SUOMALAINEN ON RYSSÄ

Oletteko koskaan ihmetelleet, että poislukien joitakin yläluokan ruotsinkielisiä valopäitä ja hintelästä itsetunnosta kärsiviä jenkkifaneja lukuunottamatta suomalaiset eivät pelkää ryssiä lainkaan? Emme me heistä yleensä pidä, mutta ei se mitään. Eivät ryssätkään pidä meistä sen enempää. Tosin, emme me pidä hurreistakaan, emmekä toisistammekaan, kuten eivät ryssätkään. Emmekä me pidä paljon muistakaan ulkomaalaisista, kuten eivät ryssätkään.

Toisin kuin Ruotsissa ja lännessä, meillä ei ole mystifioitua käsitystä ryssistä. Meille ryssä on ryssä, hyvässä ja pahassa. Ruotsalaisillehan ryssä on myyttinen taruolento, joka parkkeeraa humalapäissään sukellusveneensä tarkoin vartioituun saaristoon, tai lentää sotakoneilla katselemassa öölantilaisia purjelautailijoita  ja pelästyttää samalla koko folkhemmetin. Pari kovaäänistä ryssää saa Tukholman tutisemaan, mutta meillä lähinnä herättää kysymyksen, olisiko halpaa viinaa myynnissä.

Kaikkeen tähän on olemassa aivan luonnollinen selitys. Nykyiset ryssät, isovenäläinen kansa, on puoliksi suomalainen. Totta. Se on historiallinen fakta. Slaavikansojen kotimaa, alkuperäinen asuinalue, sijaitsi Rooman valtakunnan aikoihin noin nykyisen Tsekin seuduilta nykyisen Ukrainan seuduille. Ydin alue sijaitsi suunnilleen Pripetin laajan suoalueen ja Dniestr-joen välissä. Tältä seudulta lähtivät eri slaaviheimot hiippailemaan ympäriinsä noin vuoden 500 jälkeen, kun hunnit olivat panneet pillit pussiin.

Muutamat heimot saapastelivat pohjoiseen, keskelle rannattomia metsiä ja suuria jokia. Siellä asusteli toistensa sukulaiskansoja, jotka eivät pitäneet tulokkaista sen enempää kuin toisistaankaan. Parisen sataa vuotta siinä vierähti sotiessa ja sekaliittoja solmiessa, ja lopulta jotkut pienemmät alkuperäiskansat sulautuivat suurempaan slaavilaissakkiin. Nämä alkuperäiskansat olivat suomensukuisia, suomalaisia kieleltään ja kulttuuriltaan. Jotkut alkuperäiskansat painuivat aina vain syvemmälle metsiin ja ovat siellä vieläkin. Toisin kuin svetisistinen historiankirjoitus väittää, myös ns. Tverin karjalaiset kuuluivat näihin alkuperäiskansoihin.

Slaavien ja suomensukuisten kansojen ristisiitoksesta syntyi uusi heimo: ryssät, rusit, ruskit. He olivat nykyisen isovenäläisen kansan alku. Tämä on siis aivan totta. Juuri siksi me emme näe Moskovassa tai Pietarissa maagista idän mystiikkaa, vaan ihan helvetin ison ja sieltä täältä kallellaan olevan suurkaupungin. Juuri siksi emme näe talven tuiverruksessa taapertavissa itänaapureissa mitään ihmeellistä, näkymähän on sama Kuopion torillakin. Samat saatanan karvahatut ja toppatakit. Kun katsomme johoinkin jonottavia ryssiä, näkymä on sama kuin Myllypuron leipäjonossa. Ranskalainen voi pissata innosta housuihinsa, mutta me emme. Näkymä on niin tuttu.

Jonottaminen on sekin yhteistä kulttuuriperintöä. Me jonotamme jurnuttaen, ärtyneinä, nyrkit taskunpohjia painaen, mutta emme mellakoi tai meuhkaa, niin kuin arabit tai argentiinalaiset. Me vain jonotamme, koska pitäähän jonoja jossain olla. Mikäs maa se sellainen on, jossa ei jonotella?

Suomalainen virkamieskin on pesunkestävä ryssä. Hän ei ole koskaan väärässä, eikä asiakaspalvelutehtävissä. Itseasiassa asiakas on aina väärässä ja häiritsemässä virkamiestä. Virkamiehen aika menee hukkaan asiakkaan kanssa. Virkamiehen tärkein tehtävä on olla virassa. Ei ajoissa, ahkera tai ystävällinen, vaan virassa. Virkamiehen tärkein tehtävä on tarkistaa lupia, joita joku toinen virkamies on myöntänyt. Jos sinulla ei ole lupaa tai todistusta, et ole oikeutettu häiritsemään suomalaista virkamiestä. Itseasiassa, jos sinulla ei ole virallista lupaa tai todistusta, et ole yhtään mitään.

Suomalaisen yhteiskunnan ja hallinnon usko todistuksiin ja dokumentteihin on ryssien ryssää. Juuri siksi meillä on valelääkäreitä ja hoitajia. Kenellekään ei tule mieleenkään, että dokumentti tai todistus voisi olla väärennetty. Tämä on suomalaisen ryssimisen ydintä. Jos sinulla on todistus, dokument, kaikki järjestyy. Varsinkin, jos siinä on virallinen leima. Suomalainen ryssävirkamies uskoo kaiken, jos näkee, että sinulla on proopuska. Hän katsoo, että siinä on oikeat nimet ja oikea leima, ja sen jälkeen kaikki järjestyy.

Et voi olla ammattimies, vaikka olet tehnyt töitä 35 vuotta, jos sinulla ei ole pätevyystodistusta. Sen myöntää suomalainen ryssävirkamies. Ilman todistusta ei voi olla yhtään mitään. Se on suomalaisen virkamiehen, ryssän, sielun maisema. Dokument, probushka, ja leima. Nämä tekevät asiasta todellisen suomalaisryssälle. Ei se, että olet ehkä maailman parhaita työssäsi. Et voi olla, jos sinulla ei ole todistusta, jota et saa, jollet suorita virallista pätevyystutkintoa, jonka ovat suunnitelleet suomalaisryssät.

Suomalainen suurliikemies on hänkin ilmiselvä ryssä. Ensitöikseen hän rakentaa itselleen suureellisen talon, mielummin puisen ja mieluimmin metsään. Siellä sitten siemaillaan helvetin kallista viinaa ja poltellaan uhanalaisia kelohalkoja miljoonan euron marmoritakassa. Välillä pulahdetaan kultahanaiseen poreammeeseen, vaikka vieressa olisi yksi maailman kauneimmista ja puhtaimmista järvistä. Siellähän ei perkele uida, vaan ajellaan niin isolla veneellä, että hyvä kun mahtuu rantojen väliin.

Suomalaisella suurliikemiehellä on myös auto ryssän meiningillä. Merkki tai muu ei ole olennaista, olennaista on se, että löpöä kuluu mahdollisimman paljon. Kaikkein mieluiten auto on epäkäytännöllinen bensajuoppo, joka mahtuu vaivoin lähimmän kaupungin kaduille. Ja suurliikemiehen grillimakkaran sotkema kravatti on italialaista silkkitekoa.

Suomalainen suurliikemies osaa myös uhota kavereilleen ja tutuilleen, isottelee ja juo itsensä sikakänniin, mutta esiintyy julkisuudessa maltin miehenä. Olennaista on se, että suurliikemies on parlamentin jäsen, tai ainakin tuntee heitä ja ministereitä, joita lahjomalla saadaan bisnekset sujumaan. Se jos mikä on ryssää.

Suomalaisen suurliikemiehen ryssä tulee esiin parhaiten hänen asenteessaan työntekijöitä kohtaan. Tälle suomalaiselle ryssälle työntekijät eivät ole palkattua ammattiväkeä tai kollegoita yhteisessä yrityksessä. He ovat alamaisia, orjia, joiden tulee olla kiitollisia siitä, että suurliikemies maksaa heille yhtään mitään. Kuten kaikki ryssät, suurliikemies ei voi käsittää, miten kukaan hänen alamaisistaan voi valittaa yhtään mistään.

Kun suomalainen suurliikemies katsoo alamaisiaan ryssän silmillään, hän näkee sekalaisen sakin laiskureita, joita pitäisi ruoskia kuin koiria paremman työtehon ja kurin aikaansaamiseksi. Suomalainen suurliikemiesryssä on varma siitä, että ilman ruoskimista ja rankaisemista alamaisista tulee laiskempia kuin mitä he jo nyt ovat. Orjat ovat ahneita varkaita, jotka eivät osaa nuolla ryssäsuomalaisen liikemiehen saappaan pohjia kiitollisina, vaan yrittävät huijata aamusta iltaan hyväntekijäänsä. Näin ajattelee suomalainen ryssä, suurliikemies.

Mutta on kadunmiehessäkin ryssää. Suomalainen ryssä nimittäin kusee kadulle tai vieraan talon oven eteen, jos kusettaa. Hän voi myös paskantaa kadulle. Hän voi oksentaa julkisilla paikoilla, huutaa ja pitää älämölöä, jos haluaa. Yleensä hän tekee niin, koska on juonut pullokaupalla viinaa, kuten kaikki ryssät. Toinen syy on se, ettei ovi johon hän kusee, ole hänen omansa, ja jos se ei ole oma, siihen voi ja saa kusta. Sen voi myös rikkoa, jos huvittaa, koska se ei ole hänen omansa. Suomalaisen ryssän mielestä kaikki, joka ei ole omaa, on rikottavaa tai varastettavaa. Yleensä kuitenkin rikottavaa.

Suomen luterilainen kirkkokin on ryssän kirkko. Se näkyy siinä, että samaan aikaan kun arkkipiispa hiihtelee kymppitonnien kasukoissaan kansallispyhätön loisteessa, syrjäseudun kirkoissa katot retkottavat ja lattiat mätänevät. Rahaa ei koskaan löydy seurakuntien tarpeisiin, vaan se kaikki kuuluu kirkon johdolle. Syrjäseuduilla kirkkoja vuokrataan toimitiloiksi ja myydään gryndereille arvotontteina, mutta ei tässäkään tarpeeksi ryssämeininkiä. Suomen kirkko on jopa ryssiä ryssempi. Se nimittäin kierrättää hautojaan.

Se myy niitä moneen kertaan, uudelleen ja uudelleen. Eikä se anna kenenkään makoilla pyhitetyllä maalla ilmaiseksi. Varsinkaan, jos vainaja ei ole rikas tai merkittävä eliitin edustaja. He saavat ilmaiset ja ikuiset hautansa suomalaisen ryssäluterilaisen kirkon mullassa, mutta köyhä kansa pannaan maksamaan kuoltuaankin, jos mielii samoissa lehdoissa pötkötellä.

Kaikkein parhaiten suomalainen ryssä näkyy poliitikoissa. Aivan kuten itänaapurissakin, poliitikko on rosvo. Hänen tärkein tehtävänsä on kupata verovaroja mahdollisimman paljon yhteisestä kassasta. Juuri siksi duuman, eli eduskunnan alokkaillekin maksetaan tähtitieteellistä yli kuuden tuhannen euron palkkaa. Eläkekin tulee sen mukaan. Lisäksi ryssäsuomalainen poliitikko voi kerätä lahjuksia ja vaaliavustuksia, kaikenlaisia etuja ja mammonaa niin paljon kuin kehtaa. Kukaan ei uskalla tutkia hänen toimiaan.

Kuten Venäjälläkin, pitää jonkun poliitikon uhrautua välillä, ettei alamaismassa hermostu ja rupea kumoukselliseksi. Pari tyhmintä pannaan näytösoikeudenkäyntiin, jossa he saavat näennäistuomion, ja homma jatkuu entisellään, kuten ryssälässä kuuluukin. Suurimmat kriminaalit luistelevat vastuusta ja velvollisuuksista aina. Se on suomalaisen ryssäpoliitikon mielestä oikeus ja kohtuus.

Suomalainen poliitikko myös valehtelee. Hän ei valehtele kuten lännessä, Amerikoissa tai Britanniassa, tai Ranskassa, tai edes rehellisten ihmisten maana tunnetussa Italiassa. Kreikkalainen poliitikkokin valehtelee vain tarvittaessa. Suomalainen ryssäpoliitikko valehtelee lähes aina. Se on hänen luissaan ja ytimissään, se on poliittisessa kulttuurissa, ja se on osa vallankäyttöä, aivan kuten Venäjälläkin. Se on normaalia.

Valehtelu on niin luonnollista, että kun pääministeri ja valtiovarainministeri valehtelevat suorassa tv-lähetyksessä eduskunnalle ja koko kansalle, yksikään toimittaja, duuman jäsenistä puhumattakaan, ei edes kommentoi koko asiaa. Tässä suhteessa olemme ryssiäkin ryssempiä.