Suomen liittäminen Euroopan Unioniin ja euroon tehtiin lainvastaisesti. Kansanäänestystä edeltänyt propagandavyörytys oli valehtelua. Se tiedetään, koska Suomen valtiojohto tiesi jo 1992 mitä jäsenyys merkitsee: markan eli oman talouspolitiikan menetystä ja valtiollisen suvereniteetin menetystä. Kansalaisille ja kansanedustajille asiasta valehdeltiin päin naamaa. Rikosoikeudellisesti sanottuna: kansakuntaa johdettiin tarkoituksellisesti harhaan valheellista tietoa levittämällä ja todelliset seuraukset salamaalla. Tarkoituksena ja tavoitteena oli lakkauttaa itsenäinen suvereeni Suomen tasavalta, ja tämä teko oli ja on edelleen maanpetosrikos.
Mistä tiedämme, että näin meneteltiin? Onneksi EU:n vastaus maamme valtiojohdon tiedusteluun on vuodettu julkisuuteen ja jopa julkaistu aikoinaan kaikessa hiljaisuudessa. Jotta voisitte tietää miten tätä kansaa huijattiin ja miten maanpetoksellinen kuvio koko EU- ja eurojäsenyys olivat, on syytä julkistaa EU:n vastaus suomalaisten kyselyihin kokonaisuudessaan. Tosiasia on, että koko maan poliittinen johto tiesi jo 1992 mitä on tulossa. Se pimitettiin teiltä kaikilta. Se oli petos, maanpetos.
Tämän luettuanne ette voi enää sulkea silmiänne ja jatkaa kuvittelemista. FIXIT!
Voitte lukea EU:n vastauksen tästä:
" EY:N KOMISSION LAUSUNTO SUOMEN JÄSENYYSHAKEMUKSESTA 4.11.1992
(Ulkoasiainministeriössä laadittu epävirallinen suomennos)
(Eurooppa-tietoa 129/1993 I painos) -Julkaisija ja paino: Ulkoasiainministeriö 1993
Lukijalle:
Ulkoasiainministeriön lehdistö- ja kulttuuriosaston Eurooppa-tiedotuksen yksikön tehtävä on tiedottaa Euroopan yhdentymisestä.
Eurooppa-tiedotuksen tavoitteena on monipuolinen tiedonvälitys ja laaja keskustelu, joiden tuloksena kansalaiset voivat luoda omakohtaisen mielipiteensä Suomen mahdollisesta jäsenyydestä Euroopan yhteisössä.
Suomi haki EY:n jäsenyyttä maaliskuussa 1992. Marraskuussa 1992 EY:n komissio antoi lausuntonsa Suomen jäsenyyshakemuksesta. Jäsenyysneuvottelut alkoivat helmikuussa 1993.
Kokonaisuudessaan komission lausuntoon sisältyy myös liitteitä, joita ei tässä tilanpuutteen takia julkaista. Liitetekstit on saatavilla Eurooppa-tiedotuksesta.
toukokuussa 1993 (Eurooppa-tiedotus).
Esipuhe
1. Suomen jäsenyyshakemusta tutkitaan ajankohtana, jolloin myös useita muita jäsenyyshakemuksia on käsiteltävänä. Näihin kuuluvat hakemukset kolmesta muusta EFTA-maasta: Itävallasta, Ruotsista ja Sveitsistä. Komissio on antanut lausunnon sekä Itävallan että Ruotsin jäsenyyshakemuksista ja valmistelee parhaillaan lausuntoa Sveitsin jäsenyyden seurauksista.
2. Lissabonin huippukokouksessa 26.-27.6.1992 käsiteltiin laajentumiskysymystä komission esittämän raportin (Europe and the challenge of enlargement, Brussels 24.6.1992 [Bulletin of the European Communities - supplement 3/92]) pohjalta.
Tässä yhteydessä huippukokous arvioi, "että ETA- sopimus oli tasoittanut tietä laajentumisneuvottelujen aloittamiselle tarkoituksena saattaa ne varhaisessa vaiheessa loppuun Euroopan Unionin jäsenyyttähakevien EFTA-maiden kanssa".
Huippukokous pyysi yhteisön toimielimiä nopeuttamaan tarvittavia valmistelutöitä ripeän edistymisen varmistamiseksi, ml. Euroopan Unionin yleisten neuvottelupuitteiden valmistelu Edinburghin huippukokousta varten. Viralliset neuvottelut aloitettaisiin välittömästi sen jälkeen, kun sopimus Euroopan Unionista olisi ratifioitu ja olisi päästy sopimukseen Delors II - paketista.
Neuvosto vahvisti tämän 5.10.1992 pidetyssä kokouksessa.
3. Valmistellessaan tätä lausuntoa komissio on olettanut joulukuussa 1991 pidetyn Maastrichtin huippukokouksen johtopäätösten mukaan, että liittyminen tapahtuu Maastrichtin sopimuksen artiklan 0 mukaisesti Euroopan Unioniin, jota luonnehtivat talous- ja rahaliiton perustaminen, mikä sisältää lopuksi yhteisen valuutan, yhteisen ulko-ja turvallisuuspolitiikan täytäntöönpano, mikä mahdollisesti sisältää yhteisen puolustuspolitiikan muodostamisen ja aikanaan saattaisi johtaa yhteiseen puolustukseen, Euroopan Unionin kansalaisuus- käsitteen käyttöönottaminen, läheisen yhteistyön kehittäminen sisä- ja oikeusasioissa sekä taloudellisen ja sosiaalisen koheesion (=yhteenkuuluvuuden) vahvistaminen.
Lissabonin huippukokous päätyi myös johtopäätökseen, että "neuvottelut jäsenkandidaattien kanssa käytäisiin mahdollisimman suuressa määrin rinnakkaisesti, mutta kuitenkin siten, että jokaista jäsenyyyshakemusta käsitellään omana tapauksenaan". Tämä tulee olemaan erityisen tärkeä EFTA-
maiden kohdalla; ei ainoastaan artiklan 0 perustamissopimuksiin edellyttämien muutosten takia, vaan myös useiden neuvotteluissa esille tulevien kysymysten samankaltaisuuksien vuoksi.
Johdanto
1. Suomen tasavallan presidentti, tohtori Mauno Koivisto ja Suomen pääministeri Esko Aho esittivät 18.3.1992 Euroopan Yhteisöjen neuvostolle Suomen tasavallan jäsenyyshakemuksen Euroopan hiili- ja teräsyhteisöön (ECSC), Euroopan talousyhteisöön (EEC) ja Euroopan atominenergiayhteisöön (EAEC).
2. Kokouksessaan 6.4.1992 neuvosto päätti aloittaa hiili-ja teräsyhteisösopimuksen artiklan 98, Euroopan talousyhteisösopimuksen artiklan 237 ja atomienergiayhteisösopimuksen artiklan 205 mukaisen menettelyn.
3. Samoin kuin Ruotsin jäsenhakemuksesta antamassaan lausunnossa, komissio on nojautunut tulevan Euroopan Unionin yhteisölainsäädäntöön.
Analyysi kohdistuu niihin sektoreihin, joita ETA-sopimus ei kata tai kattaa vain osittain. Lisäksi komissio on, pyrkiessään reagoimaan Lissabonin huippukokouksen pyyntöön valmistelujen nopeuttamisesta, keskittänyt analyysinsä niihin asioihin, joihin jäsenyyden vaikutukset kohdistuvat eniten ja jotka todennäköisesti muodostuvat tärkeimmiksi keskustelun aiheiksi jäsenyysneuvottelujen yhteydessä.
4.Lausunnon valmisteluaikana komissio sai runsaasti tietoja Suomen tilanteesta Suomen viranomaisilta, joiden kanssa komissiolla on ollut läheiset yhteydet, erityisesti Suomen EY-edustuston välityksellä.
Yhteisön ja Suomen väliset tähänastiset suhteet
1. Suomen geopoliittinen asema (viitataan ulko-ja turvallisuuspolitiikkaa koskevaan
jaksoon) ja historialliset kokemukset johtivat sen useiden vuosien ajan toisen maailmansodan jälkeen harjoittamaan varovaista politiikkaa suhteesssa Länsi-Euroopan integraatioon ja kehittämään puolueettomuuspolitiikan, joka tähtäsi suurvaltojen välisten konfliktien ulkopuolella pysymiseen.
Näissä puitteissa Suomi kehitti käytännön, jonka mukaisesti suhteita itään ja länteen kehitettiin huolellisesti ja tasapainoisesti.
Tärkeä osa tässä oli ystävällisten suhteiden ylläpitämisellä Neuvostoliittoon vuonna 1948 tehdyn ystävyys-sopimuksen pohjalta. Tämä sopimus kumottiin virallisesti vasta tammikuussa 1992 samalla, kun allekirjoitettiin Suomen ja Venäjän välinen (ETYK-tyyppinen) sopimus.
Suomi tuli useaan otteeseen myöhään mukaan Länsi-Euroopan integraatiota koskeviin aloitteisiin sodan jälkeisen kauden ensimmäisinä vuosina.
Vasta liityttyään YK:hon ja pohjoismaiseen yhteistyöhön v.1955 Suomi alkoi asteittain kehittää rooliaan kansainvälisessä yhteistyössä, erityisesti Euroopassa.
2. Kun Euroopan vapaakauppaliitto (EFTA) luotiin 1960, Suomi ilmaisi toiveensa luoda yhteys liittoon
ilman täysjäsenyyttä. Neuvottelut aloitettiin helmikuussa 1961.Ne johtivat Suomen tasavallan ja
EFTAn jäsenvaltioiden välillä Helsingin sopimuksella maaliskuussa 1961 perustettuun liittoon, joka tuli voimaan 25.6.1961. Suomi jäi liitännäisjäseneksi EFTAan 1.1.1986 asti, jolloin siitä tuli täysjäsen.
Tällävälin Suomi osallistui EFTAn ja EECn välisten läheisempien yhteyksien kehittämiseen. Pian sen jälkeen, kun yhteisön ja jäljelle jääneiden EFTAn jäsenvaltioiden välillä tehtiin vapaakauppasopimukset, samankaltaiset sopimukset (Sopimus Euroopan talousyhteisön ja Suomen tasavallan välillä [EC, OJ n:o L328, 28.11.1973] ja sopimus Euroopan hiili-ja teräsyhteisön jäsenvaltioiden sekä Euroopan hiili-ja teräsyhteisön ja Suomen tasavallan välillä [ OJ L 348, 27.12.1974] ) allekirjoitettiin 1973 Suomen ja yhteisön välillä.
Niissä määrättiin teollisuustuotteiden tullien, määrällisten rajoitusten ja kaikkien muiden toimenpiteiden, joilla on vastaava vaikutus, poistamisesta osapuolten välisessä kaupassa. Sopimuksiin sisältyy myös valtion tukea ja teollista kilpailua koskevat säännöt ja eräitä keskinäisiä myönnytyksiä maatalouden ja kalakaupan alalla, ja niiden nojalla luotiin sekakomitea sopimuksia hallinnoimaan.
3. Epäröityään hieman alussa Suomi on osallistunut aktiivisesti EFTA/ERY-suhteiden kehittämiseen tämän jälkeen. Ensimmäinen tärkeä askel oli Luxemburgin julistus, jonka EY-ja EFTA-maiden ministerit hyväksyivät huhtikuussa 1984 ja jossa määrättiin puitteet yhteistyön jatkamiseksi, syventämiseksi ja laajentamiseksi vapaakauppasopimusten puitteissa ja niitä pidemmälle, tavoitteena luoda asteittain dynaaminen Euroopan talousalue.
Toinen tärkeä askel otettiin tammikuussa 1989, kun komission puheenjohtaja Delors virkaanastujaispuheessaan EY:n parlamentissa kutsui EFTA-maat pohtimaan mahdollisuutta jäsennellympään yhteistyösuhteeseen.
EFTA-maiden hallitusten päämiehet vastasivat tähän lausuntoon maaliskuussa 1989 Oslossa, ilmoittaen olevansa valmiit tutkimaan, yhdessä yhteisön kanssa, keinoja kyseisenlaisen yhteistyösuhteen aikaansaamiseksi.
Neuvottelut aloitettiin joulukuussa 1989 ja ne huipentuivat Portossa 2.5.1992 Euroopan talousaluetta (ETA) koskevan sopimuksen allekirjoittamiseen.
Tällä sopimuksella aikaansaadaan sen ratifioinnin ja voimaantulon jälkeen tavaroiden, ihmisten, palvelusten ja pääomien (tunnetaan käsitteenä neljä vapautta) vapaa liikkuminen sopimuspuolten alueella, samoin kuin yhteistyön vahvistaminen lukuisilla muilla aloilla.
ETA- sopimuksen rinnalla Suomi on tehnyt yhteisön kanssa kahdenvälisen sopimuksen eräiden maataloustuotteiden kaupan helpottamisesta. Suomi on siten jo saavuttanut korkean integraatioasteen yhteisön kanssa. Se soveltaa 1.1.1993 lähtien laajaa osaa yhteisön acqis´ta eikä ainoastaan "neljän vapauden" alalla, vaan myös sosiaalipolitiikan, ympäristö, yhtiöoikeuden, kuluttajasuojelun ja kilpailusaantöjen kaltaisilla aloilla.
4. Tällä välin Suomessa jo alettiin katsoa, että yhteisön täysjäsenyys ei enää olisi Suomen puolueettomuuspolitiikan kanssa yhteensopimaton. Suomessa tajuttiin myös kuinka suuri osa yhteisön acquis´ta oli jo otettu käyttöön ja alettiin miettiä, mitä etuja ja haittoja aiheutuisi yhteisön jäsenyyden hakemisesta, minkä kaksi muuta EFTAn jäsentä, Itävalta ja Ruotsi olivat jo tehneet.
Suomen jäsenyyttä Euroopan yhteisössä koskevassa tiedonannossaan parlamentille 27.2.1992, Suomen hallitus esitti selvästi liittymishakemuksen syyt. Nämä syyt eivät ole pelkästään taloudellista laatua, joskin harkittiin Suomen talouden kannalta oleelliseksi toimia kilpailijoiden kanssa tasapuolisin ehdoin
päämarkkinoilla. Arvioitiin myös, että EY:n jäsenyys tarjoaisi Suomen kansalaisille tasapuoliset mahdollisuudet osallistua yhteistyöhön tutkimuksen, koulutuksen, kulttuurin ja muilla aloilla.
Suomi tavoitteli osallistumista päätöksentekoon kaikilla yhteisön toiminnan aloilla.
Myös tunnettiin, että seurauksina muutoksista, jotka ovat lopettaneet kylmän sodan aikaisen Euroopan mantereen jaon, "Euroopan yhteisöstä on tullut avain tekijä koko Euroopan poliittisessa ja taloudellisessa kehityksessä."
Lisäksi ETA, vaikkakin tärkeä Suomelle, todennäköisesti jäisi väliaikaiseksi, ja tämä aiheutti Suomen hallituksen johtopäätöksen, jota äänestys parlamentissä tuki, että "Suomi näyttää voivan parhaiten turvata kansalliset etunsa Euroopan yhteisön jäsenenä".
5. Puheessaan Bruggessa 28.10.1992 presidentti Koivisto ilmaisi Suomen sitoutumisen Euroopan Unionin jäsenyyteen näin: "Euroopan Yhteisöllä on kasvava rooli mantereemme kehityksen suunnan määrääjänä. Me haluamme olla mukana tässä prosessissa. Olemme tutkineet huolellisesti EY-jäsenyyden velvoitteet hakiessamme jäsenyyttä hyväksymme acquis communautaire´n, Maastrichtin sopimuksen ja Euroopan Unionin finalité politique´n. Olemme valmiit hyväksymään jäsenyydestä johtuvat velvoitteet ja myötävaikuttamaan niiden saavuttamiseen sovitulla tavalla."
Suomen talous ja yhteisö
1. Suomen sodan jälkeisen taloudellisen kehityksen ansiosta sen elintaso on saavuttanut nopeasti yhteisön rikkaimpien jäsenmaiden vastaavan. Sen investointiasteet ovat olleet säännönmukaisesti korkeammat kuin länsi-eurooppalaisissa naapurimaissa ja työttömyysasteet matalampia.
Julkinen talous on pidetty hallinnassa, minkä ansiosta julkisen sektorin velka on huomattavan alhainen. Suomen talous on kuitenkin erittän riippuvainen metsätuotteiden ja paperin viennistä, eli sektorista jossa on käynnissä vaikea rakenteellinen muutos.
Lisäksi tietty osa teollisuustuotannosta. joka vielä 1980 luvun lopulla oli merkittävä, oli Suomen ja entisen Neuvostoliiton kaupan preferenssijärjestelyjen vuoksi suojattu kansainväliseltä kilpailulta.
Jo jonkin aikaa maan vientiä on kuitenkin monipuolistettu ja suunnattu uudelleen läntisiin teollisuusmaihin, mikä osoittaa Suomen kykyä sopeutua kansainväliseen työnjakoon korkean teknologiansa, hyvin koulutetun työvoimansa ja kestävällä pohjalla olevan infrastruktuurinsa avulla.
2. Tällä hetkellä Suomi ja lähinnä sen tuotantojärjestelmä ja tarjontaolosuhteet ovat syvässä taloudellisessa kriisissä, jonka syyt ja seuraukset ovat paljon syvemmällä kuin matalasuhdanteessa. Ennen kaikkea palveluiden ja rakennustoiminnan kotimainen kysyntä veti investoinnit kasvuun 1980-luvun viimeisinä vuosina vientisektorin kustannuksella. Lisäksi osa Suomen pääomakannasta jäi käyttökelvottomaksi idänkaupan romahdettua, joka oli pitkälle suojannut suuria teollisuustoimialoja, erityisesti metalliteollisuutta, pääomatavaroiden valmistusta ja tekstiiliteollisuutta kansainväliseltä kilpailulta. Myös paperiteollisuudessa on suuria paineita kasvattaa kierrätyspaperin osuutta, mikä tarkoittaa tuotannon siirtämistä lähemmäs kuluttajaa.
Viimeisen kahden vuoden aikana työttömyys on noussut jyrkästi ja on nyt noin 13,5%. on vaikea nähdä, että ilman merkittävää pääomatulojen osuuden kasvua suhteessa työtuloihin, voitaisiin saada palautetuksi tasapaino kannattavan tuotantopääoman tason ja työvoiman tarjonnan välille ja siten työttömyys vähennetyksi.
Lama on suistanut myös julkisen talouden pois tasapainosta. Julkisen sektorin budjetti pidettiin 1980-luvulla osapuilleen tasapainossa. Julkisten menojen prosenttiosuudet BKT:sta kasvoivat vuosina -90 ja -91, kohoten 4 prosenttiyksikköä korkeammaksi kuin yhteisön keskiarvo.
Lähivuosina myös tällä alueella tarvitaan huomattavaa sopeuttamista, jos budjetti aiotaan saada uudelleen tasapainoon ja julkiset menot paremmin uuden tilanteen vaatimalle tasolle.
Perustavanlaatuinen muutos Suomen rahapolitiikassa tapahtui kesäkuussa 1991, kun Suomen hallitus päätti kytkeä markan yksipuolisesti ECUun.
Päätökseen liittyi useita laajakantoisia talouspoliittisia toimenpiteitä ja se oli tarkoitus luoda suotuisa ilmapiiri Suomen elinkeinoelämän tarvitsemalle rakennemuutokselle. Suomen taloudelle jo kauan tyypillinen inflaatio/devalvaatio -sykli aiheuttaa kustannusten ja kannattavuuden heilahteluja koko suhdannekierroksen aikana ja pahentaa tuotannon alojen välisiä vinoutumisia, sekä estää teolllisuuden monipuolistumista. Siten Suomen talouden uskottavuus oli palautettava vaikeana aikana. Marraskuussa 1991 suuren paineen alla ollut markka jouduttiin devalvoimaan.
Tästä huolimatta Suomen oli syyskuussa 1992 pakko päättää valuutan päästämisestä kellumaan. Kaikenkaikkiaan vuoden aikana lokakuusta 1991 lokakuuhun 1992 markka devalvoitui 23% ECUun verrattuna.
Näissä olosuhteissa on entistä tärkeämpää nopeuttaa sopeutumista ja muutoksia julkisessa taloudessa ja palkkakäyttäytymisessä. Näin Suomi voi, palautettuaan uskottavuuden, palata sellaiseen valuuttakurssipolitiikkaan, jolla se pääsee osallistumaan talous- ja rahaunioniin, kun tämä aikanaan tulee voimaan.
Hallituksen äskeinen ilmoitus valtion budjettiin liittyvistä toimenpiteistä julkisen talouden tervehdyttämiseksi keskipitkällä aikavälillä on tärkeä askel tämän tavoitteen saavuttamiseksi.
3. Jo ennen kriisiä talouspolitiikalla oli lähinnä 2 tavoitetta: kestävän rahapoliittisen vakauden saavuttaminen sekä sisäisesti että ulkoisesti ja kotimaisen kilpailun lisääminen. Suomen tuotantosektorin kriisi on tehnyt nämä tavoitteet entistäkin tärkeämmäksi. Se on kuitenkin myös paljastanut 2 uutta haastetta talouspolitiikalle alentamalla maan vaurautta ja viime kädessä potentiaalista tulonmuodostuspohjaa. Tämä puolestaan on joko luonut tai pahentanut tuotantojärjestelmään ja työmarkkinoihin, pankkijärjestelmään sekä julkiseen talouteen vaikuttavia vakavia tasapainottomuuksia.
Jos näitä tasapainottomuuksia aiotaan vähentää, tuntuvia leikkauksia on tehtävä julkisiin menoihin ja työvoimakustannuksiin. Näistä alueista riippuu Suomen paluu takaisin tasapainoiseen työllisyyttä luovaan kasvuun. Tasapainottomuuksien vähentämisestä myös riippuu kykeneekö Suomi myöhemmässä vaiheessa täysin osallistumaan talous-ja rahaunioniin.
Suomen talouden keskittyneisyyden aste on korkea sellaisilla sektoreilla, kuten vähittäis- ja tukkukaupassa, sekä rakennusalalla ja kuljetuksissa, jotka ovat olleet suojattuina ulkomaiselta kilpailulta.
Tätä kehitystä on edistänyt säätely, joka rajoittaa pääsyä tietyille markkinoille, suhteellisen väljät kilpailulait sekä Suomen markkinoiden pieni koko ja suuri maantieteellinen etäisyys.
Joillakin muilla toimialoilla, kuten sähkön, öljyn, lannoitteiden ja telepalveluiden tuotannossa, valtion monopoleilla on hallitseva asema. Keinotekoinen korkeiden hintojen ja alhaisen tehokkuuden säilyminen, näillä sektoreilla, lisäisi kansainvälisesti kilpailevien maiden toimialojen kustannuksia ja vahingoittaisi toimenpiteitä Suomen kilpailukyvyn parantamiseksi.
Suomen hallitus on ottanut ensimmäiset askeleet kotimaisen kilpailun lisäämiseksi. Jokin aika sitten se antoi eduskunnalle esityksen kilpailulain uudistamiseksi, yhtenä tavoitteena saattaa Suomen laki paremmin yhteensopivaksi yhteisön lainsäädännön kanssa.
Suomen kansainvälinen kilpailukyky liittyy tiiviisti nimellis- ja reaalipalkkojen kehitykseen. Rahapolitiikassa tapahtunut oleellinen muutos kohti monetaarisen vakauden saavuttamista merkitsee sitä, että työmarkkinaosapuolilla tule olemaan suurempi vastuu työllisyyden tasosta. Epävarmuudet tällä alueella vaikuttavat rahapolitiikan uskottavuuteen estäen korkojen laskua ja vaurioittaen
investointinäkymiä.
Tämä tarkoittaa, että Suomessa on ryhdyttävä hyvinkin huomattaviin ponnistuksiin suuremman joustavuuden saamiseksi nimellis-ja reaalipalkkoihin.
Suomen talouden integraatio Euroopan talousalueeseen antaa puitteet tuotantojärjestelmän uudelleen organisoitumiselle. Huomattavat suhteellisten hintojen vinoutumat, verrattuna muihin maihin, kuvastavat selviä puutteita markkinamekanismien toiminnassa.
Tullien ulkopuolisten esteiden poistaminen tavaroiden ja palveluiden vapaalta liikkumiselta, ulkomaisten suorien sijoitusten rajoitusten lopettaminen, sekä valtion tukia koskevan kurinalaisuuden parantaminen, auttavat varmuudella kilpailun edistämistä ja ovat omiaan vähentämään vinoutumia-
rohkaisevat myös viennin monipuolistumista edellyttäen, että tarjontapuolen olosuhteet ovat kilpailukykyiset.
Hallitus aloitti julkisten menojen sopeuttamisen uuteen tilanteeseen vuoden 1991 lopulla vuodelle 1992 antamasssaan talousarvioesityksessä. Lainsäädäntöprosessin tietyn asteisen joustamattomuuden ja kriisistä aiheutuneiden menojen kasvun takia, julkiset menot kasvavat kuitenkin yli 5% vuonna 1992 (13% v.1991).
Julkisten menojen saamiseksi paremmin hallintaan on pantu alulle useita instituutionaalisia uudistuksia, joista tärkein on kuntien valtionapujärjestelmän uudistus. Tulon siirrot valtiolta kunnille määritellään tulevaisuudessa objektiivisten kriteerien perusteella, jollaisia ovat esim. väkiluku ja väestörakenne. Tämän pitäisi saada kunnat hillitsemään menoja.
Nykyisen hallituksen budjettipolitiikka on osa keskipitkän aikavälin strategiaa, jossa päätavoitteena on palauttaa nopeasti budjetin tasapaino pitämällä julkiset menot tiukasti kurissa niin, että niitä leikataan v.1995 mennessä v.1991 tasolle ja sen jälkeen taso jää ennalleen.
Tämän mukaisesti valtion v.1993 budjetti tähtää menojen reaalikasvun leikkaamiseen 6%. Siihen sisältyy uudistus, joka koskee työttömyys- ja sairasvakuutuskorvauksia, julkisen sektorin työvoiman vähentäminen ja kuntien menojen jäädyttäminen.
Tälläinen politiikka merkitsee huomattavaa muutosta verrattuna entiseen. On välttämätöntä jatkaa sitoutumista tähän politiikkaan tulevinakin vuosina, jotta alhaisen julkisen talouden velan etuja ei tuhlattaisi ja Suomi voisi osallistua rahaunioniin.
Hallitus aikoo jatkaa 1980-luvun lopulla aloitettuja julkisen talouden uudistuksia tavoitellen veroihin liittyvien hintavinoutumien vähentämistä. Vuosina 1989-1991 ylin henkilöiden tuloveroprosenttti alennettiin 51%- 39%. Veropohjaa kuitenkin laajennettiin. Pääomaverotuksen uudistuksen ensimmäinen vaihe on sisällytetty vuoden 1993 budjettiesitykseen. Siinä kaikkiin pääomatuloihin sovelletaan yhtenäistä verokantaa, jolloin verojärjestelmä kohtelee nykyistä neutraalimmin eri rahoituslähteitä ja rohkaisee yksityisiä yhtiöitä keräämään omia pääomia. Välillisen verotuksen uudistus, joka on suunniteltu toteutettavaksi v.1994, on tärkeä, sekä vähentäessään nykyisen verojärjestelmän aiheuttamia vinoutumia, että yhdenmukaistaessaan verotusta yhteisön vaatimusten kanssa.
Suomen liikevaihtoverojärjestelmä poikkeaa arvonlisäverojärjestelmästä siinä, että monet yritysten ja kuluttajien ostamat palvelut, sekä rakennustoiminta ovat verosta vapaita, eivätkä kaikki välituotepanokset ole täysin vähennyskelpoisia. Arvonlisäveroon siirtyminen vähentää nykyjärjestelmän vinoutumia, joka on ollut erityisen epäedullinen vientiteollisuudelle.
4. Talous- ja rahaunioniin osallistumisen tavoite sisältyy selvästi presidentti Koiviston äskettäin Bruggessa pitämään puheeseen, jossa hän sanoi näyttävän siltä, että pienten ja avointen talouksien, kuten Suomen, tarvitsee liikkua kohti Maastrichtin sopimuksen talous- ja rahaunionia jopa vielä enemmän kuin vahvemmat taloudet.
Hallituksen edellä kuvatun ohjelman pyrkimyksenä on ennen kaikkea puuttua sisäisiin ja ulkoisiin
tasapainottomuuksiin, jotka kasaantuivat viime vuosikymmenellä ja pahenivat entisen Neuvostoliiton kanssa käydyn kaupan romahdettua. Se muodostaa pohjan kestävällä pohjalla olevalle keskipitkän aikavälin ohjelmalle ja on mitä tervetullein askel suuntaan, joka vie osallistumiseen talous- ja rahanunioniin.
Liittymisen vaikutukset
-Maa- ja metsätalous
1. Suomen maatilojen kokonaispinta-ala on 12,3 miljoonaa hehtaaria, joista 2,3milj. ha on viljelysmaata ja 7,2 milj. ha kasvullista metsää. Keskimääräinen viljelyala maatilaa kohden on yhteisön keskiarvon alapuolella (13 ha verrattuna yhteisön 16,5 hehtaariin).
Maatalousväestön osuus aktiiviväestöstä on suunnilleen samalla tasolla kuin yhteisön keskiarvo (9% aktiiviväestön kokonaismäärästä v.1995 7% v.1990. Verrattuna yhteisön 6,6 %:iin).
Maatalouden merkitys kansantaloudelle oli v.1990 n. 3300 milj. ECUa eli 3% BKT:sta.
Suomen maatalouden rakennetta hallitsee pienten tilojen suuri lukumäärä. Monien viljelijöiden tuloista merkittävä osa tulee muista lähteistä kuin maataloudesta; noin 50% tiloista saa vähintään puolet nettoansiostaan maatalouden ulkopuolelta.
Viljelyalasta 15% käytetään ihmisravinnoksi tarkoitettujen tuotteiden viljelyyn. Yli puolet viljelyalasta on viljantuotannossa - mukaanlukien rehuviljat - ja noin 1/3 on nurmirehun tuotannossa.
Lähes kaikkien pääasiallisten maataloustuotteiden tuotanto on viime vuosina ylittänyt 100%:n omavaraisuusasteen ( viljat, naudanliha, maitotaloustuotteet, jne.). Kuitenkin ylijäämät ovat supistuneet viime vuosina. EY:n maataloustuotantoon verrattuna. Suomen tuotannon määrä on 1-3% tuotteesta riippuen. Merkittävän poikkeuksen muodostaa kauran tuotanto, jonka osuus EY:n tuotantoon verrattuna on noin 30%.
2. Yleisesti ottaen Suomen maatalouspolitiikka on monella tavoin samanlaista kuin EY:n. Kohtuullinen tulotaso viljelijä väestölle, markkinoiden tasapainottaminen ja maataloustuotteiden kohtuulliset hinnat ovat Suomen ja EY:n maatalouspolitiikan yhteisiä tavoitteita. Suomen ja EY:n käyttämät politiikan toteuttamissen välineet ovat suurelta osin myös samanlaiset: kiintiöt, interventiojärjestelyt sisämarkkinoilla ja rajasuojajärjestelmä yhdessä ylijäämätuotannon vientituen kanssa sekä suorat tulotuet.
Maatalouden kokonaistuella (PSE) mitattuna Suomen maatalouden tukitaso on kuitenkin ollut EY:tä korkeampi. V1990 PSE-% oli Suomessa kaikilla pääasiallisilla tuotteilla korkeampi kuin EY:ssä.
Kun kokonais-PSE oli EY:ssä 49%, vastaava luku Suomessa oli 72%. Tämä korkeampi taso heijastui myös suhteellisesti korkeampina tuottajahintoina Suomessa.
3. Nykyisten olosuhteiden vallitessa Suomen liittyminen EY:hyn merkitsisi vaikutuksina suomalaisille tuottajille painetta hintojen alentamiseen enemmistössä maataloustuotteita. Tämänhetkiset tuottajahinnat ovat Suomessa noin kaksinkertaiset verrattuna vastaaviin EY-hintoihin.
Kuitenkin alhaisemmat rehujen hinnat ja muiden kustannusten aleneminen kompensoisivat merkittävästi kotieläintuotteiden alhaisempia hintoja. Sopeutumisprosessin peruselementti olisi kansallinen maitokiintiö. Luultavimmin maataloustuotannon kokonaismäärä supistuisi. Erityisesti viljojen omavaraisuusaste laskisi siirtymävaiheen aikana. Puutarhaviljely tulee olemaan erityisen vaikeassa tilanteessa johtuen pääasiassa sen työvoima- ja pääomavaltaisuudesta.
Suomalaisten viljelijöiden sopeutuminen EY-markkinoilla vallitsevaan tilanteeseen merkitsee, että heitä kohtaavat yleisesti ottaen alhaisemmat tuottajahinnat, alhaisempi tukitaso ja voimakkaampi kilpailu.
Alenevien tuottajahintojen ja voimakkaamman kilpailun tuloksena voidaan odottaa Suomeen alhaisempia kuluttajahintoja sekä monipuolisempaa elintarvikkeiden tarjontaa.
4. Ottaen huomioon jäsenyyttä hakevan maan tuotannon vähäisen määrän, yhteisön tuotantoon verrattuna, yhteisön markkinoihin ei ole odotettavissa laajoja vaikutuksia, vaikka Suomen omavaraisuusaste tietyillä tuotteilla olisi EY-järjestelmien käyttöönoton jälkeen yhä yli 100%.
5. Maantieteellinen sijainti ja ilmastolliset olosuhteet näyttelevät merkittävää osaa maatalouden
perusrakenteen määrittelyssä. Noin 1/3 Suomen koko pituudesta sijaitsee pohjoisen napapiirin sisäpuolella ja suurimmalla osalla muuta maata on sub-arktisia piirteitä, vaikkakin Suomen ilmasto on Golf-virrasta ja usein toistuvista lämpimistä ilmavirroista lounaasta ja lännestä johtuen suhteellisen lämmin verrattuna maapallon muihin, samalla leveysasteella sijaitseviin osiin.
Tästä huolimatta Suomen maataloustuotantoa rajoittaa lyhyt kasvukausi, joka on n.170 vrk.
Maan eteläosissa ja n.130 vrk. pohjoisosissa. EY:n pohjoisosissa kasvukausi on 220-260vrk.
Tehollinen lämpösumma kasvukauden aikana on Suomessa tavallisesti 800 *C:n ja 1300*C:n välillä, vaihtelun johtuessa pääasiassa leveysasteesta ja etäisyydestä Itämereen. Molempien muuttujien erittäin alhaisilla arvoilla on suuri merkitys satoihin ja ne lisäävät kasvintuotannon riskiä; pääasiallisten viljelykasvien keskimääräiset satotasot ovat merkittävästi alhaisempia kuin EY-keskiarvot.
Suomen pohjoisilla ja itäisillä alueilla myös väestön tiheys on alhaisin. Suomen väestötiheys on Euroopan alhaisimpia keskiarvon ollessa 15 henkeä neliökilometriä kohden; useimmissa osissa pohjoisilla ja itäisillä raja-alueilla tämä tiheys on alle 5 henkeä neliökilometriä kohden.
Johtuen monista eri syistä kuten, alueellisesta kehityksestä, työllisyydestä, kansallisesta turvallisuudesta ja luonnonsuojelusta, suureen osaan Suomea, mukaanlukien pohjoiset ja itäiset osat, on siten suunnattu erityistukea.
Maataloussektori on eräs pääasiallinen hyötyjä näistä tuista. Suomalaisten arvioiden mukaan Suomen maatalouspolitiikan mukainen tukitaso ylittää huomattavasti vastaavat tukitasot EY:ssä.
On olemassa selviä merkkiä siitä, että Suomi haluaisi ylläpitää korkeaa tukitasoa jäseneksi liittymisvaiheessa. Neuvottelujen aikana yhteisön tulee tarkistaa tälläisen tuen yhteensoveltuvuus vastaavien EY:n politiikan alojen ja lainsäädännön, ml. valtiontukipolitiikan kanssa, ottaen huomioon yhteisen tavoitteen ylläpitää maataloutta reuna-alueilla.
6. Aloitettuaan vain maatalouteen ja metsätalouteen liittyvillä ohjelmilla Suomi on laajentanut maaseutupoliittisia ohjelmiaan muihin maaseutuelinkeinoihin edistäen parempia elinolosuhteita.
Tämän politiikan tavoitteet, kuten maataloudesta saatavien tulojen alanemisen kompensointi, uusien elinkeinojen kehittämismahdollisuuksien luominen maaseutuväestölle, infrastruktuurin kehittäminen, viime aikoina kohonnutta työttömyyttä vastaan suunnatut toimenpiteet ja autioitumisen estäminen,ovat laajalti yhteneväiset EY:n maaseudun kehittämisen tavoitteiden kanssa.
Yhteisön maaseudun kehittämisohjelmia voitaisiin soveltaa tietyillä alueilla, jotka täyttävät yhteisölainsäädännössä asetetut vaatimukset. (Ks. myös taloudellinen ja sosiaalinen koheesio=yhteenkuuluvuus)
Uudet toimenpiteet, jotka on vastikään hyväksytty yhteisön maatalouspilitiikan (CAP= yhteinen maatalouspolitiikka) uudistuksen yhteydessä, voivat hyvinkin kattaa eräitä Suomessa olevia järjestelmiä. Tämä koskee maatalouden ympäristöohjelmia ( jotka voisivat kattaa suomalaiset laajaperäistämistä ja biologista viljelyä koskevat järjestelmät), viljelysmaan poistamisen pysyvästi maataloustuotannosta, ympäristönsuojelun ja maaseutumaiseman ylläpidon.
Metsänhoitoon liityvät toimenpiteet ovat hyvin tärkeitä Suomelle, jossa tämä sektori on hyvin säädelty ja organisoitu. Yhteisön maatalousmaan metsittämiseen myöntämät tuet voisivat kattaa osan olemassa olevista suomalaisista järjestelmistä.
Varhaiseläkejärjestelmät tulisi sopeuttaa EY-olosuhteisiin. Erityisesti uusi, CAP-uudistuksen yhteydessä hyväksytty EY:n rahoittama järjestelmä mahdollistaa elinkeinosta luopumisen tilalla tietyissä olosuhteissa.
-Taloudellinen ja sosiaalinen koheesio (= yhteenkuuluvuus)
1. Suomen ostovoimakorjattu BTK henkeä kohti on lähellä yhteisön keskiarvoa 107.5% vuonna 1989; nykyisin- (ennen käynnissä olevaa markan kellutusta hieman 100% alapuolella).
Kuitenkin puolella Suomen lääneistä BTK on 85-100% yhteisön keskiarvosta.
Suomea koettelee tällä hetkellä poikkeuksellisen syvä taantuma (kts. luku Suomen talous ja yhteisö) Tämä tilanne jossa BKT laski tosiasiallisesti 8% vuonna 1991, on johtanut ennennäkemättömän työttömyysasteen syntymiseen. Työttömyysaste nousi vuoden 1992 ensimmäisellä neljänneksellä n.13,5%:iin ja näyttää edelleen nousseen tästä.
2. Lama vaikuttaa eri lailla eri alueilla. Työttömyyden alueelliset erot ovat perinteisesti olleet merkittävät. Luvut ovat korkeimmat pohjoisissa osissa maata ja matalimmat Helsingin seudulla ja Ahvenanmaalla. Alueelliset erot ovat kuitenkin kaventuneet viime aikoina, koska työttömyys on noussut etelässä.
Maatalouden suhteeellinen merkitys on suurin keskisissä osissa maata (Mikkelin, Kuopion; Pohjois-Karjalan ja Vaasan lääneissä maatalouden osuus työllisestä työvoimasta on 15.17%). Näille alueille myönnettävä aluetuki on pyritty kohdentamaan taloudellisen toiminnan maatalouteen liitttyviin näkökohtiin.
Maan pohjoiset ja itäiset osat, jotka sijaitsevat Euroopan periferiassa, ovat voimakkaasti riippuvaisia metsävaroista. Teollisuussektori koostuu näillä alueilla oleellisesti muutamasta isosta metsäteollisuusyhtiöstä. Näille alueille myönnetyllä tuella on pyritty pohjimmiltaan pienentämään yritysten syrjäisestä sijainnista aiheutuvia haittoja.
Suomen tehdasteollisuus on voimakkaasti keskittynyt maan eteläosiin. Erityisesti Turku ja Pori sekä Kymi. Näille alueille myönnetty tuki pyrkii keskittymään teollisuuden rakenteen uudistamiseen.
Palvelujen osuus on erityisen korkea toisaalta Helsingin seudulla ja toisaalta Suomen perifeerisillä itäisillä ja pohjoisilla alueilla. Jälkimmäisessä tapaukseesa tämä johtuu julkisen sektorin merkityksestä ja tietyissä määrin, Lapin osalta myös matkailusta. Näistä alueista vain Lappi on merkittävä tuen kohdealue.
3. Suomen aluepolitiikan tavoitteena on sellaisten elinolosuhteiden takaaminen perifeerisillä, harvaan asutuilla alueilla, joissa on vaikeat ilmasto-olosuhteet, joilla turvataan maan kaikkien osien pysyminen asuttuina. Tämä koskee erityisesti kaikkia pohjoisia ja itäisiä raja-alueita.
Politiikkaa uudistetaan parhaillaan oleellisesti suuremman alueellisen autonomian suuntaan luomalla kunnallisten viranomaisten välisiä liittymiä. Aluetuki on Suomessa yhä merkittävästi korkeammalla tasolla kun yhteisössä keskimäärin.
Yhteisön tulee varmistaa ovatko kyseiset tukitasot, jotka usein on suunniteltu kompensoimaan erilaisiin taloudellisen toiminnan muotoihin sisältyviä korkeita kuljetuskustannuksia, sopusoinnussa yhteisön kilpailusääntöjen kanssa.(kts.luku Kilpailu)
4. Sovellettavan EY:n asetuksen EEC.n säädöstö no.2052/88, 24.6.1988, Artikla8 (kohdealue1) ja-
(kohdealue2), OJ L 185, 15.7.1988.) mukaan, saadakseen kohdealue 1.n mukaista tukea, alueiden on
oltava NUTS II-tasoa, joilla BKT henkeä kohden on viimeisen 3 vuoden ajan ollut enintään 75% EY:n keskiarvosta. Suomen viranomaisilta saatujen läänikohtaisten BKT-tietojen perusteella Suomessa ei ole yhtään aluetta joka täyttäisi nämä kriteerit.
Saman asetuksen mukaan saadakseen kohdealue 2:n mukaista tukea, alueen tulee kuulua NUTS III-tasoon ja täyttää seuraavat kriteerit: työttömyysasteen ja teollisuuden työvoimaosuuden on oltava EY:n keskiarvon yläpuolella ja alueella tulee olla teollisuuden työpaikka menetyksiä. Kun otetaan huomioon teollisuuden työllisyyden ja työttömyyden kehitys, jotkut läänit tai läänin osat saattavat täyttää kohdealueen 2 kriteerit, joko edellä mainitut tilastolliset kriteerit tai lisäkriteerit ja joustavuusvaraukset, jotka sisältyvät asetukseen.
5. Sovellettavissa asetuksissa (EEC:n säädöstö no 2052/88 Artikla 11, ja säädöstö 4253/88, 1912.1988 artikla 4 OJ L 347, 31.12.1988) on useita kriteerejä, jotka täytettyään, alue on oikeutettu kohdealue 5b:n mukaiseen maaseutualueiden tukeen: korkea maatalouden toiminnan aste, alhainen BKT taso, korkea maataloustuotannon prosenttiosuus, alhainen asukastiheys, alueen perifeerillinen luonne ja alueen herkkyys maataloudessa tapahtuvalle kehitykselle erityisesti EY:n yhteisen maatalouspolitiikan yhteydessä. Edellä olevan kuvauksen perusteella, huomattavat osat maata saattaisivat täyttää nämä kriteerit ja tulla kohdealue 5b:n mukaisen tuen piiriin.
6. Suomi olisi todennäköisesti oikeutettu useisiin EY:n horisontaalisiin maatalouden rakennetta ja maaseutukehityksen edistämistä koskeviin tukimuotoihin kohdealue 5b:n mukaisesti; investointiavustukset (korkotuki ja suora tuki), lainat sekä kone- ja laiteavustukset nuorille viljelijöille, jotka ovat laajalti käytössä Suomessa.
Jotkut toimenpiteet ovat samoja kun vastaavat EY:ssä käytössä olevat, toiset taas tulisi sopeuttaa. Suomi tulisi hyötymään myös jalostus- ja markkinointiavustusten sääntelystä, jota vastaavaa menettelyä se ei sovella. Käytössä oleva, joitakin alueita koskeva tulotuki, voitaisiin osittain kattaa kompensoivalla avustusjärjestelmällä (katso myös luku maa-ja metsätalous).
7. Työttömyyden viimeaikaisen kasvun huomioiden Suomi saattaisi hyötyä, vaikkakin marginaalisesti, mikäli työttömyys pysyy nykyisellä tasolla, horisontaalisten kohdealueiden 3 ja 4 mukaisista Euroopan sosiaalirahaston avustuksista, jotka on tällä hetkellä tarkoitettu torjumaan pitkäaikaistyöttömyyttä ja edistämään nuorison ammattiin integroitumista.
8. Ottaen huomioon EY:n sääntöjen, erityisesti rakennerahastoja koskevien soveltamisen, Suomen hallituksen tulee toimittaa asianmukaiset yhteisön standardien mukaan laaditut kansalliset ja alueelliset tiedot.
9. Suuri osa Suomea kuuluu arktiseen tai sub-arktiseen alueeseen, jonka ilmastolliset tai väestölliset piirteet lisäisivät yhteisön alueellista ja sosiaalista erilaisuutta. Tämä tulisi ottaa huomioon EY:n rakennepolitiikassa.
Verotus ja kokonaisveroaste
1. Kokonaiveroaste (verot ja sosiaaliturvamaksut prosentteina BKT:sta) on Suomessa melko sama kuin yhteisössä keskimäärin. V.1989 se oli OECD:n tilastojen mukaan 37,4%. Verotulojen rakenne on yleisesti ottaen melko samanlainen kun EY:ssä. Välittömien verojen osuus on Suomessa suurempi, kuin yhteisössä (Suomi 18,5%; EY 11,1%). Toisaalta sosiaaliturvamaksut ovat Suomessa, kuten muissakin Pohjoismaissa, alemmat kuin yhteisössä (Suomi 3% EY 13,1%)
2. Välillisessä verotuksessa Suomi otti käyttöön v1964 liikevaihtoverojärjestelmän, joka on asteittain lähentynyt yhteisön soveltamaa arvonlisäverojärjestelmää.
Suomi soveltaa suhteellisen korkeaa liikevaihtoverokantaa (22%).
Käytössä on myös huojennusjärjestelmä, joka sisältää verottomuutta ja nollaveron soveltamista.
Veropohja, johon sisältyy hyvin vähän palveluita, on paljon kapeampi kuin yhteisössä.
Suomen lainsäädäntö pitää mukauttaa, jotta se vastaisi arvonlisäpohjaa koskevaa yhteisön lainsäädäntöä. Myös verokantoja tulee selvittää sen toteamiseksi, tarvitaanko muutoksia minimiveronkantoja koskevien yhteisön päätösten noudattamiseksi.
3. Liikevaihtoveron lisäksi Suomi soveltaa lukuisia valmisteveroja, jotka ovat merkityksellisiä, koska
ne ovat hyvin korkeita verrattuna yhteisön keskiarvoihin; etenkin alkoholijuomien, tupakkatuotteiden ja moottoriajoneuvojen verot ovat korkeat.
Polttoaineiden ja energiantuotannon verotus uudistettiin 1986. Polttoaineet ja energiantuotanto ovat nyt arvonlisäveron alaisia. Nykyään bensiiniin ja dieselöljyyn kohdistuu valmistevero arvonlisäveron lisäksi.
Valmisteverojen lähentäminen yhteisössä merkitsee vastaisuudessa minimiveroja tupakalle, alkoholijuomille ja mineraaliöljylle. Suomen tulisi sopeuttaa valmisteveronsa näihin yhteisön säännöksiin.
4. Mitä tulee välittömiin veroihin, Suomessa sovelletaan korkeaa verotusta luonnollisten henkilöiden tuloihin(16,9% bkt.sta verrattuna 9,5% yhteisössä). Vuosien 1988-91 aikana tehtyjen uudistusten johdosta marginaalivero on alentunut 51%.sta 40%.iin. Lopuksi osinko ja korkotuloihin ruvettiin soveltamaan lähdeveroa; alunperin vero oli 10% ja se nostettiin15% 1.1.1992.
Yritysverotus ja välitön verotus eivät sisälly ETA-sopimukseen, joten niistä tulee keskustella jäsenyysneuvotteluissa. Suomen odotetaan pystyvän tekemään tarvittavat muutokset ilman siirtymäkausien tarvetta. Tämä koskee sekä perustamissopimuksen 7 artiklan mukaista syrjinnän kiellon periaatetta, että toissijaista lainsäädäntöä, joka koskee välitöntä ja välillistä verotusta ja vaikuttaa yritysten toimintaan. Suomen on myös hyväksyttävä yhteisön jäsenmaiden yleissopimus kaksinkertaisen verotuksen eliminoinnista konserniyritysten tuloksentasauksen yhteydessä.
5. Sosiaaliturvamaksuissa suomalaisen järjestelmän erityispiirre on, ettei työntekijöille määrätä maksuja, vaan ainoastaan työnantajille.
6. Suomessa veroaste vastaa yhteisön jäsenmaiden tasoa. Muutoksien, jotka tarvitaan mukautumiseksi verojen, erityisesti välittömien verojen lähentämistä koskevaan, yhteisön lainsäädäntöön, ei pitäisi aiheuttaa merkittäviä vaikeuksia ja siirtymäkausien tulisi olla lyhyitä.
Kilpailu
1. Tavoitteenaan merkittävästi vahvistaa kilpailupolitiikkaa, Suomen halllitus on uudistanut kilpailulainsäädäntöään huomattavasti ja ryhtynyt purkamaan julkista sääntelyä, saattaen Suomen ja yhteisön lainsäädännön lähemmäksi toisiaan, vaikkakin rajoitetussa määrin.
Pääasialliset uudistukset ovat voimassa olevan horisontaalisten sopimusten sekä määräävän markkina-aseman väärinkäytön kiellon vahvistaminen ja harvoin sovellettujen rikosoikeudellisten sanktioiden korvaaminen hallinnollisilla sakoilla.
Kilpailunrajoituslaissa (4.10.1991) on kuitenkin 2 suurehkoa aukkoa verrattuna yhteisön kilpailusääntöihin: siinä ei ole säännöksiä yrityskeskittymien etukäteisvalvonnasta eikä vertikaalisista
sopimuksista, mikä merkittävästi rajoittaa sen potentiaalista tehokkuutta. Nykyisten kartellien
purkamiseen tähtäävien ponnistelujen edistymisen tulisi olla mittapuu uusien säännösten tehokkuudelle.
2. Valtiontukimenot ovat vähittäin kasvaneet viimeisen 5v. kuluessa. Tukijärjestelmät tulisi saattaa yhteisön järjestelmien kanssa yhteensopiviksi: tämä on erityisesti totta T&K-, vienninedistämistuen sekä aluetuen suhteen.
ETA-sopimuksen voimaanastumisen jälkeen, Suomen valtiontukiohjelmia tulisi tarkastella niiden yhteisön sääntöjen yhteensopivuuden kannalta.
3. Kaupallisten valtion monopolien (Rooman sopimuksen 37 artiklan merkityksessä) suhteen, ilmeisin ongelma on alkoholimonopoli, jota Suomen hallitus pitää oikeutettuna terveyspoliittisin perustein. Päätöksessään 12.3.1987 tapauksessa 178784 (EY:n) tuomioistuin totesi, että kansanterveyden suojaamisen velvoitteen ei voida sallia estää vapaata kauppaa, paitsi jos ei ole muuta vaihtoehtoa.
On perustettu komitea selvittämään, mitkä muutokset ovat tarpeen saattamaan monopolit yhteensopiviksi relevanttrien ETA-säännösten kanssa.
Muiden Rooman sopimuksen 90 artiklan mukaisten (erityisoikeuksia tai yksinoikeuksia saavat yritykset) sektorien suhteen, kuten sähkö tai telekommunikaatio. Suomen viranomaiset suunnittelevat toimenpiteitä sääntelyn purkamiseksi. Näiden toimenpiteiden tarkastelun pitää tapahtua yhteisöpolitiikan kehityksen valossa.
4. Johtopäätös on, että Suomen lainsäädännön saattaminen yhteisön lainsäädännön mukaiseksi vaatii Suomen viranomaisilta kasvavia ponnistuksia.
Komissio tulee seuraamaan kiinteästi ETA-sopimuksen edellyttämien sopeuttamisten toimeenpanoa sekä tutkimaan huolta aiheuttavaa valtion alkoholimonopolia.
Vaikutukset yhteisön budjettiin
1. Arvio Suomen liittymisen vaikutuksista yhteisön budjettiin on tehty, kuten aikaisemmatkin komission lausunnot, vuodelle 1992 hyväksyttyjen budjettilukujen pohjalta ja olettaen, että yhteisön lainsäädäntö sovellettaisiin välittömästi ja kokonaisuudessaan Suomeen.
Arvio ei näin ollen ota huomioon mitään siirtymäaikoja, joita mahdollisesti sovelletaan, eikä myöskään liittymisen dynaamisia vaikutuksia (esim. muutoksia kauppavirtoihin). Yhden tai useamman muun maan yhtäaikainen liittyminen voisi muuttaa tuloja koskevia lukuja hieman.
2, Menot Euroopan maatalouden takuu- ja ohjausrahasto EAGGF (takuuosasto)
Suomen aiheuttama EAGGF- maatalousmenojen lisäys on suhteellisen vähäinen ja se kohdistuu pääasiallisesti viljoihin, maitoon ja maitotuotteisiin. Maataloustuotannon rakenteen, tuotannon tasojen ja yhteisön maatalouspolitiikan uudistetun CAP:n mukaisten tukitasojen perusteella, menojen lisäys olisi n.570 milj. Ecua.
Rakennerahastot
On todennäköistä, että Suomelle annettaisiin tavoitteiden 2,3,4 ja 5 mukaista apua (kts. myös Taloudellinen ja sosiaalinen Koheesio)
Eräiden Suomen kaltaisten jäsenmaiden alueellisen rakenteen perusteella on arvioitu, että aluetukeen käytettävät menot olisivat n.110 milj.ECUa.
Muut toimet
Suomen BKT:n perusteella "muut menot" olisivat 160milj.ecua, josta 25 milj. ecua yhteisön ulkoisiin toimiin. Loppuosa koostuisi sisämarkkinoihin, teollisuuteeen, kansalaisten Eurooppaan ja hallintoon liittyvistä menoista.
Menojen taso ja rakenne
Suomen jäsenyydestä aiheutuva yhteisön budjetin menojen lisäys olisi 830 milj.ecua eli 1,4% yhteisön kokonaismenoista.
Suomeen suuntautuvista menoista maatalousmenojen osuus (68%) olisi hiukan 12 maan EY:n keskiarvon 60% yläpuolella. Toisaalta rakennerahastojen menojen osuus olisi vain 12%, kun se on 27% nykyisessä EY:ssä. "Muihin toimiin" liittyvien menojen osuus olisi sitävastoin korkeampi: Suomi: 19,5% ja nyky-EY 13%.
Tulot
Suomelta saatavat tulot olisivat noin 255milj.ecua traditionaalisiin omiin varoihin (maataloustuontimaksut, sokerimaksut ja tullit). Suomen arvonlisäveromaksu olisi 500milj.ecua ja sen BKT-maksu 190 milj.ecua.
Tulojen rakenne on lähellä yhteisön keskiarvoa. Kokonaistulot Suomelta olisivat n.1,5% 13 maan EY:n budjetista. Tämä olisi lähellä Suomen osuutta yhteisön budjetista
Muut sektorit
- Kalastus
1. Merikalastuksen sektori edustaa vain vaatimatonta osaa Suomen taloudesta, itseasiassa pienenpää kuin kalan viljely, joka sekään ei taloudellisesti ole kovin merkittävää. Suomen täydellisen osallistumisen yhteiseen kalastuspolitiikkaan (CFP) ei pitäisi aiheuttaa merkittäviä muutoksia kalastuselinkeinojen nykyiseen rakenteeseen, sen enempää Suomessa, kuin yhteisössäkään.
Sitäpaitsi Suomen ETA-sopimuksen yhteydessä antaman sitoumuksen avata markkinansa, tulisi lähentää sitä yhteisön markkinoihin ja helpottaa Suomen lainsäädännön sopeuttamista CFP:n puitteissa voimassa olevaan EY-lainsäädäntöön.
2. Silti joitain eroavaisuuksia jää yhteisön ja Suomen politiikan välille, erityisesti koskien kalastusvesille pääsyä (pääsyn ehtoja), kalavarantojen hyväksikäyttöä (hallinnointimenetelmien tarpeellista kehittämistä ja kalastuselinkeinon kontrollointia) ja markkinoita (viitehintojen käyttöönottoa ja tuottajajärjestöjen aktiivista osallistumista).
-Kuljetus
1. ETA-sopimus sisältää kaikki kysymykset, jotka koskevat yhteisölainsäädännön laajentamista Suomen liikennesektorille. Suomea eivät koske liikennesktorin osalta mitkään siirtymäajat ja poikkeukset, mikä osoittaa,että yhteisön ja Suomen liikennepolitiikka kehittyvät samaan suuntaan.
2. Suomi soveltaa kansalliseen liikenteeseen korkeampia paino-ja mittarajoja raskaille ajoneuvoille, kuin nykyiset jäsenmaat, mitä pidetään taloudellisesti välttämättömänä erityisesti puukuljetuksen vuoksi. Kansallisissa kuljetuksissa käytettävistä ajoneuvojen painoista ja mitoista tulisi keskustella liittymisneuvotteluissa.
-Teollisuus
1. Suurimmalle osalle teollisuuden toimialoista ei ole odotettavissa mitään ongelmia Suomen todennäköiseen jäsenyyteen liitttyen, koska Suomi tulee jo hyväksymään enimmän osan relevantista yhteisölainsäädännöstä ETA-sopimuksen perusteella. Siirtymäkaudet rajoitettiin poikkeustapauksiin ja
tiukkoihin määräaikoihin. Tämän seurauksena Suomen lainsäädäntö on jo viimeistään 1.6 1995 sopeutettu yhteisöjäsenyyden velvoitteisiin lähes kaikilla aloilla.
2. Joillakin aloilla eli metsä-, kemian-, elintarvike-, teräs- ja värimetalliteollisuuden osalta on kuitenkin vielä olemassa erityisiä kysymyksiä, jotka on käsiteltävä liittymisneuvottelujen yhteydessä. (Nämä on analysoitu liitteessä - teollisuus)
-Ympäristökysymykset
1. Suomi hyväksyy useimmat ympäristöä koskevat yhteisösäädökset ETA-sopimuksella. Suomen lainsäädännössä tapahtuu siis suuria muutoksia tällä alueella, kun sitä mukautetaan vastaamaan yhteisösäädöstöä ja pääosa tästä lainsäädännöstä on valmis v. 1993 alussa. Tämä koskee ilman ja veden
saastumisen tarkkailua, melua, kemikaaleja sekä jätehuoltoa sekä teollisuuslaitosten päästöjä.
Samoin tämä koskee tulevaa bioteknologiaan sekä geneettisisesti muunneltaviin organismeihin liittyvää lainsäädäntöä.
2. Kasvistoa ja eläimistöä koskevien EY-direktiivien liitteiden uudelleentarkastelu tulee olemaan tarpeen maan erityispiirteiden johdosta. Suomen on muutettava lainsäädäntöään joillakin aloilla, esim. ydinturvallisuuden ja säteilyturvan alueilla.
-Energia
1. Suomen ja yhteisön energiapolitiikan päämäärissä ei ole suuria eroja. Suomen tulee toimeenpanna koko yhteisösäädöstö. On huomattava, että Suomi panee täytäntöön relevantin yhteisösäädöstön jo ETA-sopimuksen perusteella, lukuunottamatta kriisi-ja lyhyen tähtäimen direktiivejä.
Lisäksi Suomella, joka on vastikään liittynyt kansainväliseen energiajärjestöön (IEA), on huomattavasti yhteisön öljyvarastointivaatimukset ylittävät varastot ja sillä on myös puitelainsäädäntö väliaikaista kysynnän rajoittamista varten.
2. Suomen kotimaisten energiavarastojen puute, maantieteellinen sijainti, teollisuuden rakenne sekä merkittävät kuljetusvaatimukset ovat johtaneet korkeaan energiankulutukseen sekä tuontiriippuvuuteen. Entisen Neuvostoliiton tasavalloista tapahtuvaan tuontiin liittyy huomattavia epävarmuustekijöitä ja lisätäkseen tarjontavarmuutta, Suomen on tehtävä merkittäviä, erit. kaasun infrastruktuurin parantamiseen liittyviä investointeja.
3. Lyhyellä aikavälillä Suomen energiatilanne ei ole ongelmallinen, eikä se myöskään aiheuta vaikeuksia yhteisön nykyiselle energiarakenteelle. Yhteisön näkökulmasta sen nykyiset energiayhteydet Skandinavian maihin ovat myönteinen asia. keskipitkällä aikavälillä joitakin vaikeuksia saattaa kuitenkin ilmetä eri energiapolitiikan osatekijöiden yhteensovittamisessa.
Yhteisön ympäristötavotteita vastaavien päämäärien saavuttaminen saattaa olla vaikeata taloudelliseen kasvuun siirryttäessä, koska fossiiliperäisen energian käytölle ei näytä olevan taloudellisia vaihtoehtoja jos ydinenergiaa ei oteta lukuun. Suomen liittyessä yhteisöön, se olisi ainut venäläiseen suunnitteluun perustuvien reaktorien käyttäjä (entisen Itä-Saksan alueen reaktorien käytön loputtua). Kahden reaktorin polttoaine tuodaan Venäjältä polttoaine-elementtien muodossa valmiina reaktoriin asennettavaksi.
4. Suomen liittymisen ei pitäisi tuoda mukanaan ylitspääsemättömiä vaikeuksia niissä kysymyksissä, jotka liittyvät Euratomin organisaation (Euratom Supply Agency) vastuulla tapahtuvaan ydinpolttoaineen tarjontaan. Eräät kysymykset, kuten Suomen lisensiointimenettelyn vaikutus tarjontasopimusten tekemiseen sekä suomalaisten yritysten yhteisössä tapahtuvaan ydinmateriaalien
kauppaan, edellyttävät kuitenkin lisätutkimuksia.
-Kauppa- ja taloussuhteet kolmansien maiden kanssa.
1. Euroopan talousyhteisön jäsenenä Suomea sitoisivat yhteinen tullitariffi ja yhteinen kauppapolitiikka, jota yhteisö noudattaa kolmansia maita kohtaan.
2. Teollisuustuotteissa Suomen tullit ovat verrattavissa yhteiseen tullitariffiin. MNF-tullien keskimääräinen taso näille tuotteille on Suomessa 5,5% ja EY:ssä 5.06% (kts. myös -Tulliliitto). Suomen tariffissa on kuitenkin enemmän tullihuippuja ja notkoja, mikä voi aiheuttaa sopeutumisvaikeuksia.
3. Yhteisen kauppapolitiikan käyttöönotto merkitsisi Roomansopimuksen ao. perussäännösten (erityisesti 113 artiklan) ja yhteisön acqis´n soveltamista Suomen ulkomaankauppaan, koskien erityisesti:
- yhteistä tuontijärjestelmää
- säännöksiä, jotka kohdistuvat kolmansien maiden harjoittamaan polkumyyntiin ja tukitoimiin
- yhteistä vientijärjestelmää
- nk. uutta kauppapoliittista instrumenttia
- määräyksiä, jotka koskevat tuoteväärennösten tuonnin ehkäisemistä
- yhteisön kehitysmaille myöntämää yleistä tullietujärjestelmää.
4. Jotta Suomen lainsäädäntö olisi em. acqis´hin liittyvien velvoitteiden mukainen, Suomen nykyisin soveltavia kauppapoliittisia välineitä ja toimenpiteitä olisi muutettava tai kumottava.
Eräillä sektoreilla Suomen kauppapolitiikka teollisuustuotteissa on yhteisön politiikkaa rajoittavampaa. Toisaalta erityisiä tullietuja sovelletaan tuotteisiin, joita ei Suomessa valmisteta.
Suomen kuten yhteisönkin polkumyynnin vastainen järjestelmä perustuu GATTin anti-dumping sopimukseen. Suomi otti v. 1972 käyttöön yleisen tullietuusjärjestelmän, joka tarjoaa kattamissa tuotteissa tullietuja.
Uudessa, 1.1.1992 voimaan tulleessa GSP-asetuksessa vähiten kehittyneet maat (LLDC) saavat täydellisen vapautuksen tulleista ja ns. negatiivilistaa, jota sovelletaan muihin maihin, lyhennettiin huomattavasti.
5. Eräs mahdollinen ongelma-alue Suomelle voi olla yhteisön käytäntö asettaa taloudellisia pakotteita kolmansille maille Roomansopimuksen 113 artiklan perusteella (esim. Argentiina, SNTL, Etelä-Afrikka, Irak, Serbia-Montenegro), käytäntö joka on kodifioitu Maastrichtin sopimuksen 228A artiklassa.
Tämä ei koske sanktioita, joita sovelletaan YK:n turvallisuusneuvoston sitovien päätösten nojalla, sillä Suomi on aina tukenut sellaisia sanktioita ja katsonut, etteivät ne ole ristiriidassa puolueettomuutensa kanssa. Ongelmia voisi kuitenkin esiintyä "poliittis- tai strategialuonteisten" rauhan ajan kaupparajoitusten kohdalla. Ne voisivat johtaa ristiriitaan puolueettomuuspolitiikan kanssa, mutta Suomen vapaus määritellä oma kantansa Unionin instituutioiden puitteissa tällaisiin toimiin säilyisi, sillä Suomea eivät sido mitkään oikeudelliset puolueettomuusvelvoitteet. Kuten komissio on todennut jäsenyyshakemuksista aiemmen antamissaan lausunnoissa, samankaltaiset ongelmat voisivat teoreettisesti olla mahdollisia hiili- ja teräsyhteisön sopimuksen ja Euratom-sopimuksen joidenkin määräysten kohdalla.
6. Yhteisön kolmansien maiden kanssa solmimat sopimukset tulisivat Suomea sitoviksi. Preferenssisopimuksista tärkeimpiä ovat jäljellä olevien EFTA-maiden kanssa tehdyt sopimukset, ns. Eurooppa-sopimukset Itä- ja Keski-Euroopan maiden kanssa, erilaiset Välimeren alueen sopimukset sekä Lomè´n sopimus. Yhdenkään näistä ei pitäisi aiheuttaa millekään osapuolelle merkittäviä ongelmia. Tietyissä tapauksissa yhteisön tarvitsisi Suomen jäsenyyden huomioimiseksi mahdollisesti itse sopeuttaa eräiden kumppanien kanssa tekemänsä sopimukset.
7. Yhteisön tekstiilipolitiikka ulotettaisiin Suomeen.
Nykyisin Suomella on tiettyjen tekstiili- ja vaatetustuotteiden tuontia koskevia sopimuksia 11 viejämaan kanssa ( joiden kanssa yhteisö soveltaa rajoituksia). Rajoitusten alaisia ovat tietyt neulotut ja kudotut vaatteet ja joissain tapauksissa vuodevaatteet. Langat ja kankaat eivät ole mukana. Suomen toimenpiteet kohdistuvat harvempiin tuotteisiin kuin yhteisön toimet. toisaalta Suomen tullit ovat korkeampia kuin yhteisön soveltamat.
8. Suomen liittyminen merkitsisi uutta tilannetta yhteisölle, jolla silloin olisi pitkä yhteinen maaraja Venäjän kanssa. Tämä raja on myös syvä juopa vaurauden ja hyvinvoinnin kannalta. Venäjän läheisyyden vuoksi Suomi on erityisen tietoinen tarpeesta harjoittaa taloudellista yhteistyötä ja antaa kansainvälistä tukea Venäjän talouden uudistamiseksi.
Euroopan Unionin jäsenenä Suomi tulisi todennäköisesti voimakkaasti puoltamaan tukea talouden uudistusprosessille Venäjällä, erityisesti lähialueilla. Venäjän Federaation lisäksi Suomi on äskettäin solminut sopimussuhteet eräiden muiden IVY:n tasavaltojen kanssa - Valko-Venäjä, Kazahstan ja Ukraina - ja Suomella on kokemusta kauppa-ja taloussuhteista sekä IVY-maiden että Baltian maiden kanssa, mikä tulee olemaan arvokasta Unionin pyrkimyksille tukea taloudellista muutosta ja kehitystä
näissä maissa sekä yhteistyötä niiden kanssa.
9. Suomen tulisi irtisanoa kauppasopimukset, joita sillä on kolmansien maiden kanssa.
Pääsääntöisesti tamän ei pitäisi aiheuttaa vaikeuksia, koska Suomella on vain muutama vapaakauppasopimus, joista useimmat Euroopan maiden kanssa. Erityistapaus, joka vaatii tarkempaa tarkastelua, liittyy Baltian maihin, joiden kanssa Suomi on sitoutunut vapaakauppaan yhteisön suhteiden perustuessa edelleen suosituimmuuskohteluun.
Suomen tulisi erota EFTAsta sen suhteiden EFTA-maihin perustuessa vastaisuudessa yhteisön tekemiin sopimuksiin. ETA-sopimusta ei enää sovellettaisi Suomen ja yhteisön kahdenvälisissä suhteissa.
10. Vaikutukset, joita Suomen liittymisellä Unioniin olisi kauppasuhteille kolmansiin maihin, tulevat arvioitaviksi GATTissa sen XXIV artiklan nojalla.
Tulliliitto
1. 70-luvulla tehtyjen vapaakauppasopimusten (kts. yhteisön ja Suomen tähänastiset suhteet) nojalla tullit ja vaikutukseltaan vastaavat tuonnissa ja viennissä kannettavat maksut, samoin kuin tuonnin määrälliset rajoitukset, vaikutukseltaan vastaavat toimenpiteet poistettiin jo kauan sitten Suomen ja yhteisön välisestä kaupasta sopimuksen 3 pöytäkirjan (EYVL N:o L323, 11.12.1984) mukaan Suomen ja yhteisön alkuperää olevilta teollisuustuotteilta.
V.1973 sopimukseen on tehty yhteisön ja EFTA-maiden, ml. Suomi, välillä lisäpöytäkirja [ETY Suomi - sekakomitea N:o 5/88 (EYVL L 381, 31.12.88).], jolla viennin määrälliset rajoitukset poistetaan asteittain v.1993 mennessä (lukuunottamatta hiili-ja teräsyhteisötuotteita).
Maatalous ei kuulu sopimuksen piiriin, vaikka eräistä maataloustuotteista on erityissopimuksia.
Tulliliiton perustamisen lähtököhtana tulisi olla tilanne, joka näiden sopimusten, samoin kuin EEC:n ja Suomen välillä tavarakaupan muodollisuuksien yksinkertaistamisesta ja yhteisen passitusmenettelyn perustamisesta tehtyjen 1.1.1988 voimaansaatettujen yleissopimusten soveltamisella on luotu.
2. Yhteisen tullitariffin hyväksymistä helpottaa se, että Suomen tullit, etenkin teollisuustuotteiden tullit, vastaavat yleisesti ottaen yhteisön tulleja.
Suomen teollisuustuotteiden tuontiin yksinomaan tullinalaisten tuotteiden osalta soveltamien tullien painotettu keskiarvo on 5,5% , yhteisön tullitariffi 5,06% (ainoastaan arvotullien osalta).
Sekä Suomen että yhteisön lähes kaikki teollisuustullit ovat sidottuja GATTissa (97% Suomen osalta; 98,8% yhteisön osalta).
Kaikkiin maataloustuotteisiin, yksinomaan tullinalaisten tuotteiden osalta, sovellettavien tullien painotettu keskiarvo on 8,3%. ( ainoastaan arvotullien osalta.)
3. Yhteisön tapaan Suomi on soveltanut harmonoitua järjestelmää 1.1.88 lähtien. Yhdistetyn nimikkeistön hyväksyminen ei aiheuta erityisiä vaikeuksia, koska yhteisön alajaot vastaavat täysin Suomen vaatimuksia ja niiden mukaan Suomen tilastotietojen alajakoa on mahdollista syventää.
4. Suomen on liityttyään sovellettava neuvoston 29.6.1968 antamaa asetusta (EEC) n:o 802/68 muita, kuin jäsenmaita koskevista ei-preferenssialkuperäsäännöistä (EYVL L 148, 28.6.1968.).
Suomen on myös hyväksyttävä preferenssialkuperää koskeva yhteisösäännöstö (GSP, ACP, )Välimerenmaiden ja Keski- ja Itä-Euroopanmaiden kanssa tehdyt sopimukset jne. (kts."kauppa- ja
taloussuhteet kolmansien maiden kanssa")
5. Suomen on hyväksyttävä toissijainen lainsäädäntöön kuuluva varsinainen tullilainsäädäntö, luonnollisesti eräin liittymisen johdosta mahdollisesti tarvittavin muutoksin.
6. Suomi on tehnyt Ruotsin ja Norjan kanssa kahdenvälisen sopimuksen, jolla yhteisille rajoille on luotu hallinnollisen yhteistyön järjestelmä. Useimmilla suurimmilla Suomen ja Norjan välisillä teillä on vain yksi yhteinen (Suomen tai Norjan) tullitoimipaikka, joka vastaa molempien maiden tullilainsäädännön soveltamisesta. Näistä sopimuksista voisi aiheutua ongelma, mikäli Suomi liittyisi yhteisöön, mutta Norja jäisi ulkopuolelle.
7. Suomen liittyminen edellyttäisi tullilainsäädännössä olevan yhteisön tullialueen määritelmän muuttamista siten, että siihen lisätään sanat "Suomen tasavallan alue".
Kehitysyhteistyö
1. Suomi lisäsi viime vuosikymmenen aikana kehitysapuaan merkittävästi. Vuosittainen 15% kasvu Suomen julkisessa kehitysavussa oli OECD-maiden korkeimpia. v.1991 luvut osoittavat, että kehitysapu kasvoi yli 9% ja sen BKT-osuus ylitti 0,7%.
Riippumatta siitä, että Suomi on vaikeasta taloudellisesta tilanteestaan johtuen joutunut v.1992 merkittävästi vähentämään julkisia menojaan ja niihin sisältyvää kehitysapuaan, Suomen panos kehitysyhteistyössä ja maan kokemus kehitysyhteistyön alueella merkitsisi etua yhteisölle, erityisesti jos sitä tarkastellaan Euroopan Unionia koskevalla sopimuksella luotavan yhteisen kehitysyhteistyöpolitiikan valossa (joka toteutetaan lisäämällä EEC-sopimukseen osasto XVII, sisältäen artiklat 130u-130y.).
Suomella ei olisi vaikeuksia hyväksyä yhteisösäädöstä ja liittyä kaikkiin niihin tämän alueen kansainvälisiin sopimuksiin, joihin yhteisö on liittynyt.
2. ACP-maiden (Afrikan, Karibian ja Tyynen valtameren alueiden maat) suhteisiin liittyen, Suomen liittyminen Euroopan yhteisöön merkitsisi liittymistä Lomè-sopimukseen sekä osallistumista Euroopan kehitysrahastoon.
3. Jotta Suomi tulisi Lomè-sopimuksen sopimuspuoleksi, on tätä varten laadittava liittymispöytäkirja. Yhteisön on kuitenkin Lomè IV-sopimuksen artiklan 358 perusteella informoitava ACP-maita päätöksestään ryhtyä neuvottelemaan kolmannen maan liittymisestä sopimukseen. ACP-maiden ja yhteisön välillä tullaan pitämään säännöllistä yhteyttä liittymisneuvottelujen aikana. Kun nämä neuvottelut on saatettu loppuun yhteisö ja ACP-maat aloittavat neuvottelut liittymispöytäkirjasta, sekä hyväksyvät sen sovellutukset tai siirtymätoimenpiteet, jos ne katsotaan tarpeellisiksi.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikka
1. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan ovat voimakkaasti vaikuttaneet maan geopoliittinen sijainti Euroopan äärilaidalla ja pitkä raja Venäjän kanssa. Tällä vuosisadalla Suomi on ollut kahdesti sodassa Venäjän kanssa. Niiden seurauksena sen on täytynyt luovuttaa merkittävä osa alueestaan.
2. Toisen Maailmansodan jälkeen Suomi kehitti puolueettomuuspolitiikan, jonka tavoitteena oli maan pitäminen suurvaltojen eturistiriitojen ulkopuolella. Tähän poliittiseen valintaan vaikuttivat ensisijaisesti geopoliittiset tekijät. Suomen oli ylläpidettävä läheisiä ja ystävällisiä, sekä taloudellisia että poliittisia suhteita Neuvostoliiton kanssa ja samalla huolehdittava ja kehitettävä poliittisia ja taloudellisia siteitään muun läntisen Euroopan kanssa.
Puolueettomuus nähtiin parhaana keinona sovittaa yhteen nämä kaksi tavoitetta. Tämä poliittinen linja, joka tunnetaan Paasikivi- Kekkosen oppina, merkitsi pitkään varovaista lähestymistapaa Euroopan yhdentymispyrkimyksiä kohtaan.
3. Suomi kehitti siten puolueettomuusperiaatteen, joka ei perustunut kansalliseen lainsäädäntöön tai kansainväliseen oikeuteen ja josta seuraisi, kuten pysyvästi puolueettomien maiden kohdalla, rajoituksia rauhan ajan ulkopolitiikalle.
Suomen puolueettomuuspolitiikkaa leimasi myös voimakas sitoutuminen oman puolustuskyvyn ylläpitämiseen. Suomi on siten kehittänyt merkittävän sotilaallisen kyvyn.
Kylmänsodan päättymiseen saakka Suomi katsoi, että jäsenyys EY:ssä ei sovi yhteen sen puolueettomuuspolitiikan kanssa. Puolueettomuuspolitiikka ei ole kuitenkaan estänyt Suomea asteittain kehittämästä kansainvälistä rooliaan etenkin YK:ssa ja pohjoismaisessa yhteistyössä (v.1955 alkaen), EFTA:ssa, kehitysyhteistyössä ja myöhemmin Baltian maiden tukemisessa, G-24:ssä ja erityisesti ETYKin luomisessa ja kehittämisessä. Suomi on osallistunut moniin YK:n rauhanturvaoperaatioihin asettaen sotilaallisen asiantuntemuksensa ja kykynsä YK:lle ja rauhalle antamansa sitoumuksen palvelukseen.
4. Saksan yhdistyminen, uusien demokratioiden syntyminen Keski- ja Itä Eurooppaan, Varsovan liiton lakkauttaminen ja entisessä Neuvostoliitossa tapahtuneet muutokset ovat johtaneet Suomen ulkopolitiikan laajaan uudelleen arviointiin. Hallitus julkaisi tammikuussa -92 Suomea ja Euroopan yhteisön jäsenyyttä koskevan tausta raportin. Raportissa todettiin, että EY:n jäsenyys "loisi Suomen kansallisten pyrkimysten toteuttamiselle tehokkaamman kanavan ja lisäisi Suomen merkitystä muille EY-maille."
Raportin ulko-ja turvallisuuspolitiikkaa koskevassa osassa huomautetaan, että EY:n jäsenyys "loisi Suomelle merkittäviä velvoitteita" ja että käytännössä mahdollisuus käyttää veto-oikeutta on rajoitettu. Mahdolliset EY-sanktiot saattaisivat myös muodostaa ongelman, vaikkakaan eivät siinä tapauksessa, että nämä toimet olisivat YK:n tai ETYK:in hyväksymiä.
Länsi-Euroopan Unionin (WEU) suhteen, Suomen hallitus piti todennäköisenä, että pitkän tähtäimen tavoitteena on yhdistää EY-jäsenyys jäsenyyteen Länsi- Euroopan Unionissa. Hallitus tuli siihen tulokseen, että Suomen on määriteltävä suhteensa WEU:hun järjestönä myöhemmässä vaiheessa.
Raportissa päädyttiin siihen, että Suomen ulkopolitiikan tavoitteet olisivat sovitettavissa yhteen EY-jäsenyyden kanssa. Samalla siinä todettiin, että jäsenvaltioita sitovan puolustuspolitiikan ja kolmansia maita kohtaan kohdistettujen pakotteiden hyväksymiseen voisi liittyä ongelmia. Siinä päädyttiin toteamaan, että "Suomen turvallisuuspolitiikkaa koskeviin yksityiskohtaisiin kysymyksiin ei saataisi täsmällistä selvyyttä ennen varsinaisia jäsenneuvotteluja".
5. WEU:n jäsenvaltiot ovat Maastrichtissa antamassaan julistuksessa kutsuneet Euroopan Unionin jäsenvaltiot liittymään WEU:n jäseniksi tai niin halutessaan tarkkailijoiksi.
Suomen viranomaiset näyttävät katsovan, että WEU:ta kehitetään Euroopan Unionin kriisinhallinnan välineenä. He ovat todenneet, että WEU:n valmiuksia ollaan parhaillaan kehittämässä, jotta se voisi osallistua turvallisuustehtävien hoitoon, kuten humanitaarisen avun toimittaminen konfliktialueille, rauhanturvatoiminta ja taistelujoukkojen käyttö kriisinhallinnassa (yhteistyössä YK:n ja ETYKin kanssa). He näyttävät hyväksyvän sen, että jäsenenä Suomen on oltava valmis osllistumaan kriisinhallintatehtäviin jäsenyysvelvoitteidensa mukaisesti.
Komissio haluaa kuitenkin muistuttaa, että WEU:lla on myös poliittisia tavoitteita, jotka ylittävät tämän melko kapea-alaisen määritelmän. Suomen eduskunnan tukeman hallituksen virallisen kannan mukaan Suomi tulee määrittelemään suhteensa WEU:hun Euroopan Unionin puolustusulottuvuuden myöhemmän kehityksen valossa.
6. Kysymys on siitä, voisiko Suomen puolueettomuuspolitiikka - ytimeensä, sotilaalliseen liittoutumattomuuteen ja uskottavaan itsenäiseen puolustukseen pelkistetyssä muodossaankin - olla esteenä Unionin ulkopolitiikan täydelle hyväksymiselle. Lisäksi yhteisen ulko -ja turvallisuuspolitiikan suhteen herää kysymys, missä määrin Suomi, joka aseistautuneena puolueettomana maana on aina pannut suurta painoa kansallisen alueensa puolustamiselle, voi täysin yhtyä joihinkin Unionin tavoitteisiin, kuten sen itsenäisyyden ja turvallisuuden takaamiseen sekä kehitykseen kohti Unionin yhteistä puolustuspolitiikkaa (artikla J.4).
Suomen hallitus on viitannut siihen, että koska Maastrichtin sopimus ei luo sotilasliittoa eikä täten korvaa jäsenten tai jäsenehdokkaiden nykyisiä puolustusratkaisuja, Suomen kansallisen puolustuksen
ylläpitäminen on sopusoinnussa sopimuksen velvoitteiden kanssa ja tukisi Unionin ja sen jäsenten yhteistä turvallisuutta.
7. Suomen viranomaisten lausunnoista voidaan tehdä se johtopäätös, että Suomi pystyisi täyttämään kaikki yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan velvoitteet. Suomen puolueettomuuspolitiikka ei perustu kansalliseen lainsäädäntöön tai kansalliseen oikeuteen.
Oppi sodanaikaisen puolueettomuuden odotettavissa olevista rauhanaikaisista vaikutuksista on Suomessa vähemmän kehittynyt kuin eräissä muissa maissa, joissa puolueettomuudelle on oikeudelliset perusteet.On kuitenkin muistettava, että liittyessään Kansainväliseen energiajärjestöön Suomi yhtyi Itävallan, Svietsin ja Ruotsin antamaan julkilausumaan ja varasi siten itselleen huomattavaa
liikkumavaraa toimia haluamallaan tavalla puolueettomuusasemansa mukaisesti kriisiaikoina, jopa IEA:n sitovia päätöksiä kohtaan.
Kuitenkin tällaiset odotettavissa olevat vaikutukset, vaikka ne olisivatkin poliittisluonteisia, voivat aiheuttaa Unionille ongelmia, jos Suomi niiden takia vastustaisi järjestelmällisesti tiettyjä toimia, jotka sen mielestä voisivat olla haitallisia sen puolueettomuuspolitiikalle tai sille, mitä tästä politiikasta on jäljellä.
Suomi on tuonut ilmi, että Unionin jäsenenä se tukee muiden jäsenten turvallisuutta lojaalisuuden ja keskinäisen solidaarisuuden hengessä ja odottaa vastaavanlaista tukea muilta jäseniltä. Kuten edellä todettiin, presidentti Koivisto vahvisti äskettäin, että Suomi hyväksyy yhteisön saavuttaman tason (aquis communautaire), Maastrichtin sopimuksen ja Euroopan unionin poliittiset tavoitteet. (finalite politique). Suomi ei kuitenkaan vielä ole täysin selventänyt kantaansa tulevan yhteisen puolustuspolitiikan, eikä erityisesti aikanaan mahdollisesti luotavan yhteisen puolustuksen suhteen.
8. Yhteisön tulee voida varmistua jäsenyysneuvottelujen yhteydessä Suomen nykyisen politiikan luonteesta voidakseen vakuuttua siitä, ettei Suomen politiikka estä mahdollista aikanaan kehittyvää yhteistä eurooppalaista puolustusta. Kuten komissio jo totesi laajentumista koskevassa raportissaan (Europe and the challenge of enlargement, Brussels 24.6.1992 [Bulleti of the European Communities - supplement 3/92]) 24.6.1992,"hakijamailta pyydetään erityisiä ja sitovia takeita sen suhteen, että ne ovat poliittisesti sitoutuneet ja oikeudellisesti kykeneviä täyttämään yhteisen ulko-ja turvallisuuspolitiikan velvoitteet".
Yhteistyö sisä -ja oikeusasioissa
1. Ilmoittaessaan hyväksyvänsä kaikki Euroopan unionisopimuksen määräykset Suomi on implisiittisesti = epäsuorasti hyväksynyt kaikki yhteistyötä sisä -ja oikeusasioissa koskevat määräykset, jotka sisältyvät Euroopan unionisopimuksen kappaleessa VI.
Näihin kuuluvat turvapaikkapolitiikka, kolmansien maiden liikkuminen yhteisön ulkorajojen yli, maahanmuuttopolitiikka mukaanlukien kolmansien maiden kansalaisten maahantulo-, liikkumis,-ja oleskeluedellytykset.
Suomi on erityisen hyvin perillä kaikista näistä kysymyksistä seurattuaan niitä tarkoin kysymysten Pohjoismaisen passiunionisopimuksen toimintaan kohdistuvien vaikutusten takia.
2. Samoin kuin pohjoismaisilla naapureillaan, Suomella on huomattavaa kokemusta pakolais-ja turvapaikka-asioiden käsittelyssä eikä sillä tulisi olemaan vaikeuksia osallistua tämän alan yhteistyöhön. Suomi on omistanut tarpeelliset keinot sen varmistamiseen, että kolmansien maiden kansalaisten liikkuminen sen rajojen yli on tehokkaasti valvottua. Suomi on sitoutunut alueelliseen ja erityisesti raja-alueyhteistyöhön vakauttavana tekijänä, joka osaltaan auttaa välttämään riskiä taloudellisiin syihin perustuvasta muuttoliikkeestä Koillis-Euroopassa.
3. Suomi on samoin valmis liittymään yhteistyöhön taistelussa huumausaineista aiheutuvaa riippuvuutta vastaan sekä yhteistyöhön petollisten menettelytapojen vastustamiseksi kansainvälisellä tasolla, oikeudelliseen yhteistyöhön siviili-ja rikosasioissa, tulliasiain yhteistyöhön sekä poliisiasiain
yhteistyöhön terrorismin, laittoman huumekaupan ja muiden vakavien kansainvälisien rikollisuuden muotojen ehkäisemiseksi ja vastustamiseksi.
Suomella on sekä keinot, että halua täysipainoiseen yhteistyöhön näillä alueilla, vaikkakaan - toisin kuin eräät muut EFTA-valtiot - se ei ole TREVI-yhteistyön puitteissa säännöllisesti konsultoitu osapuoli.
Ahvenanmaan erityisasema
1. Ahvenanmaa muodostaa Pohjanlahdessa sijaitsevan, autonomisen, ruotsinkielisen Suomen maakunnan, jossa asuu 25.000 asukasta 60:llä Ahvenanmaan saariston 65.000 saaresta.
Ahvenanmaan autonominen asema on peräisin v.1921, jolloin Suomi, Kansainliiton Neuvoston päätettyä määrätä saaret Suomen suvereniteetin alaisuuteen, sitoutui takaamaan saarten asukkaille oikeuden ruotsin kieleen, kulttuuriin ja tapoihin. Nämä kansainvälisoikeudelliset sitoumukset on sisällytetty Ahvenanmaan itsehallintolakiin, jota on äskettäin muutettu. Uusi laki tulee voimaan 1.1.1993. Lain mukaisesti Ahvenanmaan maakuntapäivillä on yksinomainen lainsääsäntövalta tietyillä erityisaloilla, kuten koulutus ja kulttuuri, terveys-ja lääkäripalvelut, hallinto, talouselämän ja teollisuuden edistäminen, sisäinen tiedonvälitys ja paikallisverotus.
Ahvenanmaan maakuntahallitus valmistelee ja toimeenpanee itsehallinnon kannalta olennaiset toimenpiteet.
Ahvenanmaan demilitarisointi ja puolueettomaksi julistaminen ovat niinikään peräisin v1921. Vaikka itseasiassa Ahvenanmaan demilitarisoinnista määrättiin jo Pariisin rauhansopimuksessa v.1865, nykyinen status määriteltiin v.1921 Ahvenanmaan saarten demilitarisointia ja neutraliteettia koskevassa sopimuksessa, joka solmittiin Kansainliiton alaisuudessa.
2. Ahvenanmaalla ei ole oikeutta solmia valtiosopimuksia. Suomen solmimat kansainväliset sopimukset kattavat myös Ahvenanmaan.
Itsehallinnollisen maakunnan suostumus tarvitaan ennen, kuin autonomiaan vaikuttavat kansainväliset sopimukset tulevat sen osalta voimaan. Tämä koskee myös ETA-sopimusta, jonka hyväksymisen Suomen hallitus on esitellyt Ahvenanmaan maakuntapäiville syksyllä 1992. Jos maakuntapäivät hyväksyvät sopimuksen, Suomi tulee tekemään asiasta EY:lle ETA-sopimuksen 126 artiklan 2 kohdan mukaisen ilmoituksen. Tämä artikla heijastaa erityisten poikkeusten muodossa niitä erityisiä oikeuksia, jotka liittyvät kotiseutuoikeuteen. Ahvenanmaan kotiseutuoikeus vaaditaan äänestämiseen ja ehdollaoloon maakuntapäivävaaleissa, kiinteän omaisuuden omistamiseen ja hallintaan Ahvenanmaalla ja elinkeinon harjoittamisen oikeuteen maakunnassa. Kotiseutuoikeuden saa syntyessään, joskin Ahvenanmaalle muuttajat voivat hakea kotiseutuoikeutta 5 vuoden keskeytymättömän oleskelun jälkeen.
3. Palvelussektorilla on perustavaa laatua oleva merkitys Ahvenanmaan taloudelle sen luodessa 70% työpaikoista ja 80% kansantulosta. Paikallisen talouden selkäranka muodostuu merenkulusta ja siihen läheisesti liittyvästä turismista. Tulot jotka saadaan verovapaasta myynnistä alueella risteilevillä lautoilla, ovat taloudellisesti erittäin merkittäviä. Maataloussektorin osuus saarten taloudesta on verrattain korkea ja teollisen sektorin osuus varsin pieni. Kalastuksella on myös saarten taloudelle tietty merkitys. . V. 1991 9% Suomen kalastusaluksista ja 14% kalastajista tuli Ahvenanmaalta. Heidän osuutensa merialueen kalastuslaivaston kokonaissaaliista oli 13,5%.
4. Itsehallintolain mukaan, Ahvenanmaalla on lainsäädäntövalta "luonnonsuojelun ja ympäristönsuojelun, sekä luonnon ja vesien virkistyskäyttöön liittyvässä lainsäädännössä". Tätä kompetenssia on käytetty eräillä ympäristönsuojelun osa-alueilla. Maakunnalliset säännökset ovat luonteeltaan tiukempia, kuin vastaavat kansalliset säännökset ja ne on suunniteltu paikallisiin tarpeisiin ja suojeluoloihin. Meneillään on lainvalmistelutyö, jonka tarkoituksena on poistaa yhteensopimattomuudet paikallisen ja EY:n ympäristölainsäädännön väliltä.
5. Maakuntapäivillä on kelpoisuus määrätä tulon perusteella suoritettavasta lisäverosta maakunnan
tarpeita varten, satunnaisesti kannettavasta ylimääräisestä tuloverosta, elinkeino- ja huviverosta, maakunnalle menevien maksujen peusteista ja kunnallisverosta.
6. Ahvenanmaan asema Suomen Euroopan Unioniin liittymisen yhteydessä vaatii siten yksityiskohtaisempaa tarkastelua jäsenyysneuvottelujen aikana.
Johtopäätökset
1. Kuten komissio jo totesi raportissaan "Eurooppa ja laajentumisen haaste" Euroopan unionia (artiklat F ja O) koskeva sopimus edellyttää jäsenyyttä hakevan valtion täyttävän 3 perusehtoa, jotka ovat: eurooppalainen identiteetti, demokraattisuus ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen.
Samoin sen tulee olla valmis hyväksymään ja kyetä toimeenpanemaan yhteisöjärjestelmä. Liittymisneuvotteluissa Unionin tulisi ottaa pohjaksi säännöt ja rakenteet sellaisina kuin ne ovat olemassa Euroopan Unionia koskevan sopimuksen voimaan tulon jälkeen.
2. Suomi yhdessä EFTA-kumppaniensa tapaan jakaa nykyisten EY:n jäsenmaiden kanssa demokraattiset, sekä ihmisoikeuksia ja markkinataloutta koskevat arvot.
3 Komissio totesi yllämainitussa raportissaan, että jäsenyyttä hakeneiden EFTA-maiden liittyminen "ei johtaisi ylitsepääsemättömiin taloudellista laatua oleviin ongelmiin ja, että se itse asiassa vahvistaisi yhteisöä monilla tavoin". Tässä raportissa oleva yksityiskohtainen analyysi osoittaa tämän Suomen tapauksessa.
4. Suomella on v.1973 (Europe and the challenge of enlargement, Brussels 24.6.1992 [Bulleti of the European Communities - supplement 3/92]) tehtyihin vapaakauppasopimuksiin perustuva teollisuustuotteiden vapaakauppa yhteisön kanssa. Tämä suhde tulee kehittymään vielä enemmän ETA-sopimuksen puitteissa. Suomella on myös läheiset suhteet yhteisön kanssa talous- ja rahapolitiikan alalla.
Nykyisten taloudellisten vaikeuksien voittamisen jälkeen, voidaan odottaa Suomen markan sitomista uudelleen ecu.n, kuten v.1991 lähtien. Unioniin liittymisen odotetaan auttavan Suomen taloutta vahvistavien edellytysten luomisessa. Mitä yhteisön aquis'hin tulee, suurta osaa siitä tullaan soveltamaan jo ETA-sopimuksen pohjalta.
5. Joillakin aloilla voi syntyä ongelmia, mutta komissio uskoo, että nämä on mahdollista ratkaista tyydyttävästi liittymisneuvottelujen aikana. Suomen hallituksen maataloussektorin rakenneuudistusta koskevan politiikan toimeenpaneminen veisi sitä samaan suuntaan yhteisön maatalouspolitiikan kanssa. Liittyminen olisi kuitenkin suuri haaste Suomen maataloudelle johtaessaan alempiin hintoihin, vähentyneisiin tukitasoihin ja lisääntyneeseen kilpailuun. Muutoksia vaadittaisiin myös monilla muilla sektoreilla. Valtion monopolit esim. alkoholijuomien osalta tulisi sopeuttaa.
Kilpailu yleensäkin lisääntyisi monilla aloilla. Suomen kansallista politiikkaa erityis vaikeuksista kärsivillä alueilla kuten Pohjois- ja Itä Suomessa, tulisi toteuttaa yhteisön aquis'n mukaisilla tavoilla. Enimmäkseen teknistä laatua olevia muutoksia vaadittaisiin myös joillakin muilla aloilla kuten kalastuksessa ja teollisuudessa.
6. Unioni tulee yleisesti ottaen hyötymään Suomen liittymisestä, mikä tulee laajentamaan niiden maiden joukkoa, joiden odotettavissa oleva keski-ja pitkän aikavälin taloudellinen, raha -ja budjettitaloudellinen suorituskyky todennäköisesti edesauttavat talous -ja rahaliiton kehitystä.
7. Ulko -ja turvallisuuspolitiikan osalta komissio toteaa Suomen politiikan kehittyneen merkittävästi, erityisesti 90-luvun alusta lähtien.
Suomen puolueettomuus on pelkistynyt ydinkysymykseksi eli sotilasliittoihin osallistumattomuudeksi ja itsenäisen puolustuksen ylläpitämiseksi.
Suomessa näyttää vallitsevan konsensus täydestä osallistumisesta Euroopan unionin yhteiseen ulko-ja turvallisuuspolitiikkaan.
Suomen edellytetään hyväksyvän ja kykenevän toimeenpanemaan tämä politiikka sellaisena, miksi se tulevien vuosien aikana kehittyy.
Suomen hallitus on lausunut tunnustavansa, että Maastrichtin sopimuksessa varaudutaan Unionin yhteisen puolustuspolitiikan mahdolliseen muodostamiseen, mikä voisi aikanaan johtaa yhteiseen puolustukseen. Se on hyväksynyt sopimuksen määräykset ja ilmaissut valmiutensa osallistua rakentavasti niiden toimeenpanoon.
Samoin, kuin muidenkin hakijoiden tapauksessa, komissio suosittelee, että liittymisneuvottelujen yhteydessä Suomelta pyydettäisiin tarkoin määrätyt ja sitovat takeet maan poliittisesta sitoutumisesta ja oikeudellisesta kyvystä täyttää velvollisuutensa tällä alueella.
8. Euroopan unionia koskevan sopimuksen artiklassa 0 mainittuja, perussopimuksiin Suomen liittymisen yhteydessä tehtäviä tarkistuksia suoritettaessa, tulee tietenkin ottaa huomioon, ettei vain Suomi, vaan myös eräät muut EFTA-maat tulevat samanaikaisesti liittymään Unioniin.
9. Yllä esitettyjen näkökohtien perusteella komissio vahvistaa Suomen osalta laajenemisprojektissaan EFTA-hakijoista yleensä tekemänsä johtopäätöksen. Komissio suositteli, että neuvottelut tulisi aloittaa siten, kun jäsenvaltiot ovat ratifioineet Euroopan Unionia koskevan sopimuksen ja päättäneet neuvottelut omista varoista ja tähän liittyvistä kysymyksistä. Nämä johtopäätökset vahvistettiin lisäksi EY:n huippukokouksessa.
------------".
Ja jotta asia tulisi selväksi voitte lukea täältä mitä Suomen laki asiasta toteaa:
Maanpetosrikoksista
Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantaminen
Joka tarkoituksenaan väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla taikka vieraan valtion sotilaallisen tai taloudellisen painostuksen tai tuen avulla
1) saattaa Suomi tai osa Suomea vieraan valtion alaiseksi,
2) irrottaa osa Suomea muusta valtakunnasta tai
3) muulla vakavuudeltaan näihin rinnastettavalla tavalla rajoittaa Suomen valtiollista itsemääräämisoikeutta
tekee teon, josta aiheutuu sanotun tarkoituksen toteutumisen vaara, on tuomittava Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantamisesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
Sotaan yllyttäminen
Jos joku Suomessa tai Suomen kansalainen Suomen ulkopuolella Suomea koskevan sotilaallisen tai kansainvälisen poliittisen kriisin aikana tai sellaisen välittömästi uhatessa, tarkoituksenaan saattaa Suomi sotaan tai sotatoimen kohteeksi,
1) julkisesti kehottaa vierasta valtiota hyökkäystekoon Suomea vastaan tai Suomea hyökkäystekoon vierasta valtiota vastaan,
2) julkisesti levittää lausumia tai muita ilmaisuja, joiden tarkoituksena on vaikuttaa yleisen mielipiteen kehittymiseen hyökkäystekojen käyttöä puoltavaksi,
3) järjestelmällisesti levittää ilmeisen perättömiä tai harhaanjohtavia tietoja Suomen puolustuksesta tai sotilas- tai puolustuspoliittisista aikomuksista taikka
4) oikeudettomasti suorittaa vieraaseen valtioon, sen edustajaan, alueeseen tai omaisuuteen kohdistuvan väkivaltaisen teon
siten, että teko selvästi lisää Suomen sotaan tai sotatoimen kohteeksi joutumisen vaaraa, hänet on tuomittava sotaan yllyttämisestä vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
Maanpetos
Suomen kansalainen, joka Suomea koskevan sodan, aseellisen selkkauksen tai miehityksen aikana tai sellaisen välittömästi uhatessa
1) liittyy vihollisen asevoimiin,
2) osallistuu sotatoimiin tai muihin sotilaallisiin toimiin Suomea vastaan,
3) palvelee sellaisissa vihollisen sotilas- tai siviilitehtävissä, jotka välittömästi edistävät sotatoimia Suomea vastaan, taikka
4) ryhtyy yhteistoimintaan vihollisen kanssa tai muulla vastaavalla tavalla vihollisen eduksi vahingoittaa Suomea,
on tuomittava maanpetoksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
Maanpetoksesta tuomitaan myös ulkomaalainen, joka tekee 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetun teon Suomessa oleskellessaan tai ollessaan valtakunnan palveluksessa.
Yritys on rangaistava.
Tämän pykälän 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettuna vihollisen auttamisena ei pidetä sellaista miehityksen aikana suoritettua toimenpidettä, joka on ilmeisen tarpeellinen väestön elinolojen turvaamiseksi.
Törkeä maanpetos
Jos maanpetoksessa
1) aiheutetaan vaara valtakunnan tai sen osan joutumisesta vieraan vallan alaiseksi tai
2) muuten aiheutetaan Suomelle erityisen suurta vahinkoa
ja maanpetos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä maanpetoksesta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi.
Yritys on rangaistava.
Vakoilu
Joka vierasta valtiota hyödyttääkseen tai Suomea vahingoittaakseen hankkii tiedon sellaisesta Suomen maanpuolustusta tai muuta poikkeuksellisiin oloihin varautumista, Suomen ulkomaansuhteita, valtiontaloutta, ulkomaankauppaa tai energiahuoltoa koskevasta taikka muusta niihin rinnastettavasta, Suomen turvallisuuteen vaikuttavasta seikasta, jonka tuleminen vieraan valtion tietoon voi aiheuttaa vahinkoa Suomen maanpuolustukselle, turvallisuudelle, ulkomaansuhteille tai kansantaloudelle, on tuomittava vakoilusta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
Vakoilusta tuomitaan myös se, joka vierasta valtiota hyödyttääkseen tai Suomea vahingoittaakseen toiselle välittää, luovuttaa tai ilmaisee taikka julkistaa 1 momentissa tarkoitetun tiedon.
Yritys on rangaistava.
Vihollisen sotavoimiin kuuluva saadaan tuomita vakoilusta ainoastaan, jos hän salaten kuuluvansa vihollisen sotavoimiin oleskelee Suomessa tai Suomen puolustusvoimien sotatoimialueella. Häntä ei saa tuomita muusta vakoilusta kuin siitä, mistä hänet on tavattu.
Törkeä vakoilu
Jos vakoilu
1) tehdään poikkeuksellisissa oloissa,
2) koskee Suomen maanpuolustukselle, turvallisuudelle, ulkomaansuhteille tai kansantaloudelle erittäin merkittävää seikkaa tai
3) on omiaan aiheuttamaan erityisen suurta 5 §:ssä tarkoitettua vahinkoa
ja vakoilu on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä vakoilusta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi.
Yritys on rangaistava.
Turvallisuussalaisuuden paljastaminen
Joka oikeudettomasti julkistaa tai toiselle välittää, luovuttaa tai ilmaisee taikka tällaista tarkoitusta varten oikeudettomasti hankkii tiedon seikasta, joka Suomen ulkoisen turvallisuuden vuoksi on säädetty tai määrätty salassa pidettäväksi tai joka tekijän tieten on sen laatuinen, että sen paljastuminen on omiaan aiheuttamaan vakavaa vahinkoa Suomen maanpuolustukselle, turvallisuudelle, ulkomaansuhteille tai kansantaloudelle, on tuomittava turvallisuussalaisuuden paljastamisesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
Tuottamuksellinen turvallisuussalaisuuden paljastaminen
Joka törkeästä huolimattomuudesta oikeudettomasti julkistaa taikka toiselle välittää, luovuttaa tai ilmaisee tiedon seikasta, joka Suomen ulkoisen turvallisuuden vuoksi on säädetty tai määrätty salassa pidettäväksi, on tuomittava tuottamuksellisesta turvallisuussalaisuuden paljastamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Luvaton tiedustelutoiminta
Joka vierasta valtiota vahingoittaakseen tai toista vierasta valtiota hyödyttääkseen hankkii tietoja vieraan valtion maanpuolustuksesta, turvallisuudesta tai niihin välittömästi vaikuttavista seikoista ja siten aiheuttaa vahinkoa tai vaaraa Suomen ulkomaansuhteille, on tuomittava luvattomasta tiedustelutoiminnasta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
Puolueettomuusmääräysten rikkominen
Joka rikkoo Suomen suhtautumisesta sotaa käyviin vieraisiin valtioihin annettuja puolueettomuusmääräyksiä, on tuomittava puolueettomuusmääräysten rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.
Maanpetoksellinen yhteydenpito
Joka tehdäkseen edellä tässä luvussa tarkoitetun rikoksen ryhtyy yhteydenpitoon vieraan valtion tai sen asiamiehen kanssa, on tuomittava maanpetoksellisesta yhteydenpidosta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Rajoitussäännös
Tässä luvussa tarkoitettuna rikoksena ei pidetä poliisilain (872/2011) 5 a luvun, tietoliikennetiedustelusta siviilitiedustelussa annetun lain (582/2019) tai sotilastiedustelusta annetun lain (590/2019) mukaista tiedustelumenetelmän käyttämistä.
Valtiopetosrikoksista
Valtiopetos
Joka tarkoituksenaan väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla tai siihen rinnastettavalla tavalla oikeudettomasti pakottamalla taikka valtiosääntöä rikkoen
1) kumota Suomen valtiosääntö tai muuttaa sitä taikka
2) muuttaa Suomen valtiojärjestystä
tekee teon, josta aiheutuu sanotun tarkoituksen toteutumisen vaara, on tuomittava valtiopetoksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
Valtiopetoksesta tuomitaan myös se, joka väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla syrjäyttää tai yrittää syrjäyttää tasavallan presidentin, valtioneuvoston tai eduskunnan taikka kokonaan tai osaksi estää tai yrittää estää niitä käyttämästä toimivaltaansa.
Törkeä valtiopetos
Jos valtiopetoksessa
1) rikoksentekijänä on tasavallan presidentti, valtioneuvoston jäsen tai muu valtion ylimpään poliittiseen tai sotilaalliseen johtoon kuuluva henkilö,
2) rikoksen tekemiseen käytetään aseistettua joukkoa,
3) rikos tehdään ihmisiä surmaamalla tai
4) rikos on poikkeuksellisten olojen vuoksi erityisen vaarallinen
ja valtiopetos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä valtiopetoksesta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi.
Valtiopetoksen valmistelu
Joka tehdäkseen valtiopetoksen
1 ryhtyy yhteydenpitoon vieraan valtion tai sen asiamiehen kanssa,
2) valmistaa, hankkii, kokoaa tai varastoi aseita, ampumatarvikkeita tai muita niihin rinnastettavia väkivallan käyttöön soveltuvia välineitä,
3) antaa koulutusta aseiden tai muiden väkivallan käyttöön soveltuvien välineiden käyttämisessä tai
4) värvää tai kokoaa väkeä tai varustaa sitä aseilla,
on tuomittava valtiopetoksen valmistelusta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
Valtiopetoksen valmistelusta tuomitaan myös se, joka perustaa tai organisoi yhteenliittymän, jonka tarkoituksena on Suomen valtiosäännön tai valtiojärjestyksen väkivaltainen kumoaminen tai muuttaminen, osallistuu johtavassa asemassa tai muuten merkittävällä tavalla sellaisen yhteenliittymän toimintaan tai tietoisena yhteenliittymän tarkoitusperästä antaa sille merkittävää taloudellista, järjestöllistä tai muuta vastaavaa tukea.
Laiton sotilaallinen toiminta
Joka laittomasti perustaa, organisoi tai varustaa sotilaallisesti järjestäytyneen yhteenliittymän, jonka tarkoituksena on vaikuttaa valtiollisiin asioihin, toimii sellaisessa yhteenliittymässä johtavassa asemassa, taloudellisesti tai muutoin merkittävällä tavalla tukee sitä tai siinä toimeenpanee tai antaa sotilaallista koulutusta, on tuomittava laittomasta sotilaallisesta toiminnasta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001#L12
