SATRAAPPIEN SUOMI

Suomi ei ole koskaan ollut niin sanottu normaali länsimainen demokratia. Meille on opetettu niin, mutta todellisuudessa olemme vallankäytön ja vallan kulttuuriltamme vain länsivenäläinen syrjälä. Parhaiten se näkyy siinä, miten meidän palkkaamamme asioitamme hoitavat virkamiehet ja poliitikot suhtautuvat työnantajaansa, eli kansaan.

Virkamieseliitti ja poliitikkomme halveksivat kansaansa, valehtelevat sille, ja rusikoivat sitä mielensä mukaan. Hyvin harva poliitikko ajaa kansan asiaa. Korkeintaan hän ajaa puolueensa asiaa, joka todellisuudessa tarkoittaa puolueen johtoa, noin viidestä kymmeneen henkilöä käsittävän joukkiota. Suomessahan länsimainen demokratia on estetty lakiteitse, eli laeilla, jotka estävät todellisen demokratian. Sen sijaan meillä on puoluedemokratia, joka palvelee vain poliittisen eliitin etuja.

Poliittinen eliitti on puolestaan nivoutunut lähes saumattomasti yhteen taloudellisen eliitin kanssa. Poliittisen eliitin ollessa vahvimmillaan presidentti Kekkosen henkisesti itäisellä valtakaudella taloudellinen eliitti oli jossakin määrin alisteinen poliittiselle eliitille, mutta nyt taloudellinen eliitti sanelee poliittiselle eliitille Suomen politiikan suuntaviivat.

Suomalaisen yhteiskunnan valtaeliitin täydentää virkamieseliitti, joka pitää itseään varsinaisena vallankäyttäjänä ja pyrkii alistamaan poliitikot omille tavoitteilleen. Joidenkin ministeriöiden virkamiehet ovat jopa sitä mieltä, että kun uusi ministeri valitaan, on heidän tehtävänsä "kouluttaa" kyseinen ministeri "talon tavoille".

Nämä kolme muodostavat yhdessä suomalaisen eliitin, yhteiskunnan yläkerroksen, joka suhtautuu kansaan ikään kuin kansa olisi heidän alamaisensa. Yhteiskunnan eliitin silmissä kansan on osaamatonta, sivistymätöntä ja typerää massaa, jota täytyy kontrolloida ja käskeä. Vapaan länsimaisen yhteiskunnan perusajatus siitä, että vapaat kansalaiset todentavat yhteiskunnan vapaalla toiminnallaan, on täysin vieras suomalaiselle eliitille. Mikään ei ole heille niin vierasta, kuin kansalainen, joka on oma-alotteinen ja aktiivinen, joka toimii kysymättä lupaa.

Suomalaiset eivät ole tätä koskaan halunneet. Heidät on pakotettu siihen asevoimin. Kaikki alkoi keskiajalla, kun ruotsalaiset ja venäläiset ryhtyivät valloittamaan suomalaisia. Kumpikin alisti alkuasukkaat tehokkaasti ja liitti heidät omaan valtapiiriinsa. Idässä suomalaiset lähes katosivat jäljettömiin ja lännessä heistä tuli alamaisia, siirtomaaisännän käskyläisiä ja apulaisia.

Ruotsalaiset sallivat, kuten kaikissa siirtomaissa kaikki siirtomaaisännät, muutamien alkuasukkaiden nousta paikallistasolla korkeampiin asemiin virkakoneistossa, pakkovallan institutioissa ja sotakoneistossa. Alkuasukas satraappien tärkein tehtävä oli, ja on edelleen, hallita alkuasukasväestöä muualta tulevan ohjeistuksen ja määräysten mukaisesti. Olennaista ei ole se, mikä olisi alkuasukaille parasta, vaan se, mikä on parasta isännille.

Suomalaiset saatiin alistumaan tälle ulkoa tuodulle pakkovallalle asein. Birger jaarlin Hämeen ristiretki oli ilmeisen verinen, varsinkin suhteessa väkilukuun, ja Nuijasota oli yksi aikansa tuhoisimmista sodista Pohjolassa. Molemmissa ulkopuolinen eliitti nujersi alkuasukkaat tappamalla heitä niin paljon, että se muistettiin. Nuijasodassa ruotsalainen hallitsija yritti tuhota paikallisen satraapin, joka oli noussut liian vahvaksi ja joka aikoi vaihtaa isäntää. Paikallinen satraappi tuhosi ammattisotilaineen ruotsalaisen isäntänsä nostattaman alkuasukasarmeijan, aivan kuten missä tahansa siirtomaassa.

Vasta Kustaa Vaasta  loi kuitenkin virkamieskoneiston idut siirtomaahansa. Noista vaatimattomista iduista kasvoi myöhemmin Ruotsin vallan ajalla virkamieskoneisto, joka tiesi ja ymmärsi olevansa vallankäyttäjä suhteessa kansaan ulkomaisen isännän ansiosta. Tämä virkamieskoneisto ei koskaan kadonnut tai vaihtunut. Kun maa siirtyi Ruotsin siirtomaaherruudesta Venäjän tsaarin vasallivaltioksi, samat virkamiehet jatkoivat samoissa virastoissaan uuden isännän palvelemista.

Suomalaisen eliitin alamaisuus suhteessa ulkopuolisiin vallankäyttäjiin näkyy edelleen siinä, millä kaiholla he muistelevat ensimmäistä venäläistä hallitsijaansa. Tsaaria ylistetään edelleen siitä, että hän käynnisti valtiopäivät, eli alkuasukkaiden edustuslaitoksen raakileen,  vaikka todellisuudessa tsaarilla ei ollut muutakaan vaihtoehtoa. Hän oli nimittäin tehnyt Suomesta oman siirtomaansa, ei Venäjän vaan tsaarin ikioman vasallivaltion. Siksi hän tarvitsi ruotsalaisten luomaa, paikallista alkuasukaseliittiä oman vasallivaltionsa hallitsemiseen, ja tämä oli ja on edelleen innokas tekemään juuri niin.

Myös maan taloudellinen eliitti siirtyi uuden isännän palvelukseen lähes kivutta ja jatkoi uusien isäntien mielistelemistä taloudellisten intressiensä edistämiseksi. Suomen taloudellinen eliitti oppi jo Ruotsin siirtomaaisännyyden aikana, että vain suhteet vallanhaltijaan varmistavat taloudellisen menestyksen. Niinpä alkuasukkailla ei ollut koskaan suurtakaan merkitystä taloudelliselle eliitille. Alkuasukasväestö oli vain raaka-ainetta, työvoimaa ja käyttövoimaa, jota voitiin tarpeen mukaan hyödyntää taloudellisissa hankkeissa.

Asenneilmastoa muokkasi myös se, että varsinkin tsaarin vasallivaltioon tuli ulkomaalaisia liikemiehiä etsimään rikkauksia. Nämä norjalaiset ja skottilaiset liikemiehet ymmärsivät nopeasti, että maassa oli raaka-aineita omaisuuksien hankkimiseen, jos välit tsaariin ja hänen virkamiehiinsä olivat kunnossa. Näin luotiin perusta sille valtakulttuurille, joka elää edelleen. Jotakin tuosta kulttuurista kertoo se, kuinka siirtomaassa huseeranneista liikemiehistä on tullut legendoissa suuria hyväntekijöitä ja yhteiskunnan kehittäjiä.

Meille kerrotaan, että nämä liikemiehet loivat itse omilla rahoillaan maamme koululaitoksen perustan. Se on totta, mutta meille ei kerrota sitä miksi he sen tekivät. He tekivät sen siksi, että suomalaiset oppisivat elämään prosessiteollisuuden aikataulun mukaisesti. Tavoitteena ei ollut sivistää kansaa yhtään sen enempää kuin oli tarpeen, vaan opettaa sille, että sen oli pakko olla aamulla tiettyyn aikaan jossakin ja totella siellä esimiehen antamia määräyksiä. Juuri siksi oppivelvollisuuskin koski vain neljää ensimmäistä luokkaa. Lapsista tuli työvoimaa yhdentoista vuoden iässä.

Suomalaisten alkuasukkaiden vähäisestä määrästä huolimatta heitä palveli siirtomaaisäntiensä armeijoissa suuria määriä. Joistakin tuli osa alkuasukaseliittiä, jotkut harvat onnistuivat nousemaan isäntämaansa eliittiin, mutta valtaosa palveli isäntämaan etuja kaukana vierailla mailla, sodissa joista heille ei ollut juuri mitään käsitystä. Ruotsin siirtomaavallan aikana suomalaisia palveli sodissa suhteellisesti valtava määrä ja heitä myös kaatui valtavia määriä keskisen Euroopan sotakentillä. Ne harvat alkuasukkaat, jotka onnistuivat nousemaan eliittiin, ymmärsivät aina, että heidän onnensa oli kiinni isäntänsä onnesta.

Kun Venäjän tsaarin valta romahti, Suomi itsenäistyi kuin vahingossa ja muutaman suomalaisen nopean toiminnan ansiosta. Venäjällä vallankaapanneet bolshevikit tunnustivat Suomen itsenäiseksi, koska he olivat liian heikkoja palauttamaan alkuasukkaat ruotuun. Sitäpaitsi heillä oli omat satraappinsa valmiina tuomaan Suomi bolshevikkien alamaiseksi. Suomalaiset bolshevikit olivat soluttaneet suomalaisen työväenliikkeen ja radikalisoineet sen, perustaneet aseellisia toimintaryhmiä, ja valmistautuivat nyt palauttamaan Suomen venäläisten isäntien hallintaan.

Juuri tästä syystä taloudellisen eliitin oli helppo masinoida maalaisista valkoinen kaarti. Syntyi legenda Vapaussodasta, sodasta ryssää vastaan, vaikka todellisuudessa suomalainen bolshevikkieliitti asettui napit vastakkain suomalaisen taloudellisen eliitin kanssa valtataistelussa. Kumpikin osapuoli manipuloi häikäilemättä väestöä omien tarpeittensa mukaisesti. Kumpikin marssitti oman kurjalistonsa kuolemaan ja tappamaan toisiaan.

Se mitä venäläiset ja suomalaiset bolshevikit eivät ymmärtäneet, oli Suomen taloudellisen eliitin toimivat yhteydet Saksaan. Suomalaisia oli koulutettu Saksassa, heitä oli palvellut Saksan armeijassa, ja kun nämä koulutetut saapuivat kiehuvaan kotimaahansa, he muodostivat punakaartien vastapainoksi syntyneitten valkokaartien selkärangan. Heidän lisäkseen Saksa lähetti maahan kokonaisen divisioonan länsirintamalla karaistuneita sotilaita, jotka kukistivat kapinaan nousseen Suomen muutamassa viikossa.

Suomen sisällissota oli niin verinen ja julma, että Meksikon konsuli esitti Tampereen taistelun jälkeen virallinen vastalauseensa valkoiselle hallitukselle. Seikka on huomion arvoinen siksi, että vuonna 1918 Meksikon erittäin veristä ja raakaa vallankumousta oli käyty jo seitsemän vuoden ajan. Suomen sisällissodan kauhut olivat silti liikaa meksikolaisten edustajalle.

Sisällissodan jälkinäytöksenä tapettiin parisenkymmentä tuhatta suomalaista. Tuolle kansanmurhalle ei ollut muuta näennäistä motiivia kuin kosto. Niin sanottu punainen terrori oli vaatinut joitakin tuhansia uhreja, joista muutamat olivat kuuluneet taloudelliseen eliittiin. Tämä oli perusteena sille, että keskitysleireillä kidutettiin ja teloitettiin tuhansia vankeja hengiltä. Heitä myös ammuttiin tuhatmäärin ilman sen kummempia oikeudellisia prosedyyrejä.

Todellinen motiivi valkoiselle terrorille ei ollutkaan mikään poliittinen pakko, tai edes sen käyttövoimana ollut kosto. Suurimmalle osalle valkoisia sotilaita oli aivan yhdentekevää mitä tapahtui sen jälkeen, kun sotatoimet päättyivät. Sen sijaan eliitille tilanne tarjosi mahdollisuuden muistuttaa kansaa siitä, kuinka käy, jos sen etuja uhataan. Juuri siksi paikkakunnilla, joissa ei edes ollut punakaartia, ammuttiin kymmeniä paikallisia asukkaita paikallisten isäntien ja omistajien toimesta. Juuri siksi keskitysleireille katosi tuhansia ihmisiä.

Tämä noin parinkymmenen tuhannen ihmisen kuolemaan johtanut opetus on edelleen suomalaisten muistissa. Juuri siksi suomalaiset ovat niin alamaista kansaa. Kansanmurha on edelleen lähellä. Oma isoäitini puhui siitä. Se tapahtui niin hiljattain historiallisessa mitassa. Lähes kaikki keski-ikäiset aikuiset suomalaiset ovat ainakin kuulleet sukulaistensa kertomuksia tuosta kansanmurhasta. Hyvin monessa suvussa tiedetään, kuinka moni esi-isä sai surmansa vuonna 1918, tai oliko isänisän isä teloittamassa toisia suomalaisia.

Taloudellinen eliitti voitti sisällissodan ja alkoi hallita entistä siirtomaata. Ongelmana oli se, että oikeutus sen vallankäytölle oli tullut pyssyn piipusta. Oli saatava jokin muu helpommin hyväksyttävä oikeutus. Niinpä aivan alkuvaiheessa kaavailtiin kuningasta, joka oli suomalaisille tuttu institutio, mutta hanke kariutui keisarillisen Saksan tappioon ensimmäisessä maailmansodassa. Voidaankin sanoa, että ainoa yhteneväinen ajatus eliitillä oli tehdä pesäeroa bolshevikkien hallitsemaan Neuvosto-Venäjään. Bolshevikkien Venäjä oli taloudellisen ja poliittisen eliitin vihollinen, koska se olisi syrjäyttänyt heidät. Juuri siksi 1920-luvulta lähtien Suomessa on propagoitu maan länsimaisuudesta, vaikka sille ei olekaan mitään perusteita.

1930-luvulla suomalainen eliitti haki nojaa vallankäytölleen fasismista. Älymystön, talouseliitin ja uskonnollisen eliitin piirissä eli varsin voimakas fasismin ihailu, mutta kun kotimaahan syntyi fasistisia liikkeitä, ne nujerrettiin melko nopeasti ja kivuttomasti. Kansa ei ollut fasismista niin innostunut, se elätteli toiveita demokraattisesta maasta, ja eliitin silmissä suomalainen "talonpoikaisfasismi" haisi liikaa perunalle ja oli liian hallitsematonta, hieman kuten aina, kun alamaiset innostuvat matkimaan ulkomaisia esikuviaan.

Natsi-Saksa oli kuitenkin kiistatta se maa, johon suomalaisella eliitillä oli parhaat yhteydet lähes joka alalla. Natsi-Saksaa ihailtiin laajalti ja sitä pidettiin mallimaana. Suomalainen taloudellinen eliitti uskoi saksalaisen taloudellisen eliitin tavoin, että se kykenee hallitsemaan natseja. Toisin kuitenkin kävi ja lasku oli kohtalaisen kallis. Sen nimi oli toinen maailmansota.

Toisen maailmansodan jälkeen suomalainen eliitti oli jälleen kerran tuuliajolla. Kansa oli levotonta ja hävityn sodan paino lepäsi raskaana kollektiivisessa muistissa. Suomalainen eliitti oli jälleen kerran valinnan edessä. Mistä uusi isäntä? Vaaka kallistui Neuvosto-Venäjään jo siitäkin syystä, että maassa oli kymmeniä tuhansia neuvostosotilaita. Vaaka kallistui Neuvostoliiton puolelle myös siitäkin syystä, että suomalainen taloudellinen eliitti huomasi varsin pian tilaisuuden tienata omaisuuksia suljetuilla markkinoilla länsimaisen kilpailun ulkopuolella.

Juuri siksi suomalainen taloudellinen eliitti ja poliittinen eliitti loivat "hyviin ja luottamuksellisiin suhteisiin" perustuvan idän politiikan. Taloudellinen eliitti saattoi tienata lähes vapaasti ala-arvoisillakin tuotteillaan ja poliittinen eliitti sai vallankäytölleen uuden selkänojan, jonka avulla kaikki kritiikki ja kilpailu voitiin tuomita ja eliminoida. Poliittisen eliitin ei tarvinnut kuin vihjata, että Moskovassa ei olla tyytyväisiä, ja kaikki asettuivat ruotuun. Näin siitä riippumatta, sanottiinko Moskovassa kyseisestä asiasta yhtään mitään.

Kun Neuvostoliitto sitten kaatui omaan mahdottomuuteensa, suomalaiset satraapit olivat jälleen ilman ulkopuolelta tulevaa oikeutusta vallankäytölleen. Lähes paniikkitunnelmissa taloudellinen ja poliittinen eliitti päättivät paeta Euroopan Unionin helmoihin ja alaisuuteen. Kansalla ja kansakunnalla oli 1990-alussa mahdollisuus oikeaan itsenäisyyteen, mutta eliitille se ei sopinut. Se olisi voinut tietää vallan menetystä ja luultavasti olisikin. Juuri siksi oli liityttävä Euroopan Unioniin.

EU-jäsenyys ei ole koskaan hyödyttänyt kansalaisia, mutta taloudelliselle ja poliittiselle eliitille se on ehtymätön kultakaivos vallankäytön suhteen. Virkamieseliittikin pääsee nauttimaan lähes rajattomasta ja kontrolloimattomasta vallankäytöstä. Mitä tahansa hankkeita tai päätöksiä voidaan perustella EU.määräyksillä, vaikka ne määräykset joista ei pidetä, jätetään sivuun. Malliesimerkki on tuontiautojen verotus, josta on olemassa sekä EU-tuomioistuimen päätös, että määräys, joita kumpaakaan virkamieseliitti ei suostu noudattamaan. Sen sijaan se noudattaa määräystä, jonka mukaan kaikista uusista taloista pitää rakentaa tulevia hometaloja.

Tämä on tiivistetysti suomalaisen yhteiskunnan historia ja syy siihen, miksi meidän kustantamamme eliitti ei aja meidän etujamme. Ei se ole koskaan tehnyt niin. Se on koko historiansa ajan ollut riippuvainen ulkomaisista isännistä, ja on edelleen, ja se tekee kaikkensa säilyttääkseen valtansa suhteessa kansaan juuri ulkomaisten isäntiensä avulla.

Vaikka me maksamme heidän palkkansa ja teemme heidän työnsä, heidän silmissään me olemme aina olleet alamaisia. Maamme hallitus tekee päätöksiä, jotka ovat kansallisen edun vastaisia. Eduskunta valvoo ja toteuttaa Euroopan Unionin tahtoa. Virkamieskoneisto hallitsee kansaa poliittisen eliitin ja taloudellisen eliitin etujen mukaisesti ja pyrkii kontrolloimaan kansaa niiden etujen mukaisesti.

Juuri siksi KELA:n virkamies ei suinkaan aina auta asiakastaan, kansalaista, vaan pyrkii hallitsemaan häntä. Juuri siksi TE-keskus kontrolloi asiakkaitaan, sen sijaan, että pyrkisi auttamaan heitä. Tämä kaikki siitä huolimatta, että juuri kansa on se taho, joka maksaa heidän palkkansa. Juuri kansa on se taho, joka mahdollistaa kaiken.

Juuri siksi maamme hallitus voi ottaa suomalaisilta tuhansia miljoonia ja antaa sen ilmeenkään värähtämättä ulkomaalaisille pankeille. Ne ovat sen isäntiä ja niitä kohtaan poliittinen eliittimme tuntee lojalisuutta. Ei sinua tai minua kohtaan. Meiltä otetaan se raha, jolla poliittinen eliitti ostaa itselleen ulkolaisen isännän tuen ja suojeluksen. Meiltä otetaan se raha, jolla poliittinen eliitti ostaa taloudellisen eliitin suojelusta.

Näin on ollut satunnaisin keskeytyksin noin 750 vuotta maamme historiassa.