DEMARIEN LOPPU

Suomen sosialidemokraattisella puolueella oli loistava menneisyys pohjoismaisen hyvinvointivaltion rakentajana ja kansalaisoikeuksien puolustajana, tasa-arvoisen yhteiskunnan tekijänä ja vähäväkisempien puolustajana. Sitten tuli Paavo Lipponen, äärioikeistolainen savolainen, joka oli kuin kostoa janoava koulukiusattu iso poika. Vasemmistodemarit saivat tuta kaikki vääryydet, kuvitellut etupäässä, joita kapitalisti-Lipponen oli kokenut heidän taholtaan.

Lipponen reivasi puolueen linjan reippaasti brittikonservatiiveista oikealle, kiusasi ja itketti alaisiaan, pelotteli ja uhkaili, haukkui kansan tyhmäksi ja inhosi muutenkin suomalaisia. Suomi ei ollut mitään, suomalaiset eivät olleet yhtään mitään, ja kaikki mikä oli suomalaista, oli hävettävää ja noloa. Lipposen asenne oli tyypillinen ultrajuntille tyypillisen heikon itsetunnon ja sivistymättömän nousukkaan eetoksen yhdistelmä.

Kaikki uusi ja kiiltävä oli makeeta, kaikki ulkomaalainen oli hienoa. Erityisen hienoa olivat isot kuviot ulkomailla. Koto-Suomessa oli vain kaurahattuja metsäläisiä ja savupirttejä, joita sai hävetä Bilderberger-ryhmän isojen poikien bileissä kauheasti. Siksi Suomi vietiin väkisin Euroopan Unioniin ja kaikkeen mahdolliseen, josta Lipposellakaan ei ollut kovin selvää käsitystä. Lipponen oli aidosti ja avoimesti sitä mieltä, että suomalaisuus ja suomalaiset olivat hävettävä asia.

No, vaikka Lipponen oli kuvitellut mielessään, että kiitollinen kansa ja etenkin todella kiitolliset eurooppalaiset tekevät hänestä jonkin presidentin johonkin, mies nakattiin syrjään kuin kuiva nakin kuori. Paavo oli tehnyt työnsä, eikä Paavoa enää tarvittu. Uudet, Paavon varapaanväleissä kasvaneet ddemarit haistoivat mahdollisuutensa ja nousivat valtaan. Heillä oli visio, tosin täysin tuulessa ja ilmassa, mutta joku visio se oli. Sen he myös toteuttaisivat.

Rasvanahkojen, North State -tupakan, metallikourien ja työmaaruokaloiden puolueen piti lopullisesti karistaa menneisyytensä. Punaisesta väristä piti päästä lopullisesti eroon ja demareista piti tuleman kokoomuksen kaltainen kangastus, "yleispuolue", jolla ei ole mitään sisältöä tai merkitystä, tarkoitusta tai tehtävää, ei muuta kuin eliittinsä asioiden edistäminen ja työpaikkojen varmistaminen. Juuri siksi räkänokkaiset keskenkasvuiset ja kaupunkilaisjuntit päättivät, että demareista tulee työväenpuolueen sijasta Rakkauspuolue!

Rakkauspuolue! Mikä ihana sana! Yes, we can! Heitetään koko oma perinne, aate, sisältö ja tarkoitus menemään, maalataan seinät pinkillä ja leikitään teekutsuja! Yes, we can! Ihquu!!

No, ei ihan onnistunut, mutta yrittänyttä ei laiteta. Niinpä ala-asteen opettajasta puolueen mussoliniksi noussut Jutta kierrätti ministereitä. Hän ja puolue uskovat, että ministerikierrätys auttaa kannatuksen laskuun. Ihan oikeasti! Ja millä tavalla? Poistamalla miehet. Nyt tarvitaan naisenergiaa, sanoi Jutta, mutta ei tietenkään sitä mihin. Ei hän voinut, koska ei itsekään ymmärrä sitä. Jutta on koko ajan toiminut kansainvälisten suurpankkien lähettityttönä suomalaisten etujen vastaisesti ja siihen tarvitaan lisää lähettityttöjä. On paljon, paljon kivempaa kahvihuoneessa kikatella tyttöjen kesken, kun jäykistellä jonkun sementtipää Gustafsonin seurassa.

Sitten Jutta, ala-asteen opettaja joka on opetellut ilmeilemään aivan Benito Mussolinin tavoin, meni eduskuntaan haukkumaan taas kaikki, jotka ei halua leikkiä Jutan kanssa, ja sanoi, nokka pystyssä ja leuka edessä, pitkin nenän varttaan, että ylpeys käy edeslankeumuksen edellä. Niinpä, Jutta, se on ihan totta ja sinä jos joku olet ylpeä ja itseäsi täynnä.

Sitten Jutta meni aamutelkkariin kertomaan suuria visioitaan. Ja muistetaan, että Jutta siis johtaa perinteistä työväenpuoluetta. Jutta suhtautui huvittuneen halveksuvasti työväkeen ja kertoi, että työväkeä ei enää ole. Ja jos onkin, ne on juntteja, jotka eivät ymmärrä, että ajat ovat muuttuneet. Jutta kertoi sen itse. Hän kertoi, että demarit eivät ole enää työväen puolue, eivätkä halua olla missään tekemisissä sukupuuttoon kuolleiksi julistamisensa suomalaisten työläisten, eli palkansaajien kanssa. Hän kertoi, että demarit seisovat tiukasti kokoomuksen rinnalla Suomen kansallisomaisuuden halpamyynnissä ulkomaalaisille, suomalaisen teollisuuden ulosliputuksessa, suuryritysten etujen ajamisessa ja kansan ja varsinkin köyhemmän kansan silmille sylkemisessä.

Sitten mr Backman, Mikkelin ja Savon happamin mies Lipposen jälkeen, tuli julkisuuteen vielä vahvistamaan sanoman. Demareiden mielestä duunarit ovat menneisyyttä, paskasakkia, joka saakin mennä persuihin haisemaan. Demarit eivät moisia juntteja kaipaile, niin ovat asiat toisella tavalla. Demarit eivät enää mitään alamaisia tai orjia hyysää, loppui se köyhien joka paikkaan kanniskelu ja muu sentimentaalinen soosi. Nyt ollaan uudessa aikakaudessa, jossa demarit ovat kokoomus ja kokoomus ovat demarit. Vasuritkin on jo saatu samaan happokylpyyn sulamaan. Että Fuck you, duunarit ja muut alempikastisten roskajoukko, demarit eivät teitä ja teidän marinoitanne kaipaa!

Noin miljoonasta köyhästä suomalaisesta ei sanottu sanaakaan, heidät unohdettiin jo 90-luvulla.