KRP:N ONGELMA

KRP:llä on yksi erittäin iso ongelma. Se ei ole se, että joku vuoti Putinin nimen julkisuuteen. Se ei ole myöskään tekninen rikostutkinta. KRP:n suuri, jättimäinen ongelma on niin sanottu Hoover-syndrooma. KRP on päättänyt mikä on järjestäytynyttä rikollisuutta ja kaikki muut ovat sen määritelmän ulkopuolella. Riippumatta siitä, mitä todisteet sanovat, KRP pitää kiinni omasta määritelmästään, joka on jo osoittautunut virheelliseksi.

KRP on päättänyt, että niin sanotut liivijengit ovat se suomalainen järjestäytynyt rikollisuus. Liivijengeihin KRP lukee myös rikollisiksi moottoripyöräjengeiksi nimeämänsä kerhot. Näin siitä huolimatta, ettei näitä moottoripyöräkerhoja ei ole kielletty oikeudenpäätöksellä missään maassa. Joissakin maissa on kielletty joitakin näiden kerhojen osastoja hallinnollisin päätöksin. Euroopassa Belgiassa on yksi kerho kielletty kokonaan hallinnollisella päätöksellä, mutta muut samanlaiset kerhot voivat toimia siellä avoimesti. Kielletty kerho toimii ilman tunnuksia kotimaassaan ja ulkomailla niin sanotuilla täysillä väreillä. Jo tämä osoittaa, että poliisin vaatimilla kielloilla ei ole mitään merkitystä.

KRP:n valitsema linja on jo saanut ainakin yhden tuomioistuimen antamaan moitteensa KRP:lle, koska tuomioistuin katsoi, että pikkurikoksista yritettiin luoda järjestäytyneen rikollisuuden juttu. Kaikenlisäksi KRP jäi kiinni siitä, että sen mielestä Vladimir Putin on kenties jengirikollinen. KRP on myös kieltäytynyt johdonmukaisesti laajentamasta järjestäytyneen rikollisuuden määritelmäänsä ja pitäytyy tiukasti karille ajaneessa linjassaan.

FBI:n johtaja Edgar Hoover päätti, ettei Yhdysvalloissa ole mafiaa. Miksi Hoover päätti näin, siitä on monia teorioita. Yhden teorian mukaan mafialla oli todisteet Hooverin homoseksuaalisuudesta, toisen teorian mukaan hän pelkäsi mafian korruptoivat agentteja. Niin tai näin, Hoover jätti mafian rauhaan vuosikymmeniksi. Vasta Robert Kennedyn lyhyellä oikeusministerikaudella FBI liittyi mafian vastaiseen taisteluun, vastahakoisesti. Kun Kennedyjen valtakausi oli ohitse, FBI palasi takaisin Hooverin linjalle. Vasta yli vuosikymmen Hooverin kuoleman jälkeen FBI vihdoinkin ryhtyi taisteluun mafiaa vastaan 1980-luvulla ja tulokset olivat loistavia. Mafia sai kuitenkin toimia rauhassa puolisen vuosisataa vain siksi, että FBI oli päättänyt ettei tutki sitä.

KRP on tehnyt meillä samanlaisen päätöksen. Samaan aikaan, kun KRP paukuttaa mediarumpuaan täydellä teholla liivijengien uhkasta, toisaalla on meneillään valtava rikos, joka uhkaa suoraan kymmenien tuhansien suomalaisten henkeä ja terveyttä. Talvivaara täyttää kaikki Euroopan Unionin ja KRP:n omat järjestäytyneen rikollisuuden määritelmät, mutta ei silti ole sellaista KRP:n mielestä.

Samaan aikaan, kun KRP huutelee kovaan ääneen liivijengien satojen tuhansien hämäräbisneksistä ja pitää niitä valtaisina rikoksina, massamme toimii poliitikkojen, virkamiesten ja liikemiesten verkosto, joka manipuloi koko maan hintatasoa laittomien kartellien kautta koko maan ja sen kansalaisten vahingoksi miljardien eurojen edestä.

Samaan aikaan, kun KRP pitäytyy omassa rajauksessaan ja sulkee silmänsä siltä todellisuudelta, jossa maamme koko poliittinen järjestelmä on korruptoitu ja sen ylimmässä johdossa on poliitikkoja, joiden taustoista löytyy kaikenlaista outoa. Samaan aikaan, kun KRP kiistää, että vaaliraha skandaalissa olisi ollut kyse järjestäytyneestä rikollisuudesta, maamme hallitus on mukana lähihistorian suurimmassa rikoksessa, joka maksaa suomalaisille miljardeja euroja.

KRP:n toiminta on ymmärrettävää. KRP:ssä pelätään. KRP, joka parhaimmillaan kykenee selvittämään yksittäisiä rikoksia uskomattomalla teholla, on täysin epäonnistunut järjestäytyneen rikollisuuden torjunnassa. Syynä siihen on täysin virheellinen analyysi. KRP on tehnyt rajauksen ja määritelmän, joka sulkee merkittävimmän ja suurimman suomalaisen järjestäytyneen rikollisuuden KOKONAAN pois. Tuon rikollisuuden tutkimisen sijaan KRP yrittää todistaa teoriansa siitä, että moottoripyöräkerho on rikollisjärjestö, vaikka se ei sellainen olekaan. Tämän virheellisen analyysin ja rajauksen johdosta on tuhlattu miljoonia euroja ja satojen tutkijoiden työpanos.

KRP pelkää myös poliitikkoja, jotka ovat kainaloitaan myöten sekaantuneet järjestäytyneen rikollisuuden toimintaan. KRP ei yksinkertaisesti uskalla tutkia heidän tekemisiään. Poliitikot kun voivat viedä KRP:n rahat. He voivat muuttaa lakeja. He voivat erottaa henkilöitä, vaihtaa johtoa ja niin edelleen. Siksi KRP jättää tämän suurimman, yhteiskunnan ytimessä toimivan järjestäytyneen rikollisuuden täysin rauhaan.

Sensijaan, että korjaisi analyysiaan ja ryhtyisi töihin, KRP on käynyt propagandasotaan Helsingin poliisia vastaan. KRP vihjailee, että Helsingin poliisi ja etenkin sen huumerikosyksikkö toimisivat lain vastaisesti. Tämä on vain oire siitä Hoover-syndroomasta, joka KRP:n toimintaa ja tehokkuutta haittaa. Hoover-syndroomaan kuulu vainoharhaisuus ja ulkopuolisten näkeminen vihollisina.

HUSBY OLI JO HELSINGISSÄ

Viime päivät suomalainen media on taivastellut Tukholman siirtolaislähiöissä remeltäneitten nuorisojoukkojen mellakointia ja yrittänyt selittää ilmiötä milloin milläkin. Harvoissa väläyksissä ääneen ovat päässeet ne maahanmuuttajat, joilla ei ole osaa eikä arpaa koko mekkalointiin, ja jotka joutuvat riehumisen maksumiehiksi. He eivät ymmärettävästi pidä mellakoinnista. Autokauppiaan autot on poltettu, siis maahanmuuttajan, kaupan ikkunat on särjetty, siis maahanmuuttajan kaupan, ja kerhotilat on poltettu, siis lähiöläisten oma kerhotila.

Syyksi on tarjottu poliisin rasisimia, yhteiskunnan rasismia, yhteiskunnan epäonnistumista, liian vähäisiä töitä, liian vähäisiä tiloja, sitä sun tätä. Hyvin harvassa mediassa on nostettu esiin sitä näkökulmaa, jonka ruotsalainen Husbyssä asuva maahanmuuttaja esitti tuoreeltaan. Hänen mukaansa paikalliset huligaanit halusivat kuuluisaksi ja nyt he saivat sitä mitä tilasivat. Muissa lähiöissä vastaavat ryhmät päättivät matkia heitä. Tämä oli siis nuoren maahanmuuttajan analyysi tapahtumille.

Mutta eihän se kelpaa. Siksi syyksi on nostettu portugalilaistaustaisen, suomalaistaustaisen naisen aviomiehen, humalassa olleen puukko kädessä riehuneen miehen ampuminen. Vaikuttaa aika lapselliselta. Siis se, että poliisi menee ampumaan humalaisen puukkomiehen, ja se, että mellakointi olisi alkanut siitä. Ehkä se oli kiva tekosyy, mutta väitän, että paikalliselle lähiöjengille oli yksi lysti mitä miehelle tapahtui. Väitän, ettei lähiöjengi edes tuntenut koko ukkoa.

Miksi käytän Husbyn mellakoitsijoista termiä lähiöjengi? Koska se on sellainen. 20-50 nuorta, joista nuorimmat olivat 12-vuotiaita. Kooltaan ja koostumukseltaan se on juuri tyypillinen lähiöjengi. Ihmettelen suuresti mitä ruotsalainen poliisi oikein teki, kun ei saanut kuriin noin pientä sakkia. Se jengi, jossa itse teininä hengailin, oli monin verroin isompi ja taatusti vähintäänkin yhtä kriminaali kuin Husbyn sakki. Itseasiassa joku kotilähiöni nuorista poltti yhden illan aikana yhdeksän pienempää roskista ja kansakoulun roskiksen. Siis tunnin sisään. En nähnyt otsikoita edes paikallislehdessä tuohon aikaan. Myös poltettuja autoja löytyi silloin tällöin, etupäässä varastettuja. Ei niistäkään kerrottu valtamediassa sanaakaan.

Ruotsalainen yhteiskunta on rasistinen. Se on ollut sitä aina. Suomalaisethan olivat ruotsalaisille mongoleita, jotka kelpaavat kyllä raskaisiin töihin ja sotilaiksi, mutta siinä se. Suomen kieli oli kielletty Ruotsissa vuosisatojen ajan, ruotsalaiset kieltävät edelleen, että nykyisestä Uppsalasta pohjoiseen asui suomalaisia satoja vuosia ennen Tree Kronoria ja että suomenkieli on yksi Ruotsin kotimaisista kielistä. Siksi Tornion-jokilaakson länsimurre ei ole Ruotsissa suomea, vaan ihan oma vekkuli kielensä, meän kieli. Näin Ruotsin ei tarvitse hyväksyä suomenkieltä, joka ei taida edelleenkään kuulua virallisiin vähemmistökieliin kuten farsi, kurdi tai arabia.

Voi olla, että Ruotsin rasistinen yhteiskunta, luokkayhteiskunta on osa syy mellakoihin, mutta ei selitä niitä. Paljon todennäköisempi syy on paikallisen lähiöjengin turhautuminen. Sanoihan yksi ainakin kolmekymppinen "mellakoitsija" tuoreeltaan, että he ovat kyllästyneet siihen, kun poliisi pidättää heitä huumeista. Siis heitä ottaa päähän, kun poliisi ei anna heidän huseerata huumeiden kanssa. Lisäksi tämä alle puolensadan nuoren porukka halusi ja sai myös mainetta. Ja mikäs sen helpompi keino tekopyhässä ja valheisiin nojaavassa Ruotsissa olisikaan kuin Pariisin mellakoista apinoitu toisten maahanmuuttajien autojen polttaminen ja syyksi aina kelpaava rasismi.

Suomalainen media on nyt pöksyt märkänä yllyttänyt suomalaisia lähiönuoria leikkimään samaa leikkiä suomalaisissakin lähiöissä. Luemme ja kuulemme lähes päivittäin, että kohta tulee, ihan kohta, kohta mullekin tulee, aaah... Lähiömellakka!! Uuh, tuleeko se jo? Tuutsä jo? Tuu vaan, lähiönuori, anna tulla aah... Huoh puh äh, anna tulla, mediatäti ottaa vastaan. Argh, mediasetä tulee sitten samaan aikaan, aaaarrrrhhhh...

Poliisijohtaja Paatero, joka Putin skandaalissa näytti taas kuinka pihalla hänen asemassaan oleva voikaan olla, on antanut jo medialle sitä mitä media kiimaisesti haluaa. Paateron mielestä samanlainen voi tapahtua myös Suomessa. Voi olla, että ihan kohta tulee... Aaah... Ihan on huulilla jo... Vielä vähän, aaaah... Tulis nyt jo!! Media ei jaksa olla kosteena kauheen pitkään, kohta media veltostuu ja menettää mielenkiintonsa asiaan. Päätä alkaa särkeä. Ei sitten. Unohda koko juttu.

Media, poliisi, psykologit, virkamiehet, sossutädit, ammattiselittäjät, poliitikot ja kaikki ovat paljastaneet taas kerran, ettei heidän päässään ujella muu kuin tuuli. Mikään ei sinne mene, eikä mikään siellä pysy.

Sen lisäksi, että ainakin pääkaupunkiseudulla on ollut lähiöjengeja siitä saakka kun ne rakennettiin ja että kantakaupungissa jengien kulta-aika oli jo 1950-70 -luvuilla jolloin esimerkiksi Muskan jengissä oli satoja nuoria kuten muissakin jengeissä, nämä nuorisosakit ovat aina osanneet rähinöidä, heitellä poliisia kivillä ja pulloilla, polttaneet milloin mitäkin ja rikkoneet paikkoja. Meillä siitä on vain käytetty termiä ilkivalta ja hulinointi. Sitä se on ollutkin ja sitä se on Husbyssäkin. Husbyn hulinoista mediaseksikkäämmän tekevät kuitenkin maahanmuuttajanuoret. Siksi näistä rettelöistä kertoviin juttuihin saadaan "yhteiskunnallisesti merkittävä näkökulma".

Hyvä on, suomalaisten lähiönuorten hulinoinnista puuttui ja puuttuu tuo "yhteiskunnallisesti merkittävä näkökulma". Siksi ne eivät ole vielä saaneet samanlaista huomiota osakseen, vaikka niitä on ollut jo ainakin viimeiset 40 vuotta. Media kuitenkin unohtaa, että meillä on ollut jo vuosia sitten aivan samanlainen mellakka. "Yhteiskunnallisesti merkittävän" tuosta mellakasta teki jo pelkästään sen sijainti ja se, että mukana oli ainakin jokunen aktivistinuori.

30.5. 2006 Perusturvan puolesta järjestettyyn mielenosoitukseen osallistuvia nuoria kerääntyi vaihtoehtokulttuurin tyyssijaksi muodostuneille VR:n vanhoille makasiineille Helsingin ydinkeskustaan. Paikalle kerääntyi myös sitä nuorisoa, jota mielenosoitukset ja poliittiset kysymykset eivät kiinnostaneet paskan vertaa. Olihan vappuaatto, suuri suomalainen ryyppyjuhla ja perinteinen hulinointi-ilta.

Jossakin vaiheessa joku pisti makasiinipihalle nuotion pystyyn ja eipä aikaakaan, kun nuotiosta tuli kokko sinne heitetyn rojun ja huonekalujen vuoksi. Lieskat yltyivät ja palokunta saapui paikalle sammuttamaan kokkoa. 200-300 nuorta eivät tykänneet siitä ja estivät palokunnan työskentelyn. Palokunta olisi voinut lain suomissa rajoissa suihkutella sekä kokon että nuorison sammuksiin, mutta päätti soittaa virka-apuun poliisin. Poliisi saapui paikalle turvaamaan sammustustyötä, mutta nuoriso heitteli poliisiakin kivillä ja kaikella käteen osuvalla. Kesti aikansa, ennen kuin poliisi sai tilanteen haltuunsa. 17 rettelöitsijää pidätettiin ja 2 vangittiin. Jos en nyt aivan väärin muista niin nykyinen kulttuuriministeri Arhinmäkikin oli ollut paikalla jossakin vaiheessa. Häntä ei pidätetty, tai vangittu, jos hän paikalla ylipäätään enää oli.

Muutama päivä myöhemmin makasiinit paloivat "vahingossa" maantasalle ja parempi väki pääsi roskajoukoista eroon ja sai rakentaa itäsaksalaista arkkitehtuuria tyylipuhtaasti edustavan Musiikkitalonsa samalle paikalle. Olennaista on, että kaikki tämä tapahtui keskellä Helsinkiä, eduskuntatalon edessä, rautatieaseman kupeessa, kansakunnan paraatipaikalla. Se oli nuorisomellakka, jossa nuoriso tuhopoltti, heitteli kivillä poliisia ja palokuntaa, ja riehui muutenkin. Lehdet kirjoittivat hulinasta sivutolkulla, aukeamien leveydeltä, päiväkausia. Ja nyt samainen media, samat selittäjät ja "asiantuntijat" kyselevät toisiltaan, että koska tällaista tapahtuu Suomessa. Onko se ylipäätään mahdollista? Oih ja voih.

HALOO IDIOOTIT! HUSBY OLI HELSINGISSÄ JO SEITSEMÄN VUOTTA SITTEN! TOIMITTAJALAISKURIT, KIPAISKAAPA ARKISTOIHIN. SELITTÄJÄT, MENKÄÄ MUKAAN. ASIANTUNTIJAT, HÄVETKÄÄ!

RIKOLLISVALTIO SUOMI

Maamme hallitus rikkoo Euroopan Unionin perustuslakia eurotukiaisiin osallistuessaan.

Hallituksen sote-uudistushanke on ilmeisesti perustuslain vastainen.

Yksikään viranomainen, poliitikko tai kukaan muukaan ei puutu Euroopan pahimpaan ympäristörikokseen.

Perusterveydenhoidossa käytössä oleva järjestelmä, jossa sairaanhoitaja tekee diagnoosin, on laiton. Vain lääkärillä on lain mukaan oikeus tehdä lääketieteellisiä diagnooseja. Viranomaisten toiminta ja ohjeistus siis on laiton.

Hoitoa tarvitsevia käännytetään takaisin kotiin. Se on laitonta.

Syöpää sairastavia passitetaan kotiin kuolemaan. Se on rikos.

Vanhuksia ja mielenterveyspotilaita jätetään heitteille. Se on rikos.

Suomen vanhusten hoito on Euroopan Unionin lakien vastainen.

Meillä ministerit rikkovat lakeja mennen tullen.

Meillä kansanedustajia tuomitaan vankeusrangaistuksiin ja he saavat eduskunnan täyden tuen työlleen.

Meillä kukaan ei tutki viranomaisväärinkäytöksiä.

Valtakunnan syyttäjä ei syytä rikollisia, jos he ovat yhteiskunnan huipulla, vaan suojelee heitä.

Kukaan ei estä laittoman elintarvikekartellin toimintaa. Päinvastoin, poliitikot ja virkamiehet tukevat sitä kaikin tavoin.

Yksikään viranomainen ei puutu pankkien ja suuryritysten veronkiertoon. Päinvastoin, hallitus antaa niille tulonsiirtoina parisen miljardia lisää.

Kukaan ei tutki poliitikkojen  ja puolueiden korruptiota.

Miten tähän on tultu?

Miksi äänestät näitä puolueita?

Suomessa valtio ja viranomaiset tekevät rikoksia jatkuvasti, koko ajan, silmiemme edessä. Ne uutisoidaan "hankkeina" ja "projekteina". Kukaan ei välitä.

Miten tämä on mahdollista?

En tiedä.

DEMARIEN LOPPU

Suomen sosialidemokraattisella puolueella oli loistava menneisyys pohjoismaisen hyvinvointivaltion rakentajana ja kansalaisoikeuksien puolustajana, tasa-arvoisen yhteiskunnan tekijänä ja vähäväkisempien puolustajana. Sitten tuli Paavo Lipponen, äärioikeistolainen savolainen, joka oli kuin kostoa janoava koulukiusattu iso poika. Vasemmistodemarit saivat tuta kaikki vääryydet, kuvitellut etupäässä, joita kapitalisti-Lipponen oli kokenut heidän taholtaan.

Lipponen reivasi puolueen linjan reippaasti brittikonservatiiveista oikealle, kiusasi ja itketti alaisiaan, pelotteli ja uhkaili, haukkui kansan tyhmäksi ja inhosi muutenkin suomalaisia. Suomi ei ollut mitään, suomalaiset eivät olleet yhtään mitään, ja kaikki mikä oli suomalaista, oli hävettävää ja noloa. Lipposen asenne oli tyypillinen ultrajuntille tyypillisen heikon itsetunnon ja sivistymättömän nousukkaan eetoksen yhdistelmä.

Kaikki uusi ja kiiltävä oli makeeta, kaikki ulkomaalainen oli hienoa. Erityisen hienoa olivat isot kuviot ulkomailla. Koto-Suomessa oli vain kaurahattuja metsäläisiä ja savupirttejä, joita sai hävetä Bilderberger-ryhmän isojen poikien bileissä kauheasti. Siksi Suomi vietiin väkisin Euroopan Unioniin ja kaikkeen mahdolliseen, josta Lipposellakaan ei ollut kovin selvää käsitystä. Lipponen oli aidosti ja avoimesti sitä mieltä, että suomalaisuus ja suomalaiset olivat hävettävä asia.

No, vaikka Lipponen oli kuvitellut mielessään, että kiitollinen kansa ja etenkin todella kiitolliset eurooppalaiset tekevät hänestä jonkin presidentin johonkin, mies nakattiin syrjään kuin kuiva nakin kuori. Paavo oli tehnyt työnsä, eikä Paavoa enää tarvittu. Uudet, Paavon varapaanväleissä kasvaneet ddemarit haistoivat mahdollisuutensa ja nousivat valtaan. Heillä oli visio, tosin täysin tuulessa ja ilmassa, mutta joku visio se oli. Sen he myös toteuttaisivat.

Rasvanahkojen, North State -tupakan, metallikourien ja työmaaruokaloiden puolueen piti lopullisesti karistaa menneisyytensä. Punaisesta väristä piti päästä lopullisesti eroon ja demareista piti tuleman kokoomuksen kaltainen kangastus, "yleispuolue", jolla ei ole mitään sisältöä tai merkitystä, tarkoitusta tai tehtävää, ei muuta kuin eliittinsä asioiden edistäminen ja työpaikkojen varmistaminen. Juuri siksi räkänokkaiset keskenkasvuiset ja kaupunkilaisjuntit päättivät, että demareista tulee työväenpuolueen sijasta Rakkauspuolue!

Rakkauspuolue! Mikä ihana sana! Yes, we can! Heitetään koko oma perinne, aate, sisältö ja tarkoitus menemään, maalataan seinät pinkillä ja leikitään teekutsuja! Yes, we can! Ihquu!!

No, ei ihan onnistunut, mutta yrittänyttä ei laiteta. Niinpä ala-asteen opettajasta puolueen mussoliniksi noussut Jutta kierrätti ministereitä. Hän ja puolue uskovat, että ministerikierrätys auttaa kannatuksen laskuun. Ihan oikeasti! Ja millä tavalla? Poistamalla miehet. Nyt tarvitaan naisenergiaa, sanoi Jutta, mutta ei tietenkään sitä mihin. Ei hän voinut, koska ei itsekään ymmärrä sitä. Jutta on koko ajan toiminut kansainvälisten suurpankkien lähettityttönä suomalaisten etujen vastaisesti ja siihen tarvitaan lisää lähettityttöjä. On paljon, paljon kivempaa kahvihuoneessa kikatella tyttöjen kesken, kun jäykistellä jonkun sementtipää Gustafsonin seurassa.

Sitten Jutta, ala-asteen opettaja joka on opetellut ilmeilemään aivan Benito Mussolinin tavoin, meni eduskuntaan haukkumaan taas kaikki, jotka ei halua leikkiä Jutan kanssa, ja sanoi, nokka pystyssä ja leuka edessä, pitkin nenän varttaan, että ylpeys käy edeslankeumuksen edellä. Niinpä, Jutta, se on ihan totta ja sinä jos joku olet ylpeä ja itseäsi täynnä.

Sitten Jutta meni aamutelkkariin kertomaan suuria visioitaan. Ja muistetaan, että Jutta siis johtaa perinteistä työväenpuoluetta. Jutta suhtautui huvittuneen halveksuvasti työväkeen ja kertoi, että työväkeä ei enää ole. Ja jos onkin, ne on juntteja, jotka eivät ymmärrä, että ajat ovat muuttuneet. Jutta kertoi sen itse. Hän kertoi, että demarit eivät ole enää työväen puolue, eivätkä halua olla missään tekemisissä sukupuuttoon kuolleiksi julistamisensa suomalaisten työläisten, eli palkansaajien kanssa. Hän kertoi, että demarit seisovat tiukasti kokoomuksen rinnalla Suomen kansallisomaisuuden halpamyynnissä ulkomaalaisille, suomalaisen teollisuuden ulosliputuksessa, suuryritysten etujen ajamisessa ja kansan ja varsinkin köyhemmän kansan silmille sylkemisessä.

Sitten mr Backman, Mikkelin ja Savon happamin mies Lipposen jälkeen, tuli julkisuuteen vielä vahvistamaan sanoman. Demareiden mielestä duunarit ovat menneisyyttä, paskasakkia, joka saakin mennä persuihin haisemaan. Demarit eivät moisia juntteja kaipaile, niin ovat asiat toisella tavalla. Demarit eivät enää mitään alamaisia tai orjia hyysää, loppui se köyhien joka paikkaan kanniskelu ja muu sentimentaalinen soosi. Nyt ollaan uudessa aikakaudessa, jossa demarit ovat kokoomus ja kokoomus ovat demarit. Vasuritkin on jo saatu samaan happokylpyyn sulamaan. Että Fuck you, duunarit ja muut alempikastisten roskajoukko, demarit eivät teitä ja teidän marinoitanne kaipaa!

Noin miljoonasta köyhästä suomalaisesta ei sanottu sanaakaan, heidät unohdettiin jo 90-luvulla.

SUOMALAINEN ON RYSSÄ

Oletteko koskaan ihmetelleet, että poislukien joitakin yläluokan ruotsinkielisiä valopäitä ja hintelästä itsetunnosta kärsiviä jenkkifaneja lukuunottamatta suomalaiset eivät pelkää ryssiä lainkaan? Emme me heistä yleensä pidä, mutta ei se mitään. Eivät ryssätkään pidä meistä sen enempää. Tosin, emme me pidä hurreistakaan, emmekä toisistammekaan, kuten eivät ryssätkään. Emmekä me pidä paljon muistakaan ulkomaalaisista, kuten eivät ryssätkään.

Toisin kuin Ruotsissa ja lännessä, meillä ei ole mystifioitua käsitystä ryssistä. Meille ryssä on ryssä, hyvässä ja pahassa. Ruotsalaisillehan ryssä on myyttinen taruolento, joka parkkeeraa humalapäissään sukellusveneensä tarkoin vartioituun saaristoon, tai lentää sotakoneilla katselemassa öölantilaisia purjelautailijoita  ja pelästyttää samalla koko folkhemmetin. Pari kovaäänistä ryssää saa Tukholman tutisemaan, mutta meillä lähinnä herättää kysymyksen, olisiko halpaa viinaa myynnissä.

Kaikkeen tähän on olemassa aivan luonnollinen selitys. Nykyiset ryssät, isovenäläinen kansa, on puoliksi suomalainen. Totta. Se on historiallinen fakta. Slaavikansojen kotimaa, alkuperäinen asuinalue, sijaitsi Rooman valtakunnan aikoihin noin nykyisen Tsekin seuduilta nykyisen Ukrainan seuduille. Ydin alue sijaitsi suunnilleen Pripetin laajan suoalueen ja Dniestr-joen välissä. Tältä seudulta lähtivät eri slaaviheimot hiippailemaan ympäriinsä noin vuoden 500 jälkeen, kun hunnit olivat panneet pillit pussiin.

Muutamat heimot saapastelivat pohjoiseen, keskelle rannattomia metsiä ja suuria jokia. Siellä asusteli toistensa sukulaiskansoja, jotka eivät pitäneet tulokkaista sen enempää kuin toisistaankaan. Parisen sataa vuotta siinä vierähti sotiessa ja sekaliittoja solmiessa, ja lopulta jotkut pienemmät alkuperäiskansat sulautuivat suurempaan slaavilaissakkiin. Nämä alkuperäiskansat olivat suomensukuisia, suomalaisia kieleltään ja kulttuuriltaan. Jotkut alkuperäiskansat painuivat aina vain syvemmälle metsiin ja ovat siellä vieläkin. Toisin kuin svetisistinen historiankirjoitus väittää, myös ns. Tverin karjalaiset kuuluivat näihin alkuperäiskansoihin.

Slaavien ja suomensukuisten kansojen ristisiitoksesta syntyi uusi heimo: ryssät, rusit, ruskit. He olivat nykyisen isovenäläisen kansan alku. Tämä on siis aivan totta. Juuri siksi me emme näe Moskovassa tai Pietarissa maagista idän mystiikkaa, vaan ihan helvetin ison ja sieltä täältä kallellaan olevan suurkaupungin. Juuri siksi emme näe talven tuiverruksessa taapertavissa itänaapureissa mitään ihmeellistä, näkymähän on sama Kuopion torillakin. Samat saatanan karvahatut ja toppatakit. Kun katsomme johoinkin jonottavia ryssiä, näkymä on sama kuin Myllypuron leipäjonossa. Ranskalainen voi pissata innosta housuihinsa, mutta me emme. Näkymä on niin tuttu.

Jonottaminen on sekin yhteistä kulttuuriperintöä. Me jonotamme jurnuttaen, ärtyneinä, nyrkit taskunpohjia painaen, mutta emme mellakoi tai meuhkaa, niin kuin arabit tai argentiinalaiset. Me vain jonotamme, koska pitäähän jonoja jossain olla. Mikäs maa se sellainen on, jossa ei jonotella?

Suomalainen virkamieskin on pesunkestävä ryssä. Hän ei ole koskaan väärässä, eikä asiakaspalvelutehtävissä. Itseasiassa asiakas on aina väärässä ja häiritsemässä virkamiestä. Virkamiehen aika menee hukkaan asiakkaan kanssa. Virkamiehen tärkein tehtävä on olla virassa. Ei ajoissa, ahkera tai ystävällinen, vaan virassa. Virkamiehen tärkein tehtävä on tarkistaa lupia, joita joku toinen virkamies on myöntänyt. Jos sinulla ei ole lupaa tai todistusta, et ole oikeutettu häiritsemään suomalaista virkamiestä. Itseasiassa, jos sinulla ei ole virallista lupaa tai todistusta, et ole yhtään mitään.

Suomalaisen yhteiskunnan ja hallinnon usko todistuksiin ja dokumentteihin on ryssien ryssää. Juuri siksi meillä on valelääkäreitä ja hoitajia. Kenellekään ei tule mieleenkään, että dokumentti tai todistus voisi olla väärennetty. Tämä on suomalaisen ryssimisen ydintä. Jos sinulla on todistus, dokument, kaikki järjestyy. Varsinkin, jos siinä on virallinen leima. Suomalainen ryssävirkamies uskoo kaiken, jos näkee, että sinulla on proopuska. Hän katsoo, että siinä on oikeat nimet ja oikea leima, ja sen jälkeen kaikki järjestyy.

Et voi olla ammattimies, vaikka olet tehnyt töitä 35 vuotta, jos sinulla ei ole pätevyystodistusta. Sen myöntää suomalainen ryssävirkamies. Ilman todistusta ei voi olla yhtään mitään. Se on suomalaisen virkamiehen, ryssän, sielun maisema. Dokument, probushka, ja leima. Nämä tekevät asiasta todellisen suomalaisryssälle. Ei se, että olet ehkä maailman parhaita työssäsi. Et voi olla, jos sinulla ei ole todistusta, jota et saa, jollet suorita virallista pätevyystutkintoa, jonka ovat suunnitelleet suomalaisryssät.

Suomalainen suurliikemies on hänkin ilmiselvä ryssä. Ensitöikseen hän rakentaa itselleen suureellisen talon, mielummin puisen ja mieluimmin metsään. Siellä sitten siemaillaan helvetin kallista viinaa ja poltellaan uhanalaisia kelohalkoja miljoonan euron marmoritakassa. Välillä pulahdetaan kultahanaiseen poreammeeseen, vaikka vieressa olisi yksi maailman kauneimmista ja puhtaimmista järvistä. Siellähän ei perkele uida, vaan ajellaan niin isolla veneellä, että hyvä kun mahtuu rantojen väliin.

Suomalaisella suurliikemiehellä on myös auto ryssän meiningillä. Merkki tai muu ei ole olennaista, olennaista on se, että löpöä kuluu mahdollisimman paljon. Kaikkein mieluiten auto on epäkäytännöllinen bensajuoppo, joka mahtuu vaivoin lähimmän kaupungin kaduille. Ja suurliikemiehen grillimakkaran sotkema kravatti on italialaista silkkitekoa.

Suomalainen suurliikemies osaa myös uhota kavereilleen ja tutuilleen, isottelee ja juo itsensä sikakänniin, mutta esiintyy julkisuudessa maltin miehenä. Olennaista on se, että suurliikemies on parlamentin jäsen, tai ainakin tuntee heitä ja ministereitä, joita lahjomalla saadaan bisnekset sujumaan. Se jos mikä on ryssää.

Suomalaisen suurliikemiehen ryssä tulee esiin parhaiten hänen asenteessaan työntekijöitä kohtaan. Tälle suomalaiselle ryssälle työntekijät eivät ole palkattua ammattiväkeä tai kollegoita yhteisessä yrityksessä. He ovat alamaisia, orjia, joiden tulee olla kiitollisia siitä, että suurliikemies maksaa heille yhtään mitään. Kuten kaikki ryssät, suurliikemies ei voi käsittää, miten kukaan hänen alamaisistaan voi valittaa yhtään mistään.

Kun suomalainen suurliikemies katsoo alamaisiaan ryssän silmillään, hän näkee sekalaisen sakin laiskureita, joita pitäisi ruoskia kuin koiria paremman työtehon ja kurin aikaansaamiseksi. Suomalainen suurliikemiesryssä on varma siitä, että ilman ruoskimista ja rankaisemista alamaisista tulee laiskempia kuin mitä he jo nyt ovat. Orjat ovat ahneita varkaita, jotka eivät osaa nuolla ryssäsuomalaisen liikemiehen saappaan pohjia kiitollisina, vaan yrittävät huijata aamusta iltaan hyväntekijäänsä. Näin ajattelee suomalainen ryssä, suurliikemies.

Mutta on kadunmiehessäkin ryssää. Suomalainen ryssä nimittäin kusee kadulle tai vieraan talon oven eteen, jos kusettaa. Hän voi myös paskantaa kadulle. Hän voi oksentaa julkisilla paikoilla, huutaa ja pitää älämölöä, jos haluaa. Yleensä hän tekee niin, koska on juonut pullokaupalla viinaa, kuten kaikki ryssät. Toinen syy on se, ettei ovi johon hän kusee, ole hänen omansa, ja jos se ei ole oma, siihen voi ja saa kusta. Sen voi myös rikkoa, jos huvittaa, koska se ei ole hänen omansa. Suomalaisen ryssän mielestä kaikki, joka ei ole omaa, on rikottavaa tai varastettavaa. Yleensä kuitenkin rikottavaa.

Suomen luterilainen kirkkokin on ryssän kirkko. Se näkyy siinä, että samaan aikaan kun arkkipiispa hiihtelee kymppitonnien kasukoissaan kansallispyhätön loisteessa, syrjäseudun kirkoissa katot retkottavat ja lattiat mätänevät. Rahaa ei koskaan löydy seurakuntien tarpeisiin, vaan se kaikki kuuluu kirkon johdolle. Syrjäseuduilla kirkkoja vuokrataan toimitiloiksi ja myydään gryndereille arvotontteina, mutta ei tässäkään tarpeeksi ryssämeininkiä. Suomen kirkko on jopa ryssiä ryssempi. Se nimittäin kierrättää hautojaan.

Se myy niitä moneen kertaan, uudelleen ja uudelleen. Eikä se anna kenenkään makoilla pyhitetyllä maalla ilmaiseksi. Varsinkaan, jos vainaja ei ole rikas tai merkittävä eliitin edustaja. He saavat ilmaiset ja ikuiset hautansa suomalaisen ryssäluterilaisen kirkon mullassa, mutta köyhä kansa pannaan maksamaan kuoltuaankin, jos mielii samoissa lehdoissa pötkötellä.

Kaikkein parhaiten suomalainen ryssä näkyy poliitikoissa. Aivan kuten itänaapurissakin, poliitikko on rosvo. Hänen tärkein tehtävänsä on kupata verovaroja mahdollisimman paljon yhteisestä kassasta. Juuri siksi duuman, eli eduskunnan alokkaillekin maksetaan tähtitieteellistä yli kuuden tuhannen euron palkkaa. Eläkekin tulee sen mukaan. Lisäksi ryssäsuomalainen poliitikko voi kerätä lahjuksia ja vaaliavustuksia, kaikenlaisia etuja ja mammonaa niin paljon kuin kehtaa. Kukaan ei uskalla tutkia hänen toimiaan.

Kuten Venäjälläkin, pitää jonkun poliitikon uhrautua välillä, ettei alamaismassa hermostu ja rupea kumoukselliseksi. Pari tyhmintä pannaan näytösoikeudenkäyntiin, jossa he saavat näennäistuomion, ja homma jatkuu entisellään, kuten ryssälässä kuuluukin. Suurimmat kriminaalit luistelevat vastuusta ja velvollisuuksista aina. Se on suomalaisen ryssäpoliitikon mielestä oikeus ja kohtuus.

Suomalainen poliitikko myös valehtelee. Hän ei valehtele kuten lännessä, Amerikoissa tai Britanniassa, tai Ranskassa, tai edes rehellisten ihmisten maana tunnetussa Italiassa. Kreikkalainen poliitikkokin valehtelee vain tarvittaessa. Suomalainen ryssäpoliitikko valehtelee lähes aina. Se on hänen luissaan ja ytimissään, se on poliittisessa kulttuurissa, ja se on osa vallankäyttöä, aivan kuten Venäjälläkin. Se on normaalia.

Valehtelu on niin luonnollista, että kun pääministeri ja valtiovarainministeri valehtelevat suorassa tv-lähetyksessä eduskunnalle ja koko kansalle, yksikään toimittaja, duuman jäsenistä puhumattakaan, ei edes kommentoi koko asiaa. Tässä suhteessa olemme ryssiäkin ryssempiä.

HALLITUKSEN MATEMATIIKKAA, osa: Kreikka-huijaus

Pääministeri Katainen ja valtiovarainministeri Urpilainen valehtelivat taas suorassa YLE:n tv-lähetyksessä tänään. Kumpikin väitti, että Suomi on tienannut Kreikka-lainoillaan jo 870 miljoonaa. Tämä on siis valhe. Se ei pidä paikkaansa. Suomi ei ole saanut Kreikalta vielä senttiäkään. Kreikkalaiset pankit ovat tallettaneet tuon summan tilille, joka on vakuutena Suomen Kreikalle myöntämille lainoille. Tämän vakuuden arvon piti olla 40% koko summasta.

Tämän päiväisessä eduskuntakeskustelussa tulikin ilmi, että summan oli tarkoitus tuottaa tuo 40%. Se ei siis olekaan 40% koko summasta, jonka hallitus on suomalaisten verorahoja antanut Kreikalle. Keskustapuolueen puheenjohtaja Sipilän mukaan summa on vain 20% hallituksen Kreikkaan syytämistä rahoista.

Sinun ja minun, meidän kaikkien nimissä ja meidän laskuumme, Kreikkaan onkin annettu jo 4 miljardia 350 miljoonaa euroa, josta siis saamme takaisin vain 40%, jos hyvin käy. Siis suomalaisten rahaa on annettu Kreikkaan 4 350 000 000 euroa. Tämä summa ei ole tuottanut yhtään mitään. Jyrki Katainen ja Jutta Urpilainen valehtelivat sanoessaan, että yli 4 miljardin laina olisi jo tuottanut 870 miljoonaa euroa. Tuo summa on siis takuutilillä ja vastaa vain 20% koko summasta.

Suomi ei ole saanut Kreikalta senttiäkään, tuo 870 miljoonaa on omaa rahaamme, jonka Kreikka on sijoittanut vakuudeksi koko lainallemme. Vaikka Kreikka olisikin maksanut Suomelle suoraan riihikuivaa rahaa, käteistä, moneya, nappulaa, täppää, paalua, massia 870 miljoonaa euroa,mitä se ei siis ole tehnyt, siitäkin huolimatta olisimme yhä 3 500 000 000 euroa persnetolla, eli miinuksella. Eli vielä kerran: VAIKKA KREIKKA OLISI MAKSANUT SUOMELLE TUON 870 MILJOONAA EUROA VELKOJAAN, MITÄ SE EI SIIS OLE TEHNYT, VELKAA OLISI SILTI JÄLJELLÄ 3 MILJARDIA 500 MILJOONAA EUROA.

Ja tämä on vain Kreikka. Portugali tulee tähän päälle. Samoin Espanja. Irlanti. Kypros.

Valtiovarainministeriö ilmoitti aikaisemmin tänä vuonna, että suomalaisten rahoja on kiinni eurosotkussa 1,8 miljardia. Valtiovarainministeriö valehteli teille. Pelkästään Kreikkaan on mennyt yli neljä miljardia.

Tämä kaikki samaan aikaan, kun hyvinvointivaltiota ajetaan alas rahan puutteen vuoksi. Rahan puutteen vuoksi koulumme rapistuvat, vanhuksista ei huolehdita, terveyskeskuksia suljetaan, samoin sairaaloita. Sama hallitus, joka tuhoaa kansamme hyvinvointia, antaa miljardeja muille ja valehtelee, että me tienaamme. Miksi kukaan sietää moista valehtelua? En käsitä miksei yksikään toimittaja kykene kysymään ministereiltä miksi valehtelette.

En ymmärrä miksi kukaan enää äänestäisi näitä "kansanedustajia", jotka valehtelevat rutiiniluontoisesti meille kaikille, ei vain silloin tällöin, vaan jokaisena päivänä viikossa, joka kerta kun he avaavat suunsa.

IHMISRYHMÄN KRIMINALISOINTI a la KRP

Keskusrikospoliisi on vaatinut kovaan ääneen vuosikausien ajan joidenkin moottoripyöräkerhojen kriminalisointia sillä perusteella, että se katsoo niiden olevan rikollisjärjestöjä. Perusteinaan KRP kertoo, että kyseiset ryhmät ovat mm. järjestäytyneitä, eli joillakin on selkeä valta-asema, kerhojen jäsenet ovat syyllistyneet rikoksiin, eivät sulje rikoksiin syyllistyneitä keskuudestaan eli suosivat rikoksia, ja käyttäytyvät epäsosiaalisesti yleisesti hyväksyttyjen sääntöjen vastaisesti.

Jos meillä on ryhmä ihmisiä, joista osa syyllistyy rikoksiin, onko ryhmä rikollinen? Ei.

Jos meillä on kymmenen henkilön muodostama ihmisryhmä, jossa kolme henkilöä suunnittelee ja toteuttaa rikoksia, kolme tietää niistä mutta ei osallistu niihin, ja neljä ei edes tiedä rikoksista, onko tämä ryhmä rikollinen? Ei ole.

Jos meillä on kymmenen henkilön ryhmä, jossa viisi suunnittelee rikoksia ja tekee niitä, mutta toiset viisi ei osallistu rikosten suunnitteluun ja toteuttamiseen lainkaan, onko tämä ryhmä rikollinen? Ei ole.

Jos meillä on kymmenen henkilön ryhmä, jossa kaikki osallistuvat rikosten suunnitteluun ja toteuttamiseen, meillä on rikollsryhmä.

Näin yksinkertaista se on. KRP:lle tämä on kuitenkin vaikeaa. Niinpä on syytä ottaa tosielämän esimerkki ja valaista sen avulla sitä ongelmaa, mikä liittyy ihmisryhmien kriminalisointiin.

Tämän ryhmän keskuudessa on selkeä vallanjako ja joillakin jäsenillä on selkeä käsky- tai valtasuhde muihin ryhmän jäseniin. Ryhmän jäsenet syyllistyvät hyvin monenlaisiin rikoksiin ja ovat syyllistyneet myös erittäin raakoihin henkirikoksiin, joissa uhreiksi on joutunut myös täysin sivullisia.

Tämän ryhmän jäsenet ovat syyllistyneet petoksiin, varkauksiin, ryöstöihin ja pahoinpitelyihin, ajoneuvorikoksiin ja huumerikoksiin. Ryhmän jäsenet ovat uhkailleet sekä todistajia, sivullisia, että virkavaltaa. He ovat myös vastustaneet viranomaisia, pyrkineet vaikeuttamaan rikostutkintaa määrätietoisesti, harhauttaneet viranomaisia ja avustaneet rikoksiin syyllistyneitä. He ovat antaneet vääriä todistuksia kuulusteluissa ja oikeudenkäynneissä, esittäneet vääriä todisteita ja harhauttaneet tuomioistuimia.

Toiminta on ollut yleensä suunniteltua ja määrätietoista, sillä on pyritty taloudellisen hyödyn sekä vallan kasvattamiseen. Ryhmä on pyrkinyt myös uhkailemalla vaikuttamaan sekä omien jäsentensä, että ulkopuolisten asumiseen, työhön, työpaikkoihin ja liiketoimintaan.

Ryhmä noudattaa omia sääntöjään, joista monet ovat ristiriidassa lain kanssa, ja ryhmä käyttää ulkoisia tunnuksia, joilla osoitetaan ulkopuolisille kuulumista ryhmään. Ryhmän sisällä käytetään kovaa kuria ja myös fyysisiä rangaistuksia sääntöjen rikkojia vastaan.

Tämä ryhmä täyttää kaikki KRP:n moottoripyöräkerhoja vastaan esittämät syytökset. KRP eikä mikään muukaan viranomainen ei kuitenkaan vaadi tämän ryhmän kieltämistä. Miksikö? Koska kyse on Suomen romanivähemmistöstä.

Pelkkä ajatus romanivähemmistön kieltämisestä joidenkin sen jäsenten rikosten vuoksi on absurdi. Kukaan ei ottaisi sitä vakavasti, jokainen käsittäisi ettei sellainen ole mahdollista tai edes laillista. Jokainen ymmärtää, ettei kokonaista romanivähemmistöä voi leimata ja tuomita joidenkin sen jäsenten vuoksi. Asiassa ei ole mitään epäselvää. Ajatus romanivähemmistön kieltämisestä olisi myös kaikkien ihmisoikeussopimusten vastainen.

KUITENKIN KRP katsoo, että se voi toimia juuri näin moottoripyöräkerhojen kohdalla. Kuitenkin meillä on viranomaisia, jotka haluavat kriminalisoida ihmisryhmän, vaikka jokaisen pitäisi käsittää, ettei sellainen voi olla mahdollista, jollei kyse ole ryhmästä, jonka kaikki jäsenet ovat rikollisia, osallistuvat rikoksiin ja niiden suunnitteluun ja toteuttamiseen.

Jos meillä on moottoripyöräkerho, jossa kaikki tekevät rikoksia, suunnittelevat niitä ja osallistuvat niiden toteuttamiseen, asia on selvä. MUTTA jos meillä on kerho, jossa osa syyllistyy rikolliseen toimintaan ja osa ei, kyseinen kerho ei voi olla rikollisryhmä sen enempää kuin Suomen romanivähemmistökään. Kyseisessä kerhossa on silloin rikollisia, ehkä jopa rikollisryhmä, mutta koko kerho ei sitä voi olla sen enempää kuin Suomen romanivähemmistökään.

Pyrkiessään kriminalisoimaan kokonaisen ihmisryhmän joidenkin sen jäsenten rikosten vuoksi, KRP astuu siis tielle, jonka seuraukset voivat olla ajan oloon kohtalokkaat. Euroopan historia on täynnä esimerkkejä siitä, mitä seurauksia tulee, kun kokonainen ihmisryhmä kriminalisoidaan.

Ja huomionarvoista on myös se, että KRP havittelee itselleen myös oikeutta määritellä rikollinen ihmisryhmä. On enemmän kuin varmaa, että moottoriypöräkerhojen kriminalisoinnin jälkeen vuorossa olisivat turkistarhoilla hiippailevat eläintensuojelijat. Heidän jälkeensä vuorossa voisi olla FC Lahden kannatusryhmä. Mikä tahansa, jonka KRP päättäisi olevan rikollisryhmän.

Kyse ei ole siis mistään pikkuisesta hallinnollisesta kuviosta, vaan ihmisoikeuksista.

HALLITUKSEN MATEMATIIKKAA, peruskurssi

Tässä tekstissä esitetyt luvut ovat täysin muistini mukaisia, eli siis päästä vedettyjä, aivan kuten Suomen hallituksella, valtiovarainministeriöllä ja johtavilla virkamiehilläkin. Luvut perustuvat viimeisten vuosien mediassa esitettyihin lukuihin. Kyseessä ovat suomalaisten verorahat. Siis paljonko eurosotku on tullut maksamaan meille ja paljonko sinne pantu rahaa. Luvut ovat siis yhtä päteviä kuin kaikki ne, joita Jutta Urpilainen ja Jyrki Katainen oksentelevat suistaan milloin sattuu ja miten sattuu, missa sattuu.

1. Jyrki Katainen: Kreikka-lainat ovat Suomelle hyvä bisnes.

2. Kreikka-tuki 200 miljoonaa.

3. Kreikka-lainoilla täysvakuudet.

4. Kreikkaan ei ole laitettu lainkaan rahaa.

5. Kreikan lainat on taattu 40% saakka.

6. Demari: Kreikka-lainat ovat tuottaneet jo yli 60 miljoonaa.

7. Sixten Korkman: Kreikka-lainoilla takuu 800 miljoonaan, eli 40%.

Koko summa suomalaisten verorahoja Kreikalle on siis noin 2 miljardia.

8. Kreikka-lainoille ei olekaan takuita.

9. Kreikka-lainasopimuksessa ei edes mainita takuita.

10. Jutta Urpilainen; Ylpeys käy edeslankeemuksen edellä.

11. VM:n Hetemäki: Kreikka-lainat ovat jo tuottaneet suomalaisille 800 miljoonaa.

12. Asiantuntija radiossa: mitään takuusummaa tai rahaa ei ole missään olemassakaan.

13. Jutta ja kokoomuspoliitikot: pankkitilillä on koko summa talletettuna.

14. Asiantuntija: ei ole.

Ja tämä on pelkkä Kreikka shöy.

1. VM: Eurokriisi tulee maksamaan Suomelle noin 34 miljardia.

2. Ei kun, se tulee maksamaan noin 43 miljardia.

3. Ei vaineskaan, vaan noin 19 miljardia.

4. Ei sittenkään, nimittäin Suomen pankki on pistänyt pottiin jo yli 90 miljardia.

5. Ei vaineskaan, korkeintaan maksetaan 18 miljardia.

6. Ei tod. Korkeintaan maksetaan 1,8 miljardia.

7. VM:n Hetemäki: Kreikka-lainat ovat tuottaneet jo yli 800 miljoonaa.

Arvoisa Hetemäki, näytä se tiliote, jossa Kreikasta on maksettu Suomen valtiolle 800 000 000 euroa puhtaana käteen. Kiitos.

PS. Kuka luottaa tämän jälkeen yhteenkään virkamieheen, laskelmaan, poliitikkoon? Minä en luota. Meille on valehdeltu niin monta kertaa ja valehdellaan edelleen koko ajan. Missä tahansa muussa normaalissa maassa olisi jo meneillään täydellinen poliittinen kriisi. Meillä sellaista ei ole, koska emme elä normaalissa maassa. Me elämme Länsi-Venäjällä. Mikä tahansa on mahdollista. Siksi Valtiovarainministeriön laskelmat heittelevät kymmeniä miljardeja suuntaan ja toiseen, aina tarpeen mukaan. Siksi ministerimme valehtelevat meille päin naamaa koko ajan.

VALEHTELIJOIDEN VALTAKUNTA

Meillä on presidentti, joka sanoi, että Ruotsi maksaa kalliin hinnan päätöksestään jäädä euron ulkopuolelle ja tulee liittymään siihen. Meillä on presidentti, jonka vaalirahoitukseen liittyvät samat miehet, jotka ovat ihmetelleet Ilkka Kanevan oikeudenkäynnissä, miksei presidentti ole oikeudessa samoista syistä kuin Kanerva.

Meillä on pääministeri, jonka poliittisen uran nousukiito alkoi vaaliväärennöksellä ja joka on valehdellut useita kertoja eduskunnalle, medialle ja kansalle.

Meillä on valtiovarainministeri, joka on valehdellut ei vain kerran, tai kaksi, vaan pitkän aikaa Kreikka-lainojen takuista, joita ei olekaan.

Meillä on ministereitä, jotka ovat valehdelleet useampaankin kertaa toimialansa asioista kaikille tahoille.

Meillä on virkamiehiä, jotka ovat valehdelleet eduskunnalle, hallitukselle, medialle ja kansalle.

Meillä on poliisi, joka on valehdellut eduskunnalle, virkamiehille, hallitukselle, medialle ja kansalle.

Meillä on upseereita, jotka valehtelevat.

Meillä on media, joka valehtelee.

Meillä on konsultteja, joiden työ on valehdella.

Meillä on etujärjestöjä, jotka valehtelevat kansalle, medialle, eduskunnalle ja hallitukselle.

Meillä on yritysmaailman johtajia, jotka valehtelevat kaikille.

Meillä on poliitikkoja, jotka valehtelevat paikallistasolla.

Meillä on lääkäreitä, jotka valehtelevat.

Meillä on hoitajia, jotka valehtelevat.

Meillä on urheilijoita, jotka valehtelevat.

Monet meistä valehtelevat.

Mitä meille on tapahtunut?

Milloin tästä maasta tuli tällainen?

Oliko sitä rehellisten suomalaisten maata koskaan olemassakaan, vai oliko sekin vain valhetta?

SUURI REKKARETKUTUS eli kuinka te maksatte taas

Suomi hyväksyy peräti 76 tonniset rekat liikenteeseen ensimmäisenä EU:ssa. Nämä hirviörekat ovat siis muissa EU-maissa kiellettyjä. Ne otetaan käyttöön elinkeinoelämän edustajien vaatimuksesta. Ideana on mahdollistaa entistä suuremmat kuljetusmäärät, eli konsulttikielellä tehostaa rahtiliikennettä. Teollisuuden ja kaupan tavarakuljetukset tehostuvat, vakuutellaan taas kaikilla suilla.

Todellisuudessa jättirekat kulkevat hitaammin, ovat kömpelömpiä, eivät mahdu moneenkaan terminaaliin ja talviolosuhteissa niiden käsittely on kirjaimellisesti hengenvaarallista sekä kuskille että muille tielle osuville. Mutta sekään ei ole se kaikkein ikävin asia kansalaisten kannalta. Ikävin asia liittyy rekkojen kokoon. Yhdeksän askelivälin jättirekka painaa siis 76 tonnia ja on 4,4 metriä korkea. Maamme tieinfrastruktuuri ei kykene nielemään näitä jättiläisiä.

Ei hätää, vakuuttelee liikennevirasto, joka siis toimii elinkeinoelämän, suomeksi suuryritysten, juoksupoikana tässäkin asiassa. Valtio on myöntänyt 55 miljoonaa tieverkoston korjaamiseen jättirekoille sopivaksi. Siis 55 miljoonaa verovaroja yksityisten suuryritysten hankkeeseen tuosta vain. Mutta sekin on vasta alkua. Se ei tule riittämään ollenkaan.

Suomessa on pelkästään korjattavia siltoja valtateilla 5, kantateillä 6, seututeillä 20, yhdysteillä 64 ja pienemmillä teillä 296. Yhteensä siltoja, jotka eivät kestä jättiläisiä, on siis 391 kappaletta. Ei hätää, vakuuttaa liikennevirasto. Se selvittää mitkä ovat tärkeimmät reitit, joihin meidän verovaroistamme 55 miljoonaa suunnataan.  Liikennevirasto ei suinkaan tee selvitystyötä yksin, vaan elinkeinoelämän, lue Suuryritysten, edustajien kanssa. Toisin sanottuna, yksityiset suuryritykset sanelevat mihin meidän verovarojamme käytetään 55 miljoonaa vain heidän rekkojensa vuoksi.

Mutta näiden siltojen lisäksi tulevat alikulut, joita joudutaan kohottamaan jättirekoille. Niiden lukumäärä ei ole vielä selvillä, mutta niitäkin on taatusti aivan riittämiin. Jokainen käsittää mitä siltojen uudelleenrakennus ja alikulkujen uudistaminen maksaa. Se maksaa ja paljon, eikä 55 miljoonaa riitä hankkeeseen ollenkaan. Eivätkä sillat ja alikulut ole suinkaan edes se suurin ongelma.

Suurin ongelma ovat itse tiet, jotka eivät kestä jättiläisrekkojen painoa. Suomalaiset liikennöitsijät tietävät tämän omasta kokemuksestaan. Jossakin vaiheessa tullaan siis rakentamaan teitä elinkeinoelämän, eli siis suuryritysten, vaatimalla tavalla sen vaatimiin paikkoihin, ja kilometri uutta maantietä maksaa noin miljoonan vanhojen kustannusarvioiden mukaan. Eli lisälaskua meille veronmaksajille suuryritysten rekkaretkutuksen vuoksi on tulossa lisää.

Mutta eihän tässä vielä kaikki. Myös kaupunkien katuverokostoja joudutaan uusimaan. Ne kun eivät meinaa kestää nykyistäkään raskasta liikennettä, joka rikkoo katujen alla kulkevia vesijohtoja ja viemäriverkostoja. Sekin lasku lankeaa veronmaksajille, kuntalaisille ja asukkaille, joilla ei ole mitään tekemistä jättirekkapäätöksen kanssa.

Ei hätää, vakuuttaa liikenneviraston "erityisasiantuntija" Tero Jokilehto. Jos jättirekat eivät ole kunnan mieleen, ainahan kunta voi liikennemerkein estää niiden kulun. Paitsi että kun elinkeinoelämän, lue suuryritysten, edustajat ovat Teron virastolle ilmoittaneet mitkä ovat ne "elintärkeät" reitit, yhdelläkään kunnalla ei ole mitään mahdollisuutta estää rekkarallia alueellaan. Mitä sitten, toteaa Tero Jokilehto. Ainahan ne kunnat ovat muutenkin korjailemassa siltojaan ja katujaan, ja teitään.

Tero Jokilehto, liikennevirasto ja suuryritykset ovat siis luoneet järjestelmän, joka hyödyttää vain suuryrityksiä, mutta jonka aiheuttaman laskun maksamme me. Ne eivät maksa senttiäkään kokonaisesta infrastruktuurista, joka niiden hirviörekoille on luotava. Kuntien, kaupunkien ja valtion on maksettava elinkeinoelämän, eli suuryritysten, laskut sentilleen. Lasku on minimissään tuo 55 miljoonaa veronmaksajille, mutta tulee olemaan huomattavasti suurempi. Mitä se aiheuttaa jo nyt olemassa olon kanssa kamppaileville kunnille? Loppua tietenkin, mikä sekin sopii hallitukselle ja näille ylimielisille virastoille ja erityisasiantuntijoille.

Tämä on vain yksi esimerkki siitä, miten me kaikki maksamme yksityisten suuryritysten laskuja vähintään kymmenillä miljoonilla, samaan aikaan kun ne irtisanovat tuhansia ihmisiä ja ottavat vastaan satoja miljoonia korruptoimaltaan hallitukselta erilaisina verohelpotuksina ja yritystukina.

Kyseessä ei ole siis mikään parannus, hyvinvointia lisäävä uudistus, vaan yksityisten suuryritysten viimeisein kusetus, temppu jolla meidän kaikki pannaan maksamaan niiden ahneudesta vähintäänkin kymmeniä miljoonia, todennäköisesti satoja miljoonia euroja.

Mieti sitä, kun seuraavan kerran astut äänestyskoppiin, tai ihmettelet miksi kaikkein suurimmat yritykset tässä maassa maksavat korkeintaan viiden prosentin veroa, suurin osa reippaasti sen alle, ja miksi oma verorposenttisi on jotakin aivan muuta.

Ne pahimmat pummit eivät olekaan sossun jonossa, vaan istuvat suuryritysten johtokunnissa, Etelärannassa ja valtionvirastoissa. Ne vievät sinun veromarkkasi. Juuri siksi terveydenhuoltoon ei ole varaa. Juuri siksi vanhusten hoitoon ei ole varaa. Juuri siksi kouluihin ei ole varaa. Suuryritykset ottivat ne pois, Tero Jokilehdon, liikenneviraston ja poliitikkojen avustuksella.

PUTIN REKISTERI, eli historian toiston oppitunti

"Joka ei tunne historiaa, on pakotettu toistamaan sen virheet".

"Kansa, joka on valmis luopumaan vapaudestaan turvallisuutensa vuoksi, ei ansaitse kumpaakaan."

Moni suomalainen hämmästeli kuullessaan, että Venäjän presidentti Vladimir Putin oli suomalaisten poliisien mielestä rikollinen. Putin ei ollut poliisin rekistereissä sattumalta tai vahingossa, tai yhden huolimattoman poliisin virheen vuoksi, vaan siksi, että järjestelmä on viallinen. Putin päätyi jengirikolliseksi, koska poliisin systeemi päätti niin.

Poliisilla on määritelmä siitä, kuka on rikollinen. Poliisilla on määritelmä siitä, mitkä organisaatiot ovat rikollisia. Nämä poliisin määritelmät eivät perustu mihinkään. Ne perustuvat vain poliisin itsensä olettamuksiin ja kuvitelmiin. Kun Venäjän presidentti yhdistettiin moottoripyöräkerhoon, joka oli poliisin määritelmän mukaan rikollinen, hänestä tuli myös jengirikollinen. Sellaisena hänet laitettiin niin sanotulle "väliaikaiselle" analyysilistalle.

Tuolta listalta poliisijohtaja Robin Lardotin lausuntojen mukaan päädytään rikoksesta epäiltyjen listalle analyysin jälkeen. Poliisi siis analysoi, että Venäjän presidenttiä pitää epäillä rikollisesta toiminnasta ja asetti tämän analyysin jälkeen rikoksesta epäiltyjen listalle. Kukaan ei epäillyt hetkeäkään, etteikö Putin kuuluisi sinne. Olihan tieto analysoitu ja perustui poliisin omiin määritelmiin siitä, kuka on rikollinen tai sellaiseksi epäilty. Kaikki sujui siis annettujen ohjeitten ja määritelmien mukaisesti, kaikkien poliisin sisäisten toimintamallien mukaisesti.

Putin skandaali paljasti, että rikoksesta epäiltyjen listalle päätyy kuka tahansa. Poliisi ei tarvitse mitään näyttöä rikoksesta, rikollisesta toiminnasta, tai muustakaan, kun se päättää, että joku on rikollinen. Tämä johtuu siitä, että poliisilla on oma määritelmänsä, jonka perusteella kenestä tahansa tulee automaattisesti vihollinen, rikollinen. Poliisin järjestelmä toimii automaattisesti. Tiettyjen indikaattorien täyttyessä sinä olet rikollinen. Mitään todellista rikosta ei tarvita. Riittää, että täytät poliisin asettamat määritelmät.

Tästä syystä Putinin kanssa samoilla listoilla ja samoissa rekistereissä on satoja, tuhansia suomalaisia, joilla ei ole mitään tekemistä rikosten tai rikollisuuden kanssa. Näiden keksittyjen listojen ja rekisterien avulla poliisi haluaa itselleen lisää valtaa ja toimintavapauksia, oikeuksia ja lisää rekistereitä. Systeemi ruokkii itse itseäään ja vakuuttaa sen parissa toimivat siitä, että he ovat oikeassa. Tilastot osoittavat sen. Kukaan systeemin sisällä ei käsitä, että tilastot ovat puutaheinää. Ne näyttävät oikeilta. Ne perustuvat virallisiin, poliisin omiin määritelmiin.

KRP:n hallinnoimilla rekistereillä ei ole kuitenkaan mitään tekemistä rikollisuuden torjunnan kanssa. Se on vain systeemin termi sille, mitä oikeasti tapahtuu. Poliisn tavoitteena on kontrolloida koko väestöä. Tavoite on sanottu julkisuudessakin useaan otteeseen ääneen viranomaisten suulla. Tavoitteena on kerätä biotunnisterekisteri. Tavoitteena on, että poliisilla on hallussaan jokaisen suomalaisen DNA, ääninäyte ja sormenjäljet, sekä biometriset tunnisteet visuaalista tunnistusta varten turvakameroiden kuvista. Juuri tätä tavoitetta varten poliisi tarvitsee lisää valtaa ja rekistereitä, tilastoja ja arkistoja.

Kun poliisi sanoo, ettei kenellekään syyttömällä ole mitään syytä huolestua siitä, että hänen tunnisteensa päätyvät rekistereihin, poliisi käyttää aivan samaa sanontaa jota käyttivät myös natsi-Saksan turvallisuusviranomaiset. He todellakin rauhoittelivat väestöä aivan samoilla sanoilla. Lähes sanasta sanaan samaa lausetta käyttivät myös entisen Neuvostoliiton turvallisuuspalvelut. Yhdysvaltain lukemattomat turvallisuuselimet käyttävät samoja sanoja juuri nyt, samoin FSB Venäjällä.

Venäjän viranomaisten rekisterin käytöstä on aivan lähiajoilta loisto esimerkki. Kaikkien sikäläisten kansalaisjärjestöjen piti toimiakseen rekisteröityä. Yllättäen maassa säädettiin laki, jonka mukaan kaikki ne kansalaisjärjestöt, jotka ovat ottaneet vastaan rahalahjoituksia ja rahoitusta ulkomailta, ovat ulkomaisia valkoiluorganisaatioita. Pim. Näistä järjestöistä ja niiden jäsenistä tuli rikollisia. Meillä viranomaiset ovat yrittäneet ajaa samanlaisia lakeja moottoripyöräkerhoja keppihevosenaan käyttäen. Lakiehdotus on kuitenkin muotoiltu niin, että se antaisi poliisille laillisen oikeuden nimetä mikä tahansa järjestö tai yhdistys tai ryhmä rikolliseksi. Turha siis naureskella venäläisille. Omat viranomaisemme ovat aivan samanlaisia.

Onneksi historia tuntee lukuisia vastaavia järjestelmävikoja, joista on mahdollista ottaa oppia. Kaikki tuntevat natsi-Saksan systemaattisen ihmisten rekisteröinnin ja tilastoinnin. Samanlaisia menetelmiä käytettiin myös Neuvostoliitossa. Jo näiden kahden esimerkin luulisi herättävän kenet tahansa miettimään, mitä poliisin Putin-listan kaltaiset rekisterit ja listat voivat saada aikaan. Ne ovat jo nyt vahingoittaneet ihmisiä, kun poliisi on näihin samoihin listoihin vedoten varoittanut työnantajia ja yrityksiä henkilöistä, jotka se on itse asettanut rekistereihinsä ja listoilleen, samoin perustein kuin Vladimir Putinin.

Kenties parhaan historian tunteman tapauksen rekisterien ja listojen perustavaa laatua olevasta järjestelmäviasta ja siitä mitä sellaisesta voi seurata tarjoaa kuitenkin Yhdysvaltain Vietnamin sodan aikainen tiedustelutoiminta listoineen ja rekistereineen. Näin jo siitäkin syystä, että suomalaiset viranomaiset ovat olleet amerikkalaisten koulutuksessa ja omaksuneet heiltä sekä menetelmiä, että asennoitumista. Ehkäpä juuri siksi Keskusrikospoliisin nimi ei olekaan englanniksi Central Criminal Police, vaan National Bureau of Investigation. NBI muistuttaa enemmän amerikkalaisten FBI:tä, organisaatiota, jonka miehet ovat kouluttaneet suomalaisia kollegoitaan esimerkiksi moottoripyöräkerhojen suhteen.

Harva tietää, että Vietnamin sodan ehkä suurimman sotarikoksen toteuttajina ja mahdollistajina eivät olleet sotilaat, vaan tiedusteluviranomaiset ja poliisit. He johtivat Vietnamin sissiliikkeen vastaista toimintaa ja organisoivat sen. He toivat sotaan siviilibyrokratian ja yksi heidän ohjelmissaan mukana ollut totesikin myöhemmin: "Kaikkialla siellä missä viranomaiset ja valtiot kokoavat kansalaisista valtavia rekistereitä ja tietojärjestelmiä, siellä on meneillään Operaatio Phoenix".

"Väestörekisteri, oikein laadittuna ja hyväksykäytettynä, on tiedustelutoiminnan perustyökalu. Se osoittaa, esimerkiksi, kuka on sukua kenellekin, mikä on erittäin tärkeä tieto vastavallankumouksellisessa toiminnassa... ", David Galula, CIA.

1962 amerikkalaiset käynnistivät Vietnamissa brittiläisen Robert Thompsonin neuvosta Perheväestölaskennan. Rekisteriin tuli valokuva jokaisesta vietnamilaisesta, sormenjäljet, tiedot heidän perhesuhteistaan ja ystävistään, poliittisesta kannastaan, työpaikoistaan ja palkoistaan, omaisuudestaan, säästöistään, ja siitä oliko kyseisellä henkilöllä mitään laillista syytä matkustella. Robert Thompson oli mies, jonka luoma koko väestön kattava rekisteröinti oli nujertanut kapinalliset brittien Kaakkoisaasian siirtomaissa vuosia aikaisemmin. Vuonna 1965 tässä perherekisterissä oli jo 7 453 kokonaista perhettä kaikkine tietoineen.

Näihin CIA:n ja poliisin rekisteröintioperaatioihin monellakin tavalla osallistunut Nelson Brickman oli kylmän sodan veteraani, joka oli liittynyt CIA:n palvelukseen jo 1949. Nelson Brickman pyrki organisoimaan rekisteröinnin ja tilastoinnin tehokkaammalla tavalla, mutta hänellä ei ollut mitään harhakäsityksiä siitä, millaiset henkilöt, hän itse mukaan luettuna, olivat innokkaimmin asiaa hoitamassa.

"Olen kuvannut tiedustelutoimintaa sosiaalisesti hyväksytyksi tavaksi toteuttaa rikollisia tendenssejä. Heppu, jonka rikolliset tendenssit ovat erityisen vahvoja, mutta jolla ei ole kanttia ryhtyä rikolliseksi, päätyy sellaiseen paikkaan kuin CIA. Varsinkin jos hänellä on koulutusta", Brickman sanoi itsestään ja kollegoistaan.

Koska amerikkalaisten sotilastoiminta kiihtyi koko ajan, varsinkin vuoden 1966 aikana, Brickman pani merkille, että rekisteröinti ja tiedustelutoiminta saivat militaristisia sävyjä.

"Sotilaita kiinnosti enemmän vihollisjoukkojen koko ja lukumäärä, sen tyyppiset asiat, koska heidän mentaliteettinsa on saada aikaan taistelutilanne. Tiedustelumiesten mentaliteetti on napata heput, kuulustella heidät ja palauttaa takaisin. Poliisin mentaliteetti on pidättää, tuomita ja passittaa vankilaan. Noista eroista sukeutuikin melkoista byrokraattista sisällissotaa" Brickman totesi myöhemmin.

Vuonna 1966 Yhdysvaltain hallitus ja sodanjohto olivat tulleet siihen tulokseen, ettei sotaa voitettaisi perinteisin menetelmin. Vihollista ei saatu perinteiseen sotaan ja perinteisiin taisteluihin, ja se sai jatkuvasti tukea ja uusia rivimiehiä siviiliväestöstä. Jotakin oli tehtävä ja uuden toimintamallin keksiminen annettiin tehtäväksi Nelson Brickmanin kaltaisille tiedustelubyrokraateille.
 Tehtävänannon ohjeistuksena oli "kasvattaa keskittymistä vihollisen infrastruktuurin tunnistamiseen ja eliminointiin."

Brickman ja muut rekistereitä ja listoja hallinnoivat agentit huomasivat, että kaikesta huolimatta kukaan ei tuntunut ymmärtävän mitä pitäisi tehdä ja miten. Niinpä Brickman laati paperin, jonka otsikoksi hän kirjoitti "Hyökkäys vihollisen infrastruktuuria vastaan". Paperissa hän laati yhteenvedon kaikesta tiedustelutoiminnasta ja tietojenkeruusta toiminnassa.

Paperissaan hän myös erotti vihollisen taistelujoukot ja terroristit varsinaisesta vihollisorganisaatiosta, joka oli hierarkinen ja "varsinaisista kommunisteista koostuva". Taistelujoukot ja terroristit eivät tietojen mukaan olleet sellaisia, vaan yleensä harhaan johdettuja nuoria, joita varsinainen vihollinen sitten käytti tykin ruokanaan. Varsinainen vihollinen oli se joukko, joka kuului puolueeseen tai sen peitejärjestöihin, joka toimi sen kanssa yhteistyössä ja tuki sitä.

"Ilman tuota infrastruktuuria ei ole mitään muuta kuin päätön ruumis. Tuhoa infrastruktuuri, niin tuhoat vihollisesi. Se ei kuitenkaan ole helppoa, eikä mitään suosion tavoittelua" Brickmanin mukaan.

Brickmanin mukaan vihollinen oli rikollisjärjestö siinä missä mafiakin. Se koostui rikollisista, jotka olivat valmiit käyttämään väkivaltaa ja uhkailua saavuttaakseen tavoitteensa. Sitä tukemassa ja avustamassa oli lukuisa määrä "naiiveja" kansalaisia. Jotta hyökkäys tätä vihollisen infrastruktuuria vastaan olisi ollut mahdollista, poliisi laati rekistereistään listoja niistä ihmisistä, jotka piti saada kiinni etsinnöissä ja operaatioissa.

"Niitä kutsuttiin poliisihommiksi, koska kumouksellisen toiminnan estäminen kuului poliisille, mutta ne olivat puolisotilaallisia operaatioita", kentällä operaatioihin osallistunut Tully Acampora kertoi myöhemmin. Poliisi ei suinkaan suorittanut etsintöjä univormuissaan tai siviiliasusteissaan, vaan automaattiaseilla, luotiliiveillä ja kypäröillä varustautuneina, toisinaan jopa panssariajoneuvojen tukemina.

"Me emme tarvinneet mielestäni mitään muutoksia, vaan parempaa tekemistä. Me emme tarvinneet lisää tietoa, vaan parempaa tietoa, kunnolla analysoituna ja kerättynä. Se on koko strategia" Brickman sanoi.

Samaan aikaan John Hansen loi uuden tietojärjestelmän, jonne tallennettiin kaikki vihollista koskevat tieto. Jokaisen vihollisen tunnisteet, elämäkerta, yhteydet ja organisaatiot joihin hän oli yhteydessä koottiin samaan mappiin. Nämä mapit lähtivät sitten kenttäyksiköille toimintaohjeiden kera.

Tehostaakseen edelleen vihollisen vastaista toimintaa, byrokraatit loivat ICEX-järjestelmän, jonka piti koota yhteen kaikki mahdollinen tieto kaikista mahdollisista lähteistä ja sitten käyttää noita tietoja vihollisen infrastruktuurin eliminointiin.

Vuonna 1967 soppaan astui Jim Ward, CIA:n salaisten operaatioiden veteraani hänkin. Ward halusi tehostaa vihollisen seurantaa entisestään ja määritellä tarkemmin mitä pitäisi ottaa selville.

"Mitkä ovat tämän hepun päivittäiset rutiinit? Keitä hän tapaa? Kuka hän on missäkin kuviossa? Ja tämä tieto piti toimittaa heti kentälle, jossa sitten toimittiin sen mukaisesti. Jos kyse oli sissikomppaniasta tai muusta sellaisesta, niin hyvä on, annetaan se armeijalle, mutta jos kyse oli vihollisen infrastruktuurista, homma kuului poliisille ja oli siviiliasia. Olennaista oli saada se tieto perille kentälle, jotta sitä pystyttiin hyödyntämään operaatioissa tehokkaasti" Ward muisteli myöhemmin.

Poliisi ja poliisitoiminta olivat keskeistä, kun vihollisen infrastruktuuria lähdettiin eliminoimaan. Väliportaan miehet  Evan Parker ja John Hart vierailivat jokaisessa alueyksikössä viemässä hallintokeskuksen sanomaa eteenpäin.

"Kerroimme heille mitä olimme kehitelleet, mitä halusimme ja mikä heidän tehtävänsä oli. Lyhyesti sanottuna, oli heidän hommansa pistää homma pyörimään ja kunnolla. Kaikki tämä tehtiin suullisesti. Nyt olette kuulleet mitä keskus haluaa ja pistäkää sana eteenpäin omille miehillenne ja hoitakaakin hommat täällä" Parker muisteli myöhemmin.

Kenttäpoliisin koko organisaatiota johtamaan hankittu FBI:n ja CIA:n salaisten operaatioiden veteraani William "Pappy" Grieves ei pitänyt näkemästään. Hän ei pitänyt siitä, että poliisitoimintaa militarisoitiin, eikä hän pitänyt koko operaatiostakaan. Vihollisen infrastruktuurin tuhoamiseen tähtäävälle operaatiolle oli annettu jo oma nimikin: Operaatio Phoenix. Grievesin mielestä operaatio vei poliisitoimintaa taaksepäin ja vääristi sen koko toiminnan. Grievesin mielestä poliisin piti toimittaa kunnon poliisityötä ja palvella yhteiskuntaa sen mukaisesti.

"Yks kaks meille lykättiin Operaatio Phoenix. Suurlähettiläs Komerin vaatimuksesta ja ohjauksella kenttäpoliisin koko toiminta muutettiin kokonaan ja muotiltiin tyystin uudelleen. Poliisityön sijaan painopiste olikin vastakumouksellisessa toiminnassa, joka oli ainoa tehtävä joka annettiin ja jota painotettiin ensisijaisena toimintana" Grieves valitti kirjeessään kenraali Abramsille.

"Tämä uusi tehtävien määritely vääristi koko kenttäpoliisin toiminnan. Oikeat kenttäpoliisin työt, kaikki muut paitsi vastakumoukselliset tehtävät, jäivät kokonaan huomioimatta. Poliisikomentajat, paikallisviranomaiset ja amerikkalaiset neuvonantajat katsoivat hommat hoidetuksi, jos ylemmät tahot antoivat heille puhtaat paperit. Kaikki tämä siitä huolimatta, että Phoenixin tiedustelu ei edes tarjonnut oikeita kohteita tai tarpeeksi niitä kaikkien käytössä olevien yksiköiden hoidettavaksi" Grieves jatkoi. Pian jopa suurlähettiläs Komer alkoi huolestua poliisin muuttuneesta toiminnasta.

Lokakuussa 1967 kenttäpoliisia verrattiin jo CIA:n varustamiin palkkasoturijoukkoihin PRU:hun. Toimittaja David Welchin haastattelema psykologisen sodankäynnin asiantuntija vahvisti asian.

"Hemmetti, kenttäpoliisihan toimii aivan kuten PRU:n pojat! Heidän hommansa on hoidella välimiehet, siis ne, jotka eivät ole ihan hallituksen puolella, eivätkä ihan sissienkään puolella. Sillä hommalla kuvio alkaa seljetä aika nopeasti kaikille" kyseinen upseeri oli kertonut ällistyneelle toimittajalle.

"Jotta vihollisen pystyy nappaamaan vihollisen maaperällä, tarvitaan hiukan pallia. Tarvitaan erikoisjoukkojen heppuja, sellaisia jotka menevät viholliskylään pistämään kaverin kylmäksi. Kaupungin korttelipoliisi tai toimistorotta ei sellaiseen pysty. Siihen hommaan PRU oli paras työkalu" Jim Ward muisteli. Ongelma oli vain siinä, että amerikkalaisten erikoisjoukkojen kanssa salaista sotaa käyvä PRU ei tuonut osallistujilleen lainkaan mainetta ja kunniaa. Sen toiminta oli salaista ja hiljaista.

"Idea yhden hepun jahtaamisesta ei oikein vetoa kehenkään. Vaikka saisikin sen hepun kiinni ja eliminoitua, mitään isoja otsikoita ei synny. Ei ole suuria asekätköjä, lukumääräistä vihollista, eikä muita menestyksen mittareitakaan. Täytyy muistaa, että pelissä oli monen miehen ura ja merkittäviä tuloksia vaadittiin ja odotettiin" Warren Milburgh kirjoitti myöhemmin. Niinpä "vihollisen infrastruktuurin eliminointia" kiihdytettiin koko ajan. Vaikka poliisin toiminta ei mediaa niin kiinnostanutkaan, byrokratiassa sen parantuneet tulokset pantiin merkille ja sellaisten avulla saattoi edetä urallaan hikisestä Saigonista Washingtoniin saakka.

Se, mikä oli alkanut kansalaisten rekisteröinnillä ja tietojen keräämisellä, oli muuttunut joksikin aivan muuksi. Tuo muu oli alkanut pidätyksillä, kuulusteluilla ja näyttävillä poliisioperaatioilla, joissa epäiltyjen kotikortteleita ja kyliä piiritettiin, ja joissa poliisit liikkuivat luotiliiveissä ja kypärissä rynnäkkökiväärein varustutuneina.

Pian pidätykset ja vangitsemiset eivät enää riittäneetkään. Vihollisen kanssa tekemisissä olevat, mahdollisesti vihollisen tukijoihin kuuluvat ja heidän sukulaisensa ja perheensä muuttuivat hekin vihollisiksi. Vihollinen ei ollutkaan enää ase kädessä viidakossa, vaan kirja kädessä paikallisessa koulussa opettajana. Vihollinen olikin paikallisen lehden toimittaja, riksakuski tai kalakauppias. Kuka tahansa saattoi olla vihollinen, jos hänet sellaiseksi määriteltiin Phoenixin rekistereissä ja listoissa. Kukaan ulkopuolinen ei tiennyt millä perusteilla vihollislistalle päätyi. Sitä eivät tienneet edes kaikki Phoenixin byrokraatitkaan. Heille riitti, että tiedustelutietojen mukaan näin oli.

Juuri samalla tavalla Venäjän presidentti Vladimir Putinkin päätyi KRP:n listoille. Juuri samalla tavalla poliisia militarisoidaan. Poliisi tekee ratsioita luotiliiveissä, kypärät päässä, konetuliaseet kädessä ja näkee kohteensa vihollisena, jonka toiminta on eliminoitava. Toimintaa johtavat byrokraatit uskottelevat itselleen olevansa hyvän puolella ja taistelevansa pahaa vastaan, samalla tavalla kuin amerikkalaiset virkaveljensä vuosikymmeniä sitten.

He näkevät vihollisen kutovan verkkojaan kaikkialle, he hahmottelevat vihollisensa infrastruktuuria, jossa osallisina ovat kaikki vihollisen kanssa tekemisissä olevat. Olivatpa nämä sitten perheenjäseniä, kavereita tai työtovereita. Vihollisen yritystoiminta on vain hämäystä todellisen rikollisen toiminnan peittämiseksi ja piilottamiseksi. Jos mitään rikollista ei näy, eikä saada selville, se on vain todiste vihollisen oveluudesta ja juonikkuudesta.

Poliisi vaatii itselleen lisää toimintavapauksia ja valtaa, lisää rekistereitä ja listoja, aivan kuten tuolloinkin. Hyökkäystä vihollista vastaan tulee tehostaa. Tarvitaan lisää keinoja, laajempaa toimintavapautta, lisää aseita ja välineitä.

Ja aivan kuten Operaatio Phoenixissakin, vihollinen on oman mielen luomus. Sitä ei ole olemassakaan siinä muodossa, kuin byrokraatit kuvittelevat organisaatiokarttojensa äärellä. Imaginäärinen vihollinen elää heidän mielissään ja sanoissaan, teoissaan ja tavoitteissaan, eikä sillä ole mitään tekemistä niiden ihmisten kanssa, jotka vihollisiksi on jo nimetty. Vladimir Putin on vain yksi heistä.

Vietnamissa Operaatio Phoenix johti ainakin 26 000 siviilin murhaan, ehkä jopa 30 000. Se alkoi rekisteristä, tiedustelusta, poliisioperaatioista, poliisin militarisoinnista ja johti loogiseen lopputulokseensa. Niin voi käydä missä tahansa milloin tahansa, jos turvallisuuskoneistoa ei hillitä. Jos turvallisuuskoneistoa ei hallita. Niin voi käydä myös Suomessa, toki pienemmässä mittakaavassa ja vähemmällä väkivallalla, ainakin aluksi.

Kuten Vietnamissa mukana ollut totesi: "Kaikkialla siellä missä viranomaiset ja valtiot kokoavat kansalaisista valtavia rekistereitä ja tietojärjestelmiä, siellä on meneillään Operaatio Phoenix".

SOTE: teitä huijataan taas!

Kohta kahden vuoden ajan poliitikot ovat aamusta iltaan esiintyneet mediassa höpöttämässä SOTE-uudistuksesta ja kuntauudistuksesta ikään kuin tekeillä olisi monia uudistuksia monista eri syistä. Silloin tällöin joku heistä on lipsauttanut totuuden murusia ääneen. Maria Guzenina lipsautti taannoin, että SOTE-uudistuksen pitää olla samassa linjassa kuntauudistuksen kanssa, eli kulkea samaan suuntaan ja malliin. Kokoomuksen vänrikki Nappula, eli SOTE-veturiksi värvätty herra Orpo möläytti eilen innoissaan, että nyt on tehty vuosisadan suurin uudistus ja kakoi sitten selitellessään mitä tarkoitti.

Kumpikin amatöörikusettaja viittasi siihen puolisalaiseen operaatioon, jonka vuoksi nämä kaksi uudistusta ovat välttämättömiä. Sen nimi on hallintouudistus. Se on hallituksen keskeisiä tavoitteita se omien sanojen mukaan. Valtioneuvoston kokouspöytäkirjoista löytyy kaiken muun sonnan seassa parit rivit asiasta, se ikään kuin todetaan siellä. Voi olla, etteivät apurivasurit edes tiedä asiasta, jos Paavo kuulee muistakin jutuista vasta medialta. Vihreitä asia tuskin edes kiinnostaa. Kristillisille kaikki sopii.

SOTE-uudistus ja kuntarakenneuudistus ovat vain osia hallintouudistuksesta. Siksi niissä ei ole mitään järkeä ja siksi ne voidaan tehdä täysin mielivaltaisesti. Kaiken takana on Voima-lehden julkituoma hallintouudistus, jonka tavoitteena on luoda valtiolle "konsernimalli". Tätä on työstetty hartiavoimin ainakin vuodesta 2009 ja luultavasti jo sitä aikaisemminkin. Mallin seppinä ovat häärineet elinkeinoelämän ja finanssipiirien miekkoset, kovan kapitalismin asiamiehet ja randilaista itsekkyyden ja epätasa-arvon maailmaa rakentavat ja kannattavat osapäiväfasistit.

Tavoitteena on siis lakkauttaa KAIKKI ministeriöt ja luoda niiden tilalle vain yksi valtionvirasto, jotta pääministerin valta kasvaisi ja vallankäyttö suoraviivaistuisi. Tämä yksi valtionvirasto ei kuitenkaan selviä tehtävistään, jollei maamme hallintoa supisteta rajusti. Siksi kaikkea on vähennettävä. Tämä on se todellinen syy näihin "uudistuksiin".

Taloudellinen kurjistaminen on ollut koko ajan tahallista: valtionosuuksia on leikattu karmaisevaan tahtiin ja samaan aikaan työnnetty kunnille lisää ja lisää tehtäviä. Yhtälö takaa sen, etteivät kunnat selviä niistä. Sitä voidaan käyttää perusteena kuntien pakkoliitoksiin. Kaksi esimerkkiä osoittaa, ettei todellisuudessa ole kuitenkaan kyse taloudesta: Orimattila ja Salo.

Hallituksen edellisessä SOTE-kartassa taloudellisen kurjuuden rämesuolla tarpova kuoleva kaupunki Salo oli määritelty itsenäiseksi SOTE-alueeksi, vaikka sen olisi ehdottomasti pitänyt kuulua Turkuun jo rajusti tappiollisen taloutensa vuoksi. Se on kuitenkin presidentti Niinistön kotikunta ja siksi se saisi jatkaa itsenäisenä. Orimattila puolestaan on onnistunut luomaan mallin, jossa kunta tekee taloudellista voittoa, vaikka se tarjoaa kaikki lain vaatimat palvelut. Hallituksen SOTE- ja kuntauudistuksessa se kuitenkin määrätään yhdistymään rajusti tappiolliseen Mäntsälään, vaikka mitään perusteita ei ole, ei edes asukasmäärässä. Kyse on siis kusetuksesta tässäkin.

Mitään SOTE-uudistusta ei ole olemassakaan, eikä mitään kuntauudistustakaan. Kyse on hallintouudistuksesta. Kyse on siitä, että valtion ja yhteiskunnan hallintoa ajetaan alas rajusti, jotta yksi ainoa valtiovirasto kykenisi selviämään tehtävistään. Juuri siksi runsas miljoona uusmaalaista asioi lähitulevaisuudessa 34 työvoimakeskuksen sijasta 8 toimipisteessä. Juuri siksi terveyskeskuksien ja sairaaloiden määrää on vähennettävä. Kaikki tämä tietää kansalaisille vähemmän palveluita verorahoilla.

Kun yhteiskunnan tarjoamat sosiaali- ja terveyspalvelut tuhotaan tarkoituksellisesti, avataan miljardien liiketoimintamahdollisuuksia yksityisille toimijoille. Tämä on myös koko hallintouudistuksen keskeisiä tavotteita. Samalla kun luodaan niin sanottu "pienivaltio", avataan valtiolle kuuluvia toimintoja ja tehtäviä yksityisille liikeyrityksille. Kyse on miljardien liiketoiminnoista.

"Pienen valtion" idea on lähtöisin amerikkalaisista randilaisista liberalistipiireistä. Äärikapitalististen ajatushautomoiden silmissä valtio on aina paha. Se pitää siksi supistaa. Mitään järjellistä perustetta tälle väitteelle ei ole, sillä se on lähtöisin mielisairaan venäläisemigrantti Ayn Randin huumetokkuraisista hourailuista. Narkomaani Randia suurena ajattelijana pitävät ainakin Björn Wahlroos, sekä Alexander Stubb. Esko Aho, joka on häärinyt hallintouudistuksen kummasetänä jo vuosikausia, on tietenkin omaksunut randilaisen yhteiskunnallisen ajattelun Amerikan vuosinaan.

Kuten vuoden 2008 finanssikriisin aikoihin julkisuuteen vuotaneet sähköpostiviestit paljastivat, tavoitteena on demokraattisen yhteiskunnan tuhoaminen ja syrjäyttäminen. Morgan Stanley -pankin salainen meili suurasiakkaille kertoi, että pankki työskentelee kaikin voimin luodakseen plutokratian seuraavien kymmenen, viidentoista vuoden aikana. Wall Street Journalin päätoimittaja sanoi saman asian ääneen haastattelussa hieman myöhemmin. Björn Wahlroos on myös ehdottanut plutokratiaan siirtymistä Suomessa, samoin monet kokoomuslaiset. Kokoomusnuoret ovat ilmoittaneet pyrkivänsä juuri sellaiseen yhteiskuntaan.

Plutokratia on rahan valtaa. Se on epädemokraattinen yhteiskuntamalli, jossa raha päättää. Poliitikkojemme keskuudessa on henkilöitä, joiden ideologia on juuri tätä. Hallintouudistus on juuri sitä. SOTE- ja kuntauudistus ovat vain osia siitä. Unohtakaa taloudelliset perustelut. Ne ovat paskapuhetta. Mitään rahapulaa ei olisi, jollei hallitus olisi lapioinut riihikuivaa rahaa miljarditolkulla tulonsiirtoina kaikkein suurimmille yhtiöille ja kaikkein rikkaimmille suomalaisille.

Hallituksen tavoitteena on luoda rahan valtaan perustuva näennäisdemokratia, jossa raha määrittelee yhteiskunnalliset oikeudet ja vapaudet. Ne, joilla rahaa ei ole, ovat rahakkaampien alamaisia ja  palvelijoita. Vähävaraisilla ja pienituloisilla ei ole mitään valtaa päättää yhtään mistään. Tulevaisuuden Suomi on rikkaiden valtakunta, jossa valtaosalla kansasta ei ole mitään oikeuksia tai vaikuttamisen mahdollisuuksia.

Tämä on hallituksen todellinen ohjelma. Se on myös valtion taloudellisen ja hallinnollisen kriisin todellinen syy.

JÄRJESTÄYTYNYT RIKOLLISUUS VS. JÄRJESTÄYTYNYT RIKOLLISUUS

KRP on viime aikoina Lapin Kansaa ja Pohjolan Sanomia myöten julistanut yhden jos toisenkin moottoripyöräkerhon järjestäytyneeksi rikollisuudeksi. Hyvä on, jos KRP pystyy todistamaan, että joku moottoripyöräkerho tosiaan on rikollisjärjestö, että se on olemassa vain rikoksia varten ja että kaikki sen jäsenet osallistuvat tuohon rikolliseen toimintaan, niin mikäpä siinä. Sitten asia tosiaan on niin.

MUTTA jos KRP ei pysty todistamaan, että sen nimeämä moottoripyöräkerho on olemassa rikosten tekoa varten ja kaikki sen jäsenet osallistuvat rikosten tekoon, sen ei pitäisi nimetä sellaista kerhoa rikollisjärjestöksi. Jos KRP tietää, kuten varmasti tietääkin, että jossakin kerhossa on sellaisiakin jäseniä, jotka eivät rikoksia tee, sen ei pitäisi nimetä niitä rikollisjärjestöiksi. Jos KRP kaikesta huolimatta tekee niin, sen pitäisi myös nimetä eduskunta ja muutamat puolueet sellaisiksi samoin perustein.

Jos KRP sanoo, että se että kerhot hyväksyvät rikoksiin syyllistyneitä jäsenikseen todistaa, että ne ovat rikollisjärjestöjä, sen pitäisi sanoa samaa myös puolueista ja eduskunnasta. Niissähän ei pelkästään suvaita rikoksista tuomittuja jäseniä, vaan tuetaan heitä kaikin voimin julkisestikin. Kanki-Kaikkosen tapaus on vain viimeisimpiä pitkässä listassa ponkstereita.

Jos taas KRP käyttää järjestäytyneen rikollisryhmän määrittelyssä EU:n järjestäytyneen rikollisuuden määritelmää, kuten tekeekin, sen pitäisi myös määritellä kaivosyhtiö Talvivaara sellaiseksi. Talvivaara vaarantaa tuhansien ihmisten hengen suoraan rikoksillaan, se rikkoo lakeja ja Vaasan oikeuden sille erikseen antamia määräyksiä, pyrkii hyötymään rikoksistaan ja on tavoitellut ja saanutkin itselleen valtaa, ja kaikki tämä on tapahtunut aivan avoimesti ja julkisesti.

KRP ei kuitenkaan uskalla nimetä Talvivaaraa järjestäytyneeksi rikollisryhmäksi, koska Talvivaaran takana ovat suomalaisen järjestäytyneen rikollisuuden kovimmat nimet ja vahvimmat toimijat. He pystyvät vahingoittamaan koko KRP:tä, jokaista yksittäistä poliisimiestä, ja ennen kaikkea viemään KRP:n rahat. Tarvittaessa nuo suomalaisen järjestäytyneen rikollisuuden vahvimmat nimet voivat myös antaa käskyjään KRP:lle.

Tästä syystä KRP ei puutu Euroopan Unionin pahimpaan ympäristörikokseen, vaikka sen pitäisi lain mukaan tehdä niin. Samasta syystä yksikään poliisi ei tee samaa. He kaikki pelkäävät isoimpia suomalaisia rikollisia, jotka hallitsevat koko poliisorganisaatiota lain varjolla.

Samasta syystä yksikään suomalainen poliisi ei edes yritä selvittää, onko Alexander Stubb korruptoitu, kuten julkisuuteen vuodetuista tiedoista päätellen voisi olla. Siksi yksikään poliisi ei uskalla selvittää kokoomuksen saamia vaalirahoja ja niiden yhteyksiä 900 miljoonan euron tulonsiirtoon vaalirahaa maksaneille yrityksille. KRP ja kaikki muutkin poliisit eivät juuri tästä syystä uskalla tutkia poliitikkojen ja politiikan isoja kuvioita.

Vaikuttaakin siltä, että on olemassa "järjestäytynyttä rikollisuutta", jonka poliisi uskaltaa sanoa ääneen, ja järjestäytynyttä rikollisuutta, jota se suojelee kaikin tavoin lain vastaisesti.

OLIPA KERRAN SUOMI

Olipa kerran Suomi-niminen nuori valtio. Sen puolesta kuoltiin, oikeasti. Oman vapauden ja itsenäisyyden puolesta oltiin valmiita jopa kuolemaan, jopa tappamaan. Kun Stalin päätti, ettei katsele itsenäistä pikkumaata rajoillaan ja hyökkäsi tuohon Suomeen, sisällissodassa toisiaan tappaneet suomalaiset asettuivat vastarintaan rinnakkain. Eivät ehkä niin sulassa sovussa kuin legendoissa, mutta kuitenkin. Vain kourallinen suomalaisia oli sitä mieltä, että Suomen kannattaisi liittyä Isä Aurinkoisen kansojen suureen perheeseen. Ylivoimainen enemmistö oli sitä mieltä, että mielummin tapellaan niin kovaa ja niin pitkään kuin mahdollista.

Paljon myöhemmin, kun Neuvostoliitto kaatui omaan mahdottomuuteensa ja siihen, etteivät nuo Suuren kansojen perheen kansat enää halunneet leikkiä sitä, tämä Suomi, joka oli säilyttänyt itsenäisyytensä nippa nappa maailmansodan myrskyissä, huomasi olevansa ensikertaa täysin vapaa. Sen Kansojen perheen kanssa oli ollut pakko solmia sopimus, joka ainakin muodollisesti oli kaventanut maan vapautta. Joskin tuohon sopimukseen oli upotettu pikkusanoja, joiden avulla suomalaiset olivat aikoneet peruutella muualla sopimuksessa määritellyistä vastuista tilanteen niin vaatiessa. Sopimuksen sotilaallisessa osassa kun todettiin, että molempien maiden pitää hyväksyä yhteiset toimet, eivätkä suomalaiset olleet aikoneet koskaan hyväksyä sellaisia. Mutta kun Suuri kansojen perhe kaatui, kaatui tuokin sopimus muiden sopimusten tapaan.

Pieni joukko suomalaisia oli kuitenkin sitä mieltä, että Suomi on liian itsenäinen ja vapaa. He eivät kestäneet ajatusta siitä, että olisi Suomi-niminen valtio, joka olisi täysin poliittisesti riippumaton ulkopuolisista valtioista. Näille suomalaisille oli kauhistus, että suomalaiset olisivat ensikertaa olleet täysin vapaita elämään täysin itsenäisessä maassa. Siksi he aloittivat monivuotisen propagandakampanjansa, jonka avulla tilanteesta hämmentyneet kansalaiset manipuloitiin uskomaan, että liittoutumalla ja luopumalla juuri saadusta täydestä vapaudesta, olisi mahdollista olla vieläkin vapaampi. Samanlainen ilmiö nähtiin entisen Kansojen perheen satraappivaltioissa, joissa entisestä itäisestä sotilasliitosta vapautuneet maat rynnistivät pelkojensa vuoksi läntiseen sotilasliittoon, kuvitellen, että se olisi valmis kolmanteen maailmansotaan, jos heitä uhattaisiin.

Pieni suomalaisten joukko sai lähes koko median propagandakoneekseen, se sai valtaosan suomalaisista poliitikoista tuekseen, ja vuosien ideologisen propagandan jälkeen järjestettiin "kansanäänestys". Osa pienestä joukosta ilmoitti jo hyvissä ajoin ikään kuin varmuuden vuoksi, että jos tulos ei heitä miellytä, äänestetään niin monta kertaa, että miellyttää. Vuosien ajan suomalaisille oli kerrottu, että tuolla jossakin on hunajan ja kullan maa, jonne meidän pitää mennä. Vuosikausia suomalaisille oli valehdeltu siitä, mistä tultaisiin äänestämään. Laman kourissa kamppailevat pelokkaat suomalaiset seurasivat tätä pientä joukkoa ja luopuivat itsenäisyydestään ja vapaudestaan, koska luulivat, että niin on parempi ja koska heille oli sanottu, ettei vaihtoehtojakaan ole.

Kuin huomaamatta, lähes vaivihkaa, suomalaisilta vietiin poliittista valtaa kauas ulkomaille. Vuosi vuoden jälkeen asia toisensa perään päätettiinkin jossakin muualla kuin Suomessa. Tuli lakeja ja sääntöjä, joita suomalaiset eivät olleet laatineet tai tarvinneet, mutta jotka olivat nyt heidän. Suomalaisten tehtäväksi jäi hyväksyä nuo lait ja asetukset, sillä vaihtoehtoakaan ei ollut. Näin suomalaisille sanottiin tuon pienen, vapautta ja itsenäisyyttä inhoavan pelkurijoukkion toimesta.

Tuo pieni joukko onnistui vakuuttamaan suomalaiset siitä, että yksin emme pärjää, ettemme ole tarpeeksi vahvoja, tarpeeksi tunnettuja, itseasiassa emme ole mitään. Ainoa vaihtoehto on luopua lisää omasta päätöksenteosta ja itsenäisyydestä. Niinpä tuo pieni joukko vakuutti suomalaiset siitä, ettemme tee mitään omalla rahalla. He kertoivat auliisti, että nyt kun matkustaa ulkomaille, ei tarvitse enää vaihtaa rahaa pankissa ennen lähtöä etelän lomalle. He kertoivat, että ruoan ja tavaroiden hinta tulee laskemaan, ja että jokainen tulee hyötymään siitä, että oma raha tapetaan. Ennen kaikkea he kertoivat, että vaihtoehtojakaan ei ole.

Kaiken aikaa tämä pieni joukko suomalaisia vakuutteli, että olemme kuitenkin itsenäisiä. Meille kaikille kerrottiin, ettei Suomi ole koskaan historiansa aikana ollut näin vapaa. Ja koko ajan me menetimme itsenäistä päätöksentekovaltaamme. Joku muu jossakin muualla sai enemmän ja enemmän valtaa yli suomalaisten tahdon. Vuosi toisensa jälkeen oma parlamenttimme muuttui enemmän ja enemmän vallattomaksi itseensä nähden. Yhä uusien sopimusten ja ulkomailla tehtyjen päätösten voimalla, meidän vapauttamme ja itsenäisyyttämme vähennettiin ja karsittiin. Kun oma raha tapettiin, kukaan ei kertonut, että samalla tulemme menettämään taloudellisen itsenäisyytemme. Niin kuitenkin kävi.

Yksi asia piti kuitenkin vielä itsenäisyyden ja vapauden huntua suomalaisten silmien yllä. Se oli sotilaallinen liittoutumattomuus. Suomalaiset eivät halunneet sotilasliittoihin. Mielipidemittaus toisensa perään kertoi sen. Pienen joukon mielestä se oli väärin. Heidän mielestään Suomen piti liittoutua sotilaallisesti, vastoin kansan ehdottoman enemmistön tahtoa. Niinpä he aloittivat mielipidemuokkauksen, vuosien propagandan, jonka tarkoituksena oli liittää Suomi sotilaallisesti. Vuosien ajan tehtiin sopimuksia ja "yhteistyötä", jonka avulla suomalaisten sotilaallista liittoutumattomuutta murennettiin ja rapautettiin. Vuosien ajan meille kerrottiin, ettei meillä ole varaa itsenäisyyteen tälläkään saralla. Argumentit olivat, ja ovat edelleen, aivan samat kuin aikaisemmin, ja tavoitekin on aivan sama: itsenäisyyden lopullinen menettäminen.

Nyt elämme maailmassa, jossa suomalaisia sotilaita on sotilasliiton organisoimassa ja johtamassa sodassa maapallon toisella puolella. Tuo sota on maksanut suomalaisille jo satoja miljoonia euroja. Mutta suomalaiset eivät ole ymmärtäneet sitä, koska tuo pieni itsenäisyyttä inhoavien pelkurien sakki väittää, ettei kyse ole sodasta, vaan rauhanturvaamisesta. Kriisinhallinnan nimissä suomalaiset sotilaat operoivat sisällissodassa olevan maan toisen osapuolen tukena, hieman kuten saksalaiset Suomessa 1918. Samaan aikaan, kun terveyspalveluita, kouluja, vanhustenhuoltoa ja muita kansalaisille ehdottoman tärkeitä palveluita tuhotaan rahan puutteeseen vedoten, pieni joukko on valmis maksamaan satoja miljoonia siitä, että suomalaiset ovat mukana sodassa.

Nyt meille kerrotaan, ettemme ole enää sotilaallisesti liittoutumattomia. Tämä on propagandasodan loppuvaihe. Sen tarkoituksena on osoittaa suomalaisille, että on oikeastaan ihan sama kuulummeko muodollisesti NATOon vai emme. Voimme ihan hyvin siis liittyä siihen. Tulette kuulemaan tätä viestiä seuraavina päivinä ja viikkoina. Lisäksi tulette kuulemaan, kuinka NATO-jäsenyys on ainoa vaihtoehto. Tulette kuulemaan kuinka se on taloudellisesti paras ja ainoa vaihtoehto. Tulette kuulemaan, ettei mikään muu vaihtoehto turvaa Suomen itsenäisyyttä ja vapautta. Näin tuo pieni vapautta ja itsenäisyyttä pelkäävien matojen sakki tulee teille kertomaan. Aivan samoin he kertoivat 90-luvun laman aikaan, ettei EU-jäsenyydelle ole vaihtoehtoja.

Mitä NATO-jäsenyys sitten merkitsisi? Se merkitsisi sotilasmenojen hurjaa kasvua, koska meidän pitäisi uudistaa kalustoamme enemmän NATO-sopivaksi. Se merkitsisi sotilasmenojen hurjaa kasvua, koska joutuisimme osallistumaan sotiin kaukomailla. Se merkitsisi kaatuneita suomalaisia sotilaita. Se merkitsisi sitä, että suomalaisten sotilaitten sijasta, sotilaittemme kohtalo olisi amerikkalaisten, brittien, saksalaisten, italialaisten ja kreikkalaisten komentajien käsissä. Turkkilainen kenraali voisi tulevaisuudessa lähettää suomalaisia nuoria miehiä kuolemaan tuhansien kilometrien päässä kotimaastaan. Tämä on totuus.

NATO-jäsenyys merkitsisi asettumista Venäjän vastustajien leiriin. Se tarkoittaisi sitä, että venäläiset sotilaat suuntaisivat ydinaseensa Suomeen, koska heidän sotapeleissään ei voida ottaa sitä riskiä, että Pietarista parin minuutin lentomatkan päässä on ydinaseita. Tämäkin on totta. Olisimme lähin venäläisiä uhkaava maa. Heidän olisi otettava se huomioon omissa strategioissaan. Heillä ei olisi muuta mahdollisuutta kuin ohjelmoida valmiiksi massiivinen ennaltaehkäisevä ydinisku Suomeen, siltä varalta, että suomalaiset aikoisivat ampua NATO:n ydinohjuksia Pietariin tai sisä-Venäjälle. Sellaista ydiniskua vastaan NATO ei Suomea puolustaisi. Se ei siihen kykenisikään. Ei se ole tarkoituskaan.

Tarkoitus on tehdä Suomesta sotapelien taistelutanner, maa-alue, jossa venäläiset pysäytetään ja tuhotaan, ennen kuin he ehtivät uhkaamaan länttä. Ainoa asia, mitä Suomi voi NATO:lle antaa, on tämä maa-alue. Liittymällä NATO:on, tuo pieni itsenäisyyttä ja vapautta pelkäävä sakki luovuttaa koko Suomen tulevaisuuden sotatantereeksi, taistelukentäksi. Se tekee Suomesta ennakoivan ydiniskun kohteen. Se nostaa sotilasmenoja sadoilla miljoonilla euroilla. Se luovuttaa sotilaallisenkin päätöksentekovallan ulkomaille, jonnekin suomalaisten ulottumattomiin.

Tätäkö sinä halusit? Halusitko sinä kuulua sukupolveen, joka luopuu taistelematta Suomesta? Kuoliko isoisäsi turhaan kuvitellessaan antavansa korkeimman uhrin isänmaan alttarille? Oliko se uhri täysin merkityksetön?

Haluatko sinä kertoa lapsenlapsillesi: Olipa kerran Suomi.

POLITIIKKAA ILMAN POLITIIKKAA

Milloin suomalaisesta politiikasta tuli pelkkää "asiain hoitoa"? Mitä suomalaiselle poltiikalle tapahtui? Mihin se katosi?

Suuremmat puolueet ja hallituspuolueet vaativat oppositiota osallistumaan "vastuunkantoon". Se tarkoittaa, että pienempien puolueiden ja opposition pitää kantaa vastuuta hallituksen tekemistä päätöksistä, riippumatta siitä, ovatko ne linjassa oppositiopuolueen ajatusten kanssa. Hallituksissahan kannetaan vastuuta, toisinsanoen ei tehdä mitään ja ollaan hiljaisina yhtiökumppaneina ja painetaan nappia minkä tahansa hallituksen esityksen puolesta, tai vähintään ei vastusteta niitä. Hallituksen esityksethän ovat isoimpien puolueiden esityksiä, jotka pienemmät sitten nielevät.

Vihreät ovat malliesimerkki vastuunkannosta. Se ei tarkoita yhtään mitään. Siksi vihreät ovat olleet maailman ydinvoimamyönteisimmissä hallituksissa. Siksi Osmo Soininvaara kiirehti lausumaan, ettei ydinvoima ole vihreille kynnyskysymys. Se oli aika merkittävä lausunto. Ydinvoimaa vastustaneesta ympäristöliikkeestä syntynyt ympäristöpuolue ilmoitti, ettei sen perusajatuksella ole merkitystä. Se ilmoitti, ettei sillä ole enää mitään asiaa, ideologiaa tai tarkoitusta, muuta kuin politikointi, käytännön asioiden junailu. Tai, itseasiassa, ei edes sitä. Vihreän ympäristöministerin valtakaudella maassa on meneillään EU:n suurin ympäristökatastrofi, eikä sille tehdä mitään. Toisaalta, ei se ole mikään yllätys. Ei pidäkään tehdä. Puhuminen riittää.

Vasemmisto, vasemmistoliitto vai mikä lie sen nimi tällä viikolla onkaan, on tehnyt saman liikkeen. Se on ilmoittanut pelaavansa hallituksen joukkueessa sen säännöillä. Asiaa tuskin tämän selvemmin voi sanoa. Nuo säännöt ovat suuren rahan sääntöjä, epäinhimillisen äärikapitalismin sääntöjä.  Ja vasurit haluavat pelata tuota peliä noilla säännöillä. Se tarkoittaa sitä, ettei vasemmistoliitossa ole enää mitään vasemmistolaista. Jos olisi, se ei voisi olla hallituksessa, jonka kaikki ratkaisut ovat tähdänneet kaikkein rikkaimpien suomalaisten rikastumiseen ja kaikkein suurimpien yritysten etujen ajamiseen. Tätä politiikkaa vasurit ovat tukeneet ja ajaneet. Kun kaksi puolueen kansanedustajaa ilmoitti ettei voi tukea tuota ei-vasemmistolaista politiikkaa, puolue erotti heidät keskuudestaan ja hakkui ja sätti pettureiksi. Siis ne kaksi miestä, joiden mielestä vaalilupauksia ei voi pettää, olivat pettureita.

Tällaisia ovat nykyvasemmistoliittolaiset. He ovat edistäneet kaikin voimin yhteiskunnallisen epätasa-arvon paluuta, tuloerojen kasvua, sosiaaliturvan ja terveydenhuollon heikentämistä. He osallistuvat veronkierron ja harmaantalouden tukemiseen hallintarekisterilain ja muiden kautta. Suuressa verouudistuksessa vasurit ja demarit vaativat korjauksia alkuperäisiin esityksiin ja tulihan niitä. Vasurit julistivat estäneensä suuren epäkohdan. He unohtivat sanoa, että verotus muuttui entistä epätasa-arvoisemmaksi ja huonommaksi köyhien ja pientuloisten eläkeläisten vinkkelistä.

Kokoomus on taiteillut imagolla viimeiset parikymmentä vuotta. Sitä ennen he huijasivat suomalaisia yrittäjiä. Nyt he huijaavat kaikkia. Samaan aikaan kun suomalainen PK-sektori on ainoa joka työllistää tässä maassa ketään, jonne on syntynyt uusia työpaikkoja, kokoomus suosii rikkaimpia ja suurimpia yrityksiä kaikin tavoin ja rankaisee PK-yrityksiä kaikin tavoin. Verohelpotukset ja kaikki muu namiskuukkeli suunnataan niille, joilla jo on. Ne, jotka kamppailevat päivästä toiseen selvitäkseen, saavat keppiä ja kunnolla. Näin kokoomus todellisuudessa ajattelee yrittäjistä.

Sensijaan, että olisi esimerkiksi leikannut työllistämisen sivukuluja roimasti, se junaili kaikkein rikkaimmille ja suurimille lisää rahaa, riihikuivaa rahaa. Se kiristi PK-yritysten verotusta ja taloutta, samaan aikaan kun ne isoimmat saivat roimia helpotuksia. Jyrki Kataisen mielestä pienyrittäjien potkiminen ja hakkaaminen kannustaa niitä kasvamaan isommiksi. Jyrkin mielestä ne pitää pakottaa kasvamaan poistamalla niiltä taloudelliset edellitykset kasvuun. Näin luodaan Jyrkin mielestä lisää työpaikkoja ja yrittämistä tähän maahan. Kokoomus siis viestittää, että jos ryhdyt yrittäjäksi, olet kusessa. Me ruoskimme sinua aamusta iltaan ja viemme rahasi, ja annamme ne isommille ja rikkaammille. Ihme on, ettei kokoomus ole vielä säätänyt lakia, joka pakottaa kaikki pienyrittäjiksi suurempien lypsylehmiksi ja orjiksi. Sellainen on kai vasta tulossa.

Demarit ovat toinen päähallituspuolue. Demarien kannatus laskee kuin lehmän häntä ja syystäkin. Miksi kukaan äänestäisi demareita? Voit äänestää aivan hyvin kokoomusta. Linja on täysin sama. On ollut ainakin Lipposen ajoista saakka. Ei demareilla ja kokoomuksella ole mitään eroa. Se on lähinnä retoorista, tai ei edes sitäkään. Rakkaus-puolue paljasti viimeistään, ettei demareilla kuten kokoomuksellakaan ole mitään politiikkaa. Ne ovat kumpikin pelkkiä etujärjestöjä, jotka ajavat lähinnä omia etujaan ja talouden suurten toimijoitten etuja.  Niiden politiikka on lähinnä äänestäjien kusettamista. Siihen ne keskittyvät. Vaaleissa olennaista on saada ääniä. Politiikka, aatteet ja muu skeida on jo heivattu aikoja sitten kaatopaikalle.

RKP on missä tahansa hallituksessa milloin vain mukaan pyydetään. RKP:n imago on suomenruotsalaisen pehmeä ja humaani, mutta kulissien takana se on äärikapitalistinen hämäräheppujen asioita ajava joukkio, joka on tässä hallituksessa yhdessä kokoomuksen kanssa pyrkinyt kaikin keinoin estämään harmaan talouden tutkintaa ja edistänyt sen kasvua ja toimintavapautta. Sen edellinen puheenjohtaja teki puolustusstrategisesti täysin järjettömän päätöksen lakkauttaessaan varuskunnan itä-Suomesta säilyttääkseen ruotsinkielisen joukko-osaston rannikolla. Juttu nostatti älämölön, koska katsottiin, että kyseisen varuskunnan reserviläiskiltaan kuulunut ministeri suosi ruotsinkielisiä. Veikkaanpa, ettei kyse ollut tästä. Olisi ollut mielenkiintoista tietää, keitä muita kiltaan kuului ja ketkä pyysivät säilyttämään etelärannikon varuskunnan.

Kristilliset edustavat suomalaista fundamentalismia. Sisäministeri esiintyy hänkin ymmärtäväisenä ja sovinnollisena kristittynä, mutta silloin tällöin naamion takana lymyävä fundamentalisti kurkistaa. Kristillisten puolueohjelmaa lukiessa tulee mieleen mikä tahansa islamistinen ryhmittymä. Sointi ja sanat ovat samanlaiset. Ja ajatuksetkin ovat saman suuntaisia. Kieltolaki toisensa perään sopisi oikein hyvin linjaan ja sellaisia onkin esitetty. Ennen kaikkea kristilliset ovat hallituksessa tukemassa suurimpien ei-niin kristillistä politiikkaa.

Keskusta haukkuu hallitusta. Se ei haukkuisi hallitusta, jos olisi hallituksessa, koska aika pitkälle hallituksen politiikka on samaa mitä keskustakin haluaa. Oppositiossa keskusta vaatii lähinnä nimenmuutoksia. Itse asioihin se ei puutu. Se vastustaa kuntien pakkoliitoksia, mutta vaatii niiden yhteistoiminnan lisäämistä, siis sitä samaa johon pakkoliitoksillakin pyritään. Se vastustaa sote-alueita ja kaikkea siihen liittyvää, mutta vaatii terveydenhuollon järjestämistä maakunta-mallin kautta. Kun keskusta oli hallituksessa, Kainuussa toteutettiin keskustan maakuntamalli. Se tarkoitti käytännössä aivan samaa kuin nykyisenkin hallituksen esitykset. Pienet kunnat kurjistuivat, palvelut karkasivat suuriin keskuksiin, terveydenhuollossa matkat kasvoivat kymmeniin kilometreihin ja poliisi katosi kuin uhan alainen eläin.

Perussuomalaisia on haukuttu siitä, että he eivät kanna vastuuta. He eivät siis suostu tukemaan kokoomuksen ja demarien päätöksiä. Ei persujen pitäisikään tukea. Hehän ovat oppositiossa. Silloin ei pidäkään kantaa vastuuta muiden tekemisistä. Persut eivät lähteneet hallitukseen tukemaan kokoomusta ja demareita. Se harmittaa kokoomusta ja demareita, ja siksi ne haukkuvat persuja vastuunpakoilijoiksi. Kokoomus ja demarit väittävät, ettei persuilla ole vaihtoehtoja. On heillä. He ovat laatineet varjobudjettinsa ja vaihtoehtoisia esityksiään. Niitä ei vain noteerata, koska persut eivät osaa tuoda niitä esille. Sensijaan, että jakaisivat tiedotusvälineille varjobudjettinsa ja pitäisivät asioista tiedotuskampanjoita, he heiluttelevat printtejä eduskunnan suuressa salissa. Paikallistasolla he ovat vastustaneet jopa omia esityksiään.

Persujen isoin ongelma ei kuitenkaan liity budjetteihin. Se liittyy imagoon. Puolueen äärioikeistosiipi on tahtoen ja tahtomattaankin riistänyt persut omaksi leikkikalukseen. Persuilla oli miljardin dollarin paikka rohmuta kaikki petetyt demarit ja vasurit riveihinsä, kaikki pettyneet ay-aktiivit ja duunarit, mutta sensijaan maahanmuuttokriitikot ja muut nuorisoketjulaiset päästettiin mellastamaan niitylle. Näillä vuosikausia Netin hämärissä puuhastelleilla ja sen ksenofobiafoorumeilla meuhkanneilla veijareilla oli yllättäen kansallinen foorumi edessään. Eiväthän he malttaneet käyttäytyä, vaan intoutuivat ja media, jolle persut olivat suuri mysteeri, tarttui täkyyn. Suomensisulaiset ja halla-aholaiset antoivat kasvot puolueelle ja saivat monet jo sen kannatajaksi siirtyneen ottamaan askeleen pari taakse päin. Nyt persuilla onkin tekemistä. Pitäisi olla kannatuksen arvoinen suurpuolue, mutta ilman halla-aholaisuuden leimaa.

Ketä siis äänestää vaaleissa? Jos äänestät kokoomusta, keskustaa tai demareita, äänestät saman politiikan puolesta. Jos äänestät vihreitä, äänestät mitä tahansa. Jos äänestät vasureita, äänestät mitä tahansa. Jos äänestät RKP:tä, äänestät vanhaa isoa rahaa ja hämärätaloutta. Jos äänestät kristillisiä, äänestät fundamentalisteja. Jos äänestät persuja, et edes tiedä mitä äänestät.

Kun politiikasta katosi aate, idea, siitä katosi politiikka. Politiikka muuttui asioiksi, joilla ei muka ole tekemistä ideologioitten kanssa. Kun kyse on vain kompromisseista ja sopimuksista, ei ole väliä mitä puoluetta äänestää. Yksikään puolue ei pidä sanaansa. Yhdelläkään ei ole mitään poliittista suuntaa, perustaa, pohjaa, aikomusta tai tavoitetta. Niillä on retoriikkaa, sanoja ja imagoja. Sisältöä ei ole.

Kaikessa on kyse siitä miltä näyttää, miltä vaikuttaa. Kyse on siitä, pystytäänkö äänestäjä houkuttelemaan. Se, mitä tapahtuu vaalien jälkeen, vaalien välillä, on aivan toinen juttu. Se ei korreloi mitenkään vaalilupausten tai puheiden kanssa. Niillä ei ole mitään tekemistä keskenään. Vaalit ovat markkinointikampanja. Mediakampanja, jossa myydään imagoa. Vaalien jälkeen palataan maailmaan, jossa ei ole politiikkaa, ei ideologiaa, ei ajatusta, ei halua tai tahtoa mihinkään. Kaikki on sovittavissa sopivasta summasta. Mulle ministerin auto ja palkka, niin sopii.

Tätä on politiikka ilman politiikkaa. Tätä on suomalainen poltiikka.