NYKYAJAN TAISTOLAISET

Olipa kerran Suomessa poliittinen, erittäin äänekäs mutta pieni porukka, joka pyrki vakuuttamaan suomalaiset siitä, että kansamme ja maamme hyvinvointi ja turvallisuus taattaisiin parhaiten liittymällä erään suurvallan joukkoihin. Nämä ihmiset olivat aivan varmoja siitä, että kyseisen suurvallan politiikkaa tukemalla ja sitä avoimesti kannattamalla olisimme voittajien riveissä.

Nämä ihmiset halusivat esiintyä julkisuudessa suurvallan kannattajina ja puhua sen puolesta, ja kokivat tärkeäksi tuoda esiin suurvallan itsensä kertomia totuuksia maailmasta ja sen menosta. He ihailivat suurvallan kulttuuria ja johtajuutta maailmassa, ja olivat vuorenvarmoja siitä, että kyseisen suurvallan kukoistuskausi oli edessäpäin.

Erityisen varmoja tämän suurvallan vankkumattomat kannattajat olivat siitä, että kyseinen suurvalta oli sotilaallinen jättiläinen, joka pystyisi tarvittaessa tuhoamaan ideologisen kilpailijansa ja vapauttamaan maailman kansat diktatuureista ja sorron yöstä. Itseasiassa suurvalta puhui kansojen vapauden puolesta ja tuki aseellisesti monia vapautta ja ihmisoikeuksia ajavia aseellisia liikeitä taistelussa diktaattoreja ja ulkopuolisia sortajia vastaan.

Tämä suurvallan äänekäs kannattajajoukko oli fanilauma. Se tungeksi suurvallan suurlähetystössä ja teki lehtijuttuja suurvallan johtohahmoista ja suurlähettiläästä. Suomalaiset poliitikot suorastaan jonottivat päästäkseen suurvallan juhliin ja tapaamaan suurlähetystön henkilökuntaa ja edustajia. Kokoomuksen Ilkka Kanerva oli yksi äänekkäimmistä suurvallan ystävistä ja mainosti avoimesti sen suuruutta ja saavutuksia. Suomalainen elinkeinoelämä ja varsinkin sen johto ajoi vahvasti suurvallan intressejä ja teki miljardien bisnestä suurvallan kanssa.

Tämän suurvallan kannattajien mielestä Suomi turvaisi oman sotilaallisen asemansa parhaiten kuulumalla suurvallan johtamaan demokraattiseen sotilasliittoon. Suurvalta voisi silloin turvata Suomelle sekä suoran sotilaallisen avun, että ennen kaikkea varmistaa sen, ettei Suomi enää koskaan olisi yksin. Suomella olisi suurvallan tuki ja lukemattomien demokraattisten maiden sotilaallinen tuki takanaan.

Suurvallan ihailijat ja ystävät tiesivät, että tämä suurvalta ei ollut koskaan taistellut kansojen vapautta vastaan, vaan oli aina ollut vapauttaja ja ystävä, tukija ja pelastaja. Se oli aina puolustanut sorrettuja ja vaatinut vapautta, tarjonnut sen liittolaisilleen, ja mahtavan taloudellisen voimansa avulla se oli myös kyennyt tukemaan liittolaisiaan. Juuri näistä syistä Suomen olisi ollut parasta liittoutua tämän suurvallan kanssa ja liittyä sen johtamaan sotilasliittoon.

Tuo maa oli Neuvostoliitto. Se julisti demokratiaa ja vapautta, sen liittolaismaat olivat kansandemokratioita, ja se johti sotilasliittoa Varsovan liittoa. Heidän ihailijansa ja kannatajansa olivat taistolaisia.

Nyt, yli 20 vuotta Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen, meillä on jälleen uusi taistolaisryhmä, joka haluaa aivan samoja asioita kuin ne alkuperäiset taistolaiset 1970-luvulla. Uustaistolaiset uskovat kaiken mitä suurvalta sanoo, he uskovat sen hyvyyteen, he uskovat olevansa oikeassa, he haluavat Suomen liittämistä sotilasliittoon ja Elinkeinoelämän valtuuskunta ja Eteläranta haluavat tehdä bisnestä sen kanssa, aivan samoin kuin 1970-luvulla Neuvostoliiton kanssa.

Nato-mielisillä ja taistolaisilla ei ole mitään eroa. Heidän ajattelunsa, teesinsä ja perustelunsa ovat aivan identtisiä. He eivät vain itse tajua ja näe sitä. He ovat suora kopio 1970-luvun taistolaisliikkeestä. Sitä johti Taisto Sinisalo, uustaistolaisia johtaa Alexander Stubb, mutta puheet, eleet, perustelut, vakuuttelut, mielipiteet, aivan kaikki ovat yksi yhteen. Aivan samoja.

Jokainen, joka eli 1970/80-luvuilla, näkee yhteneväisyydet selkeästi. Ne ovat suorastaan hämmentäviä. Aivan yksi yhteen.