja manipulaatiolla. Niinpä Heidi oli lammessa vaakkuva sorsa, joka vain odotti haulikon paukausta.
Todellisuudessa poliitikot toimivat aivan rutiiniluontoisesti kuten Heidikin. He painostavat ja uhkailevat, vaikuttavat ja ohjailevat kaikenlaista päätöksentekoa kaikilla tasoilla aivan kuten Heidikin teki. Hekin ajavat omiensa etuja. Kokoomus on junaillut rikkaimmille suomalaisille ja suuryrityksille miljardien tulonsiirrot, mutta se on aivan luonnollista. Niin suomalainen nonemklatuura toimii. Se on taustaorganisaatioiden ja poliitikkojen vallankäyttöverkosto, jolle kansalaiset ylipäätään ovat vain vaalikarjaa, jolle valehdellaan rutiiniluontoisesti ja joiden roolina on vain maksaa laskut.
Kansan tyytymättömyys alkaa olla kiehumispisteessä. Ihmiset ovat saaneet tarpeekseen siitä, että heidät on syrjäytetty kokonaan. Kukaan ei aja heidän etujaan, yksikään puolue ei puolusta heitä. Päätöksiä tehdään vain ja ainoastaan pääomapiirien toiveiden mukaisesti. Ylikansalliset intressit ohjaavat suomalaista päätöksen tekoa, eivät kansalliset edut. Suuri hallintouudistus, jonka osia kunta- ja sote-uudistus ovat, on vain Euroopan Unionin liittovaltion valmistelua paikallistasolla. Eivät ne paranna yhdenkään tavallisen kansalaisen asemaa tai palveluita, eikä se ole tarkoituskaan. Kyse on "isommista asioista".
Kansan kasvava tyytymättömyys alkaa kuitenkin jo tuntua Arkadianmäen suojatyöpaikassa. Puolueet ovat saaneet viestiä kansalaisilta, että kuminauha alkaa olla venynyt äärimittaansa. Mitä tallaisessa tilanteessa tehdään? Kansan kiukku on tyynnytettävä sovitusuhrilla. Heidi Hautala, vihreä omahyväinen ja oman kehunsa sokaisema nainen, on juuri sopiva sellainen. Vihreiden kaksinaamainen poliittinen peli on jo saanut sapen kiehumaan ja heistä ei pidetä kauheasti kannattajien ulkopuolella. Heidi oli kuin luotu sovitusuhriksi.
Heidi unohti vallan kolmijakoperusteet. Hän suhmuroi ja salaili, valehteli ja jäi kiinni, ja sai mennä. Ministeri Kyllönen, toinen omaan pullaansa tukehtuva omahyväinen ihminen, on seuraavana vuorossa. Hänhän munasi jäämurtajahankinnan Heidin kanssa. Sensijaan, että olisi hankittu monitoimimurtaja, joka pystyy tekemään rahaa omistajalleen, eli valtiolle, ympäri vuoden, nämä kaksi päättivät hankkia murtajan, joka makaa suurimman osan vuotta käyttämättömänä. Ministeri Kyllönen oli juuri marissut, että murtajat makaavat suuren osan vuotta käyttämättömänä, joten hän meni hankkimaan juuri sellaisen. Voimme vain ihmetellä, mikä suuri visio tuonkin takana oli. Varmaan on se, että tarvittaessa Kyllönen on se seuraava sovitusuhri.
Pääministerin ripeät otteet Heidi Gatessa eivät johdu siitä, että Heidi munasi. Kun Heidi edellisellä kerralla rikkoi lakia, siitä ei seurannut mitään. Nyt seurasi, koska pääministeri tarvitsi jonkun uhrattavaksi. Heidi oli uhrattava myös siksi, että se mitä pääministeri oikeasti pelkäsi, oli matopurkin aukeaminen. Heidistä oli tehtävä suuri näytös ja nopeasti. Oli luotava "dramaattinen" tapahtuma, jolla oli alku ja loppu. Piste.
Pääministerille pahinta olisi ollut skandaalin kerrannaisvaikutus. Pahinta olisi ollut, että matopurkki olisi avattu ja sitä olisi ryhdytty oikeasti penkomaan. Tällä hallituksella on monta pimeässä pidettävää asiaa. Komeroissa ja kätköissä on jos jonkinlaista kuprua ja mutrua, suhmurointia ja hämmennystä, joiden julkitulo ja perinpohjainen selvittäminen johtaisi poliittiseen katastrofiin. Juuri siksi Heidi oli uhrattava ja juuri siksi uhraus oli tehtävä nopeasti ja kirurgisesti, ennen kuin paise puhkeaa ja mätä valuu esiin.
Ministeri Kyllönen on tyhmyyttään jo asemoinut itsensä seuraavaksi uhriksi hallituksen salaisuuksien alttarille ja kirves heilahtaa heti, kun Jutta ja Jyrki niin päättävät. Näemme samanlaisen näytöksen, jossa ministeri Kyllönen kertoo, ettei koe tehneensä mitään väärää, mutta ymmärtää ettei voi jatkaa. Vieressä Paavo Arhinmäki ylistää Kyllöstä niin, että diabeetikot saavat sokerishokin. Ja meno jatkuu taas entisellään, salaisia hämärähommia piilotellen, kytköksiä kätkien, rahavirtoja ja vaikutusverkostoa suojellen. Taustalla kokoomus ja demarit, sekä RKP, nuo hallituksen todelliset ison rahan ryhmät, hierovat käsiään ja uskovat, että kansan viha on viilennetty.
perjantai 4. lokakuuta 2013
AVOIN KIRJE "KANSANEDUSTAJALLE"
Hyvä kansanedustaja,
olen lähestynyt sinua usein kirjeitse ja sähköpostitse. Et ole vastannut kuin kerran, ja silloinkin lyhyesti tekstiviestiini. Tuolloin sanoit, että ehdotukseni on hyvä ja pitää ottaa esille. Et koskaan tehnyt niin. En pettynyt. Tiesin, ettet tee niin. Vastauksesi oli samaa ylimielistä soopaa mitä te kaikki "kansanedustajat" oksennatte kansalaisten päälle vaalien alla. Tuolloin mielistelette äänestäjiä kaikin tavoin. Suomeksi sanottuna: valehtelette.
Valehteleminen on olennainen osa elämäänne. Te valehtelette toisillenne, esimiehillenne, puoluekavereillenne, kannattajillenne ja ennen kaikkea kansalle. Valehtelemisesta on tehty eduskunnassa hyväksyttyä kieltämällä sanan käyttäminen keskustelussa. Tämä siksi, että nyt voitte kaikki valehdella niin paljon kuin kehtaatte, eikä kukaan voi sanoa, että valehtelette. Minä sanon, että te kaikki valehtelette aamusta iltaan, illasta aamuun. Mikä pahinta, se on totta.
Alkaen 5.11. 2011 sinun palkkasi on ollut 6 335 euroa kuukaudessa. Jos olet asunut pääkaupunkiseudulla, olet saanut kulukorvausta 986 euroa 81 senttiä joka kuukausi. Jos asut yli 30 kilometrin päässä eduskuntatalosta, olet saanut 1315 euroa 75 senttiä kuukaudessa palkkasi päälle. Kauempana asuessasi olet saanut 1809 euroa 15 senttiä lisää. Riippuen asuinpaikastasi todellinen palkkasi on siis ollut vähintään 7 321 euroa 81 senttiä kuukaudessa. Enimmillään se on ollut 8 144 euroa 15 senttiä kuukaudessa.
Jo tuollainen palkka on hämmästyttävän suuri verrattuna siihen, että suomalaisista lähes puolet tienaa kuukaudessa bruttona alle 2000 euroa Tilastokeskuksen mukaan. Myös siihen kuuluisaan mediaanipalkkaan verrattuna tienaat yli kaksinkertaisesti. Eikö hävetä? Ilmeisesti ei yhtään. Voit silti antaa marenki poskeasi koristaen lausuntoja siitä, kuinka suomalaisten tulotaso on liian korkea, kuinka suomalaisten palkat ovat liian korkeita, ja kuinka suomalaisten pitää joustaa alaspäin.
Tilanne on kuitenkin tätäkin karmaisevampi. Suuren valiokunnan, perustuslakivaliokunnan, valtiovarainvaliokunnan ja tarkastusvaliokunnan puheenjohtajille maksetaan lisäpalkkiota. Se on suuruudeltaan 1178 euroa kuukaudessa. Jos siis asuinpaikkasi paperilla on kaukana, palkkasi kuukaudessa on 8 144 euroa 15 senttiä lisineen. Jos tämän lisäksi olet jonkun näiden valtiokuntien puheenjohtaja, palkkasi onkin kuukaudessa 9 322 euroa 15 senttiä.
Valtiovarainvaliokunnan jaostojen puheenjohtajille maksetaan lisäpalkkiota 714 euroa. Kaikkien valiokuntien puheenjohtajille maksetaan vähintään 714 euron lisäpalkkio, mutta ei siinä kaikki. Lisäksi jokaisen puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtajalle maksetaan lisäpalkkioita. Jos puolueellasi on eduskunnassa enemmän kuin 16 paikkaa, sinä saat ryhmäpuheenjohtajana 1178 euroa lisää joka kuukausi. Jos puolueellasi ei ole kuin 3-16 paikkaa, saat vain 714 euroa palkkasi päälle. Alle kolmen edustajan ryhmien puheenjohtajat eivät saa mitään. Eduskunnassa toimii siis sama syrjintä kuin muuallakin yhteiskunnassa. Jos olet pieni ja heikko, et saa mitään. Mitä isompi, vahvempi ja rikkaampi olet, sen enemmän saat.
Sinä puolustat kiivaasti näitä hirmuisia tuloja. Sanot, että ne ovat käypä korvaus työstäsi, joka keskivertokansanedustajalla sisältää napin painamista ja kahvilassa istumista. Perustelet ylisuuria mammuttipalkkojasi sillä, että kansanedustajan työ on pätkätyötä. Puhut soopaa niin, että suupielesi kuohuvat. Olet itse sanonut moneen otteeseen eri medioissa, että yli vuoden työsuhde on sinun mielestäsi pitkäaikainen. Olet sanonut moneen kertaan, että pätkätöitä tulee ottaa vastaan alle tuhannen euron palkoillakin. Monet tekevätkin niin, mutta sinä pidät itseäsi samanlaisena vaikka palkkasi on viisinkertainen. Tämä on yksi syy siihen, miksi sinua ja kaltaisiasi parasiitteja inhotaan ja vihataan niin syvästi.
Olet jo yli kahdenvuosikymmenen ajan ottanut vastaan kansalaisten verorahoja ja samaan aikaan vähentänyt kansalaisten niillä maksamia palveluita. Sanot, ettei niihin ole varaa. Jos sinun palkkasi puolitettaisiin ja kaikki lisäpalkkiot ja muu ökyelämäsi mahdollistavat etuudet poistettaisiin, säästö olisi huomattava. Peruspalkoillannekin laskien eduskunta maksaa palkkaa sinulle ja kaltaisillesi vuodessa 15 miljoonaa 204 000 euroa. Tähän summaan ei sisälly mitään työnantajamaksuja, jotka me kansalaiset maksamme. Palkkojenne puolittaminen säästäisi vuodessa 7 miljoonaa 602 000 euroa vuodessa. Vaalikauden aikana säästö olisi 30 miljoonaa 408 000 euroa.
Tiedän, se on mielestäsi pieni summa kokonaisuudesta. Se on kuitenkin summa, jolla 2000 euron kuukausituloja nauttiva eläisi 1267 vuotta. Tai kääntäen: tuolla summalla maksettaisiin 1267 suomalaisen kuukausipalkka kevyesti. Toimeentulotuen perusosaa nauttiva eläisi tuolla summalla 5 312 vuotta ja muutaman kuukauden päälle.
Todellisuudessa palkkakustannuksesi minulle on paljon suurempi, sillä minä maksan sinun eläkemaksusi ja muut työnantaja maksut. Lisäksi sinä matkustat Suomessa ilmaiseksi. Et maksa penniäkään kotimaan lennoista, junamatkoista tai bussimatkoistasi, ja lisäksi voit ajella pääkaupunkiseudulla taksilla ilmaiseksi. Minä en voi. Sinulla on myös täysin ilmainen terveydenhoito. Minulla ei ole sellaista ollut sitten vuoden 1984, kun pääsin armeijasta. Näin siitä huolimatta, että olet vuosikymmenien ajan puhunut ilmaisesta terveydenhoidosta. Sinulla se on. Minulla ei.
Näiden lisäksi olet vuosikymmenien ajan rohmunnut erilaisia vaalitukia itsellesi. Ne ovat jääneet pimentoon, sillä et vuosikymmeniin tehnyt niistä lain vaatimia ilmoituksia. Olit laatinut lain, jonka rikkomisesta ei seurannut mitään. Tämän avulla saatoit vuosikymmenten ajan koota tuhansia euroja verotonta tuloa itsellesi. Yhä edelleen osa teistä jättää tekemättä ilmoituksensa ja vaikka lain piti muuttua, en ole huomannut yhdenkään kollegasi joutuneen pulaan lain rikkomisesta.
Kun tavallinen kansalainen puhuttelee sinua ja tuo esille huoliaan, tai näkemyksiään, et noteeraa niitä lainkaan. Sinulla on selityksiä enemmän kuin jalkapallojoukkueella on peräreikiä. Sinun mielestäsi en joko ymmärrä asioita, tai sitten en tiedä niistä tarpeeksi. Kun vuosia sitten kerroin sinulle asuinalueeni kaavoitukseen liittyvistä ongelmista ja esitin perustellut näkemykseni, katsahdit minuun hymyillen ja sanoit, että asia on jo päätetty. Asia oli päätetty kuulematta asukkaita ja sille en voisi mitään. Sama koskee valtakunnallisia asioita. Todellisuudessa sanot, ettet edusta minua, kansaa, vaan jotakin muuta tahoa, jonka mieleinen päätös on tehty sinun toimestasi. Tämä on rikoksesi minua kohtaan.
Sanot minua kaljabaarimarsijaksi, vaikka en ole elämäni aikana juonut yhtä lasillista olutta, enkä ole koskaan istunut baareissa. Sanot minua puskista huutelijaksi, vaikka sanon mielipiteeni avoimesti omalla nimelläni. Sanot, ettei minulla ole esittää vaihtoehtoja, vaikka esitänkin sinulle sellaisen. Sanot minun eläneen yli varojeni, vaikka minulla ei ole lainkaan velkaa, eikä omistusasuntoa, ei autoa, eikä edes polkupyörää. Viimeisin hankintani oli halpatuotantomaassa tehty t-paita, koska minulla ei ole varaa muuhun. Uusimmat kenkäni ostin kolme vuotta sitten, kun edelliset hajosivat.
Sinä sanot, etten maksa tarpeeksi veroja, ja että syyllistyn harmaan talouden suosimiseen. Todellisuudessa olen aina maksanut veroni ja laskuni ajoissa ja sentilleen. Sinä et ole. Sinä olet sekaantunut harmaaseen ja mustaan talouteen hyvin usein kymmenien muiden "kansanedustajien" tapaan. Sinä ja puoluetoverisi olette tehneet laajaa yhteistyötä talousrikollisten kanssa, suojelleet heitä ja edistäneet talousrikollisuutta sen massiivisimmassa mitassa. Olet laatimassa lakeja, jotka suojelisivat suurimman luokan talourikollisuutta, veronkiertoa ja mustaa rahaa. Teet tuota kaikkea samaan aikaan, kun syytät minua veronkierrosta ja harmaasta taloudesta.
Hyvä kansanedustaja, sinulla ei ole lainkaan käsitystä siitä, kuinka vihaisia kansalaiset ovat. Sinä kuvittelet, että olet turvassa eduskuntalon sisällä. Kuvittelet, että puolueesi pitää sinusta huolen. Uskot, että poliisi ja armeija turvaavat viimekädessä elostelevan elämäntapasi ja huijaamisesi. Olet väärässä pahemman kerran.
Tony Halme sanoi eduskuntaan päästyään, että jos te ette kuuntele mitä hän sanoo, seuraavassa eduskunnassa on 16 tonihalmetta. Te kikattelitte ja hihittelitte, naureskelitte ja päivittelitte Halmeen kompuroidessa yksityiselämässään kohti ennenaikaista hautaa. Te ette tajunneet silloinkaan mitä Halme tarkoitti. Seuraavien vaalien jälkeen te saitte kaksi kertaa enemmän tonihalmeita saliinne ja hämmästelitte asiaa. Olitte ja olette edelleen sitä mieltä, että jytky oli vahinko, että se tapahtui sattumusten summana. Ette ota vieläkään vakavasti sitä viestiä.
Minäpä selvennän asiaa. Sinä olet minulla töissä. Olet alaiseni. Minä olen sinun työnantajasi. Minä omistan rakennuksen, jota kuvittelet omaksesi. Minä maksan palkkasi. Sinun olemassa olosi riippuu täysin siitä, mitä minä ajattelen sinusta. Sinun toimintasi on ratkaisevaa.
Nyt olemme tässä. Sinä sanot, että tekemäsi päätökset parantavat palveluita, joista maksan. Niin ei kuitenkaan käy. Käy päinvastoin. Palvelut vähenevät ja huononevat. Sanot, ettei niihin ole varaa. Silti annat tuhansia miljoonia minun rahojani ulkomaalaisille pankeille ja veroparatiiseille. Ajat minun haluamaani hyvinvointivaltiota alas ja käytät siihen antamani rahat aivan muuhun. En pidä siitä. Se tekee minut vihaiseksi.
Kuvittelet, että olet suojatyöpaikassa. Et ole. Jonakin päivänä minä saan tarpeekseni ja marssin työnantajan ominaisuudessa työpaikallesi ja erotan sinut. Annan sinulle potkut. Kuvitteletko pysäyttäväsi minut? Miten? Poliisin mellakkaosastolla tai valmiusyksikkö Karhulla?
Meitä on miljoonia. Onko ensimmäinen aikeesi pysäyttää meidät? Mitä se kertoo sinusta ja ajattelustasi "kansanedustaja"?
Voit olla varma siitä, että jonakin päivänä me tulemme sinua tapaamaan. Tulemme vaatimaan sinua tilille siitä, että olet ottanut rahamme ja antanut ne niille, joilla rahaa on jo ennestään. Et ole käyttänyt rahojamme siihen tarkoitukseen, johon ne annoimme. Olet kavaltanut ne meiltä. Olet haukkunut meitä, syyllistänyt meitä ja solvannut meitä avoimesti vuosien ajan. Meidänkin mittamme tulee täyteen. Me emme kuuntele ja katsele tuollaista käytöstä työntekijöiltämme, alaisiltamme, loputtomiin. Mitä sinä sitten teet? Mitä sanot? Minne pakenet?
Hyvä "kansanedustaja", usko nyt. Minä ja sadat tuhannet muut työnantajasi, me olemme todella vihaisia ja pettyneitä toimintaasi. Me emme pidä siitä mitä teet. Me varoitamme sinua. Älä tuhoa enempää uskoamme yhteiseen hankkeeseemme. Sinun toimintasi ansiosta yhä useampi meistä pohtii jo koko hankkeen hautaamista.
Kiitos sinun ja työkavereittesi, meidän uskomme suomalaiseen kansanedustuslaitokseen alkaa olla lopussa. Me emme enää usko siihen.
Se on sinun rikoksistasi suurin, hyvä "kansanedustaja".
olen lähestynyt sinua usein kirjeitse ja sähköpostitse. Et ole vastannut kuin kerran, ja silloinkin lyhyesti tekstiviestiini. Tuolloin sanoit, että ehdotukseni on hyvä ja pitää ottaa esille. Et koskaan tehnyt niin. En pettynyt. Tiesin, ettet tee niin. Vastauksesi oli samaa ylimielistä soopaa mitä te kaikki "kansanedustajat" oksennatte kansalaisten päälle vaalien alla. Tuolloin mielistelette äänestäjiä kaikin tavoin. Suomeksi sanottuna: valehtelette.
Valehteleminen on olennainen osa elämäänne. Te valehtelette toisillenne, esimiehillenne, puoluekavereillenne, kannattajillenne ja ennen kaikkea kansalle. Valehtelemisesta on tehty eduskunnassa hyväksyttyä kieltämällä sanan käyttäminen keskustelussa. Tämä siksi, että nyt voitte kaikki valehdella niin paljon kuin kehtaatte, eikä kukaan voi sanoa, että valehtelette. Minä sanon, että te kaikki valehtelette aamusta iltaan, illasta aamuun. Mikä pahinta, se on totta.
Alkaen 5.11. 2011 sinun palkkasi on ollut 6 335 euroa kuukaudessa. Jos olet asunut pääkaupunkiseudulla, olet saanut kulukorvausta 986 euroa 81 senttiä joka kuukausi. Jos asut yli 30 kilometrin päässä eduskuntatalosta, olet saanut 1315 euroa 75 senttiä kuukaudessa palkkasi päälle. Kauempana asuessasi olet saanut 1809 euroa 15 senttiä lisää. Riippuen asuinpaikastasi todellinen palkkasi on siis ollut vähintään 7 321 euroa 81 senttiä kuukaudessa. Enimmillään se on ollut 8 144 euroa 15 senttiä kuukaudessa.
Jo tuollainen palkka on hämmästyttävän suuri verrattuna siihen, että suomalaisista lähes puolet tienaa kuukaudessa bruttona alle 2000 euroa Tilastokeskuksen mukaan. Myös siihen kuuluisaan mediaanipalkkaan verrattuna tienaat yli kaksinkertaisesti. Eikö hävetä? Ilmeisesti ei yhtään. Voit silti antaa marenki poskeasi koristaen lausuntoja siitä, kuinka suomalaisten tulotaso on liian korkea, kuinka suomalaisten palkat ovat liian korkeita, ja kuinka suomalaisten pitää joustaa alaspäin.
Tilanne on kuitenkin tätäkin karmaisevampi. Suuren valiokunnan, perustuslakivaliokunnan, valtiovarainvaliokunnan ja tarkastusvaliokunnan puheenjohtajille maksetaan lisäpalkkiota. Se on suuruudeltaan 1178 euroa kuukaudessa. Jos siis asuinpaikkasi paperilla on kaukana, palkkasi kuukaudessa on 8 144 euroa 15 senttiä lisineen. Jos tämän lisäksi olet jonkun näiden valtiokuntien puheenjohtaja, palkkasi onkin kuukaudessa 9 322 euroa 15 senttiä.
Valtiovarainvaliokunnan jaostojen puheenjohtajille maksetaan lisäpalkkiota 714 euroa. Kaikkien valiokuntien puheenjohtajille maksetaan vähintään 714 euron lisäpalkkio, mutta ei siinä kaikki. Lisäksi jokaisen puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtajalle maksetaan lisäpalkkioita. Jos puolueellasi on eduskunnassa enemmän kuin 16 paikkaa, sinä saat ryhmäpuheenjohtajana 1178 euroa lisää joka kuukausi. Jos puolueellasi ei ole kuin 3-16 paikkaa, saat vain 714 euroa palkkasi päälle. Alle kolmen edustajan ryhmien puheenjohtajat eivät saa mitään. Eduskunnassa toimii siis sama syrjintä kuin muuallakin yhteiskunnassa. Jos olet pieni ja heikko, et saa mitään. Mitä isompi, vahvempi ja rikkaampi olet, sen enemmän saat.
Sinä puolustat kiivaasti näitä hirmuisia tuloja. Sanot, että ne ovat käypä korvaus työstäsi, joka keskivertokansanedustajalla sisältää napin painamista ja kahvilassa istumista. Perustelet ylisuuria mammuttipalkkojasi sillä, että kansanedustajan työ on pätkätyötä. Puhut soopaa niin, että suupielesi kuohuvat. Olet itse sanonut moneen otteeseen eri medioissa, että yli vuoden työsuhde on sinun mielestäsi pitkäaikainen. Olet sanonut moneen kertaan, että pätkätöitä tulee ottaa vastaan alle tuhannen euron palkoillakin. Monet tekevätkin niin, mutta sinä pidät itseäsi samanlaisena vaikka palkkasi on viisinkertainen. Tämä on yksi syy siihen, miksi sinua ja kaltaisiasi parasiitteja inhotaan ja vihataan niin syvästi.
Olet jo yli kahdenvuosikymmenen ajan ottanut vastaan kansalaisten verorahoja ja samaan aikaan vähentänyt kansalaisten niillä maksamia palveluita. Sanot, ettei niihin ole varaa. Jos sinun palkkasi puolitettaisiin ja kaikki lisäpalkkiot ja muu ökyelämäsi mahdollistavat etuudet poistettaisiin, säästö olisi huomattava. Peruspalkoillannekin laskien eduskunta maksaa palkkaa sinulle ja kaltaisillesi vuodessa 15 miljoonaa 204 000 euroa. Tähän summaan ei sisälly mitään työnantajamaksuja, jotka me kansalaiset maksamme. Palkkojenne puolittaminen säästäisi vuodessa 7 miljoonaa 602 000 euroa vuodessa. Vaalikauden aikana säästö olisi 30 miljoonaa 408 000 euroa.
Tiedän, se on mielestäsi pieni summa kokonaisuudesta. Se on kuitenkin summa, jolla 2000 euron kuukausituloja nauttiva eläisi 1267 vuotta. Tai kääntäen: tuolla summalla maksettaisiin 1267 suomalaisen kuukausipalkka kevyesti. Toimeentulotuen perusosaa nauttiva eläisi tuolla summalla 5 312 vuotta ja muutaman kuukauden päälle.
Todellisuudessa palkkakustannuksesi minulle on paljon suurempi, sillä minä maksan sinun eläkemaksusi ja muut työnantaja maksut. Lisäksi sinä matkustat Suomessa ilmaiseksi. Et maksa penniäkään kotimaan lennoista, junamatkoista tai bussimatkoistasi, ja lisäksi voit ajella pääkaupunkiseudulla taksilla ilmaiseksi. Minä en voi. Sinulla on myös täysin ilmainen terveydenhoito. Minulla ei ole sellaista ollut sitten vuoden 1984, kun pääsin armeijasta. Näin siitä huolimatta, että olet vuosikymmenien ajan puhunut ilmaisesta terveydenhoidosta. Sinulla se on. Minulla ei.
Näiden lisäksi olet vuosikymmenien ajan rohmunnut erilaisia vaalitukia itsellesi. Ne ovat jääneet pimentoon, sillä et vuosikymmeniin tehnyt niistä lain vaatimia ilmoituksia. Olit laatinut lain, jonka rikkomisesta ei seurannut mitään. Tämän avulla saatoit vuosikymmenten ajan koota tuhansia euroja verotonta tuloa itsellesi. Yhä edelleen osa teistä jättää tekemättä ilmoituksensa ja vaikka lain piti muuttua, en ole huomannut yhdenkään kollegasi joutuneen pulaan lain rikkomisesta.
Kun tavallinen kansalainen puhuttelee sinua ja tuo esille huoliaan, tai näkemyksiään, et noteeraa niitä lainkaan. Sinulla on selityksiä enemmän kuin jalkapallojoukkueella on peräreikiä. Sinun mielestäsi en joko ymmärrä asioita, tai sitten en tiedä niistä tarpeeksi. Kun vuosia sitten kerroin sinulle asuinalueeni kaavoitukseen liittyvistä ongelmista ja esitin perustellut näkemykseni, katsahdit minuun hymyillen ja sanoit, että asia on jo päätetty. Asia oli päätetty kuulematta asukkaita ja sille en voisi mitään. Sama koskee valtakunnallisia asioita. Todellisuudessa sanot, ettet edusta minua, kansaa, vaan jotakin muuta tahoa, jonka mieleinen päätös on tehty sinun toimestasi. Tämä on rikoksesi minua kohtaan.
Sanot minua kaljabaarimarsijaksi, vaikka en ole elämäni aikana juonut yhtä lasillista olutta, enkä ole koskaan istunut baareissa. Sanot minua puskista huutelijaksi, vaikka sanon mielipiteeni avoimesti omalla nimelläni. Sanot, ettei minulla ole esittää vaihtoehtoja, vaikka esitänkin sinulle sellaisen. Sanot minun eläneen yli varojeni, vaikka minulla ei ole lainkaan velkaa, eikä omistusasuntoa, ei autoa, eikä edes polkupyörää. Viimeisin hankintani oli halpatuotantomaassa tehty t-paita, koska minulla ei ole varaa muuhun. Uusimmat kenkäni ostin kolme vuotta sitten, kun edelliset hajosivat.
Sinä sanot, etten maksa tarpeeksi veroja, ja että syyllistyn harmaan talouden suosimiseen. Todellisuudessa olen aina maksanut veroni ja laskuni ajoissa ja sentilleen. Sinä et ole. Sinä olet sekaantunut harmaaseen ja mustaan talouteen hyvin usein kymmenien muiden "kansanedustajien" tapaan. Sinä ja puoluetoverisi olette tehneet laajaa yhteistyötä talousrikollisten kanssa, suojelleet heitä ja edistäneet talousrikollisuutta sen massiivisimmassa mitassa. Olet laatimassa lakeja, jotka suojelisivat suurimman luokan talourikollisuutta, veronkiertoa ja mustaa rahaa. Teet tuota kaikkea samaan aikaan, kun syytät minua veronkierrosta ja harmaasta taloudesta.
Hyvä kansanedustaja, sinulla ei ole lainkaan käsitystä siitä, kuinka vihaisia kansalaiset ovat. Sinä kuvittelet, että olet turvassa eduskuntalon sisällä. Kuvittelet, että puolueesi pitää sinusta huolen. Uskot, että poliisi ja armeija turvaavat viimekädessä elostelevan elämäntapasi ja huijaamisesi. Olet väärässä pahemman kerran.
Tony Halme sanoi eduskuntaan päästyään, että jos te ette kuuntele mitä hän sanoo, seuraavassa eduskunnassa on 16 tonihalmetta. Te kikattelitte ja hihittelitte, naureskelitte ja päivittelitte Halmeen kompuroidessa yksityiselämässään kohti ennenaikaista hautaa. Te ette tajunneet silloinkaan mitä Halme tarkoitti. Seuraavien vaalien jälkeen te saitte kaksi kertaa enemmän tonihalmeita saliinne ja hämmästelitte asiaa. Olitte ja olette edelleen sitä mieltä, että jytky oli vahinko, että se tapahtui sattumusten summana. Ette ota vieläkään vakavasti sitä viestiä.
Minäpä selvennän asiaa. Sinä olet minulla töissä. Olet alaiseni. Minä olen sinun työnantajasi. Minä omistan rakennuksen, jota kuvittelet omaksesi. Minä maksan palkkasi. Sinun olemassa olosi riippuu täysin siitä, mitä minä ajattelen sinusta. Sinun toimintasi on ratkaisevaa.
Nyt olemme tässä. Sinä sanot, että tekemäsi päätökset parantavat palveluita, joista maksan. Niin ei kuitenkaan käy. Käy päinvastoin. Palvelut vähenevät ja huononevat. Sanot, ettei niihin ole varaa. Silti annat tuhansia miljoonia minun rahojani ulkomaalaisille pankeille ja veroparatiiseille. Ajat minun haluamaani hyvinvointivaltiota alas ja käytät siihen antamani rahat aivan muuhun. En pidä siitä. Se tekee minut vihaiseksi.
Kuvittelet, että olet suojatyöpaikassa. Et ole. Jonakin päivänä minä saan tarpeekseni ja marssin työnantajan ominaisuudessa työpaikallesi ja erotan sinut. Annan sinulle potkut. Kuvitteletko pysäyttäväsi minut? Miten? Poliisin mellakkaosastolla tai valmiusyksikkö Karhulla?
Meitä on miljoonia. Onko ensimmäinen aikeesi pysäyttää meidät? Mitä se kertoo sinusta ja ajattelustasi "kansanedustaja"?
Voit olla varma siitä, että jonakin päivänä me tulemme sinua tapaamaan. Tulemme vaatimaan sinua tilille siitä, että olet ottanut rahamme ja antanut ne niille, joilla rahaa on jo ennestään. Et ole käyttänyt rahojamme siihen tarkoitukseen, johon ne annoimme. Olet kavaltanut ne meiltä. Olet haukkunut meitä, syyllistänyt meitä ja solvannut meitä avoimesti vuosien ajan. Meidänkin mittamme tulee täyteen. Me emme kuuntele ja katsele tuollaista käytöstä työntekijöiltämme, alaisiltamme, loputtomiin. Mitä sinä sitten teet? Mitä sanot? Minne pakenet?
Hyvä "kansanedustaja", usko nyt. Minä ja sadat tuhannet muut työnantajasi, me olemme todella vihaisia ja pettyneitä toimintaasi. Me emme pidä siitä mitä teet. Me varoitamme sinua. Älä tuhoa enempää uskoamme yhteiseen hankkeeseemme. Sinun toimintasi ansiosta yhä useampi meistä pohtii jo koko hankkeen hautaamista.
Kiitos sinun ja työkavereittesi, meidän uskomme suomalaiseen kansanedustuslaitokseen alkaa olla lopussa. Me emme enää usko siihen.
Se on sinun rikoksistasi suurin, hyvä "kansanedustaja".
tiistai 1. lokakuuta 2013
1% OUTLAW BIKER
Seuraava teksti on vain ja ainoastaan tekemäni. Kaikki virheet ja erheet ovat käsialaani. Teksti perustuu faktaan, kirjattuun ja kuultuun sellaiseen.
Kun polttomoottori oli uusi ja ihmeellinen, keksittiin moottoripyörä. Se oli todellinen läpimurto. Autot olivat isoja ja kalliita, vain rikkaimman väestönosan saatavilla, mutta moottoripyörä oli edullisempi ja jopa edes jotenkin realistinen motorisoitu kulkuväline. Yhdysvalloissa moottoripyörä saavutti nopeasti suosiota, sillä se muistutti hevosta. Silläkin ratsastettiin nopeasti ja maastossa, jonne autoilla ei ollut asiaa.
Miltei saman tien motoristit alkoivat kilpailla keskenään erilaisissa kokoontumisissa ja tapahtumissa. Toiminta oli kuitenkin kaoottista, kunnes vuonna 1903 perustettiin Federation of American Motorcyclists, FAM. 1908 FAM järjesti ensimmäisen kisansa, New Yorkin ja Long Islandin ympäriajon muodossa. Toiminta oli kuitenkin varsin hajanaista ja hapuilevaa, mutta ensimmäiset kerhot syntyivät samoihin aikoihin.
Ensimmäinen maailmansota katkaisi touhun, mutta toi tulevaan soppaan uuden lisänsä. Ensimmäistä kertaa moottoripyörillä sodittiin. Lähetit ja muut erikoismiehet liikkuivat Länsirintamalla moottoripyörillä ja tuhannet miehet koulutettiin ajamaan olosuhteista ja vaaroista piittaamatta. Nämä nuorukaiset olivat se itu, josta paljon myöhemmin sikisi kokonainen motoristikulttuuri.
Sodan jälkeen nuoret miehet palasivat kotimaahansa, joka oli muuttunut. Kieltolaki oli tuonut viinarallin, jossa tarvittiin jakeluhommiin nopeita miehiä moottoripyörillään, ja jazz pauhasi salakapakoissa. Laiton viina, jazz-tytöt eli flapperit, huumeet kuten kokaiini, ja taloudellinen nousukausi saivat motoristeille siivet selkään.
FAM sulki itsensä jo 1919, koska moottoripyörien menekki kääntyi laskuun. 1920-luvun alussa Ford esitteli T-mallinsa, joka oli halvempi auto kuin yksikään moottoripyörä. Se tarkoitti ensimmäisen prätkäaallon kuihtumista. Moottoripyörä ei ollut enää kilpailukykyinen tavarankuljetuksissakaan. T-Ford oli kansan auto, helppo korjata ja ylläpitää, ja sillä pystyi ajelemaan vaikka millaisessa perunapellossa.
Vuonna 1924 perustettiin American Motorcycle Association, kansallinen moottoripyöräilyn kattojärjestö, joka ryhtyi pelastamaan kuihtuvaa harrastusta ja lajia. Se laati säännöt ja alkoi muodostaa kerhoja ja liitti itseensä jo olemassa olleita kerhoja. Ne kerhot, jotka noudattivat omia sääntöjään tai joita AMA ei hyväksynyt, saivat niskoilleen nimen Outlaw. Termi ei tarkoittanut rikollista tai valtion lakeja rikkovaa kerhoa, vaan kerhoa, joka ei noudattanut AMA:n sääntöjä, englanniksi by-laws.
Termi Outlaw oli ollut jo jonkin aikaa käytössä myös muissa yhdistyksissä ja se oli mukana myös ammattiyhdistysliikkeessä ja urheilutoiminnassa. Ammattiyhdistys, joka ei kuulunut kansallisiin liittoihin, oli niiden mielestä outlaw-yhdistys. Urheilutapahtuma tai seura, joka ei kuulunut kansallisiin lajiliittoihin tai yhdistyksiin, oli outlaw. Ravintolayhdistyksiin kuulumattomat ravintolat olivat nekin outlaw. Termi siis tarkoitti sellaista kerhoa, ryhmää tai yhdistystä, joka ei noudattanut alansa kansallisen liiton tai yhdistyksen sääntöjä, ja toimi siitä riippumatta.
Toinen termi, joka väärennettiin paljon myöhemmin viranomaisten toimesta, oli sergeant-at-arms, eli järjestysmies. Jokaisessa amerikkalaisessa yhdistyksessä, kerhossa Lions Clubista Mickey Mouse -kerhoon oli kerhon itsensä valitsema järjestymies, jonka tehtäviin kuului kokousten järjestyksen valvonta ja sääntöjen noudattamisen valvominen. Myös ammttiyhdistysliikkeessä oli omat järjestysmiehensä ja vuosisadan alkupuolella väkivaltaisten työtaisteluiden aikana nämä miehet hankkivat itselleen todella kovan maineen. Heihin lukeutui myös muuan nuorukainen Detroitista, joka myöhemmin ay-organisaattorina ja ay-pomona tunnettiin paremmin nimellä Jimmy Hoffa.
Melko varmaa on, että ensimmäiset AMA:lle vilkuttaneet kerhot olivat niiden miesten kerhoja, jotka olivat sotineet satulassa. He eivät nähneet järkeä siinä, että vapauduttuaan kurista ja järjestyksestä, ja löydettyään satulasta vapauden, he liittyisivät järjestöön, joka määräilisi heidän ajelujaan.He halusivat ajella sinne minne halusivat ja siten kuin halusivat.
Vuonna 1928 AMA:n pääsihteeriksi nousi E.C. Smith, jyrkkämielinen patriootti, joka oli tiukan kurin ja järjestyksen mies. Smithin kaudella AMA:n säännöstöihin kuului tarkka pukukoodi. Smith piti myös tarkkaa huolta siitä, ettei AMA:n järjestämiin kisoihin ja ajoihin osallistunut siihen kuulumattomia kerhoja. Ne olivat todellakin Outlaw, ulkona AMA:n toiminnasta.
Vuonna 1929 New Yorkin pörssi romahti ja suisti maailmantalouden syöksyyn. Alkoi suuri lamakausi. Lamakauden myötä 1920-luvun huviajeluiden ja hulluttelun aikakausi tuli päätökseensä. Smith tiukensi otettaan AMA:sta ja kiristi ruuveja. Yhdistykseen kuulumattomilla kerhoilla ei ollut asiaa mihinkään AMA:n tapahtumiin, tai sen tytäryhdistysten ja kerhojen tapahtumiin.
Samoihin aikoihin Keskilännen suuret tasangon kärsivät ennätyskuivuuksista ja rankasti muokatut viljelysmaat lensivät kirjaimellisesti tuulen mukana. Syntyivät suuret pölymyrskyt, joista yksi pimensi jopa Washingtonin taivaan. Oklahoman osattomiksi jääneet pienviljelijät muuttivat perheineen paremman tulevaisuuden toivossa lännen kultamaahan Kaliforniaan. Heidän mukanaan ja jo heitä ennen parempaa tulevaisuutta saapui etsimään entisten renkien ja päivätyöläisten porukoita, yksinäisiä miehiä töitä etsimässä. Monet näistä miehistä saapuivat Tyynenmeren äärelle moottoripyörillä.
Lama takasi sen, ettei töitä riittäänyt kaikille ja sen, etteivät palkat olleet kummoisia. Osa moottoripyörillä Kaliforniaan saapuneista yksinäisistä miehistä lyöttäytyi yhteen pieniin porukoihin ja teki mitä piti hengissä pysyäkseen. Jotkut olivat ensimmäisen maailmansodan veteraaneja, toiset nuorempia kieltolain ajan kasvatteja, joille lain rikkominen ei ollut kummoinenkaan juttu. Joistakin ryhmistä muodostui tiukempia porukoita, toiset olivat lyhytikäisiä lössejä vailla suuntaa. Joidenkin tutkijoiden mielestä juuri nämä pienet porukat olivat ensimmäisiä todellisia outlaw-kerhoja, mutta mitään jälkiä niistä ei ole jäänyt. Luultavasti ne olivat hyvin väliaikaisia ryhmiä.
1920-luvun autoistuminen ja suuri lamakausi olivat pyyhkineet kartalta pienemmät moottoripyörän valmistajat, joten jäljellä oli vain kaksi merkittävää amerikkalaista tehdasta: Indian ja Harley-Davidson. Näistä jälkimmäinen oli suurempi ja sen pyöriä oli enemmän liikenteessä. Juuri tästä syystä Harley-Davidson oli useimpien motoristien valinta. Siitä tuli myös kerhojen ja ajoporukoiden suosikki.
Toisen maailmansodan aikana E.C. Smith pyrki edelleen vankistamaan AMA:n asemaa. Uusi sukupolvi oli lähtenyt sotimaan ja saamaan sotilaallista ajo-opetusta ja koulutusta, mutta koko sotaa edeltäneen ajan sekä outlaw- että AMA-kerhojen määrä oli noussut. Jo 1930-luvulla AMA:ssa oli yli 300 jäsenkerhoa. Näissä kerhoissa noudatettiin AMA:n tiukkaa pukukoodia ja niiden jäseniä pidettiin vastuuntuntoisina motoristeina. Ne muut motoristit ajelivat AMA:an kuulumattomissa outlaw-kerhoissa. Eteläisen Kalifornian auringon alla ajelevat motoristiporukat olivat myös ensimmäisten joukossa hylkäämässä AMA:n tiukkaa pukukoodia.
Toisen maailmansodan aikana Yhdysvaltain armeijassa oli jo tuntuva määrä moottoripyörillä liikkuvia sotilaita. Ensimmäinen maailmansota oli osoittanut, että ajopeli sopi hyvin joihinkin tehtäviin ja sotilasmotoristeiksi oli koulutettu satoja miehiä. Kun sota päättyi, nuo miehet palasivat takaisin kotiin ja suurin osa meni takaisin töihin ja asettui aloilleen. Kaikkien kohdalla tämä reitti ei toiminut.
Osa varsinkin nuoremmista veteraaneista ei enää kyennyt, tai halunnut sopeutua yhteiskunnan ahtaisiin lokeroihin. He olivat pistäneet henkensä peliin, nähneet kuolemaa ja tuhoa, ja selvinneet hengissä kaikesta. Osa heistä halusi vihdoinkin vaihtaa vapaalle ja rellestää sielunsa kyllyydestä, ja osa ei vain päässyt yli sodassa kokemastaan. Nykytermein sanottuna, osa kärsi vuoren varmasti posttraumaattisesta stressioireyhtymästä. Jotkut jo ennen sotia kerhoissa ajelleet miehet eivät enää nähneet siisteissä perhekerhoissa mitään mielekästä ja janosivat vauhtia ja jännitystä elämäänsä. Toiset olivat saaneet tarpeekseen kaikesta muodollisesta kunniallisuudesta.
Nämä miehet muodostivat ensimmäiset varsinaiset nykyaikaiset outlaw-kerhot. Kalifornia muodostui uudelaisen motoristikulttuurin tyyssijaksi moottoripyöräilyä suosivan ilmastonsa vuoksi, mutta samanlaista kehitystä alkoi pian tapahtua myös suurissa keskilännen ja idän kaupungeissakin. Nämä uudenlaiset kerhot eivät piitanneet lainkaan AMA:sta ja sen säännöistä, sen määräyksistä ja uhkauksista. Uuden polven motoristit menivät AMA:n tapahtumiin, ajelivat luvitta kisoissa, olivat juovuksissa ja tekivät temppujaan ratojen ulkopuolella. Kurin ja järjestyksen miehelle E.C. Smithille tämä kaikki oli suuri kauhistus.
Samaan aikaan E.C. Smith oli ristiretkellä ulkolaisia moottoripyöriä vastaan. Indian ja Harley-Davidson olivat ahtaalla ulkolaisten, lähinnä brittiläisten moottoripyörien tuonnin kanssa. Uusien ulkolaisten pyörien taso jopa ylitti amerikkalaiset ja nuoremman polven rämäpääkuskit pitivät nopeista ja luotettavista brittipyöristä. E.C. Smithille brittipyörät olivat kauhistuksen kanahäkki ja hän teki kaikkensa estääkseen niiden maihinnousun.
1940-luvulla Yhdysvalloissa ilmestyi vain yksi alan lehti. The Motorcyclist oli ollut AMA:n epävirallinen lehti ja äänitorvi koko ilmestymisaikansa, mutta kun lehti kehtasi julkaista pienen brittipyörämainoksen, E.C. Smith uhkasi julkaisua vakavilla seurauksilla. The Motorcyclist ei kuitenkaan reagoinut johtajan uhkauksiin odotetusti. Se teki pesäeron AMA:aan ja ilmoitti olevansa jatkossa "vapaa ja riippumaton, sekä peloton" lehti. Niinpä Smith ryhtyi julkaisemaan AMA:n omaa tiedotuslehtetä AMA Reportia, joka oli siis yhdistyksen virallinen äänitorvi. Se ei menestynyt omillaan kovinkaan hyvin.
Smith pyrki myös kieltämään kanadalaisten kilpakuskien osallistumisen amerikkalaisiin kilpailuihin, koska Kanadassa sikäläinen motoristiyhdistys ei tehnyt mitään kieltääkseen brittiläisiä pyöriä. Smithin AMA kielsi kisaamisen alaisissaan tapahtumissa millään muulla kuin amerikkalaisella pyörällä. Hän myös hyväksyi vain sellaiset kanadalaiskerhot, joissa ajettiin amerikkalaisilla moottoripyörillä.
E.C. Smithin mitta tuli täyteen kahden kokoontumisajon myötä. Vuonna 1947 pienessä kalifornialaisessa Hollisterin kaupungissa järjestettiin AMA:n pitkän matkan ajotapahtuma. Juuri kyseisenä vuonna paikalla oli myös toimittajia. Paikalle ilmestyivät myös AMA:aan kuulumattomat kerhot, joiden jäsenet touhusivat omiaan. He joivat, olivat humalassa, mekkaloivat ja tekivät temppujaan pitkin pääkatua. Jokunen päätyi putkaankin muiden humalaisten sekaan. Muutamat kerholaiset kävivät kyselemässä koska kaveri pääsee ulos. Siinä se suurin piirtein olikin.
Life-lehti, joka oli alansa arvostetuin valokuvajournalismin julkaisu, julkaisi valokuvan ilmisevästi humalaisesta motoristista, joka istua röhjötti pyörän selässä, ja tuhansien ihmisten kokoontumisajosta puhkesi suoranainen mediamyrsky. Vaikka kuva oli lavastettu, se otettiin todesta. Vaikka tapahtumassa ei ollut mitään tavatonta, skandaalilehdet leipoivat siitä villien motoristien mellakan ja kaupungin valtauksen. Tiettävästi yksi moottoripyörä ajettiin sisään baariin turvaan, siksi ajaksi, kun sen omistaja ryypiskeli, mutta tämäkin oli baarin omistajan idea. Kukaan paikalla olleista ei muistanut mitään mellakkaa, ei nähnyt joukkotappeluita tai mitään muutakaan.
Seuraavana vuonna Riversiden piirikunnan sheriffilaitoksen koulutuskeskus isännöi vastaavanlaista tapahtumaa, eikä tälläkään kertaa tapahtunut mitään ihmeempää. Lehdistö kuitenkin leipoi tapahtumasta mellakan, jossa humalaiset motoristit olivat terrorisoineet kaupunkia päiväkausien ajan ja riehuneet pitkin ja poikin. Riversiden sheriffi Rayburn julkaisi tiedoitteen, jossa kertasi viikonlopun todellisen saldon, mutta sitä ei enää otettu huomioon.
12 henkeä oli päätynyt putkaan humalan takia, 2 motoristia oli pidätetty tankojuoppudesta, 1 autoilija rattijuopumuksesta, 9 ilotulitteiden ammuskelusta, 12 julkisrauhan häirinnästä, 1 viranomaisen häirinnästä, 8 hajaantumiskäskyn noudattamatta jättämisesta ja 1 pahoinpitelystä. Koko viikonlopun ajan kaupungissa oli ollut tuhansia motoristeja, mukaan luettuna ne Hollisterissa huonoa mainetta saaneet outlaw-kerhot ja tuossa oli koko saldo. 46 kansalaista oli päätynyt putkaan ja heistä ylivoimainen valtaosa humalansa vuoksi.
Koko viikonlopun aikana lauantaista maanantaihin kaupungissa ei sattunut yhtään liikenneonnettomuutta poliisin oman rekisterin mukaan. Yksi ihminen kuoli piirikunnan toisella laidalla yli sadan kilometrin päässä auto-onnettomuudessa.
Skandaalilehdistö ei sheriffin tiedoista piitannut, vaan maalasi omia kauhukuviaan rettelöitsevien motoristien hunnilaumoista, jotka raiskasivat kokonaisia kaupunkeja. Sillä ei ollut mitään väliä mitä todellisuudessa oli tapahtunut, eikä sillä, että sekä Hollisterissa että Riversidessa paikalliset asukkaat ottivat vieraat mielellään vastaan ja että kokoontumiset olivat näiden syrjäisten pikkukaupunkien elinehto myös taloudellisessa mielessä.
Tarinaa Hollisterin ja Riversiden mellakoista toistellaan edelleen lukemattomissa julkaisuissa, viranomaisteksteissä ja kirjoissa, vaikka mitään sellaisia ei koskaan ollutkaan. Paikalla olleet outlaw-kerholaiset ristivät tapahtumat myöhemmin omalla nimellään "Mellakka, jota ei koskaan ollutkaan".
E.C. Smith päätti ottaa tiukan linjan ja tyrmätä tapahtumista nousseen mediakohun lausunnollaan. Hänen mukaansa 99% kerhomotoristeista oli lainkuuliaisia ja vastuuntuntoisia motoristeja, ja he kuuluivat tietenkin AMA:n kerhoihin. 1% motoristeista oli niitä, jotka olivat muista piittaamattomia rettelöitsijöitä ja juoppoja. Smith tuli tahtomattaankin luoneeksi viimeisen niistä "virallisista" outlaw-motoristien leimoista.
1950-luvulla kommunistikauhu ja niin sanottu moraalinen paniikki loivat otollisen maaperän outlaw-kerhojen maineen sementoitumiselle. Roskalehdistö ja kynäsepot kirjoittelivat pornografisia tarinoita motoristijoukkioiden elämästä ja touhuista. Yhteistä niille oli se, että kerholaiset olivat kommunisteja, narkomaaneja, seksihulluja ja rikollisia. Myös Hollywood osallistui talkoisiin tekemällä parit motoristielokuvat, joista Marlon Brandon tähdittämä The Wild One/Hurjapäät oli melkoinen hitti nuorison keskuudessa. Se myös innoitti tulevaa motoristipolvea.
1950-luvun moraalinen paniikki kohdistui myös nuorisoon ja teineihin, sillä ensikertaa vaikutti siltä, ettei nuoriso olekaan vanhempiensa vallan alla. Hirveä neekerimusiikki rock'n'roll villitsi tyttöjä ja poikia seksuaalissävytteisiin tansseihin, pojat kasvattivat pitkiä tukkia ja rasvasivat ne kuin pahimmat italiaanot ikään, ja suurkaupungeissa katujengit kasvoivat satojen jäsenten suuruisiksi. Vaikka tilastot eivät mitään paniikin aihetta antaneetkaan, media ja poliitikot pitivät huolen siitä, että nuorisojengit olivat suuri huolen aihe Atlantin molemmilla puolin.
Englannissa kauhisteltiin nahkatakkisia rokkareita, jotka kaahailivat moottoripyörillään, ja suurkaupunkien teddy boy -jengejä, jotka tappelivat ketjuilla ja partaveitsillä. Ison veden takana slummien värillisten nuorten jengit kävivät sotia ja satojen osanottajien jengitappeluita, murhasivat ja raiskasivat ja ryöstivät, ja autioilla maanteillä ja moottoriteiden varsilla lymysivät kaikkialle kuljeksivat motoristijengit, jotka olivat seksihulluja. E.C. Smithin valtakausi AMA:n diktaattorina päättyi 1958, mutta mies oli onnistunut luomaan outlaw-kulttuurin sekä todellisessa mielessä, että myös sen legendan, jolla ei ollut perusteita tosielämässä.
1960-luvun alkupuolen motoristit saivat vielä olla suhteellisen rauhassa outlaw-kerhoissaan, mutta vastakulttuurin ja nousevan huumekulttuurin vanavedessä heidätkin kiskottiin taas esiin. Vanha maine oli tallella ja nyt siihen lisättiin hippiajan groove ja beat-sukupolven äärimmäinen ulkopuolisuus. Syyskuussa 1964 outlaw-kerhoista vanhimpiin kuuluva ja kuuluisin kerho joutui keskelle raiskauskohua. Epäilyt paljastuivat perättömiksi, uhreja ei ollut, eikä mitään ollut tapahtunutkaan, mutta pahaksi onneksi asemaansa varmisteleva Kalifornian yleinensyyttäjä Thomas C. Lynch oli jo ehtinyt pitää tiedotustilaisuuden, jossa oli jo nimennyt syylliset kerholaiset.
Senaattori Fred Starr haistoi mahdollisuutensa seuraavien vaalien alla ja vaati kovaan ääneen syyttäjä Lynchiä selvittämään kerhon toimintaa. Syntyi pahamaineinen Lynch-raportti, joka loi nykyaikaisen mielikuvan outlaw-kerhoista. Kyseinen raportti on edelleen kansainvälisen poliisitoiminnan perusteoksia ja se mainitaan kaikissa outlaw-kerhoja käsittelevissä historiikeissa lähteenä. Juuri tästä omaa asemaansa varmistelleen syyttäjä Lynchin raportista syntyi se mielikuva, joka edelleen hallitsee mediaa ja viranomaisten tiedotusta.
Lynchin raportin mukaan Kaliforniassa oli kyseisen kerhon jäseniä 463. Mistä luku oli peräisin, sitä ei tiedä kukaan. Se tiedetään, että kerholaisia oli todellisuudessa joitakin kymmeniä. Lynchin mukaan kerho oli syyllistynyt 1173:een rikokseen. Todellisuudessa noista rikoksista 1022 olikin rikkeitä, kuten sakkoja, huomautuksia jne. Vain 151 juttua oli ollut rikoksia ja niissäkin tuomiot olivat tulleet enimmäkseen sellaisista rikoksista kuten ajoneuvovarkaus, murtovarkaus ja päällekarkaaminen.
Samana aikana Kaliforniassa oli tehty 1 116 murhaa, 12 448 törkeää pahoinpitelyä, 6 257 seksuaalirikosta ja 24 532 murtoa. Outlaw-kerhon jäsenet eivät olleet syyllistyneet näihin.
Vuonna 1964 samaisen kerhon kaksi jäsentä ajoi pahan kolarin toisen motoristijoukon kanssa. Molemmat kerholaiset saivat surmansa ja loukkaantuneita oli lukuisia. AMA jatkoi Smithin linjalla ja tuomitsi jyrkästi onnettomuudessa osallisena olleet ja antoi ymmärtää, että kyse oli taas samaisesta prosentista motoristeja, joka oli pilannut ylevän harrastuksen maineen jo lähes parikymmentä vuotta aikaisemmin.
Kuolleiden motoristien kerhoveljet järjestivät kokouksen muiden San Franciscon seudun outlaw-kerhojen kanssa keskustellakseen poliisin ylettömyyksiin yltyneestä häirinnästä. Juttu kuitenkin kääntyi AMA:n puheisiin ja hyvin nopeasti, siltä seisomalta, muutama motoristi luonnosteli itselleen 1% merkin. Se oli salmiakin muotoinen vinoneliö, jonka keskellä oli 1% merkki. Sen tarkoituiksena oli näyttää AMA:lle, etteivät sen puheet merkinneet outlaw-kerholaisille mitään. Kaksi kerholaista marssi lähes suoraan kokouksesta tatuointliikkeeseen ja otti ihoonsa merkin tuoreeltaan. Muut alkoivat valmistaa merkkejä liiveihinsä.
Tämä on totuus siitä kuinka 1% outlaw biker syntyi ja mitä se alunperin merkitsi.
Kun polttomoottori oli uusi ja ihmeellinen, keksittiin moottoripyörä. Se oli todellinen läpimurto. Autot olivat isoja ja kalliita, vain rikkaimman väestönosan saatavilla, mutta moottoripyörä oli edullisempi ja jopa edes jotenkin realistinen motorisoitu kulkuväline. Yhdysvalloissa moottoripyörä saavutti nopeasti suosiota, sillä se muistutti hevosta. Silläkin ratsastettiin nopeasti ja maastossa, jonne autoilla ei ollut asiaa.
Miltei saman tien motoristit alkoivat kilpailla keskenään erilaisissa kokoontumisissa ja tapahtumissa. Toiminta oli kuitenkin kaoottista, kunnes vuonna 1903 perustettiin Federation of American Motorcyclists, FAM. 1908 FAM järjesti ensimmäisen kisansa, New Yorkin ja Long Islandin ympäriajon muodossa. Toiminta oli kuitenkin varsin hajanaista ja hapuilevaa, mutta ensimmäiset kerhot syntyivät samoihin aikoihin.
Ensimmäinen maailmansota katkaisi touhun, mutta toi tulevaan soppaan uuden lisänsä. Ensimmäistä kertaa moottoripyörillä sodittiin. Lähetit ja muut erikoismiehet liikkuivat Länsirintamalla moottoripyörillä ja tuhannet miehet koulutettiin ajamaan olosuhteista ja vaaroista piittaamatta. Nämä nuorukaiset olivat se itu, josta paljon myöhemmin sikisi kokonainen motoristikulttuuri.
Sodan jälkeen nuoret miehet palasivat kotimaahansa, joka oli muuttunut. Kieltolaki oli tuonut viinarallin, jossa tarvittiin jakeluhommiin nopeita miehiä moottoripyörillään, ja jazz pauhasi salakapakoissa. Laiton viina, jazz-tytöt eli flapperit, huumeet kuten kokaiini, ja taloudellinen nousukausi saivat motoristeille siivet selkään.
FAM sulki itsensä jo 1919, koska moottoripyörien menekki kääntyi laskuun. 1920-luvun alussa Ford esitteli T-mallinsa, joka oli halvempi auto kuin yksikään moottoripyörä. Se tarkoitti ensimmäisen prätkäaallon kuihtumista. Moottoripyörä ei ollut enää kilpailukykyinen tavarankuljetuksissakaan. T-Ford oli kansan auto, helppo korjata ja ylläpitää, ja sillä pystyi ajelemaan vaikka millaisessa perunapellossa.
Vuonna 1924 perustettiin American Motorcycle Association, kansallinen moottoripyöräilyn kattojärjestö, joka ryhtyi pelastamaan kuihtuvaa harrastusta ja lajia. Se laati säännöt ja alkoi muodostaa kerhoja ja liitti itseensä jo olemassa olleita kerhoja. Ne kerhot, jotka noudattivat omia sääntöjään tai joita AMA ei hyväksynyt, saivat niskoilleen nimen Outlaw. Termi ei tarkoittanut rikollista tai valtion lakeja rikkovaa kerhoa, vaan kerhoa, joka ei noudattanut AMA:n sääntöjä, englanniksi by-laws.
Termi Outlaw oli ollut jo jonkin aikaa käytössä myös muissa yhdistyksissä ja se oli mukana myös ammattiyhdistysliikkeessä ja urheilutoiminnassa. Ammattiyhdistys, joka ei kuulunut kansallisiin liittoihin, oli niiden mielestä outlaw-yhdistys. Urheilutapahtuma tai seura, joka ei kuulunut kansallisiin lajiliittoihin tai yhdistyksiin, oli outlaw. Ravintolayhdistyksiin kuulumattomat ravintolat olivat nekin outlaw. Termi siis tarkoitti sellaista kerhoa, ryhmää tai yhdistystä, joka ei noudattanut alansa kansallisen liiton tai yhdistyksen sääntöjä, ja toimi siitä riippumatta.
Toinen termi, joka väärennettiin paljon myöhemmin viranomaisten toimesta, oli sergeant-at-arms, eli järjestysmies. Jokaisessa amerikkalaisessa yhdistyksessä, kerhossa Lions Clubista Mickey Mouse -kerhoon oli kerhon itsensä valitsema järjestymies, jonka tehtäviin kuului kokousten järjestyksen valvonta ja sääntöjen noudattamisen valvominen. Myös ammttiyhdistysliikkeessä oli omat järjestysmiehensä ja vuosisadan alkupuolella väkivaltaisten työtaisteluiden aikana nämä miehet hankkivat itselleen todella kovan maineen. Heihin lukeutui myös muuan nuorukainen Detroitista, joka myöhemmin ay-organisaattorina ja ay-pomona tunnettiin paremmin nimellä Jimmy Hoffa.
Melko varmaa on, että ensimmäiset AMA:lle vilkuttaneet kerhot olivat niiden miesten kerhoja, jotka olivat sotineet satulassa. He eivät nähneet järkeä siinä, että vapauduttuaan kurista ja järjestyksestä, ja löydettyään satulasta vapauden, he liittyisivät järjestöön, joka määräilisi heidän ajelujaan.He halusivat ajella sinne minne halusivat ja siten kuin halusivat.
Vuonna 1928 AMA:n pääsihteeriksi nousi E.C. Smith, jyrkkämielinen patriootti, joka oli tiukan kurin ja järjestyksen mies. Smithin kaudella AMA:n säännöstöihin kuului tarkka pukukoodi. Smith piti myös tarkkaa huolta siitä, ettei AMA:n järjestämiin kisoihin ja ajoihin osallistunut siihen kuulumattomia kerhoja. Ne olivat todellakin Outlaw, ulkona AMA:n toiminnasta.
Vuonna 1929 New Yorkin pörssi romahti ja suisti maailmantalouden syöksyyn. Alkoi suuri lamakausi. Lamakauden myötä 1920-luvun huviajeluiden ja hulluttelun aikakausi tuli päätökseensä. Smith tiukensi otettaan AMA:sta ja kiristi ruuveja. Yhdistykseen kuulumattomilla kerhoilla ei ollut asiaa mihinkään AMA:n tapahtumiin, tai sen tytäryhdistysten ja kerhojen tapahtumiin.
Samoihin aikoihin Keskilännen suuret tasangon kärsivät ennätyskuivuuksista ja rankasti muokatut viljelysmaat lensivät kirjaimellisesti tuulen mukana. Syntyivät suuret pölymyrskyt, joista yksi pimensi jopa Washingtonin taivaan. Oklahoman osattomiksi jääneet pienviljelijät muuttivat perheineen paremman tulevaisuuden toivossa lännen kultamaahan Kaliforniaan. Heidän mukanaan ja jo heitä ennen parempaa tulevaisuutta saapui etsimään entisten renkien ja päivätyöläisten porukoita, yksinäisiä miehiä töitä etsimässä. Monet näistä miehistä saapuivat Tyynenmeren äärelle moottoripyörillä.
Lama takasi sen, ettei töitä riittäänyt kaikille ja sen, etteivät palkat olleet kummoisia. Osa moottoripyörillä Kaliforniaan saapuneista yksinäisistä miehistä lyöttäytyi yhteen pieniin porukoihin ja teki mitä piti hengissä pysyäkseen. Jotkut olivat ensimmäisen maailmansodan veteraaneja, toiset nuorempia kieltolain ajan kasvatteja, joille lain rikkominen ei ollut kummoinenkaan juttu. Joistakin ryhmistä muodostui tiukempia porukoita, toiset olivat lyhytikäisiä lössejä vailla suuntaa. Joidenkin tutkijoiden mielestä juuri nämä pienet porukat olivat ensimmäisiä todellisia outlaw-kerhoja, mutta mitään jälkiä niistä ei ole jäänyt. Luultavasti ne olivat hyvin väliaikaisia ryhmiä.
1920-luvun autoistuminen ja suuri lamakausi olivat pyyhkineet kartalta pienemmät moottoripyörän valmistajat, joten jäljellä oli vain kaksi merkittävää amerikkalaista tehdasta: Indian ja Harley-Davidson. Näistä jälkimmäinen oli suurempi ja sen pyöriä oli enemmän liikenteessä. Juuri tästä syystä Harley-Davidson oli useimpien motoristien valinta. Siitä tuli myös kerhojen ja ajoporukoiden suosikki.
Toisen maailmansodan aikana E.C. Smith pyrki edelleen vankistamaan AMA:n asemaa. Uusi sukupolvi oli lähtenyt sotimaan ja saamaan sotilaallista ajo-opetusta ja koulutusta, mutta koko sotaa edeltäneen ajan sekä outlaw- että AMA-kerhojen määrä oli noussut. Jo 1930-luvulla AMA:ssa oli yli 300 jäsenkerhoa. Näissä kerhoissa noudatettiin AMA:n tiukkaa pukukoodia ja niiden jäseniä pidettiin vastuuntuntoisina motoristeina. Ne muut motoristit ajelivat AMA:an kuulumattomissa outlaw-kerhoissa. Eteläisen Kalifornian auringon alla ajelevat motoristiporukat olivat myös ensimmäisten joukossa hylkäämässä AMA:n tiukkaa pukukoodia.
Toisen maailmansodan aikana Yhdysvaltain armeijassa oli jo tuntuva määrä moottoripyörillä liikkuvia sotilaita. Ensimmäinen maailmansota oli osoittanut, että ajopeli sopi hyvin joihinkin tehtäviin ja sotilasmotoristeiksi oli koulutettu satoja miehiä. Kun sota päättyi, nuo miehet palasivat takaisin kotiin ja suurin osa meni takaisin töihin ja asettui aloilleen. Kaikkien kohdalla tämä reitti ei toiminut.
Osa varsinkin nuoremmista veteraaneista ei enää kyennyt, tai halunnut sopeutua yhteiskunnan ahtaisiin lokeroihin. He olivat pistäneet henkensä peliin, nähneet kuolemaa ja tuhoa, ja selvinneet hengissä kaikesta. Osa heistä halusi vihdoinkin vaihtaa vapaalle ja rellestää sielunsa kyllyydestä, ja osa ei vain päässyt yli sodassa kokemastaan. Nykytermein sanottuna, osa kärsi vuoren varmasti posttraumaattisesta stressioireyhtymästä. Jotkut jo ennen sotia kerhoissa ajelleet miehet eivät enää nähneet siisteissä perhekerhoissa mitään mielekästä ja janosivat vauhtia ja jännitystä elämäänsä. Toiset olivat saaneet tarpeekseen kaikesta muodollisesta kunniallisuudesta.
Nämä miehet muodostivat ensimmäiset varsinaiset nykyaikaiset outlaw-kerhot. Kalifornia muodostui uudelaisen motoristikulttuurin tyyssijaksi moottoripyöräilyä suosivan ilmastonsa vuoksi, mutta samanlaista kehitystä alkoi pian tapahtua myös suurissa keskilännen ja idän kaupungeissakin. Nämä uudenlaiset kerhot eivät piitanneet lainkaan AMA:sta ja sen säännöistä, sen määräyksistä ja uhkauksista. Uuden polven motoristit menivät AMA:n tapahtumiin, ajelivat luvitta kisoissa, olivat juovuksissa ja tekivät temppujaan ratojen ulkopuolella. Kurin ja järjestyksen miehelle E.C. Smithille tämä kaikki oli suuri kauhistus.
Samaan aikaan E.C. Smith oli ristiretkellä ulkolaisia moottoripyöriä vastaan. Indian ja Harley-Davidson olivat ahtaalla ulkolaisten, lähinnä brittiläisten moottoripyörien tuonnin kanssa. Uusien ulkolaisten pyörien taso jopa ylitti amerikkalaiset ja nuoremman polven rämäpääkuskit pitivät nopeista ja luotettavista brittipyöristä. E.C. Smithille brittipyörät olivat kauhistuksen kanahäkki ja hän teki kaikkensa estääkseen niiden maihinnousun.
1940-luvulla Yhdysvalloissa ilmestyi vain yksi alan lehti. The Motorcyclist oli ollut AMA:n epävirallinen lehti ja äänitorvi koko ilmestymisaikansa, mutta kun lehti kehtasi julkaista pienen brittipyörämainoksen, E.C. Smith uhkasi julkaisua vakavilla seurauksilla. The Motorcyclist ei kuitenkaan reagoinut johtajan uhkauksiin odotetusti. Se teki pesäeron AMA:aan ja ilmoitti olevansa jatkossa "vapaa ja riippumaton, sekä peloton" lehti. Niinpä Smith ryhtyi julkaisemaan AMA:n omaa tiedotuslehtetä AMA Reportia, joka oli siis yhdistyksen virallinen äänitorvi. Se ei menestynyt omillaan kovinkaan hyvin.
Smith pyrki myös kieltämään kanadalaisten kilpakuskien osallistumisen amerikkalaisiin kilpailuihin, koska Kanadassa sikäläinen motoristiyhdistys ei tehnyt mitään kieltääkseen brittiläisiä pyöriä. Smithin AMA kielsi kisaamisen alaisissaan tapahtumissa millään muulla kuin amerikkalaisella pyörällä. Hän myös hyväksyi vain sellaiset kanadalaiskerhot, joissa ajettiin amerikkalaisilla moottoripyörillä.
E.C. Smithin mitta tuli täyteen kahden kokoontumisajon myötä. Vuonna 1947 pienessä kalifornialaisessa Hollisterin kaupungissa järjestettiin AMA:n pitkän matkan ajotapahtuma. Juuri kyseisenä vuonna paikalla oli myös toimittajia. Paikalle ilmestyivät myös AMA:aan kuulumattomat kerhot, joiden jäsenet touhusivat omiaan. He joivat, olivat humalassa, mekkaloivat ja tekivät temppujaan pitkin pääkatua. Jokunen päätyi putkaankin muiden humalaisten sekaan. Muutamat kerholaiset kävivät kyselemässä koska kaveri pääsee ulos. Siinä se suurin piirtein olikin.
Life-lehti, joka oli alansa arvostetuin valokuvajournalismin julkaisu, julkaisi valokuvan ilmisevästi humalaisesta motoristista, joka istua röhjötti pyörän selässä, ja tuhansien ihmisten kokoontumisajosta puhkesi suoranainen mediamyrsky. Vaikka kuva oli lavastettu, se otettiin todesta. Vaikka tapahtumassa ei ollut mitään tavatonta, skandaalilehdet leipoivat siitä villien motoristien mellakan ja kaupungin valtauksen. Tiettävästi yksi moottoripyörä ajettiin sisään baariin turvaan, siksi ajaksi, kun sen omistaja ryypiskeli, mutta tämäkin oli baarin omistajan idea. Kukaan paikalla olleista ei muistanut mitään mellakkaa, ei nähnyt joukkotappeluita tai mitään muutakaan.
Seuraavana vuonna Riversiden piirikunnan sheriffilaitoksen koulutuskeskus isännöi vastaavanlaista tapahtumaa, eikä tälläkään kertaa tapahtunut mitään ihmeempää. Lehdistö kuitenkin leipoi tapahtumasta mellakan, jossa humalaiset motoristit olivat terrorisoineet kaupunkia päiväkausien ajan ja riehuneet pitkin ja poikin. Riversiden sheriffi Rayburn julkaisi tiedoitteen, jossa kertasi viikonlopun todellisen saldon, mutta sitä ei enää otettu huomioon.
12 henkeä oli päätynyt putkaan humalan takia, 2 motoristia oli pidätetty tankojuoppudesta, 1 autoilija rattijuopumuksesta, 9 ilotulitteiden ammuskelusta, 12 julkisrauhan häirinnästä, 1 viranomaisen häirinnästä, 8 hajaantumiskäskyn noudattamatta jättämisesta ja 1 pahoinpitelystä. Koko viikonlopun ajan kaupungissa oli ollut tuhansia motoristeja, mukaan luettuna ne Hollisterissa huonoa mainetta saaneet outlaw-kerhot ja tuossa oli koko saldo. 46 kansalaista oli päätynyt putkaan ja heistä ylivoimainen valtaosa humalansa vuoksi.
Koko viikonlopun aikana lauantaista maanantaihin kaupungissa ei sattunut yhtään liikenneonnettomuutta poliisin oman rekisterin mukaan. Yksi ihminen kuoli piirikunnan toisella laidalla yli sadan kilometrin päässä auto-onnettomuudessa.
Skandaalilehdistö ei sheriffin tiedoista piitannut, vaan maalasi omia kauhukuviaan rettelöitsevien motoristien hunnilaumoista, jotka raiskasivat kokonaisia kaupunkeja. Sillä ei ollut mitään väliä mitä todellisuudessa oli tapahtunut, eikä sillä, että sekä Hollisterissa että Riversidessa paikalliset asukkaat ottivat vieraat mielellään vastaan ja että kokoontumiset olivat näiden syrjäisten pikkukaupunkien elinehto myös taloudellisessa mielessä.
Tarinaa Hollisterin ja Riversiden mellakoista toistellaan edelleen lukemattomissa julkaisuissa, viranomaisteksteissä ja kirjoissa, vaikka mitään sellaisia ei koskaan ollutkaan. Paikalla olleet outlaw-kerholaiset ristivät tapahtumat myöhemmin omalla nimellään "Mellakka, jota ei koskaan ollutkaan".
E.C. Smith päätti ottaa tiukan linjan ja tyrmätä tapahtumista nousseen mediakohun lausunnollaan. Hänen mukaansa 99% kerhomotoristeista oli lainkuuliaisia ja vastuuntuntoisia motoristeja, ja he kuuluivat tietenkin AMA:n kerhoihin. 1% motoristeista oli niitä, jotka olivat muista piittaamattomia rettelöitsijöitä ja juoppoja. Smith tuli tahtomattaankin luoneeksi viimeisen niistä "virallisista" outlaw-motoristien leimoista.
1950-luvulla kommunistikauhu ja niin sanottu moraalinen paniikki loivat otollisen maaperän outlaw-kerhojen maineen sementoitumiselle. Roskalehdistö ja kynäsepot kirjoittelivat pornografisia tarinoita motoristijoukkioiden elämästä ja touhuista. Yhteistä niille oli se, että kerholaiset olivat kommunisteja, narkomaaneja, seksihulluja ja rikollisia. Myös Hollywood osallistui talkoisiin tekemällä parit motoristielokuvat, joista Marlon Brandon tähdittämä The Wild One/Hurjapäät oli melkoinen hitti nuorison keskuudessa. Se myös innoitti tulevaa motoristipolvea.
1950-luvun moraalinen paniikki kohdistui myös nuorisoon ja teineihin, sillä ensikertaa vaikutti siltä, ettei nuoriso olekaan vanhempiensa vallan alla. Hirveä neekerimusiikki rock'n'roll villitsi tyttöjä ja poikia seksuaalissävytteisiin tansseihin, pojat kasvattivat pitkiä tukkia ja rasvasivat ne kuin pahimmat italiaanot ikään, ja suurkaupungeissa katujengit kasvoivat satojen jäsenten suuruisiksi. Vaikka tilastot eivät mitään paniikin aihetta antaneetkaan, media ja poliitikot pitivät huolen siitä, että nuorisojengit olivat suuri huolen aihe Atlantin molemmilla puolin.
Englannissa kauhisteltiin nahkatakkisia rokkareita, jotka kaahailivat moottoripyörillään, ja suurkaupunkien teddy boy -jengejä, jotka tappelivat ketjuilla ja partaveitsillä. Ison veden takana slummien värillisten nuorten jengit kävivät sotia ja satojen osanottajien jengitappeluita, murhasivat ja raiskasivat ja ryöstivät, ja autioilla maanteillä ja moottoriteiden varsilla lymysivät kaikkialle kuljeksivat motoristijengit, jotka olivat seksihulluja. E.C. Smithin valtakausi AMA:n diktaattorina päättyi 1958, mutta mies oli onnistunut luomaan outlaw-kulttuurin sekä todellisessa mielessä, että myös sen legendan, jolla ei ollut perusteita tosielämässä.
1960-luvun alkupuolen motoristit saivat vielä olla suhteellisen rauhassa outlaw-kerhoissaan, mutta vastakulttuurin ja nousevan huumekulttuurin vanavedessä heidätkin kiskottiin taas esiin. Vanha maine oli tallella ja nyt siihen lisättiin hippiajan groove ja beat-sukupolven äärimmäinen ulkopuolisuus. Syyskuussa 1964 outlaw-kerhoista vanhimpiin kuuluva ja kuuluisin kerho joutui keskelle raiskauskohua. Epäilyt paljastuivat perättömiksi, uhreja ei ollut, eikä mitään ollut tapahtunutkaan, mutta pahaksi onneksi asemaansa varmisteleva Kalifornian yleinensyyttäjä Thomas C. Lynch oli jo ehtinyt pitää tiedotustilaisuuden, jossa oli jo nimennyt syylliset kerholaiset.
Senaattori Fred Starr haistoi mahdollisuutensa seuraavien vaalien alla ja vaati kovaan ääneen syyttäjä Lynchiä selvittämään kerhon toimintaa. Syntyi pahamaineinen Lynch-raportti, joka loi nykyaikaisen mielikuvan outlaw-kerhoista. Kyseinen raportti on edelleen kansainvälisen poliisitoiminnan perusteoksia ja se mainitaan kaikissa outlaw-kerhoja käsittelevissä historiikeissa lähteenä. Juuri tästä omaa asemaansa varmistelleen syyttäjä Lynchin raportista syntyi se mielikuva, joka edelleen hallitsee mediaa ja viranomaisten tiedotusta.
Lynchin raportin mukaan Kaliforniassa oli kyseisen kerhon jäseniä 463. Mistä luku oli peräisin, sitä ei tiedä kukaan. Se tiedetään, että kerholaisia oli todellisuudessa joitakin kymmeniä. Lynchin mukaan kerho oli syyllistynyt 1173:een rikokseen. Todellisuudessa noista rikoksista 1022 olikin rikkeitä, kuten sakkoja, huomautuksia jne. Vain 151 juttua oli ollut rikoksia ja niissäkin tuomiot olivat tulleet enimmäkseen sellaisista rikoksista kuten ajoneuvovarkaus, murtovarkaus ja päällekarkaaminen.
Samana aikana Kaliforniassa oli tehty 1 116 murhaa, 12 448 törkeää pahoinpitelyä, 6 257 seksuaalirikosta ja 24 532 murtoa. Outlaw-kerhon jäsenet eivät olleet syyllistyneet näihin.
Vuonna 1964 samaisen kerhon kaksi jäsentä ajoi pahan kolarin toisen motoristijoukon kanssa. Molemmat kerholaiset saivat surmansa ja loukkaantuneita oli lukuisia. AMA jatkoi Smithin linjalla ja tuomitsi jyrkästi onnettomuudessa osallisena olleet ja antoi ymmärtää, että kyse oli taas samaisesta prosentista motoristeja, joka oli pilannut ylevän harrastuksen maineen jo lähes parikymmentä vuotta aikaisemmin.
Kuolleiden motoristien kerhoveljet järjestivät kokouksen muiden San Franciscon seudun outlaw-kerhojen kanssa keskustellakseen poliisin ylettömyyksiin yltyneestä häirinnästä. Juttu kuitenkin kääntyi AMA:n puheisiin ja hyvin nopeasti, siltä seisomalta, muutama motoristi luonnosteli itselleen 1% merkin. Se oli salmiakin muotoinen vinoneliö, jonka keskellä oli 1% merkki. Sen tarkoituiksena oli näyttää AMA:lle, etteivät sen puheet merkinneet outlaw-kerholaisille mitään. Kaksi kerholaista marssi lähes suoraan kokouksesta tatuointliikkeeseen ja otti ihoonsa merkin tuoreeltaan. Muut alkoivat valmistaa merkkejä liiveihinsä.
Tämä on totuus siitä kuinka 1% outlaw biker syntyi ja mitä se alunperin merkitsi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)