KAATUNEIDEN MUISTOPÄIVÄ 2016

Tänään, 15.5. 2016, vietetään Kaatuneitten muistopäivää. Muistamme sodissa henkensä vapautemme ja isänmaamme puolesta raskaimman hinnan maksaneita nuorukaisia, lottia, nostomiehiä ja muita, jotka antoivat henkensä sen puolesta, että heidän perheillään ja omaisillaan olisi oma, vapaa maa. Heitä oli 97 000.

Monet olivat järkyttävän nuoria. Alle 18-vuotiaita sodissa mukana olleita kaatui pelkästään talvisodassa tietojen mukaan 70 ja heistä nuorimmat olivat 14-vuotiaita. Nuorin Hietaniemen hautausmaan alueelle haudattu sankarivainaja on Sallassa 15.6.1943 vapaaehtoisena työvelvollisena kaatunut 13-vuotias normaalilyseolainen Lauri Martti Hämäläinen. Hän ei siis kuulunut varsinaisiin taistelujoukkoihin, vaan tukijoukkoihin. Nuorin taisteluyksikössä ollut oli 13-vuotias paltamolainen Nestori Lindström, joka palveli jatkosodassa tykistön lähettinä. Nuorimmat pyssy kädessä kaatuneet olivat noin 16-vuotiaita, kuten Summassa 1940 kaatunut terijokelainen lukiolaispoika Veikko Mutta.

Talvi- ja jatkosodassa Suomi joutui kutsumaan riviin myös vanhempia ikäluokkia. Vanhimpiin sodissa kaatuneisiin rivimiehiin lukeutui myös 46-vuotias sotamies Aksel Kärkkäinen, joka kaatui Kuhmon taisteluissa talvisodan viimeisenä päivänä 13.3.1940. Kuten kaikkien muidenkin uhraus, oli hänenkin henkensä pitkällä aikavälillä yhdentekevä suomalaisille poliitikoille.

Jokainen noista kaatuneista, pakokauhuissaan tykistötuleen sännänneistä, viimeiseen luotiin asemissaan taistelleista, taisteli pitääkseen Suomen irrallaan mahtavasta suurvaltaunionista. He eivät halunneet, että ulkomaalaiset päättävät maamme asioista, määräävät meitä, antavat käskyjään meille, eivätkä he halunneet maahan ulkomaalaisia sotilaita. Liittolaismaa Saksan joukkoihinkin suhtauduttiin jatkosodassa keskimäärin hyvin nihkeästi ja he kävivätkin enimmäkseen omaa sotaansa Lapissa.

Jokainen veteraani, jonka kanssa minä ehdin jutella, sanoi ettei mielessä ollut maan hallitus, eduskunta, vaalijärjestelmä tai edes valtio, vaan oma koti ja oma perhe. Heidän tulevaisuutensa. Heidän puolestaan taisteltiin, vaikka jäinen pelko olisi kaivertanut sydänalaa. Heidän ajattelemisensa sai sadat tuhannet suomalaismiehet tekemään jotakin sellaista, mihin mikään ei ollut voinut heitä valmistaa: he olivat valmiit taistelemaan kotinsa, perheensä ja henkensä edestä maan valtausta yrittäviä vihollisia vastaan. Kymmenet tuhannet heistä kuolivat tuossa taistelussa ja kymmenet tuhannet vammautuivat pysyvästi.

1995 joukko suomalaisia politiikan ja liike-elämän nokkamiehiä päätti, ettei itsenäisellä isänmaalla tee hevonvitun vertaa. He junailivat itsenäisen Suomen osaksi toista unionia. Tällä kertaa se ei ollut neuvostounioni, vaan "Euroopan unioni". Tämä liitos tehtiin perustuslain vastaisesti. Se tehtiin suomalaisille valehdellen. Se tehtiin jokaisen sankarivainajan uhrauksesta piittaamatta, taloudellista hyötyä ja poliittista valtaa tavoitellen, yhteiskunnan yläpään tahdosta.

1999 sama eliittijoukko päätti, ettei maalla pidä olla omaa rahaa. Eliitti päätti, jälleen kerran perustuslain vastaisesti, luopua omasta rahasta ja samalla siirtää talouspolitiikan päätösvallan ulkomaille, sille toiselle unionille, koska ilman omaa rahaa ei ole omaa talouspolitiikkaa.

Vuonna 2011 joku huomasi, että olimme olleet perustuslain vastaisesti unionissa. Perustuslakiin lisättiin lause "Suomi on Euroopan unionin jäsenvaltio." Se sinetöi itsenäisen Suomen kohtalon. Tuolla hetkellä itsenäinen ja vapaa Suomi lakkasi olemasta De Facto ja De Jure, tosiasiallisesti ja juridisesti. Tuolla hetkellä Suomesta tuli osavaltio ja suvereeni valtio katosi. Juuri se itsenäinen ja vapaa isänmaa, jonka puolesta tänäpäivänä muisteltavat suomalaiset antoivat henkensä.

Vuonna 2014 Suomen armeijan komentaja allekirjoitti ehdottoman ja yksipuolisen antautumisasiakirjan, jolla hän luovutti absoluuttisen määräysvallan ulkomaalaisille sotilaille. Niin sanottu MOU-sopimus lakkautti itsenäisen Suomen armeijan. Juridisesti jäljelle jäi ulkomaalaisten alamainen sotajoukko, jonka kaikki miehet, aseet, resurssit ja tarvikkeisto ovat nyt ulkomaalaisten käytössä rajoituksetta. Juuri tämän estääkseen suomalaiset miehet kaatuivat, pelkäsivät, taistelivat ja kärsivät Tali-Ihantalassakin.

http://www.metsapirtti.net/artikkelit/penttiahtiainen/jankajaak/janka05.htm

Puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindbergille heidän tekonsa eivät merkinneet yhtään mitään, kun hän allekirjoitti Nato isäntämaa -sopimuksen. Nyt maassamme on suurvallan sotajoukkoja, jotka ovat täällä kutsumattomina vieraina, "harjoittelemassa" suomalaisten määräilemistä ja hyppyytämistä. Juuri sitä, minkä estääkseen 816 suomalaista kaatui 6.3. 1940 yhdessä päivässä. Heidän uhrinsa ei merkinnyt Lindbergille, pääesikunnalle, armeijalle tai maan poliitikoille yhtään mitään. Se oli täysin merkityksetöntä.

Suomi ei ole itsenäinen. Suomi on osavaltio liittovaltiossa, joka nimi on Euroopan unioni. Suomella ei ole omaa rahaa. Suomella ei ole enää omaa armeijaakaan. Eikä Suomen lippukaan enää ole kuin nostalginen kangaspala, joka joskus isoisäni aikoihin oli niin arvokas, että hänkin oli valmis sen puolesta vaarantamaan henkensä. Sen rinnalla on nyt virallinen Euroopan Unionin lippu. Sillä on omat liputuspäivänsä, jotka nekin ovat virallisia. Juuri niin olisi ollut neuvostounioninkin alaisessa Suomessa 1945, jos suomalaiset päättäjät ja upseerit olisivat olleet samanlaisia kuin nyt.

Itsenäinen, vapaa isänmaa oli vain kauppatavaraa sodassa kaatuneitten lapsille, pojille ja tyttärille. Sanahelinää ja harhaa, haavekuva, uni johon joskus uskottiin. Ei uskota enää. Se myytiin pois.