RAUHA

Nyt, kun Nato-kiimaiset maanpetturiupseerimme ovat muna pystyssä kipittämässä ulkovaltojen sotiin kuola suupielestä roiskuen ja presidenttimme rasvaa nännejään Nato-kreemillä, lienee syytä palauttaa mieliin sellainen pikkuinen juttu kun rauha.

Joskus kauan sitten, kaukana toisessa galaksissa, Suomen valtiojohdon ohjenuorana oli pitää maa ja kansa mahdollisimman kaukana kaikista sodista. Syynä oli se, että suurvaltojen hakkauskisaan pakostakin joutunut maa oli saanut sellaiset arvet että piisasi. Periaatteena oli, ettemme enää koskaan joutuisi suurvaltapeleihin nappulaksi ja että meillä olisi sellainen puolustus ettei kukaan haluaisi edes kokeilla sitä.

Tämä politiikka toimi loistavasti vuosikymmenien ajan. Nykyisin niin kauheasti parjattu presidentti Kekkonen piti Suomen erossa suurvalta peleistä kylmän sodan aikana. Hän kieltäytyi johdonmukaisesti Neuvostoliiton kaikista lähestymisyrityksistä, aina kun ne koskivat sotilaallisia asioita. Me emme osallistuneet Neuvostoliiton tai Varsovan liiton sotaharjoituksiin, emme tehneet niiden kanssa kumppanuussopimuksia, emmekä osallistuneet niiden "rauhanturvaamisoperaatioihin."

Kaikki kuitenkin muuttui kun poliittiset paskahousut Lipponen ja Niinistö johtivat laman runteleman kansakunnan Euroopan Unioniin perustuslain vastaisesti. Neuvostounioniinkin menijöitä oli aikoinaan piisannut, mutta kaikki tiesivät valtionjohtoa myöten kuinka pienille kansoille unioneissa käy. Lipponen ja Niinistö eivät tienneet eivätkä tajunneet, eivätkä välittäneet. He olivat eurokiimassa.

Kun maamme oli liitetty perustuslakia rikkoen ulkomaalaisten johtamaan valtiounioniin, alkoi myös sotapuhe maittaa. Nato-runkkaajat ryömivät esiin kivien alaisista piiloistaan, joissa olivat lymynneet niin kauan kun vieressä oli ollut se toinen unioni, ja aloittivat natospermansa ruiskimisen. Pian saatiin upseerikuntaankin maanpetoshenkinen kaaderi, joka halusi kiihkeästi ulkomaalaisten orjasotilaiksi ulkomaalaisten käymiin sotiin.

Sössöttävä presidentti Halonen johti sitten maamme suoraan ulkovaltojen käymään sotaan 2002, kun hänen johdollaan Suomi lähti sotimaan Afganistaniin. Näennäisesti kyse oli YK:n mandaatilla tehtävästä "rauhaanpakottamisoperaatiosta", mutta tyhminkin kihomato ymmärsi sen olevan osa USAn johtamaa sotaa. Suomi oli mukana tuossa sodassa virallisesti aina vuoteen 2014 saakka, jokaisen hallituksen ja kansanedustajan suosiollisella tuella. Voi olla, että siellä ollaan vieläkin. Tuo operaatio muuten maksoi suomalaisille 45 miljoonaa euroa vuodessa, eli noin 500 000 000 euroa.

Suomi siis oli sodassa 12 vuotta, ilman että te huomasitte yhtään mitään. Eestin puolustusministerikin totesi tv-haastattelussa, että suomalaiset tekevät Afganistanissa aivan samaa kuin eestiläisetkin. Tosin, jostakin syystä, suomalaisia ei tullut kuin pari sinkkiarkussa kotiin. Ehkä juuri siksi suomalaiset eivät tajunneet olevansa sodassa. Yhtään rauhanliikettä, mielenosoitusta tai mitään muutakaan ei tuon sodan aikana nähty. Yksikään puolue ei vaatinut sodan lopettamista, tai Suomen sotatoimien lopettamista. Päinvastoin. Kaikki hyväksyivät sen, että Suomi oli sodassa 12 vuotta yhtäsoittoa.

Kenties juuri siksi nykyinen hallitus on rasvannut peräaukkonsa ja harkitsee osallistumista jälleen kerran uuteen ulkomaalaisten sotaan ulkomailla. Onhan käsky käynyt uusilta isänniltä. Vuonna 2014 Suomi antautui ehdoitta uudelle isännälleen ja on nyt ottamassa kivikovaa parrua pakaroittensa väliin koko mitalla. Se ei näytä huolestuttavan ketään valtionjohdossa tai eduskunnassa. Vaikuttaa jopa siltä, että vallalla on hienoinen sotakiima.

Maanpetosrikoksen tehnyt puolustusvoimien komentaja lienee yksi innokkaimmista sotaanlähtijöistä, paitsi ettei hän tietenkään sinne lähde. Hän vain lähettää suomalaisia sotaan, jossa Suomella ei ole osaa eikä arpaa. Mutta valtiojohto lienee sekin saanut uudelta isännältään ison lastillisen suuhunsa ja nyt se liemi pitää niellä. Tosin, nykyisestä valtiojohdosta ainakin yksi on ilmoittanut nielevänsä mitä tahansa innokkaasti juuri tältä uudelta isännältään, joka lienee ollut hänen isäntänsä koko ajan.

Presidenttimme on myös kontallaan ja imee uusia isäntiään into pinkeänä ja haluaa suomalaiset mukaan sotaan,  jossa meillä ei ole osaa eikä arpaa. Olemme terrorismin kohdemaa vain ja ainoastaan siksi, että osallistumme ulkomaiden aloittamiin ja niiden etuja palveleviin sotiin. Jos emme olisi mukana näissä ulkomaalaisten alottamissa sodissa, emme olisi terrorimaalinakaan. Tämä on fakta.

En tiedä mikä minua vaivaa, mutta itse en pidä sodasta. Sota on aika ikävä juttu. Se on kuolemaa, tuhoa ja vammautumista. Se on pakolaisvyöryä, terroria, silpomista, suolten sinkoulua, päiden irtoamista, raajojen ruhjoutumista ja murhaamista. Jokin siinä hiukan tökkii. Siksi eläisinkin mielummin rauhassa.

Ehkä olen vain vanhanaikainen. Ehkä sota on rauhaa, kuten George Orwellkin jo aikoinaan loihe lausumaan. Voi olla että olen huono ihminen, kun en jaa sotaintoa enkä pidä sodan ajatuksesta. Voi olla, että kun on omassa elämässään kokenut sitä väkivaltaa saamapuolellakin, ei niin kauhesti iloitse maksimaalisen väkivallan juhlasta. Ehkä se on tylsää. Voi olla, että ministerimme, presidenttimme ja maanpetturiupseerimme pitäisi hakata kerran vuodessa, että he ymmärtäisivät väkivallan perusolemuksen ja sen, ettei se ole kivaa. En tiedä.

Ehkä suomalainen poliitikko nauttii masturboidessaan Syyriasta tulevan kuvamateriaalin ääressä ja voihkii nautinnollisesti katsellessaan tietokoneeltaan murskaantuneita lasten ruumiita. Oi jospa saisi olla mukana, hän parahtaa hekuman huipulla. Vaikuttaa hieman siltä. Ulkopoliittisen instituutin asiantuntijat vaikuttavat ainakin olevan juuri sellaisia veijareita. Hehän aloittivat sodan Venäjän ja Ruotsin välille jo vuosia sitten ja huusivat orgasmiaan nännit pystyssä televisiossa. Tosin varmaan lerpahti kun sotaa ei ollutkaan. Oli vain kalastaja Ove, joka ihmetteli mökkirannassaan mikäs hemmetin sotahulina kotisaaren edustalla oli menossa.

Voi olla, että rauha on ihan paska juttu. En tiedä. Jotenkin itse kuitenkin koen sen kivana asiana. Jotenkin minulla on sellainen fiilis että sota on huono asia.

Itse ajattelen kuitenkin, että rauha on kivempi kuin sota. Voi olla, että olen väärässä.

Itse en kovin hanakasti lähettelisi suomalaisia kuolemaan, varsinkaan sotaan joka ei ole meidän eikä kosketa meitä laisinkaan. Maamme maanpetturijohdollemme se tuntuu olevan kovin helppoa ja vaivatonta, ehkä siksi ettei heidän tarvitse kuolla tai vammautua.

Toivottavasti jonkun ministerin lapsi joutuu ulkomaille sotaan ja tulee kotiin sinkkiarkussa, niin ministerikin ymmärtää mistä sodassa on kyse. Tai ehkä sekin olisi hyvä juttu näiden valtiojohtajien mielestä. Ehkä he voisivat uhrata omat lapsensakin ulkovaltion käskystä. Vaikuttaa siltä.

Minulle rauha on hyvä juttu. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että eduskunnan enemmistölle, presidentille ja ministereillemme, sota on ihana, suloinen ja kiihoittava asia, josta he nauttivat ja jota he halajavat. Minä en.

Minä valitsen aina rauhan, niin kauan kun voin valita.

Peace!