ALTAMONT

Vuonna 1967 Kalifornian Montereyssa oli järjestetty pop-festivaalit, jotka olivat onnistuneet odotuksia paremmin. Tunnelma oli ollut hyvä, hippi-ideologian mukaisesti kaikki antoivat tilaa toisilleen, huolehtivat toisistaan ja varmistivat, ettei kukaan vetänyt kohtuuttomasti vapaasti saatavilla olevia huumeita. Esiintyjät Jimi Hendrixistä Otis Reddingiin vetivät keikkansa täysillä. Monterey oli kuin vaihtoehtokultuurin messutapahtuma, jossa Friscon hippi-ideologia saavutti huipennuksensa.

Vuonna 1969 nuori nelikko päätti panna paremmaksi ja järjestää kaikkien aikojen festarit. Michael Lang oli jo järjestänyt Miamissa 100 000 ihmisen kemut ja uskoi onnistuvansa tälläkin kertaa. Ongelmana oli vain se, ettei New Yorkin osavaltion maaseudulla järjestettävä tapahtuma kiinnostanut ketään isoja nimiä. Kun Creedence Clearwater Revival veti ensimmäisenä nimen alle sopimukseen, muut ryntäsivät perässä, sillä CCR oli juuri noussut huipulle ja oli yksi sen hetken kuumimmista nimistä.

Todellisuudessa festarit järjestettiin pienessä Bethelin kylässä Max Yagurin maitotilan mailla, mutta kun väki alkoi vyöryä paikalle, monet kulkivat Woodstockin pikkukaupungin läpi ja se nimi jäi elämään. Woodstockista konserttipaikalle oli yli 60 kilometrin matka, mutta pilveä iloisesti poltteleva, happoa huuleen heittelevä yleisö ei moista pikkuseikkaa noteerannut. Järjestäjät olivat saaneet luvan järjestää konsertin 50 000 ihmisen yleisölle, mutta varsin pian homma karkasi täysin kaikkien käsistä. Betheliin vaelsi elokuisen viikonlopun aikana puolisen miljoonaa ihmistä ja alue jouduttiin julistamaan katastrofivyöhykkeeksi. Kansalliskaartin oli pakko tulla apuun, toimittaa lääkkeitä ja lääkintähenkilökuntaa paikalle, pelastaa tajuttomia ja sairastuneita nuoria.

Yksi osallistuja kuoli heroiinin yliannostukseen, toinen jäätyään traktorin alle läheisellä heinäpellolla nukkuessaan, mutta paikalla myös synnytettiin kaksi lasta. Niiden lisäksi tapahtui neljä keskenmenoa. Ylivoimainen enemmistö paikalla olleista piti tapahtumaa sopivana huipennuksena 60-luvulle, vaikka kehno LSD oli aiheuttanut ongelmia, hygienia oli puutteellista ja saniteettitiloja ei ollut kuin nimeksi. Konsertti, joka oli vaikuttanut katastrofilta, onnistui musiikillisesti ja siitä seuraavana vuonna julkaistu elokuva ja levy osoittautuivat rahasammoiksi, jotka tuottivat järjestäjille miljoonia.

Moni tuon ajan huippunimi oli kutsuttu paikalle, monia oli houkuteltu, mutta monet olivat kieltäytyneet. Juttujen mukaan The Beatles olisi halunnut esiintyä, mutta koska FBI oli kieltänyt John Lennonin maahantulon marihuanasätkäkohun takia, 60-luvun suosituin yhtye ei noussut lavalle. Aikakauden toinen suosittu brittibändi Rolling Stones ei edes saanut kutsua, vaikka oli kenties tuon vuoden suurin nimi.

Grateful Dead- ja Jefferson Airplane-yhtyeiden Spencer Dryden ja Jorma Kaukonen olivat suunnitelleet omaa konserttiaan länsirannikolle, mutta nuo suunnitelmat olivat menneet myttyyn. Tähän konserttiin pääesiintyjäksi mukaan haviteltu Rolling Stones päätti kuitenkin järjestää oman Woodstockinsa Yhdysvaltain-kiertueensa päätteeksi. Yhtye oli jo järjestänyt massiivisen ulkoilmakonsertin Lontoossa aikaisemmin samana vuonna Hyde Parkissa. Erilaisten kaupallisten ja lupamenettelysyiden vuoksi konserttia ei pystyttykään pitämään San Francisossa. Läheiseltä maaseudulta löytyi kuitenkin parahultainen kilparata ja autiota maata, jonka omistaja suostui vuokraamaan sopuhintaan suurkonserttia varten.

Vaikka konserttia oli järjestämässä Woodstockista tuttu Lang ja monta muuta ammattilaista, kaikki meni päin helvettiä jo alkumetreillä. Viimehetkellä valittu paikka oli täysin päinvastainen, kuin se, jonne lava oli suunniteltu. Lava oli vain metrin korkuinen, koska alkuperäisen suunnitelman mukaan se olisi pystytetty kukkulaharjanteelle, jonka alapuolella yleisö olisi ollut. Altamontin kilparata oli kuitenkin kattilamaisen laakson pohjalla, eikä mikään estäisi yleisöä rynnimästä sinne pystytetyn lavan ylitse. Ongelmia oli seudun heikon sähkönjakeluverkon kanssa, virtaa saataisiin juuri ja juuri itse lavalle, mutta ei muualle. Mitään fasiliteetteja ei ollut mailla halmeilla, vesipisteistä ja vessoista puhumattakaan. Kaiken lisäksi konsertti oli ilmainen.

Yleisen harhakäsityksen mukaan Hells Angels MC palkattiin tapahtuman järjestysmiehiksi 500 dollarin kaljapalkalla, koska he olivat toimineet Hyde Parkissa samassa roolissa ilman ongelmia ja koska he olivat usein Grateful Deadin konserteissa lavajärkkäreinä ilman mitään rettelöitä. Se ei kuitenkaan pidä ihan paikkaansa. Paikalla oli myös yksityisen turvayhtiön turvamiehiä sadoittain, sillä kilparadan omistaja Dick Carter oli palkannut heidät, mutta vain suojelemaan omaa omaisuuttaan alueella.

Rolling Stonesin kiertuemanageri Sam Cutler sai ylipuhuttua San Franciscon Hells Angelsien nokkamiehen Pete Knellin saapumaan paikalle kaljapalkkaa vastaan. Cutlerin mukaan mistään muusta ei ollut puhetta kuin siitä, että Hells Angelsit varmistaisivat, ettei kukaan tuhoa sähkögeneraattoreita. - Kaikki muu on paskapuhetta, Cutler sanoi myöhemmin.

Pete Knellin ja enkeli Sweet Williamin mukaan keskustelu Cutlerin kanssa oli mennyt kuitenkin niin, että tämä oli pyytänyt kerhoa järjestysmiehiksi, johon he olivat vastanneet, etteivät Helvetin enkelit olleet mitään poliiseja tai järjestysmiehiä, vaan menivät konsertteihin pitämään hauskaa ja kuuntelemaan musiikkia. Cutler oli tarjonnut kaljaa vastineeksi siitä, että he katsoisivat hiukan ihmisten perään ja ohjailisivat väkijoukkoa, ja tämä oli sopinut Friscon enkeleille. Oaklandin Sonny Bargerin mukaan he kuulivat hommasta muilta enkeleiltä ja tulivat paikalle siinä käsityksessä, että riitti kun he olisivat lavan reunamilla ja pitäisivät tunkeilijat loitolla, joisivat ilmaista kaljaa ja katsoisivat ettei ketään raiskata tai murhata.

- Ei me olla mitään vitun poliiseja, eikä me menty sinne poliiseja esittämään. En tule koskaan esittämään mitään poliisia yhtään missään, Sonny Barger totesi. - Meille sanottiin, että istukaa lavan reunoilla ettei kukaan pääse ryömimään teidän ylitse lavalle ja juokaa olutta kunnes show on ohitse. Ja siinä kaikki mitä me sinne mentiin tekemään.
Monissa kertomuksissa väitetään, että koska Stonesien Miamin ja Oaklandin konserteissa oli ollut levottomuuksia, yhtye olisi halunnut enkelit paikalle. Se ei pidä paikkaansa. Paikkaansa ei pidä sekään väite, että englantilaiset Helvetin enkelit olivat nössöjä verrattuna amerikkalaisiin ja siksi yhtye ja järjestäjät eivät tienneet keiden kanssa olivat tekemisissä. Heidät paikalle pyytänyt kiertuemanageri nimenomaan tiesi millaista porukkaa Hells Angels MC oli.

- Minä olin yhteydessä heihin, koska olin huolissani bändin turvallisuudesta, itseasiassa kaikkien turvallisuudesta. Sokeiden maailmassa yksisilmäinenkin mies on kuningas. He olivat ainoat tarpeeksi vahvat tyypit ja pitivät yhtä. Heidän oli pakko suojella lavaa, koska koko homma oli luisumassa täyskaaokseksi. Kuka muu sen homman olisi muka hoitanut? Sam Cutler muisteli myöhemmin.
- Se koko lössi (yleisö) olisi helposti vyörynyt koko hiivatin lavan ja kaikkien ylitse, jos enkelit eivät olisi olleet paikalla. Ei siellä ollut mitään esteitä, Grateful Deadin manageri Rock Scully sanoi.
- Siellä oli pahat fibat heti alussa, Jefferson Airplane -yhtyeen laulaja Grace Slick on muistellut nyöhemmin. - Jotain kummallista, ei nyt ihan pahaa, mutta jotakin hyvin kummallista. Se oli jotenkin utuinen, hämärä ja epävarma päivä. Mä olin odotellut Woodstockin kaltaisia positiivisia fiboja, mutta mitään sellaista ei tullu mulle. Tämä oli jotain ihan muuta.

San Josen osaston Helvetin enkeli Phil Cross on muistellut tapahtumaa myöhemmin omaelämänkerrallisessa kirjassaan Gypsy Joker to a Hells Angel: - Kerrotaan, että kerho olis palkattu sinne turvamiehiks. Se on täyttä paskaa. Me suostuttiin pitämään ihmiset veke lavalta ja erossa esiintyjistä, jos niillä ei ollu lavapassia. Me ei saatu mitään palkkaa mistään. Me saatiin nähdä konsertti ja me saatiin kaljaa. Mä tiedän mistä mä puhun, koska mä olin yks niistä jätkistä, jotka oli lavalla kun Rolling Stones soitti. Mä en tapellu kenenkään kanssa siinä lavalla, enkä antanu yhtään kunnon korvatillikkaa kenellekään. Mä hoitelin kyllä muutamia tyyppejä pois siitä lavalta. Se lava oli hiukan toista metriä korkea ja kolmella sadalla tuhannella fanilla oli suora pääsy sinne. Mä oon usein miettiny kenen idea se oli, jos ne ei kerran halunnu sinne lavalle muka ketään.

Joidenkin kertomusten mukaan enkelit olivat alunperin vahtineet laitteistoja, mutta Sam Cutler oli siirtänyt heidät vahtimaan lavaa, kun tilanteen karmeus alkoi valjeta. Paikalle ei tullut kymmeniä tuhansia faneja, vaan satoja tuhansia nuoria, joista monet yrittivät elää uusiksi Woodstockin huumejuhlat. Kansaa vaelsi hornankattilaan, alkoholia juotiin reippaasti, ja huumeita vedettiin sitäkin reippaammin. Alkoi todellakin vaikuttaa siltä, että esiintyjät ja pikkuruinen lava alhaalla laaksossa jäisivät valtaisan kansainvaelluksen jalkoihin.

Sitä mukaa kun väkijoukko tuli yhä sekavammaksi ja enkelit saivat kaljaa koneistoon, sitä kireämmäksi alkoi tunnelma muuttua. The Ace of Cups -yhtyeen kuudennella kuukaudella raskaana oleva Denise Jewkes sai yleisöstä heitetyn pullon päähänsä ja sai kallon murtuman. Yleisön keskuudessa syntyi rähinöitä ja kahakoita, osa yleisöstä suhtautui joihinkin esiintyjiin vihamielisesti ja haastoi riitaa Hells Angelsien kanssa. Se ei ollut ihan viisasta, sillä enkelit varustautuivat biljardikepein ja ketjuin, ja antoivat kyytiä niille, jotka tulivat liian lähelle tai pyrkivät temppuilemaan liikoja. Flying Burrito Brothersin setti sujui vielä rauhallisesti, mutta kun Jefferson Airplane tuli lavalle, tilanne oli jo karkaamassa käsistä. Kun yleisö kävi käsiksi enkelien moottoripyöriin, joista yksi sai oikosulun ja syttyi palamaan, motoristit pistivät isomman vaihteen silmään ja pitivät jöötä kovin ottein.

Yhtyeen miesvokalisti Marty Balin ei ollut aivan tilanteen tasalla ja oli sitä mieltä, että enkelien käytös yleisöä kohtaan oli liian radikaalia. Hän yritti mennä väliin, kun enkelit tekivät mielestään työtä käskettyä, ja sai mojovan iskun naamansa. Yhtyeen keikka seisahtui siihen, koska miespuolinen laulusolisti oli tyrmätty kesken kaiken. Santanan rumpali Michael Shrieve kertoi tapahtumista Crossby, Stills, Nash & Youngille, joiden piti esiintyä Airplanen jälkeen. Yhtye veti tilanteesta omat johtopäätöksensä. Homma oli karannut kaikkien käsistä ja käymässä liian vaaralliseksi. He poistuivat paikalta samantien.

Rolling Stone-lehden toimittaja Stanley Boothin mukaan Rolling Stonesin keikan alku viivästyi, koska basisti Bill Wyman oli myöhästynyt helikopterikyydistä keikkapaikalle. Hells Angelsien mukaan yhtye piileksi asuntovaunuissa lavan takana ja halusi käynnistää keikkansa vasta pimeän tultua ja yleisön kuumettua äärimmilleen. Mick Jagger oli saanut iskun päähänsä fanilta jo aikaisemmin heti helikopterista ulos astuttuaan. Niin tai näin, kun yhtye lopulta pääsi lavalle, valtaisa yleisömeri velloi jo täysin valloillaan pimeydessä. Kun yhtye aloitti, noin viitisen tuhatta katsojaa ryntäsi kohti lavaa täysin holtittomasti.

- Siellä oli yks kaistapäinen mimmi, joka hyppäs lavalle. Se halus Mick Jaggerin pahimmalla mahdollisella tavalla ja kun mä menin väliin, se kävi mun kimppuun, Helvetin enkeli Phil Cross muisteli. - Mä ajattelin et pitääkö mun vetää tältä mimmiltä taju kankaalle, mutta mä sain sen lopulta sinne kavereittensa sekaan ja sanoin niille, et pitkää se siellä tai kun se tulee seuraavan kerran takas lavalle, mä vedän sitä huolella pataan. Ne otti siitä opikseen ja raahas sen kirkuvana pois siitä. Sitten siihen ilmesty täysin outo heppu, jota mä en tuntenu ja joka saapasteli siinä niinku ois omistanu lavan, joten mä sanoin sille et lähtee menemään. Meille oli sanottu, että jos lavapassia ei ole, sinne ei ole mitään asiaa. Se kysy multa "Etsä tiedä kuka mä oon?". Mä sanoin sille, ettei mua kiinnosta yhtään. Se meni kyllä siitä.
Lavalla isännän elkein astellut heppu oli LSD-kemisti Augustus Owsley Stanley III, aikoinaan yliopistosta ulos heitetty hyvän perheen poika, joka oli vaikuttanut ratkaisevasti siihen millaiseksi länsirannikon huumekulttuuri oli muuttunut.

Rolling Stones sai soitettua kaksi kappaletta, mutta setin kolmas Sympathy for Devil keskeytyi, kun aivan lavan edessä alkoi mylläkkä. Yhtye aneli yleisöä rauhoittumaan, mutta hulina loppui enkelien vasta toimesta. Keikka jatkui aina siihen saakka, kunnes Under My Thumb oli vuorossa. Tällöin lavalle yritti uusi joukko katsojia, joiden kanssa Helvetin enkelit kävivät uuden mittelön. Joukossa oli myös kookas mustaihoinen Meredith Hunter, joka kirkkaan limen-vihreässä puvussaan ei todellakaan näyttänyt miltään hipiltä. Yksi enkeleistä paukautti Hunteria nyrkillä päähän ja sai hänet perääntymään muiden kanssa.

Hetkeä myöhemmin Hunter oli taas lavan tuntumassa ja hänen valkoihoinen tyttöystävänsä Patty Bredahoft yritti itkien rauhoitella poikaystäväänsä. Gimme Shelter -elokuvan tuottaja Porter Bibb näki tilanteen vierestä ja muisti Hunterin olleen niin raivoissaan, ettei nuorukainen meinannut pysyä jaloillaan palatessaan tyttöystävänsä kanssa takaisin yleisön sekaan. Grateful Dead -yhtyeen manageri Rock Scully näki myös tilanteen lavan takana olevan kuormurin katolta.
- Se kaveri oli sekaisin, näin kuinka hän katsoi murhaavasti siinä. Hän oli aineissa tai hulluna, ja ilmiselvästi murha mielessään siinä. Mielessäni ei ollut epäilystäkään siitä, että hän aikoi vahingoittaa Mickiä tai jotakin rollaria, tai jotakin siinä lavalla pahemman kerran, Scully sanoi myöhemmin.

Konsertista elokuvaa kuvanneet Eric Saarinen ja Baird Bryant tallensivat seuraavat tapahtumat ikuisiksi ajoiksi filmille. Lavalta ja sen tuntumasta jo pari kertaa pois ajettu Hunter ilmestyi yleisön etujoukkoon ja tällä kertaa ilmeisesti kosto mielessään. Samalla kun Hunter veti takkinsa alta pitkäpiippuisen revolverin, lavan edessä ollut Helvetin enkeli Alan Passaro syöksyi väkijoukon halki, veti veitsen vyöltään, löi Hunterin aseen sivuun ja puukotti tätä kahdesti. Hunter kuoli näihin iskuihin.

Kun filmejä kehitettiin myöhemmin, koko tapahtuma tuli esiin. Normaaliajassa se kestää vain muutaman sekunnin. Filmiltä käy ilmi, että kun väkijoukko kaikkoaa äkisti Hunterin tyttöystävän Patty Bredahoftin ympäriltä, Hunter ilmestyy kuvan vasempaan reunaan ja vetää aseen esiin. Seuraavaksi hän ojentaa kätensä lavaa kohti, mutta laukaiseeko hän aseensa, siitä ei ole varmuutta. Kuvissa näkyy jotakin, mutta se voi olla yhtä hyvin aseen suuliekki tai filmin epäpuhtauksia. Samassa Passaro syöksyy kuvaan oikealta, lyö Hunteria ja kaataa tämän, ja samassa väkijoukko peittää taas kaiken.

Raporttien mukaan Hunteria oli puukotettu viidesti, vaikka filmillä näkyy vain kaksi iskua, ja joidenkin raporttien mukaan enkelit olivat vielä potkineet maassa lojuvaa Hunteria varmimmaksi vakuudeksi. Ruumiinavauksessa selvisi, että Hunter oli todellakin ollut tukevasti pöllyssä amfetamiinista kuollessaan.

Pienen keskeytyksen jälkeen Rolling Stones jatkoi keikkaansa soittaen vielä kahdeksan kappaletta. Heillä ei ollut hajuakaan siitä, että joku oli kuollut, ja yhtyeen jäsenten mukaan he jatkoivat soittamistaan, koska jos he olisivat lopettaneet kesken kaiken, seuraukset olisivat olleet kauheat. Sonny Bargerin muistelmien mukaan Stonesit aikoivat lopettaa, mutta kun hän painoi pistoolinsa Keith Richardin kylkeen ja käski tämän soittaa, juuri siksi ettei tilanne räjähtäisi täysin käsistä, yhtye jatkoi soittamistaan "niin helvetisti".

Alan Passaro sai myöhemmin syytteen murhasta, mutta kuultuaan todistajalausuntoja ja nähtyään tapahtumasta kuvatut filminpätkät, oikeus vapautti hänet kaikista syytteistä ja totesi hänen toimineen itsepuolustukseksi. Passaro oli itsekin vasta parikymppinen.

Itse konsertista tuli monille yhden aikakauden lopun symboli. Jos Woodstock oli vuoden 1969 elokuussa ollut kultaisen 60-luvun huipennus, Altamont saman vuoden joulukuussa oli sen hautajaiset. Harva kuitenkaan tuoreeltaan syytti Hells Angelsejä kuusikymmenluvun kuoppajaisista. Rolling Stone lehti teki konsertista 14-sivuisen reportaasin nimellä "Rolling Stonesin katastrofi Altamontissa: Antaa veren valua." Yhtyeen kiertueen nimi oli ollut Let it Bleed, Antaa veren valua.
- Altamont oli seurausta paholaismaisesta egoismista, hypetyksestä, kyvyttömyydestä, rahamanipulaatiosta ja pohjimmiltaan täydellisestä piittaamattomuudesta ihmisyyttä kohtaan, lehti kirjoitti. - Olisipa ollut hienoa, kun joku enkeleistä olisi monottanut Jaggerin hampaat kurkkuun.

Keith Richardsin mielestä keikka oli ollut ihan ok konsertti, jossa monet olivat hiukan liian väsyneitä ja muutamilta tyypeiltä käämit kärähtivät. FBI väitti vuosia konsertin jälkeen Helvetin enkeleiden yrittäneen tappaa Mick Jaggerin, koska yhtye ei tukenut heitä kohun noustua ja koska elokuva Gimme Shelter esitti heidät negatiivisessa valossa. Enkelit ovat vastanneet moisiin syytöksiin toteamalla, että jos niin olisi ikinä ollut, se mies ei olisi laulellut nuottiakaan tulevina vuosina.

Vaikka muu maailma kohisi kuusikymmenluvun kuoppajaisista, kukkaiskansan kuolemasta, Woodstock-sukupolven lopusta ja siitä kuinka kauheita Hells Angels MC:n jäsenet olivatkaan, outlaw-motoristeille se oli ollut vain yksi tapahtuma monien joukossa. Heidän mielestään siellä ei ollut tapahtunut mitään eriskummallista tai mieltä kuohuttavaa. He tappelivat muutoinkin tämän tästä ja toisinaan joku pääsi hengestään. Sitä paitsi, "Kun meille annetaan joku homma hoidettavaksi, me todella tehdään se mitä on sovittu". Lavalle ei päässyt ulkopuolisia, eikä yleisö vyörynyt esiintyjien ylitse.

- Kuten sanottua, mä en lyöny kertaakaan ketään koko sinä aikana, kun mä olin siellä lavalla, ja kun mä lopettelin, kello oli kahden kolmen aikaan yöllä. Oli aika kylmä ja mua väsytti, se oli ollu pitkä päivä, ja mitä mä näänkään! Joku jätkä yrittää käynnistää mun prätkää! Onneks sen magneetto reistaili, muuten tää olis ajellu tiehensä kaikessa rauhassa, mut tässä vaiheessa mä pääsin sit lyömään. Mä vedin sitä kundia kunnolla päähän, niin et se putos pyörän selästä taju kankaalla, ja annoin parit saapikkaat perään, hyppäsin pyörän selkään ja ajoin veke sieltä, San Josen Helvetin enkeli Phil Cross muisteli konsertin loppua omalta osaltaan.


Altamont oli ollut outlaw-motoristeille vain yksi viikonloppu monien joukossa.

(Ote kirjasta Outlaw Biker Lyhyt historiikki, Propaganda Kustannus 2014)