RAHVAAN KIELI

Joskus, aika useinkin, päästelen suustani tai oikeammin kirjoituskojeestani sanoja ja ilmaisuja, jotka eivät ole loppuun saakka hiottuja ja harkittuja. Silloin tällöin käytän sanoja, jotka herättävät joissakin lukijoissa pahaa mieltä. Toisinaan joku loukkaantuu henkisesti, koska kiroilen tai puhun muuten rumasti.

Useampikin kommentoija on tarttunut näihin ilmaisuihin ja kertonut perusteensa siitä miksi sellaisia ei tulisi käyttää. Milloin kyse on rasismista, vihapuheesta, naisvihamielisyydestä, milloin mistäkin. Milloin sanotaan, että valitsemani tyyli on ala-arvoinen ja epämiellyttävä. Joskus käyttämäni ilmaisu on loukannut jotain uskonnollista vakaumusta tai maailmankatsomusta. Joskus kyse on vain siitä, etten puhu asiasta tarpeeksi siististi tai tyylikkäästi.

Aivan sama. Kirjoitukseni ovat mielipiteitäni, sensuroimattomia sellaisia. En pyri näillä tai millään muillakaan kirjoituksillani yhtään mihinkään. Tuon vain tuntojani ja ajatuksiani julki. En edusta mitään tai ketään muuta kuin itseäni. En tavoittele mitään näillä. Sanon vain sen mitä ajattelen ja tunnen. Usein sanomisistani ei pidetä. Sille en voi mitään.

Mielenkiintoista on kuitenkin se, että nämä rahvaanomaiset ilmaisut nostetaan asioiden ylitse. Juuri ne, jotka moittivat ja paheksuvat kielenkäyttöäni, ovat niitä, jotka ohittavat sanomiseni ytimen ja sanovat ettei minulla ole sanottavaa, koska käytän huonoa kieltä. Minulle on sanottu, etten voi käyttää tiettyjä sanoja, koska ne osoittavat ettei minulle ole oikeasti ajatuksia tai sisältöä. On sanottu, että kiroilu paljastaa ettei minulla ole tietoa. Lyhyesti sanottuna: kansanomaista kieltä puhuvalla ei ole tietoa, käsitystä eikä muutakaan. Tuttua puhetta säätyläisyhteiskunnan ajoilta. Se onkin tehnyt comebackin. Siitä tässä on kyse.

On erittäin koomista että se puhe jota kuulee kadulla, torilla, turuilla ja tavallisten ihmisten kesken juteltaessa on joidenkin mielestä väärin. Tuossa ajatuksessa onkin juuri se henki, joka on ajanut maan metsään. Kansan kieli ja mieli, jotka ovat samaa juurta, on väärin. Juuri siksi kansan ei pitäisi sanoa mielipiteitään ylipäätään, vaan eliitin pitää antaa hallita ja päättää. Kansa on väärässä jo suunsa avatessaan. Yläluokka, aatelisto ja sivistyneistö hallitkoon, kansa kyykkyyn, marsch!

Kuitenkin kansankieli on voimakkain ilmaisu mitä suomenkielestä löytyy. On aivan eri asia sanoa "Nyt vituttaa", kuin "Nyt harmittaa vietävästi". On aivan toista sanoa "perkeleen tunarit" kuin "pahuksen huonosti osaajat". "Helvetin kusipää" on teholtaan ja ilmeeltään huomattavasti vahvempi ja värikkäämpi ilmaisu kuin "Vimmatun tyhmyri". On aivan toista sanoa "Paskahousu" kuin "Periaatteiltaan pehmeähkö".

Jos ja kun haluaa tuoda julki syviä tuntoja, tunnetta sen sensuroimattomassa alastomassa muodossa, ei voi sanoa "Hallituksen toiminta köyhimpiä kansalaisia koskevissa asioissa on jättänyt hieman toivomisen varaa." Pitää sanoa "Hallitus perkele tappaa ihmisiä." Edellä esitetty ajatus on myös fakta, jos puhumme terveydenhuollon säästöjen seurauksista.

Kieli, sen ilmaisuvoima, se mitä se on silloin kun se ei ole hiottua ja harkittua, vaan alastonta, virheellistä ja kieliopillisesti tökeröä, on kansan oikeus. Se on minun oikeuteni. Sinun ei ole pakko sitä kuunnella tai lukea, mutta sinulla ei ole oikeutta kieltää sitä. Tämä kielenkäyttö, niin tympeää ja vastenmielistä kuin se sinusta saattaa ollakin, on minun kieleni, puheeni ja sanani.

Sinä voit lukea kielenhuoltolaitoksen julkaisuja ja kielitoimiston suosituksia, minun ei tarvitse. Minä kirjoitan niin kuin kirjoitan, käyttäen sitä kieltä mitä käytän ja käyttäen niitä kansankielisiä ilmaisuja, joita käytän myös arjessa jokapäivä puhuessani. Jos niin haluan. Harmittaa se tai ei.

Kansa on aina pettänyt sivistyneistön odotukset rahvaanomaisuudellaan. Kulttuuriväelle oli kova paikka, kun kansallisromanttisen fiktion sijaan esiin mönkivät savupirttien kiroilevat ja viinaan menevät miehet ja naiset. Uljas suomalainen uudisraivaaja, joka sankarillisesti raivaa peltonsa kiviseen maahan saadakseen kultaisen kauran kukoistamaan kirkasvetisen kansallismaisemajärven rantaniityille, olikin kiroileva ja tappeleva perkele, joka humalaspäissään heilui pitkin pitäjää vesurinsa kanssa ja aiheutti murhetta kaikille. Töitä tehtiinkin hengissä pysymisen vuoksi, ei siksi että kansallinen etu vaati niin. Töitä tehtiin silloin kuin oli pakko tai huvitti, eikä työn suurenmoisen itseisarvon vuoksi. Kansalla ei ollutkaan luterilaista työmoraalia, vaan hengissäpysymisvietti.

Kun suomalaisia paikannimiä keräiltiin, kerääjät järkyttyivät alatyylisten paikannimien paljoudesta. Vittuojaa, Paskanevaa, Kullikalliota ja Persesuota vilisi pitkin poikin maata. Sensuuri oli laajaa ja lähes täydellistä. Vain sellaiset sanat, joita karttojen laatijat eivät ymmärtäneet, läpäisivät sensuurin, kun suomalaista sielun konkreettista maisemaa pantiin uusiksi sivistyneistön toimesta. Siksi Lapissa on edelleen Nattaset. Suomalainen ylimystö kun ei tajunnut mitä tuo saamelainen sana tarkoittaa.

Tuntematon sotilas nostatti aikoinaan kirjasodan siksi, että sen sotilaat eivät vastanneet ylemmän upseeriston, sivistyneistön ja yläluokkien käsitystä suomalaisista sotilaista ja suomalaisten sodasta. Nämä sotilaat kiroilivat, joivat viinaa, kävivät huorissa, pelkäsivät, varastelivat, eivätkä olleet lainkaan pohjolan ateenalaisia, vaan roskajoukkoa, joka totesi perääntyessään: "Tuli mies Arimatiasta ja vetäs vitun päähänsä". Jatkosodan uljaan kansalliskareliaanisen isänmaallisen tehtävän sijaan miehet luonnehtivat sotaa sanomalla: "Risto Ryti ja valtioneuvoston orkesteri esittävät jenkan Kusessa ollaan". Taistelukykyisimpiin kuuluva mies purnaa ja valittaa ja kuvaa talvisodan käynnin luonnetta sanomalla: "Isot miehet vetelee tämmosta perkeleen kelkkaa ees taas pitkin mettiä". Ei ollenkaan kivaa ja sivistynyttä, eikä lainkaan perusteltua ilmaisua.

Ehkä niin, mutta joka helvetin ukko tajusi mistä Lahtinen puhui. Ja on muuten ihan vitun hyvää tekstiä.