Tutkijat ovat tunnistaneet viisi eri vaihetta, jotka ovat edeltäneet kaikkia historian tuntemia joukkotuhoamisia. Kaikki nämä vaiheet on läpikäyty niin natsien holokaustissa kuin Stalinin vainoissakin, Maon ja Pol Potin massamurhaamisissa, ja myös Yhdysvaltain rikkaan väestön sodassa köyhiä vastaan. Nobelisti Paul Krugman totesi, että meneillään on uusi luokkasota, ei suinkaan köyhien sota rikkaita vastaan, vaan rikkaiden sota köyhiä vastaan.
Tähän havahduttiin Yhdysvalloissa oikeastaan vasta sitten, kun niin sanottu Huumeiden vastainen sota otti maalitaulukseen köyhän valkoisen väestön 90-luvulla meta-amfetamiinin vastaisen taistelun nimissä. Jokaista huumesodan vaihetta on edeltänyt sama kaava ja aina sota on kohdistunut vähemmistöihin ja köyhiin, vaikka suurin käyttäjäkunta on aina ollut keskiluokka ja varakkaampi väestönosa.
Näin oli heroiinin vastaisen sodan laita 1900-luvun alussa ja vaikka ainetta käytti ylempi keskiluokka, maalitauluna olivat kiinalaiset. Näin oli kokaiinin laita tämän jälkeen, jota käytti valkoinen keskiluokka, mutta jonka vastaisen taistelun maalina olivat mustat. Näin oli kannabiksen laita, jota käytettiin aivan yleisesti, mutta jonka vastainen taistelu kohdistettiin maan meksikolaisväestöön. Näin oli crackin laita, jonka käyttäjistä 51% oli valkoisia, mutta yli 90% tuomituista taas mustia. Näin on meta-amfetamiinin laita, jota käyttävät valkoiset kaikista sosiaaliluokista, mutta syytteitä saavat valkoiset köyhät ja työttömät.
Joukkotuhonnan ensimmäisessä vaiheessa tapahtuu identifikaatio. Tunnistetaan ryhmä, joka otetaan tuhoamistoimien kohteeksi myöhemmin. Luodaan mielikuva siitä, että kohderyhmä on jollakin tavalla syyllinen yhteiskunnan ongelmiin, ja ennen kaikkea sen taloudellisiin vaikeuksiin. Suomessa on jo parinkymmenen vuoden ajan luotu mielikuvaa siitä, että on olemassa joukko, joka rasittaa olemassa olollaan muita ja vaarantaa yhteiskunnan. Tämä ihmisjoukko koostuu työttömistä, asunnottomista ja köyhistä. Heidät on identifioitu syrjäytyneiksi. Sana on tärkeä, sillä se osoittaa, että he ovat itse valinneet tiensä ja ovat siis omasta tahdostaan syrjäytyneet. He ovat syypäitä omaan tilanteeseensa ja juuri he ovat yhteiskunnan talousvaikeuksien takana.
Rikkaiden johtamassa luokkasodassa on olennaista, että keskiluokalle osoitetaan syyllinen heikompien keskuudesta. Tällöin omasta asemastaan huolestunut keskiluokka suuntaa vihansa heikompaansa ja avittaa joukkotuhonnassa mielellään. Juuri näin meilläkin on tapahtunut. Vielä työpaikoissa kiinni olevat puhuvat mielellään sosiaalipummeista, jotka aiheuttavat heille kohtuuttomia kuluja. Keskiluokan piirissä ei haluta edes nähdä niitä rikkaita, jotka vievät verovaroja kymmeniä miljardeja.
Toisessa vaiheessa alkaa oikeuksien riisto. Köyhillä ei ole oikeutta päättää omasta elämästään. Heidän on toteltava parempiosaisia tai heille käy huonosti. Asunnoton menettää Suomessa oikeutensa kaikkiin tukiin, koska hänellä ei ole vakituista osoitetta. Ilman vakituista osoitetta ei voi olla pankkitiliä ja ilman pankkitiliä ei voi saada lain takaamia sosiaalitukia tai työttömyyskorvausta. Asunnon voi menettää työpaikan menettämällä tai avioeron kautta, mutta sillä ei ole väliä. Vika on asunnottoman itsensä.
Segregaatiossa kohteeksi valikoitunut ryhmä eristetään muusta yhteiskunnasta ja väestöstä. Köyhien eristäminen on hyvin helppoa, sillä heillä ei ole varaa osallistua mihinkään toimintaan, johon varakkaammat osallistuvat. Köyhien lapset eivät voi harrastaa. Jo nyt lentopallon pelaaminen järjestäytyneessä urheiluseurassa on niin kallista, ettei siihen ole köyhillä varaa. Muut lajit ovat täysin ulottumattomissa. Köyhät eivät voi käydä teatterissa tai oopperassa. Heillä ei ole varaa mennä elokuviin tai konsertteihin. He eivät voi käydä museoissa, eivätkä missään maksullisissa tapahtumissa. Pikkuhiljaa heidät eristetään omaksi sosiaaliseksi piirikseen, erilleen muusta väestöstä. Eristäminen tapahtuu taloudellisesti.
Seuraavassa vaiheessa tapahtuu keskittäminen. Kohde ryhmä keskitetään tiettyyn paikkaan, ghettoon joka voi olla henkinen tai fyysinen paikka, tai vankiloihin ja vastaaviin paikkoihin. Keskittämistä on myös pakkorekisteröinti, pakkoseuranta ja silmälläpito, ilmottautumispakot ja vastikkeellinen sosiaaliturva. Stalinin Neuvostoliiton pahamaineiset kulagit, vankileirien saaristo, oli järjestelmä, jossa yhteiskunnan viholliset ja kurjat keskitettiin orjatyöhän muun yhteiskunnan taloudelliseksi eduksi. Meillä on tulossa "osallistuttava sosiaaliturva". Ihmiset pakotetaan töihin ilmaiseksi, niin ettei heille makseta työstä käypää palkkaa, mutta niin että työn teettäjä saa siitä täyden hyödyn.
Viimeinen vaihe on exterminaatio, eli itse tuhoaminen. Se on myös alkanut Suomessa. Tilastojen mukaan köyhät kuolevat jo nyt Suomessa kymmenen vuotta rikkaita aikaisemmin. Se ei ole sattumaa, vaan kehnomman ravinnon aikaansaannosta. Se johtuu myös siitä, että vielä lainvastaisten ministeriön virkamiesten ohjeistusten mukaan köyhiltä evätään pääsy erikoissairaanhoidon piiriin. Köyhät eivät saa kalliita hoitoja. Vanhuksille ei tehdä "turhia operaatioita". Tämä kaikki taloudellisin perustein, aivan kuten natsien Saksassakin. Siellähän joukkotuhonta alkoi parantumattomasti sairaitten laajamittaisella eutanasiaohjelmalla, joka toi yhteiskunnalle huomattavia säästöjä. Seuraavana vuorossa olivat mielisairaat, jotka armahdettiin eutanasian nimissä ja taas yhteiskunta säästi huomattavia summia. Pian vuorossa olivatkin juutalaiset, yhteiskuntaluokkaan katsomatta.
Nämä kaikki vaiheet ovat siis jo nähtävissä Suomessa. Meitä vain hämää se, että kuvittelemme, ettei mitään joukkotuhontaa voi tapahtua ilman päätöstä tai kokousta. Me luulemme, että jonkun pitää antaa käsky. Itseasiassa kaikki lähihistorian joukkotuhonnat ovat olleet kollektiivisia myös toteutukseltaan. Ilmapiiri on vaiheittain edennyt tuhontaan edellä mainittujen kautta. Yhteiskuntaan on vain levinnyt käsitys, jonka mukaan joukkotuhonta on hyvä asia. Se on taloudellisesti viisasta. Se on järkevä ratkaisu ongelmaan. Ja nyt meillä valmistellaan lakia, joka mahdollistaisi köyhien sulkemisen tehokkaimman terveydenhoidon ja uusimpien parannuskeinojen ulkopuolelle. Se tarkoittaisi tuhansia tarpeettomia kuolemia jo nyt tapahtuvien tuhansien lisäksi.
Kaiken tämän mahdollistaa virkamieskunta, joka tekee vain työnsä ja sen, mitä käsketään. Tämä ei ole juridisesti pätevä perustelu, sillä Nürnbergin oikeudenkäynnissä todettiin aikoinaan, ettei pieninkään virkamies pääse vastuustaan työmoraaliinsa vetoamalla. Vastuu joukkotuhonnasta on jokaisella siihen omalta osaltaan osallistuneella. Kyse voi olla sairaalan päivystyksen hoitajalta, joka vain noudattaa annettuja käskyjä, tai lääkäristä, joka annettujen määräysten mukaisesti ei lähetä vatsasyöpäpotilasta leikkaushoitoon, vaan kotiinsa kuolemaan.
Viranomaiset ovat myös olennainen osa sortokoneistoa, joka mahdollistaa joukkotuhonnan. He seuraavat ja kontrolloivat kohderyhmää. He seuraavat sitä, kartoittavat sitä ja pyrkivät olemaan tietoisia siitä, missä ja milloin kohderyhmään kuuluvat ovat. Tuntomerkit, sormenjäljet ja DNA, kännykät, älykortit, pankkikortit, bonuskortit ja luottokortit kertovat reaaliajassa missä kukin on tai ainakin sen, missä kukin on ollut. Ajoneuvoihin asennettavat paikannuslaitteet ovat osa järjestelmää nekin. Olennaista on tietää jokaisen ryhmään kuuluvan sijainti tai suojapaikka.
Joukkotuhonnassa valtion kontrollikoneisto on elimellinen osa sitä. Järjestelmä on juuri se, joka tuhonnan mahdollistaa ja toteuttaa. Poliitikot ja viranomaiset puhuvat turvallisuudesta, mutta se ei tarkoita mitään. Sekin on yksi joukkotuhonnan peruspiirteitä. Jo nyt Suomen Keskusrikospoliisi on kerännyt niin sanottuun järjestäytyneen rikollisuuden toiminnasta epäiltyjen listaan, niin sanottuun Putin-rekisteriin poliisijohtaja Paateron mukaan noin 200 000 nimeä. Jokainen käsittää, ettei Suomessa voi olla noin montaa järjestäytyneen rikollisuuden toimijaa tai avustajaa. Tuo luku onkin hämmästyttävän samansuuruinen, kuin Tilastokeskuksen työttömien määrä, sekin noin parisen sataa tuhatta.
Voimmekin siis päätellä, että myös Suomessa on meneillään rikkaiden luokkasota köyhiä vastaan ja myös köyhien joukkotuhonta. Sitä johtavat poliitikkomme ja virkamiehemme, jotka kuuluvat eliittiin myös tulotasoltaan ja yhteiskunnalliselta asemaltaan. Suomalainen joukkotuhonta on vain niin hidasta, ettei sitä hahmoteta helposti sellaiseksi, mutta kun miettii kuinka monta tuhatta suomalaista vähävaraista kuolee vuosittain puutteellisen tai puuttuvat hoidon vuoksi, ymmärtää, että se on todellakin meneillään.
Tervetuloa lukemaan blogiani. Tarkoituksena on rähistä ja meuhkata estottomasti yhteiskunnallisia asioita poliittisesti epäkorrektisti ja liiemmin soveliaisuussääntöjä miettimättä. Ideana on kuitenkin se, että jorinoissa ja huudossa on jokin ajatus, jotakin asiaa ja ehkä jotakin järkeä joskus. Johtoajatuksena voisi olla anonyymiksi jääneen merirosvon yli kolmesataa vuotta sitten esittämä vaatimus: LESS LAWS, MORE JUSTICE!!
maanantai 30. syyskuuta 2013
sunnuntai 29. syyskuuta 2013
ISLAM
Mietin pitkään ja hartaasti viitsinkö tarttua tähän aiheeseen lainkaan. Näyttää siltä, että aihetta käsitteleviä tekstejä on jo ihan riittämiin tulikivenkatkuisista vastustuskirjoituksista pehmeän pullantuoksuisiin puolustuspuheisiin. Asiasta on kuitenkin tullut jonkin verran kyselyjä, joten sanonpa sanasen tästäkin aiheesta.
Olen lukenut koraanin, sekä niin sanotun uuden, että sen vanhemman käännöksen. Olen lukenut koraanin useampaan kertaan, joten sisältö on jotenkin hallussa. En osaa arabiaa, joten en ole lukenut sitä alkuperäiskielellä. Selitykset siitä, että koraani pitää lukea alkuperäiskielellä jotta sen voisi oikeasti ymmärtää, ovat yhtä huvittavia kuin jos vaatisi, että raamattua pitää lukea vain arameaksi, hindulaisia tekstejä vain sanskriitiksi, tai zen-tekstejä vanhalla kiinankielellä. Kuka tahansa voi lukea koraanin käännöksen ja ymmärtää, mistä on kyse.
Kyllä, edellä olevassa pätkässä sekä koraani, että raamattu, ovat kirjoitettuina pienellä, koska pidän kumpaakin vain kirjana kirjojen joukossa. Tässä tekstissä uskonnoilla tarkoitetaan ns. kirjauskontoja, tai valtauskontoja, joita ovat siis juutalaisuus, kristinusko ja islam.
Oman näkemykseni mukaan islam ei juurikaan eroa muista niin sanotuista valtauskonnoista. Ne ovat kaikki patriarkaalisia, vanhoillisia ja tuhansia vuosia vanhoja samasta kulttuuripiiristä maailmalle levinneitä uskontoja. Sekä kristinuskossa, että islamissa, molemmissa on sama juutalaisten jumala. Allah ei ole erillisnimi, se tarkoittaa jumalaa. Kyse on siis samasta Abrahamin jumalasta, kuin kristinuskossakin. Muhammed näkikin itsensä uskonpuhdistajana, ei toisen uskonnon luojana.
Ainoa ero islamin ja muiden uskontojen välillä on siinä, että yksi mies, Muhammed, on luonut sen pyhän kirjan, koraanin. Kristinuskon pyhä kirja raamattu on kokoelma satojen vuosien aikana kirjoitetuista teksteistä ja juutalaisuudessa tekstejä on aina ollut monia. Islam on siis yhden miehen näkemys asiasta. Toki jo hyvin varhain islaminkin piiriin ilmestyivät sananselittäjät ja tulkit, jotka tietenkin kaappasivat uskonnon omakseen. Näin tapahtuu aina uskonnoissa, myös muissa kuin näissä kolmessa.
Kun koraanin lukee, sen militanttisuus muita uskontoja kohtaan nousee esille. Vääräuskoisia kohtaan ei tunneta paljoakaan armoa. Tosin, eivät muidenkaan uskontojen edustajat kauheasti symppaa vääräuskoisia. Koraanissa, johtuen sen valmistumisajankohdasta, suhtautuminen on korostetun väkivaltaista. Koraanin peruseetos onkin peräisin 500-luvun maailmasta, kansainvaellusajoilta, antiikin Rooman luhistumisen ja Egyptin romahtamisen jälkeisestä maailmasta. Toki kaikki nämä uskonnot ovat väkivaltaisia perusluonteeltaan, jopa Jeesus sanoo tulleensa rikkomaan ja mylläämään kuvioita, mutta islamin perusteesinä on militanttius muita kohtaan.
Yleensä islamia mainostetaan länsimaissa tehtävän lähetystyön piirissä sillä, että se on harvinaisen tasa-arvoinen uskonto. Sehän ei pidä paikkaansa. Koraanissa tehdään varsin hyvin selväksi mikä on naisen asema ja se on aina alisteinen miehelle. Länsimaisesta näkökulmasta islamin naisille tarjoamat oikeudet ovat lähinnä koomisia. Mitä tahansa nainen päättääkin omasta elämästään, miespuolisen auktoriteetin on se hyväksyttävä. Ennen miehen hyväksyntää naisen ratkaisulla ei ole islamin silmissä merkitystä. Kuten kristinuskossa ja juutalaisuudessakin, nainen on miehen jatke ja hänen valtansa alla. Koraanissa asia vain tulee korostetummin esille.
Eräs feministituttavani oli täysin vakuuttunut islamin naismyönteisyydestä ja uskoi, että islamilaisessa maailmassa esiintyvä naisten kehno asema johtui eri kulttuureista. Hän toisti näkemystä, jonka mukaan koraani takasi naisen oikeudet. Kehoitin häntä lukemaan koraanin feministisen diskurssin kautta, eikä hän enää sen jälkeen puhunut islamin naisten oikeuksista mitään. Päinvastoin, hän oli hyvin tuohtunut lukemastaan. Naisella kun ei ole itsenäisen toimijan roolia tässäkään uskonnossa.
Usein kuulee sanottavan, että naisten pukeutumissäännöt ovat kauhean vapauttavia ja naisille hyväksi. Sanotaan, että burkha vapauttaa länsimaisesta yliseksuaalisuuden vaatimuksesta ja estää naista joutumasta objektiksi. Itse en käsitä mitä vapauttavaa on siinä, että joku täysin ulkopuolinen sanelee mitä voin päälleni laittaa ja mitä en. Ehkä kyse on samasta harhasta kuin Maon Kiinassa. Uskottiin, että univormu ratkaisee yksilön ongelmia.
Burkhan ja muiden hyvin peittävien vaatteiden käyttöpakkoa perustellaan muualla maailmassa täysin toisin, kuin länsimaissa annetaan ymmärtää. Useimmissa maissa on täysin selvää, että peittävien vaatteiden tarkoitus ei ole vapauttaa naisen seksuaali-identiteettiä hänelle itselleen, vaan suojata miehiä naisen seksuaalisuudelta. Naisen sukupuolisuus on lähtökohtaisesti hillitöntä ja syntistä, ja sen tavoitteena on vetää mies syntiin, joten siksi se on peitettävä. Ei siksi, että naisen ei tarvitse näyttää Jennifer Lopezilta, vaan siksi, että naisen ruumis on seksuaalinen objekti, joka villitsee miehet. Siksi naisen tulee peittää itsensä myös islamissa.
Islam ei ole mikään ongelma sen enempää kuin muutkaan kirjauskonnot, tai uskonnot ylipäätään. Suomessa on ollut muslimiväestöä jo pitkään, mutta sen islam on ollut hyvin maltillista. Tataariväestö on asettunut ja sopeutunut Suomeen täysin mutkitta, eikä heidän moskeijoistaan tai imaameistaan ole koskaan ollut harmia. Suomessa muslimitytöt ovat myös voineet mennä naimisiin vääräuskoisten kanssa, muslimimiehistä puhumattakaan. On jopa tapauksia, joissa muslimityttö on nainut juutalaisen miehen.
Ongelmia on syntynyt uuden maahanmuuttajapolven mukanaan tuoman poliittisen islamin myötä, jossa suhtautuminen muihin uskontoihin ja kulttuureihin on korostetun negatiivista. Militanttia islamia on joskus kutsuttu islamismiksi, mutta kyllä se on islamia itseään. Aivan kuten Yhdysvalloissa vaikuttava kristitty fundamentalistinen oikeisto, myös tämä poliittinen islam on äärikonservatiivinen ja suvaitsematon. Sen kannattajillehan ei kelvannut maassa jo oleva moskeijaverkosto, koska niissä ei noudatettu "uuden" konservatiivisen islamin suuntauksia.
Puheet siitä, että ongelma on "islamismi", pyrkivät naamioimaan sen tosiasian, että aivan kuten amerikkalaisperäisessä kristityssä fundamentalismissakin, tässä konservatiivisessa islamissa on kyse uskonnosta itsestään. Islamisti ei koe olevansa erillään islamista. Hänen tulkintansa on vain fundamentalistinen, kirjaimellinen. Se ei siis ole sen väärempi kuin maltillinenkaan islamin tulkinta. Kyse on kummassakin samasta uskonnosta. Kyse on vain ja ainoastaan islamista.
Totta on, ettei Atik ismaelilla ja Osama bin Ladenilla tuntuisi olevan paljoakaan yhteistä, mutta kumpikin on syntynyt muslimiperheeseen. Kummankin kotiuskonto on ollut islam. Näiden kahden miehen hyvin erilaiset elämät kuitenkin kertovat jokaiselle sen, kuinka erilaisia elämän reittejä islamista voi syntyä. Islam on siis aivan tavallinen uskonto kaikkien muiden uskontojen joukossa. Jos me annamme konservatiiviselle islamille sen arvon, joka sille nyt on annettu, me nostamme sen vallitsevaksi tulkinnaksi. Jos me taas pidämme islamia vain yhtenä uskontona muiden joukossa, se ei myöskään vaikuta elämäämme sen enempää kuin nuo muutkaan.
Aivan kuten äärikristittyjen pommi-iskut ja salamurhat aborttiklinikoita vastaan on tuomittu kristittyjen parissa, aivan kuten juutalaisten keskuudessa käydään jatkuvaa debattia Israelin kovista otteista palestiinalaisia kohtaan, muslimien itsensä pitäisi selvittää välinsä tämän konservatiivisen islamin kanssa. Muslimien ongelma on juuri tässä. Heidän itsensä pitäisi normalisoida uskontonsa. Valtaosa muslimeista on niin sanottua maltillista tai maallistunutta porukkaa. Fundamentalistinen ja erittäin kovaääninen ääriliike on kaapannut uskonnon omakseen. Ennemmin tai myöhemmin muslimien on ratkaistava kumpaan suuntaan uskonnon sisällä mennään, ja se tulee ratkaisemaan koko uskonnon kohtalon. Jos valinta osuu äärilaitaan ja sen opetuksiin, seuraukset ovat kohtalokkaat tavalla, jota en halua edes kuvitella.
Länsimaissa on valmius käyttää aseita myös uskonnollisten riitojen ratkaisuun. Sillä on hyvin pitkä traditio. Fundamentalistisen islamin piirissä kuvitellaan mielellään, ettei lännestä löydy vastavoimaa sen aggressiivisuudelle ja terrorismille. Se on paha virhearvio. Länsimainen toleranssi on iso, se on länsimaiden perusvoimia, mutta jos ja kun uskonnollinen vähemmistö katsotaan riittävän uhkaavaksi viholliseksi, uskonnollinen pogromi on yksi mahdollisuus. Muslimien pitäisikin muistaa holokaustin opetukset. Se, mitä lännen asevoimat ovat tehneet Lähi-idässä ja arabimaissa, on vain sotimista. Jos ja kun todellinen puhdistus alkaa, se on hirvittävämpää ja kauheampaa, enkä minä sellaista halua. Se on systemaattista joukkotuhoamista.
Onkin siis länsimaissa asuvan muslimiväestön oma valinta miten tulevaisuudessa heille käy. Jos he valitsevat länsivihamielisen fundamentalistisen islamin, seuraukset tulevat olemaan karmeat ennemmin tai myöhemmin. Jos he taas valitsevat maltillisen ja maallistuneemman islamin, islam on vain yksi uskonto muiden joukossa.
Olen lukenut koraanin, sekä niin sanotun uuden, että sen vanhemman käännöksen. Olen lukenut koraanin useampaan kertaan, joten sisältö on jotenkin hallussa. En osaa arabiaa, joten en ole lukenut sitä alkuperäiskielellä. Selitykset siitä, että koraani pitää lukea alkuperäiskielellä jotta sen voisi oikeasti ymmärtää, ovat yhtä huvittavia kuin jos vaatisi, että raamattua pitää lukea vain arameaksi, hindulaisia tekstejä vain sanskriitiksi, tai zen-tekstejä vanhalla kiinankielellä. Kuka tahansa voi lukea koraanin käännöksen ja ymmärtää, mistä on kyse.
Kyllä, edellä olevassa pätkässä sekä koraani, että raamattu, ovat kirjoitettuina pienellä, koska pidän kumpaakin vain kirjana kirjojen joukossa. Tässä tekstissä uskonnoilla tarkoitetaan ns. kirjauskontoja, tai valtauskontoja, joita ovat siis juutalaisuus, kristinusko ja islam.
Oman näkemykseni mukaan islam ei juurikaan eroa muista niin sanotuista valtauskonnoista. Ne ovat kaikki patriarkaalisia, vanhoillisia ja tuhansia vuosia vanhoja samasta kulttuuripiiristä maailmalle levinneitä uskontoja. Sekä kristinuskossa, että islamissa, molemmissa on sama juutalaisten jumala. Allah ei ole erillisnimi, se tarkoittaa jumalaa. Kyse on siis samasta Abrahamin jumalasta, kuin kristinuskossakin. Muhammed näkikin itsensä uskonpuhdistajana, ei toisen uskonnon luojana.
Ainoa ero islamin ja muiden uskontojen välillä on siinä, että yksi mies, Muhammed, on luonut sen pyhän kirjan, koraanin. Kristinuskon pyhä kirja raamattu on kokoelma satojen vuosien aikana kirjoitetuista teksteistä ja juutalaisuudessa tekstejä on aina ollut monia. Islam on siis yhden miehen näkemys asiasta. Toki jo hyvin varhain islaminkin piiriin ilmestyivät sananselittäjät ja tulkit, jotka tietenkin kaappasivat uskonnon omakseen. Näin tapahtuu aina uskonnoissa, myös muissa kuin näissä kolmessa.
Kun koraanin lukee, sen militanttisuus muita uskontoja kohtaan nousee esille. Vääräuskoisia kohtaan ei tunneta paljoakaan armoa. Tosin, eivät muidenkaan uskontojen edustajat kauheasti symppaa vääräuskoisia. Koraanissa, johtuen sen valmistumisajankohdasta, suhtautuminen on korostetun väkivaltaista. Koraanin peruseetos onkin peräisin 500-luvun maailmasta, kansainvaellusajoilta, antiikin Rooman luhistumisen ja Egyptin romahtamisen jälkeisestä maailmasta. Toki kaikki nämä uskonnot ovat väkivaltaisia perusluonteeltaan, jopa Jeesus sanoo tulleensa rikkomaan ja mylläämään kuvioita, mutta islamin perusteesinä on militanttius muita kohtaan.
Yleensä islamia mainostetaan länsimaissa tehtävän lähetystyön piirissä sillä, että se on harvinaisen tasa-arvoinen uskonto. Sehän ei pidä paikkaansa. Koraanissa tehdään varsin hyvin selväksi mikä on naisen asema ja se on aina alisteinen miehelle. Länsimaisesta näkökulmasta islamin naisille tarjoamat oikeudet ovat lähinnä koomisia. Mitä tahansa nainen päättääkin omasta elämästään, miespuolisen auktoriteetin on se hyväksyttävä. Ennen miehen hyväksyntää naisen ratkaisulla ei ole islamin silmissä merkitystä. Kuten kristinuskossa ja juutalaisuudessakin, nainen on miehen jatke ja hänen valtansa alla. Koraanissa asia vain tulee korostetummin esille.
Eräs feministituttavani oli täysin vakuuttunut islamin naismyönteisyydestä ja uskoi, että islamilaisessa maailmassa esiintyvä naisten kehno asema johtui eri kulttuureista. Hän toisti näkemystä, jonka mukaan koraani takasi naisen oikeudet. Kehoitin häntä lukemaan koraanin feministisen diskurssin kautta, eikä hän enää sen jälkeen puhunut islamin naisten oikeuksista mitään. Päinvastoin, hän oli hyvin tuohtunut lukemastaan. Naisella kun ei ole itsenäisen toimijan roolia tässäkään uskonnossa.
Usein kuulee sanottavan, että naisten pukeutumissäännöt ovat kauhean vapauttavia ja naisille hyväksi. Sanotaan, että burkha vapauttaa länsimaisesta yliseksuaalisuuden vaatimuksesta ja estää naista joutumasta objektiksi. Itse en käsitä mitä vapauttavaa on siinä, että joku täysin ulkopuolinen sanelee mitä voin päälleni laittaa ja mitä en. Ehkä kyse on samasta harhasta kuin Maon Kiinassa. Uskottiin, että univormu ratkaisee yksilön ongelmia.
Burkhan ja muiden hyvin peittävien vaatteiden käyttöpakkoa perustellaan muualla maailmassa täysin toisin, kuin länsimaissa annetaan ymmärtää. Useimmissa maissa on täysin selvää, että peittävien vaatteiden tarkoitus ei ole vapauttaa naisen seksuaali-identiteettiä hänelle itselleen, vaan suojata miehiä naisen seksuaalisuudelta. Naisen sukupuolisuus on lähtökohtaisesti hillitöntä ja syntistä, ja sen tavoitteena on vetää mies syntiin, joten siksi se on peitettävä. Ei siksi, että naisen ei tarvitse näyttää Jennifer Lopezilta, vaan siksi, että naisen ruumis on seksuaalinen objekti, joka villitsee miehet. Siksi naisen tulee peittää itsensä myös islamissa.
Islam ei ole mikään ongelma sen enempää kuin muutkaan kirjauskonnot, tai uskonnot ylipäätään. Suomessa on ollut muslimiväestöä jo pitkään, mutta sen islam on ollut hyvin maltillista. Tataariväestö on asettunut ja sopeutunut Suomeen täysin mutkitta, eikä heidän moskeijoistaan tai imaameistaan ole koskaan ollut harmia. Suomessa muslimitytöt ovat myös voineet mennä naimisiin vääräuskoisten kanssa, muslimimiehistä puhumattakaan. On jopa tapauksia, joissa muslimityttö on nainut juutalaisen miehen.
Ongelmia on syntynyt uuden maahanmuuttajapolven mukanaan tuoman poliittisen islamin myötä, jossa suhtautuminen muihin uskontoihin ja kulttuureihin on korostetun negatiivista. Militanttia islamia on joskus kutsuttu islamismiksi, mutta kyllä se on islamia itseään. Aivan kuten Yhdysvalloissa vaikuttava kristitty fundamentalistinen oikeisto, myös tämä poliittinen islam on äärikonservatiivinen ja suvaitsematon. Sen kannattajillehan ei kelvannut maassa jo oleva moskeijaverkosto, koska niissä ei noudatettu "uuden" konservatiivisen islamin suuntauksia.
Puheet siitä, että ongelma on "islamismi", pyrkivät naamioimaan sen tosiasian, että aivan kuten amerikkalaisperäisessä kristityssä fundamentalismissakin, tässä konservatiivisessa islamissa on kyse uskonnosta itsestään. Islamisti ei koe olevansa erillään islamista. Hänen tulkintansa on vain fundamentalistinen, kirjaimellinen. Se ei siis ole sen väärempi kuin maltillinenkaan islamin tulkinta. Kyse on kummassakin samasta uskonnosta. Kyse on vain ja ainoastaan islamista.
Totta on, ettei Atik ismaelilla ja Osama bin Ladenilla tuntuisi olevan paljoakaan yhteistä, mutta kumpikin on syntynyt muslimiperheeseen. Kummankin kotiuskonto on ollut islam. Näiden kahden miehen hyvin erilaiset elämät kuitenkin kertovat jokaiselle sen, kuinka erilaisia elämän reittejä islamista voi syntyä. Islam on siis aivan tavallinen uskonto kaikkien muiden uskontojen joukossa. Jos me annamme konservatiiviselle islamille sen arvon, joka sille nyt on annettu, me nostamme sen vallitsevaksi tulkinnaksi. Jos me taas pidämme islamia vain yhtenä uskontona muiden joukossa, se ei myöskään vaikuta elämäämme sen enempää kuin nuo muutkaan.
Aivan kuten äärikristittyjen pommi-iskut ja salamurhat aborttiklinikoita vastaan on tuomittu kristittyjen parissa, aivan kuten juutalaisten keskuudessa käydään jatkuvaa debattia Israelin kovista otteista palestiinalaisia kohtaan, muslimien itsensä pitäisi selvittää välinsä tämän konservatiivisen islamin kanssa. Muslimien ongelma on juuri tässä. Heidän itsensä pitäisi normalisoida uskontonsa. Valtaosa muslimeista on niin sanottua maltillista tai maallistunutta porukkaa. Fundamentalistinen ja erittäin kovaääninen ääriliike on kaapannut uskonnon omakseen. Ennemmin tai myöhemmin muslimien on ratkaistava kumpaan suuntaan uskonnon sisällä mennään, ja se tulee ratkaisemaan koko uskonnon kohtalon. Jos valinta osuu äärilaitaan ja sen opetuksiin, seuraukset ovat kohtalokkaat tavalla, jota en halua edes kuvitella.
Länsimaissa on valmius käyttää aseita myös uskonnollisten riitojen ratkaisuun. Sillä on hyvin pitkä traditio. Fundamentalistisen islamin piirissä kuvitellaan mielellään, ettei lännestä löydy vastavoimaa sen aggressiivisuudelle ja terrorismille. Se on paha virhearvio. Länsimainen toleranssi on iso, se on länsimaiden perusvoimia, mutta jos ja kun uskonnollinen vähemmistö katsotaan riittävän uhkaavaksi viholliseksi, uskonnollinen pogromi on yksi mahdollisuus. Muslimien pitäisikin muistaa holokaustin opetukset. Se, mitä lännen asevoimat ovat tehneet Lähi-idässä ja arabimaissa, on vain sotimista. Jos ja kun todellinen puhdistus alkaa, se on hirvittävämpää ja kauheampaa, enkä minä sellaista halua. Se on systemaattista joukkotuhoamista.
Onkin siis länsimaissa asuvan muslimiväestön oma valinta miten tulevaisuudessa heille käy. Jos he valitsevat länsivihamielisen fundamentalistisen islamin, seuraukset tulevat olemaan karmeat ennemmin tai myöhemmin. Jos he taas valitsevat maltillisen ja maallistuneemman islamin, islam on vain yksi uskonto muiden joukossa.
lauantai 28. syyskuuta 2013
KÖYHIEN HALLINNOLLINEN SURMAAMINEN LAILLISTETAAN
Nyt se vihdoinkin tuli. Ministeriön virkamies ehdottaa hoitojen lopettamista maksukyvyttömiltä, pienituloisilta ja köyhiltä. Seuraavassa YLE:n aiheesta laatima uutisjuttu:
"Potilasjärjestöt ovat huolissaan hankkeista karsia Suomen julkisesta terveydenhuollosta kalliiksi käyvät hoidot.
Terveydenhuoltolain muutos on parhaillaan eduskuntakäsittelyssä osana rajat ylittävän terveydenhuollon lakipakettia ja EU-direktiivin täytäntöönpanoa. Lakiesityksen mukaan julkisista varoista korvattavan terveydenhuollon palveluvalikoimaan ei kuulu hoito, jonka terveyshyöty on vähäinen ja jonka kustannukset ovat kohtuuttoman suuret.
Ministeriön mukaan kirjaus vain selkeyttää nykytilannetta ja yhtenäistää alueellisesti kirjavia käytäntöjä.
Suomalaisetkin voivat kohta hakeutua hoitoon muihin EU:n ja Euroopan talousalueen maihin tai Sveitsiin ja saada sairausvakuutuksesta korvausta niistä hoidoista, jotka kuuluvat suomalaiseen terveydenhuollon palveluvalikoimaan. Tätä palveluvalikoimaa nyt määritellään ja se koskee myös suomalaisten Suomessa saamia hoitoja. Ensi vuoden alusta voimaantulevaksi tarkoitetussa lakiesityksessä on hoidon tarpeen rinnalle nostettu kustannusharkinta.
Erityisasiantuntija Riitta Vuorisalo Suomen Sosiaali- ja Terveys ry:stä on huolestunut. Hänen mukaansa kyse on täysin suomalaisesta linjauksesta. EU:n potilasdirektiivin täytäntöönpano ei edellytä kustannusten nostamista tarpeen rinnalle, kun päätetään hoidosta, sanoo Vuorisalo.
Palveluvalikoiman ja sen mitkä hoidot siihen eivät kuulu, määrittelisi toimielin, johon kuuluu sosiaali- ja terveysalan viranomaisia ja Kuntaliiton edustaja. Sen päätöksistä ei voi valittaa. Potilaiden edustajia siinä ei ole.
Invalidiliiton lakimies Henrik Gustafsson muistuttaa, että harvinaissairauksista kärsivät ovat heterogeeninen ryhmä. Lääkkeet ovat harvinaisia, hoidon oikea-aikaisuus on tärkeää ja hoitoa voidaan tarvita pitkään, hän muistuttaa.
- Miten tällainen virkamieslähtöinen konklaavi pystyy määrittelemään hoidot ja hoidon tarpeet. Hintalappu pitäisi laittaa jokaisen hoidon päälle. Tällainen ajatustapa on vieras meillä invalidiliitossa, sanoo Gustafsson.
Lain valmistellut neuvotteleva virkamies Pasi Mustonen Sosiaali- ja terveysministeriöstä sanoo, että kustannusten esiin nostaminen on osa kokonaisuutta kun puhutaan julkisin varoin rahoitettavista hoidoista. Mustosen mukaan on parempi, että niistä puhutaan avoimesti ja yritetään luoda kriteerit, joilla Suomessa terveydenhuollon palvelua annetaan.
Mustosen mukaan on potilaiden yhdenvertaisuudenkin kannalta parempi, että hoitokriteerit määritellään keskitetysti, kuin että linjaukset määriteltäisiin kussakin kunnassa erikseen."
Huomatkaa, ettei EU:n esityksessä ole kyse suinkaan kustannusharkinnasta. Se on täysin suomalainen lisäys. Suomalainen virkamies haluaa, että hoidoista päättäisi elin, jonka päätöksistä ei voi valittaa, eikä tuossa elimessä ole muita kuin virkamiehiä. Tämä tarkoittaa sitä, että kansalaisilla ei ole enää tasaveroista asemaa terveydenhuollossa. Rikkaat voivat edelleen ostaa omat hoitonsa. Köyhille ei jäisi mitään.
Pasi Mustonen valehtelee selitellessään esitystään yhdenvertaisuudella. Hänen esityksensä merkitsisi esimerkiksi terminaalipotilaiden kohdalla sitä, että saattohoidon terveys"hyöty" olisi olematon ja kustannukset suuret. Se tarkoittaa sitä, että köyhät jäisivät kuolemaan ilman hoitoa. Mustonen ei voi olla niin tyhmä, ettei käsitä tätä. Siksi on vain uskottava, että Pasi Mustonen haluaa jättää kuolevat köyhät oman onnensa nojaan. Sitä hänen esityksensä tarkoittaa.
Ministeriö, eli ilmeisesti esityksen valmistellut Pasi Mustonen, väittää, että lakihan vain yhtenäistäisi kirjavia käytäntöjä ja selkeyttäisi nykytilannetta. Ei, Pasi. Sinä valehtelet. Se nimittäin tekisi jo nykyisin ministeriön laittomien ohjeistusten nojalla tehdyistä laittomista hoitamatta jättämmispäätöksistä laillisia. Se tilanne, mikä nyt on laiton mutta ministeriön lainvastaisesti määräämä, tulisi lailliseksi.
Ihmisten hallinnollisesta surmaamisesta tulisi laillista. Kuolevien heitteille jättämisestä tulisi laillista. Tämä on Pasi Mustosen esityksen varsinainen ydin. Nykyinen tilanne on laiton. Hoidon puutteen vuoksi menehtyneen potilaan omaiset voisivat nyt haastaa sairaalan yms. oikeuteen ja voittaa juttunsa, jos tuomioistuin seuraisi lakia. Mustosen lain voimaantulon jälkeen köyhien tappaminen virkamiespäätöksillä tulisi lailliseksi.
Pasi Mustonen ja hänen virkamieskollegansa haluavat siis maahan lain, joka mahdollistaa köyhien ja pienituloisten hallinnollisen surmaamisen. Tämä on fakta. Pasi voi selittää asiaa miten haluaa, mutta tämä on totuus.
En olisi koskaan voinut kuvitella, että elän maassa, jossa joku sanoo ääneen, että vain rikkailla on oikeus tiettyihin hoitoihin. En olisi voinut kuvitella, että elän maassa, jossa lähtökohtana on se, ettei terveydenhoito kuulu ihmisoikeuksiin, ettei köyhillä ole sellaiseen oikeutta.
Minä elän siinä maassa. Sen maan nimi on Suomi.
Häpeän ja vihaan valtiota, joka kohtelee kansalaisiaan näin. Häpeän Pasi Mustosen puolesta, koska häntä ei hävetä ehdottaa köyhien hallinnollista surmaamista. Voi olla, ettei Mustonen edes käsitä mitä tekee, mutta en usko että hän olisi niin tyhmä. Niinpä minun on uskottava, että virkamies Pasi Mustosen mielestä köyhille ei kuulu se hoito mikä rikkaille kuuluu. Minun on vain hyväksyttävä se, että Pasi haluaa maahan järjestelmän, joka valikoi ne, jotka hoitoa saavat ja ne, jotka tuomitaan kuolemaan, koska "julkisista varoista korvattavan terveydenhuollon palveluvalikoimaan ei kuulu hoito, jonka terveyshyöty on vähäinen ja jonka kustannukset ovat kohtuuttoman suuret."
"Terveyshyödyn" määrittelisivät virkamiehet. Samoin "kohtuuttomat kustannukset". Aivan kuten Kolmannessa valtakunnassakin.
"Potilasjärjestöt ovat huolissaan hankkeista karsia Suomen julkisesta terveydenhuollosta kalliiksi käyvät hoidot.
Terveydenhuoltolain muutos on parhaillaan eduskuntakäsittelyssä osana rajat ylittävän terveydenhuollon lakipakettia ja EU-direktiivin täytäntöönpanoa. Lakiesityksen mukaan julkisista varoista korvattavan terveydenhuollon palveluvalikoimaan ei kuulu hoito, jonka terveyshyöty on vähäinen ja jonka kustannukset ovat kohtuuttoman suuret.
Ministeriön mukaan kirjaus vain selkeyttää nykytilannetta ja yhtenäistää alueellisesti kirjavia käytäntöjä.
Suomalaisetkin voivat kohta hakeutua hoitoon muihin EU:n ja Euroopan talousalueen maihin tai Sveitsiin ja saada sairausvakuutuksesta korvausta niistä hoidoista, jotka kuuluvat suomalaiseen terveydenhuollon palveluvalikoimaan. Tätä palveluvalikoimaa nyt määritellään ja se koskee myös suomalaisten Suomessa saamia hoitoja. Ensi vuoden alusta voimaantulevaksi tarkoitetussa lakiesityksessä on hoidon tarpeen rinnalle nostettu kustannusharkinta.
Erityisasiantuntija Riitta Vuorisalo Suomen Sosiaali- ja Terveys ry:stä on huolestunut. Hänen mukaansa kyse on täysin suomalaisesta linjauksesta. EU:n potilasdirektiivin täytäntöönpano ei edellytä kustannusten nostamista tarpeen rinnalle, kun päätetään hoidosta, sanoo Vuorisalo.
Palveluvalikoiman ja sen mitkä hoidot siihen eivät kuulu, määrittelisi toimielin, johon kuuluu sosiaali- ja terveysalan viranomaisia ja Kuntaliiton edustaja. Sen päätöksistä ei voi valittaa. Potilaiden edustajia siinä ei ole.
Invalidiliiton lakimies Henrik Gustafsson muistuttaa, että harvinaissairauksista kärsivät ovat heterogeeninen ryhmä. Lääkkeet ovat harvinaisia, hoidon oikea-aikaisuus on tärkeää ja hoitoa voidaan tarvita pitkään, hän muistuttaa.
- Miten tällainen virkamieslähtöinen konklaavi pystyy määrittelemään hoidot ja hoidon tarpeet. Hintalappu pitäisi laittaa jokaisen hoidon päälle. Tällainen ajatustapa on vieras meillä invalidiliitossa, sanoo Gustafsson.
Lain valmistellut neuvotteleva virkamies Pasi Mustonen Sosiaali- ja terveysministeriöstä sanoo, että kustannusten esiin nostaminen on osa kokonaisuutta kun puhutaan julkisin varoin rahoitettavista hoidoista. Mustosen mukaan on parempi, että niistä puhutaan avoimesti ja yritetään luoda kriteerit, joilla Suomessa terveydenhuollon palvelua annetaan.
Mustosen mukaan on potilaiden yhdenvertaisuudenkin kannalta parempi, että hoitokriteerit määritellään keskitetysti, kuin että linjaukset määriteltäisiin kussakin kunnassa erikseen."
Huomatkaa, ettei EU:n esityksessä ole kyse suinkaan kustannusharkinnasta. Se on täysin suomalainen lisäys. Suomalainen virkamies haluaa, että hoidoista päättäisi elin, jonka päätöksistä ei voi valittaa, eikä tuossa elimessä ole muita kuin virkamiehiä. Tämä tarkoittaa sitä, että kansalaisilla ei ole enää tasaveroista asemaa terveydenhuollossa. Rikkaat voivat edelleen ostaa omat hoitonsa. Köyhille ei jäisi mitään.
Pasi Mustonen valehtelee selitellessään esitystään yhdenvertaisuudella. Hänen esityksensä merkitsisi esimerkiksi terminaalipotilaiden kohdalla sitä, että saattohoidon terveys"hyöty" olisi olematon ja kustannukset suuret. Se tarkoittaa sitä, että köyhät jäisivät kuolemaan ilman hoitoa. Mustonen ei voi olla niin tyhmä, ettei käsitä tätä. Siksi on vain uskottava, että Pasi Mustonen haluaa jättää kuolevat köyhät oman onnensa nojaan. Sitä hänen esityksensä tarkoittaa.
Ministeriö, eli ilmeisesti esityksen valmistellut Pasi Mustonen, väittää, että lakihan vain yhtenäistäisi kirjavia käytäntöjä ja selkeyttäisi nykytilannetta. Ei, Pasi. Sinä valehtelet. Se nimittäin tekisi jo nykyisin ministeriön laittomien ohjeistusten nojalla tehdyistä laittomista hoitamatta jättämmispäätöksistä laillisia. Se tilanne, mikä nyt on laiton mutta ministeriön lainvastaisesti määräämä, tulisi lailliseksi.
Ihmisten hallinnollisesta surmaamisesta tulisi laillista. Kuolevien heitteille jättämisestä tulisi laillista. Tämä on Pasi Mustosen esityksen varsinainen ydin. Nykyinen tilanne on laiton. Hoidon puutteen vuoksi menehtyneen potilaan omaiset voisivat nyt haastaa sairaalan yms. oikeuteen ja voittaa juttunsa, jos tuomioistuin seuraisi lakia. Mustosen lain voimaantulon jälkeen köyhien tappaminen virkamiespäätöksillä tulisi lailliseksi.
Pasi Mustonen ja hänen virkamieskollegansa haluavat siis maahan lain, joka mahdollistaa köyhien ja pienituloisten hallinnollisen surmaamisen. Tämä on fakta. Pasi voi selittää asiaa miten haluaa, mutta tämä on totuus.
En olisi koskaan voinut kuvitella, että elän maassa, jossa joku sanoo ääneen, että vain rikkailla on oikeus tiettyihin hoitoihin. En olisi voinut kuvitella, että elän maassa, jossa lähtökohtana on se, ettei terveydenhoito kuulu ihmisoikeuksiin, ettei köyhillä ole sellaiseen oikeutta.
Minä elän siinä maassa. Sen maan nimi on Suomi.
Häpeän ja vihaan valtiota, joka kohtelee kansalaisiaan näin. Häpeän Pasi Mustosen puolesta, koska häntä ei hävetä ehdottaa köyhien hallinnollista surmaamista. Voi olla, ettei Mustonen edes käsitä mitä tekee, mutta en usko että hän olisi niin tyhmä. Niinpä minun on uskottava, että virkamies Pasi Mustosen mielestä köyhille ei kuulu se hoito mikä rikkaille kuuluu. Minun on vain hyväksyttävä se, että Pasi haluaa maahan järjestelmän, joka valikoi ne, jotka hoitoa saavat ja ne, jotka tuomitaan kuolemaan, koska "julkisista varoista korvattavan terveydenhuollon palveluvalikoimaan ei kuulu hoito, jonka terveyshyöty on vähäinen ja jonka kustannukset ovat kohtuuttoman suuret."
"Terveyshyödyn" määrittelisivät virkamiehet. Samoin "kohtuuttomat kustannukset". Aivan kuten Kolmannessa valtakunnassakin.
perjantai 27. syyskuuta 2013
MITÄ ON JÄRJESTÄYTYNYT RIKOLLISUUS?
Euroopan Unionin määritelmän mukaan rikollisryhmän järjestäytyneisyys edellyttää, että
ryhmä täyttää vähintään kuusi oheisen listan kriteereistä. Näihin kuuteen
sisältyvät pakollisina kohdat 1, 3, 5 ja 11.
Kriteerit ovat seuraavat:
1. Useamman kuin kahden henkilön yhteistyö.
2. Jäsenillä on määrätyt tehtävät.
3. Toimii pitkän tai määräämättömän ajan.
4. Käyttää sisäistä kuria.
5. Epäillään törkeistä rikoksista.
6. Toimii kansainvälisellä tasolla.
7. Käyttää väkivaltaa tai muita uhkailukeinoja.
8. Käyttää peiteyhtiöitä.
9. Harjoittaa rahanpesua.
10. Pyrkii vaikuttamaan poliitikkoihin, julkiseen hallintoon,
tiedotusvälineisiin, oikeusviranomaisiin tai talouselämän edustajiin.
11. Toiminnassa taloudellisen hyödyn tai vallan tavoittelu on määräävä tekijä.
Eli järjestäynyt rikollisryhmä on sellainen, jossa on enemmän kuin kaksi jäsentä. Ryhmä toimii pitkän tai määräämättömän ajan. Ryhmää epäillään törkeistä rikoksista. Ryhmän toiminnan MÄÄRÄÄVÄ TEKIJÄ on taloudellisen hyödyn tai vallan tavoittelu.
Eräs tunnettu kaivosyhtiö on julkisuudessa esillä olleiden tietojen mukaan syyllistynyt toistuviin, törkeisiin ympäristörikoksiin. Sen rikokset uhkaavat välillisesti kymmenien tuhansien ihmisten terveyttä. Kaivosyhtiö sai vaivatta läpi toimintalupansa, vaikka sen hakemukset olivat puutteellisia ja harhaanjohtavia. Luvat hyväksyi valtapuolueen ministeri, jonka aviopuolisolla ja alaikäisellä lapsella oli huomattavia määriä yhtiön osakkeita. Sen toiminnan määräävä tekijä on taloudellisen hyödyn tavoittelu.
Maailman suurimpiin kuuluvan metsäteollisuuskonsernin koko kirjanpito väärennettiin noin kymmenen vuoden ajan. Kirjanpidon pohjalta tehdyt pörssitiedotteet, maksetut verot, osingot ja johdolle maksetut bonukset ja palkkiot perustuivat tähän väärennökseen. Sisäpiirissä toiminut johtohenkilö toimitti kaiken hallussaan olleen tiedon yhtiön toiminnasta kaikille mahdollisille viranomaistahoille verottajasta valtiovarainministeriöön, keskusrikospoliisista paikallispoliisiin ja rahoitustarkastusvirastoon. Miljardien eurojen väärennöksestä, viranomaisten, osakkaiden, pörssien ja median harhaanjohtamisesta ei seurannut yhtään mitään.
Maailman suurimpiin kuuluvan metsäteollisuuskonsernin koko kirjanpito väärennettiin noin kymmenen vuoden ajan. Kirjanpidon pohjalta tehdyt pörssitiedotteet, maksetut verot, osingot ja johdolle maksetut bonukset ja palkkiot perustuivat tähän väärennökseen. Sisäpiirissä toiminut johtohenkilö toimitti kaiken hallussaan olleen tiedon yhtiön toiminnasta kaikille mahdollisille viranomaistahoille verottajasta valtiovarainministeriöön, keskusrikospoliisista paikallispoliisiin ja rahoitustarkastusvirastoon. Miljardien eurojen väärennöksestä, viranomaisten, osakkaiden, pörssien ja median harhaanjohtamisesta ei seurannut yhtään mitään.
Suomen suurimpiin kuuluva puolue otti vastaan rahaa vaalityöhön talousrikollisilta. Samaisen puolueen pääministeri keskusteli talousrikollisten kanssa pääministerin virka-asunnolla virka-aikaan ehdokasasettelusta ja ehdokkaitten rahallisesta tukemisesta. Puolueen, eli ryhmän toiminnan määräävänä tekijänä oli vallan tavoittelu ja sen myötä myös taloudellinen hyöty.
Toinen puolue otti vastaan samoilta talousrikollisilta vastaan rahaa samoista syistä kuin edellinenkin. Se sai myös rahaa elinkeinoelämän toimijoilta, tarkoitusta varten perustetun säätiön kautta. Julkisuudessa esillä olleen tiedon perusteella säätiön kirjanpidossa miljoonasumma oli merkitty X-kirjaimella, eli säätiön kirjanpidossa oli syyllistytty ainakin säätiölain rikkomiseen, joka vaatii säätiön kirjapidon selvyyttä sentin tarkkuudella. Toiminnan määräävänä tekijänä oli vallan ja taloudellisen hyödyn tavoittelu.
Erään valtapuolueen paikallisosasto hankki kotikaupunkinsa keskustasta tontin. Tonttikauppa maksettiin puolueosaston kaupungilta saaduilla tuilla, joista osaston jäsenet olivat päättämässä kaupungin luottamushenkilöinä. Osaston jäsenet siis myönsivät omalle osastolleen tukea, jotta osasto pystyi maksamaan hankkimansa tontin. Vuosia myöhemmin samaisen osaston jäsenet olivat hyväksymässä kyseisen tontin kaavoitusta, jonka jälkeen osasto myi tonttinsa miljoonavoitolla rakennusyhtiölle.
Toisessa kaupungissa valtapuolueen paikallisosasto hankki omistukseensa arvokiinteistön alennushintaan. Vuosia myöhemmin alueen kaavoitettuaan osasto myi arvokiinteistön miljoona voitolla yksityisille tahoille.
Lukemattomissa kunnissa ja kaupungeissa kautta maan valtakunnan valtapuolueet ovat tavoitelleet valtaa ja taloudellista hyötyä rikkomalla hankintalakeja, kilpailutuslakeja ja asetuksia. Valtapuolueiden jäsenillä on ollut taloudellisia yhteyksiä yksityisiin liikeyrityksiin, joiden etuja he ovat edistäneet kunnan luottamustehtävissä.
Valtaosa kansanedustajista ei tehnyt lain vaatimia vaalirahailmoituksia. Tällaisia kansanedustajia oli ylivoimainen enemmistö. Heidän toimintansa määräävänä tekijänä oli vallan tavoittelu ja taloudellinen hyöty. Summat vaihtelivat muutamista tuhansista satoihin tuhansiin. Näistä rahoista ja niiden käytöstä ei ole mitään tietoa. Näistä rahoista ei ole koskaan maksettu veroja. Kymmenessä vuodessa tällä rikollisella toiminnalla hankittuja rahoja saattoi hyvinkin olla satoja miljoonia. Tähän toimintaa osallistuneita kansanedustajia on ollut vuosikymmenien aikana tuhansia.
Mitä on järjestäytynyt rikollisuus?
torstai 26. syyskuuta 2013
KANSAN TERVEYDEN TUHOAMISPROJEKTI
Toisen maailmansodan jälkeen joku jossakin havahtui karmaisevaan tosiasiaan. Suomalaiset kansana olivat sairaita. Oli tuberkuloosia, puutostauteja, hampaat mätänivät suihin ja aiheuttivat terveyden romahduksia, oli kehityshäiriöitä, riisitautia, poliota. Suomalaiset sodassa taistelleet miehet kaatuivat viisi-, kuusikymppisinä hautaan. Lapset kuolivat keuhkokuumeisiin ja kurkkumätään. Flunssaepidempiat tappoivat heikkokuntoista kansaa.
Kyse ei ollut pelkästään kansan tragediasta, inhimillisestä katastrofista. Kyse oli mitä suurimmassa määrin kokonaisen kansakunnan taloudesta. Raihinainen kansa ei ollut tuottavaa. Sairas kansa ei kyennyt työhön, joka olisi tuottanut tarpeeksi lisäarvoa. Jotakin oli tehtävä. Kansa oli parannettava. Syntyi ajatus kansanterveydestä. Syntyi yhteiskunnallinen projekti, jonka perusideana oli varmistaa, että kansa oli mahdollisimman tervettä.
Jokaisen oli päästävä lääkäriin ja saatava tarvittavaa hoitoa. Lapsikuolleisuus oli painettava alas neuvolajärjestelmän ja kouluterveydenhuollon avulla. Terveistä lapsista kasvaisi terveitä aikuisia. Terveyskeskusjärjestelmän avulla perusterveydenhoito ja yksinkertaisimmat hoidot ja kirurgiset operaatiot saatettiin koko kansan ulottuville, myös syrjäseuduilla.
Oikeisto vastusti tätä projektia aina. Vaikka kyse oli taloudellisesti kannattavasta makrotason projektista, oikeisto vastusti sitä. Oikeiston mielestä se oli valtion varojen tuhlausta. Vasemmisto ajoi asiaa tasavertaisuusperiaatteen pohjalta. Terveydenhoito kuului kaikille, ei vain varakkaille. Oikeiston mielestä se ei kuulunut kaikille.
Pohjoismaisen hyvinvointivaltioidean läpimurto 1960-luvulla johti kansallisen terveysprojektin läpimenoon. Oikeistokin ymmärsi, että tämä oli tuottava sijoitus pitkällä tähtäimellä. Tosin, aina oli niitä, joiden mielestä tämä oli väärin. Miksi terve kansa olisi väärin, sitä oli ja on edelleen vaikea ymmärtää, mutta niin jotkut ajattelivat jo tuolloin.
Kansallisen terveysprojektin kulta-aika oli 1980-luvun lopulla. Terveyskeskusverkosto oli melko kattava ja lääkäriin pääsi tunnin varoitusajalla, akuuteissa tapauksissa saman tien. Hammaslääkäriin pääsi noin tunnin varoitusajalla ja viimeistään seuraavana päivänä. Lääkäriajan sai seuraavalle päivälle, olipa kyse hampaista tai haimasta. Sairaalaan pääsi sisään kävelemällä.
Kuitenkin me kuulimme jatkuvasti kertomuksia yksityisen terveydenhuollon ylivertaisuudesta. Kaikki me kuulimme kuinka joku oli "päässyt" Mehiläiseen, tai joku oli "päässyt" yksityislääkärille. Joillakin oli rahaa yksityiseen palveluun. Joku oli hankkinut kalliin vakuutuksen, jolla pääsi osaksi yksityistä terveydenhoitoa. Se oli kuulemma parempaa ja tehokkaampaa ja ystävällisempää. Me kaikki kuulimme näitä tarinoita. Se, mitä me emme koskaan kuulleet tai tulleet ajatelleeksi, oli se, kuka näitä juttuja kertoi? Mihin ne perustuivat? Mistä ne tulivat ja miksi?
Tuli 1990-luvun lama. Pankkikriisissä veronmaksajien rahoilla maksettiin yksityisten liikepankkien toilailuja kymmenillä miljardeilla. Alkoi yhteiskunnan alasajo, joka ei koskaan päättynyt.
Kansallisen terveydenhoidon ja kansan terveyden viholliset nousivat kumpujen yöstä. Suomen lääkäriliitto päätti luoda maahan keinotekoisen lääkäripulan.Se kävi vuosia kestäneen kampanjan lääkärikoulutuksen vähentämisen puolesta. Lääkäriliiton johto kävi säännöllisin väliajoin televisiossa ja puheohjelmissa kertomassa, että Suomessa koulutetaan aivan liikaa lääkäreitä. Kukaan ei koskaan pysähtynyt kysymään, mitä tällä tarkoitettiin. Kukaan ei koskaan kysynyt lääkäriliiton edustajilta mitä vikaa oli siinä, jos maassa oli mahdollisimman paljon lääkäreitä. Nyt tiedämme. Nyt meillä on lääkäripula ja lääkärit voivat vaatia juuri sellaisia palkkoja ja palkkioita kuin haluavat. Se oli heidän tavoitteensa 1990-luvulla ja he onnistuivat siinä.
Samaan aikaan alkoi koko terveydenhuollon yksityistäminen. Se tehtiin vaivihkaa ja salaa, koska tekijät ymmärsivät, ettei kansa koskaan hyväksyisi sitä sellaisenaan. Alkoi terveyskeskusverkoston romutus, julkisten sairaaloiden kurjistaminen ja koko julkisen terveydenhuollon kuristaminen. Terveydenhoidosta tuli taas maksullista, myös julkisella puolella. Samaan aikaan maan poliitikot ryhtyivät tukemaan yksityistä liiketoimintaa sadoilla miljoonilla.
Koska kansa ei olisi koskaan hyväksynyt sitä, että verovaroista annetaan yksityisen terveysbisneksen omistajille satoja miljoonia, se tehtiin Kela-korvausten muodossa. Annettiin ymmärtää, että koska julkinen terveydenhuolto ei kykene suoriutumaan tehtävistään, se niin sanottu toinen sektori hoitaa homman, paikkaa puutteet. Ja koska syy on tavallaan toimimattoman julkisen puolen, Kela-korvaa valtaosan yksityisen lääkärin laskuista. Todellisuudessa kyse oli siitä, että julkiselta terveydenhuollolta otettiin pois satoja miljoonia euroja joka vuosi ja ne siirrettiin Kela-mutkan kautta täysin yksityisille yrityksille ja toimijoille.
Nyt olemme tilanteessa, jossa terveydenhuoltoa "uudistetaan" tuhoamalla sen rippeetkin. Asiaa pohtineissa työryhmissä on esitetty, että koko Suomeen tarvitaan korkeintaan 25-35 terveyskeskusta. Työryhmien edustajat kävivät vain muutama vuosi sitten televisiossa kertomassa, että koko maahan tarvitaan vain 5-6 keskussairaalaa. Asia ei herättänyt mitään intohimoja edes toimittajissa. Sitä ei pengottu, eikä esitelty kansalle, laskun maksajalle, juuri mitenkään. Viisi keskussairaalaa Suomessa. Se tarkoittaa noin miljoonaa ihmistä per sairaala. Tuo on taso, joka alittaa afrikkalaisenkin tason.
Osmo Soininvaaran toimiesssa sosiaali- ja terveysministerinä OECD julkaisi raportin siitä kuinka paljon kukin maa käyttää bruttokansantuotteestaan terveydenhuoltoon. Suomi sijoittui listalla Romanian ja Bulgaria väliin. Soininvaara selitteli asiaa, väitti sitä tilastoharhaksi, mutta totta se oli. Meidän terveydenhuoltomme oli Romanian ja Bulgarian tasoa. Tuosta on tultu koko ajan alaspäin, tarkoituksellisesti.
Oikeiston historiallinen "uudistus" on tarkoittanut koko kansan terveyden tuhoamista. Se näkyy jo. Kouluterveydenhuollon alasajon hintaa maksetaan jo parikymppisten sairastelussa, mielenterveysongelmissa ja diabeteksessa ja peruskunto-ongelmien muodossa. Kuvitteleeko joku, että nämä tuhannet parikymppisen sairastelijat paranevat vanhetessaan?
Ja muistetaan vielä: koko kansan terveysprojekti syntyi ja luotiin siksi, että sairas kansa saataisiin työskentelemään tehokkaammin ja pidempään. Nyt kehitys on käännetty ja parikymppiset potilaat takaavat sen, että romahdus on tulossa, sekä kansanterveydellisesti että taloudellisesti.
Mitä tälle voisi tehdä? Ihan ensimmäiseksi ne sadat miljoonat veroeurot, jotka nyt annetaan yksityisille terveysalan yrityksille, pitäisi ottaa pois ja investoida julkiseen terveydenhuoltoon. Lääkäreitä pitäisi kouluttaa enemmän. Näistä kahdesta olisi hyvä alkaa. On aivan turha väittää, että satojen miljoonien veroeurojen kaataminen yksityisille yrityksille parantaisi tilannetta. Se vain kiihdyttää nykyistä kehitystä. Sen sijaan jokainen käsittää mitä nelisen sataa miljoonaa euroa vuodessa lisää julkiselle terveydenhuololle merkitsisi.
Kyse ei ollut pelkästään kansan tragediasta, inhimillisestä katastrofista. Kyse oli mitä suurimmassa määrin kokonaisen kansakunnan taloudesta. Raihinainen kansa ei ollut tuottavaa. Sairas kansa ei kyennyt työhön, joka olisi tuottanut tarpeeksi lisäarvoa. Jotakin oli tehtävä. Kansa oli parannettava. Syntyi ajatus kansanterveydestä. Syntyi yhteiskunnallinen projekti, jonka perusideana oli varmistaa, että kansa oli mahdollisimman tervettä.
Jokaisen oli päästävä lääkäriin ja saatava tarvittavaa hoitoa. Lapsikuolleisuus oli painettava alas neuvolajärjestelmän ja kouluterveydenhuollon avulla. Terveistä lapsista kasvaisi terveitä aikuisia. Terveyskeskusjärjestelmän avulla perusterveydenhoito ja yksinkertaisimmat hoidot ja kirurgiset operaatiot saatettiin koko kansan ulottuville, myös syrjäseuduilla.
Oikeisto vastusti tätä projektia aina. Vaikka kyse oli taloudellisesti kannattavasta makrotason projektista, oikeisto vastusti sitä. Oikeiston mielestä se oli valtion varojen tuhlausta. Vasemmisto ajoi asiaa tasavertaisuusperiaatteen pohjalta. Terveydenhoito kuului kaikille, ei vain varakkaille. Oikeiston mielestä se ei kuulunut kaikille.
Pohjoismaisen hyvinvointivaltioidean läpimurto 1960-luvulla johti kansallisen terveysprojektin läpimenoon. Oikeistokin ymmärsi, että tämä oli tuottava sijoitus pitkällä tähtäimellä. Tosin, aina oli niitä, joiden mielestä tämä oli väärin. Miksi terve kansa olisi väärin, sitä oli ja on edelleen vaikea ymmärtää, mutta niin jotkut ajattelivat jo tuolloin.
Kansallisen terveysprojektin kulta-aika oli 1980-luvun lopulla. Terveyskeskusverkosto oli melko kattava ja lääkäriin pääsi tunnin varoitusajalla, akuuteissa tapauksissa saman tien. Hammaslääkäriin pääsi noin tunnin varoitusajalla ja viimeistään seuraavana päivänä. Lääkäriajan sai seuraavalle päivälle, olipa kyse hampaista tai haimasta. Sairaalaan pääsi sisään kävelemällä.
Kuitenkin me kuulimme jatkuvasti kertomuksia yksityisen terveydenhuollon ylivertaisuudesta. Kaikki me kuulimme kuinka joku oli "päässyt" Mehiläiseen, tai joku oli "päässyt" yksityislääkärille. Joillakin oli rahaa yksityiseen palveluun. Joku oli hankkinut kalliin vakuutuksen, jolla pääsi osaksi yksityistä terveydenhoitoa. Se oli kuulemma parempaa ja tehokkaampaa ja ystävällisempää. Me kaikki kuulimme näitä tarinoita. Se, mitä me emme koskaan kuulleet tai tulleet ajatelleeksi, oli se, kuka näitä juttuja kertoi? Mihin ne perustuivat? Mistä ne tulivat ja miksi?
Tuli 1990-luvun lama. Pankkikriisissä veronmaksajien rahoilla maksettiin yksityisten liikepankkien toilailuja kymmenillä miljardeilla. Alkoi yhteiskunnan alasajo, joka ei koskaan päättynyt.
Kansallisen terveydenhoidon ja kansan terveyden viholliset nousivat kumpujen yöstä. Suomen lääkäriliitto päätti luoda maahan keinotekoisen lääkäripulan.Se kävi vuosia kestäneen kampanjan lääkärikoulutuksen vähentämisen puolesta. Lääkäriliiton johto kävi säännöllisin väliajoin televisiossa ja puheohjelmissa kertomassa, että Suomessa koulutetaan aivan liikaa lääkäreitä. Kukaan ei koskaan pysähtynyt kysymään, mitä tällä tarkoitettiin. Kukaan ei koskaan kysynyt lääkäriliiton edustajilta mitä vikaa oli siinä, jos maassa oli mahdollisimman paljon lääkäreitä. Nyt tiedämme. Nyt meillä on lääkäripula ja lääkärit voivat vaatia juuri sellaisia palkkoja ja palkkioita kuin haluavat. Se oli heidän tavoitteensa 1990-luvulla ja he onnistuivat siinä.
Samaan aikaan alkoi koko terveydenhuollon yksityistäminen. Se tehtiin vaivihkaa ja salaa, koska tekijät ymmärsivät, ettei kansa koskaan hyväksyisi sitä sellaisenaan. Alkoi terveyskeskusverkoston romutus, julkisten sairaaloiden kurjistaminen ja koko julkisen terveydenhuollon kuristaminen. Terveydenhoidosta tuli taas maksullista, myös julkisella puolella. Samaan aikaan maan poliitikot ryhtyivät tukemaan yksityistä liiketoimintaa sadoilla miljoonilla.
Koska kansa ei olisi koskaan hyväksynyt sitä, että verovaroista annetaan yksityisen terveysbisneksen omistajille satoja miljoonia, se tehtiin Kela-korvausten muodossa. Annettiin ymmärtää, että koska julkinen terveydenhuolto ei kykene suoriutumaan tehtävistään, se niin sanottu toinen sektori hoitaa homman, paikkaa puutteet. Ja koska syy on tavallaan toimimattoman julkisen puolen, Kela-korvaa valtaosan yksityisen lääkärin laskuista. Todellisuudessa kyse oli siitä, että julkiselta terveydenhuollolta otettiin pois satoja miljoonia euroja joka vuosi ja ne siirrettiin Kela-mutkan kautta täysin yksityisille yrityksille ja toimijoille.
Nyt olemme tilanteessa, jossa terveydenhuoltoa "uudistetaan" tuhoamalla sen rippeetkin. Asiaa pohtineissa työryhmissä on esitetty, että koko Suomeen tarvitaan korkeintaan 25-35 terveyskeskusta. Työryhmien edustajat kävivät vain muutama vuosi sitten televisiossa kertomassa, että koko maahan tarvitaan vain 5-6 keskussairaalaa. Asia ei herättänyt mitään intohimoja edes toimittajissa. Sitä ei pengottu, eikä esitelty kansalle, laskun maksajalle, juuri mitenkään. Viisi keskussairaalaa Suomessa. Se tarkoittaa noin miljoonaa ihmistä per sairaala. Tuo on taso, joka alittaa afrikkalaisenkin tason.
Osmo Soininvaaran toimiesssa sosiaali- ja terveysministerinä OECD julkaisi raportin siitä kuinka paljon kukin maa käyttää bruttokansantuotteestaan terveydenhuoltoon. Suomi sijoittui listalla Romanian ja Bulgaria väliin. Soininvaara selitteli asiaa, väitti sitä tilastoharhaksi, mutta totta se oli. Meidän terveydenhuoltomme oli Romanian ja Bulgarian tasoa. Tuosta on tultu koko ajan alaspäin, tarkoituksellisesti.
Oikeiston historiallinen "uudistus" on tarkoittanut koko kansan terveyden tuhoamista. Se näkyy jo. Kouluterveydenhuollon alasajon hintaa maksetaan jo parikymppisten sairastelussa, mielenterveysongelmissa ja diabeteksessa ja peruskunto-ongelmien muodossa. Kuvitteleeko joku, että nämä tuhannet parikymppisen sairastelijat paranevat vanhetessaan?
Ja muistetaan vielä: koko kansan terveysprojekti syntyi ja luotiin siksi, että sairas kansa saataisiin työskentelemään tehokkaammin ja pidempään. Nyt kehitys on käännetty ja parikymppiset potilaat takaavat sen, että romahdus on tulossa, sekä kansanterveydellisesti että taloudellisesti.
Mitä tälle voisi tehdä? Ihan ensimmäiseksi ne sadat miljoonat veroeurot, jotka nyt annetaan yksityisille terveysalan yrityksille, pitäisi ottaa pois ja investoida julkiseen terveydenhuoltoon. Lääkäreitä pitäisi kouluttaa enemmän. Näistä kahdesta olisi hyvä alkaa. On aivan turha väittää, että satojen miljoonien veroeurojen kaataminen yksityisille yrityksille parantaisi tilannetta. Se vain kiihdyttää nykyistä kehitystä. Sen sijaan jokainen käsittää mitä nelisen sataa miljoonaa euroa vuodessa lisää julkiselle terveydenhuololle merkitsisi.
tiistai 24. syyskuuta 2013
MIETI
Maahan halutaan kaikkien kansalaisten DNA:t käsittävä rekisteri.
Uusien passien sormenjäljet päätyvät sormenjälkirekisteriin, jokaiselta passin ottaneelta.
KRP:n rekistereissä ja listoissa on poliisijohtaja Paateron mukaan 200 000 nimeä.
Autoihin halutaan seurantajärjestelmä, joka seuraa reaaliaikaisesti ajoneuvon liikkeitä ja myös tallentaa ne.
Moottoripyöriin vaaditaan samanlaista järjestelmää EU:ssa.
Käteisrahan käyttö halutaan kieltää ja vain korttimaksut sallittaisiin.
Poliisi kerää myös äänitunnisterekisteriä koko ajan.
Työttömille, opiskelunsa päättäneillä ja muille vaaditaan ilmoittautumispakkoa.
Valvontakamerajärjestelmissä on jo kasvotunnisteohjelmat.
Joukkoliikenteen kortit tallentavat jokaisen tapahtuman.
Puhelimissa on jo paikannusohjelmat sisällä.
Uusimmissa iPhoneissa on sormenjälkitunnistus.
Kysymys kuuluu: miksi?
Mihin tällä kaikella varaudutaan?
Mihin tällä pyritään?
Mihin näitä tietoja tarvitaan ja mihin niitä käytetään?
Uusien passien sormenjäljet päätyvät sormenjälkirekisteriin, jokaiselta passin ottaneelta.
KRP:n rekistereissä ja listoissa on poliisijohtaja Paateron mukaan 200 000 nimeä.
Autoihin halutaan seurantajärjestelmä, joka seuraa reaaliaikaisesti ajoneuvon liikkeitä ja myös tallentaa ne.
Moottoripyöriin vaaditaan samanlaista järjestelmää EU:ssa.
Käteisrahan käyttö halutaan kieltää ja vain korttimaksut sallittaisiin.
Poliisi kerää myös äänitunnisterekisteriä koko ajan.
Työttömille, opiskelunsa päättäneillä ja muille vaaditaan ilmoittautumispakkoa.
Valvontakamerajärjestelmissä on jo kasvotunnisteohjelmat.
Joukkoliikenteen kortit tallentavat jokaisen tapahtuman.
Puhelimissa on jo paikannusohjelmat sisällä.
Uusimmissa iPhoneissa on sormenjälkitunnistus.
Kysymys kuuluu: miksi?
Mihin tällä kaikella varaudutaan?
Mihin tällä pyritään?
Mihin näitä tietoja tarvitaan ja mihin niitä käytetään?
sunnuntai 22. syyskuuta 2013
EDUSKUNTATALON VALTAUS
Mitä jos...
Yhtenä kauniin arkipäivänä, siinä kello kahden hujakoilla, eduskuntatalon ovelle ilmestyisi tavallinen suomalainen, joka astelisi sisään pääovista. Vahtimestarit pysäyttäisivät tulijan ja kuultuaan, ettei tällä ole mitään asiaa eikä sovittua tapaamista, ohjaisivat hänet takaisin ulko-ovelle.
Juuri sillä hetkellä samoista ovista tulisi sisään kymmenen muuta tavallista suomalaista. Kun vahtimestari kysyisi mitä ihmettä he tekevät täällä, joku sanoisi olevansa työnantaja ja tulleensa tarkastamaan työpaikkaa. Vahtimestarit ryhtyisivät häätämään näitä henkilöitä ulos, mutta jo sillä hetkellä sisään tulisi jo satoja muita, aivan tavallisia suomalaisia.
Eduskunnan turvallisuuspäällikkö huomaisi, että meneillään on joku mielenosoitus, joka on luvaton. Kun sisään tulevilta kysyttäisiin, onko kyseessä mielenilmaus tai mielenosoitus, vastaus kuuluisi, että ei. Kyse on vain työnantajan oikeudesta vierailla omistamassaan rakennuksessa, tarkastamassa mitä hänen palkkaamansa työntekijät siellä oikein tekevät. Tämä on lain mukaan työnantajan oikeus. Jokainen suomalainen omistaa eduskuntatalon ja maksaa jokaisen siellä olevan palkan, eli on jokaisen virkamiehen, kansanedustajan ja siivoojan työnantaja.
Nyt sisään tunkisi jo tuhansia tavallisia suomalaisia, ihan rauhallisesti ja kiireettä. Eduskunnan turvapäällikkö olisi hälyyttänyt apuun jo mellakkapoliisin ja karhukoplan, sekä puolustusvoimat. Eduskuntatalon ympärillä parveilisi kymmeniä tuhansia suomalaisia, jotka tulisivat sisään kaikista ovista ja ikkunoista, ilman mitään erikoisempaa syytä ja asiaa. Heillä ei olisi mitään suunnitelmaa tai aikomusta. He vain istuskelisivat eduskunnan kaikissa tiloissa, kävisivät vessassa ja saunassa, kuntosalilla ja kahvilassa, paikoissa jotka ovat heidän omaisuuttaan.
Työnantajina ja rakennusten omistajina heillä olisi siihen laillinen oikeus. Laillisesti heitä ei voisi estää. Ministerit ja kansanedustajat olisivat paniikissa, kauhuissaan, poliisi olisi hermostunut ja ylireagoisi, satoja pidätettäisiin, monia kenties hakattaisiin, joku saatettaisiin ampuakin, vaikka kyse olisi täysin laillisista työnantajan oikeuksista.
Jos poliisi estäisi tavallisia suomalaisia, se tarkoittaisi sitä, ettei kenelläkään omistajalla ja työnantajalla ole oikeutta astua omistamiensa kiinteistöjen sisäpuolelle ilman työntekijöittensä suostumusta. Se olisi varsin merkillinen tilanne, vai mitä Etelärannan pojat?
Ei, poliisin olisi pakko noudattaa lakia ja antaa rakennukset omistavien ja siellä olevien palkat maksavien kansalaisten mennä sisään omistamaansa kiinteistöön. Poliisilla ei olisi mitään laillista oikeutta poistaa kiinteistöstä ketään tavallista suomalaista, koska kaikki suomalaiset omistavat eduskuntatalon valtionsa kautta. Jokainen suomalainen on valtionsa jäsen, eli nykytermein omistaja, eikä pyhää omistajaoikeutta voi rajoittaa.
Lopulta koko eduskuntatalo olisi täynnä ihmisiä. Tuhannet asunnottomat suomalaiset saisivat lämpimän yösijan, peseytymismahdollisuuden ja terveydenhuollon. Ihmiset nukkuisivat kansanedustajien sohvilla heidän torkkupeittojensa lämmössä. Tuhannet muut istuisivat istuntosalissa juomassa kahvia ja turisemassa. Kahvilassa olisi iloinen puheen porina. Käytävillä nukkuisi ihmisiä, seisoskelisi tupakkia tupruttelevia porukoita juttelemassa.
Isäntä olisi talossa taas kerran ja muistuttaisi työntekijöilleen kuka palkat oikein maksaa ja miksi.
Yhtenä kauniin arkipäivänä, siinä kello kahden hujakoilla, eduskuntatalon ovelle ilmestyisi tavallinen suomalainen, joka astelisi sisään pääovista. Vahtimestarit pysäyttäisivät tulijan ja kuultuaan, ettei tällä ole mitään asiaa eikä sovittua tapaamista, ohjaisivat hänet takaisin ulko-ovelle.
Juuri sillä hetkellä samoista ovista tulisi sisään kymmenen muuta tavallista suomalaista. Kun vahtimestari kysyisi mitä ihmettä he tekevät täällä, joku sanoisi olevansa työnantaja ja tulleensa tarkastamaan työpaikkaa. Vahtimestarit ryhtyisivät häätämään näitä henkilöitä ulos, mutta jo sillä hetkellä sisään tulisi jo satoja muita, aivan tavallisia suomalaisia.
Eduskunnan turvallisuuspäällikkö huomaisi, että meneillään on joku mielenosoitus, joka on luvaton. Kun sisään tulevilta kysyttäisiin, onko kyseessä mielenilmaus tai mielenosoitus, vastaus kuuluisi, että ei. Kyse on vain työnantajan oikeudesta vierailla omistamassaan rakennuksessa, tarkastamassa mitä hänen palkkaamansa työntekijät siellä oikein tekevät. Tämä on lain mukaan työnantajan oikeus. Jokainen suomalainen omistaa eduskuntatalon ja maksaa jokaisen siellä olevan palkan, eli on jokaisen virkamiehen, kansanedustajan ja siivoojan työnantaja.
Nyt sisään tunkisi jo tuhansia tavallisia suomalaisia, ihan rauhallisesti ja kiireettä. Eduskunnan turvapäällikkö olisi hälyyttänyt apuun jo mellakkapoliisin ja karhukoplan, sekä puolustusvoimat. Eduskuntatalon ympärillä parveilisi kymmeniä tuhansia suomalaisia, jotka tulisivat sisään kaikista ovista ja ikkunoista, ilman mitään erikoisempaa syytä ja asiaa. Heillä ei olisi mitään suunnitelmaa tai aikomusta. He vain istuskelisivat eduskunnan kaikissa tiloissa, kävisivät vessassa ja saunassa, kuntosalilla ja kahvilassa, paikoissa jotka ovat heidän omaisuuttaan.
Työnantajina ja rakennusten omistajina heillä olisi siihen laillinen oikeus. Laillisesti heitä ei voisi estää. Ministerit ja kansanedustajat olisivat paniikissa, kauhuissaan, poliisi olisi hermostunut ja ylireagoisi, satoja pidätettäisiin, monia kenties hakattaisiin, joku saatettaisiin ampuakin, vaikka kyse olisi täysin laillisista työnantajan oikeuksista.
Jos poliisi estäisi tavallisia suomalaisia, se tarkoittaisi sitä, ettei kenelläkään omistajalla ja työnantajalla ole oikeutta astua omistamiensa kiinteistöjen sisäpuolelle ilman työntekijöittensä suostumusta. Se olisi varsin merkillinen tilanne, vai mitä Etelärannan pojat?
Ei, poliisin olisi pakko noudattaa lakia ja antaa rakennukset omistavien ja siellä olevien palkat maksavien kansalaisten mennä sisään omistamaansa kiinteistöön. Poliisilla ei olisi mitään laillista oikeutta poistaa kiinteistöstä ketään tavallista suomalaista, koska kaikki suomalaiset omistavat eduskuntatalon valtionsa kautta. Jokainen suomalainen on valtionsa jäsen, eli nykytermein omistaja, eikä pyhää omistajaoikeutta voi rajoittaa.
Lopulta koko eduskuntatalo olisi täynnä ihmisiä. Tuhannet asunnottomat suomalaiset saisivat lämpimän yösijan, peseytymismahdollisuuden ja terveydenhuollon. Ihmiset nukkuisivat kansanedustajien sohvilla heidän torkkupeittojensa lämmössä. Tuhannet muut istuisivat istuntosalissa juomassa kahvia ja turisemassa. Kahvilassa olisi iloinen puheen porina. Käytävillä nukkuisi ihmisiä, seisoskelisi tupakkia tupruttelevia porukoita juttelemassa.
Isäntä olisi talossa taas kerran ja muistuttaisi työntekijöilleen kuka palkat oikein maksaa ja miksi.
torstai 19. syyskuuta 2013
MERIROSVOJEN SUURIN RIKOS
Yleisen harhaluulon mukaan 1500-1700-luvuilla meriä purjehtineet merirosvot tuhottiin siksi, että he vaaransivat vapaan merenkulun. Mikään ei voisi olla kauempana todellisuudesta. Todellisuudessa merirosvot olivat viimeisiä vapaita merillä liikkuneita purjehtijoita. Monet niin sanotut löytöretkeilijät seurasivat merirosvojen lokikirjoja ja karttoja ja nappasivat maineen ja kuuluisuuden valtioiden ja kauppakomppanioiden palkkaamina renkeinä.
Todellisuudessa merirosvot olivat purjehtineet Intian valtamerellä ja kartoittaneet sitä jo kauan ennen kuin viralliset retkikunnat sinne edes ehtivät. Tyynenmeren saaret ja reitit olivat merirosvojen tiedossa jo paljon ennen kapteeni Cookin harharetkiä. Merirosvot kiersivät Cape Hornin ensimmäisinä ja olivat Australiassa ensimmäisinä.
Väärennetyn historian mukaan merirosvot olivat väkivaltaisia rasisteja. Todellisuudessa merirosvolaivoilla oli vähemmän väkivaltaa miehistöä kohtaan, kuin missään kauppalaivassa tai laivaston aluksessa. Todellisuudessa merirosvot olivat ensimmäisiä, joille miehen ihonväri oli yhdentekevä asia ja vain se, mitä mies oli, merkitsi yhtään mitään. Valkoiset ja kaiken väriset merirosvot olivat alunperin Karibian siirtomaihin kuskattuja orjia, siis myös ne valkoiset, jotka olivat karanneet orjaplantaaseilta.
Merirosvot erosivat aikalaisistaan myös siinä, että heidän riveissään purjehti myös naisia. Joistakin tuli kuuluisia, useimmista ei, mutta jos naisesta löytyi tarpeeksi kovuutta ja rohkeutta, mikään ei estänyt ryhtymästä merirosvoksi. Jotkut naiset osoittautuivat jopa kuuluisia merirosvokapteeneja kovemmiksi, kuten Anne Bonny ja Mary Reed. He taistelivat kannella viranomaisia vastaan, kun kapteeni Jack Rackham miehineen piileskeli kannen alla.
1600-luvulla kauppalaivoihin haalitiin miehiä satamista kaappaamalla ja huumaamalla, ja näin hankitut merimiehet pääsivät raudoistaan vasta kaukana rannikosta. Kun tultiin seuraavaan satamaan, jokainen oli taas raudoissa. Tiedetään tapauksia, joissa kauppalaivoihin kaapatut miehet elivät ja kuolivat laivalla, pääsemättä enää koskaan maihin, kotimaasta puhumattakaan. Sotalaivoihin värvätyt miehet kuolivat yleensä muutamassa vuodessa sairauksiin ja väkivaltaan, ja palkka oli jopa surkeampi kuin kauppalaivoissa, joissa joillekin sentään maksettiin jotakin.
Kauppalaivoilla kapteeni oli diktaattori, joka hallitsi miehistöä ja laivaansa väkivallalla, jota käytettiin surutta. Sotalaivoilla olosuhteet olivat tätäkin diktatoorisemmat. Upseeristolla oli oikeus rankaista ketä tahansa milloin tahansa miten tahansa. Rangaistuksia myös jaettiin pienimmistäkin syistä ja uhreina olivat yleensä juuri miehistön alhaisimmat jäsenet.
Osittain juuri näistä syistä moni merirosvo olikin entinen kauppalaivan miehistön jäsen. Monet entiset sotalaivojen miehet siirtyivät mielellään merirosvouksen pariin.
Miksi?
Syyt olivat hyvin yksinkertaiset. Merirosvolaivan miehistöllä oli aina työsopimus. Sopimuksessa määriteltiin tarkasti kuinka paljon palkkaa sai, eli mikä oli kenenkin osuus saaliista. Kapteeni ja muut upseerit eivät saaneet kuin kaksi kertaa sen minkä miehistö, toisin kuin kauppalaivoissa. Sopimuksissa oli myös sairausvakuutus sen varalta, että menetti raajansa tai silmänsä, tai tuli muuten työkyvyttömäksi. Korvaussummat olivat ajan hintojen mukaan enemmän kuin kohtalaiset, toisin kuin kauppalaivoilla tai laivastossa, joissa ei maksettu yhtään mitään. Sopimuksessa määriteltiin myös se, minne työkyvytön miehistön jäsen laskettiin eläkepäiviään viettämään.
Merirosvolaivojen sopimuksissa määriteltiin myös miehistön ja kapteenin valtaoikeudet. Yleensä niissä todettiin, ettei kapteenia saanut vaihtaa kesken taistelun tai pakomatkan. Kaikkina muina aikoina kuka tahansa miehistön jäsen saattoi kutsua koolle kokouksen ja äänestyttää kenestä tahansa upseerista. Kapteeni siis valittiin miehistön toimesta, eikä toisin päin.
Kapteeni ei myöskään valinnut ryöstökohteita yksin, eikä tehnyt mitään strategisia päätöksiä yksin. Miehistön piti hyväksyä hänen ratkaisunsa. Jos kapteeni oli liian omavaltainen tai väkivaltainen, miehistö joko tappoi hänet tai heivasi yli laidan. Näitä tapauksia oli useita. Kauppalaivoilla ja sotalaivoilla kapteeni oli hallitsijan edustaja ja käytti absoluuttista valtaa ilman, että miehistöllä olisi ollut mitään mahdollisuuksia puuttua hänen päätöksiinsä. Jos joku miehistön jäsen vastusti kapteenia, hänet eliminoitiin tai heivattiin yli laidan. Näin siis niissä laillisissa aluksissa.
Merirosvojen suurin rikos ei ollut heidän harjoittamansa merirosvous. Sitä harrastivat kaikki merillä kulkevat, varsinkin valtioiden laivastot. Sotalaivojen tehtävänä oli ryöstää ja upottaa vihollismaiden laivat ja hyökätä siirtomaihin. Itseasiassa kaikki 1500-luvun suuret merirosvohyökkäykset olivat valtioiden määräämiä sotatoimia, joissa merirosvoina toimivat joko sopimussotilaat tai kaapparikirjoilla toimivat yksityisyrittäjät.
Kaappari oli kapteeni, joka oli saanut hallitsijalta sopimuksen, jonka mukaan hän sai ryövätä kaikkien muiden maiden laivoja, paitsi emämaansa. Kaapparin piti myös tilittää osuus ryöstösaaliista kruunulle. Suurin osa merirosvoina pidetyistä kapteeneista oli juuri kaappareita. Kuuluisa merirosvokapteeni Kidd väitti hirttosilmukassakin olleensa kaappari. Todisteet siitä, että mies puhui totta, löydettiin 2000-luvulla Brittiläisen meriamiraliteetin arkistoista. Todellisuudessa hänet kiinni ottaneet ja hirttäneet miehet olivat jo silloisenkin lain mukaan merirosvoja.
Yksityiset kauppakomppaniat, tuon ajan suuret kansainväliset yksityisyritykset, suorittivat valtaosan siirtomaiden valtauksesta ja orjakaupasta. Ne myös sotivat keskenään, olivat valtioitten suojeluksessa, ja ryöstivät ja kaappasivat ulkomaiden laivoja. Kauppakomppaniat olivat tuon ajan suurinta järjestäytynyttä rikollisuutta. Koska ne maksoivat kuninkaille ja aatelisille siivut, niitä ei pidetty sellaisina. Ei myöhemminkään, kun brittiläinen Itä-Intian kauppakomppania aloitti sodan Kiinan keisaria vastaan, kun tämä halusi rajoittaa sen manner-Kiinassa käymää huumekauppaa. Sota tuli tunnetuksi Opiumsotana ja siinä siis yksityinen kauppakomppania kukisti verisesti Kiinan ja pakotti sen hyväksymään laajamittaisen huumekaupan maaperällään. Kauppakomppanian omistajia ja päälliköitä aateloitiin.
Merirosvojen suuri synti oli se, että he toimivat itsenäisesti ja vapaasti. He eivät olleet kenenkään kruunupään suojeluksessa, eivätkä he maksaneet osinkoja näille. He olivat siis riippumattomia yksityisyrittäjiä, tai nykytermein riippumattomia osuuskuntia. He myivät saaliitaan siirtomaiden kuvernööreille ja tekivät bisnestä kenen kanssa tahansa. Bahaman kuvernöörit yksi toisensa jälkeen paljastuivat merirosvojen liikekumppaneiksi, samoin Amerikan siirtokuntien vallasmiehet Bostonista New Yorkiin. Olikin siis tekopyhyyttä, kun siirtokuntien oikeudet hirttivät miehiä, jotka olivat käyneet kauppaa niiden kanssa. Tekopyhyyden huipentumana voidaan pitää sitä, kun kuuluisa merirosvokapteeni Morgan nimitettiin kuvernööriksi.
Merirosvojen suurin rikos oli kuitenkin demokratia. Itsevaltiuden aikana oli joukko miehiä ja naisia, jotka valitsivat itse edustajansa ja päällikkönsä omasta keskuudestaan. He olivat päättäneet eläkejärjestelyistä ja sairausvakuutuksista itse, omasta halustaan. He olivat käyneet palkkaneuvottelut ja heillä oli yleiset työsopimukset. Merirosvot olivat jopa luoneet omia siirtokuntiaan kaukaisille saarille, joissa noudatettiin samoja sääntöjä ainakin yleisellä tasolla. Madagaskarin merirosvopaikoissa oli suora demokratia, jossa jokaisella miehellä oli puhe- ja äänioikeus. Myyttinen Libertaria oli ilmeisesti Islannin jälkeen ensimmäinen demokratia länsimaisessa mielessä.
Tämä oli se suurin rikos. Mikään valtakunta ei voinut sietää sitä, että tavallisilla rivimiehillä oli äänioikeus, puheoikeus, tai mitään oikeuksia ylipäätään. Merirosvot asettivat kyseenalaiseksi käsityksen siitä, että kruunupäällä oli jumalainen oikeus määrätä muiden elämästä. He pilkkasivat ja parjasivat avoimesti aatelia, nöyrryyttivät aatelisia ja kuninkaallisia, ottivat heiltä ja jakoivat sen toisilleen. Sellaista ei voitu sietää. Juuri siksi merirosvoihin kohdistui niin hirmuinen viha ja pelko. Juuri siksi valtiot tekivät kaikkensa tuhotakseen koko ilmiön.
Ajatus siitä, että oli olemassa joukko vapaita miehiä, jotka tekivät päätöksensä yhdessä vapaasti oman halunsa ja tietonsa pohjalta, oli sietämätön. Ajatus siitä, että oli olemassa tavallisia ihmisiä koskevia sopimuksia, että työstä ja palkasta sovittiin yhdessä, oli täysin käsittämätön. Juuri siksi merirosvot piti tappaa. He edustivat ajatusta, joka oli eliitille vieras ja uhka. Aateli ja suurkauppiaat vihasivat ajatusta siitä, että köyhimmilläkin oli varaa terveydenhoitoon yhteisistä varoista ja että he saivat vanhuuttaan varten eläkerahan yhteisestä kassasta. Mikään ei voinut olla vastenmielisempää.
Merirosvojen kulta-aika päättyi 1700-luvun kuluessa, mutta vaikka heidät nujerrettiin, heidän esimerkkiään ei saatu tapetuksi. Merirosvoissa oli ollut paljon ranskalaisia ja hollantilaisia. Heidän mukanaan ajatus täydellisestä tasa-arvosta ja yhtäläisistä oikeuksista vapaitten miesten kesken oli pikkuhiljaa lirunut muuhun yhteiskuntaan. Ranskassa tämä vapauden ja veljeyden idea alkoi muhia voimakkaimmin. Se innosti filosofeja ja ajattelijoita, kirjailijoita ja runoilijoita. Se sai aikaan ne kipinät, jotka tiivistyivät Suureen vallankumoukseen. Hallitsijat olivat olleet oikeassa. Merirosvojen suurin rikos oli heidän valtansa kyseenalaistaminen.
Amerikan siirtokunnat olivat aina saaneet osan tuloistaan ja vauraudestaan merirosvouksesta. Kapteeni Tew oli tunnettu mies New Yorkissa ja tunsi kaikki yhteiskunnan merkkihenkilöt kuvernööristä lähtien. Boston oli tunnettu merirosvojen pesäpaikkana ja suojasatamana. Kun brittiviranomaiset alkoivat kiristää otettaan merirosvouksesta, he alkoivat kiristää otettaan siirtokunnista. Siirtokuntien asukkaat olivat kuitenkin saaneet jo vaarallisia ideoita merirosvoilta. He olivat oppineet intiaaneilta täysin erilaisia ajatuksia yhteiskunnista. He olivat nähneet, että tavalliset miehet saattoivat itse päättää omista asioistaan. He olivat nähneet, että aivan tavalliset miehet pystyivät tekemään parempia päätöksiä kuin aateliset tai hallitsijat. He olivat nähneet, että merirosvot laativat itse omat lakinsa ja sopimuksensa heitä itseään koskien. Kaikki tämä purkautui Amerikan vallankumouksena vain hieman myöhemmin.
Yhä edelleen korporaatiot ja maita hallitseva eliitti vihaavat kaikkein eniten sitä, että tavallisilla ihmisillä olisi valtaa päättää omista asioistaan. Näennäisdemokraattisíssa maissa kuten Suomessa, koko virkamieskoneisto on valjastettu vahtimaan ja kontrolloimaan tavallista kansaa, eliitin etuja suojaten. Koko valtionhallinnon ajatus nojaa siihen käsitykseen, että on olemassa kansa, jota hallitaan ja määrätään. Valtio, eli eliitti, joka sen nimissä operoi, voi rikkoa lakeja mielensä mukaan ja tekeekin niin koko ajan. Tavallinen kansalainen ei voi, eikä saa. Häntä rankaistaan välittömästi.
Suuryritykset, nykyajan kauppakomppaniat, keräävät valtavia omaisuusmassoja ja saavat tukea valtion eliitiltä, joka saa omat siivunsa. Juuri siksi suuryrityksiä edustavat tahot haluavat "purkaa säännöstelyä". Juuri siksi ne haluavat sopimuksettoman yhteiskunnan, jossa niillä olisi valta ja voima sanella säännöt. Ne eivät halua tavallisille ihmisille mitään oikeuksia, vallasta puhumattakaan. Amerikkalaisen suurpankin Morgan Stanleyn edustajat lähettivät jo vuonna 2008 suurasiakkailleen salaisen kirjeen, jossa ilmoittivat tavoitteekseen rahavallan luomisen länsimaihin vuoteen 2015 mennessä. Eurokriisi on osa tuota operaatiota.
Tilanne ei siis eroa kovinkaan paljoa 1700-luvusta periaatteellisella tasolla. Yhteiskuntien eliitti pyrkii ottamaan itselleen kaiken vallan ja minimoimaan tavallisten kansalaisten vallan ja oikeudet. Valtion tehtävänä on valvoa suuryritysten etuja ja varmistaa, että sen oman eliitin varallisuus karttuu. Kaiken mahdollistaa valtava alistettujen ihmisten massa erilaisten maksujen, verojen ja ylihintojen muodossa. Juuri siksi jokainen, joka elää toisella tavalla eikä tunnusta valtaeliittiä omaksi hallitsijakseen, kohtaa eliitin vihan. Juuri siksi, jokainen, joka elää vaihtoehtoisesti joko yksin tai ryhmässä, törmää poliisiin ja pakkokeinoihin. Juuri siksi heidät leimataan rikollisiksi, terroristeiksi tai epäsosiaalisiksi yhteiskunnan vihollisiksi.
Mutta onneksi meissä kaikissa asuu pikku merirosvo. Juuri siksi merirosvot ovat yhä edelleen valkokankaan sankareita. Juuri siksi pikkupojat innostuvat edelleen merirosvoleikeistä. Alitajuisella tasolla tajuamme, että nuo raa'at ja kovat, armottomatkin miehet olivat ensimmäisiä, jotka ottivat vallan itselleen, jotka sopivat asioista yhdessä muista piittaamatta, ja jotka elivät niin kuin halusivat, eikä niin kuin määrättiin. Juuri siksi me pidämme heistä edelleen, juuri siksi asetumme elokuvissa heidän puolelleen. Kukaan ei halua olla laivastoupseeri, joka yrittää tuhota merirosvot jonkun puuteriperuukkisen aatelisen käskystä. Mutta jokainen haluaa olla merirosvo, joka ryyppää ja rellestää, kiroilee ja pukeutuu miten haluaa, joka voi lojua hiekkarannalla palmujen katveessa ja tekee mitä huvittaa.
Jokainen haluaa päättää omista asioistaan ja tehdä sopimuksia, jotka takaavat hyvän elämän ja paremmat taloudelliset olosuhteet. Jokainen haluaa saada työstään kunnon palkan. Jokainen haluaa taloudellisesti turvatun vanhuuden ja turvan sairauden, tai vammautumisen varalle. Ennen kaikkea jokainen haluaa olla tasaveroinen ja tasa-arvoinen toisten ihmisten edessä. Jokainen meistä haluaa oikeuden omaan elämäänsä.
Ja se on edelleen merirosvojen suurin rikos.
Todellisuudessa merirosvot olivat purjehtineet Intian valtamerellä ja kartoittaneet sitä jo kauan ennen kuin viralliset retkikunnat sinne edes ehtivät. Tyynenmeren saaret ja reitit olivat merirosvojen tiedossa jo paljon ennen kapteeni Cookin harharetkiä. Merirosvot kiersivät Cape Hornin ensimmäisinä ja olivat Australiassa ensimmäisinä.
Väärennetyn historian mukaan merirosvot olivat väkivaltaisia rasisteja. Todellisuudessa merirosvolaivoilla oli vähemmän väkivaltaa miehistöä kohtaan, kuin missään kauppalaivassa tai laivaston aluksessa. Todellisuudessa merirosvot olivat ensimmäisiä, joille miehen ihonväri oli yhdentekevä asia ja vain se, mitä mies oli, merkitsi yhtään mitään. Valkoiset ja kaiken väriset merirosvot olivat alunperin Karibian siirtomaihin kuskattuja orjia, siis myös ne valkoiset, jotka olivat karanneet orjaplantaaseilta.
1600-luvulla kauppalaivoihin haalitiin miehiä satamista kaappaamalla ja huumaamalla, ja näin hankitut merimiehet pääsivät raudoistaan vasta kaukana rannikosta. Kun tultiin seuraavaan satamaan, jokainen oli taas raudoissa. Tiedetään tapauksia, joissa kauppalaivoihin kaapatut miehet elivät ja kuolivat laivalla, pääsemättä enää koskaan maihin, kotimaasta puhumattakaan. Sotalaivoihin värvätyt miehet kuolivat yleensä muutamassa vuodessa sairauksiin ja väkivaltaan, ja palkka oli jopa surkeampi kuin kauppalaivoissa, joissa joillekin sentään maksettiin jotakin.
Kauppalaivoilla kapteeni oli diktaattori, joka hallitsi miehistöä ja laivaansa väkivallalla, jota käytettiin surutta. Sotalaivoilla olosuhteet olivat tätäkin diktatoorisemmat. Upseeristolla oli oikeus rankaista ketä tahansa milloin tahansa miten tahansa. Rangaistuksia myös jaettiin pienimmistäkin syistä ja uhreina olivat yleensä juuri miehistön alhaisimmat jäsenet.
Osittain juuri näistä syistä moni merirosvo olikin entinen kauppalaivan miehistön jäsen. Monet entiset sotalaivojen miehet siirtyivät mielellään merirosvouksen pariin.
Miksi?
Syyt olivat hyvin yksinkertaiset. Merirosvolaivan miehistöllä oli aina työsopimus. Sopimuksessa määriteltiin tarkasti kuinka paljon palkkaa sai, eli mikä oli kenenkin osuus saaliista. Kapteeni ja muut upseerit eivät saaneet kuin kaksi kertaa sen minkä miehistö, toisin kuin kauppalaivoissa. Sopimuksissa oli myös sairausvakuutus sen varalta, että menetti raajansa tai silmänsä, tai tuli muuten työkyvyttömäksi. Korvaussummat olivat ajan hintojen mukaan enemmän kuin kohtalaiset, toisin kuin kauppalaivoilla tai laivastossa, joissa ei maksettu yhtään mitään. Sopimuksessa määriteltiin myös se, minne työkyvytön miehistön jäsen laskettiin eläkepäiviään viettämään.
Merirosvolaivojen sopimuksissa määriteltiin myös miehistön ja kapteenin valtaoikeudet. Yleensä niissä todettiin, ettei kapteenia saanut vaihtaa kesken taistelun tai pakomatkan. Kaikkina muina aikoina kuka tahansa miehistön jäsen saattoi kutsua koolle kokouksen ja äänestyttää kenestä tahansa upseerista. Kapteeni siis valittiin miehistön toimesta, eikä toisin päin.
Kapteeni ei myöskään valinnut ryöstökohteita yksin, eikä tehnyt mitään strategisia päätöksiä yksin. Miehistön piti hyväksyä hänen ratkaisunsa. Jos kapteeni oli liian omavaltainen tai väkivaltainen, miehistö joko tappoi hänet tai heivasi yli laidan. Näitä tapauksia oli useita. Kauppalaivoilla ja sotalaivoilla kapteeni oli hallitsijan edustaja ja käytti absoluuttista valtaa ilman, että miehistöllä olisi ollut mitään mahdollisuuksia puuttua hänen päätöksiinsä. Jos joku miehistön jäsen vastusti kapteenia, hänet eliminoitiin tai heivattiin yli laidan. Näin siis niissä laillisissa aluksissa.
Merirosvojen suurin rikos ei ollut heidän harjoittamansa merirosvous. Sitä harrastivat kaikki merillä kulkevat, varsinkin valtioiden laivastot. Sotalaivojen tehtävänä oli ryöstää ja upottaa vihollismaiden laivat ja hyökätä siirtomaihin. Itseasiassa kaikki 1500-luvun suuret merirosvohyökkäykset olivat valtioiden määräämiä sotatoimia, joissa merirosvoina toimivat joko sopimussotilaat tai kaapparikirjoilla toimivat yksityisyrittäjät.
Kaappari oli kapteeni, joka oli saanut hallitsijalta sopimuksen, jonka mukaan hän sai ryövätä kaikkien muiden maiden laivoja, paitsi emämaansa. Kaapparin piti myös tilittää osuus ryöstösaaliista kruunulle. Suurin osa merirosvoina pidetyistä kapteeneista oli juuri kaappareita. Kuuluisa merirosvokapteeni Kidd väitti hirttosilmukassakin olleensa kaappari. Todisteet siitä, että mies puhui totta, löydettiin 2000-luvulla Brittiläisen meriamiraliteetin arkistoista. Todellisuudessa hänet kiinni ottaneet ja hirttäneet miehet olivat jo silloisenkin lain mukaan merirosvoja.
Yksityiset kauppakomppaniat, tuon ajan suuret kansainväliset yksityisyritykset, suorittivat valtaosan siirtomaiden valtauksesta ja orjakaupasta. Ne myös sotivat keskenään, olivat valtioitten suojeluksessa, ja ryöstivät ja kaappasivat ulkomaiden laivoja. Kauppakomppaniat olivat tuon ajan suurinta järjestäytynyttä rikollisuutta. Koska ne maksoivat kuninkaille ja aatelisille siivut, niitä ei pidetty sellaisina. Ei myöhemminkään, kun brittiläinen Itä-Intian kauppakomppania aloitti sodan Kiinan keisaria vastaan, kun tämä halusi rajoittaa sen manner-Kiinassa käymää huumekauppaa. Sota tuli tunnetuksi Opiumsotana ja siinä siis yksityinen kauppakomppania kukisti verisesti Kiinan ja pakotti sen hyväksymään laajamittaisen huumekaupan maaperällään. Kauppakomppanian omistajia ja päälliköitä aateloitiin.
Merirosvojen suuri synti oli se, että he toimivat itsenäisesti ja vapaasti. He eivät olleet kenenkään kruunupään suojeluksessa, eivätkä he maksaneet osinkoja näille. He olivat siis riippumattomia yksityisyrittäjiä, tai nykytermein riippumattomia osuuskuntia. He myivät saaliitaan siirtomaiden kuvernööreille ja tekivät bisnestä kenen kanssa tahansa. Bahaman kuvernöörit yksi toisensa jälkeen paljastuivat merirosvojen liikekumppaneiksi, samoin Amerikan siirtokuntien vallasmiehet Bostonista New Yorkiin. Olikin siis tekopyhyyttä, kun siirtokuntien oikeudet hirttivät miehiä, jotka olivat käyneet kauppaa niiden kanssa. Tekopyhyyden huipentumana voidaan pitää sitä, kun kuuluisa merirosvokapteeni Morgan nimitettiin kuvernööriksi.
Merirosvojen suurin rikos oli kuitenkin demokratia. Itsevaltiuden aikana oli joukko miehiä ja naisia, jotka valitsivat itse edustajansa ja päällikkönsä omasta keskuudestaan. He olivat päättäneet eläkejärjestelyistä ja sairausvakuutuksista itse, omasta halustaan. He olivat käyneet palkkaneuvottelut ja heillä oli yleiset työsopimukset. Merirosvot olivat jopa luoneet omia siirtokuntiaan kaukaisille saarille, joissa noudatettiin samoja sääntöjä ainakin yleisellä tasolla. Madagaskarin merirosvopaikoissa oli suora demokratia, jossa jokaisella miehellä oli puhe- ja äänioikeus. Myyttinen Libertaria oli ilmeisesti Islannin jälkeen ensimmäinen demokratia länsimaisessa mielessä.
Tämä oli se suurin rikos. Mikään valtakunta ei voinut sietää sitä, että tavallisilla rivimiehillä oli äänioikeus, puheoikeus, tai mitään oikeuksia ylipäätään. Merirosvot asettivat kyseenalaiseksi käsityksen siitä, että kruunupäällä oli jumalainen oikeus määrätä muiden elämästä. He pilkkasivat ja parjasivat avoimesti aatelia, nöyrryyttivät aatelisia ja kuninkaallisia, ottivat heiltä ja jakoivat sen toisilleen. Sellaista ei voitu sietää. Juuri siksi merirosvoihin kohdistui niin hirmuinen viha ja pelko. Juuri siksi valtiot tekivät kaikkensa tuhotakseen koko ilmiön.
Ajatus siitä, että oli olemassa joukko vapaita miehiä, jotka tekivät päätöksensä yhdessä vapaasti oman halunsa ja tietonsa pohjalta, oli sietämätön. Ajatus siitä, että oli olemassa tavallisia ihmisiä koskevia sopimuksia, että työstä ja palkasta sovittiin yhdessä, oli täysin käsittämätön. Juuri siksi merirosvot piti tappaa. He edustivat ajatusta, joka oli eliitille vieras ja uhka. Aateli ja suurkauppiaat vihasivat ajatusta siitä, että köyhimmilläkin oli varaa terveydenhoitoon yhteisistä varoista ja että he saivat vanhuuttaan varten eläkerahan yhteisestä kassasta. Mikään ei voinut olla vastenmielisempää.
Merirosvojen kulta-aika päättyi 1700-luvun kuluessa, mutta vaikka heidät nujerrettiin, heidän esimerkkiään ei saatu tapetuksi. Merirosvoissa oli ollut paljon ranskalaisia ja hollantilaisia. Heidän mukanaan ajatus täydellisestä tasa-arvosta ja yhtäläisistä oikeuksista vapaitten miesten kesken oli pikkuhiljaa lirunut muuhun yhteiskuntaan. Ranskassa tämä vapauden ja veljeyden idea alkoi muhia voimakkaimmin. Se innosti filosofeja ja ajattelijoita, kirjailijoita ja runoilijoita. Se sai aikaan ne kipinät, jotka tiivistyivät Suureen vallankumoukseen. Hallitsijat olivat olleet oikeassa. Merirosvojen suurin rikos oli heidän valtansa kyseenalaistaminen.
Amerikan siirtokunnat olivat aina saaneet osan tuloistaan ja vauraudestaan merirosvouksesta. Kapteeni Tew oli tunnettu mies New Yorkissa ja tunsi kaikki yhteiskunnan merkkihenkilöt kuvernööristä lähtien. Boston oli tunnettu merirosvojen pesäpaikkana ja suojasatamana. Kun brittiviranomaiset alkoivat kiristää otettaan merirosvouksesta, he alkoivat kiristää otettaan siirtokunnista. Siirtokuntien asukkaat olivat kuitenkin saaneet jo vaarallisia ideoita merirosvoilta. He olivat oppineet intiaaneilta täysin erilaisia ajatuksia yhteiskunnista. He olivat nähneet, että tavalliset miehet saattoivat itse päättää omista asioistaan. He olivat nähneet, että aivan tavalliset miehet pystyivät tekemään parempia päätöksiä kuin aateliset tai hallitsijat. He olivat nähneet, että merirosvot laativat itse omat lakinsa ja sopimuksensa heitä itseään koskien. Kaikki tämä purkautui Amerikan vallankumouksena vain hieman myöhemmin.
Yhä edelleen korporaatiot ja maita hallitseva eliitti vihaavat kaikkein eniten sitä, että tavallisilla ihmisillä olisi valtaa päättää omista asioistaan. Näennäisdemokraattisíssa maissa kuten Suomessa, koko virkamieskoneisto on valjastettu vahtimaan ja kontrolloimaan tavallista kansaa, eliitin etuja suojaten. Koko valtionhallinnon ajatus nojaa siihen käsitykseen, että on olemassa kansa, jota hallitaan ja määrätään. Valtio, eli eliitti, joka sen nimissä operoi, voi rikkoa lakeja mielensä mukaan ja tekeekin niin koko ajan. Tavallinen kansalainen ei voi, eikä saa. Häntä rankaistaan välittömästi.
Suuryritykset, nykyajan kauppakomppaniat, keräävät valtavia omaisuusmassoja ja saavat tukea valtion eliitiltä, joka saa omat siivunsa. Juuri siksi suuryrityksiä edustavat tahot haluavat "purkaa säännöstelyä". Juuri siksi ne haluavat sopimuksettoman yhteiskunnan, jossa niillä olisi valta ja voima sanella säännöt. Ne eivät halua tavallisille ihmisille mitään oikeuksia, vallasta puhumattakaan. Amerikkalaisen suurpankin Morgan Stanleyn edustajat lähettivät jo vuonna 2008 suurasiakkailleen salaisen kirjeen, jossa ilmoittivat tavoitteekseen rahavallan luomisen länsimaihin vuoteen 2015 mennessä. Eurokriisi on osa tuota operaatiota.
Tilanne ei siis eroa kovinkaan paljoa 1700-luvusta periaatteellisella tasolla. Yhteiskuntien eliitti pyrkii ottamaan itselleen kaiken vallan ja minimoimaan tavallisten kansalaisten vallan ja oikeudet. Valtion tehtävänä on valvoa suuryritysten etuja ja varmistaa, että sen oman eliitin varallisuus karttuu. Kaiken mahdollistaa valtava alistettujen ihmisten massa erilaisten maksujen, verojen ja ylihintojen muodossa. Juuri siksi jokainen, joka elää toisella tavalla eikä tunnusta valtaeliittiä omaksi hallitsijakseen, kohtaa eliitin vihan. Juuri siksi, jokainen, joka elää vaihtoehtoisesti joko yksin tai ryhmässä, törmää poliisiin ja pakkokeinoihin. Juuri siksi heidät leimataan rikollisiksi, terroristeiksi tai epäsosiaalisiksi yhteiskunnan vihollisiksi.
Mutta onneksi meissä kaikissa asuu pikku merirosvo. Juuri siksi merirosvot ovat yhä edelleen valkokankaan sankareita. Juuri siksi pikkupojat innostuvat edelleen merirosvoleikeistä. Alitajuisella tasolla tajuamme, että nuo raa'at ja kovat, armottomatkin miehet olivat ensimmäisiä, jotka ottivat vallan itselleen, jotka sopivat asioista yhdessä muista piittaamatta, ja jotka elivät niin kuin halusivat, eikä niin kuin määrättiin. Juuri siksi me pidämme heistä edelleen, juuri siksi asetumme elokuvissa heidän puolelleen. Kukaan ei halua olla laivastoupseeri, joka yrittää tuhota merirosvot jonkun puuteriperuukkisen aatelisen käskystä. Mutta jokainen haluaa olla merirosvo, joka ryyppää ja rellestää, kiroilee ja pukeutuu miten haluaa, joka voi lojua hiekkarannalla palmujen katveessa ja tekee mitä huvittaa.
Jokainen haluaa päättää omista asioistaan ja tehdä sopimuksia, jotka takaavat hyvän elämän ja paremmat taloudelliset olosuhteet. Jokainen haluaa saada työstään kunnon palkan. Jokainen haluaa taloudellisesti turvatun vanhuuden ja turvan sairauden, tai vammautumisen varalle. Ennen kaikkea jokainen haluaa olla tasaveroinen ja tasa-arvoinen toisten ihmisten edessä. Jokainen meistä haluaa oikeuden omaan elämäänsä.
Ja se on edelleen merirosvojen suurin rikos.
HALLITUS RYHTYY IHMISKAUPPIAAKSI
Eilisessä A-studiossa ministeri Risikko oli taas kertomassa, kuinka hallitus ryhtyy Suomen suurimmaksi, ja ilmeisesti Euroopan Unionin suurimmaksi ihmiskauppiaaksi. Ihmiskauppahan on kielletty YK:n ja monen muun kansainvälisen järjestön toimesta, Suomen valtiokin on sitoutunut sopimuksin sen torjuntaan, mutta rikollishallituksemmehan ei ole ennenkään niistä laeista piitannut, jotka eivät sitä miellytä.
Koska lain mukaan vastikkeellinen raha katsotaan aina palkaksi, Risikko otti onkeensa edellisestä kohusta ja markkinoi tätä hallituksen ihmiskauppaa uusilla nimillä. Ne ovat pelkkää semantiikkaa. Todellisuudessa kyse on edelleen vastikkeellisesta rahasta, eli palkasta. Ydinajatus on edelleen se sama: työtön saa pientä rahaansa vain osallistumalla hänelle määrättyihin töihin. Mikäli työtön ei suostu työskentelemään muutamalla satasella kuussa, häntä rankaistaan vähentämällä hänelle tulevan rahan määrää.
Tämä on täysin sama kuvio, kuin kovimmassa prostituutiossa. Sutenööri pakottaa orjansa tekemään töitä tämän tahdon vastaisesti ja jos tämä ei suostu, seuraa rangaistus. Se on Suomenkin lakien mukaan rikos. Hallitus siis tekee saman. Se siis pakottaa ihmiset tekemään töitä palkalla, joka ei riitä toimeentuloon ja elämiseen, ja jos ihminen ei siihen suostu, seuraa rangaistus. Sanktio voisi olla noin 30% tulojen leikkaus.
Järjestelmä toimii, koska samaan aikaan hallitus tekee kaikkensa, että työpaikkoja vähennetään. Ne vähenevät hallituksen aktiivisilla toimilla kymmenillä tuhansilla. Eli hallitus pakottaa ihmisiä tämän ihmiskauppansa piiriin ja sen alaiseksi. Jos joku ei usko, että kyse on ihmiskaupasta, voi mennä Rovaniemelle tutustumaan tilanteeseen. Siellä ruotsalaisen yrityksen paukkaustoiminto pyörii suomalaisten työttömien ilmaisella työllä. Firma ei siis maksa yhtään mitään suomalaisille työntekijöilleen, vaan Suomen valtio tarjoaa ilmaisen työvoiman, jonka on pakko työskennellä ilmaiseksi ulkomaalaiselle yritykselle valtion maksamalla muutaman satasen kuukausipalkalla.
Kyllä. Tuo on ihmiskauppaa ja kyllä, hallitus haluaa laajentaa sitä kaikin keinoin.
Tämän valtion harjoittaman laajamittaisen ja järjestelmällisen ihmiskaupan suurin haitta kohdistuu suomalaisiin pienyrityksiin ja kauppaan, sekä palvelusektoriin. Koska valtion ihmiskaupan uhreilla ei ole varaa edes vähimmäistarpeisiinsa, heillä ei ole varaa ostaa palveluita tai mitään muutakaan. Tämä johtaa kulutuskysynnän romahdukseen, josta seuraa konkurssien aalto, joka itseasiassa on jo alkanut. Elokuuhun mennessä noin 3000 kauppaa oli lopettanut tämän vuoden aikana. Tämä taas lisää työttömyyttä, joka johtaa edelleen lisääntyvään valtiolliseen ihmiskauppaan.
Merkittävintä on se, että ministeri Risikon johdolla toteutettavan ihmiskaupan lasku tulisi olemaan esitysten mukaan noin 420 000 000 euroa. Siis ne, joilla vielä olisi töitä, maksaisivat tästä ihmiskaupasta 420 000 000 euroa veroina. Se on lasku, joka lankeaa jokaiselle, joka ei jo ole valtiollisen ihmiskaupan piirissä.
Heitänkin tähän loppuun todella innovatiivisen ja uudenlaisen ajatuksen: olisikohan järkevämpää pistää 420 miljoonaa euroa valtionyrityksen perustamiseen? Valtionyhtiö toisi valtiolle tuloja jo itsessään, mutta ennen kaikkea sen työntekijät maksaisivat veroja ja kuluttaisivat, ja näin tukisivat suoraan pienyrittäjiä ja kauppaa. Tämä olisi taloudellisesti kannattavaa toimintaa, toisin kuin se, että ulkomaalaisille yrityksille järjestetään ilmaista työvoimaa pakottamalla, työvoimaa jolla ei ole varaa mihinkään ja joka ei myöskään maksa veroja.
Valtio ja tämä hallitus käyttävät ns. tempputyöllistämiseen miljardeja. Tempputyöllistämisellä ei saavuteta yhtään mitään. Ne rahat heitetään tuuleen. Niillä rahoilla luodaan valtiollisen ihmiskaupan perusta ja niillä rahoilla sitä myös ylläpidetään. Onko se edes taloudellisesti järkevää? Ei ole.
Uusorjuus on valinta. Ihmiskauppaan ryhtyminen on hallituksen poliittinen valinta. Se on täysin tietoinen valinta. Se haluaa ryhtyä siihen. Kokoomus, demarit, vihreät, vasurit, kristilliset ja RKP haluavat ryhtyä Euroopan Unionin suurimmiksi ihmiskauppiaiksi. Heidän mielestään Moldovan rikollisvaltion toiminta on amatöörimäistä piiperrystä. Suomessa ihmiskauppa otetaan hallituksen ohjelmaan ja Suomessa hallitus ja valtio pyörittävät sitä virallisesti. Se on tavoite ja siihen pyritään kaikin tavoin.
Mitään taloudellista tai yhteiskunnallisesti järkevää tässä rikollisvaltion laajamittaisessa ihmiskaupassa ei ole. Se on vain ja ainoastaan ideologinen valinta. Satoja miljoonia verorahaa halutaan käyttää uusorjuuden ylläpitoon, ei tuottavaan taloudelliseen toimintaan. Muistakaa tämä seuraavissa vaaleissa. Tämä hallitus ja sen puolueet ovat kaikki ihmiskaupan asialla ja haluavat sitä ja maksattavat sen laskun teillä, jotka vielä maksatte veroja.
Koska lain mukaan vastikkeellinen raha katsotaan aina palkaksi, Risikko otti onkeensa edellisestä kohusta ja markkinoi tätä hallituksen ihmiskauppaa uusilla nimillä. Ne ovat pelkkää semantiikkaa. Todellisuudessa kyse on edelleen vastikkeellisesta rahasta, eli palkasta. Ydinajatus on edelleen se sama: työtön saa pientä rahaansa vain osallistumalla hänelle määrättyihin töihin. Mikäli työtön ei suostu työskentelemään muutamalla satasella kuussa, häntä rankaistaan vähentämällä hänelle tulevan rahan määrää.
Tämä on täysin sama kuvio, kuin kovimmassa prostituutiossa. Sutenööri pakottaa orjansa tekemään töitä tämän tahdon vastaisesti ja jos tämä ei suostu, seuraa rangaistus. Se on Suomenkin lakien mukaan rikos. Hallitus siis tekee saman. Se siis pakottaa ihmiset tekemään töitä palkalla, joka ei riitä toimeentuloon ja elämiseen, ja jos ihminen ei siihen suostu, seuraa rangaistus. Sanktio voisi olla noin 30% tulojen leikkaus.
Järjestelmä toimii, koska samaan aikaan hallitus tekee kaikkensa, että työpaikkoja vähennetään. Ne vähenevät hallituksen aktiivisilla toimilla kymmenillä tuhansilla. Eli hallitus pakottaa ihmisiä tämän ihmiskauppansa piiriin ja sen alaiseksi. Jos joku ei usko, että kyse on ihmiskaupasta, voi mennä Rovaniemelle tutustumaan tilanteeseen. Siellä ruotsalaisen yrityksen paukkaustoiminto pyörii suomalaisten työttömien ilmaisella työllä. Firma ei siis maksa yhtään mitään suomalaisille työntekijöilleen, vaan Suomen valtio tarjoaa ilmaisen työvoiman, jonka on pakko työskennellä ilmaiseksi ulkomaalaiselle yritykselle valtion maksamalla muutaman satasen kuukausipalkalla.
Kyllä. Tuo on ihmiskauppaa ja kyllä, hallitus haluaa laajentaa sitä kaikin keinoin.
Tämän valtion harjoittaman laajamittaisen ja järjestelmällisen ihmiskaupan suurin haitta kohdistuu suomalaisiin pienyrityksiin ja kauppaan, sekä palvelusektoriin. Koska valtion ihmiskaupan uhreilla ei ole varaa edes vähimmäistarpeisiinsa, heillä ei ole varaa ostaa palveluita tai mitään muutakaan. Tämä johtaa kulutuskysynnän romahdukseen, josta seuraa konkurssien aalto, joka itseasiassa on jo alkanut. Elokuuhun mennessä noin 3000 kauppaa oli lopettanut tämän vuoden aikana. Tämä taas lisää työttömyyttä, joka johtaa edelleen lisääntyvään valtiolliseen ihmiskauppaan.
Merkittävintä on se, että ministeri Risikon johdolla toteutettavan ihmiskaupan lasku tulisi olemaan esitysten mukaan noin 420 000 000 euroa. Siis ne, joilla vielä olisi töitä, maksaisivat tästä ihmiskaupasta 420 000 000 euroa veroina. Se on lasku, joka lankeaa jokaiselle, joka ei jo ole valtiollisen ihmiskaupan piirissä.
Heitänkin tähän loppuun todella innovatiivisen ja uudenlaisen ajatuksen: olisikohan järkevämpää pistää 420 miljoonaa euroa valtionyrityksen perustamiseen? Valtionyhtiö toisi valtiolle tuloja jo itsessään, mutta ennen kaikkea sen työntekijät maksaisivat veroja ja kuluttaisivat, ja näin tukisivat suoraan pienyrittäjiä ja kauppaa. Tämä olisi taloudellisesti kannattavaa toimintaa, toisin kuin se, että ulkomaalaisille yrityksille järjestetään ilmaista työvoimaa pakottamalla, työvoimaa jolla ei ole varaa mihinkään ja joka ei myöskään maksa veroja.
Valtio ja tämä hallitus käyttävät ns. tempputyöllistämiseen miljardeja. Tempputyöllistämisellä ei saavuteta yhtään mitään. Ne rahat heitetään tuuleen. Niillä rahoilla luodaan valtiollisen ihmiskaupan perusta ja niillä rahoilla sitä myös ylläpidetään. Onko se edes taloudellisesti järkevää? Ei ole.
Uusorjuus on valinta. Ihmiskauppaan ryhtyminen on hallituksen poliittinen valinta. Se on täysin tietoinen valinta. Se haluaa ryhtyä siihen. Kokoomus, demarit, vihreät, vasurit, kristilliset ja RKP haluavat ryhtyä Euroopan Unionin suurimmiksi ihmiskauppiaiksi. Heidän mielestään Moldovan rikollisvaltion toiminta on amatöörimäistä piiperrystä. Suomessa ihmiskauppa otetaan hallituksen ohjelmaan ja Suomessa hallitus ja valtio pyörittävät sitä virallisesti. Se on tavoite ja siihen pyritään kaikin tavoin.
Mitään taloudellista tai yhteiskunnallisesti järkevää tässä rikollisvaltion laajamittaisessa ihmiskaupassa ei ole. Se on vain ja ainoastaan ideologinen valinta. Satoja miljoonia verorahaa halutaan käyttää uusorjuuden ylläpitoon, ei tuottavaan taloudelliseen toimintaan. Muistakaa tämä seuraavissa vaaleissa. Tämä hallitus ja sen puolueet ovat kaikki ihmiskaupan asialla ja haluavat sitä ja maksattavat sen laskun teillä, jotka vielä maksatte veroja.
tiistai 10. syyskuuta 2013
AVOIN KIRJE POLIISIJOHTAJA PAATEROLLE
Hyvä poliisijohtaja Paatero,
Pahoittelitte julkisuudessa jälleen kerran sitä, että poliisin salaisesta rekisteristä tihkui julkisuuteen tietoja. Olisin odottanut, että olisitte paheksunut sitä, että salaisessa rekisterissä on edelleen ihmisiä, joita ei ole koskaan syytetty mistään sellaisesta rikoksesta tai toiminnasta, joka oikeuttaisi heidän nimeämisensä moiselle listalle. Ilmeisesti Putin-skandaali ei ole johtanut mihinkään toimenpiteisiin tai muutoksiin listoja ylläpitävissä tahoissa.
Ongelma ei ole se, että poliisin väärinkäytöksistä tulee tietoa julkisuuteen. Se on vain hyvä asia myös poliisin itsensä kannalta. Ongelma on siinä, että kun syytön ihminen päätyy tällaisille poliisin listoille ja näihin rekistereihin, se vaikuttaa oikeasti hänen elämäänsä. Ihmistä käsitellään rikollisena lupa-asioissa ja muissa. Kun kyseisen henkilön yhteistyökumppanit tai työnantaja pyytää kyseisestä henkilöstä turvaselvityksen ja saa tiedon, että henkilö on epäiltynä osallistumisesta järjestäytyneen rikollisuuden toimintaan, se on tuhoisaa.
Mielestäni tämä on ongelman ydin. Ei se, vuotaako joku näitä asioita julkisuuteen. Syyttömiä ihmisiä nimetään rikollisiksi ja vieläpä niin, että se vaikuttaa heidän elämäänsä monin eri tavoin. Olen hämmästynyt siitä, ettei Putin-skandaali todellakaan ole johtanut yhtään mihinkään toimenpiteisiin. Olen myös hiukan ihmeissäni siitä, että oikeuteen marssii kerta toisensa jälkeen poliisin "asiantuntijaksi" nimeämä henkilö, joka voi sitten näihin listoihin ja rekistereihin vedoten nimitellä syyttömä ihmisiä rikollisiksi, ilman että tällaisen henkilön toimintaan puututaan millään tavalla.
Ymmärtääkseni tässä maassa ei voi sanoa ketään rikolliseksi, jos asiaa ei ole todistettu oikeudessa. Ymmärtääkseni tuomioistuimet määrittelevät todisteiden perusteella onko henkilö syyllistynyt rikokseen vai ei, ja jos ei ole, tämä henkilö ei ole rikollinen. Olenkin ymmälläni siitä, että Te sallitte alaistenne jatkaa ihmisten nimittelyä rikollisiksi, vaikka tuomioistuimissa olisi tehty päinvastainen päätös. Olen myös hämmentynyt siitä, että sallitte alaistenne edelleen nimitellä ihmisiä rikollisiksi, vaikka heitä ei olisi koskaan edes syytetty mistään sellaisesta, joista alaisenne heitä syyttää.
Oikeusvaltion perusperiaatteisiin kuuluu se, ettei kukaan ole rikollinen vain siksi, että joku poliisi niin haluaa. Oikeusvaltion perusperiaatteisiin kuuluu sekin, ettei ketään voi kohdella kuin rikollista vain siksi, että haluaa. Poliisi on pian parikymmentä vuotta pyrkinyt todistamaan, että jotkut moottoripyöräkerhot olisivat järjestäytynyttä rikollisuutta. Kerholaiset ovat vuosien varrella toki syyllistyneet rikoksiin, vakavimpiinkin sellaisiin, mutta väitteelle siitä, että kyse olisi järjestäytyneestä rikollisuudesta, ei ole saatu näyttöä. Tämä siitä huolimatta, että kerhoihin ja niiden jäseniin on kohdistettu kaikkein järeimpiä poliisitoimia vuosi toisensa perään.
Vuosien vieriessä tilanne on muuttunut niin, että nyt toimien kohteeksi valikoituvat jo kerhoihin kuulumattomat henkilöt. Tällaista toimintaa perustellaan järjestäytyneen rikollisuuden vastaisella toiminnalla, vaikka syyttömien ja todistetusti ei-rikollisten ihmisten jahtaaminen ja painostaminen ei voi sellaista olla. Tiedän, että tällaiseen toimintaa osallistuvat poliisit kuvittelevat estävänsä rikollisten "soluttautumisen" ja "vaiktusvallan kasvun". Tiedän senkin, että tällainen toimintamalli on peräisin Yhdysvalloista, jossa FBI, ATF ja muut liittovaltion viranomaiset sitä harjoittavat. Mielestäni tällainen toiminta ei kuulu pohjoismaiseen oikeusvaltioon.
Tällaiset salaiset rekisterit ja listat mahdollistavat sen, ettei kyseisellä henkilöllä ole mitään keinoa puolustautua. Häntä kohdellaan rikollisena, vaikka hän ei ole rikokseen syyllistynytkään. Salainen toiminta ja rekisterit mahdollistavat täysin syyttömien ihmisten vainon ja heidän elämänsä vaikeuttamisen ilman mitään kontrollia. Se ei voi olla oikein missään mielessä. Kun ihminen menettää työpaikkansa tai hänen yrityksensä ajautuu vaikeuksiin vain siksi, että joku salaisesti toimiva poliisi niin haluaa, kyse ei ole enää oikeusvaltion toiminnasta tai lainvalvonnasta. Kyse on jostakin aivan muusta. Juuri tällaista toimintaa Teidän tulisi paheksua ja juuri Teidän tulisi se myös tuomita, arvon poliisijohtaja.
Tiedän, että poliisissa on monia miehiä ja naisia, joita tällainen toiminta syystäkin harmittaa. Hekään eivät hyväksy sitä, että ihmisiä nimetään rikollisiksi ilman mitään näyttöä. Heitä harmittaa se, että joukko poliiseja pilaa koko poliisin maineen vainoharhaisilla puheillaan, perättömillä todistuksillaan ja toiminnallaan, joka ei johda mihinkään myönteiseen lopputulokseen kenenkään kannalta. Heitä harmittaa se, että joukko virkaveljiä ja siskoja luistelee lain rajamailla, toisinaan sen väärälle puolellekin, vain todistaakseen olevansa oikeassa. Heitä harmittaa se, että epämääräisellä toiminnallaan joukko virkaveljiä tekee heidän työnsä vaikeaksi ja hankaloittaa työntekoa joka päivä.
Näiden poliisien hiljainen enemmistö on se, jonka ääntä Teidän tulisi kuunnella. Sensijaan, että murehditte siitä kuka paljasti vääryyden tai vuoti julkisuuteen alaistenne tekemiä virheitä, Teidän tulisi murehtia sitä, miksi jotkut alaisenne toimivat ikään kuin tässä maassa ei laki olisikaan sama kaikille. Teidän tulisi tehdä ehdottoman selväksi, ettei poliisi voi koskaan missään tilanteessa toimia lainvastaisesti tai loukata ihmisten oikeusturvaa ja kansalaisoikeuksia.
Teidän tulisi huolehtia siitä, että poliisi on se taho, joka puolustaa kansalaisten oikeuksia silloinkin, kun mikä tahansa muu taho niitä loukkaa tai polkee. Juuri siitä on kyse rikosten selvittelyssä ja kansalaisten turvaamisessa. Ei siitä, että kuvitteellisia rikollisjärjestöjä jahdatessaan jotkut poliisit tallovat perusoikeuksien päälle ja toimivat täysin oikeusvaltion periaatteiden vastaisesti.
Hyvä poliisijohtaja Paatero, toivottavasti ymmärrätte, että salaisiin rekistereihin ja salaisille listoille on päätynyt satoja, luultavasti tuhansia syyttömiä suomalaisia. Toivottavasti ymmärrätte, että ongelma ei ole siinä, että joku paljastaa tämän. Ongelma on siinä, että jotkut alaisenne uskovat, että heillä on oikeus tehdä kenestä tahansa rikollinen, olipa henkilö sitä tai ei. Ongelma on siinä, että jotkut alaisistanne uskovat, että he päättävät kuka on rikollinen, ei tuomioistuin.
Pahoittelitte julkisuudessa jälleen kerran sitä, että poliisin salaisesta rekisteristä tihkui julkisuuteen tietoja. Olisin odottanut, että olisitte paheksunut sitä, että salaisessa rekisterissä on edelleen ihmisiä, joita ei ole koskaan syytetty mistään sellaisesta rikoksesta tai toiminnasta, joka oikeuttaisi heidän nimeämisensä moiselle listalle. Ilmeisesti Putin-skandaali ei ole johtanut mihinkään toimenpiteisiin tai muutoksiin listoja ylläpitävissä tahoissa.
Ongelma ei ole se, että poliisin väärinkäytöksistä tulee tietoa julkisuuteen. Se on vain hyvä asia myös poliisin itsensä kannalta. Ongelma on siinä, että kun syytön ihminen päätyy tällaisille poliisin listoille ja näihin rekistereihin, se vaikuttaa oikeasti hänen elämäänsä. Ihmistä käsitellään rikollisena lupa-asioissa ja muissa. Kun kyseisen henkilön yhteistyökumppanit tai työnantaja pyytää kyseisestä henkilöstä turvaselvityksen ja saa tiedon, että henkilö on epäiltynä osallistumisesta järjestäytyneen rikollisuuden toimintaan, se on tuhoisaa.
Mielestäni tämä on ongelman ydin. Ei se, vuotaako joku näitä asioita julkisuuteen. Syyttömiä ihmisiä nimetään rikollisiksi ja vieläpä niin, että se vaikuttaa heidän elämäänsä monin eri tavoin. Olen hämmästynyt siitä, ettei Putin-skandaali todellakaan ole johtanut yhtään mihinkään toimenpiteisiin. Olen myös hiukan ihmeissäni siitä, että oikeuteen marssii kerta toisensa jälkeen poliisin "asiantuntijaksi" nimeämä henkilö, joka voi sitten näihin listoihin ja rekistereihin vedoten nimitellä syyttömä ihmisiä rikollisiksi, ilman että tällaisen henkilön toimintaan puututaan millään tavalla.
Ymmärtääkseni tässä maassa ei voi sanoa ketään rikolliseksi, jos asiaa ei ole todistettu oikeudessa. Ymmärtääkseni tuomioistuimet määrittelevät todisteiden perusteella onko henkilö syyllistynyt rikokseen vai ei, ja jos ei ole, tämä henkilö ei ole rikollinen. Olenkin ymmälläni siitä, että Te sallitte alaistenne jatkaa ihmisten nimittelyä rikollisiksi, vaikka tuomioistuimissa olisi tehty päinvastainen päätös. Olen myös hämmentynyt siitä, että sallitte alaistenne edelleen nimitellä ihmisiä rikollisiksi, vaikka heitä ei olisi koskaan edes syytetty mistään sellaisesta, joista alaisenne heitä syyttää.
Oikeusvaltion perusperiaatteisiin kuuluu se, ettei kukaan ole rikollinen vain siksi, että joku poliisi niin haluaa. Oikeusvaltion perusperiaatteisiin kuuluu sekin, ettei ketään voi kohdella kuin rikollista vain siksi, että haluaa. Poliisi on pian parikymmentä vuotta pyrkinyt todistamaan, että jotkut moottoripyöräkerhot olisivat järjestäytynyttä rikollisuutta. Kerholaiset ovat vuosien varrella toki syyllistyneet rikoksiin, vakavimpiinkin sellaisiin, mutta väitteelle siitä, että kyse olisi järjestäytyneestä rikollisuudesta, ei ole saatu näyttöä. Tämä siitä huolimatta, että kerhoihin ja niiden jäseniin on kohdistettu kaikkein järeimpiä poliisitoimia vuosi toisensa perään.
Vuosien vieriessä tilanne on muuttunut niin, että nyt toimien kohteeksi valikoituvat jo kerhoihin kuulumattomat henkilöt. Tällaista toimintaa perustellaan järjestäytyneen rikollisuuden vastaisella toiminnalla, vaikka syyttömien ja todistetusti ei-rikollisten ihmisten jahtaaminen ja painostaminen ei voi sellaista olla. Tiedän, että tällaiseen toimintaa osallistuvat poliisit kuvittelevat estävänsä rikollisten "soluttautumisen" ja "vaiktusvallan kasvun". Tiedän senkin, että tällainen toimintamalli on peräisin Yhdysvalloista, jossa FBI, ATF ja muut liittovaltion viranomaiset sitä harjoittavat. Mielestäni tällainen toiminta ei kuulu pohjoismaiseen oikeusvaltioon.
Tällaiset salaiset rekisterit ja listat mahdollistavat sen, ettei kyseisellä henkilöllä ole mitään keinoa puolustautua. Häntä kohdellaan rikollisena, vaikka hän ei ole rikokseen syyllistynytkään. Salainen toiminta ja rekisterit mahdollistavat täysin syyttömien ihmisten vainon ja heidän elämänsä vaikeuttamisen ilman mitään kontrollia. Se ei voi olla oikein missään mielessä. Kun ihminen menettää työpaikkansa tai hänen yrityksensä ajautuu vaikeuksiin vain siksi, että joku salaisesti toimiva poliisi niin haluaa, kyse ei ole enää oikeusvaltion toiminnasta tai lainvalvonnasta. Kyse on jostakin aivan muusta. Juuri tällaista toimintaa Teidän tulisi paheksua ja juuri Teidän tulisi se myös tuomita, arvon poliisijohtaja.
Tiedän, että poliisissa on monia miehiä ja naisia, joita tällainen toiminta syystäkin harmittaa. Hekään eivät hyväksy sitä, että ihmisiä nimetään rikollisiksi ilman mitään näyttöä. Heitä harmittaa se, että joukko poliiseja pilaa koko poliisin maineen vainoharhaisilla puheillaan, perättömillä todistuksillaan ja toiminnallaan, joka ei johda mihinkään myönteiseen lopputulokseen kenenkään kannalta. Heitä harmittaa se, että joukko virkaveljiä ja siskoja luistelee lain rajamailla, toisinaan sen väärälle puolellekin, vain todistaakseen olevansa oikeassa. Heitä harmittaa se, että epämääräisellä toiminnallaan joukko virkaveljiä tekee heidän työnsä vaikeaksi ja hankaloittaa työntekoa joka päivä.
Näiden poliisien hiljainen enemmistö on se, jonka ääntä Teidän tulisi kuunnella. Sensijaan, että murehditte siitä kuka paljasti vääryyden tai vuoti julkisuuteen alaistenne tekemiä virheitä, Teidän tulisi murehtia sitä, miksi jotkut alaisenne toimivat ikään kuin tässä maassa ei laki olisikaan sama kaikille. Teidän tulisi tehdä ehdottoman selväksi, ettei poliisi voi koskaan missään tilanteessa toimia lainvastaisesti tai loukata ihmisten oikeusturvaa ja kansalaisoikeuksia.
Teidän tulisi huolehtia siitä, että poliisi on se taho, joka puolustaa kansalaisten oikeuksia silloinkin, kun mikä tahansa muu taho niitä loukkaa tai polkee. Juuri siitä on kyse rikosten selvittelyssä ja kansalaisten turvaamisessa. Ei siitä, että kuvitteellisia rikollisjärjestöjä jahdatessaan jotkut poliisit tallovat perusoikeuksien päälle ja toimivat täysin oikeusvaltion periaatteiden vastaisesti.
Hyvä poliisijohtaja Paatero, toivottavasti ymmärrätte, että salaisiin rekistereihin ja salaisille listoille on päätynyt satoja, luultavasti tuhansia syyttömiä suomalaisia. Toivottavasti ymmärrätte, että ongelma ei ole siinä, että joku paljastaa tämän. Ongelma on siinä, että jotkut alaisenne uskovat, että heillä on oikeus tehdä kenestä tahansa rikollinen, olipa henkilö sitä tai ei. Ongelma on siinä, että jotkut alaisistanne uskovat, että he päättävät kuka on rikollinen, ei tuomioistuin.
sunnuntai 8. syyskuuta 2013
URPILAINEN EI EROA
Ei tietenkään eroa. Kukaan suomalainen poliitikko tai johtaja ei eroa koskaan. Se johtuu siitä, että toisin kuin länsimaissa, meillä niin sanottu vastuunkanto tarkoittaa sitä, ettei mitään vastuuta ole olemassakaan, ja jos onkin, se on jolla kulla muulla.
Urpilainen ei tietenkään eroa, koska hän haluaa ministerin palkan. Hän haluaa ne käsittämättömät edut joita asema tarjoaa. Hän haluaa sen rahan. Ennen kaikkea hän haluaa matkustella ja ajella mustalla autolla, ja jutella isojen pomojen kanssa tärkeistä asioista. Voi olla, että Urpilainen tajuaa tai aavistaa olevansa noissa tapaamisissa vain pahainen piikatyttö, jota hyväksikäytetään mennen tullen, mutta veikkaan ettei hän edes käsitä sitä. Hän on kuitenkin vain ala-asteen opettaja.
Urpilainen ei eroa siitäkään syystä, että kuten suomalaiset johtajat aina, hän ympäröi itsensä alamittaisilla hännystelijöillä ja mielistelijöillä, joista yksikään ei uskalla sanoa, että Urpilainen on väärässä ja politiikan linja syvällä metsässä. Näin Urpilainen voi vakuuttua siitä, että on oikeassa. Se on suomalaisille johtajille kaikkein tärkeintä. Ei se, kaatuuko firma tai puolue, vaan se, että hänelle sanotaan, että olet oikeassa.
Urpilainen ei eroa siitäkään syystä, että vaikka hän edustaakin liberalistista äärikapitalismia ja randilaista itsekkyyden filosofiaa teoissaan, kivikovaa oikeistopolitiikkaa joka survoo lisää ihmisiä kurjuuteen, hän ei ole ainoa puolueessaan. Jo vuosia sitten vantaalainen demari lausui paikallislehdessä johtotehtäviin päästyään: Yhteiskunnan tehtävänä ei ole hyysätä kansalaisia.
Tuossa vantaalaisdemarin vuosien takaisessa lausunnossa kiteytyy demareiden alamäen ydin. Tuo lause paljastaa, että johtavat demarit ovat täysin samoilla ideologisilla linjoilla Björn Wahlroosin kanssa. Heidän mielestään yhteiskunta ei ole kansalaisia varten. Yhteiskunnan tehtävänä ei ole pitää huolta kenestäkään. Tämä on Jutta Urpilaisen demarien todellinen poliittinen ideologia.
Juhlapuheissa heitellään nostalgiaa ilmaan, hieman samaan tyyliin kuin Ultra Bra ammensi vanhempiensa sukupolven laululiikkeestä tyylin ja soinnin, mutta se on vain kivaa nostalgiaa ja hauskaa pastissia. Sillä ei ole mitään tekemistä kivikovan äärioikeistolaisen Jutta Urpilaisen kanssa, joka mielihyvin tuhoaa hyvinvointipalveluita voidakseen rahoittaa suuryrityksiä ja pankkeja.
Yhteiskunta ei ole kansalaisia varten. Se on olemassa vain palvellakseen suuria yksityisiä liikeyrityksiä. Veroja ei kanneta kansalaisten hyväksi käytettäväksi, vaan ulkomaalaisten pankkien taseiden korjaamiseen ja tukemiseen, vastikkeetta. Kansalaiset ovat lypsylehmiä tälle systeemille ja heidän kuuluu tehdä kuten käsketään. Ihminen ei merkitse yhtään mitään Jutta Urpilaisen johtamalle demarisakille.
Tästä syystä Jutta Urpilainen ei eroa koskaan.
Urpilainen ei tietenkään eroa, koska hän haluaa ministerin palkan. Hän haluaa ne käsittämättömät edut joita asema tarjoaa. Hän haluaa sen rahan. Ennen kaikkea hän haluaa matkustella ja ajella mustalla autolla, ja jutella isojen pomojen kanssa tärkeistä asioista. Voi olla, että Urpilainen tajuaa tai aavistaa olevansa noissa tapaamisissa vain pahainen piikatyttö, jota hyväksikäytetään mennen tullen, mutta veikkaan ettei hän edes käsitä sitä. Hän on kuitenkin vain ala-asteen opettaja.
Urpilainen ei eroa siitäkään syystä, että kuten suomalaiset johtajat aina, hän ympäröi itsensä alamittaisilla hännystelijöillä ja mielistelijöillä, joista yksikään ei uskalla sanoa, että Urpilainen on väärässä ja politiikan linja syvällä metsässä. Näin Urpilainen voi vakuuttua siitä, että on oikeassa. Se on suomalaisille johtajille kaikkein tärkeintä. Ei se, kaatuuko firma tai puolue, vaan se, että hänelle sanotaan, että olet oikeassa.
Urpilainen ei eroa siitäkään syystä, että vaikka hän edustaakin liberalistista äärikapitalismia ja randilaista itsekkyyden filosofiaa teoissaan, kivikovaa oikeistopolitiikkaa joka survoo lisää ihmisiä kurjuuteen, hän ei ole ainoa puolueessaan. Jo vuosia sitten vantaalainen demari lausui paikallislehdessä johtotehtäviin päästyään: Yhteiskunnan tehtävänä ei ole hyysätä kansalaisia.
Tuossa vantaalaisdemarin vuosien takaisessa lausunnossa kiteytyy demareiden alamäen ydin. Tuo lause paljastaa, että johtavat demarit ovat täysin samoilla ideologisilla linjoilla Björn Wahlroosin kanssa. Heidän mielestään yhteiskunta ei ole kansalaisia varten. Yhteiskunnan tehtävänä ei ole pitää huolta kenestäkään. Tämä on Jutta Urpilaisen demarien todellinen poliittinen ideologia.
Juhlapuheissa heitellään nostalgiaa ilmaan, hieman samaan tyyliin kuin Ultra Bra ammensi vanhempiensa sukupolven laululiikkeestä tyylin ja soinnin, mutta se on vain kivaa nostalgiaa ja hauskaa pastissia. Sillä ei ole mitään tekemistä kivikovan äärioikeistolaisen Jutta Urpilaisen kanssa, joka mielihyvin tuhoaa hyvinvointipalveluita voidakseen rahoittaa suuryrityksiä ja pankkeja.
Yhteiskunta ei ole kansalaisia varten. Se on olemassa vain palvellakseen suuria yksityisiä liikeyrityksiä. Veroja ei kanneta kansalaisten hyväksi käytettäväksi, vaan ulkomaalaisten pankkien taseiden korjaamiseen ja tukemiseen, vastikkeetta. Kansalaiset ovat lypsylehmiä tälle systeemille ja heidän kuuluu tehdä kuten käsketään. Ihminen ei merkitse yhtään mitään Jutta Urpilaisen johtamalle demarisakille.
Tästä syystä Jutta Urpilainen ei eroa koskaan.
torstai 5. syyskuuta 2013
TYÖTTÖMYYSSTRATEGIA
Hallitus aikoo lisätä työttömyyttä pakkovähentämällä julkisia työpaikkoja. Tänä vuonna kuntasektorilta tulee 50 000 uutta työtöntä jonoon. Valtiolta pistetään muutamia kymmeniä tuhansia pottiin. Nuoria ei päästetä töihin. Se estetään hallinnollisin menetelmin, säädöksin ja lakiteitse. Olennaista ei olekaan työttömyyden vähentäminen, vaan työttömyyden ylläpito.
Hallitus on tukenut suuryrityksiä miljardeilla, jotta nämä ovat voineet antaa noin 160 000 ihmiselle monoa ja siirtää tuotantonsa ulkomaille. Hallitus on tukenut avokätisesti suuryritysten investointeja ulkomaille. Samalla se on luovuttanut ilmaiseksi kansallisvarantoa ulkomaisille yrityksille.
PK-sektori, joka on luonut 100 000 uutta työpaikkaa, on saanut ansioistaan raippaa ja lisämaksuja. Yrittämistä on pyritty hankaloittamaan mahdollisimman paljon säädöksin ja lakiteitse. Tämä siksi, että jos PK-sektori jatkaisi moista vauhtia, työttömyys uhkaisi vähetä oikeasti, ja se olisi huono juttu EK:n ja hallituksen, erityisesti kokoomuksen, silmissä.
Suomessa ylläpidetään työttömyyttä. Toimet tähtäävät työttömyyden ylläpitoon ja hallintaan. Konsluttikielellä Suomessa työttömyyttä manageroidaan. Miksi näin? Koska vain tarpeeksi suuri työttömyysreservi pitää palkat kurissa. Työttömyydellä uhkailemalla pidetään työntekijät kurissa ja ennen kaikkea ne työttömät kurissa.
Demografian muutokset pakottavat hallituksen kehittämään lisää työttömyyttä. Suurten ikäluokkien eläköityminen tyhjentää työllisiä uhkaavasti ja uhkaa laskea työttömyyttä. Siksi hallitus pyrkii kaikin tavoin lisäämään työttömyyttä julkista sektoria käyttäen. Hallitus on pyrkinyt kaikin tavoin auttamaan yksityisiä suuryrityksiä irtisanomaan ja vähentämään työvoimaansa, mutta se ei riitä. Tarvitaan päättäväisiä rakenteellisia uudistuksia, jotta julkiselta puolelta voidaan saada kymmeniä, parhaassa tapauksessa satoja tuhansia lisätyöttömiä.
Osoituksena hallituksen päättäväisestä ja tarmokkaasta työttämyyden lisäämisestä voidaan ottaa esimerkiksi työnvälitys. Mikä olisikaan symbolisesti merkittävämpää, kuin antaa monoa niille ihmisille, joiden työnä on etsiä töitä työttömille? Juuri siksi hallitus pyrkiikin irtisanomaan ja lakkauttamaan työvoimahallinnon virkoja ja työpaikkoja, ja nimenomaan sieltä suorittavalta tasolta. Johtoporrastahan nämä irtisanomiset eivät koske.
Osoituksena politiikasta voidaan myös ottaa esille Rovaniemen työttömien kohtelu, joka paljastaa todellisuuden Kataisenkin paskapuheiden takana. Rovaniemellä työttömiä pakotetaan tekemään ilmaista työtä ulkomaalaisille firmoille. Samaa tapahtuu toki muuallakin. Työttömiä pakotetaan töihin ilman palkkaa erilaisten "työelämään sopeuttamis/kuntoutus/ ynnä muuta kakkapuhetta" -projektien nimissä. Työttömät eivät siis saa töitä, mutta pitävät palkkoja alhaalla, koska tekevät työt ilmaiseksi. Näin ehkäistään se, että yritys palkkaisi jonkun oikeasti töihin. Firman ei tarvitse, koska hallitus tarjoaa ilmaistyövoimaa tilalle.
Kyse on siis siitä, että palkkataso halutaan pitää alhaalla. Siihen tarvitaan suurtyöttömyys. Juuri siksi tämäkin hallitus tekee kaikkensa työttömyyden ylläpitämiseksi juhlapuheista huolimatta. Juuri siksi kuulemme vaatimuksia ulkomaisen halpatyövoiman lisätarpeesta. Milloin julkaistaan tutkimus, milloin ministeri tai joku EK:n edustaja ilmestyy julkisuuteen vaatimaan maahanmuuton lisäämistä. Milloin tarvitaan 100 000, milloin 180 000. Maassa, jossa on jo 300 000 työtöntä, ei oikeasti tarvita lisätyövoimaa. Sitä tarvitaan varmistamaan tulevaisuuden palkkakilpailu. Ilman köyhiä kielitaidottomia siirtolaisia, kantaväestö voisi vaatia parempia palkkoja.
Usein kuulee sanottavan, etteivät ns. paskahommat kelpaa suomalaisille. Kelpaisivat ne, jos niistä saisi palkan jolla tulisi toimeen. Kielitaidottomalle maahanmuuttajalle, joka ei tunne työlainsäädäntöä tai oikeuksiaan, voidaan maksaa palkkaa jolla ei tule toimeen. Häntä voidaan huijata ja uhkailla. Juuri siksi heitä tarvitaan nopeasti lisää. Ja juuri näin pidetään yllä sekä "maltillista palkkakehitystä", että suurtyöttömyyttä.
Suomalaisia kilpailutetaan maahanmuuttajien kanssa ja halvimmalla töihin suostuva saa paikan. Juuri siksi vähäisen maahanmuuton alueilla työttömiä määrätään ilmaistöihin. Tämä kuvio toimii vain, jos maassa on massatyöttömyys. Juuri siksi sitä ylläpidetään ja juuri siksi hallitus tekee kaikkensa, ettei työttömyys pääsisi vahingossakaan laskemaan.
Tämä on totuus hallituksen konsulttikielisten sontapuheiden takana.
Hallitus on tukenut suuryrityksiä miljardeilla, jotta nämä ovat voineet antaa noin 160 000 ihmiselle monoa ja siirtää tuotantonsa ulkomaille. Hallitus on tukenut avokätisesti suuryritysten investointeja ulkomaille. Samalla se on luovuttanut ilmaiseksi kansallisvarantoa ulkomaisille yrityksille.
PK-sektori, joka on luonut 100 000 uutta työpaikkaa, on saanut ansioistaan raippaa ja lisämaksuja. Yrittämistä on pyritty hankaloittamaan mahdollisimman paljon säädöksin ja lakiteitse. Tämä siksi, että jos PK-sektori jatkaisi moista vauhtia, työttömyys uhkaisi vähetä oikeasti, ja se olisi huono juttu EK:n ja hallituksen, erityisesti kokoomuksen, silmissä.
Suomessa ylläpidetään työttömyyttä. Toimet tähtäävät työttömyyden ylläpitoon ja hallintaan. Konsluttikielellä Suomessa työttömyyttä manageroidaan. Miksi näin? Koska vain tarpeeksi suuri työttömyysreservi pitää palkat kurissa. Työttömyydellä uhkailemalla pidetään työntekijät kurissa ja ennen kaikkea ne työttömät kurissa.
Demografian muutokset pakottavat hallituksen kehittämään lisää työttömyyttä. Suurten ikäluokkien eläköityminen tyhjentää työllisiä uhkaavasti ja uhkaa laskea työttömyyttä. Siksi hallitus pyrkii kaikin tavoin lisäämään työttömyyttä julkista sektoria käyttäen. Hallitus on pyrkinyt kaikin tavoin auttamaan yksityisiä suuryrityksiä irtisanomaan ja vähentämään työvoimaansa, mutta se ei riitä. Tarvitaan päättäväisiä rakenteellisia uudistuksia, jotta julkiselta puolelta voidaan saada kymmeniä, parhaassa tapauksessa satoja tuhansia lisätyöttömiä.
Osoituksena hallituksen päättäväisestä ja tarmokkaasta työttämyyden lisäämisestä voidaan ottaa esimerkiksi työnvälitys. Mikä olisikaan symbolisesti merkittävämpää, kuin antaa monoa niille ihmisille, joiden työnä on etsiä töitä työttömille? Juuri siksi hallitus pyrkiikin irtisanomaan ja lakkauttamaan työvoimahallinnon virkoja ja työpaikkoja, ja nimenomaan sieltä suorittavalta tasolta. Johtoporrastahan nämä irtisanomiset eivät koske.
Osoituksena politiikasta voidaan myös ottaa esille Rovaniemen työttömien kohtelu, joka paljastaa todellisuuden Kataisenkin paskapuheiden takana. Rovaniemellä työttömiä pakotetaan tekemään ilmaista työtä ulkomaalaisille firmoille. Samaa tapahtuu toki muuallakin. Työttömiä pakotetaan töihin ilman palkkaa erilaisten "työelämään sopeuttamis/kuntoutus/ ynnä muuta kakkapuhetta" -projektien nimissä. Työttömät eivät siis saa töitä, mutta pitävät palkkoja alhaalla, koska tekevät työt ilmaiseksi. Näin ehkäistään se, että yritys palkkaisi jonkun oikeasti töihin. Firman ei tarvitse, koska hallitus tarjoaa ilmaistyövoimaa tilalle.
Kyse on siis siitä, että palkkataso halutaan pitää alhaalla. Siihen tarvitaan suurtyöttömyys. Juuri siksi tämäkin hallitus tekee kaikkensa työttömyyden ylläpitämiseksi juhlapuheista huolimatta. Juuri siksi kuulemme vaatimuksia ulkomaisen halpatyövoiman lisätarpeesta. Milloin julkaistaan tutkimus, milloin ministeri tai joku EK:n edustaja ilmestyy julkisuuteen vaatimaan maahanmuuton lisäämistä. Milloin tarvitaan 100 000, milloin 180 000. Maassa, jossa on jo 300 000 työtöntä, ei oikeasti tarvita lisätyövoimaa. Sitä tarvitaan varmistamaan tulevaisuuden palkkakilpailu. Ilman köyhiä kielitaidottomia siirtolaisia, kantaväestö voisi vaatia parempia palkkoja.
Usein kuulee sanottavan, etteivät ns. paskahommat kelpaa suomalaisille. Kelpaisivat ne, jos niistä saisi palkan jolla tulisi toimeen. Kielitaidottomalle maahanmuuttajalle, joka ei tunne työlainsäädäntöä tai oikeuksiaan, voidaan maksaa palkkaa jolla ei tule toimeen. Häntä voidaan huijata ja uhkailla. Juuri siksi heitä tarvitaan nopeasti lisää. Ja juuri näin pidetään yllä sekä "maltillista palkkakehitystä", että suurtyöttömyyttä.
Suomalaisia kilpailutetaan maahanmuuttajien kanssa ja halvimmalla töihin suostuva saa paikan. Juuri siksi vähäisen maahanmuuton alueilla työttömiä määrätään ilmaistöihin. Tämä kuvio toimii vain, jos maassa on massatyöttömyys. Juuri siksi sitä ylläpidetään ja juuri siksi hallitus tekee kaikkensa, ettei työttömyys pääsisi vahingossakaan laskemaan.
Tämä on totuus hallituksen konsulttikielisten sontapuheiden takana.
tiistai 3. syyskuuta 2013
NOKIA
Ei mulla muuta oikeastaan ole sanottavaa, kun että aikoinaan kun Nokia lopetti Saksassa toimintojaan se joutu maksamaan osavaltiolle kaikki tuet takaisin ja irtisanotuille duunareille mojovat summat.
Nyt kun jenkit osti luurit veke, niin mites ne yhteiskunnan Nokialle syytämät sadat miljoonat eurot suoria tukia? Entäs Lex Nokia 1 & 2? Yrityksille oikeus vakoilla kansalaisia ja verokohtelussa etuoikeutettu asema? Et meniks nekin nyt jenkeille, vai jäiks ne tolle jämälle?
Ja mites on jenkkien laita? Juttahan jo tossa lupas niille verovaroja, koska se oli niin innostunut. Kuinka monta miljoonaa niille nyt sitten meidän rahoja annetaan? Somessa joku laskeskeli et joitakin kymmeniä millejä. En sit tiedä. Voihan se olla. Jutta ihan innostui. Se on sellanen mimmi et se tuppaa innostumaan ulkomaalaisista ja varsinkin jos se jakaa niille meidän rahoja. Sit se on todella innostunut.
Ja Stubbin mielestä tää on mahtava mahdollisuus. Ja Jyken mielestä kanssa. Nehän on näyttäny meille jo aika monta vuotta näitä hienoja mahdollisuuksia. Niin ku noi Kreikka-lainat. Jyken mielestä ne oli hyvä bisnes. Mulla oli lukion matikka vitonen, et mä en oo ihan varma, mut jotkut sanoo, et ne Kreikka-lainat ei oiskaan kauheen hyvä bisnes. Voi olla.
Näit hyviä mahiksia ja bisneksiä on ollu tässä aika paljon. Ei niissä muuten mitään vikaa oo, mut meiltä kaikilta rupee loppuu rahat. Mut ehkä niistä tulee jonakin päivänä kauheesti fyrkkaa. Niinhän se Juttakin sano, et on tullu jo kauheesti. Tosin nehän olikin meidän omii rahoja joita me saatiin pikkusen takas. Mut periaatteessa oli tienattu Jutan ja Jyken mukaan.
Mä en tiedä, joku sano et ei olla mut näin Jykke ja Jutta sano. Ja niinku toi yks Nokia pomo sano uutisissa, et jos joku iso pomo sanoo, niin sitä sit täytyy uskoa. Et kai meidän täytyy uskoa tääkin. Ja kyl me voidaankin, ei siinä mitään, mut ku meidän rahat on loppumassa.
Ei mulla muuta oikeestaan ollu.
Nyt kun jenkit osti luurit veke, niin mites ne yhteiskunnan Nokialle syytämät sadat miljoonat eurot suoria tukia? Entäs Lex Nokia 1 & 2? Yrityksille oikeus vakoilla kansalaisia ja verokohtelussa etuoikeutettu asema? Et meniks nekin nyt jenkeille, vai jäiks ne tolle jämälle?
Ja mites on jenkkien laita? Juttahan jo tossa lupas niille verovaroja, koska se oli niin innostunut. Kuinka monta miljoonaa niille nyt sitten meidän rahoja annetaan? Somessa joku laskeskeli et joitakin kymmeniä millejä. En sit tiedä. Voihan se olla. Jutta ihan innostui. Se on sellanen mimmi et se tuppaa innostumaan ulkomaalaisista ja varsinkin jos se jakaa niille meidän rahoja. Sit se on todella innostunut.
Ja Stubbin mielestä tää on mahtava mahdollisuus. Ja Jyken mielestä kanssa. Nehän on näyttäny meille jo aika monta vuotta näitä hienoja mahdollisuuksia. Niin ku noi Kreikka-lainat. Jyken mielestä ne oli hyvä bisnes. Mulla oli lukion matikka vitonen, et mä en oo ihan varma, mut jotkut sanoo, et ne Kreikka-lainat ei oiskaan kauheen hyvä bisnes. Voi olla.
Näit hyviä mahiksia ja bisneksiä on ollu tässä aika paljon. Ei niissä muuten mitään vikaa oo, mut meiltä kaikilta rupee loppuu rahat. Mut ehkä niistä tulee jonakin päivänä kauheesti fyrkkaa. Niinhän se Juttakin sano, et on tullu jo kauheesti. Tosin nehän olikin meidän omii rahoja joita me saatiin pikkusen takas. Mut periaatteessa oli tienattu Jutan ja Jyken mukaan.
Mä en tiedä, joku sano et ei olla mut näin Jykke ja Jutta sano. Ja niinku toi yks Nokia pomo sano uutisissa, et jos joku iso pomo sanoo, niin sitä sit täytyy uskoa. Et kai meidän täytyy uskoa tääkin. Ja kyl me voidaankin, ei siinä mitään, mut ku meidän rahat on loppumassa.
Ei mulla muuta oikeestaan ollu.
sunnuntai 1. syyskuuta 2013
SATRAAPPIEN SUOMI
Suomi ei ole koskaan ollut niin sanottu normaali länsimainen demokratia. Meille on opetettu niin, mutta todellisuudessa olemme vallankäytön ja vallan kulttuuriltamme vain länsivenäläinen syrjälä. Parhaiten se näkyy siinä, miten meidän palkkaamamme asioitamme hoitavat virkamiehet ja poliitikot suhtautuvat työnantajaansa, eli kansaan.
Virkamieseliitti ja poliitikkomme halveksivat kansaansa, valehtelevat sille, ja rusikoivat sitä mielensä mukaan. Hyvin harva poliitikko ajaa kansan asiaa. Korkeintaan hän ajaa puolueensa asiaa, joka todellisuudessa tarkoittaa puolueen johtoa, noin viidestä kymmeneen henkilöä käsittävän joukkiota. Suomessahan länsimainen demokratia on estetty lakiteitse, eli laeilla, jotka estävät todellisen demokratian. Sen sijaan meillä on puoluedemokratia, joka palvelee vain poliittisen eliitin etuja.
Poliittinen eliitti on puolestaan nivoutunut lähes saumattomasti yhteen taloudellisen eliitin kanssa. Poliittisen eliitin ollessa vahvimmillaan presidentti Kekkosen henkisesti itäisellä valtakaudella taloudellinen eliitti oli jossakin määrin alisteinen poliittiselle eliitille, mutta nyt taloudellinen eliitti sanelee poliittiselle eliitille Suomen politiikan suuntaviivat.
Suomalaisen yhteiskunnan valtaeliitin täydentää virkamieseliitti, joka pitää itseään varsinaisena vallankäyttäjänä ja pyrkii alistamaan poliitikot omille tavoitteilleen. Joidenkin ministeriöiden virkamiehet ovat jopa sitä mieltä, että kun uusi ministeri valitaan, on heidän tehtävänsä "kouluttaa" kyseinen ministeri "talon tavoille".
Nämä kolme muodostavat yhdessä suomalaisen eliitin, yhteiskunnan yläkerroksen, joka suhtautuu kansaan ikään kuin kansa olisi heidän alamaisensa. Yhteiskunnan eliitin silmissä kansan on osaamatonta, sivistymätöntä ja typerää massaa, jota täytyy kontrolloida ja käskeä. Vapaan länsimaisen yhteiskunnan perusajatus siitä, että vapaat kansalaiset todentavat yhteiskunnan vapaalla toiminnallaan, on täysin vieras suomalaiselle eliitille. Mikään ei ole heille niin vierasta, kuin kansalainen, joka on oma-alotteinen ja aktiivinen, joka toimii kysymättä lupaa.
Suomalaiset eivät ole tätä koskaan halunneet. Heidät on pakotettu siihen asevoimin. Kaikki alkoi keskiajalla, kun ruotsalaiset ja venäläiset ryhtyivät valloittamaan suomalaisia. Kumpikin alisti alkuasukkaat tehokkaasti ja liitti heidät omaan valtapiiriinsa. Idässä suomalaiset lähes katosivat jäljettömiin ja lännessä heistä tuli alamaisia, siirtomaaisännän käskyläisiä ja apulaisia.
Ruotsalaiset sallivat, kuten kaikissa siirtomaissa kaikki siirtomaaisännät, muutamien alkuasukkaiden nousta paikallistasolla korkeampiin asemiin virkakoneistossa, pakkovallan institutioissa ja sotakoneistossa. Alkuasukas satraappien tärkein tehtävä oli, ja on edelleen, hallita alkuasukasväestöä muualta tulevan ohjeistuksen ja määräysten mukaisesti. Olennaista ei ole se, mikä olisi alkuasukaille parasta, vaan se, mikä on parasta isännille.
Suomalaiset saatiin alistumaan tälle ulkoa tuodulle pakkovallalle asein. Birger jaarlin Hämeen ristiretki oli ilmeisen verinen, varsinkin suhteessa väkilukuun, ja Nuijasota oli yksi aikansa tuhoisimmista sodista Pohjolassa. Molemmissa ulkopuolinen eliitti nujersi alkuasukkaat tappamalla heitä niin paljon, että se muistettiin. Nuijasodassa ruotsalainen hallitsija yritti tuhota paikallisen satraapin, joka oli noussut liian vahvaksi ja joka aikoi vaihtaa isäntää. Paikallinen satraappi tuhosi ammattisotilaineen ruotsalaisen isäntänsä nostattaman alkuasukasarmeijan, aivan kuten missä tahansa siirtomaassa.
Vasta Kustaa Vaasta loi kuitenkin virkamieskoneiston idut siirtomaahansa. Noista vaatimattomista iduista kasvoi myöhemmin Ruotsin vallan ajalla virkamieskoneisto, joka tiesi ja ymmärsi olevansa vallankäyttäjä suhteessa kansaan ulkomaisen isännän ansiosta. Tämä virkamieskoneisto ei koskaan kadonnut tai vaihtunut. Kun maa siirtyi Ruotsin siirtomaaherruudesta Venäjän tsaarin vasallivaltioksi, samat virkamiehet jatkoivat samoissa virastoissaan uuden isännän palvelemista.
Suomalaisen eliitin alamaisuus suhteessa ulkopuolisiin vallankäyttäjiin näkyy edelleen siinä, millä kaiholla he muistelevat ensimmäistä venäläistä hallitsijaansa. Tsaaria ylistetään edelleen siitä, että hän käynnisti valtiopäivät, eli alkuasukkaiden edustuslaitoksen raakileen, vaikka todellisuudessa tsaarilla ei ollut muutakaan vaihtoehtoa. Hän oli nimittäin tehnyt Suomesta oman siirtomaansa, ei Venäjän vaan tsaarin ikioman vasallivaltion. Siksi hän tarvitsi ruotsalaisten luomaa, paikallista alkuasukaseliittiä oman vasallivaltionsa hallitsemiseen, ja tämä oli ja on edelleen innokas tekemään juuri niin.
Myös maan taloudellinen eliitti siirtyi uuden isännän palvelukseen lähes kivutta ja jatkoi uusien isäntien mielistelemistä taloudellisten intressiensä edistämiseksi. Suomen taloudellinen eliitti oppi jo Ruotsin siirtomaaisännyyden aikana, että vain suhteet vallanhaltijaan varmistavat taloudellisen menestyksen. Niinpä alkuasukkailla ei ollut koskaan suurtakaan merkitystä taloudelliselle eliitille. Alkuasukasväestö oli vain raaka-ainetta, työvoimaa ja käyttövoimaa, jota voitiin tarpeen mukaan hyödyntää taloudellisissa hankkeissa.
Asenneilmastoa muokkasi myös se, että varsinkin tsaarin vasallivaltioon tuli ulkomaalaisia liikemiehiä etsimään rikkauksia. Nämä norjalaiset ja skottilaiset liikemiehet ymmärsivät nopeasti, että maassa oli raaka-aineita omaisuuksien hankkimiseen, jos välit tsaariin ja hänen virkamiehiinsä olivat kunnossa. Näin luotiin perusta sille valtakulttuurille, joka elää edelleen. Jotakin tuosta kulttuurista kertoo se, kuinka siirtomaassa huseeranneista liikemiehistä on tullut legendoissa suuria hyväntekijöitä ja yhteiskunnan kehittäjiä.
Meille kerrotaan, että nämä liikemiehet loivat itse omilla rahoillaan maamme koululaitoksen perustan. Se on totta, mutta meille ei kerrota sitä miksi he sen tekivät. He tekivät sen siksi, että suomalaiset oppisivat elämään prosessiteollisuuden aikataulun mukaisesti. Tavoitteena ei ollut sivistää kansaa yhtään sen enempää kuin oli tarpeen, vaan opettaa sille, että sen oli pakko olla aamulla tiettyyn aikaan jossakin ja totella siellä esimiehen antamia määräyksiä. Juuri siksi oppivelvollisuuskin koski vain neljää ensimmäistä luokkaa. Lapsista tuli työvoimaa yhdentoista vuoden iässä.
Suomalaisten alkuasukkaiden vähäisestä määrästä huolimatta heitä palveli siirtomaaisäntiensä armeijoissa suuria määriä. Joistakin tuli osa alkuasukaseliittiä, jotkut harvat onnistuivat nousemaan isäntämaansa eliittiin, mutta valtaosa palveli isäntämaan etuja kaukana vierailla mailla, sodissa joista heille ei ollut juuri mitään käsitystä. Ruotsin siirtomaavallan aikana suomalaisia palveli sodissa suhteellisesti valtava määrä ja heitä myös kaatui valtavia määriä keskisen Euroopan sotakentillä. Ne harvat alkuasukkaat, jotka onnistuivat nousemaan eliittiin, ymmärsivät aina, että heidän onnensa oli kiinni isäntänsä onnesta.
Kun Venäjän tsaarin valta romahti, Suomi itsenäistyi kuin vahingossa ja muutaman suomalaisen nopean toiminnan ansiosta. Venäjällä vallankaapanneet bolshevikit tunnustivat Suomen itsenäiseksi, koska he olivat liian heikkoja palauttamaan alkuasukkaat ruotuun. Sitäpaitsi heillä oli omat satraappinsa valmiina tuomaan Suomi bolshevikkien alamaiseksi. Suomalaiset bolshevikit olivat soluttaneet suomalaisen työväenliikkeen ja radikalisoineet sen, perustaneet aseellisia toimintaryhmiä, ja valmistautuivat nyt palauttamaan Suomen venäläisten isäntien hallintaan.
Juuri tästä syystä taloudellisen eliitin oli helppo masinoida maalaisista valkoinen kaarti. Syntyi legenda Vapaussodasta, sodasta ryssää vastaan, vaikka todellisuudessa suomalainen bolshevikkieliitti asettui napit vastakkain suomalaisen taloudellisen eliitin kanssa valtataistelussa. Kumpikin osapuoli manipuloi häikäilemättä väestöä omien tarpeittensa mukaisesti. Kumpikin marssitti oman kurjalistonsa kuolemaan ja tappamaan toisiaan.
Se mitä venäläiset ja suomalaiset bolshevikit eivät ymmärtäneet, oli Suomen taloudellisen eliitin toimivat yhteydet Saksaan. Suomalaisia oli koulutettu Saksassa, heitä oli palvellut Saksan armeijassa, ja kun nämä koulutetut saapuivat kiehuvaan kotimaahansa, he muodostivat punakaartien vastapainoksi syntyneitten valkokaartien selkärangan. Heidän lisäkseen Saksa lähetti maahan kokonaisen divisioonan länsirintamalla karaistuneita sotilaita, jotka kukistivat kapinaan nousseen Suomen muutamassa viikossa.
Suomen sisällissota oli niin verinen ja julma, että Meksikon konsuli esitti Tampereen taistelun jälkeen virallinen vastalauseensa valkoiselle hallitukselle. Seikka on huomion arvoinen siksi, että vuonna 1918 Meksikon erittäin veristä ja raakaa vallankumousta oli käyty jo seitsemän vuoden ajan. Suomen sisällissodan kauhut olivat silti liikaa meksikolaisten edustajalle.
Sisällissodan jälkinäytöksenä tapettiin parisenkymmentä tuhatta suomalaista. Tuolle kansanmurhalle ei ollut muuta näennäistä motiivia kuin kosto. Niin sanottu punainen terrori oli vaatinut joitakin tuhansia uhreja, joista muutamat olivat kuuluneet taloudelliseen eliittiin. Tämä oli perusteena sille, että keskitysleireillä kidutettiin ja teloitettiin tuhansia vankeja hengiltä. Heitä myös ammuttiin tuhatmäärin ilman sen kummempia oikeudellisia prosedyyrejä.
Todellinen motiivi valkoiselle terrorille ei ollutkaan mikään poliittinen pakko, tai edes sen käyttövoimana ollut kosto. Suurimmalle osalle valkoisia sotilaita oli aivan yhdentekevää mitä tapahtui sen jälkeen, kun sotatoimet päättyivät. Sen sijaan eliitille tilanne tarjosi mahdollisuuden muistuttaa kansaa siitä, kuinka käy, jos sen etuja uhataan. Juuri siksi paikkakunnilla, joissa ei edes ollut punakaartia, ammuttiin kymmeniä paikallisia asukkaita paikallisten isäntien ja omistajien toimesta. Juuri siksi keskitysleireille katosi tuhansia ihmisiä.
Tämä noin parinkymmenen tuhannen ihmisen kuolemaan johtanut opetus on edelleen suomalaisten muistissa. Juuri siksi suomalaiset ovat niin alamaista kansaa. Kansanmurha on edelleen lähellä. Oma isoäitini puhui siitä. Se tapahtui niin hiljattain historiallisessa mitassa. Lähes kaikki keski-ikäiset aikuiset suomalaiset ovat ainakin kuulleet sukulaistensa kertomuksia tuosta kansanmurhasta. Hyvin monessa suvussa tiedetään, kuinka moni esi-isä sai surmansa vuonna 1918, tai oliko isänisän isä teloittamassa toisia suomalaisia.
Taloudellinen eliitti voitti sisällissodan ja alkoi hallita entistä siirtomaata. Ongelmana oli se, että oikeutus sen vallankäytölle oli tullut pyssyn piipusta. Oli saatava jokin muu helpommin hyväksyttävä oikeutus. Niinpä aivan alkuvaiheessa kaavailtiin kuningasta, joka oli suomalaisille tuttu institutio, mutta hanke kariutui keisarillisen Saksan tappioon ensimmäisessä maailmansodassa. Voidaankin sanoa, että ainoa yhteneväinen ajatus eliitillä oli tehdä pesäeroa bolshevikkien hallitsemaan Neuvosto-Venäjään. Bolshevikkien Venäjä oli taloudellisen ja poliittisen eliitin vihollinen, koska se olisi syrjäyttänyt heidät. Juuri siksi 1920-luvulta lähtien Suomessa on propagoitu maan länsimaisuudesta, vaikka sille ei olekaan mitään perusteita.
1930-luvulla suomalainen eliitti haki nojaa vallankäytölleen fasismista. Älymystön, talouseliitin ja uskonnollisen eliitin piirissä eli varsin voimakas fasismin ihailu, mutta kun kotimaahan syntyi fasistisia liikkeitä, ne nujerrettiin melko nopeasti ja kivuttomasti. Kansa ei ollut fasismista niin innostunut, se elätteli toiveita demokraattisesta maasta, ja eliitin silmissä suomalainen "talonpoikaisfasismi" haisi liikaa perunalle ja oli liian hallitsematonta, hieman kuten aina, kun alamaiset innostuvat matkimaan ulkomaisia esikuviaan.
Natsi-Saksa oli kuitenkin kiistatta se maa, johon suomalaisella eliitillä oli parhaat yhteydet lähes joka alalla. Natsi-Saksaa ihailtiin laajalti ja sitä pidettiin mallimaana. Suomalainen taloudellinen eliitti uskoi saksalaisen taloudellisen eliitin tavoin, että se kykenee hallitsemaan natseja. Toisin kuitenkin kävi ja lasku oli kohtalaisen kallis. Sen nimi oli toinen maailmansota.
Toisen maailmansodan jälkeen suomalainen eliitti oli jälleen kerran tuuliajolla. Kansa oli levotonta ja hävityn sodan paino lepäsi raskaana kollektiivisessa muistissa. Suomalainen eliitti oli jälleen kerran valinnan edessä. Mistä uusi isäntä? Vaaka kallistui Neuvosto-Venäjään jo siitäkin syystä, että maassa oli kymmeniä tuhansia neuvostosotilaita. Vaaka kallistui Neuvostoliiton puolelle myös siitäkin syystä, että suomalainen taloudellinen eliitti huomasi varsin pian tilaisuuden tienata omaisuuksia suljetuilla markkinoilla länsimaisen kilpailun ulkopuolella.
Juuri siksi suomalainen taloudellinen eliitti ja poliittinen eliitti loivat "hyviin ja luottamuksellisiin suhteisiin" perustuvan idän politiikan. Taloudellinen eliitti saattoi tienata lähes vapaasti ala-arvoisillakin tuotteillaan ja poliittinen eliitti sai vallankäytölleen uuden selkänojan, jonka avulla kaikki kritiikki ja kilpailu voitiin tuomita ja eliminoida. Poliittisen eliitin ei tarvinnut kuin vihjata, että Moskovassa ei olla tyytyväisiä, ja kaikki asettuivat ruotuun. Näin siitä riippumatta, sanottiinko Moskovassa kyseisestä asiasta yhtään mitään.
Kun Neuvostoliitto sitten kaatui omaan mahdottomuuteensa, suomalaiset satraapit olivat jälleen ilman ulkopuolelta tulevaa oikeutusta vallankäytölleen. Lähes paniikkitunnelmissa taloudellinen ja poliittinen eliitti päättivät paeta Euroopan Unionin helmoihin ja alaisuuteen. Kansalla ja kansakunnalla oli 1990-alussa mahdollisuus oikeaan itsenäisyyteen, mutta eliitille se ei sopinut. Se olisi voinut tietää vallan menetystä ja luultavasti olisikin. Juuri siksi oli liityttävä Euroopan Unioniin.
EU-jäsenyys ei ole koskaan hyödyttänyt kansalaisia, mutta taloudelliselle ja poliittiselle eliitille se on ehtymätön kultakaivos vallankäytön suhteen. Virkamieseliittikin pääsee nauttimaan lähes rajattomasta ja kontrolloimattomasta vallankäytöstä. Mitä tahansa hankkeita tai päätöksiä voidaan perustella EU.määräyksillä, vaikka ne määräykset joista ei pidetä, jätetään sivuun. Malliesimerkki on tuontiautojen verotus, josta on olemassa sekä EU-tuomioistuimen päätös, että määräys, joita kumpaakaan virkamieseliitti ei suostu noudattamaan. Sen sijaan se noudattaa määräystä, jonka mukaan kaikista uusista taloista pitää rakentaa tulevia hometaloja.
Tämä on tiivistetysti suomalaisen yhteiskunnan historia ja syy siihen, miksi meidän kustantamamme eliitti ei aja meidän etujamme. Ei se ole koskaan tehnyt niin. Se on koko historiansa ajan ollut riippuvainen ulkomaisista isännistä, ja on edelleen, ja se tekee kaikkensa säilyttääkseen valtansa suhteessa kansaan juuri ulkomaisten isäntiensä avulla.
Vaikka me maksamme heidän palkkansa ja teemme heidän työnsä, heidän silmissään me olemme aina olleet alamaisia. Maamme hallitus tekee päätöksiä, jotka ovat kansallisen edun vastaisia. Eduskunta valvoo ja toteuttaa Euroopan Unionin tahtoa. Virkamieskoneisto hallitsee kansaa poliittisen eliitin ja taloudellisen eliitin etujen mukaisesti ja pyrkii kontrolloimaan kansaa niiden etujen mukaisesti.
Juuri siksi KELA:n virkamies ei suinkaan aina auta asiakastaan, kansalaista, vaan pyrkii hallitsemaan häntä. Juuri siksi TE-keskus kontrolloi asiakkaitaan, sen sijaan, että pyrkisi auttamaan heitä. Tämä kaikki siitä huolimatta, että juuri kansa on se taho, joka maksaa heidän palkkansa. Juuri kansa on se taho, joka mahdollistaa kaiken.
Juuri siksi maamme hallitus voi ottaa suomalaisilta tuhansia miljoonia ja antaa sen ilmeenkään värähtämättä ulkomaalaisille pankeille. Ne ovat sen isäntiä ja niitä kohtaan poliittinen eliittimme tuntee lojalisuutta. Ei sinua tai minua kohtaan. Meiltä otetaan se raha, jolla poliittinen eliitti ostaa itselleen ulkolaisen isännän tuen ja suojeluksen. Meiltä otetaan se raha, jolla poliittinen eliitti ostaa taloudellisen eliitin suojelusta.
Näin on ollut satunnaisin keskeytyksin noin 750 vuotta maamme historiassa.
Virkamieseliitti ja poliitikkomme halveksivat kansaansa, valehtelevat sille, ja rusikoivat sitä mielensä mukaan. Hyvin harva poliitikko ajaa kansan asiaa. Korkeintaan hän ajaa puolueensa asiaa, joka todellisuudessa tarkoittaa puolueen johtoa, noin viidestä kymmeneen henkilöä käsittävän joukkiota. Suomessahan länsimainen demokratia on estetty lakiteitse, eli laeilla, jotka estävät todellisen demokratian. Sen sijaan meillä on puoluedemokratia, joka palvelee vain poliittisen eliitin etuja.
Poliittinen eliitti on puolestaan nivoutunut lähes saumattomasti yhteen taloudellisen eliitin kanssa. Poliittisen eliitin ollessa vahvimmillaan presidentti Kekkosen henkisesti itäisellä valtakaudella taloudellinen eliitti oli jossakin määrin alisteinen poliittiselle eliitille, mutta nyt taloudellinen eliitti sanelee poliittiselle eliitille Suomen politiikan suuntaviivat.
Suomalaisen yhteiskunnan valtaeliitin täydentää virkamieseliitti, joka pitää itseään varsinaisena vallankäyttäjänä ja pyrkii alistamaan poliitikot omille tavoitteilleen. Joidenkin ministeriöiden virkamiehet ovat jopa sitä mieltä, että kun uusi ministeri valitaan, on heidän tehtävänsä "kouluttaa" kyseinen ministeri "talon tavoille".
Nämä kolme muodostavat yhdessä suomalaisen eliitin, yhteiskunnan yläkerroksen, joka suhtautuu kansaan ikään kuin kansa olisi heidän alamaisensa. Yhteiskunnan eliitin silmissä kansan on osaamatonta, sivistymätöntä ja typerää massaa, jota täytyy kontrolloida ja käskeä. Vapaan länsimaisen yhteiskunnan perusajatus siitä, että vapaat kansalaiset todentavat yhteiskunnan vapaalla toiminnallaan, on täysin vieras suomalaiselle eliitille. Mikään ei ole heille niin vierasta, kuin kansalainen, joka on oma-alotteinen ja aktiivinen, joka toimii kysymättä lupaa.
Suomalaiset eivät ole tätä koskaan halunneet. Heidät on pakotettu siihen asevoimin. Kaikki alkoi keskiajalla, kun ruotsalaiset ja venäläiset ryhtyivät valloittamaan suomalaisia. Kumpikin alisti alkuasukkaat tehokkaasti ja liitti heidät omaan valtapiiriinsa. Idässä suomalaiset lähes katosivat jäljettömiin ja lännessä heistä tuli alamaisia, siirtomaaisännän käskyläisiä ja apulaisia.
Ruotsalaiset sallivat, kuten kaikissa siirtomaissa kaikki siirtomaaisännät, muutamien alkuasukkaiden nousta paikallistasolla korkeampiin asemiin virkakoneistossa, pakkovallan institutioissa ja sotakoneistossa. Alkuasukas satraappien tärkein tehtävä oli, ja on edelleen, hallita alkuasukasväestöä muualta tulevan ohjeistuksen ja määräysten mukaisesti. Olennaista ei ole se, mikä olisi alkuasukaille parasta, vaan se, mikä on parasta isännille.
Suomalaiset saatiin alistumaan tälle ulkoa tuodulle pakkovallalle asein. Birger jaarlin Hämeen ristiretki oli ilmeisen verinen, varsinkin suhteessa väkilukuun, ja Nuijasota oli yksi aikansa tuhoisimmista sodista Pohjolassa. Molemmissa ulkopuolinen eliitti nujersi alkuasukkaat tappamalla heitä niin paljon, että se muistettiin. Nuijasodassa ruotsalainen hallitsija yritti tuhota paikallisen satraapin, joka oli noussut liian vahvaksi ja joka aikoi vaihtaa isäntää. Paikallinen satraappi tuhosi ammattisotilaineen ruotsalaisen isäntänsä nostattaman alkuasukasarmeijan, aivan kuten missä tahansa siirtomaassa.
Vasta Kustaa Vaasta loi kuitenkin virkamieskoneiston idut siirtomaahansa. Noista vaatimattomista iduista kasvoi myöhemmin Ruotsin vallan ajalla virkamieskoneisto, joka tiesi ja ymmärsi olevansa vallankäyttäjä suhteessa kansaan ulkomaisen isännän ansiosta. Tämä virkamieskoneisto ei koskaan kadonnut tai vaihtunut. Kun maa siirtyi Ruotsin siirtomaaherruudesta Venäjän tsaarin vasallivaltioksi, samat virkamiehet jatkoivat samoissa virastoissaan uuden isännän palvelemista.
Suomalaisen eliitin alamaisuus suhteessa ulkopuolisiin vallankäyttäjiin näkyy edelleen siinä, millä kaiholla he muistelevat ensimmäistä venäläistä hallitsijaansa. Tsaaria ylistetään edelleen siitä, että hän käynnisti valtiopäivät, eli alkuasukkaiden edustuslaitoksen raakileen, vaikka todellisuudessa tsaarilla ei ollut muutakaan vaihtoehtoa. Hän oli nimittäin tehnyt Suomesta oman siirtomaansa, ei Venäjän vaan tsaarin ikioman vasallivaltion. Siksi hän tarvitsi ruotsalaisten luomaa, paikallista alkuasukaseliittiä oman vasallivaltionsa hallitsemiseen, ja tämä oli ja on edelleen innokas tekemään juuri niin.
Myös maan taloudellinen eliitti siirtyi uuden isännän palvelukseen lähes kivutta ja jatkoi uusien isäntien mielistelemistä taloudellisten intressiensä edistämiseksi. Suomen taloudellinen eliitti oppi jo Ruotsin siirtomaaisännyyden aikana, että vain suhteet vallanhaltijaan varmistavat taloudellisen menestyksen. Niinpä alkuasukkailla ei ollut koskaan suurtakaan merkitystä taloudelliselle eliitille. Alkuasukasväestö oli vain raaka-ainetta, työvoimaa ja käyttövoimaa, jota voitiin tarpeen mukaan hyödyntää taloudellisissa hankkeissa.
Asenneilmastoa muokkasi myös se, että varsinkin tsaarin vasallivaltioon tuli ulkomaalaisia liikemiehiä etsimään rikkauksia. Nämä norjalaiset ja skottilaiset liikemiehet ymmärsivät nopeasti, että maassa oli raaka-aineita omaisuuksien hankkimiseen, jos välit tsaariin ja hänen virkamiehiinsä olivat kunnossa. Näin luotiin perusta sille valtakulttuurille, joka elää edelleen. Jotakin tuosta kulttuurista kertoo se, kuinka siirtomaassa huseeranneista liikemiehistä on tullut legendoissa suuria hyväntekijöitä ja yhteiskunnan kehittäjiä.
Meille kerrotaan, että nämä liikemiehet loivat itse omilla rahoillaan maamme koululaitoksen perustan. Se on totta, mutta meille ei kerrota sitä miksi he sen tekivät. He tekivät sen siksi, että suomalaiset oppisivat elämään prosessiteollisuuden aikataulun mukaisesti. Tavoitteena ei ollut sivistää kansaa yhtään sen enempää kuin oli tarpeen, vaan opettaa sille, että sen oli pakko olla aamulla tiettyyn aikaan jossakin ja totella siellä esimiehen antamia määräyksiä. Juuri siksi oppivelvollisuuskin koski vain neljää ensimmäistä luokkaa. Lapsista tuli työvoimaa yhdentoista vuoden iässä.
Suomalaisten alkuasukkaiden vähäisestä määrästä huolimatta heitä palveli siirtomaaisäntiensä armeijoissa suuria määriä. Joistakin tuli osa alkuasukaseliittiä, jotkut harvat onnistuivat nousemaan isäntämaansa eliittiin, mutta valtaosa palveli isäntämaan etuja kaukana vierailla mailla, sodissa joista heille ei ollut juuri mitään käsitystä. Ruotsin siirtomaavallan aikana suomalaisia palveli sodissa suhteellisesti valtava määrä ja heitä myös kaatui valtavia määriä keskisen Euroopan sotakentillä. Ne harvat alkuasukkaat, jotka onnistuivat nousemaan eliittiin, ymmärsivät aina, että heidän onnensa oli kiinni isäntänsä onnesta.
Kun Venäjän tsaarin valta romahti, Suomi itsenäistyi kuin vahingossa ja muutaman suomalaisen nopean toiminnan ansiosta. Venäjällä vallankaapanneet bolshevikit tunnustivat Suomen itsenäiseksi, koska he olivat liian heikkoja palauttamaan alkuasukkaat ruotuun. Sitäpaitsi heillä oli omat satraappinsa valmiina tuomaan Suomi bolshevikkien alamaiseksi. Suomalaiset bolshevikit olivat soluttaneet suomalaisen työväenliikkeen ja radikalisoineet sen, perustaneet aseellisia toimintaryhmiä, ja valmistautuivat nyt palauttamaan Suomen venäläisten isäntien hallintaan.
Juuri tästä syystä taloudellisen eliitin oli helppo masinoida maalaisista valkoinen kaarti. Syntyi legenda Vapaussodasta, sodasta ryssää vastaan, vaikka todellisuudessa suomalainen bolshevikkieliitti asettui napit vastakkain suomalaisen taloudellisen eliitin kanssa valtataistelussa. Kumpikin osapuoli manipuloi häikäilemättä väestöä omien tarpeittensa mukaisesti. Kumpikin marssitti oman kurjalistonsa kuolemaan ja tappamaan toisiaan.
Se mitä venäläiset ja suomalaiset bolshevikit eivät ymmärtäneet, oli Suomen taloudellisen eliitin toimivat yhteydet Saksaan. Suomalaisia oli koulutettu Saksassa, heitä oli palvellut Saksan armeijassa, ja kun nämä koulutetut saapuivat kiehuvaan kotimaahansa, he muodostivat punakaartien vastapainoksi syntyneitten valkokaartien selkärangan. Heidän lisäkseen Saksa lähetti maahan kokonaisen divisioonan länsirintamalla karaistuneita sotilaita, jotka kukistivat kapinaan nousseen Suomen muutamassa viikossa.
Suomen sisällissota oli niin verinen ja julma, että Meksikon konsuli esitti Tampereen taistelun jälkeen virallinen vastalauseensa valkoiselle hallitukselle. Seikka on huomion arvoinen siksi, että vuonna 1918 Meksikon erittäin veristä ja raakaa vallankumousta oli käyty jo seitsemän vuoden ajan. Suomen sisällissodan kauhut olivat silti liikaa meksikolaisten edustajalle.
Sisällissodan jälkinäytöksenä tapettiin parisenkymmentä tuhatta suomalaista. Tuolle kansanmurhalle ei ollut muuta näennäistä motiivia kuin kosto. Niin sanottu punainen terrori oli vaatinut joitakin tuhansia uhreja, joista muutamat olivat kuuluneet taloudelliseen eliittiin. Tämä oli perusteena sille, että keskitysleireillä kidutettiin ja teloitettiin tuhansia vankeja hengiltä. Heitä myös ammuttiin tuhatmäärin ilman sen kummempia oikeudellisia prosedyyrejä.
Todellinen motiivi valkoiselle terrorille ei ollutkaan mikään poliittinen pakko, tai edes sen käyttövoimana ollut kosto. Suurimmalle osalle valkoisia sotilaita oli aivan yhdentekevää mitä tapahtui sen jälkeen, kun sotatoimet päättyivät. Sen sijaan eliitille tilanne tarjosi mahdollisuuden muistuttaa kansaa siitä, kuinka käy, jos sen etuja uhataan. Juuri siksi paikkakunnilla, joissa ei edes ollut punakaartia, ammuttiin kymmeniä paikallisia asukkaita paikallisten isäntien ja omistajien toimesta. Juuri siksi keskitysleireille katosi tuhansia ihmisiä.
Tämä noin parinkymmenen tuhannen ihmisen kuolemaan johtanut opetus on edelleen suomalaisten muistissa. Juuri siksi suomalaiset ovat niin alamaista kansaa. Kansanmurha on edelleen lähellä. Oma isoäitini puhui siitä. Se tapahtui niin hiljattain historiallisessa mitassa. Lähes kaikki keski-ikäiset aikuiset suomalaiset ovat ainakin kuulleet sukulaistensa kertomuksia tuosta kansanmurhasta. Hyvin monessa suvussa tiedetään, kuinka moni esi-isä sai surmansa vuonna 1918, tai oliko isänisän isä teloittamassa toisia suomalaisia.
Taloudellinen eliitti voitti sisällissodan ja alkoi hallita entistä siirtomaata. Ongelmana oli se, että oikeutus sen vallankäytölle oli tullut pyssyn piipusta. Oli saatava jokin muu helpommin hyväksyttävä oikeutus. Niinpä aivan alkuvaiheessa kaavailtiin kuningasta, joka oli suomalaisille tuttu institutio, mutta hanke kariutui keisarillisen Saksan tappioon ensimmäisessä maailmansodassa. Voidaankin sanoa, että ainoa yhteneväinen ajatus eliitillä oli tehdä pesäeroa bolshevikkien hallitsemaan Neuvosto-Venäjään. Bolshevikkien Venäjä oli taloudellisen ja poliittisen eliitin vihollinen, koska se olisi syrjäyttänyt heidät. Juuri siksi 1920-luvulta lähtien Suomessa on propagoitu maan länsimaisuudesta, vaikka sille ei olekaan mitään perusteita.
1930-luvulla suomalainen eliitti haki nojaa vallankäytölleen fasismista. Älymystön, talouseliitin ja uskonnollisen eliitin piirissä eli varsin voimakas fasismin ihailu, mutta kun kotimaahan syntyi fasistisia liikkeitä, ne nujerrettiin melko nopeasti ja kivuttomasti. Kansa ei ollut fasismista niin innostunut, se elätteli toiveita demokraattisesta maasta, ja eliitin silmissä suomalainen "talonpoikaisfasismi" haisi liikaa perunalle ja oli liian hallitsematonta, hieman kuten aina, kun alamaiset innostuvat matkimaan ulkomaisia esikuviaan.
Natsi-Saksa oli kuitenkin kiistatta se maa, johon suomalaisella eliitillä oli parhaat yhteydet lähes joka alalla. Natsi-Saksaa ihailtiin laajalti ja sitä pidettiin mallimaana. Suomalainen taloudellinen eliitti uskoi saksalaisen taloudellisen eliitin tavoin, että se kykenee hallitsemaan natseja. Toisin kuitenkin kävi ja lasku oli kohtalaisen kallis. Sen nimi oli toinen maailmansota.
Toisen maailmansodan jälkeen suomalainen eliitti oli jälleen kerran tuuliajolla. Kansa oli levotonta ja hävityn sodan paino lepäsi raskaana kollektiivisessa muistissa. Suomalainen eliitti oli jälleen kerran valinnan edessä. Mistä uusi isäntä? Vaaka kallistui Neuvosto-Venäjään jo siitäkin syystä, että maassa oli kymmeniä tuhansia neuvostosotilaita. Vaaka kallistui Neuvostoliiton puolelle myös siitäkin syystä, että suomalainen taloudellinen eliitti huomasi varsin pian tilaisuuden tienata omaisuuksia suljetuilla markkinoilla länsimaisen kilpailun ulkopuolella.
Juuri siksi suomalainen taloudellinen eliitti ja poliittinen eliitti loivat "hyviin ja luottamuksellisiin suhteisiin" perustuvan idän politiikan. Taloudellinen eliitti saattoi tienata lähes vapaasti ala-arvoisillakin tuotteillaan ja poliittinen eliitti sai vallankäytölleen uuden selkänojan, jonka avulla kaikki kritiikki ja kilpailu voitiin tuomita ja eliminoida. Poliittisen eliitin ei tarvinnut kuin vihjata, että Moskovassa ei olla tyytyväisiä, ja kaikki asettuivat ruotuun. Näin siitä riippumatta, sanottiinko Moskovassa kyseisestä asiasta yhtään mitään.
Kun Neuvostoliitto sitten kaatui omaan mahdottomuuteensa, suomalaiset satraapit olivat jälleen ilman ulkopuolelta tulevaa oikeutusta vallankäytölleen. Lähes paniikkitunnelmissa taloudellinen ja poliittinen eliitti päättivät paeta Euroopan Unionin helmoihin ja alaisuuteen. Kansalla ja kansakunnalla oli 1990-alussa mahdollisuus oikeaan itsenäisyyteen, mutta eliitille se ei sopinut. Se olisi voinut tietää vallan menetystä ja luultavasti olisikin. Juuri siksi oli liityttävä Euroopan Unioniin.
EU-jäsenyys ei ole koskaan hyödyttänyt kansalaisia, mutta taloudelliselle ja poliittiselle eliitille se on ehtymätön kultakaivos vallankäytön suhteen. Virkamieseliittikin pääsee nauttimaan lähes rajattomasta ja kontrolloimattomasta vallankäytöstä. Mitä tahansa hankkeita tai päätöksiä voidaan perustella EU.määräyksillä, vaikka ne määräykset joista ei pidetä, jätetään sivuun. Malliesimerkki on tuontiautojen verotus, josta on olemassa sekä EU-tuomioistuimen päätös, että määräys, joita kumpaakaan virkamieseliitti ei suostu noudattamaan. Sen sijaan se noudattaa määräystä, jonka mukaan kaikista uusista taloista pitää rakentaa tulevia hometaloja.
Tämä on tiivistetysti suomalaisen yhteiskunnan historia ja syy siihen, miksi meidän kustantamamme eliitti ei aja meidän etujamme. Ei se ole koskaan tehnyt niin. Se on koko historiansa ajan ollut riippuvainen ulkomaisista isännistä, ja on edelleen, ja se tekee kaikkensa säilyttääkseen valtansa suhteessa kansaan juuri ulkomaisten isäntiensä avulla.
Vaikka me maksamme heidän palkkansa ja teemme heidän työnsä, heidän silmissään me olemme aina olleet alamaisia. Maamme hallitus tekee päätöksiä, jotka ovat kansallisen edun vastaisia. Eduskunta valvoo ja toteuttaa Euroopan Unionin tahtoa. Virkamieskoneisto hallitsee kansaa poliittisen eliitin ja taloudellisen eliitin etujen mukaisesti ja pyrkii kontrolloimaan kansaa niiden etujen mukaisesti.
Juuri siksi KELA:n virkamies ei suinkaan aina auta asiakastaan, kansalaista, vaan pyrkii hallitsemaan häntä. Juuri siksi TE-keskus kontrolloi asiakkaitaan, sen sijaan, että pyrkisi auttamaan heitä. Tämä kaikki siitä huolimatta, että juuri kansa on se taho, joka maksaa heidän palkkansa. Juuri kansa on se taho, joka mahdollistaa kaiken.
Juuri siksi maamme hallitus voi ottaa suomalaisilta tuhansia miljoonia ja antaa sen ilmeenkään värähtämättä ulkomaalaisille pankeille. Ne ovat sen isäntiä ja niitä kohtaan poliittinen eliittimme tuntee lojalisuutta. Ei sinua tai minua kohtaan. Meiltä otetaan se raha, jolla poliittinen eliitti ostaa itselleen ulkolaisen isännän tuen ja suojeluksen. Meiltä otetaan se raha, jolla poliittinen eliitti ostaa taloudellisen eliitin suojelusta.
Näin on ollut satunnaisin keskeytyksin noin 750 vuotta maamme historiassa.