PELKO

Kuten Adolf Hitler, Josef Stalin ja moni muu historian hirviö tiesi, pelolla voi hallita. Pelko saa ihmiset tottelemaan. Pelko syö ihmiseltä itsekunnioituksen, itsetunnon ja itsemääräämistahdon. Pelko vie ihmiseltä itsenäisyyden.

Pelko on instrumentti. Kauhu on hallintaväline. Suurimman pelon saa aikaiseksi tuntemattomalla. Ilman pelkoa ihmiset eivät tekisi vastoin tahtoaan. Ilman pelkoa ihmiset eivät tekisi vastoin omaa etuaan. Kun ihmiset pelkäävät tarpeeksi, he luovuttavat ja antautuvat. He pelkäävät ja tekevät mitä tahansa helpottaakseen oloaan. He toimivat niin kuin käsketään, tekevät mitä tahdotaan, jopa itseään vahingoittaen. Pelko saa sen aikaan.

Meitä on peloteltu parikymmentä vuotta. Hieman yli kahdenkymmenen vuoden ajan tälle kansalle on sanottu, että jos me emme tee kuten meille sanotaan, meidän käy huonosti. Jos me emme tottele, meitä odottaa jokin hirvittävä kohtalo. Jos me emme mene siihen suuntaan, jonka johtajamme viitoittavat, edessä on... Niin, mitä? Jotakin, ilmeisesti, kauheaa, tai jotakin sellaista.

Eurosotkuun kansan ja valtion rahat ryöväenneet miehet ja naiset tarvitsevat pelokkaan kansan. He tarvitsevat pelkoa, jotta kansa ei pysähtyisi, katsoisi heitä, ja kysyisi: mihin helvettiin meidän rahamme ovat menneet? Mihin ovat kadonneet ne kymmenet miljardit, jotka me annoimme teille, jotta te huolehtisitte meistä ja lapsistamme, vanhuksista ja sairaista?

Eliitti, kourallinen miehiä ja naisia, tarvitsee pelkoa, jotta me emme kysy tuota heiltä. He tarvitsevat pelokkaan kyykistelevän kansan, joka ei uskalla eikä rohkene kysyä. He tarvitsevat alamaisia. Käskyläisiä. Siksi meitä pelotellaan aamusta iltaan, lausunnosta toiseen, uhkakuvalla jos toisella. Milloin taloutemme on romahtamassa jos emme tottele, milloin ryssät hyökkäävät jos emme tottele. Meidän käsketään sinkoilla edes takaisin, jottemme huomaisi, että joku ryöstää rahamme, omaisuutemme ja lastemme tulevaisuuden.

Meidän pitää pelätä tosissaan, jotta meidät saataisiin Natoon. Meidän pitää olla kauhuissamme, jotta uskoisimme paskapuheisiin "vapaakauppasopimuksesta". Meidän pitää pelätä takapajuisuuttamme, jotta hyväksyisimme Guggenheim-säätiölle syydettävät kymmenet miljoonat veroeurot. Joku haluaa meidän pelkäävän aamusta iltaan, jokaisena päivänä, jokaisena tuntina, jokaisena sekuntina. Joku haluaa pelon huohottavan niskaamme ensi hetkestä aamulla siihen saakka kunnes menetämme tajumme nukahtamislääkkeiseen tokkuraan.

Belzecin keskitysleiri oli vain muutamia satoja metrejä kanttiinsa. Se ei ollut valtava kuten Auschwitz, se ei ollut synkkä kivilinnoitus kuten Buchenwald. Se oli pieni parakkikylä. Sinne vei yksi pistoraide. Kun juna pysähtyi, matkustajat ajettiin ruoskilla, pampuilla ja huudoilla orapihlajakäytävään, jota pitkin he juoksivat suureen parakkiin, jossa heidän piti riisuutua välittömästi, mahdollisimman nopeasti, tai jotakin kauheaa tapahtuisi. Joku vartija löisi, hakkaisi tai rankaisisi.

Riisuuduttuaan paniikissa alastomiksi, ihmisten oli juostava kiireesti seuraavaan suureen kaakeloituun saliin, jossa oli hyvin pienet ikkunat ja suihkuja katossa. Ihmisten oli tehtävä tilaa toisilleen, lapset oli nostettava ylös, alastomien, haisevien pelokkaiden ihmisten oli pakkauduttava yhtä tiiviimmin ja tiiviimmin, tai jotakin kauheaa tapahtuisi jos he eivät tottelisi.

Panssariovi jysähti kiinni, alkoi suhina, siniset Zyklon B rakeet putoilivat suihkusuuttimiin ja lattialle, muodostui myrkyllistä kaasua, alkoi parikymmen minuuttinen kuolinkamppailu, jonka aikana ihmiset repivät toisiaan riekaleiksi, hakkasivat kätensä ja päänsä murskaksi seiniin, panssarioviin, panssarilaseihin, ulostivat alleen, oksensivat, ja kuolivat. Jokainen heistä menehtyi. Jokainen heistä kuoli.

Tuulettimet kytkettiin päälle, kaasukammion takaseinän valtaisat ovet aukaistiin, pakkotyössä olevat vangit kiskoivat ruumiit lihakoukuilla lastauslaiturille, kaasukammio suihkutettiin puhtaaksi verestä, limasta, virtsasta, oksennuksesta, ulosteista ja ihmisruumiin riekaleista. Suuret ovet suljettiin, laiturin viereen ajoi avolavainen juna, jonka kyytiin ruumiit kiskottiin, ja juna kuljetti ruumiit lyhyen matkan päähässä odottaviin polttouuneihin. Samaan aikaan leirin toiselle puolelle saapui jo seuraava junalastillinen ihmisiä, jotka tottelivat pelokkaina ärjyviä väkivaltaisia vartijoita.

Belzec oli kuolemanleiri. Siellä ei tehty mitään. Siellä ei tehty edes Auschwitz-Birkenaun kaltaisia muka-töitä. Belzeciin tuotiin ihmisiä tapettaviksi. Muutamassa kuukaudessa heitä ehdittiin surmata kymmeniä tuhansia kuin liukuhihnalta. Belzec oli kuolemantehdas. Se tuotti kuolemaa.

Belzec oli pelon päätepiste. Belzec oli pelolla hallitsemisen looginen päätös. Pelon politiikka johti suoraa tietä Belzeciin. Mieti sitä, kun presidenttimme tai pääministerimme, joku pankkiiri tai talousjohtaja kertoo televisiossa mitä meidän pitää tehdä, jos emme halua ettei meille käy huonosti. Mieti sitä, kun joku sanoo, että meillä on kiire, ettei aikaa ole, on tehtävä kipeitä päätöksiä, kovia leikkauksia, uhrauduttava, että nyt on vain mentävä, ei ehditä miettiä, varoa, on juostava, riisuttava vaatteet ja mentävä kohti seuraavaa huonetta, jonne presidentin, pääministerin, ministerin, poliitikon, pankkiirin tai liikemiehen sormi osoittaa. Mieti sitä.

Rohkeutta ei ole se, ettei pelkää. Rohkeutta on se, että hallitsee pelkonsa. Kun joku pelottelee, kun pelottaa, rohkeutta on pysähtyä ja miettiä mistä pelko on peräisin. Mitä oikeastaan pelätään. Miksi pelkäämme? Kuka haluaa, että pelkään? Miksi joku haluaa minun pelkäävän työpaikkani puolesta, tulevaisuutta, valtiontaloutta, yksinjäämistä? Joku pelottelee sinua. Joku pelottelee sinua mediassa. Joku kuiskuttelee sinulle kauhujuttuja, pelottelee kauhutarinoilla. Miksi? Kuka?

Kun pelkoa ei ole, ei ole pakko juosta. Kun pelkoa ei ole, ei ole pakkoa totella. Kun pelkoa ei ole, on rauha, levollisuus. Vuori ei liiku. Peloton ihminen on vuori. Poliitikko, pankkiiri, liikemies, virkamies, kukaan heistä ei voi vuorelle mitään. Siksi heidän on saatava meidät pelkäämään. Siksi meidän on pelättävä jokaisena päivänä ja iltana ja aamuna. Vain siten meidät saadaan juoksemaan kohti omaa tuhoamme, tottelemaan, olemaan kontrollissa koko prosessin ajan.


Tuntematonta sotilasta mukaillen:
"- Jos kyseessä olisi teidän tahtonne joukon tahtoa vastaan, olisitteko valmis menemään loppuun saakka?
- Jos kiduttamatta tapetaan, niin kuinka vain.
- Jos niin on, tietäkää, että siitä lähteestä nousevat kaikki suuret teot. Turha sitä on haaskata pikku jermuiluun. Tarvitaan laajempi näkemys. Hankkikaa se."