Kansan suussa kiertävän sanonnan mukaan Jyrki Kataisella ja Paavo Arhinmäellä on vain yksi ero: toinen näyttää silmälaseja. Nyt voidaan lisätä toinenkin ero: toinen saa tietonsa Hesarista. Ministeri Arhinmäellehän tuli täytenä yllätyksenä mitä oli päättänyt osinkoverotuksen suhteen, mikä ei ollut ihme, sillä hänhän oli menossa kannustamaan Huuhkajia ja se on hiukan tärkeämpää kuin joku osinkoverotusuudistus.
Paavolla ja punavihreällä vasemmistolla on pikkuinen ongelma. He ovat mukana äärikapitalistisessa hallituksessa ja toteuttavat sellaista oikeistopolitiikkaa, että eestiläisiäkin huimaa. Kuitenkin pitäisi olla vasemmistoa. Dan Koivulaakso ja Li Anderson, nuo uuden punavihreän vasemmiston lyhdynkantajat, ovat keskittyneet etsimään suurta suomalaista uusnatsiverkostoa ja luomaan siitä valtaisaa uhkaa, siis lähinnä itselleen, samalla kun puolue on potkinut päåähän urakalla pienituloisia, pienyrittäjiä, köyhiä, yksinhuoltajia ja muita sen sellaisia raasuja. Mutta kuka niitä laskee, eiväthän ne edes äänestä, toisin kuin uusnatseja nännit jäykkänä jahtaavat punavihertyttelit ja sukupuoli-identiteettiään etsivät poitsut.
Oli vasemmistoliitossa, tai mikä sen nimi nyt tällä viikolla onkaan, pari ihan oikeaakin vasemmistolaista, mutta aivan aluksi heidät potkittiin ulos eduskuntaryhmästä, koska he olivat liian vasemmistolaisia. Heidän rikoksensa oli se, että heillä oli omatunto. He kun olivat luvanneet äänestäjilleen ajavansa vasemmistolaista politiikkaa eduskunnassa ja halusivat pitää lupauksistaan kiinni. Sehän on suomalaisessa politiikassa ihan helvetin törkeää, että pidetään se mitä on luvattu. Sellaista ei vasemmistossa, tai mikä sen nimi nyt juuri onkaan, kauaa katseltu. Moiset omantunnon sosialistit pantiin pihalle, koska he eivät suostuneet mukaan oikeistotalkoisiin.
Jo muutama vuosi sitten joku vanhempi vasemmistolainen suositteli uudelle puoluejohdolle Marxin lukaisemista, ihan noin muuten vaan, mutta ilmeisesti se jäi lukematta. Moni oikeistopoliitikkohan lukee Marxia jo pelkästään siitä syystä, että hän nyt sattui olemaan yksi historian merkittävimmistä yhteiskuntafilosofeista ja ajattelijoista. Punavihreät sekoittavat Marxin joulupukkiin, kun niillä on molemmilla se parta. Siksi he lukevat mielummin koivulaaksojen satukirjota suuresta suomalaisesta natsiverkostosta, joka uhkaa heitä itseään. Se saa heidät tuntemaan itsensä sankareiksi, samaan aikaan kun suomalaiset näkevät oikeasti nälkää, palelevat tuhansina asunnottomina keskitalven helteillä, eivät osta lääkkeitään koska pitää valita lääkkeet tai ruoka, kuolevat terveydenhuollon puutteisiin ja makaavat paskavaipoissaan voittoa tuottavissa yksityisissä hoitolaitoksissaan. Mitäpä heistä, eivät he edes äänestä, toisin kuin batiikkihameessa heiluva hennatukkainen globalisaatioaktivisti.
Punavihreä liike, vai mikä perkele se just nyt onkin, on muuttunut tunnistamattomaksi opiskelijaklubiksi, vaihtoehtoeinarien harrastekerhoksi, jonka ainoa tehtävä on vihreän puolueen tapaan järjestää johtajilleen työpaikkoja ja virkoja. Muille se on vain hauskaa elämänsisältöä. Mitään todellista politiikkaa ei tässä puolueessa edes harrasteta, tekemisestä puhumattakaan. Leikitään sellaista ja puhutaan ihan kauheasti ihan kauhean hyvin, mutta samaa tehdään Tyrnävän harrastajateatterissakin. Tosin siellä on paljon mielenkiintoisempaa aineistoa ja asiaa, kuin viherpunakukertavaliitossaa, vai mikä ihme se nyt on nimeltään.
Paavolle ja vasemmistoluuttomalle tuli hätäkakka housuihin, kun media toi esille sen tosiasian, että puolue oli hyväksynyt kaikkein rikkaimpia suosivan osinkoveron. Se oli jo niin törkeä rikkaimpien suosimistemppu, että jopa konservatiivisimmat kepulaisetkin hikeentyivät. Se oli niin rivoa oikeistopolitiikkaa, että entinen ministeri Häkämieskin jo punasteli. Ja mukavasemmisto Paavon johdolla oli hyväksynyt sen, sopinut siitä ja siunannut sen kehysriihessä. Mutta se tulikin julkisuuteen! Voi rähmä! Olisipa media ollut hiljaa, niin Paavollakaan ei olisi mennyt pasha väärään kurkkuun.
Jos media ei olisi nostanut asiaa esiin, osinkoverouudistus olisi mennyt läpi ilman mitään pihausta. Paavo ja muut punavihreät puuhastelijat olisivat hyväksyneet tämänkin oikeistoraiskauksensa mieli hyvin ilman median sekaantumista. Yksikään vasemmistoliiton ministeri, poliitikko tai avustaja, Dan Koivulaaksosta ja Li Andersonista puhumattakaan, ei piipahtanut sanaakaan koko hankkeesta ennen kuin aivan muut tahot nostivat sen esille ja sanoivat sitä epäreiluksi. Aluksi vasemmistoviherpunahäslääjät eivät reagoineet siihenkään, mutta kun Paavo luki Hesarin homma muuttui. Juttuhan oli lehdessä, huuhkaja sentään!
Tosin, yksikään vasemmistoliiton, vai mikä se nyt just nyt onkaan, edustaja ei ole inissyt tavuakaan siitä, että suuryritykset saivat 900 miljoonan, tai jopa miljardin lisää tulonsiirtoina jo ennen tätä osinkoveropäätöstä. He olivat mukana siinäkin.
On suorastaan historian häpäisyä, että tällainen sekoilijasakki kehtaa kutsua itseään vasemmistoksi millään foorumilla ja missään mielessä. Kyseessähän on tyypillinen lauma demareita ja oikeistokakaroita leikkimässä Radikaali-leikkiä. Ei mikään oikea puolue, vasemmistosta puhumattakaan.
Tervetuloa lukemaan blogiani. Tarkoituksena on rähistä ja meuhkata estottomasti yhteiskunnallisia asioita poliittisesti epäkorrektisti ja liiemmin soveliaisuussääntöjä miettimättä. Ideana on kuitenkin se, että jorinoissa ja huudossa on jokin ajatus, jotakin asiaa ja ehkä jotakin järkeä joskus. Johtoajatuksena voisi olla anonyymiksi jääneen merirosvon yli kolmesataa vuotta sitten esittämä vaatimus: LESS LAWS, MORE JUSTICE!!
lauantai 30. maaliskuuta 2013
torstai 28. maaliskuuta 2013
JÄRJESTÄYTYNYT RIKOLLISUUS: BANKSTERIT
Pankkien toiminta on ollut hämärän rajamailla seikkailua aikojen alusta saakka. Jo keskiajalla suurimmat pankkiirit heiluttelivat valtakuntia ja kuninkaita, sekaantuivat hämärähommiin ja olivat yhteiskunnallisten katastrofien ytimessa tavalla tai toisella. Keskiaikaisten pankkiirien aikaansaannokset olivat kuitenkin pikkuriikkistä näpertelyä verrattuna tämän päivän rikollisten pankkiirien puuhiin.
Yksi kaikkien aikojen rikkaimmista pankkiireista ja ihmisistä rahoitti sekä Napoleonia, että häntä vastaan taistellutta Britanniaa. - Minä en häviä sotia, hän vastasi kysyjille. Samaisella herralla oli myös toisenlainen motto: Kun veri virtaa kaduilla, osta kiinteistöjä. Hän oli siis tyylipuhdas banskteri.
Termi Banksteri tarkoittaa rikollista pankkiiria, gangsteripankkiiria, jollaiset esiintyvät jostakin syystä suurina sankareina julkisuudessa. Suomalaisista pankkiireista vain Björn Wahlroos on päässyt Internetissä eräälle bansktereita nimeävälle listalle, eikä ihme. Vasta hiljattain hän ilmoitti pitävänsä europarlamenttia turhana institutiona. Bankstereita yhdistääkin juuri tällainen demokratian halveksunta ja laillisuusperiaatteiden vähättely.
Hyvin usein media ja suuri yleisö käsittävät bankstereiksi vain ne, jotka ovat suorittaneet hyvin selkeän ja suoranaisen rikoksen, mutta todellisuudessa banksterien mahti on paljon suurempi. Ei sillä, etteivätkö nämä varsinaiset rikokset olisi kohtalaisia verrattuna esimerkiksi "rikollisten moottoripyöräjengien" aikaansaannoksiin.
Vuonna 1982 italialainen Banco Ambrosiano teki konkurssin ja rahoja katosi 1,3 miljardia dollaria, ja mukana olivat sekä Vatikaanin pankki että mafia.
Valuuttadiileri John Rusnar toimi aluksi Allfirst Bank nimisessä pankissa Baltimoressa ja sittemmin AIB Groupissa ja aiheutti toimillaan noin 691 miljoonan dollarin tappiot. Hän sai hirmuiset 6 vuotta linnaa, josta istui runsaat 3 ennen armahdustaan. Mies siis "hukkasi" 691 miljoonaa dollaria ja istui vankilassa 3 vuotta. Jokseenkin sama rangaistus, kuin alaikäisille viinaa myynyt miekkonen sai Suomessa.
UBS-pankin meklari Kweku Adoboli aiheutti touhuillaan 2,3 miljardin dollarin tappiot ja noin 11,85 miljardin riskit. Adoboli päätyi yksin oikeuteen, vaikka kertoi avoimesti esimiestensä olleen täysin tietoisia touhusta. Niin kauan kun hän oli tuottanut pankille voittoa, toiminnan oli annettu jatkua.
Vuonna 2006 Itävallan ammattiyhdistysliikkeen pankki Bank Fuer und Wirtschaft AG joutui oman johtonsa puuhien uhriksi. Rahaa katosi tappioihin yli miljardi euroa.
Kaikkien pankkihuijausten emossa vuonna 1991 katosi Bank of Credit and Commerce Internationalista 12,5-25 miljardia dollaria. Pankin asiakkaina olivat olleet mm. CIA, MI5, KGB, Abu Nidal terroristijärjestö, kiinalaiset triadit, mafia, saudien kuningashuone jne. Pientallettajat ja velkojat jäivät nuolemaan näppejään.
Kaikkien suurimmat bankstereiden operaatiot saavat nämäkin näyttämään nakkikioskikahinoilta. Yhdysvalloissa pankit alkoivat myöntää 100% asuntoilainoja 1990-luvulla ilman takuita. Pankkiirit kutsuivat itse näitä lainoja "neutronilainoiksi" neutronipommin mukaan. Se tuhoaa kaiken elämän, mutta jättää seinät pystyyn.
Kun näitä katteettomia lainoja (mm. eräässä tapauksessa työttömälle narkomaanille oli myönnetty yli 200 000 dollarin asuntolaina) kasautui tarpeeksi pankkien kirjanpitoihin, ne niputettiin yhteen ja niitä ryhdyttiin kutsumaan finanssi-instrumentiksi. Kirjanpidollisesti niiden arvo oli miljoonia. Näitä finanssi-instrumentteja myytiin ns. johdannaismarkkinoilla sijoittajille. Sijoittaja maksoi siis neutronilainoista täyden hinnan plus koron ja myi sen edelleen voitolla toisille sijoittajille.
Kun näitä finanssi-instrumentteja oli tarpeeksi suuria määriä, niitä ryhdyttiin myymään eteenpäin institutionaalisille sijoittajille maailman suurimpien investointipankkien toimesta. Ja huomatkaa, joku tiesi koko ajan, että kyseiset finanssi-instrumentit koostuivat katteettomista lainoista. Niiden edes takaisin myynti nosti niiden kirjanpidollista arvoa jatkuvasti ja myynnistä kuitattiin satojen miljoonien voittoja.
Peli tuli kuitenkin tiensä päähän 2008, jolloin näitä finanssi-instrumentteja ei enää haluttu ostaa. Mustapekka jäi pelurin käteen ja suurin kasa niitä Lehman Brothers -investointipankille, joka oli jo kertaalleen myynyt nämä kasat. Lisävoiton tavoittelussa pankki oli ostanut niitä takaisin ja aikoi myydä ne uudelleen markkinoille, mutta aika loppui. Lehman Brothers meni konkurssiin tämän valtavan pyramidihuijauksen vuoksi, mutta vielä kolme päivää ennen katastrofia KAIKKI LUOTTOLUOKITTAJAT ANTOIVAT PANKILLE KOLMEN A:N LUOTTOLUOKITUKSEN. Miksi? Jotta pankin johto pääsisi eroon mahdollisimman suuresta määrästä osakkeitaan.
Lehman Brothersin konkurssi laukaisi ns. finanssikriisin, joka oli siis seurausta koko investointi- ja liikepankkisektorin pyramidikusetuksesta, aivan tarkoituksellisesta ja tahallisesta toiminnasta. Sen sijaan, että olisivat kaatuneet tai nielleet tappionsa, suurimmat pankit ryntäsivät Yhdysvaltain hallituksen kimppuun ja saivat muutamassa päivässä peloteltua sikäläiset poliitikot niin, että nämä antoivat hätäpäissään suurimille rikollispankeille 770 miljardin pankkituen kansan kassasta. Päätös ajettiin läpi kahdessa päivässä.
Tukipäätöstä seuraavana maanantaina Morgan Stanley -pankin johtokunta jakoi itselleen 6,3 miljardia bonuksia. Pankki oli yksi niistä, joka oli saanut miljardeja pankkitukea. Bankstereille se oli vain onnistunut rahanhankinta operaatio.
Samoihin aikoihin Lehman Brothers oli lainannut rahaa mm. Kreikan hallitukselle. Koska Kreikka ei kyennyt hoitamaan velkojaan, sen oli pakko päästä eurojäseneksi yhteisvaluutan suojiin. Kreikan valtiontalous oli kuitenkin niin huonossa kunnossa kaikkinensa, ettei se olisi läpäissyt euroseulaa. Niinpä Lehman Brothers lainasi Kreikan hallitukselle lisää 2 miljardia dollaria, jonka avulla Kreikan valtio saattoi osoittaa taloutensa olevan kunnossa. Näin Kreikka huijasi itsensä sisään euroon. Huijauksen toteuttanut Kreikan valtiovarainministeri on juuri se mies, jonka Jyrki Katainen ilmoitti olevan vastuullinen kumppani myöhemmin.
Suuret amerikkalaiset ja eurooppalaiset pankit haistoivat tilaisuutensa tulleen. Ne olivat jo vuosien ajan lainoittaneet niitä eurooppalaisia valtioita, joilla ei ollut maksukykyä ja jotka olivat läpeensä korruptoituneita. Kun läpimätä Kreikka oli saatu mukaan euroon, jossa oli jo ongelmamaita sisällä, vipu oli tarpeeksi suuri maailman historian suurimpaan kiristysoperaatioon.
Panki ilmoittivat koko euroryhmälle kaatavansa koko Euroopan talouden, jollei niille makseta. Vaikka ne olivat itse antaneet lainat ja ottaneet riskin, ne vaativat kaikkia maita maksamaan velat korkoineen. Tämä kiristysoperaatio tunnetaan paremmin nimellä eurokriisi.
Eurokriisi ei siis ole mikään luonnon ilmiö tai vahinko, vaan tyylipuhdas kiristysoperaatio, jossa banksterit saavat valtavia voittoja uhkaamalla koko maanosaa ja sen taloutta. Ja kuinka ollakaan, sen sijaan että olisivat pidätyttäneet kiristäjät, poliitikot taipuivat heidän tahtoonsa ja toteuttivat operaation, joka oli sekä kiristysrikos että vastoin EU:n omaa peruskirjaa, eli perustuslakia. Tämä on maailman hístorian suurin rikos, jossa kansalaisilta on viety jo arviolta 1000 miljardia euroa.
Samaan aikaan on paljastunut, että pankit ovat manipuloineet korkoja, kansainvälisiä indikaattoreita, väärennelleet ja muutelleet tilastoja, manipuloineet dataa, vääristelleet markkinoita, pörssikursseja, vain tienatakseen enemmän. Tuo kaikki on rikollista toimintaa ja se on järjestäytynyttä rikollisuutta mitä suurimmassa mitassa. Valitettavasti näillä rikollisilla on niin suuri valta, ettei heitä napata kuin satunnaisesti. Suomessa he ovat kaikki valtion erityissuojeluksessa ja Suomessa heidän rikoksensa toteuttaa maamme oma hallitus ja eduskunta.
Yksi kaikkien aikojen rikkaimmista pankkiireista ja ihmisistä rahoitti sekä Napoleonia, että häntä vastaan taistellutta Britanniaa. - Minä en häviä sotia, hän vastasi kysyjille. Samaisella herralla oli myös toisenlainen motto: Kun veri virtaa kaduilla, osta kiinteistöjä. Hän oli siis tyylipuhdas banskteri.
Termi Banksteri tarkoittaa rikollista pankkiiria, gangsteripankkiiria, jollaiset esiintyvät jostakin syystä suurina sankareina julkisuudessa. Suomalaisista pankkiireista vain Björn Wahlroos on päässyt Internetissä eräälle bansktereita nimeävälle listalle, eikä ihme. Vasta hiljattain hän ilmoitti pitävänsä europarlamenttia turhana institutiona. Bankstereita yhdistääkin juuri tällainen demokratian halveksunta ja laillisuusperiaatteiden vähättely.
Hyvin usein media ja suuri yleisö käsittävät bankstereiksi vain ne, jotka ovat suorittaneet hyvin selkeän ja suoranaisen rikoksen, mutta todellisuudessa banksterien mahti on paljon suurempi. Ei sillä, etteivätkö nämä varsinaiset rikokset olisi kohtalaisia verrattuna esimerkiksi "rikollisten moottoripyöräjengien" aikaansaannoksiin.
Vuonna 1982 italialainen Banco Ambrosiano teki konkurssin ja rahoja katosi 1,3 miljardia dollaria, ja mukana olivat sekä Vatikaanin pankki että mafia.
Valuuttadiileri John Rusnar toimi aluksi Allfirst Bank nimisessä pankissa Baltimoressa ja sittemmin AIB Groupissa ja aiheutti toimillaan noin 691 miljoonan dollarin tappiot. Hän sai hirmuiset 6 vuotta linnaa, josta istui runsaat 3 ennen armahdustaan. Mies siis "hukkasi" 691 miljoonaa dollaria ja istui vankilassa 3 vuotta. Jokseenkin sama rangaistus, kuin alaikäisille viinaa myynyt miekkonen sai Suomessa.
UBS-pankin meklari Kweku Adoboli aiheutti touhuillaan 2,3 miljardin dollarin tappiot ja noin 11,85 miljardin riskit. Adoboli päätyi yksin oikeuteen, vaikka kertoi avoimesti esimiestensä olleen täysin tietoisia touhusta. Niin kauan kun hän oli tuottanut pankille voittoa, toiminnan oli annettu jatkua.
Vuonna 2006 Itävallan ammattiyhdistysliikkeen pankki Bank Fuer und Wirtschaft AG joutui oman johtonsa puuhien uhriksi. Rahaa katosi tappioihin yli miljardi euroa.
Kaikkien pankkihuijausten emossa vuonna 1991 katosi Bank of Credit and Commerce Internationalista 12,5-25 miljardia dollaria. Pankin asiakkaina olivat olleet mm. CIA, MI5, KGB, Abu Nidal terroristijärjestö, kiinalaiset triadit, mafia, saudien kuningashuone jne. Pientallettajat ja velkojat jäivät nuolemaan näppejään.
Kaikkien suurimmat bankstereiden operaatiot saavat nämäkin näyttämään nakkikioskikahinoilta. Yhdysvalloissa pankit alkoivat myöntää 100% asuntoilainoja 1990-luvulla ilman takuita. Pankkiirit kutsuivat itse näitä lainoja "neutronilainoiksi" neutronipommin mukaan. Se tuhoaa kaiken elämän, mutta jättää seinät pystyyn.
Kun näitä katteettomia lainoja (mm. eräässä tapauksessa työttömälle narkomaanille oli myönnetty yli 200 000 dollarin asuntolaina) kasautui tarpeeksi pankkien kirjanpitoihin, ne niputettiin yhteen ja niitä ryhdyttiin kutsumaan finanssi-instrumentiksi. Kirjanpidollisesti niiden arvo oli miljoonia. Näitä finanssi-instrumentteja myytiin ns. johdannaismarkkinoilla sijoittajille. Sijoittaja maksoi siis neutronilainoista täyden hinnan plus koron ja myi sen edelleen voitolla toisille sijoittajille.
Kun näitä finanssi-instrumentteja oli tarpeeksi suuria määriä, niitä ryhdyttiin myymään eteenpäin institutionaalisille sijoittajille maailman suurimpien investointipankkien toimesta. Ja huomatkaa, joku tiesi koko ajan, että kyseiset finanssi-instrumentit koostuivat katteettomista lainoista. Niiden edes takaisin myynti nosti niiden kirjanpidollista arvoa jatkuvasti ja myynnistä kuitattiin satojen miljoonien voittoja.
Peli tuli kuitenkin tiensä päähän 2008, jolloin näitä finanssi-instrumentteja ei enää haluttu ostaa. Mustapekka jäi pelurin käteen ja suurin kasa niitä Lehman Brothers -investointipankille, joka oli jo kertaalleen myynyt nämä kasat. Lisävoiton tavoittelussa pankki oli ostanut niitä takaisin ja aikoi myydä ne uudelleen markkinoille, mutta aika loppui. Lehman Brothers meni konkurssiin tämän valtavan pyramidihuijauksen vuoksi, mutta vielä kolme päivää ennen katastrofia KAIKKI LUOTTOLUOKITTAJAT ANTOIVAT PANKILLE KOLMEN A:N LUOTTOLUOKITUKSEN. Miksi? Jotta pankin johto pääsisi eroon mahdollisimman suuresta määrästä osakkeitaan.
Lehman Brothersin konkurssi laukaisi ns. finanssikriisin, joka oli siis seurausta koko investointi- ja liikepankkisektorin pyramidikusetuksesta, aivan tarkoituksellisesta ja tahallisesta toiminnasta. Sen sijaan, että olisivat kaatuneet tai nielleet tappionsa, suurimmat pankit ryntäsivät Yhdysvaltain hallituksen kimppuun ja saivat muutamassa päivässä peloteltua sikäläiset poliitikot niin, että nämä antoivat hätäpäissään suurimille rikollispankeille 770 miljardin pankkituen kansan kassasta. Päätös ajettiin läpi kahdessa päivässä.
Tukipäätöstä seuraavana maanantaina Morgan Stanley -pankin johtokunta jakoi itselleen 6,3 miljardia bonuksia. Pankki oli yksi niistä, joka oli saanut miljardeja pankkitukea. Bankstereille se oli vain onnistunut rahanhankinta operaatio.
Samoihin aikoihin Lehman Brothers oli lainannut rahaa mm. Kreikan hallitukselle. Koska Kreikka ei kyennyt hoitamaan velkojaan, sen oli pakko päästä eurojäseneksi yhteisvaluutan suojiin. Kreikan valtiontalous oli kuitenkin niin huonossa kunnossa kaikkinensa, ettei se olisi läpäissyt euroseulaa. Niinpä Lehman Brothers lainasi Kreikan hallitukselle lisää 2 miljardia dollaria, jonka avulla Kreikan valtio saattoi osoittaa taloutensa olevan kunnossa. Näin Kreikka huijasi itsensä sisään euroon. Huijauksen toteuttanut Kreikan valtiovarainministeri on juuri se mies, jonka Jyrki Katainen ilmoitti olevan vastuullinen kumppani myöhemmin.
Suuret amerikkalaiset ja eurooppalaiset pankit haistoivat tilaisuutensa tulleen. Ne olivat jo vuosien ajan lainoittaneet niitä eurooppalaisia valtioita, joilla ei ollut maksukykyä ja jotka olivat läpeensä korruptoituneita. Kun läpimätä Kreikka oli saatu mukaan euroon, jossa oli jo ongelmamaita sisällä, vipu oli tarpeeksi suuri maailman historian suurimpaan kiristysoperaatioon.
Panki ilmoittivat koko euroryhmälle kaatavansa koko Euroopan talouden, jollei niille makseta. Vaikka ne olivat itse antaneet lainat ja ottaneet riskin, ne vaativat kaikkia maita maksamaan velat korkoineen. Tämä kiristysoperaatio tunnetaan paremmin nimellä eurokriisi.
Eurokriisi ei siis ole mikään luonnon ilmiö tai vahinko, vaan tyylipuhdas kiristysoperaatio, jossa banksterit saavat valtavia voittoja uhkaamalla koko maanosaa ja sen taloutta. Ja kuinka ollakaan, sen sijaan että olisivat pidätyttäneet kiristäjät, poliitikot taipuivat heidän tahtoonsa ja toteuttivat operaation, joka oli sekä kiristysrikos että vastoin EU:n omaa peruskirjaa, eli perustuslakia. Tämä on maailman hístorian suurin rikos, jossa kansalaisilta on viety jo arviolta 1000 miljardia euroa.
Samaan aikaan on paljastunut, että pankit ovat manipuloineet korkoja, kansainvälisiä indikaattoreita, väärennelleet ja muutelleet tilastoja, manipuloineet dataa, vääristelleet markkinoita, pörssikursseja, vain tienatakseen enemmän. Tuo kaikki on rikollista toimintaa ja se on järjestäytynyttä rikollisuutta mitä suurimmassa mitassa. Valitettavasti näillä rikollisilla on niin suuri valta, ettei heitä napata kuin satunnaisesti. Suomessa he ovat kaikki valtion erityissuojeluksessa ja Suomessa heidän rikoksensa toteuttaa maamme oma hallitus ja eduskunta.
keskiviikko 27. maaliskuuta 2013
"RIKOLLISET MOOTTORIPYÖRÄJENGIT"
Kerrataanpa faktat.
Onko Suomessa tuomittu moottoripyörkerhojen jäseniä törkeistä rikoksista? On.
Onko heitä tuomittu vähäisemmistä rikoksista? On.
Onko heitä tuomittu vankilaan? On.
Onko heitä tuomittu sakkoihin? On.
Ovatko he saaneet sakkoja? Kyllä.
Kuinka monta moottoripyöräkerhon osastoa Suomessa on tuomittu rikollisryhmäksi? Yksi.
Kuinka monta kerhoa Suomessa on tuomittu rikolliseksi? Yksi, eikä sekään ole Hells Angels MC, Bandidos MC tai Cannoball MC.
Onko Suomessa yhtään moottoripyöräkerhoa, joka EI OLE rikollisjärjestö oikeuden päätöksellä? On. Se on Bandidos MC.
Tarkoittaako 1% merkki sitä, että sen kantaja on rikollinen tai kannattaa rikollista elämäntapaa? Ei.
1% merkki syntyi, kun American Motorcycle Associationin puheenjohtaja ilmoitti vuosina 1947 ja 1948 Riversiden ja Hollisterin pikkukaupungeissa järjestettyjen kokoontumisajojen jälkeen, että 99% motoristeista on kunnon kansalaisia ja vain 1% kaljaa juovia häiriköitä. Joitakin aikoja tämän jälkeen joukko kalifornialaisia motoristikerhoja päätti, että he kuuluvat kaljaa juoviin häiriköihin ja ottivat 1% merkin näyttääkseen, etteivät he kuulu 99% joukkoon.
Tarkoittaako termi Outlaw sitä, että motoristi tai kerho ovat rikollisia? Ei.
Termi Outlaw tulee amerikkalaisesta terminologiasta, jossa mikä tahansa järjestö tai yhdistys laatii omat lakinsa ja pyrkii niillä kontrolloimaan alaansa tai sen toimintaa. Näitä sääntöjä kutsutaan amerikanenglannissa termillä By-LAWS. Mikä tahansa ryhmä, tai järjestö, yhdistys tai muu, joka toimii säännöt laatineen, itseään virallisena ja ainoana (Official) pitävän yhdistyksen toimialalla ilman sen lupaa tai hyväksyntää, on automaattisesti Outlaw, eli se ei noudata ko. yhdistyksen virallisia sääntöjä tai kuulu siihen.
Esimerkiksi riippumattomat ammattiyhdistykset ovat Yhdysvalloissa outlaw-ammattiyhdistyksiä, koska ne eivät kuulu suuriin liittoihin jäsenyhdistyksinä. Suuret liitot pyrkivät kaikin tavoin vaikeuttamaan näiden riippumattomien toimintaa ja katsoo, ettei niillä pitäisi olla neuvotteluoikeuksia tai toimintaoikeuksia.
Yhdysvaltain elokuva-akatemian ja studioitten ulkopuoliset elokuvatuotannot olivat aikoinaan Outlaw, kunnes tilalle keksittiin kivempi termi, Independent, riippumaton.
Urheilutapahtumat, joiden järjestäjät eivät kuulu lajiliittoihin, ovat Outlaw. Jokainen urheilija, joka kilpailee "virallisten" liittojen Outlaw-tapahtumiksi nimeämissä tapahtumissa, on automaattisesti outlaw-urheilija.
Jokainen moottoripyöräkerho, joka laatii omat sääntönsä, eikä kuulu American Motorcycle Associationiin, AMA:an, on outlaw-kerho tuon yhdistyksen silmissä. Juuri tästä syystä esimerkiksi Hells Angels MC tai Bandidos MC ovat outlaw-kerhoja. Samoin ovat kaikki Suomessa toimivat moottoripyöräkerhot.
American Motorcycle Association nimitti jo 1920-luvulla siihen kuulumattomia kerhoja Outlaw-kerhoiksi. Termi ei siis ole näiden kerhojen itsensä keksimä, vaan Amerikan Moottoripyöräyhdistyksen. 1920- ja 30-luvuilla nämä motoristit kutsuivat itseään termillä Gypsy, mustalainen. Toisen maailmansodan jälkeen he omaksuivat itsekin termin Outlaw.
Pitääkö kerhojäsenen tehdä rikos? Ei.
Pitääkö kerhoon haluavan tehdä rikos? Ei.
Pakotetaanko kerhojen jäsenet tekemään rikoksia? Ei.
Kerhoilla on omat sääntönsä, jotka ovat oikein hyvin poliisinkin tiedossa ja niitä on myös julkaistu kirjoissa jne. eikä niissä missään käsketä ketään tekemään rikoksia, tai määrätä tekemään niitä, siitä puhumattakaan, että jäsenyyden ehtona olisi rikoksen tekeminen.
Miksi poliisi kutsuu joitakin kerhoja rikollisiksi? Hyvä kysymys.
Lain mukaan heillä ei pitäisi olla mitään oikeutta nimittää kerhoja tai kerholaisia rikollisiksi, koska heitä ei ole sellaisiksi tuomioistuimessa todettu. Poliisi onkin kertonut, että sillä on "omat määritelmänsä". Poliisi siis katsoo, että se voi itsenäisesti määritellä kenet tahansa rikolliseksi, jos se niin haluaa.
Miksi jotkin kerhot nimetään rikollisiksi mediassa? Koska toimittajat ovat tyhmiä, eivätkä tarkista tai kyseenalaista poliisin sanomisia millään tavoin.
Yleisradio, Mainostelevisio ja lehdistö saavat olla iloisia siitä, että suomalaiset motoristikerhot ovat hyvätapaisia ja pitkämielisiä. Monessa muussa maassa aika moni lehti ja Yleisradio olisivat jo olleet oikeudessa vastaamassa kunnianloukkaussyytöksiin ja miljoonakorvauksiin. Ne kun nimeävät joukon ihmisiä rikollisiksi ilman mitään perusteita, pelkästään poliisin sanan perusteella.
Todellisuudessa näissä kerhoissa on myös jäseniä, joita ei ole syytetty mistään, joilla ei ole tuomioita mistään ja joita silti nimitellään mediassa rikollisiksi, vain siksi, että he kuuluvat kerhoihin. Näin siitäkin huolimatta, ettei heidän kerhoaan ole missään poliisin ulkopuolella todettu rikollisryhmäksi. Tällaisen pitäisi lain mukaan olla mahdotonta, sillä Suomen lain mukaan henkilö, joka ei ole syyllistynyt rikokseen, ei voi myöskään voi olla rikollinen.
Poliisi pyrkii kiertämään lakia toistamalla väitettään siitä, että outlaw-kerhot ovat rikollisia, ilman mitään perusteita. Kyseinen väite esitettiin ensimmäisen kerran 1964 Kalifornian kuvernöörivaaleissa, joissa eräs ehdokas halusi esiintyä lain ja järjestyksen puolesta puhujana. Sanojensa tueksi kyseinen poliitikko esitti tilaston, jonka mukaan erään kerhon jäsenet olivat syyllistyneet yli 1400 rikokseen. Todellisuudessa tuosta 1400 rikoksesta vain 160 oli rikoksia (felonies) ja muut rikkeitä (misdemeanors) ja noista 160 rikoksesta valtaosa lieviä, kuten ylinopeuksia jne. Suurin osa näistäkin oli muiden kuin kyseisen kerhon jäsenten tekemiä. Samaan aikaan Kaliforniassa tehtiin muiden toimesta yli kaksi tuhatta vakavaa rikosta (felonies) ja satoja murhia jne.
Yhdysvalloissa poliisi on jatkanut tuolla linjalla vuodesta 1964 saakka. Poliisin, siis kaikkien lainvalvontavirastojen, mukaan tavoitteena on ollut lopettaa kerhojen toiminta. Elämme nyt vuotta 2013, eli tuosta vuodesta 1964 on kulunut lähes 50 vuotta. Kuinka monta kerhoa poliisi on lopettanut? Ei yhtään. Kuinka monta kokonaista kerhoa on todettu oikeudessa rikolliseksi? Ei yhtään. Kerhot ovat suurempia kuin koskaan. Niissä on enemmän jäseniä kuin koskaan. Kerhoja on enemmän kuin koskaan.
Vuonna 2012 Arizonan väkivaltaisimmaksi ja eniten järjestyshäiriöitä aiheuttavaksi motoristikerhoksi paljastui poliisien oma motoristikerho.
Suomessa poliisi ilmoitti 1990-luvun alussa tekevänsä lopun rikollisten motoristijengien touhuista. Kuinka monta kerhoa poliisi on lopettanut? Ei yhtään. Kuinka monta kokonaista kerhoa on todettu oikeudessa rikolliseksi? Yksi. Rikollisia kerhoja eivät siis ole mm. Hells Angels MC, Bandidos MC tai Cannonball MC.
Tänä päivänä Suomessa on enemmän kerhoja kuin koskaan. Niissä on enemmän jäseniä kuin koskaan. Poliisin rikollisiksi nimittelemiä motoristeja on enemmän kuin koskaan.
Miettikääpä hetki sitä. Poliisi on käyttänyt Suomessa kaksi vuosikymmentä siihen, että se todistaa näiden kerhojen olevan rikollisjärjestöjä. Se on käyttänyt asian todistamiseen miljoonia euroja, satoja miehiä, huipputekniikkaa, huippu rikostutkintaa, salakuuntelua, seurantaa, peitetoimintaa, soluttautumista, elektronista tiedustelua, salakuvaamista, panssariautoja, kommandoiskuja ja jopa harmaalla alueella liikkuvia keinoja. Saldona on yksi kerho, jonka katsottiin olevan rikollisryhmä, mutta tuokin tuomio muuttui ylemmissä oikeusasteissa. Tuo kerho ei ollut Hells Angels MC, Bandidos MC tai Cannonball MC.
Yhdysvalloissa samaa ovat pyrkineet todistamaan FBI, ATF, DEA, tulli, osavaltioiden poliisit, paikallispoliisit, yksityisetsivät tai tiedusteluasiamiehet. Aikaa on kulunut 50 vuotta. Yhtään kerhoa ei ole saatu lakkautettua tai julistettua rikolliseksi kokonaisuudessaan.
Mistä se johtuu? Ovatko kerholaiset niin nerokkaita rikollisia, ettei poliisi saa heitä kiipeliin, jollei säädetä lakia, joka tekee heistä kaikista rikollisia automaattisesti?
Poliisihan on vaatinut sellaista lakia Suomessa jo vuosia, lakia, joka antaisi poliisille oikeuden määritellä kuka on rikollinen ja kuka ei, ja sen jälkeen tuomitsisi poliisin rikolliseksi nimittämän henkilön vankilaan, riippumatta siitä onko kyseinen henkilö syyllistynyt mihinkään muuhun rikokseen, kuin kerhojäsenyyteen.
Poliisi on vaatinut samanlaisia lakeja Yhdysvalloissa, Kanadassa, EU:ssa, Pohjoismaissa jne. Se ei ole sattumaa. Poliiseilla on oma kansainvälinen kerho, joka koostuu kyseisiä kerhoja tutkivista poliiseista. Kyseinen yhdistys, kerho jakaa ja levittää tietoa ja tekniikoita, kouluttaa ja yhdenmukaistaa käytäntöjä ja politiikkaa kaikissa jäsenmaissa. Suomalaisia poliiseja kuuluu tuohon ryhmään ja sieltä ovat kotoisin myös ne erilaiset menetelmät, joissa ei ole kyse lainvalvonnasta tai rikostutkinnasta.
Poliisi kutsuu niitä rikoksentorjunnaksi. Näitä ovat mm. ns. liivikielto eli pukeutumista rajoittava laki, kerhoon kuuluvan henkilön työmahdollisuuksien estäminen, hänen laillisen yritystoimintansa estäminen ja häiritseminen, työllistymismahdollisuuksien estäminen jne. Tarkoituksena on, kanadalaispoliiseja lainatakseni, "estää rikollisen motoristin soluttautuminen lailliselle puolelle." Siis kun ihmiseltä evätään mahdollisuus tehdä töitä laillisesti, se edistää asiaa? Tietenkin, koska jos ihmisellä ei ole mahdollisuutta laillisiin töihin, voidaan aina herättää epäily siitä että hän elättää itsensä rikoksilla. Hyvässä lykyssä jopa onnistutaan ajamaan joku rikosten poluille, jonka jälkeen voidaan sanoa: hän on kuin onkin rikollinen.
Näitä menetelmiä on käytetty myös Suomessa. Ne ovat ns. harmaalla alueella, eli juuri ja juuri laillisia, jos ne tehdään taitavasti.
Kun mietimme sitä, että Yhdysvalloissa kerhoja on yritetty lakkauttaa puoli vuosisataa ja meilläkin parikymmentä vuotta, ja että yhtään ei ole suljettu, voidaan tietysti kysyä: mistä on kyse?
Miten on mahdollista, että näin pitkän ajan jälkeen, näin valtavin resurssein, tutkimuksin, operaatioin yhtään kerhoa ei ole todistettu rikollisjärjestöksi?
Olisiko karvas totuus sittenkin se, etteivät ne olekaan sellaisia?
Olisiko mahdollista, että lähtökohta onkin väärä, että perusolettamus on väärä?
Jospa kyse onkin moottoripyöräkerhoista, joiden jäsenet ovat tehneet rikoksia?
Jospa kyse ei olekaan rikollisjärjestöstä, jossa on jäseniä, jotka eivät edes tee rikoksia?
Jospa kyse onkin moottoripyöräkerhoista, joiden elämäntapa, asenne ja alakulttuuri ei miellytä?
Olisiko kyse siitä, että nämä kuuluisat ja mediaseksikkäät motoristikerhot ovat "hyvä vihollinen", helposti medialle ja suurelle yleisölle myytävissä olevia peikkoja?
Miten lienee...
Ehkäpä ylikomisario Jari Aarnio oli sittenkin oikeassa, kun hän taannoin totesi A Stream -lähetyksessä televisiossa, että näiden kerhojen rikollisuus on aivan tavallista rikollisuutta, näpistyksistä henkirikoksiin.
Ehkä tuo fakta ei myy lehtiä tarpeeksi, ehkä sillä ei kyetä edistämään uraa poliisihallinnossa. Ehkä juuri siksi kerhoista pitää tehdä isompia ja pahempia ja vaarallisempia kuin mitä ne todellisuudessa ovatkaan.
Onko Suomessa tuomittu moottoripyörkerhojen jäseniä törkeistä rikoksista? On.
Onko heitä tuomittu vähäisemmistä rikoksista? On.
Onko heitä tuomittu vankilaan? On.
Onko heitä tuomittu sakkoihin? On.
Ovatko he saaneet sakkoja? Kyllä.
Kuinka monta moottoripyöräkerhon osastoa Suomessa on tuomittu rikollisryhmäksi? Yksi.
Kuinka monta kerhoa Suomessa on tuomittu rikolliseksi? Yksi, eikä sekään ole Hells Angels MC, Bandidos MC tai Cannoball MC.
Onko Suomessa yhtään moottoripyöräkerhoa, joka EI OLE rikollisjärjestö oikeuden päätöksellä? On. Se on Bandidos MC.
Tarkoittaako 1% merkki sitä, että sen kantaja on rikollinen tai kannattaa rikollista elämäntapaa? Ei.
1% merkki syntyi, kun American Motorcycle Associationin puheenjohtaja ilmoitti vuosina 1947 ja 1948 Riversiden ja Hollisterin pikkukaupungeissa järjestettyjen kokoontumisajojen jälkeen, että 99% motoristeista on kunnon kansalaisia ja vain 1% kaljaa juovia häiriköitä. Joitakin aikoja tämän jälkeen joukko kalifornialaisia motoristikerhoja päätti, että he kuuluvat kaljaa juoviin häiriköihin ja ottivat 1% merkin näyttääkseen, etteivät he kuulu 99% joukkoon.
Tarkoittaako termi Outlaw sitä, että motoristi tai kerho ovat rikollisia? Ei.
Termi Outlaw tulee amerikkalaisesta terminologiasta, jossa mikä tahansa järjestö tai yhdistys laatii omat lakinsa ja pyrkii niillä kontrolloimaan alaansa tai sen toimintaa. Näitä sääntöjä kutsutaan amerikanenglannissa termillä By-LAWS. Mikä tahansa ryhmä, tai järjestö, yhdistys tai muu, joka toimii säännöt laatineen, itseään virallisena ja ainoana (Official) pitävän yhdistyksen toimialalla ilman sen lupaa tai hyväksyntää, on automaattisesti Outlaw, eli se ei noudata ko. yhdistyksen virallisia sääntöjä tai kuulu siihen.
Esimerkiksi riippumattomat ammattiyhdistykset ovat Yhdysvalloissa outlaw-ammattiyhdistyksiä, koska ne eivät kuulu suuriin liittoihin jäsenyhdistyksinä. Suuret liitot pyrkivät kaikin tavoin vaikeuttamaan näiden riippumattomien toimintaa ja katsoo, ettei niillä pitäisi olla neuvotteluoikeuksia tai toimintaoikeuksia.
Yhdysvaltain elokuva-akatemian ja studioitten ulkopuoliset elokuvatuotannot olivat aikoinaan Outlaw, kunnes tilalle keksittiin kivempi termi, Independent, riippumaton.
Urheilutapahtumat, joiden järjestäjät eivät kuulu lajiliittoihin, ovat Outlaw. Jokainen urheilija, joka kilpailee "virallisten" liittojen Outlaw-tapahtumiksi nimeämissä tapahtumissa, on automaattisesti outlaw-urheilija.
Jokainen moottoripyöräkerho, joka laatii omat sääntönsä, eikä kuulu American Motorcycle Associationiin, AMA:an, on outlaw-kerho tuon yhdistyksen silmissä. Juuri tästä syystä esimerkiksi Hells Angels MC tai Bandidos MC ovat outlaw-kerhoja. Samoin ovat kaikki Suomessa toimivat moottoripyöräkerhot.
American Motorcycle Association nimitti jo 1920-luvulla siihen kuulumattomia kerhoja Outlaw-kerhoiksi. Termi ei siis ole näiden kerhojen itsensä keksimä, vaan Amerikan Moottoripyöräyhdistyksen. 1920- ja 30-luvuilla nämä motoristit kutsuivat itseään termillä Gypsy, mustalainen. Toisen maailmansodan jälkeen he omaksuivat itsekin termin Outlaw.
Pitääkö kerhojäsenen tehdä rikos? Ei.
Pitääkö kerhoon haluavan tehdä rikos? Ei.
Pakotetaanko kerhojen jäsenet tekemään rikoksia? Ei.
Kerhoilla on omat sääntönsä, jotka ovat oikein hyvin poliisinkin tiedossa ja niitä on myös julkaistu kirjoissa jne. eikä niissä missään käsketä ketään tekemään rikoksia, tai määrätä tekemään niitä, siitä puhumattakaan, että jäsenyyden ehtona olisi rikoksen tekeminen.
Miksi poliisi kutsuu joitakin kerhoja rikollisiksi? Hyvä kysymys.
Lain mukaan heillä ei pitäisi olla mitään oikeutta nimittää kerhoja tai kerholaisia rikollisiksi, koska heitä ei ole sellaisiksi tuomioistuimessa todettu. Poliisi onkin kertonut, että sillä on "omat määritelmänsä". Poliisi siis katsoo, että se voi itsenäisesti määritellä kenet tahansa rikolliseksi, jos se niin haluaa.
Miksi jotkin kerhot nimetään rikollisiksi mediassa? Koska toimittajat ovat tyhmiä, eivätkä tarkista tai kyseenalaista poliisin sanomisia millään tavoin.
Yleisradio, Mainostelevisio ja lehdistö saavat olla iloisia siitä, että suomalaiset motoristikerhot ovat hyvätapaisia ja pitkämielisiä. Monessa muussa maassa aika moni lehti ja Yleisradio olisivat jo olleet oikeudessa vastaamassa kunnianloukkaussyytöksiin ja miljoonakorvauksiin. Ne kun nimeävät joukon ihmisiä rikollisiksi ilman mitään perusteita, pelkästään poliisin sanan perusteella.
Todellisuudessa näissä kerhoissa on myös jäseniä, joita ei ole syytetty mistään, joilla ei ole tuomioita mistään ja joita silti nimitellään mediassa rikollisiksi, vain siksi, että he kuuluvat kerhoihin. Näin siitäkin huolimatta, ettei heidän kerhoaan ole missään poliisin ulkopuolella todettu rikollisryhmäksi. Tällaisen pitäisi lain mukaan olla mahdotonta, sillä Suomen lain mukaan henkilö, joka ei ole syyllistynyt rikokseen, ei voi myöskään voi olla rikollinen.
Poliisi pyrkii kiertämään lakia toistamalla väitettään siitä, että outlaw-kerhot ovat rikollisia, ilman mitään perusteita. Kyseinen väite esitettiin ensimmäisen kerran 1964 Kalifornian kuvernöörivaaleissa, joissa eräs ehdokas halusi esiintyä lain ja järjestyksen puolesta puhujana. Sanojensa tueksi kyseinen poliitikko esitti tilaston, jonka mukaan erään kerhon jäsenet olivat syyllistyneet yli 1400 rikokseen. Todellisuudessa tuosta 1400 rikoksesta vain 160 oli rikoksia (felonies) ja muut rikkeitä (misdemeanors) ja noista 160 rikoksesta valtaosa lieviä, kuten ylinopeuksia jne. Suurin osa näistäkin oli muiden kuin kyseisen kerhon jäsenten tekemiä. Samaan aikaan Kaliforniassa tehtiin muiden toimesta yli kaksi tuhatta vakavaa rikosta (felonies) ja satoja murhia jne.
Yhdysvalloissa poliisi on jatkanut tuolla linjalla vuodesta 1964 saakka. Poliisin, siis kaikkien lainvalvontavirastojen, mukaan tavoitteena on ollut lopettaa kerhojen toiminta. Elämme nyt vuotta 2013, eli tuosta vuodesta 1964 on kulunut lähes 50 vuotta. Kuinka monta kerhoa poliisi on lopettanut? Ei yhtään. Kuinka monta kokonaista kerhoa on todettu oikeudessa rikolliseksi? Ei yhtään. Kerhot ovat suurempia kuin koskaan. Niissä on enemmän jäseniä kuin koskaan. Kerhoja on enemmän kuin koskaan.
Vuonna 2012 Arizonan väkivaltaisimmaksi ja eniten järjestyshäiriöitä aiheuttavaksi motoristikerhoksi paljastui poliisien oma motoristikerho.
Suomessa poliisi ilmoitti 1990-luvun alussa tekevänsä lopun rikollisten motoristijengien touhuista. Kuinka monta kerhoa poliisi on lopettanut? Ei yhtään. Kuinka monta kokonaista kerhoa on todettu oikeudessa rikolliseksi? Yksi. Rikollisia kerhoja eivät siis ole mm. Hells Angels MC, Bandidos MC tai Cannonball MC.
Tänä päivänä Suomessa on enemmän kerhoja kuin koskaan. Niissä on enemmän jäseniä kuin koskaan. Poliisin rikollisiksi nimittelemiä motoristeja on enemmän kuin koskaan.
Miettikääpä hetki sitä. Poliisi on käyttänyt Suomessa kaksi vuosikymmentä siihen, että se todistaa näiden kerhojen olevan rikollisjärjestöjä. Se on käyttänyt asian todistamiseen miljoonia euroja, satoja miehiä, huipputekniikkaa, huippu rikostutkintaa, salakuuntelua, seurantaa, peitetoimintaa, soluttautumista, elektronista tiedustelua, salakuvaamista, panssariautoja, kommandoiskuja ja jopa harmaalla alueella liikkuvia keinoja. Saldona on yksi kerho, jonka katsottiin olevan rikollisryhmä, mutta tuokin tuomio muuttui ylemmissä oikeusasteissa. Tuo kerho ei ollut Hells Angels MC, Bandidos MC tai Cannonball MC.
Yhdysvalloissa samaa ovat pyrkineet todistamaan FBI, ATF, DEA, tulli, osavaltioiden poliisit, paikallispoliisit, yksityisetsivät tai tiedusteluasiamiehet. Aikaa on kulunut 50 vuotta. Yhtään kerhoa ei ole saatu lakkautettua tai julistettua rikolliseksi kokonaisuudessaan.
Mistä se johtuu? Ovatko kerholaiset niin nerokkaita rikollisia, ettei poliisi saa heitä kiipeliin, jollei säädetä lakia, joka tekee heistä kaikista rikollisia automaattisesti?
Poliisihan on vaatinut sellaista lakia Suomessa jo vuosia, lakia, joka antaisi poliisille oikeuden määritellä kuka on rikollinen ja kuka ei, ja sen jälkeen tuomitsisi poliisin rikolliseksi nimittämän henkilön vankilaan, riippumatta siitä onko kyseinen henkilö syyllistynyt mihinkään muuhun rikokseen, kuin kerhojäsenyyteen.
Poliisi on vaatinut samanlaisia lakeja Yhdysvalloissa, Kanadassa, EU:ssa, Pohjoismaissa jne. Se ei ole sattumaa. Poliiseilla on oma kansainvälinen kerho, joka koostuu kyseisiä kerhoja tutkivista poliiseista. Kyseinen yhdistys, kerho jakaa ja levittää tietoa ja tekniikoita, kouluttaa ja yhdenmukaistaa käytäntöjä ja politiikkaa kaikissa jäsenmaissa. Suomalaisia poliiseja kuuluu tuohon ryhmään ja sieltä ovat kotoisin myös ne erilaiset menetelmät, joissa ei ole kyse lainvalvonnasta tai rikostutkinnasta.
Poliisi kutsuu niitä rikoksentorjunnaksi. Näitä ovat mm. ns. liivikielto eli pukeutumista rajoittava laki, kerhoon kuuluvan henkilön työmahdollisuuksien estäminen, hänen laillisen yritystoimintansa estäminen ja häiritseminen, työllistymismahdollisuuksien estäminen jne. Tarkoituksena on, kanadalaispoliiseja lainatakseni, "estää rikollisen motoristin soluttautuminen lailliselle puolelle." Siis kun ihmiseltä evätään mahdollisuus tehdä töitä laillisesti, se edistää asiaa? Tietenkin, koska jos ihmisellä ei ole mahdollisuutta laillisiin töihin, voidaan aina herättää epäily siitä että hän elättää itsensä rikoksilla. Hyvässä lykyssä jopa onnistutaan ajamaan joku rikosten poluille, jonka jälkeen voidaan sanoa: hän on kuin onkin rikollinen.
Näitä menetelmiä on käytetty myös Suomessa. Ne ovat ns. harmaalla alueella, eli juuri ja juuri laillisia, jos ne tehdään taitavasti.
Kun mietimme sitä, että Yhdysvalloissa kerhoja on yritetty lakkauttaa puoli vuosisataa ja meilläkin parikymmentä vuotta, ja että yhtään ei ole suljettu, voidaan tietysti kysyä: mistä on kyse?
Miten on mahdollista, että näin pitkän ajan jälkeen, näin valtavin resurssein, tutkimuksin, operaatioin yhtään kerhoa ei ole todistettu rikollisjärjestöksi?
Olisiko karvas totuus sittenkin se, etteivät ne olekaan sellaisia?
Olisiko mahdollista, että lähtökohta onkin väärä, että perusolettamus on väärä?
Jospa kyse onkin moottoripyöräkerhoista, joiden jäsenet ovat tehneet rikoksia?
Jospa kyse ei olekaan rikollisjärjestöstä, jossa on jäseniä, jotka eivät edes tee rikoksia?
Jospa kyse onkin moottoripyöräkerhoista, joiden elämäntapa, asenne ja alakulttuuri ei miellytä?
Olisiko kyse siitä, että nämä kuuluisat ja mediaseksikkäät motoristikerhot ovat "hyvä vihollinen", helposti medialle ja suurelle yleisölle myytävissä olevia peikkoja?
Miten lienee...
Ehkäpä ylikomisario Jari Aarnio oli sittenkin oikeassa, kun hän taannoin totesi A Stream -lähetyksessä televisiossa, että näiden kerhojen rikollisuus on aivan tavallista rikollisuutta, näpistyksistä henkirikoksiin.
Ehkä tuo fakta ei myy lehtiä tarpeeksi, ehkä sillä ei kyetä edistämään uraa poliisihallinnossa. Ehkä juuri siksi kerhoista pitää tehdä isompia ja pahempia ja vaarallisempia kuin mitä ne todellisuudessa ovatkaan.
JÄRJESTÄYTYNYT RIKOLLISUUS: ITALIALAISET
Järjestäytynyt rikollisuus on kuin elefantti. Moni on nähnyt kuvan sellaisesta, useimmat uskovat tietävänsä millainen se on, mutta hyvin harva on nähnyt sitä todellisuudessa luonnollisessa ympäristössään. Ja juuri näistä samoista syistä Suomessakaan ei käsitetä, eikä haluta käsittää mitä on järjestäytynyt rikollisuus.
Järjestäytyneen rikollisuuden arkkityypiksi nousi jo vuosikymmeniä sitten italialainen mafia, sisilialainen rikollisjärjestö, ja tarkemmin sanottuna sen amerikkalainen jälkeläinen. Tässä amerikkalaisessa mafiassa, toisin kuin emämaassa, oli ja on mukana miehiä kaikista Italian kolkista ja jäsenyysvaatimuksena on italialainen syntyperä. Eli kuka tahansa kelpaa, jos omaa italialaisen syntyperän, ja joissakin tapauksissa on riittänyt se, että isä on italialainen.
Yhdysvaltain mafian organisaatio on suoraviivaistettu versio emämaan rikosjärjestöjen vastaavista. Amerikkalainen mafia koostuu mafiaperheistä, ryhmistä, joita johtaa yksinvaltiaana pomo, Boss. Hänen apulaisenaan on varapomo, eli Under Boss. Mafiaperheen johdon täydentää neuvonantaja, Consiglieri. Näiden kolmen alapuolella ovat omia ryhmiään johtavat pomot, eli Caporegimet. Heidän alaisenaan ovat rivijäsenet. Rivijäsentä kutsutaan Yhdysvalloissa Tehdyksi mieheksi, Made Guy, Made Man tai Made Member. Hänet on tehty uusiksi rituaalissa, jossa hänet on otettu mafiaan.
Amerikkalaisen mafian rivijäsen, aivan kuten Italiassakin sikäläisissä mafioissa, ei ole mitätön mies. Ilmiantaja Tommaso Buscetta kuvasi rivijäsenen asemaa alamaailmassa sanalla "kenraali". Yksi mafian rivijäsen voi ansaita miljoonia, hän voi johtaa omaa ryhmäänsä jossa voi olla miehiä muutamasta aina kymmeniin, ja hän voi olla todella "kunnioitettu", vaikka onkin vain rivijäsen. Tommaso Buscetta, joka ei ollut koskaan mafiaperheensä johtoa, tunnettiin nimellä Kahden maailman kummisetä. Hän tienasi miljoonia organisoimalla kansainvälisen huumekaupan 1960-luvulla.
Amerikkalainen mafia, se elokuvista ja televisiosta tuttu, syntyi 1920-30-luvuilla. Sisilian mafiosoja oli saapunut Yhdysvaltoihin jo 1800-luvun lopulla ja he muodostivat jo vuosisadan vaihteen tienoilla maan kattavan verkoston. Heidän lisäkseen maahan oli saapunut calabrialaisia ndranghetisteja ja napolilaisia camorristeja, joiden ryhmiä löytyi itärannikon kaupungeista aina Pennsylvanian kaivosseuduille ja jopa Virginian hiilikaivoksille saakka.
Sisilialaisten mafiaryhmät ottivat italialaisissa kortteleissa yhteen näiden kilpailevien ryhmien kanssa ja useimmiten kukistivat ne. Eloonjääneet camorristit ja ndraghetistit liittyivät sisilialaisten ryhmiin, tai vaihtoivat alaa. Tällainen sota käytiin 1910-luvulla Brooklynin hallinnasta sisilialaisten ja camorristien kesken, joka päättyi viimeksi mainittujen tappioon.
Kieltolain aikana italialaisten rikollisjoukkiot nousivat kamppailevaan vallasta ja ennen kaikkea rahasta muiden etnisten rikollisryhmien kanssa. Jo 1800-luvun lopulla irlantilaiset ja juutalaiset gangsterit olivat osallistuneet paikallispolitiikkaan niin sanottujen poliittisten klubien apulaisina ja joissakin tapauksissa he jopa kontrolloivat niitä.
Poliittiset klubit olivat osa poliittista koneistoa, jota johti kaupungin poliittinen pomo. Hän jakoi julkisia urakoita ja virkoja suosikeilleen, erotti hankalia tapauksia ja keskeytti tutkimuksia poliittisen valtansa avulla. Gangsterit jengeineen tukivat näitä poliittisia pomoja, jotkut pomoista olivat itsekin entisiä jengiläisiä, kuten Big Bill Tweed, New Yorkin historian korruptoitunein poliittinen pomo.
Kun italialaiset saivat lisää rahaa, pääomia, ja kun he voittivat kilpailijansa katutaisteluissa kerta toisensa jälkeen, poliittiset koneistot siirtyivät heidän valvontaansa ja osaksi heidän valtajärjestelmäänsä. 1940-luvulla Frank Costello käytännössä hallitsi New Yorkia Tamanny Hall -klubin kautta ja erotti ja nimitti tuomareita ja poliisipäälliköitä mielensä mukaan. Chicagossa sikäläinen mafia teki samoin. Philadelphian mafia valitsi oman miehensä pormestariksi Atlantic Cityyn vielä 1980-luvulla. Philadelphian mafian kakkospomon Phil Leonettin mukaan paikallinen poliisipäällikkö oli hänen "oikein hyvä ystävänsä."
Mafian poltiittinen valta oli suurimmillaan 1940-luvulta lähtien, jolloin Kansas Cityn mafian poliittisen koneiston valitsemasta Harry Trumanista tuli presidentti. Seuraavan kerran mafia oli valitsemassa presidenttiä 1960, jolloin Chicagon mafia varmisti vuosisadan tiukimmassa vaalisssa uuden presidentin valinnan Illinoisin valitsijamiehillään. Hän oli mafian vanhan liikekumppanin ja kaverin Joseph Kennedyn poika John F. Kennedy, jota mafia oli kestinnyt Las Vegasissa ja Kuubassa jo tämän senaattoriaikoina 1950-luvulla.
Presidentti Richard M. Nixonilla oli ollut tiiviit yhteydet Kalifornian mafiamiehiin jo 1940-luvulla ja yhteydet säilyivät myös loppuun saakka. George Bush vanhemmalla ja hänen pojillaan oli myös yhteyksiä mafiosoihin, jotka paljastuivat 1980-luvulla niin sanotussa Savings & Loans skandaalissa.
Mafian poliittista valtaa Yhdysvalloissa lisäsivät aikoinaan myös ammattiyhdistykset, jotka olivat päätyneet mafian dominoimiksi työnantajien harjoittaman rikkuritoiminnan seurauksena. Kun työnantaja oli 1920- ja 30-luvuilla murtanut lakkoja väkivaltaisesti, ammattiliitot palkkasivat mafiamiehiä taistelemaan työnantajan kovanaamoja vastaan. Mafiosot yleensä voittivat lakot ja rahastivat sekä liittoja että työnantajia sovun aikaan saamiseksi. Ahtaajien ammattiyhdistysliiton johtaja Ralph Scopo oli niin vaikutusvaltainen, että Jimmy Carter kutsui hänet illalliselle Valkoiseen taloon. Ralph Scopo oli myös mafian jäsen.
Italiassa on neljä niin sanottua mafia järjestöä: Sisilian mafia joka tunnetaan myös nimellä Cosa Nostra, Napolin mafia joka tunnetaan myös nimellä Camorra, Calabrian mafia eli N'drangheta, sekä Apulian mafia eli Sacra Corona Unita. Jokaisella näistä järjestöistä on oma rakenteensa, kulttuurinsa ja koodinsa.
Sisilian mafiaan kuuluu noin 180 klaania, tai mafiaperhettä. Näistä noin 160 kuului 1990-luvulla Cosa Nostraan, eli siihen organisaatioon, joka hallitsi Sisiliaa. Sisilian mafian ydin on cosca, eli mafiaryhmä, eli perhe. Tällä ei ole tekemistä verisukulaisuuden kanssa. Jokaista coscaa johtaa capomafioso, eli capo, eli pomo. Cosca voi olla viiden miehen porukka, tai sadan miehen joukkio. Toisinaan capomafiosolla on apunaan alipäällikkö, eli sottocapo. Jos perhe on suuri, se voi jakautua useampaan ryhmään alueellisesti, jolloin jokaista ryhmää johtaa capodecina, kymppi. Capomafioso voi myös valita itselleen neuvonantajan, conseglieri, mutta kaikissa perheissä ei tätä postia ole.
Kun useampi cosca liittyy yhteen, se muodostaa klaanin. Klaanin capot valitsevat keskuudestaan pomon, joka tunnetaan nimellä representative, eli edustaja. Hän edustaa klaania ulospäin ja häntä pidetään yleensä klaanin pomona. Useampi klaani voi liittoutua yhteen ja valita itselleen ylipäällikön, eli capomandamenton, aluepomon. Capomandamento on se henkilö, joka edustaa kokonaista aluetta ulospäin. Sisilian Cosa Nostralla oli 1950-luvulta saakka koko maakuntaa hallitseva neuvosto, joka nimi oli Cupola. Cupolaan kuului periaatteessa capomandamentoja, mutta 1980-luvulla Corleonen mafiaklaani murhasi kaikki kilpailijansa ja dominoi Cupolaa mielensä mukaan aina 1990-luvun alkuun.
Napolin mafia, eli Camorra, on sisilialaista versiota vanhempi, ja on hyvin mahdollista, että Cosa Nostra on ottanut mallia Camorrasta. Camorra sai alkunsa Napolin vankiloissa ja nimi tuli katupelistä nimeltä Camorra. Pelin pelaajia kutsuttiin camorristeiksi ja heidät tunnettiin erityisen vaarallisina ja väkivaltaisina miehinä. Kun cammoristeja istui tarpeeksi vankiloissa, he alkoivat muodostaa jengejä ja liittoutumia, joista nykyisetkin Camorra klaanit versoivat.
Camorristien paheellinen elämäntapa synnytti myös käsitteen Paha Elämä, La Mala Vita, josta amerikkalaisen mafian oma termi Elämä, The Life, on peräisin. Ajatus on se, että camorristi elää pahaa elämää, johon kuuluu rehentely, uhoaminen, murhaaminen ja tappeleminen, sekä varakkuudella pröystäily. Al Capone oli napolilaista sukujuurta ja edusti amerikkalaisessa mafiassa juuri tätä La Mala Vitaa puhtaimmillaan, kuten myös napolilaista sukujuurta oleva John Gotti myöhemmin.
Camorra koostuu klaaneista, jotka hallitsevat tiettyjä alueita Napolissa ja Campagniassa, mutta niiden toiminta ulottuu kaikkialle maailmaan. Perustasolla Camorran organisaatio rakentuu hyvin samalla tavalla kuin Cosa Nostrankin, mutta mitään yhteistä suurta liittoumaa ei ole. Camorrassa klaanit tekevät yhteistyötä, jos niin tarvitaan, mutta käyvät myös sotia keskenään rutiiniluonteisesti.
Jos Sisilian mafia onkin hyvin keskitetty ja hierarkinen järjestö, Camorra muodostaa suuremmassa määrin verkoston eri klaanien välille. Klaanit saattavat toimia yhdessä hetkellisesti, ne saattavat sulautua yhteen, hajota, ja niiden välillä on jatkuvaa yhteistyötä, mutta Cupolan kaltaista ylintä johtoelintä ei ole. Juuri siksi Camorra on osoittautunut Cosa Nostraa vaikeammaksi palaksi poliisille ja oikeuslaitokselle.
Napolissa ja Camorran sisällä ei enää juurikaan tätä vanhaa nimeä käytetä, vaan sikäläiset puhuvat Systeemistä, järjestelmästä, joka on ja pysyy, vaikka miehet vaihtuisivatkin.
Camorra eroaa muista mafiajärjestöistä myös siinä, että Camorrassa on ollut ja on myös naispuolisia jäseniä ja naispomoja. Jos jonkun Camorra pomon leski kostaa miehensä surmaajille, hän saa automaattisesti miehensä "kunnioituksen" osakseen ja hänestä tulee käytännössä klaanin päällikkö. Tällainen nainen oli esimerkiksi Pupetta Maresca.
Tämän hetken vahvimpana ja mahtavimpana pidetty mafiajärjestö on Italian saappaankärjen eli Calabrian mafia, eli N'Drangheta. Sen nimi tulee kreikankielen Kunniaa tarkoittavasta sanasta. N'drangheta on myös hyvin vanha järjestö, viranomaiset saivat jo 1800-luvun lopulla käsiinsä sen kirjoitetut säännöt, ja viimeisimpien tietojen mukaan ne ovat edelleen käytössä lähes sellaisenaan.
N'drangheta eroaa kaikista muista mafioista siinä, että sen organisaatio on monimutkaisempi ja että sen huipulla istuva pomo ei itse asiassa ole se, joka käskee klaanipäälliköitä, vaan sovittelee sotia klaanien välillä ja neuvoo jokaista, joka neuvoja pyytää. N'dranghetan voima piilee myös siinä, että se nojaa verisukulaisuuteen ja sukusuhteisiin enemmän kuin Cosa Nostra tai Camorra. Sukuihin on vaikea soluttaa poliisia ja sukulaisuus takaa myös sen, että ilmiantajia on vähemmän.
N'drangheta on toiminut Australiassa ainakin 1930-luvulta saakka ja toimii edelleen, ja se toimii myös globaalisti. Sillä on tiiviit yhteydet Meksikon huumekartelleihin ja kokaiinikartelleihin, ja se on asettunut vankasti Saksaan ja Hollantiin. Joitakin aikoja sitten Duisburgissa Saksassa ammuttiin kuusi miestä, jotka olivat mukana Calabriassa alkaneessa klaanien välisessä kiistassa.
Sacra Corona Unita on järjestöistä nuorin ja se muodostui Italian saappaankoron ja lähialueiden rikollisista, jotka halusivat estää Camorraa ja N'dranghetaa valtaamasta omaa aluettaan. Se on tehnyt yhteistyötä albanian rikosjärjestöjen kanssa aina 1990-luvun alusta saakka ja on käynyt sekä sisäisiä sotiaan, että puolustanut aluettaan napolilaisia ja calabrialaisia vastaan. Senkin lonkerot ulottuvat ulkomaille.
Sisilian mafialla oli jo 1800-luvulla yhteyksiä yhteiskunnan ylätasoihin ja siihen kuului arvostettuja porvareita ja yläluokan jäseniä. Toisen maailmansodan jälkeen mafia vakiinnutti poliittisen valtansa Sisiliassa joukkomurhin ja murhakampanjoin, joilla se eliminoi kommunistit ja itsenäiset yrittäjät. Sisilian kristillisdemokraatit nousivat heidän avullaan koko valtakunnan mitassa merkittäviin asemiin. Tunnetuin heistä oli Italian sodan jälkeisen poltiikan mahtavin mies Giulio Andreotti, monin kertainen pääministeri ja puolueen johtaja vuosikymmenten ajan. Andreottin mafiayhteydet on paljastettu ja joiden mafiosojen mukaan hän oli itsekin mafian jäsen.
Andreottin lisäksi Sisilian mafian lonkerot ulottuivat myös Euroopan Unionin ytimeen. Europarlamentin konservatiiviryhmän johtaja Salvo Lima oli vuosikymmenten ajan yksi koko Euroopan vaikutusvaltaisimmista poliitikoista ja myös mafioso.
Camorran yhteydet Campagnian politiikkaan ulottuvat nekin jo vuosikymmenien taakse, mutta 1990-luvulla Sisilian mafian vastaisen taistelun aikana nimenomaan Camorrasta tuli Silvio Berlusconin puolueen tukijalka. Yksi oikeusministereistä on sittemmin liitetty suoraan Camorraan ja toinen jopa rehenteli suhteillaan camorristeihin 1990-luvulla.
Silvio Berlusconin ura rakennusmogulina alkoi palermolaisen Stefano Bontaten, Mafiaprinssin, ja corleonelaisen Luciano Liggion antamalla taloudellisella tuella. Berlusconin lähimpiä avustajia on tuomittu vankilaan mafiayhteyksistä ja hänen tilanhoitajansa ja lastensa autokuski oli mafioso.
Italian mafiajärjestöjen kansainvälisestä ulottuvuudesta jotakin kertoo se, että Napolin rähjäisestä esikaupungista johdettu klaani hallitsi koko Floridan farkkukauppaa 1980-luvulla. Liikevaihto oli arviolta noin 2 miljardia dollaria. Versacen ja Dolce Gabbanan luomuksia ommellaan Camorran hikipajoissa ja yksi upeimmista oli erään Hollywood tähtösen yllä Oscar-gaalan punaisella matolla. Puvun kerrottiin maksavan tuhansia dollareita. Sormensa vereslihalle raatanut ompelija sai kyseisestä puvusta ja viikkojen vuorokaudet ympäriinsä ahertamisesta muutamia satasia.
Mafiat ovat mukana kaikessa laittomassa ja laillisessa liiketoiminnassa. Camorra erityisesti on mukana kaikessa, jolla voidaan tehdä rahaa, ongelmajätteistä aina Skotlannissa sijaitseviin ravintoloihin ja matkatoimistoihin saakka. N'dranghetaa pidetään yhtenä maailman suurimmista kokaiinin kauppiaista, mutta se on huijannut satoja miljoonia EU:n maataloustukia ja projektirahoituksia. Noin parin tuhannen asukkaan vuoristokylässä majaansa pitävä N'dangheta klaani hallitsi Australian kannabiskauppaa 1970-80-luvuilla, sekä kannabiksen kasvatusta että tukkumyyntiä koko mantereella. N'drangheta on hallinnut myös australialaisten suurkaupunkien vihannestoreja aina 1990-luvulle saakka.
Sisilian mafia dominoi globaalia heroiinikauppaa 1940-90-luvuilla ja on mukana kaikessa liiketoiminnassa jota kuvitella saattaa. Sillä on ollut oma pankkinsa Sveitsissä ja Vatikaanin pankki on pessyt sen rahoja, yksi Kanadaan asettunut klaani omisti kultakaivoksia Chilestä Kanadaan ja oli mukana rakennushankkeessa, jonka tarkoituksena oli rakentaa silta manner-Italian ja Sisilian väliseen Messinan salmeen. Hankkeen kokonaisarvo oli noin kuusi miljardia euroa.
Tommaso Buscettan mukaan mafia menee kaikkialle minne ihmiset menevät. Italialaisia mafiosoja on tavattu Lontoosta, Münchenistä, Pariisista, Costa del Solilta, Aberdeenistä Skotlannista ja Espoon Leppävaarasta, jossa murhista etsintäkuulutettu, Ranskan Rivieran laitonta vedonlyöntiä hallinnut cammorristi eleli suomalaisen tyttöystävänsä kanssa hissukseen 1980-luvun lopulla.
Ilmiantajaksi veljensä murhan jälkeen ryhtynyt catanialainen mafioso Pippo Calderone kertoi elämäkerrassaan, kuinka Catanian mafia eliminoi liian röyhkeäksi äityneen katujengin. Murhia tehtiin noin 30-40 ja kaikki jengin jäsenet tapettiin. Nuorimmat murhatuista olivat kahdentoista ikäisiä. Calderonesta ei ollut lapsen tappajaksi, mutta kyse oli vain henkilökohtaisesta heikkoudesta.
- Toisin kuin luullaan, meillä ei ole koskaan ollut mitään sääntöä, joka kieltäisi tappamasta naisia tai lapsia, Calderone selitti. Jos joku pitää tappaa, hänet tapetaan, riippumatta siitä kuka hän on tai minkä ikäinen hän on, tai mitään muutakaan.
Järjestäytyneen rikollisuuden arkkityypiksi nousi jo vuosikymmeniä sitten italialainen mafia, sisilialainen rikollisjärjestö, ja tarkemmin sanottuna sen amerikkalainen jälkeläinen. Tässä amerikkalaisessa mafiassa, toisin kuin emämaassa, oli ja on mukana miehiä kaikista Italian kolkista ja jäsenyysvaatimuksena on italialainen syntyperä. Eli kuka tahansa kelpaa, jos omaa italialaisen syntyperän, ja joissakin tapauksissa on riittänyt se, että isä on italialainen.
Yhdysvaltain mafian organisaatio on suoraviivaistettu versio emämaan rikosjärjestöjen vastaavista. Amerikkalainen mafia koostuu mafiaperheistä, ryhmistä, joita johtaa yksinvaltiaana pomo, Boss. Hänen apulaisenaan on varapomo, eli Under Boss. Mafiaperheen johdon täydentää neuvonantaja, Consiglieri. Näiden kolmen alapuolella ovat omia ryhmiään johtavat pomot, eli Caporegimet. Heidän alaisenaan ovat rivijäsenet. Rivijäsentä kutsutaan Yhdysvalloissa Tehdyksi mieheksi, Made Guy, Made Man tai Made Member. Hänet on tehty uusiksi rituaalissa, jossa hänet on otettu mafiaan.
Amerikkalaisen mafian rivijäsen, aivan kuten Italiassakin sikäläisissä mafioissa, ei ole mitätön mies. Ilmiantaja Tommaso Buscetta kuvasi rivijäsenen asemaa alamaailmassa sanalla "kenraali". Yksi mafian rivijäsen voi ansaita miljoonia, hän voi johtaa omaa ryhmäänsä jossa voi olla miehiä muutamasta aina kymmeniin, ja hän voi olla todella "kunnioitettu", vaikka onkin vain rivijäsen. Tommaso Buscetta, joka ei ollut koskaan mafiaperheensä johtoa, tunnettiin nimellä Kahden maailman kummisetä. Hän tienasi miljoonia organisoimalla kansainvälisen huumekaupan 1960-luvulla.
Amerikkalainen mafia, se elokuvista ja televisiosta tuttu, syntyi 1920-30-luvuilla. Sisilian mafiosoja oli saapunut Yhdysvaltoihin jo 1800-luvun lopulla ja he muodostivat jo vuosisadan vaihteen tienoilla maan kattavan verkoston. Heidän lisäkseen maahan oli saapunut calabrialaisia ndranghetisteja ja napolilaisia camorristeja, joiden ryhmiä löytyi itärannikon kaupungeista aina Pennsylvanian kaivosseuduille ja jopa Virginian hiilikaivoksille saakka.
Sisilialaisten mafiaryhmät ottivat italialaisissa kortteleissa yhteen näiden kilpailevien ryhmien kanssa ja useimmiten kukistivat ne. Eloonjääneet camorristit ja ndraghetistit liittyivät sisilialaisten ryhmiin, tai vaihtoivat alaa. Tällainen sota käytiin 1910-luvulla Brooklynin hallinnasta sisilialaisten ja camorristien kesken, joka päättyi viimeksi mainittujen tappioon.
Kieltolain aikana italialaisten rikollisjoukkiot nousivat kamppailevaan vallasta ja ennen kaikkea rahasta muiden etnisten rikollisryhmien kanssa. Jo 1800-luvun lopulla irlantilaiset ja juutalaiset gangsterit olivat osallistuneet paikallispolitiikkaan niin sanottujen poliittisten klubien apulaisina ja joissakin tapauksissa he jopa kontrolloivat niitä.
Poliittiset klubit olivat osa poliittista koneistoa, jota johti kaupungin poliittinen pomo. Hän jakoi julkisia urakoita ja virkoja suosikeilleen, erotti hankalia tapauksia ja keskeytti tutkimuksia poliittisen valtansa avulla. Gangsterit jengeineen tukivat näitä poliittisia pomoja, jotkut pomoista olivat itsekin entisiä jengiläisiä, kuten Big Bill Tweed, New Yorkin historian korruptoitunein poliittinen pomo.
Kun italialaiset saivat lisää rahaa, pääomia, ja kun he voittivat kilpailijansa katutaisteluissa kerta toisensa jälkeen, poliittiset koneistot siirtyivät heidän valvontaansa ja osaksi heidän valtajärjestelmäänsä. 1940-luvulla Frank Costello käytännössä hallitsi New Yorkia Tamanny Hall -klubin kautta ja erotti ja nimitti tuomareita ja poliisipäälliköitä mielensä mukaan. Chicagossa sikäläinen mafia teki samoin. Philadelphian mafia valitsi oman miehensä pormestariksi Atlantic Cityyn vielä 1980-luvulla. Philadelphian mafian kakkospomon Phil Leonettin mukaan paikallinen poliisipäällikkö oli hänen "oikein hyvä ystävänsä."
Mafian poltiittinen valta oli suurimmillaan 1940-luvulta lähtien, jolloin Kansas Cityn mafian poliittisen koneiston valitsemasta Harry Trumanista tuli presidentti. Seuraavan kerran mafia oli valitsemassa presidenttiä 1960, jolloin Chicagon mafia varmisti vuosisadan tiukimmassa vaalisssa uuden presidentin valinnan Illinoisin valitsijamiehillään. Hän oli mafian vanhan liikekumppanin ja kaverin Joseph Kennedyn poika John F. Kennedy, jota mafia oli kestinnyt Las Vegasissa ja Kuubassa jo tämän senaattoriaikoina 1950-luvulla.
Presidentti Richard M. Nixonilla oli ollut tiiviit yhteydet Kalifornian mafiamiehiin jo 1940-luvulla ja yhteydet säilyivät myös loppuun saakka. George Bush vanhemmalla ja hänen pojillaan oli myös yhteyksiä mafiosoihin, jotka paljastuivat 1980-luvulla niin sanotussa Savings & Loans skandaalissa.
Mafian poliittista valtaa Yhdysvalloissa lisäsivät aikoinaan myös ammattiyhdistykset, jotka olivat päätyneet mafian dominoimiksi työnantajien harjoittaman rikkuritoiminnan seurauksena. Kun työnantaja oli 1920- ja 30-luvuilla murtanut lakkoja väkivaltaisesti, ammattiliitot palkkasivat mafiamiehiä taistelemaan työnantajan kovanaamoja vastaan. Mafiosot yleensä voittivat lakot ja rahastivat sekä liittoja että työnantajia sovun aikaan saamiseksi. Ahtaajien ammattiyhdistysliiton johtaja Ralph Scopo oli niin vaikutusvaltainen, että Jimmy Carter kutsui hänet illalliselle Valkoiseen taloon. Ralph Scopo oli myös mafian jäsen.
Italiassa on neljä niin sanottua mafia järjestöä: Sisilian mafia joka tunnetaan myös nimellä Cosa Nostra, Napolin mafia joka tunnetaan myös nimellä Camorra, Calabrian mafia eli N'drangheta, sekä Apulian mafia eli Sacra Corona Unita. Jokaisella näistä järjestöistä on oma rakenteensa, kulttuurinsa ja koodinsa.
Sisilian mafiaan kuuluu noin 180 klaania, tai mafiaperhettä. Näistä noin 160 kuului 1990-luvulla Cosa Nostraan, eli siihen organisaatioon, joka hallitsi Sisiliaa. Sisilian mafian ydin on cosca, eli mafiaryhmä, eli perhe. Tällä ei ole tekemistä verisukulaisuuden kanssa. Jokaista coscaa johtaa capomafioso, eli capo, eli pomo. Cosca voi olla viiden miehen porukka, tai sadan miehen joukkio. Toisinaan capomafiosolla on apunaan alipäällikkö, eli sottocapo. Jos perhe on suuri, se voi jakautua useampaan ryhmään alueellisesti, jolloin jokaista ryhmää johtaa capodecina, kymppi. Capomafioso voi myös valita itselleen neuvonantajan, conseglieri, mutta kaikissa perheissä ei tätä postia ole.
Kun useampi cosca liittyy yhteen, se muodostaa klaanin. Klaanin capot valitsevat keskuudestaan pomon, joka tunnetaan nimellä representative, eli edustaja. Hän edustaa klaania ulospäin ja häntä pidetään yleensä klaanin pomona. Useampi klaani voi liittoutua yhteen ja valita itselleen ylipäällikön, eli capomandamenton, aluepomon. Capomandamento on se henkilö, joka edustaa kokonaista aluetta ulospäin. Sisilian Cosa Nostralla oli 1950-luvulta saakka koko maakuntaa hallitseva neuvosto, joka nimi oli Cupola. Cupolaan kuului periaatteessa capomandamentoja, mutta 1980-luvulla Corleonen mafiaklaani murhasi kaikki kilpailijansa ja dominoi Cupolaa mielensä mukaan aina 1990-luvun alkuun.
Napolin mafia, eli Camorra, on sisilialaista versiota vanhempi, ja on hyvin mahdollista, että Cosa Nostra on ottanut mallia Camorrasta. Camorra sai alkunsa Napolin vankiloissa ja nimi tuli katupelistä nimeltä Camorra. Pelin pelaajia kutsuttiin camorristeiksi ja heidät tunnettiin erityisen vaarallisina ja väkivaltaisina miehinä. Kun cammoristeja istui tarpeeksi vankiloissa, he alkoivat muodostaa jengejä ja liittoutumia, joista nykyisetkin Camorra klaanit versoivat.
Camorristien paheellinen elämäntapa synnytti myös käsitteen Paha Elämä, La Mala Vita, josta amerikkalaisen mafian oma termi Elämä, The Life, on peräisin. Ajatus on se, että camorristi elää pahaa elämää, johon kuuluu rehentely, uhoaminen, murhaaminen ja tappeleminen, sekä varakkuudella pröystäily. Al Capone oli napolilaista sukujuurta ja edusti amerikkalaisessa mafiassa juuri tätä La Mala Vitaa puhtaimmillaan, kuten myös napolilaista sukujuurta oleva John Gotti myöhemmin.
Camorra koostuu klaaneista, jotka hallitsevat tiettyjä alueita Napolissa ja Campagniassa, mutta niiden toiminta ulottuu kaikkialle maailmaan. Perustasolla Camorran organisaatio rakentuu hyvin samalla tavalla kuin Cosa Nostrankin, mutta mitään yhteistä suurta liittoumaa ei ole. Camorrassa klaanit tekevät yhteistyötä, jos niin tarvitaan, mutta käyvät myös sotia keskenään rutiiniluonteisesti.
Jos Sisilian mafia onkin hyvin keskitetty ja hierarkinen järjestö, Camorra muodostaa suuremmassa määrin verkoston eri klaanien välille. Klaanit saattavat toimia yhdessä hetkellisesti, ne saattavat sulautua yhteen, hajota, ja niiden välillä on jatkuvaa yhteistyötä, mutta Cupolan kaltaista ylintä johtoelintä ei ole. Juuri siksi Camorra on osoittautunut Cosa Nostraa vaikeammaksi palaksi poliisille ja oikeuslaitokselle.
Napolissa ja Camorran sisällä ei enää juurikaan tätä vanhaa nimeä käytetä, vaan sikäläiset puhuvat Systeemistä, järjestelmästä, joka on ja pysyy, vaikka miehet vaihtuisivatkin.
Camorra eroaa muista mafiajärjestöistä myös siinä, että Camorrassa on ollut ja on myös naispuolisia jäseniä ja naispomoja. Jos jonkun Camorra pomon leski kostaa miehensä surmaajille, hän saa automaattisesti miehensä "kunnioituksen" osakseen ja hänestä tulee käytännössä klaanin päällikkö. Tällainen nainen oli esimerkiksi Pupetta Maresca.
Tämän hetken vahvimpana ja mahtavimpana pidetty mafiajärjestö on Italian saappaankärjen eli Calabrian mafia, eli N'Drangheta. Sen nimi tulee kreikankielen Kunniaa tarkoittavasta sanasta. N'drangheta on myös hyvin vanha järjestö, viranomaiset saivat jo 1800-luvun lopulla käsiinsä sen kirjoitetut säännöt, ja viimeisimpien tietojen mukaan ne ovat edelleen käytössä lähes sellaisenaan.
N'drangheta eroaa kaikista muista mafioista siinä, että sen organisaatio on monimutkaisempi ja että sen huipulla istuva pomo ei itse asiassa ole se, joka käskee klaanipäälliköitä, vaan sovittelee sotia klaanien välillä ja neuvoo jokaista, joka neuvoja pyytää. N'dranghetan voima piilee myös siinä, että se nojaa verisukulaisuuteen ja sukusuhteisiin enemmän kuin Cosa Nostra tai Camorra. Sukuihin on vaikea soluttaa poliisia ja sukulaisuus takaa myös sen, että ilmiantajia on vähemmän.
N'drangheta on toiminut Australiassa ainakin 1930-luvulta saakka ja toimii edelleen, ja se toimii myös globaalisti. Sillä on tiiviit yhteydet Meksikon huumekartelleihin ja kokaiinikartelleihin, ja se on asettunut vankasti Saksaan ja Hollantiin. Joitakin aikoja sitten Duisburgissa Saksassa ammuttiin kuusi miestä, jotka olivat mukana Calabriassa alkaneessa klaanien välisessä kiistassa.
Sacra Corona Unita on järjestöistä nuorin ja se muodostui Italian saappaankoron ja lähialueiden rikollisista, jotka halusivat estää Camorraa ja N'dranghetaa valtaamasta omaa aluettaan. Se on tehnyt yhteistyötä albanian rikosjärjestöjen kanssa aina 1990-luvun alusta saakka ja on käynyt sekä sisäisiä sotiaan, että puolustanut aluettaan napolilaisia ja calabrialaisia vastaan. Senkin lonkerot ulottuvat ulkomaille.
Sisilian mafialla oli jo 1800-luvulla yhteyksiä yhteiskunnan ylätasoihin ja siihen kuului arvostettuja porvareita ja yläluokan jäseniä. Toisen maailmansodan jälkeen mafia vakiinnutti poliittisen valtansa Sisiliassa joukkomurhin ja murhakampanjoin, joilla se eliminoi kommunistit ja itsenäiset yrittäjät. Sisilian kristillisdemokraatit nousivat heidän avullaan koko valtakunnan mitassa merkittäviin asemiin. Tunnetuin heistä oli Italian sodan jälkeisen poltiikan mahtavin mies Giulio Andreotti, monin kertainen pääministeri ja puolueen johtaja vuosikymmenten ajan. Andreottin mafiayhteydet on paljastettu ja joiden mafiosojen mukaan hän oli itsekin mafian jäsen.
Andreottin lisäksi Sisilian mafian lonkerot ulottuivat myös Euroopan Unionin ytimeen. Europarlamentin konservatiiviryhmän johtaja Salvo Lima oli vuosikymmenten ajan yksi koko Euroopan vaikutusvaltaisimmista poliitikoista ja myös mafioso.
Camorran yhteydet Campagnian politiikkaan ulottuvat nekin jo vuosikymmenien taakse, mutta 1990-luvulla Sisilian mafian vastaisen taistelun aikana nimenomaan Camorrasta tuli Silvio Berlusconin puolueen tukijalka. Yksi oikeusministereistä on sittemmin liitetty suoraan Camorraan ja toinen jopa rehenteli suhteillaan camorristeihin 1990-luvulla.
Silvio Berlusconin ura rakennusmogulina alkoi palermolaisen Stefano Bontaten, Mafiaprinssin, ja corleonelaisen Luciano Liggion antamalla taloudellisella tuella. Berlusconin lähimpiä avustajia on tuomittu vankilaan mafiayhteyksistä ja hänen tilanhoitajansa ja lastensa autokuski oli mafioso.
Italian mafiajärjestöjen kansainvälisestä ulottuvuudesta jotakin kertoo se, että Napolin rähjäisestä esikaupungista johdettu klaani hallitsi koko Floridan farkkukauppaa 1980-luvulla. Liikevaihto oli arviolta noin 2 miljardia dollaria. Versacen ja Dolce Gabbanan luomuksia ommellaan Camorran hikipajoissa ja yksi upeimmista oli erään Hollywood tähtösen yllä Oscar-gaalan punaisella matolla. Puvun kerrottiin maksavan tuhansia dollareita. Sormensa vereslihalle raatanut ompelija sai kyseisestä puvusta ja viikkojen vuorokaudet ympäriinsä ahertamisesta muutamia satasia.
Mafiat ovat mukana kaikessa laittomassa ja laillisessa liiketoiminnassa. Camorra erityisesti on mukana kaikessa, jolla voidaan tehdä rahaa, ongelmajätteistä aina Skotlannissa sijaitseviin ravintoloihin ja matkatoimistoihin saakka. N'dranghetaa pidetään yhtenä maailman suurimmista kokaiinin kauppiaista, mutta se on huijannut satoja miljoonia EU:n maataloustukia ja projektirahoituksia. Noin parin tuhannen asukkaan vuoristokylässä majaansa pitävä N'dangheta klaani hallitsi Australian kannabiskauppaa 1970-80-luvuilla, sekä kannabiksen kasvatusta että tukkumyyntiä koko mantereella. N'drangheta on hallinnut myös australialaisten suurkaupunkien vihannestoreja aina 1990-luvulle saakka.
Sisilian mafia dominoi globaalia heroiinikauppaa 1940-90-luvuilla ja on mukana kaikessa liiketoiminnassa jota kuvitella saattaa. Sillä on ollut oma pankkinsa Sveitsissä ja Vatikaanin pankki on pessyt sen rahoja, yksi Kanadaan asettunut klaani omisti kultakaivoksia Chilestä Kanadaan ja oli mukana rakennushankkeessa, jonka tarkoituksena oli rakentaa silta manner-Italian ja Sisilian väliseen Messinan salmeen. Hankkeen kokonaisarvo oli noin kuusi miljardia euroa.
Tommaso Buscettan mukaan mafia menee kaikkialle minne ihmiset menevät. Italialaisia mafiosoja on tavattu Lontoosta, Münchenistä, Pariisista, Costa del Solilta, Aberdeenistä Skotlannista ja Espoon Leppävaarasta, jossa murhista etsintäkuulutettu, Ranskan Rivieran laitonta vedonlyöntiä hallinnut cammorristi eleli suomalaisen tyttöystävänsä kanssa hissukseen 1980-luvun lopulla.
Ilmiantajaksi veljensä murhan jälkeen ryhtynyt catanialainen mafioso Pippo Calderone kertoi elämäkerrassaan, kuinka Catanian mafia eliminoi liian röyhkeäksi äityneen katujengin. Murhia tehtiin noin 30-40 ja kaikki jengin jäsenet tapettiin. Nuorimmat murhatuista olivat kahdentoista ikäisiä. Calderonesta ei ollut lapsen tappajaksi, mutta kyse oli vain henkilökohtaisesta heikkoudesta.
- Toisin kuin luullaan, meillä ei ole koskaan ollut mitään sääntöä, joka kieltäisi tappamasta naisia tai lapsia, Calderone selitti. Jos joku pitää tappaa, hänet tapetaan, riippumatta siitä kuka hän on tai minkä ikäinen hän on, tai mitään muutakaan.
tiistai 26. maaliskuuta 2013
KRP SUOJELEE JÄRJESTÄYTYNYTTÄ RIKOLLISUUTTA
Keskusrikospoliisi
suojelee järjestäytynyttä rikollisuutta. Väite voi olla yllättävä
niille, jotka eivät ole perehtyneet KRP:n järjestäytyneen
rikollisuuden vastaiseen toimintaan, mutta se on melko selvää
jokaiselle, joka ymmärtää mistä isossa järjestäytyneessä
rikollisuudessa on oikeasti kyse.
Se,
mitä KRP julkisuuteen järjestäytyneenä rikollisuuten työntää,
on pikku piperrystä sen todellisen järjestäytyneen rikollisuuden
rinnalla. Siihen KRP kieltäytyy johdon mukaisesti puuttumasta ja
syykin on selvä. KRP ja poliisin ylin johto ovat suurimman
suomalaisen järjestäytyneen rikollisuuden talutusnuorassa.
KRP
suojelee suurinta suomalaista järjestäytynyttä rikollisuutta
jättämällä sen täysin rauhaan, tai ohjaamalla tutkimukset pois
sen piiristä. KRP myös manipuloi mediaa tiedotustoiminnallaan,
jossa se esittää sekä oikeudessa todistamattomia väitteitä
tosina, että olettamuksia, joita ei ole todistettu missään.
KRP:llä on ammattimaiset lausunnonantajansa, jotka säännöllisin väliajoin ilmestyvät julkisuuteen hokemaan väitteitään ja esittävät täysin mielivaltaisia lausuntojaan siitä, mitä järjestäytynyt rikollisuus on. He myös todistavat säännöllisesti oikeudenkäynneissä ja rajaavat järjestäytyneen rikollisuuden mieleisekseen, jättäen isoimman järjestäytyneen rikollisuuden tyystin rauhaan.
Malliesimerkki
löytyy tämän päivän (26.3.) Iltalehdestä, jossa toimittajat
soittavat KRP:n propagandatorvea keuhkojensa koko voimalla.
Iltalehdessä kerrotaan kahden sivun leveydeltä, kuinka Heidi
Hautalan kartanon remontista paljastuu yhä "omituisempia
piirteitä". Mitä ne sitten ovat?
Hautala
ja hänen miehensä vaihtoivat 2010 urakoitsijaa, koska
julkisuudessakin esiintyneen pimeästi heille töitä tehneen miehen
kanssa kartanon remontti ei edistynyt. Uudeksi urakoitsijaksi tuli
lappeenrantalainen pieni firma, joka hoiti putki- ja patterityöt
niin, että kartanoon saatiin astuttavaa tilaa. Ilmeisesti Hautalla
ja hänen miehellään ei ollut mitään ongelmia lappeenrantalaisen
yrityksen kanssa, jonka toiminta oli myös ilmeisesti kaikkien lakien
mukaista ja normaalia. Mikä sitten oli niin kauheaa?
Iltalehden jutun mukaan yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja kuuluu kuitenkin "moottoripyöräjengiin". Jutussa sekä KRP että Lappeenrannan poliisi sanovat asianosaisten kuuluvan järjestäytyneenseen rikollisuuteen. Niinkö? Missä oikeudessä tämä on todettu? Missä on se oikeuden päätös, jossa mies, hänen yrityksensä ja kerhonsa on todettu rikollisjärjestöksi?
Ei missään. Iltalehti tuhoaa yrittäjän maineen luottaen sokeasti KRP:n ja poliisin omaan tuomioon. KRP ja paikallinen komisario sanovat niin. Iltalehti on ilmeisesti sitä mieltä, että Suomessa poliisi on taho, joka päättää kuulutko sinä tai kuka tahansa rikollisjärjestöön, oletko rikollinen vai et. Oikeuslaitoksella ei tässä ole mitään sijaa, eikä Suomen lailla. Laki ei merkitsekään mitään, kun maamme suurinta järjestäytynyttä rikollisuutta suojellaan kaikin tavoin.
Kun joukko oikeustieteen opiskelijoita oli Vantaalla tutustumassa KRP:n toimintaan, heille järjestettiin myös luento aiheesta Järjestäytynyt rikollisuus Suomessa. Opiskelijoille, siis tuleville tuomareille ja juristeille, valehdeltiin päin naamaa. KRP:n luennoitsija ilmoitti yks'kantaan, että vain "liivijengit" ovat järjestäytynyttä rikollisuutta. Kun joku opiskelijoista uskalsi kysyä luennoitsijan mielipidettä vaalirahakohusta, KRP:n mies suorastaan vimmastui ja kiisti, että vaalirahajupakassa olisi kyse järjestäytyneestä rikollisuudesta. Hän siis sekä valehteli opiskelijoille, että myös suojeli järjestäytynyttä rikollisuutta.
Katsotaanpa
miten Euroopan Unioni määrittelee järjestäytyneen rikollisuuden.
Määritelmän
mukaan rikollisryhmän järjestäytyneisyys edellyttää, että ryhmä
täyttää kuusi oheisen listan kriteereistä. Näihin kuuteen
sisältyvät pakollisina kohdat 1, 3, 5 ja 11.
Kriteerit
ovat seuraavat:
1. Useamman
kuin kahden henkilön yhteistyö.
2. Jäsenillä
on määrätyt tehtävät.
3. Toimii
pitkän tai määräämättömän ajan.
4. Käyttää
sisäistä kuria.
5. Epäillään
törkeistä rikoksista.
6. Toimii
kansainvälisellä tasolla.
7. Käyttää
väkivaltaa tai muita uhkailukeinoja.
8. Käyttää
peiteyhtiöitä.
9. Harjoittaa
rahanpesua.
10. Pyrkii
vaikuttamaan poliitikkoihin, julkiseen hallintoon,
tiedotusvälineisiin, oikeusviranomaisiin tai talouselämän
edustajiin.
11. Toiminnassa
taloudellisen hyödyn tai vallan tavoittelu on määräävä tekijä.
Vaalirahakohussa
kävi ilmi, että ainakin huomattava osa puolueista täytti kyseiset
kriteerit. Kävi ilmi, että pääministeri oli virka-aikanaan
virka-asunnollaan sopinut talousrikollisten kanssa vaalirahoituksesta
ja ehdokasasettelusta. Tutkiko KRP pääministerin toimia? Ei
tietenkään. Päinvastoin, KRP oli ensimmäisten joukossa
julistamassa pääministerin putipuhtaaksi, vaikka hänen
menneisyydestään Nuorisosäätiön johtajana olisi löytynyt mitä
luultavimmin mielenkiintoisia tarjous- , hankita- ja
kaavoituslakikuvioita.
KRP,
eikä mikään muukaan poliisi ryhtynyt tutkimaan vaalirahakuvioita.
Esimerkiksi Kokoomus jätettiin täysin rauhaan, demarit pääsivät
hekin kuin koira veräjästä jne. Lautakasat nieltiin kokonaisina ja
hommat siirrettiin mappi Ö:hön, jos sellaista mappia ikinä oli
edes avattu. Voidaan todeta, että vaalirahakohu oli ensimmäinen
mahdollisuus poliisille käydä sen todella ison järjestäytyneen
rikollisuuden kimppuun, mutta poliisi ei tehnyt niin, ja samalla tuli
paljastaneeksi tuon järjestäytyneen rikollisuuden koko mahdin.
Poliisi,
KRP eivät uskalla käydä tuon järjestäytyneen rikollisuuden
kimppuun. Poliisi ja poliisijohto tekevät kuten nuo rikolliset
käskevät, kiltisti ja epäröimättä. Poliisi suojelee heitä, ei
tutki heidän toimiaan, ei vaikka rikos tehtäisiin aivan julkisesti,
kuten parasta aikaa tehdään. Sen sijaan poliisi paukuttaa rumpua
"liivijengeistä" ja pyrkii siirtämään huomion pois
todellisesta ongelmasta. Tilanne ei mitenkään eroa Venäjän tai
Italian tilanteesta, tosin Italiassa poliisi toimii ominkin päin ja
tuloksiakin syntyy. Meillä ei koskaan, koska meidän poliisimme ja
KRP pelkäävät.
Siksi
KRP etunenässä poliisi on luonut aivan omat määritelmänsä siitä
mikä on järjestäytynyttä rikollisuutta. Se on turvallisempaa. Se
on helpompaa. Se myös viestii sille todella suurelle
järjestäytyneelle rikollisuudelle, että poliisi ei ole tutkimassa
heitä, vaan häärää ihan muiden kimpussa, riippumatta siitä
ovatko nämä henkilöt rikollisia tai eivät. Poliisi vain
määrittelee heidät sellaisiksi, RIIPPUMATTA SIITÄ OVATKO HE EDES
EPÄILTYINÄ MISTÄÄN RIKOKSESTA.
Suomessa
poliisiin on totuttu luottamaan. Me arvostamme poliiseja, varsinkin
niitä univormupukuisia miehiä ja naisia, jotka takaavat
turvallisuutemme kadulla ja jotka auttavat tarpeen niin vaatiessa.
Mutta kun maan johtavana rikostutkintavirastona mielellään esiintyä
KRP valehtelee vuodesta toiseen, välttää tutkimasta suurinta
suomalaista rikollisverkostoa, tuo luottamus rapautuu. Se on todella
ikävää.
KRP
on jo kahden vuosikymmenen ajan huutanut rikollisista
moottoripyöräjengeistä ja niiden muodostamasta uhasta, ja
sattumalta aina silloin kun huomio alkaa siirtyä siihen todelliseen
isoon järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Jo yli 20 vuotta KRP on
julistanut moottoripyöräkerhoja rikollisiksi, riippumatta siitä
mitä laki ja oikeus ovat asiasta todenneet tai päättäneet. Kertaakaan KRP ei ole käynyt tutkimaan maamme mahtavinta järjestäytynyttä rikollisuutta. Se on
mielenkiintoista.
Mikä
sitten on suurinta suomalaista järjestäytynyttä rikollisuutta? Se
on sitä samaa, josta saimme nähdä vaalirahakohussa vilauksen. Se
melkein paljastui kansalle puolivahingossa. Mutta onneksi KRP ja
poliisi, syyttäjät ja muut tahot, joiden olisi pitänyt aloittaa
tutkinnat, riensivät tuon rikollisjärjestön, verkoston, avuksi ja
suojelivat sitä erittäin aktiivisesti ja tomerasti. Se taas
paljasti jokaiselle tuon rikollisverkoston todellisen voiman, mahdin,
jolla se pitää otteessaan koko suomalaista oikeusjärjestelmää ja
poliisia. Se oli vaalirahakohun todellinen viesti.
Pari
onnetonta joutui uhrautumaan verkoston puolesta, heidät pantiin
syytteeseen jotta oikeusviranomaiset voisivat sanoa tehneensä
kaiken, vaikka todellisuudessa kaikki jätettiin ennalleen ja
suurmmat konnat pääsivät kiipelistä pienellä säikähdyksellä.
Ei heillä ollut mitään hätää, poliisi, KRP ja
oikeusviranomaiset suojelivat heitä jälleen kerran.
Tarkastellaanpa
tuota järjestäytynyttä rikollisuutta Euroopan Unionin virallisen
määritelmän kautta, ihan kaikessa rauhassa ja kiihkottomasti.
1. Useamman
kuin kahden henkilön yhteistyö.
Hallituksemme
täyttää tämän määritelmän.
2. Jäsenillä on määrätyt tehtävät.
Hallituksemme
täyttää tämän määritelmän.
3. Toimii pitkän tai määräämättömän ajan.
Hallituksemme
täyttää tämän määritelmän.
4. Käyttää sisäistä kuria.
Hallituksemme
täyttää tämänkin määritelmän.
5. Epäillään törkeistä rikoksista.
Jos
oikeusviranomaiset noudattaisivat ja valvoisivat lakeja, hallitus
täyttäisi tämänkin määritelmän.
6. Toimii kansainvälisellä tasolla.
Hallitus
täyttää tämän määritelmän.
7. Käyttää väkivaltaa tai muita uhkailukeinoja.
Hallitus
täyttää tämän määritelmän, kun se painostaa kansanedustajat
osallisiksi rikolliseen toimintaansa.
8. Käyttää peiteyhtiöitä.
Tästä
ei ole varmuutta.
9. Harjoittaa rahanpesua.
Suoranaiseen
rahanpesuun hallitus ei liene osallistunut, mutta sen sijaan se tukee
kansainvälistä rahanpesua sadoilla miljoonilla euroilla.
10. Pyrkii vaikuttamaan poliitikkoihin, julkiseen hallintoon, tiedotusvälineisiin, oikeusviranomaisiin tai talouselämän edustajiin.
Hallitus
täyttää tämänkin määritelmän.
11. Toiminnassa
taloudellisen hyödyn tai vallan tavoittelu on määräävä tekijä.
Maamme
hallitus täyttää tämänkin määritelmän.
Euroopan
Unionin mukaan organisaation ei tarvitse täyttää kaikkia kohtia
ollakseen rikollisjärjestö, mutta maamme hallitus täyttää lähes
kaikki määritelmän kohdat sellaisenaan. Jos joku ei vielä tiedä
mitä rikollista maamme hallitus tekee, niin juuri parasta aikaa se
vie verorahojamme veroparatiisissa sijaitseville ulkolaisille
pankeille, joissa pestään ja talletetaan hämärää rahaa, eli
hallitus syyllistyy ainakin rahanpesun ja veronkierron tukemiseen
verorahoilla, mikä lienee jo sekin rikos.
Sen
lisäksi hallitus on vienyt tuhansia miljoonia eurotukiin, jotka ovat
Euroopan Unionin perustuslain 125. artiklan vastaisia. Ne ovat myös
Maastrichtin sopimuksen, Lissabonin sopimuksen ja EMU-sopimuksen
vastaisia. Kyse tässä kaikessa on siis rikollisesta toiminnasta.
Ja
nyt ymmärrätte, miksi KRP ja poliisi suojelevat maamme mahtavinta
järjestäytynyttä rikollisuutta kaikin tavoin ja miksi se rajaa sen
tutkimustensa ulkopuolelle. KRP on tämän järjestäytyneen
rikollisuuden armoilla. KRP pelkää noita rikollisia, jotka voivat
vaikuttaa lainsäädäntöön ja sen toimintaan, rahoitukseen ja
nimityksiin. Se on todellista järjestäytynyttä rikollisuutta, joka
kukoistaa myös KRP:n suojeluksessa.
Näistä
"rikollisista moottoripyöräjengeistä" ei ole yhtä
ainoaa kokonaista kerhoa todettu missään suomalaisessa oikeudessa
rikollisjärjestöksi. Päin vastoin, yhdellä on jopa oikeuden
päätös siitä, ettei kyseinen moottoripyöräkerho ole
rikollisjärjestö.
Silti KRP ja poliisi sanovat jatkuvasti, että ne ovat rikollisia. Silti Iltalehti sanoo, että kyse on rikollisista. Miksi? Siksi, ettei kukaan vaan huomaisi missä maamme todellinen järjestäytynyt rikollisuus lymyää.
maanantai 25. maaliskuuta 2013
KYPROSHUIJAUS eli kuinka te hävisitte kaiken
Eurotuki shöy kaikkineen on ollut rikos, sekä juridisesti että moraalisesti. Mutta se mitä maailman historian suurimman ryöstön yhteydessä tapahtui on vielä isompi juttu ja se koskee jokaista teitä. Te ette ihan vielä hahmota sitä, useimmat aavistelevat jo, mutta jonakin päivänä tältä tosiasialta ei voi enää välttyä.
Teidän valtanne kansalaisina on viety. Teidän demokratianne on lakkautettu ja myyty pois. Ja mikä ikävintä, sen tekivät ne miehet ja naiset joita äänestitte viimevaaleissa. He eivät itsekään ymmärtäneet sitä, he luulivat tekevänsä oikein, toimivansa vastuullisesti ja parhaan tiedon perusteella. Heille ei tullut mieleenkään, että termi "vastuullisuus" on vain savolaisen huijarin sana, jonka avulla heidät huijataan tekemään vastoin omaa etua, vastoin kansalaisten etua, vastoin kansakunnan etua. Näin he kuitenkin tekivät.
Kypros sai rahansa. Veroparatiisi, pimeän rahan pesula, sai kymmenen tuhatta miljoonaa. Miksi? Koska EKP, Euroopan Keskuspankki uhkaili poliitikkoja. 21.3. EKP vain ilmoitti, että Kyproksen tukipaketti on hyväksyttävä. EKP:tä johtaa nykyisin amerikkalaisessa liikepankissa aikaisemmin työskennellyt banksteri, joka ei ole työssään puolustamassa euroa, EU:ta tai euroalueen taloutta, vaan varmistamassa, että teidän verorahanne ryöstetään. Hän on toimessaan varmistamassa, että suurpankit saavat rahansa teidän taskuistanne ja valtioltanne. Hän on yksi euroryöstön päätekijöistä.
Kypros sai rahansa, koska rahavalta päätti niin. Saksan valtiovarainministeri sanoi ettei suostu kiristetyksi. Niinpä hänet raiskattiin poliittisesti. Jutta Urpilainen voitti taas kerran ja suomalaiset maksavat. Jutta uhosi, että nyt tuli pankkitalletusvero, ensikertaa historiassa. Ei tullut. Ei kai kukaan kuvitellut, että sellainen tulisi? Jos Jutta uskoi niin, Jutta on aivokääpiö. Mutta ehkä Juttakin tiesi, ettei se mene läpi. Se oli vain savuverho veronmaksajille, show jolla esitettiin näytelmää kansalaisten etuja ajavasta ministeristä. On tietenkin mahdollista, että Jutta on raiskattu poliittisesti jo niin monta kertaa, ettei enää tunnu missään.
Koska talletusveroa ei tulekaan, ei tarvita myöskään Kyproksen parlamenttia. Näin homma toimii. Parlamentit sivutetaan kerta toisensa jälkeen. Näinhän meilläkin on toimittu kerta toisensa jälkeen. Hallitus johtaa maamme antidemokratisoimista ja totuttaa kansanedustajat siihen, ettei heille kerrota mitään mistään. Kerta toisensa jälkeen. Ja kansanedustajat, nuo syöttöporsaat, painavat sitä nappia mitä oman puolueen ministeri käskee, tajuamatta että samalla he ampuvat omaan poliittiseen ohimoonsa epädemokratian laukauksia.
Kesällä 2011 entinen Yhdysvaltain liittovaltion pankin johtaja Alan Greenspan, Yhdysvaltain johtava randilainen ja äärikapitalisti, myönsi, että taloudessa on jotakin pielessä. Hän oli mies, joka oli synnyttämässä vuoden 2008 finanssikriisiä ja avitti Yhdysvaltain valtionkassan ryöstöä hiukan myöhemmin. Ja on syytä muistaa, ettei Yhdysvaltain liittovaltion pankki ole valtion pankki, vaan yksityinen pankki, jolle valtio on ulkoistanut dollarin ja muun sellaisen tilpehöörin.
Plutokratia tarkoittaa rahan valtaa. Vuonna 2008 Morgan & Stanley -jättipankki lähetti suurasiakkailleen salaisen kirjeen, jossa valitteli demokratiaa ja sitä kuinka se vielä häiritsi bisneksiä, mutta että seuraavan 10-15 vuoden aikana siirrytään plutokratiaan. Olemme vuodessa 2013. Tuosta salaiseksi tarkoitetusta kirjeestä on viisi vuotta. Nyt rahavalta sanelee päätökset, pakottaa meidät antamaan rahamme sille, käskee ja kiristää poliitikkomme tekemään sille mieleisiä ratkaisuja ja päätöksiä. Kyproksella ei enää tarvita parlamenttia talouspolitiikan linjauksiin. Ei tarvita meilläkään. Jyrki Katainen ja Jutta Urpilainen antavat vain tiedonannon. Se siitä demokraattisesta prosessista. Sellaisia ei tarvita plutokratiassa.
Vuonna 2005 toisen amerikkalaisen jättipankin Citigroupin kolme asiantuntijaa kirjoitti raportin, jossa ennakoitiin koko maailman jakautuvan kahteen osaan. Yksi osa on superrikkaat ja toinen osa kurjalisto. Tätä nämä kolme asiantuntijaa kutsuivat plutonomiaksi, rahayhteiskunnaksi.Se oli heidän tulevaisuusvisionsa. Se oli heidän Sininen kirjansa.
"Plutonomiassa ei ole sellaisia elukoita, kuten amerikkalainen kuluttaja, brittiläinen kuluttaja, tai venäläinen kuluttaja. On rikkaita kuluttajia, harvalukuisina, joilla on suhteettoman jättimäinen siivu kansallisista tuloista ja kulutuksesta, ja sitten ovat ne loput "ei-rikkaat", monilukuiset, joille jää yllättävän pieni palanen kansallisesta kakusta."
Käännös on omani, mutta näin nämä kolme yhden maailman suurimman pankin asiantuntijaa maalailivat tulevaa maailmaa, jonka eteen hekin tekevät hartiavoimin töitä, joka päivä, joka viikko, joka kuukausi, joka vuosi. Kuten Alexander Stubbkin sanoi, se on ihan oikein.
Näiden hyvää tarkoittavien hölmöjen urpilaisten ja muiden takana on todellakin satoja, tuhansia miehiä ja naisia, jotka ihan oikeasti pyrkivät tähän. He haluavat tulla superrikkaiksi ja että valtaosa köyhtyy. Ihan oikeasti. He eivät halua, että ihmiset rikastuvat ja että demokratia leviää. He haluavat, että harvemmilla olisi enemmän rahaa ja ettei enemmistöllä olisi lainkaan valtaa. He ovat sanoneet sen moneen kertaan ääneen. Wall Street Journalin pääkirjoituspäätoimittaja sanoi haastattelussa jo vuosia sitten, ettei pidä demokratiasta, koska se vain haittaa bisneksiä. "Demokratia on pahaksi bisnekselle". He ovat oikeasti sitä mieltä!!
Eurokriisi ei ole irrallaan vuoden 2008 finanssikriisistä. Kyprospäätös ei ole erillinen keino tyhjentää lisää kansakuntien kassoja ja varastaa verorahoja. Ne ovat kaikki osa prosessia. Ne ovat osa kehitystä, joka ei ole sattumaa tai vahinko. Ne ovat kaikki osa sitä prosessia, jossa sinulta viedään sekä rahat että valta, koska se on harvalukuisen eliitin mielestä oikein. Niin kuuluukin olla.
Moni humanisti ei usko tätä. He kieltäytyvät uskomasta, että kukaan olisi niin hullu. Juuri näin he ajattelivat vuonna 1938. Ja he ajattelevat samoin nytkin. He eivät usko, että Björn Wahlroosin mielestä demokratia on paskaa, vaikka mies on sanonut niin ääneen useaan kertaan. Köyhillä ei saa olla valtaa. Hän on sanonut senkin. Kuuluu vain vaivautunutta naureskelua ja selittelyjä, joiden mukaan Nalle osaa kärjistää ja on hyvä retoorikko. Ei. Hän sanoo ääneen mitä ajattelee. Hän haluaa viedä rahasi, tuhota valtiosi ja viedä valtasi. Miksi sitä on niin vaikea uskoa? Koska niin monen oli niin vaikea uskoa vuonna 1938, että Hitler olisi niin hullu.
Plutonomia ja plutokratia ovat täällä. Meiltä on varastettu sekä vauraus ja nyt viedään poliittinen valtakin. Siitä on kyse eurosotkussa, EU:ssa ja WTO-sopimuksissa. Demokratian ja kansalaisyhteiskunnan, kansallisvaltion tuhoamisesta. Noin 1500-4500 ihmistä ympäri maailmaa on päättänyt niin. He haluavat tehdä tämän. He tekevät sitä koko ajan. Markkinavoimat, rahavalta, rahaeliitti. Monta nimeä, sama rajallinen joukko ihmisiä, jotka uskovat olevansa oikeassa ja että heillä on oikeus tuhota kansakuntia ja ryöstää niitä mielensä mukaan.
Etkö usko? Älä usko. Katso mitä tapahtuu. Mitä tapahtui Saksan, voimakkaimman eurooppalaisen talousmahdin ja valtion ministerille. Hänet pantiin syömään sanansa. Hänet kyykytettiin. Hänet raiskattiin poliittisesti.
Valta on jo kaapattu. Valtiomme on raiskattu ja tuhottu taloudellisesti ja poliittisesti. Kulissit huojuvat tyhjän päällä.
Sinulle on tehty aivan samoin. Juuri sinulle. "Äänestäjä". "Kansalainen". Plutokratian köyhä. Osaton. Vallaton.
Teidän valtanne kansalaisina on viety. Teidän demokratianne on lakkautettu ja myyty pois. Ja mikä ikävintä, sen tekivät ne miehet ja naiset joita äänestitte viimevaaleissa. He eivät itsekään ymmärtäneet sitä, he luulivat tekevänsä oikein, toimivansa vastuullisesti ja parhaan tiedon perusteella. Heille ei tullut mieleenkään, että termi "vastuullisuus" on vain savolaisen huijarin sana, jonka avulla heidät huijataan tekemään vastoin omaa etua, vastoin kansalaisten etua, vastoin kansakunnan etua. Näin he kuitenkin tekivät.
Kypros sai rahansa. Veroparatiisi, pimeän rahan pesula, sai kymmenen tuhatta miljoonaa. Miksi? Koska EKP, Euroopan Keskuspankki uhkaili poliitikkoja. 21.3. EKP vain ilmoitti, että Kyproksen tukipaketti on hyväksyttävä. EKP:tä johtaa nykyisin amerikkalaisessa liikepankissa aikaisemmin työskennellyt banksteri, joka ei ole työssään puolustamassa euroa, EU:ta tai euroalueen taloutta, vaan varmistamassa, että teidän verorahanne ryöstetään. Hän on toimessaan varmistamassa, että suurpankit saavat rahansa teidän taskuistanne ja valtioltanne. Hän on yksi euroryöstön päätekijöistä.
Kypros sai rahansa, koska rahavalta päätti niin. Saksan valtiovarainministeri sanoi ettei suostu kiristetyksi. Niinpä hänet raiskattiin poliittisesti. Jutta Urpilainen voitti taas kerran ja suomalaiset maksavat. Jutta uhosi, että nyt tuli pankkitalletusvero, ensikertaa historiassa. Ei tullut. Ei kai kukaan kuvitellut, että sellainen tulisi? Jos Jutta uskoi niin, Jutta on aivokääpiö. Mutta ehkä Juttakin tiesi, ettei se mene läpi. Se oli vain savuverho veronmaksajille, show jolla esitettiin näytelmää kansalaisten etuja ajavasta ministeristä. On tietenkin mahdollista, että Jutta on raiskattu poliittisesti jo niin monta kertaa, ettei enää tunnu missään.
Koska talletusveroa ei tulekaan, ei tarvita myöskään Kyproksen parlamenttia. Näin homma toimii. Parlamentit sivutetaan kerta toisensa jälkeen. Näinhän meilläkin on toimittu kerta toisensa jälkeen. Hallitus johtaa maamme antidemokratisoimista ja totuttaa kansanedustajat siihen, ettei heille kerrota mitään mistään. Kerta toisensa jälkeen. Ja kansanedustajat, nuo syöttöporsaat, painavat sitä nappia mitä oman puolueen ministeri käskee, tajuamatta että samalla he ampuvat omaan poliittiseen ohimoonsa epädemokratian laukauksia.
Kesällä 2011 entinen Yhdysvaltain liittovaltion pankin johtaja Alan Greenspan, Yhdysvaltain johtava randilainen ja äärikapitalisti, myönsi, että taloudessa on jotakin pielessä. Hän oli mies, joka oli synnyttämässä vuoden 2008 finanssikriisiä ja avitti Yhdysvaltain valtionkassan ryöstöä hiukan myöhemmin. Ja on syytä muistaa, ettei Yhdysvaltain liittovaltion pankki ole valtion pankki, vaan yksityinen pankki, jolle valtio on ulkoistanut dollarin ja muun sellaisen tilpehöörin.
Plutokratia tarkoittaa rahan valtaa. Vuonna 2008 Morgan & Stanley -jättipankki lähetti suurasiakkailleen salaisen kirjeen, jossa valitteli demokratiaa ja sitä kuinka se vielä häiritsi bisneksiä, mutta että seuraavan 10-15 vuoden aikana siirrytään plutokratiaan. Olemme vuodessa 2013. Tuosta salaiseksi tarkoitetusta kirjeestä on viisi vuotta. Nyt rahavalta sanelee päätökset, pakottaa meidät antamaan rahamme sille, käskee ja kiristää poliitikkomme tekemään sille mieleisiä ratkaisuja ja päätöksiä. Kyproksella ei enää tarvita parlamenttia talouspolitiikan linjauksiin. Ei tarvita meilläkään. Jyrki Katainen ja Jutta Urpilainen antavat vain tiedonannon. Se siitä demokraattisesta prosessista. Sellaisia ei tarvita plutokratiassa.
Vuonna 2005 toisen amerikkalaisen jättipankin Citigroupin kolme asiantuntijaa kirjoitti raportin, jossa ennakoitiin koko maailman jakautuvan kahteen osaan. Yksi osa on superrikkaat ja toinen osa kurjalisto. Tätä nämä kolme asiantuntijaa kutsuivat plutonomiaksi, rahayhteiskunnaksi.Se oli heidän tulevaisuusvisionsa. Se oli heidän Sininen kirjansa.
"Plutonomiassa ei ole sellaisia elukoita, kuten amerikkalainen kuluttaja, brittiläinen kuluttaja, tai venäläinen kuluttaja. On rikkaita kuluttajia, harvalukuisina, joilla on suhteettoman jättimäinen siivu kansallisista tuloista ja kulutuksesta, ja sitten ovat ne loput "ei-rikkaat", monilukuiset, joille jää yllättävän pieni palanen kansallisesta kakusta."
Käännös on omani, mutta näin nämä kolme yhden maailman suurimman pankin asiantuntijaa maalailivat tulevaa maailmaa, jonka eteen hekin tekevät hartiavoimin töitä, joka päivä, joka viikko, joka kuukausi, joka vuosi. Kuten Alexander Stubbkin sanoi, se on ihan oikein.
Näiden hyvää tarkoittavien hölmöjen urpilaisten ja muiden takana on todellakin satoja, tuhansia miehiä ja naisia, jotka ihan oikeasti pyrkivät tähän. He haluavat tulla superrikkaiksi ja että valtaosa köyhtyy. Ihan oikeasti. He eivät halua, että ihmiset rikastuvat ja että demokratia leviää. He haluavat, että harvemmilla olisi enemmän rahaa ja ettei enemmistöllä olisi lainkaan valtaa. He ovat sanoneet sen moneen kertaan ääneen. Wall Street Journalin pääkirjoituspäätoimittaja sanoi haastattelussa jo vuosia sitten, ettei pidä demokratiasta, koska se vain haittaa bisneksiä. "Demokratia on pahaksi bisnekselle". He ovat oikeasti sitä mieltä!!
Eurokriisi ei ole irrallaan vuoden 2008 finanssikriisistä. Kyprospäätös ei ole erillinen keino tyhjentää lisää kansakuntien kassoja ja varastaa verorahoja. Ne ovat kaikki osa prosessia. Ne ovat osa kehitystä, joka ei ole sattumaa tai vahinko. Ne ovat kaikki osa sitä prosessia, jossa sinulta viedään sekä rahat että valta, koska se on harvalukuisen eliitin mielestä oikein. Niin kuuluukin olla.
Moni humanisti ei usko tätä. He kieltäytyvät uskomasta, että kukaan olisi niin hullu. Juuri näin he ajattelivat vuonna 1938. Ja he ajattelevat samoin nytkin. He eivät usko, että Björn Wahlroosin mielestä demokratia on paskaa, vaikka mies on sanonut niin ääneen useaan kertaan. Köyhillä ei saa olla valtaa. Hän on sanonut senkin. Kuuluu vain vaivautunutta naureskelua ja selittelyjä, joiden mukaan Nalle osaa kärjistää ja on hyvä retoorikko. Ei. Hän sanoo ääneen mitä ajattelee. Hän haluaa viedä rahasi, tuhota valtiosi ja viedä valtasi. Miksi sitä on niin vaikea uskoa? Koska niin monen oli niin vaikea uskoa vuonna 1938, että Hitler olisi niin hullu.
Plutonomia ja plutokratia ovat täällä. Meiltä on varastettu sekä vauraus ja nyt viedään poliittinen valtakin. Siitä on kyse eurosotkussa, EU:ssa ja WTO-sopimuksissa. Demokratian ja kansalaisyhteiskunnan, kansallisvaltion tuhoamisesta. Noin 1500-4500 ihmistä ympäri maailmaa on päättänyt niin. He haluavat tehdä tämän. He tekevät sitä koko ajan. Markkinavoimat, rahavalta, rahaeliitti. Monta nimeä, sama rajallinen joukko ihmisiä, jotka uskovat olevansa oikeassa ja että heillä on oikeus tuhota kansakuntia ja ryöstää niitä mielensä mukaan.
Etkö usko? Älä usko. Katso mitä tapahtuu. Mitä tapahtui Saksan, voimakkaimman eurooppalaisen talousmahdin ja valtion ministerille. Hänet pantiin syömään sanansa. Hänet kyykytettiin. Hänet raiskattiin poliittisesti.
Valta on jo kaapattu. Valtiomme on raiskattu ja tuhottu taloudellisesti ja poliittisesti. Kulissit huojuvat tyhjän päällä.
Sinulle on tehty aivan samoin. Juuri sinulle. "Äänestäjä". "Kansalainen". Plutokratian köyhä. Osaton. Vallaton.
lauantai 23. maaliskuuta 2013
LÄHIÖRAISKAUS eli kuinka tuhotaan historiaa
Vanhan kotilähiöni vanhaa ostaria suunnitellaan purettavaksi ja sen tilalle kaavaillaan uutta asuintaloa. Paikkaan liittyy nostalgiaa. Sieltä ostin lelukaupasta pikkuautoni ja pikku-ukkoni, koottavat ja leikkipyssyt. Teini-ikäisenä notkuin kymmenien muiden tapaan ostarilla jengissä ja räin lattioille, makoilin sen likaisella lattialla koulun ruokatunnilla, pussailin tyttöjä sen nurkissa ja katseli kuinka isot pojat tappelivat. Suomeksi sanottuna, kasvoin ostarilla.
Ostarin tuhoaminen on vain osa laajempaa ilmiötä. Sillä on monia nimiä, mutta ne ovat yleensä myönteisiä. On lähiöiden peruskorjausta, perusparannusta, uudistamista jne. Kaikki nuo tarkoittavat vanhojen betonilähiöiden raiskaamista.
Vanhat betonilähiöt olivat satojen tuhansien suomalaisten koteja ja kasvupaikkoja. Niihin muutettiin pakosta ja halusta, omistusasuntoihin tai vuokralle. Ne olivat rumia ja 70-lukulaisia. Mutta ne olivat kokonaisten sukupolvien kotiseutuja, kotipaikkoja. Moni halusi niistä pois, moni pois halunnut on sittemmin tullut takaisin. Moni ei koskaan halunnutkaan pois. Moni kotiutui. Monet juurtuivat niihin. Niin minäkin.
Ne olivat osa suomalaisen yhteiskunnan muutosta, osa sitä ilmiötä, jota kutsutaan kaupungistumiseksi. Ne ovat osa maamme historiaa, yhteiskuntahistoriaa, arkkitehtoonista historiaa, sosiaalista historiaa. Ne ovat satojen tuhansien ihmisten historiaa.
Mutta lähiöt saivat jo heti alussa huonon maineen. Maalaiset ahdistuivat niissä ja niistä. Maalaispojat kauhistuivat Tampereen Hervantaa ja tekivät laulunkin aiheesta. Kulttuurieliitti kauhisteli niitä, niiden teollista ulkomuotoa ja toteutusta, hyperfunktionaalista arkkitehtuuria ja suuria sarjoja. Ennen kuin yksikään lähiö oli valmis, eliitti oli jo ajanut läpi ajatuksen siitä, että lähiö tarkoittaa juurettomuutta, sosiaalisia ongelmia ja kaikkea paskaa. Tuo ajatus elää edelleen, vaikka kymmenet tuhannet kasvattivat juurensa niihin, tekivät niistä kotiseutujaan. Kuten minä.
Niinpä lähiöissä ei nähdä mitään arvoa. Ne ovat edelleen jättömaata, hylkiöitä, joita voidaan kohdella ja käsitellä miten vain. Kun vihreät jo 80-luvulla alkoivat vaatia tiiviimpää yhdyskuntarakennetta, jostakin omasta imaginäärisestä syystään, alkoi lähiöiden tuhoamisprojekti. Lisärakentaminen ja yhdyskuntarakenteen tiivistäminen tarkoittavat sitä, että ne metsiköt ja aukeat, jotka olivat suomalainen halpaversio puutarhakaupungin ideasta, täytetään uusilla, entistä kehnommin rakennetuilla ja rumemmilla elementtitaloilla. Ajatus sopii kunnille ja gryndereille helvetin hyvin. Se sopii, vaikka valmiiksi kaavoitettua tonttimaata on muualla tuhatmäärin vapaana ja rakentamatta.
Lähiöihin voidaan suunnitella mitä vain, koska niillä ei ole mitään arvoa. Niillä ei ole mitään merkitystä. Ne voidaan ruhoja ja runnella mennen tullen, koska ne ovat rumia ja kauheita. Tämä arvottomuus on suomalaista kusipäistä historiattomuutta alastomimmillaan. Se on sitä, ettei ymmärretä mitään historiallista arvoa missään. Se on sitä samaa historiattomuutta ja junttiutta, joka sai isovanhempamme polttamaan puiset huonekalunsa 1960-luvulla muovisten tieltä. Se sai isovanhempamme upottamaan järveen emalivateja, kattiloita, esineitä ja asitioita muovisten hankinnan vuoksi. Se sai vanhempamme polttamaan tai repimään trasseliksi vanhat käsintehdyt liinat vahakankaisten ja muovipintaisten paskan ruskeiden ja oksennuksen keltaisten margariinirasiakuvioisten pöytäliinojen tieltä.
Vanha on noloa. Se on rumaa. Se hävettää. Lähiöt ovat ultranoloja. Ne muistuttavat alusta, köyhyydestä, duunareista ja nuorisojoukkioista. Ne muistuttavat talvifarkuista, DDR:stä, Kekkosesta ja tikkitakeista. Ne ovat rumia ja vanhoja. Siksi ne voidaan tuhota. Tätä tarkoittaa lähiöraiskaus. Se tarkoittaa suomalaista superjunttiutta, jonka mukaan Kehitys kehittyy ja uusi on aina parempaa.
Mutta kaikki tuo tarkoittaa paljon muutakin. Kun joku sanoo, että lähiö on ruma, se sisältää ajatuksen siitä, että lähiön asukkaat ovat rumia, heidän elämänsä on rumaa jne. Kun joku sanoo, ettei vanhalla ostoskeskuksella ole arvoa, hän sanoo, ettei millään mikä siihen liittyy ole arvoa.
Kun joku sanoo, että vanhaa ostaria ei tarvitse säilyttää vain siksi, että minun nuoruus- ja lapsuusmuistoni liittyvät siihen, hän sanoo, ettei minun nuoruudellani ja muistoillani ole mitään arvoa. Ne saavat kadota ostarin myötä. Niillä yhteisöillä ja elämillä, niillä sadoilla tuhansilla ihmisillä jotka lähiöissä elivät, ja elävät, ei ole merkitystä. Heillä ei ole historiaa. Heillä ei ole arvoa. He olivat, menivät ja saavat kadota jonnekin tehokkaaman rakentamisen ja bisneksen tieltä. Sadoilla tuhansilla suomalaisilla ja heidän yhteisöllään ei ollut mitään merkitystä tai arvoa, paikkaa Suomen historiassa. Satojen tuhansien suomalaisten elämällä ei ole ollut mitääni merkitystä.
Nämä lähiöraiskaajat ihastelevat kyllä Puu-Vallillaa, joka oli 1920-luvulla laitakaupungin kurjinta ja räkäisintä aluetta, seutua jossa viinatrokarit, tuberkuloosiperheet ja kurjalisto eli ja kuoli nälässä ja liassa. He ihastelevat Mäkelänkadun muhkeita kivitaloja, eivätkä muista, että ne olivat vuokrakasarmeja, ghettoja joissa sisällissodasta selvinneitten punikkien kakarat ja ämmät raapivat kasaan hengissäpysymistään.
Käpylä on ihana paikka, vaikka senkin oli aikoinaan kurjaa ja syrjäistä laitakaupunkia. Lauttasaari, Munkkiniemi, Pohjois-Haaga ja Tapiola olivat 1950-luvun lähiöitä. Punavuori Helsingissä oli vielä
1960-luvulla paskan paikan maineessa. Vihreitten kiimaisesti rakastama Kallio ja Sörkka olivat nekin sitä. Jos olisi ajateltu kuten nyt lähiöistä ajatellaan, ne olisi kaikki tuhottu ja tärvätty. Punavuoressa ja Kalliossa osittain onnistuttiinkin, Tapiolan keskustassa oikein hyvin. Se raiskattiin.
Jos katsoo Helsingin Ruoholahden uutta uljasta Ruoholahtea ja vertaa sitä Pihlajamäkeen, jälkimmäinen on kuin paratiisi kallioineen ja metsikköineen. Ruoholahti on kuin neuvostoliittolainen grynderioksennus satama-altaan reunalle. Lähiöistä kysytään aina Mitä siellä on. Katsokaa Ruoholahtea ja kysykää uudelleen. Espoon Soukka on kuin arkkitehdin unelmatyö verrattuna uusiin, "tiiviimmän kaupunkirakenteen omaaviin asuinalueisiin".
Olennaisinta on kuitenkin se, että kun sanotaan, ettei lähiöllä ja sen ostarilla ole arvoa, sanotaan, ettei niiden ihmisillä ole ollut mitään arvoa. Niillä tuhansilla elämillä, kohtaloilla ja kasvutarinoilla ei ole mitään arvoa. Koko tuo satojen tuhansien ihmisten massa, lähiösukupolvet ja heidän historiansa, on arvotonta paskaa, joka pitääkin tuhota ja hävittää edistyksen ja rahan tieltä. Iso osa maamme historiaa on arvotonta paskaa, rumaa ja haisevaa, noloa. Muutetaan se muuksi, leikitään ettei sitä ollut olemassakaan!
Suomalaisille junteille, jotka itseään eliittinä pitävät, on historia ollut aina jotakin muuta. Se ei ole ollut koskaan todellisuutta, vaan klingemäistä pompöösiä ulkomaalaisten nuoleskelua ja ihailua. Nenä Venäjän tsaarin peräreijässä ja tai Ruotsin hovin haisevassa kainalossa nämä "historianrakastajat" ovat levittäneet kansallista häpeää ja huonoa itsetuntoaan muiden niskaan. Juuri he haluavat pyyhkiä pois "nolon" historiamme. Ja mikä on sen suomalaisempaa ja nolompaa kuin suuri betonilähiö tuulipukuineen ja hiihtohousuineen, napafarkkuineen ja tatuointuine kaljasieppoineen? Ei mikään.
Jos nämä lähiöraiskaajat olisivat asuneet Englannissa, Yorkin historiallinen keskusta olisi jo aikoja sitten pantu matalaksi, Lontoon Towerin linnan tilalla olisi Ruoholahti supermarkettinsa kanssa ja Stonehengesta olisi tehty rivitaloasuinalue tiiviissä yhdyskuntamallissa postimerkin kokoisine takapihoineen.
Suomalaiset superjuntit olisivat jo aikoja sitten purkaneet Pariisin Eiffel-tornin, koska sen ylläpito maksaa ihan liikaa ja se on rumakin ruosteisena. Ei kannata. Tilalle olisi tullut Nokian pääkonttori, viimeistään.
Me emme tiedä miten nykyiset lähiöt nähtäisiin sadan vuoden päästä. Munkkivuoren tornitaloja ei mielletä lähiöksi, mutta ne ovat juuri sitä. Millaisena Kontula nähdään viidenkymmenen vuoden päästä? Emme tiedä, emmekä koskaan saa tietää, sillä kontulat ja muut raiskataan, koska niillä ei ole arvoa ja ne ovat rumia. Ne ovat hävettäviä. Ihan niin kuin Puu-Vallilakin oli 1920-luvulla. Tai Töölö. Tai Meilahti. Punavuori. Kaikki ne karmean rumat lähiöt ja laitakaupungit.
Ostarin tuhoaminen on vain osa laajempaa ilmiötä. Sillä on monia nimiä, mutta ne ovat yleensä myönteisiä. On lähiöiden peruskorjausta, perusparannusta, uudistamista jne. Kaikki nuo tarkoittavat vanhojen betonilähiöiden raiskaamista.
Vanhat betonilähiöt olivat satojen tuhansien suomalaisten koteja ja kasvupaikkoja. Niihin muutettiin pakosta ja halusta, omistusasuntoihin tai vuokralle. Ne olivat rumia ja 70-lukulaisia. Mutta ne olivat kokonaisten sukupolvien kotiseutuja, kotipaikkoja. Moni halusi niistä pois, moni pois halunnut on sittemmin tullut takaisin. Moni ei koskaan halunnutkaan pois. Moni kotiutui. Monet juurtuivat niihin. Niin minäkin.
Ne olivat osa suomalaisen yhteiskunnan muutosta, osa sitä ilmiötä, jota kutsutaan kaupungistumiseksi. Ne ovat osa maamme historiaa, yhteiskuntahistoriaa, arkkitehtoonista historiaa, sosiaalista historiaa. Ne ovat satojen tuhansien ihmisten historiaa.
Mutta lähiöt saivat jo heti alussa huonon maineen. Maalaiset ahdistuivat niissä ja niistä. Maalaispojat kauhistuivat Tampereen Hervantaa ja tekivät laulunkin aiheesta. Kulttuurieliitti kauhisteli niitä, niiden teollista ulkomuotoa ja toteutusta, hyperfunktionaalista arkkitehtuuria ja suuria sarjoja. Ennen kuin yksikään lähiö oli valmis, eliitti oli jo ajanut läpi ajatuksen siitä, että lähiö tarkoittaa juurettomuutta, sosiaalisia ongelmia ja kaikkea paskaa. Tuo ajatus elää edelleen, vaikka kymmenet tuhannet kasvattivat juurensa niihin, tekivät niistä kotiseutujaan. Kuten minä.
Niinpä lähiöissä ei nähdä mitään arvoa. Ne ovat edelleen jättömaata, hylkiöitä, joita voidaan kohdella ja käsitellä miten vain. Kun vihreät jo 80-luvulla alkoivat vaatia tiiviimpää yhdyskuntarakennetta, jostakin omasta imaginäärisestä syystään, alkoi lähiöiden tuhoamisprojekti. Lisärakentaminen ja yhdyskuntarakenteen tiivistäminen tarkoittavat sitä, että ne metsiköt ja aukeat, jotka olivat suomalainen halpaversio puutarhakaupungin ideasta, täytetään uusilla, entistä kehnommin rakennetuilla ja rumemmilla elementtitaloilla. Ajatus sopii kunnille ja gryndereille helvetin hyvin. Se sopii, vaikka valmiiksi kaavoitettua tonttimaata on muualla tuhatmäärin vapaana ja rakentamatta.
Lähiöihin voidaan suunnitella mitä vain, koska niillä ei ole mitään arvoa. Niillä ei ole mitään merkitystä. Ne voidaan ruhoja ja runnella mennen tullen, koska ne ovat rumia ja kauheita. Tämä arvottomuus on suomalaista kusipäistä historiattomuutta alastomimmillaan. Se on sitä, ettei ymmärretä mitään historiallista arvoa missään. Se on sitä samaa historiattomuutta ja junttiutta, joka sai isovanhempamme polttamaan puiset huonekalunsa 1960-luvulla muovisten tieltä. Se sai isovanhempamme upottamaan järveen emalivateja, kattiloita, esineitä ja asitioita muovisten hankinnan vuoksi. Se sai vanhempamme polttamaan tai repimään trasseliksi vanhat käsintehdyt liinat vahakankaisten ja muovipintaisten paskan ruskeiden ja oksennuksen keltaisten margariinirasiakuvioisten pöytäliinojen tieltä.
Vanha on noloa. Se on rumaa. Se hävettää. Lähiöt ovat ultranoloja. Ne muistuttavat alusta, köyhyydestä, duunareista ja nuorisojoukkioista. Ne muistuttavat talvifarkuista, DDR:stä, Kekkosesta ja tikkitakeista. Ne ovat rumia ja vanhoja. Siksi ne voidaan tuhota. Tätä tarkoittaa lähiöraiskaus. Se tarkoittaa suomalaista superjunttiutta, jonka mukaan Kehitys kehittyy ja uusi on aina parempaa.
Mutta kaikki tuo tarkoittaa paljon muutakin. Kun joku sanoo, että lähiö on ruma, se sisältää ajatuksen siitä, että lähiön asukkaat ovat rumia, heidän elämänsä on rumaa jne. Kun joku sanoo, ettei vanhalla ostoskeskuksella ole arvoa, hän sanoo, ettei millään mikä siihen liittyy ole arvoa.
Kun joku sanoo, että vanhaa ostaria ei tarvitse säilyttää vain siksi, että minun nuoruus- ja lapsuusmuistoni liittyvät siihen, hän sanoo, ettei minun nuoruudellani ja muistoillani ole mitään arvoa. Ne saavat kadota ostarin myötä. Niillä yhteisöillä ja elämillä, niillä sadoilla tuhansilla ihmisillä jotka lähiöissä elivät, ja elävät, ei ole merkitystä. Heillä ei ole historiaa. Heillä ei ole arvoa. He olivat, menivät ja saavat kadota jonnekin tehokkaaman rakentamisen ja bisneksen tieltä. Sadoilla tuhansilla suomalaisilla ja heidän yhteisöllään ei ollut mitään merkitystä tai arvoa, paikkaa Suomen historiassa. Satojen tuhansien suomalaisten elämällä ei ole ollut mitääni merkitystä.
Nämä lähiöraiskaajat ihastelevat kyllä Puu-Vallillaa, joka oli 1920-luvulla laitakaupungin kurjinta ja räkäisintä aluetta, seutua jossa viinatrokarit, tuberkuloosiperheet ja kurjalisto eli ja kuoli nälässä ja liassa. He ihastelevat Mäkelänkadun muhkeita kivitaloja, eivätkä muista, että ne olivat vuokrakasarmeja, ghettoja joissa sisällissodasta selvinneitten punikkien kakarat ja ämmät raapivat kasaan hengissäpysymistään.
Käpylä on ihana paikka, vaikka senkin oli aikoinaan kurjaa ja syrjäistä laitakaupunkia. Lauttasaari, Munkkiniemi, Pohjois-Haaga ja Tapiola olivat 1950-luvun lähiöitä. Punavuori Helsingissä oli vielä
1960-luvulla paskan paikan maineessa. Vihreitten kiimaisesti rakastama Kallio ja Sörkka olivat nekin sitä. Jos olisi ajateltu kuten nyt lähiöistä ajatellaan, ne olisi kaikki tuhottu ja tärvätty. Punavuoressa ja Kalliossa osittain onnistuttiinkin, Tapiolan keskustassa oikein hyvin. Se raiskattiin.
Jos katsoo Helsingin Ruoholahden uutta uljasta Ruoholahtea ja vertaa sitä Pihlajamäkeen, jälkimmäinen on kuin paratiisi kallioineen ja metsikköineen. Ruoholahti on kuin neuvostoliittolainen grynderioksennus satama-altaan reunalle. Lähiöistä kysytään aina Mitä siellä on. Katsokaa Ruoholahtea ja kysykää uudelleen. Espoon Soukka on kuin arkkitehdin unelmatyö verrattuna uusiin, "tiiviimmän kaupunkirakenteen omaaviin asuinalueisiin".
Olennaisinta on kuitenkin se, että kun sanotaan, ettei lähiöllä ja sen ostarilla ole arvoa, sanotaan, ettei niiden ihmisillä ole ollut mitään arvoa. Niillä tuhansilla elämillä, kohtaloilla ja kasvutarinoilla ei ole mitään arvoa. Koko tuo satojen tuhansien ihmisten massa, lähiösukupolvet ja heidän historiansa, on arvotonta paskaa, joka pitääkin tuhota ja hävittää edistyksen ja rahan tieltä. Iso osa maamme historiaa on arvotonta paskaa, rumaa ja haisevaa, noloa. Muutetaan se muuksi, leikitään ettei sitä ollut olemassakaan!
Suomalaisille junteille, jotka itseään eliittinä pitävät, on historia ollut aina jotakin muuta. Se ei ole ollut koskaan todellisuutta, vaan klingemäistä pompöösiä ulkomaalaisten nuoleskelua ja ihailua. Nenä Venäjän tsaarin peräreijässä ja tai Ruotsin hovin haisevassa kainalossa nämä "historianrakastajat" ovat levittäneet kansallista häpeää ja huonoa itsetuntoaan muiden niskaan. Juuri he haluavat pyyhkiä pois "nolon" historiamme. Ja mikä on sen suomalaisempaa ja nolompaa kuin suuri betonilähiö tuulipukuineen ja hiihtohousuineen, napafarkkuineen ja tatuointuine kaljasieppoineen? Ei mikään.
Jos nämä lähiöraiskaajat olisivat asuneet Englannissa, Yorkin historiallinen keskusta olisi jo aikoja sitten pantu matalaksi, Lontoon Towerin linnan tilalla olisi Ruoholahti supermarkettinsa kanssa ja Stonehengesta olisi tehty rivitaloasuinalue tiiviissä yhdyskuntamallissa postimerkin kokoisine takapihoineen.
Suomalaiset superjuntit olisivat jo aikoja sitten purkaneet Pariisin Eiffel-tornin, koska sen ylläpito maksaa ihan liikaa ja se on rumakin ruosteisena. Ei kannata. Tilalle olisi tullut Nokian pääkonttori, viimeistään.
Me emme tiedä miten nykyiset lähiöt nähtäisiin sadan vuoden päästä. Munkkivuoren tornitaloja ei mielletä lähiöksi, mutta ne ovat juuri sitä. Millaisena Kontula nähdään viidenkymmenen vuoden päästä? Emme tiedä, emmekä koskaan saa tietää, sillä kontulat ja muut raiskataan, koska niillä ei ole arvoa ja ne ovat rumia. Ne ovat hävettäviä. Ihan niin kuin Puu-Vallilakin oli 1920-luvulla. Tai Töölö. Tai Meilahti. Punavuori. Kaikki ne karmean rumat lähiöt ja laitakaupungit.
torstai 21. maaliskuuta 2013
HALLITUS HÄMÄÄ TAAS
Kun kuunteli Jutan Jyken, Paven ja Villen ja muiden puheita Säätytalolla, sai sen käsityksen, että nyt on joulu tai synttärit. Nyt alkaa bileet. Kaikki on paremmin.
Jyrkin ja Jutan hämäyshallitus jatkaa valitsemallaan linjalla ja enää vain kaikkein uskollisimmat ja sokeimmat puoluefanit uskaltavat uskoa, että oikeaan suuntaan ollaan menossa. Ehkä joku pienyrittäjäkin vielä kuvittelee, että kokoomus ajaa hänen asiaansa ja tervehtii samaan aikaan lemmikkiyksisarvistaan, kenties joku sementtipäinen virkamies jaksaa vielä ihastella Jutan rintavaa olemusta, ja ehkä joku Paven lapsuuden kaveri vielä kuvittelee, että ollaan vasemmistossa. Vihreät, kristilliset ja RKP eivät ajattele yhtään mitään. Rikkaimmilla ja isoimmilla on bileet.
Kaikille muille on tulossa kylmää kyytiä.
Hallituksen ehdottomasti suurin jytky oli yhteisöverotuksen lasku 24,5% suoraan 20%. Nyt se alittaa Vironkin tason. Hallituksen mukaan tämä lisää työllistymistä. Miten? Tuo siirtyy suoraan yritysten voittomarginaaleihin, sellaisenaan. Ja mikä parasta, se toimii nimenomaan suuryrityksissä. Ei pienissä.
Pienet yrittäjät joutuvat entistä enemmän kuseen. Kuten aina, hekin ovat tavallisten työntekijöiden kanssa rikkaimpien ja suurimpien bileitten maksumiehinä. KAIKKI osingot, myös ne kaikkein pienimmät, tulevat veron alle. Progressio osinkoverotuksessa poistuu ja tilalle tulee tasavero 7,5%. Kun aikaisemmin satojen tuhansien eurojen osingoista joutui maksamaan enemmän kuin alle kymppitonnin osingoista, nyt kaikki maksavat saman. Muutos, se suuri yritysverotusuudistus, siis suosii rikkaimpia ja isoimpia, pienempien kustannuksella. Jälleen kerran. Vaikka juuri PK-sektori on ainoana työllistänyt yhtään ketään. Ja joku yrittäjä vielä äänestää kokoomusta. Ihmetellä sopii miksi?
Sen sijaan, että annettiin suurimille ja rikkaimmille taas eniten, olisi voitu miettiä työllistämiskustannusten leikkaamista, vaikkapa sillä samalla 900 miljoonalla, joka nyt ojennettiin kultaisella lautasella isoille pojille. Olisi voitu miettiä yritysveron progressiota niin, että pienimmät yrittäjät ja firmat olisivat saaneet helpotusta. Toisin kävi. Työllistämiskustannukset säilyvät, pikkufirmat kärsivät ja maksavat, ja isoimmat ja rikkaimmat juhlivat.
Sähkövero nousee ja vihreät pullistelevat rintaansa, vaikka juuri tällaiset korotukset iskevät kaikkein kipeimmin meihin köyhiin. Tosin, köyhäthän eivät ole koskaan merkinneet vihreille yhtään mitään, niille voi maksaa vaikka pimeästi orjapalkkoja.
Paavo A hehkutteli kuinka budjetti oli taas tahdon riemuvoitto vasemmistolle. En tiedä millä aivoakrobatialla, mutta näin Pave väitti. Erityisesti Pave hehkutti opiskelijoiden aseman parantumista. No, joidenkin arvioiden mukaan homma ei ihan mene sukkaan. Ammatillisia opiskelupaikkoja vähennetään edelleen, opintolainan verovähennystä leikataan, ja opsikelun rahoittamista halutaan siirtää juuri opintolainan suuntaan. Siis ne, joilla on varaa ottaa lainaa, opiskelevat tulevaisuudessa enemmän. Niinkö? Vasemmistoa? No ei.
Iso kysymys, erittäin iso kysymys, on se, kuinka tuo 900plus miljoonan euron tulonsiirto suuryrityksille rahoitetaan. Budjetin tasapainottamispuolella hankittiin lisää tuloja, teoriassa, 300 miljoonaa veronkorotuksilla ja 300 miljoonaa leikkauksilla. Yhtälössä on siis 300 miljoonan reikä. Joiden arvioiden mukaan hallitus toivoo tuon reijän täyttyvän talouskasvun ja maahan tehtävien investointien vuoksi. Näinhän ei tule tapahtumaan. Lisätienesti siirtyy ulkomaille, yhtään uutta tehdasta ei avata, työpaikkoja ei tule lisää. Uusi lisävelka, jolla tuo 300 miljoonaa joudutaan kattamaan, johtaa lisäleikkauksiin. Joko nyt tai myöhemmin.
Mikä tässä oli nyt niin hyvää?
Jyrkin ja Jutan hämäyshallitus jatkaa valitsemallaan linjalla ja enää vain kaikkein uskollisimmat ja sokeimmat puoluefanit uskaltavat uskoa, että oikeaan suuntaan ollaan menossa. Ehkä joku pienyrittäjäkin vielä kuvittelee, että kokoomus ajaa hänen asiaansa ja tervehtii samaan aikaan lemmikkiyksisarvistaan, kenties joku sementtipäinen virkamies jaksaa vielä ihastella Jutan rintavaa olemusta, ja ehkä joku Paven lapsuuden kaveri vielä kuvittelee, että ollaan vasemmistossa. Vihreät, kristilliset ja RKP eivät ajattele yhtään mitään. Rikkaimmilla ja isoimmilla on bileet.
Kaikille muille on tulossa kylmää kyytiä.
Hallituksen ehdottomasti suurin jytky oli yhteisöverotuksen lasku 24,5% suoraan 20%. Nyt se alittaa Vironkin tason. Hallituksen mukaan tämä lisää työllistymistä. Miten? Tuo siirtyy suoraan yritysten voittomarginaaleihin, sellaisenaan. Ja mikä parasta, se toimii nimenomaan suuryrityksissä. Ei pienissä.
Pienet yrittäjät joutuvat entistä enemmän kuseen. Kuten aina, hekin ovat tavallisten työntekijöiden kanssa rikkaimpien ja suurimpien bileitten maksumiehinä. KAIKKI osingot, myös ne kaikkein pienimmät, tulevat veron alle. Progressio osinkoverotuksessa poistuu ja tilalle tulee tasavero 7,5%. Kun aikaisemmin satojen tuhansien eurojen osingoista joutui maksamaan enemmän kuin alle kymppitonnin osingoista, nyt kaikki maksavat saman. Muutos, se suuri yritysverotusuudistus, siis suosii rikkaimpia ja isoimpia, pienempien kustannuksella. Jälleen kerran. Vaikka juuri PK-sektori on ainoana työllistänyt yhtään ketään. Ja joku yrittäjä vielä äänestää kokoomusta. Ihmetellä sopii miksi?
Sen sijaan, että annettiin suurimille ja rikkaimmille taas eniten, olisi voitu miettiä työllistämiskustannusten leikkaamista, vaikkapa sillä samalla 900 miljoonalla, joka nyt ojennettiin kultaisella lautasella isoille pojille. Olisi voitu miettiä yritysveron progressiota niin, että pienimmät yrittäjät ja firmat olisivat saaneet helpotusta. Toisin kävi. Työllistämiskustannukset säilyvät, pikkufirmat kärsivät ja maksavat, ja isoimmat ja rikkaimmat juhlivat.
Sähkövero nousee ja vihreät pullistelevat rintaansa, vaikka juuri tällaiset korotukset iskevät kaikkein kipeimmin meihin köyhiin. Tosin, köyhäthän eivät ole koskaan merkinneet vihreille yhtään mitään, niille voi maksaa vaikka pimeästi orjapalkkoja.
Paavo A hehkutteli kuinka budjetti oli taas tahdon riemuvoitto vasemmistolle. En tiedä millä aivoakrobatialla, mutta näin Pave väitti. Erityisesti Pave hehkutti opiskelijoiden aseman parantumista. No, joidenkin arvioiden mukaan homma ei ihan mene sukkaan. Ammatillisia opiskelupaikkoja vähennetään edelleen, opintolainan verovähennystä leikataan, ja opsikelun rahoittamista halutaan siirtää juuri opintolainan suuntaan. Siis ne, joilla on varaa ottaa lainaa, opiskelevat tulevaisuudessa enemmän. Niinkö? Vasemmistoa? No ei.
Iso kysymys, erittäin iso kysymys, on se, kuinka tuo 900plus miljoonan euron tulonsiirto suuryrityksille rahoitetaan. Budjetin tasapainottamispuolella hankittiin lisää tuloja, teoriassa, 300 miljoonaa veronkorotuksilla ja 300 miljoonaa leikkauksilla. Yhtälössä on siis 300 miljoonan reikä. Joiden arvioiden mukaan hallitus toivoo tuon reijän täyttyvän talouskasvun ja maahan tehtävien investointien vuoksi. Näinhän ei tule tapahtumaan. Lisätienesti siirtyy ulkomaille, yhtään uutta tehdasta ei avata, työpaikkoja ei tule lisää. Uusi lisävelka, jolla tuo 300 miljoonaa joudutaan kattamaan, johtaa lisäleikkauksiin. Joko nyt tai myöhemmin.
Mikä tässä oli nyt niin hyvää?
TUNTEMATON SOTA
Tiesitkö, että Suomi on sodassa? Et?
Tiestitkö, että Suomi on ollut sodassa jo kymmenen vuotta? Et?
Nyt tiedät.
Suomi lähetti 2002 parisen sataa suomalaista sotilasta Afganistaniin niin sanottuun ISAF-kriisinhallintaoperaatioon. Jo heti kättelyssä oli selvää, että suomalaiset saapuvat maahan tukemaan sisällissodan toista osapuolta, jonka amerikkalaiset olivat nostaneet valtaan. Tilanne oli siis ihan sama kuin 1960-luvulla Vietnamissa, jonne suomalaisia ei kuitenkaan lähetetty "kriisinhallintaoperaatioon". Ei kehdattu, kun oli niin paljon sodan kokeneita miehiä, jotka olisivat tienneet heti mistä on kyse.
Viron puolustusministeri totesi jo aikoja sitten, että Afganistanissa käydään sotaa ja Suomi on yksi sodan osapuolista. Myös puolustavoimien entinen komentaja, kenraali evp. Gustav Hägglund totesi suoraan, että Suomi on sodassa. Suomalaiset toimivat Afganistanissa Saksan alaisuudessa. Saksan puolustusministeri Karl-Theodor zy Guttenberg totesi myös, että Afganistanissa käydään sotaa.
Niin, suomalaiset siis ovat olleet sodassa vuodesta 2002 lähtien. Kaikessa hiljaisuudessa. Kaikkien hallitusten ja presidenttien siunauksella. Myös vanhan rauhanaktivisti Tarja Halossen siunauksella. Kaikkien poliitikkojen ja kansanedustajien siunauksella. Kaikkien puolueiden siunauksella. Meille tosin asiasta ei ole paljoa kerrottu. On vain sanottu, että ollaan siellä kouluttamassa ja pikkuisen ajellaan autoilla ja jaetaan lapsille karkkia. Ehkä suomalaiset sotilaat tekevätkin sitä, mutta he ovat mukana sodassa.
Vuonna 2009 pelleily muotoseikoilla lopetettiin ja ISAF-operaatio liitettiin Yhdysvaltain sotatoimiin suoraan. Siitä eteenpäin ei siis ole voinut olla kenellekään epäselvää, että Suomi on sodassa.
2011 suomalaisia joukkoja alettiin vähentää, mutta on luvattu pysyä maassa ainakin vuoteen 2014 saakka. Jo nyt Suomi on ollut sodassa 10 vuotta. Se on kaksi kertaa pidempi aika kuin jatko- ja talvisota yhteensä. Tukea Afganistanin hallitukselle on luvattu vuoteen 2017 saakka, mitä se sitten tarkoittaakin.
Kustannukset ovat vaihdelleet, mutta itse operaatio on maksanut joitakin kymmeniä miljoonia vuodessa. Alimmat arviot ovat liikkuneen parikymmenen miljoonan tasolla, korkeimmat sadan. Kustannustason arvioinnista tekee vaikean se, että materiaalihankinnat ja muut on eritelty ja jaettu eri sektoreille, jolloin on hyvin vaikeaa laskea paljonko Suomen sota Afganistanissa todellisuudessa maksaaa. Otetaan arvioksi 50.
Jos operaatio on maksanut vuosittain 50 miljoonaa, se on tullut maksamaan tähän mennessä 500 miljoonaa. Puoli miljardia. Ja tulee maksamaan ainakin sen 600 miljoonaa.
Miksi?
Miten on mahdollista, että valtiolla on varaa sotia toisella puolella maapalloa sadoilla miljoonilla, kun sillä ei ole varaa hoitaa suomalaisia lapsia, vanhuksia, kun kotimaassa on nälkäjonoja ja asunnottomia tuhatmäärin?
Samaan aikaan kun hallitus ilmoitti, ettei sillä ole muutamaa miljoonaa Heinolan reumasairaalalle, joka oli maamme huippulaitos ja reumapotilaiden viimeinen toivo, sillä oli varaa käydä sotaa tuhansien kilometrien päässä.
Miksi?
Samaan aikaan, kun hallitukselta ei liikene uuteen lastensairaalaan senttiäkään, sillä on varaa käydä sotaa vieraassa maassa, jolla ei ole mitään tekemistä meidän kanssamme.
Miksi?
Minä menin armeijaan, koska halusin mennä. Menin sinne siksi, että kaikki miespuoliset sukulaiseni olivat menneet ja osa heistä oli maksanut kovan hinnan vapaudesta ja itsenäisyydestä. Ajattelin, että jos he kestivät kauhean sota-ajan, maksan heille velkani käymällä Intin ja osoittamalla, että olen valmis samaan. En siksi, että haluan tai toivon niin, vaan jos tulee pakko.
Myöhemmin kertausharjoituksissa ilmoitin, etten tule koskaan ampumaan toista suomalaista, enkä tule koskaan osallistumaan mihinkään sotaan tai "tehtävään" maamme alueen ulkopuolella. Ilmankos ei tullut koskaan uusia kertauskutsuja, vaikka osasto oli sellainen, joka kertaili myöhemmin useammankin kerran. Minä en kerrannut enää koskaan.
Mutta joillekin tuli "tehtävä" ulkomaille jostakin syystä. Onneksi vain yksi suomalainen on kuollut. Valitettavasti loukkaantuneita on enemmän. Kaikista heistä ei tietenkään pidetä huolta. Yksi selkänsä rikkonut kapiainen ei saanut mitään korvauksia tai tukea, ei edes puolustusvoimilta. Ei edes Parane pian -korttia.
Sellainen on Afganistanin sota, joka on kestoltaan legendaaristen 1600- ja 1700-luvun sotien pituinen. Se on tullut maksamaan sinulle ja minulle satoja miljoonia, etkä sinä ole edes tiennyt, että maasi on käynyt sotaa kohta yli kymmenen vuoden ajan. Niin hyvin se on sinultakin piilotettu ja salattu. Sitä käyvät tämän päivän tuntemattomat sotilaat.
Se on todellinen Tuntematon sota.
Tiestitkö, että Suomi on ollut sodassa jo kymmenen vuotta? Et?
Nyt tiedät.
Suomi lähetti 2002 parisen sataa suomalaista sotilasta Afganistaniin niin sanottuun ISAF-kriisinhallintaoperaatioon. Jo heti kättelyssä oli selvää, että suomalaiset saapuvat maahan tukemaan sisällissodan toista osapuolta, jonka amerikkalaiset olivat nostaneet valtaan. Tilanne oli siis ihan sama kuin 1960-luvulla Vietnamissa, jonne suomalaisia ei kuitenkaan lähetetty "kriisinhallintaoperaatioon". Ei kehdattu, kun oli niin paljon sodan kokeneita miehiä, jotka olisivat tienneet heti mistä on kyse.
Viron puolustusministeri totesi jo aikoja sitten, että Afganistanissa käydään sotaa ja Suomi on yksi sodan osapuolista. Myös puolustavoimien entinen komentaja, kenraali evp. Gustav Hägglund totesi suoraan, että Suomi on sodassa. Suomalaiset toimivat Afganistanissa Saksan alaisuudessa. Saksan puolustusministeri Karl-Theodor zy Guttenberg totesi myös, että Afganistanissa käydään sotaa.
Niin, suomalaiset siis ovat olleet sodassa vuodesta 2002 lähtien. Kaikessa hiljaisuudessa. Kaikkien hallitusten ja presidenttien siunauksella. Myös vanhan rauhanaktivisti Tarja Halossen siunauksella. Kaikkien poliitikkojen ja kansanedustajien siunauksella. Kaikkien puolueiden siunauksella. Meille tosin asiasta ei ole paljoa kerrottu. On vain sanottu, että ollaan siellä kouluttamassa ja pikkuisen ajellaan autoilla ja jaetaan lapsille karkkia. Ehkä suomalaiset sotilaat tekevätkin sitä, mutta he ovat mukana sodassa.
Vuonna 2009 pelleily muotoseikoilla lopetettiin ja ISAF-operaatio liitettiin Yhdysvaltain sotatoimiin suoraan. Siitä eteenpäin ei siis ole voinut olla kenellekään epäselvää, että Suomi on sodassa.
2011 suomalaisia joukkoja alettiin vähentää, mutta on luvattu pysyä maassa ainakin vuoteen 2014 saakka. Jo nyt Suomi on ollut sodassa 10 vuotta. Se on kaksi kertaa pidempi aika kuin jatko- ja talvisota yhteensä. Tukea Afganistanin hallitukselle on luvattu vuoteen 2017 saakka, mitä se sitten tarkoittaakin.
Kustannukset ovat vaihdelleet, mutta itse operaatio on maksanut joitakin kymmeniä miljoonia vuodessa. Alimmat arviot ovat liikkuneen parikymmenen miljoonan tasolla, korkeimmat sadan. Kustannustason arvioinnista tekee vaikean se, että materiaalihankinnat ja muut on eritelty ja jaettu eri sektoreille, jolloin on hyvin vaikeaa laskea paljonko Suomen sota Afganistanissa todellisuudessa maksaaa. Otetaan arvioksi 50.
Jos operaatio on maksanut vuosittain 50 miljoonaa, se on tullut maksamaan tähän mennessä 500 miljoonaa. Puoli miljardia. Ja tulee maksamaan ainakin sen 600 miljoonaa.
Miksi?
Miten on mahdollista, että valtiolla on varaa sotia toisella puolella maapalloa sadoilla miljoonilla, kun sillä ei ole varaa hoitaa suomalaisia lapsia, vanhuksia, kun kotimaassa on nälkäjonoja ja asunnottomia tuhatmäärin?
Samaan aikaan kun hallitus ilmoitti, ettei sillä ole muutamaa miljoonaa Heinolan reumasairaalalle, joka oli maamme huippulaitos ja reumapotilaiden viimeinen toivo, sillä oli varaa käydä sotaa tuhansien kilometrien päässä.
Miksi?
Samaan aikaan, kun hallitukselta ei liikene uuteen lastensairaalaan senttiäkään, sillä on varaa käydä sotaa vieraassa maassa, jolla ei ole mitään tekemistä meidän kanssamme.
Miksi?
Minä menin armeijaan, koska halusin mennä. Menin sinne siksi, että kaikki miespuoliset sukulaiseni olivat menneet ja osa heistä oli maksanut kovan hinnan vapaudesta ja itsenäisyydestä. Ajattelin, että jos he kestivät kauhean sota-ajan, maksan heille velkani käymällä Intin ja osoittamalla, että olen valmis samaan. En siksi, että haluan tai toivon niin, vaan jos tulee pakko.
Myöhemmin kertausharjoituksissa ilmoitin, etten tule koskaan ampumaan toista suomalaista, enkä tule koskaan osallistumaan mihinkään sotaan tai "tehtävään" maamme alueen ulkopuolella. Ilmankos ei tullut koskaan uusia kertauskutsuja, vaikka osasto oli sellainen, joka kertaili myöhemmin useammankin kerran. Minä en kerrannut enää koskaan.
Mutta joillekin tuli "tehtävä" ulkomaille jostakin syystä. Onneksi vain yksi suomalainen on kuollut. Valitettavasti loukkaantuneita on enemmän. Kaikista heistä ei tietenkään pidetä huolta. Yksi selkänsä rikkonut kapiainen ei saanut mitään korvauksia tai tukea, ei edes puolustusvoimilta. Ei edes Parane pian -korttia.
Sellainen on Afganistanin sota, joka on kestoltaan legendaaristen 1600- ja 1700-luvun sotien pituinen. Se on tullut maksamaan sinulle ja minulle satoja miljoonia, etkä sinä ole edes tiennyt, että maasi on käynyt sotaa kohta yli kymmenen vuoden ajan. Niin hyvin se on sinultakin piilotettu ja salattu. Sitä käyvät tämän päivän tuntemattomat sotilaat.
Se on todellinen Tuntematon sota.